En jaksa enää. Täysin puhkipalanut ja lopussa kuolinoesän asioiden hoitoon. Kuolem on näköjään Suomessa ihmiselämän vaativin suoritus, jälkeen jääville.

Jos olet pienituloinen/työtön ja joudut tekemään perunkirjoituksen,varaa aika oikeusaputoimistosta.

Siellä lakimiehen sihteeri hoitaa nämä asiat,tosin lakimies viime kädessä tarkistaa kaikki ja allekirjoittaa.

Itse jouduin perunkirjoituksen tekemään,kun ex-mies kuoli (ulkomaalainen) ja lapsieni(juuri täysi-ikäiset) olisi se pitänyt tehdä,joten tein heidän puolestaan.

Oikeusaputsto hoiti asian mallikkaasti ja ulkomailta ei edes yrittänyt saada virkatodistuksia,vaan perunkirjaan kirjattiin,ettei virkatodistuksia ole kyseisistä maista edes mahdollista saada,joten se hyväksyttiin niin.

Mies siis asunut ennen Suomeen muuttoaan muutamassa eri maassa,vaikka Suomessakin asui yli 25v.

Ex-miehen papereista löysin laskuja jne.,jotka selvittivät velkoja/osamaksuja,tilit jne.,mutta sihteeri tilaa nekin itse eri paikoista eli jos ei löydy mitään tietoa mistään,ei sekään kuulemma loppu peleissä olisi ollut ongelma.

Nykyään sihteerin mukaan ongelmana juuri Suomeen muuttaneet ulkomaalaiset,jotka kuolevat Suomessa ja heillä esim.omaisuuttaa vaikka missä Timbuktussa,kiinteistöjä,maata tms.,joten on kuulemma tosi vaikeaa tehdä perunkirjoituksia.

Mietinkin,onkohan kaikkialla maailmassa näin,että pitää tehdä perunkirjoitus.

Ja tämän jälkeen olen itsekin tajunnut,on turha täyttää koti kaikella turhalla krääsällä ja romulla,perillisten hoidettavaksi lopulta kaikki jää ja maksettavaksi asunnon tyhjennykset jne.todella pieni osa tavaroista on,joita perilliset ottavat ja muuta jää kaatikselle kuskattavaksi jne.

En ole edelleenkään saanut aikaan kirjoitettua lapsilleni ylös asioita jos kuolen,siis tilinrot(pankista tulee kyllä kirjeet perikunnalle eli muistakaan kääntää kuolleen osoite perikunnalle)osamaksut,velat,missä olen elämäni aikana asunut jne.ja se jatkuvasti mielessä ja tehtävälistalla.

Kyllä monikin ns.herää,kun perunkirjoituksen joutuu ekan kerran tekemään ja alkaa asioita miettimään.

Kaikkea hyvää ja jaksamista kaikille asian kanssa painiville!

Ihan jo ekan sivun lukemisesta tuli tunne, että parempi sovitella sitä narua omaan kaulaan ennen kuin kukaan lähiomaisista ehtii potkaista tyhjää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen joka toisessa paikassa, jossa omaisen kuoleman jälkeen pitää asioida ollaan hoo-moilasena. Ihan kuin kukaan ei olisi ennemin kuollut.

Esimerkiksi isännöitsijä eikä taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja eivät osanneet leskelle sanoa, mitä pitää tehdä, jotta as oy osakasluettelo saadaan ajantasalle siten, että leski omistaa puolet ja kuolinpesä puolet.

Meillä dna olisi halunnut kuolleen allekirjoituksen liittymän sulkemiseksi. Millään ei meinannut mennä perille, että allekirjoituksen saaminen on aika hankalaa kuolleelta. "Haluan lopettaa Ahti Ahtisen liittymän koska hän kuoli" "liittymän lopettamiseksi tarvitsemme kyllä Ahdin allekirjoituksen"

Minulla taas vuosi sitten onnistui DNA:n kanssa äitini liittymän sulkeminen yhdellä puhelinsoitolla. Oikein hämmästyin, kuinka vaivattomasti sujui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Swoman kirjoitti:

Mitä jos vainajalla ei ole mitään muuta kuin velkaa eikä mitään realisoitavaa omaisuutta, täytyykö "perillisten" maksaa omasta pussistaan kaikki mahdolliset jutut, joihin varmaan menee useampi tonni?

Vai voiko todeta, että viranomaiset saa hoitaa kuten parhaaksi näkevät? Ei olla missään väleissä, jos joku ihmettelee miksei kauheasti ole motivaatiota eikä haluja.

Kyllä voi kieltäytyä koko perinnöstä. Jotenkin virallisesti tuo kieltäytyminenkin on hoidettava. Sairaalalle/poliisille voi ilmoittaa ettei kiinnosta, kun ilmoitus kuolemasta tulee.

ei tuo mitään hyödytä! Jälkeläisellä on velvollisuus hoitaa kuolinpesän asiat vaikkei olisi ikinä edes tavannut vanhempaansa. Ja nämä asiat on hoidettava kolmen kuukauden sisällä kuolinpäivästä, osasi tai ei ja oli varaa tai ei. Isäni, jota en edes tuntenut hänen eläessään, kuoli, yhtä-äkkiä olin vastuussa kaikesta. Oli kuollut asuntoonsa, lojunut siellä muutaman viikon ja se asunto olisi pitänyt tyhjentää, otsonoida, hautajaiset järjestää, perunkirjoitus valmistella ja kaikki suunnilleen heti.  Perunkirjoituksen teettäminen maksaa, onnekseni sain ajan ja apua oikeusaputoimistosta, lasku oli muuten lähes 600 euroa, ei mikään pikku asia. Lisäksi isäni asui kaupungin tukiasunnossa, ja tämä tukiasumisesta vastaava henkilöstö onneksi hoiti sen asunnon tyhjennyksen ja otsonoinnin ilman, että jouduin paikalla edes käymään. Mutta jos olisi yksityinen vuokranantaja ollut, niin kusessahan olisin ollut. Sain myös hautajaisiin maksusitoumksen edelleen siltä kunnalta jossa isäni asui, koska oli eläessään joskus ollut tt-tukiasiakkaana. Jos olisi tullut aina omillaan toimeen, niin eipä olisi sitäkään herunut.  en tiennyt missä on tili, en tiennyt oliko velkaa vai varallisuutta, en tiennyt mitä yhtiöitä käyttää sähkö- kaasu -puhelin,  en tiennyt oliko lehtitilauksia tms. ennen kuin pääsin pankkiin asioimaan. Sen pankin löytäminen oli jo kokopäivätyö kävellä pankistä toiseen kysymässä et onko tämä asiakkaanne, mukana minulla oli kuolintodistus ja virkatodistus, jossa minut oli mainittu lapsena. Virkatodistukset muuten jouduin itse tilaamaan, ei se oikeusaputoimista sitä tee kenenkään puolesta, samoin ihan itse jouduin kaivelemaan kaikki tiedot, toimiston väki vaan haki verottajalta lisäaikaa ja  teki näistä papereista sitten asianmukaisen perukirjan joka maksoi ihan tolkuttomasti. 

Tämä vastuu ja työ sen lisäksi että samalla piti käsitellä isoja tunteita sellaisen isän kuolemasta, jota ei koskaan ollutkaan... aika taakka. 

Kieltäytyminen kaikesta ei ollut vaihtoehto, siitä tulee ikäviä seuraamuksia verottajalta ja ehkä muualtakin. Perinnön vastaanottaminen tai ottamatta jättäminen tehdään vasta silloin kun perukirja on tehty. Onnekseni vainajan tilillä oli jonkin verran rahaa, niin en joutunut omasta pussista mitään maksamaan.  ellei olisi ollut, niin se perukirja olisi mennyt omasta pussistani. 

Tästä vaan tulee mieleen, että ehkä ikävintä olisi vainaja, joka on sinnitellyt omilla tuloilaan yksityisellä vuokranantajalla, asunut useissa eri paikoissa ja tehnyt lapsia sinne sun tänne ja kuollut tili tyhjänä. 

Apua... Tätä lukiessa tuli mieleen, että onkohan mahdollista tehdä itsensä isättömäksi/ äidittömäksi/ vanhemmattomaksi, siis "irtisanoa" lainvoimaisesti biologiset sukulaissuhteensa? Jos nyt esimerkiksi on tuollainen tilanne, että jossain on isä, jonka kanssa ei ole ikinä ollut missään tekemisissä, että voisi välttyä tällaiselta.

Tosin meille kävi niin, että jouduttiin selvittämään erään kauemman sukulaisen kuoleman jälkeiset asiat, koska hänen ainoa lähisukulaisensa (ainoa sisarus) ei ollut siihen kykenevä. Hänellä ei ollut lapsia eikä puolisoa. Että vaikka lähisuvun saisi "hoidettua", niin yllärinä voi saada jonkun muun sukulaisen asiat kontolleen.

Tämä ketju osoittaa hyvin miksi kenenkään ei pidä sotkeentua minkäänlaiseen uusioperhekuvioon eikä tehdä lapsia ainakaan sellaisen kanssa jolla niitä on jo ennestään.

Omia vanhempia voi hienovaraisesti kannustamaan tekemään testamentit valmiiksi.  Kokemusta kahdesta ääripäästä itsellä. Toisessa isovanhemmat jakoivat kaiken mahdollisen vuosien varrella  pois ja kun aika jätti, hyvin pienin toimenpitein perunkirjoitus saatiin tehtyä. Toisessa taas perikunta tappeli muutamasta tonnista vuositolkulla ja kaiveltiin vuosikymmeniä vanhoja asioita, kuka oli saanut sitä ja tätä ja kuka oli viettänyt kenenkin kanssa aikaa. Sama omalle kohdalle, viimeistään kun on työelämässä ja/tai perhettä kannattaa tehdä testamentti.

Ehkä tämä nyt meni asian vierestä, mutta asioiden järjestäminen elinaikana ja ällin vielä pelatessa helpottaa kummasti jälkeläisten elämää kuolon korjatessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen joka toisessa paikassa, jossa omaisen kuoleman jälkeen pitää asioida ollaan hoo-moilasena. Ihan kuin kukaan ei olisi ennemin kuollut.

Esimerkiksi isännöitsijä eikä taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja eivät osanneet leskelle sanoa, mitä pitää tehdä, jotta as oy osakasluettelo saadaan ajantasalle siten, että leski omistaa puolet ja kuolinpesä puolet.

Meillä dna olisi halunnut kuolleen allekirjoituksen liittymän sulkemiseksi. Millään ei meinannut mennä perille, että allekirjoituksen saaminen on aika hankalaa kuolleelta. "Haluan lopettaa Ahti Ahtisen liittymän koska hän kuoli" "liittymän lopettamiseksi tarvitsemme kyllä Ahdin allekirjoituksen"

Minulla taas vuosi sitten onnistui DNA:n kanssa äitini liittymän sulkeminen yhdellä puhelinsoitolla. Oikein hämmästyin, kuinka vaivattomasti sujui.

Itse sain myös suljettua yhdellä puhelinsoitolla elisan puhelinliittymän,kysyivät vain haluanko siirtää liittymän mahdollisesti omiin nimiini ja sitä en halunnut,niin sulkivat liittymän ja asia oli sillä selvä.Ja ainakin elisalle menee liittymän omistajan kuolemasta automaattisesti tieto eli näkevät tiedoista,että asiakas kuollut.

Swoman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko tietoisia siitä ettei perintöä ole pakko ottaa vastaan? Siis ihan kyllä, tai ei, käy vastaukseksi. Ja jos vielä sen saisi kysyä että miksi sitten väkisin perinnön otatte niskoillenne, jos se kerran on niin vaikeaa? Koska pakkohan ei ole.

Mä tossa aikaisemmin jo kirjoitin, mutta ilman vastausta.

Olen ainoa perillinen korviaan myöten veloissa olevalle isälleni, joka asuu holhottavana jossain palvelutalossa. En edes tiedä missä, kun sitä siirreltiin yhdessä vaiheessa jatkuvasti paikasta toiseen ja lopulta minulle ei viitsitty edes ilmoittaa minne se on raijattu. En kyllä ollut kiinnostunutkaan, mutta mut oli merkitty heiden papereissaan omaiseksi.

Kun se kuolee, niin voinko sanoa, että hoitakaa miten haluatte, ei kuulu mulle?

voit ihan varmasti tehdä niin. Mutta siitä on seurauksia sitten. Ei mullekaan kukaan kertonut tarkalleen, että mitä seuraamuksia, mutta joka käänteessä joku niillä uhkaili. Vainajan asioiden hoito kuuluu jälkeläsille, siitä ei eroon pääse.  Yhtäkään hyvää neuvoa en ole saanut, käskytystä hoitaa se ja tuo asia oikeustoimiavulle valmiiksi, vaikka he laskuttivatkin suolaisesti, ja se avun haku tapahtui omaan laskuun, ei kuolinpesän! sosiaalityöntekijä, kehen olin yhteydessä huusi otsasuonet pullollaan että kyllä Sinun on kaikki hoidettava, vaikka en ollut edes kysynyt mitään muuta kuin että oliko vainaja asiakkaana... sitten huutokonserttinsa jälkeen armeliaasti myönsi sossun piikkiin hautajaiset, säestettynä kaameilla ukaaseilla siitä, mitä minun pitää tehdä, kuten siivota asunto yms. ja vähän äkkiä sittenkin. Kiva tilanne, ruumis maannut viikkoja asunnossa, kuulemma ruumiinnesteitä ihanasti pitkin lattiaa yms.  Tämän kertoi muuten poliisi, joka toi kuolinviestin. en enää edes muista miten selvisin täysipäisenä tuosta, jälkeenpäin tuntuu että elin ihan silkkaa painajaista. 

Mä hoidin itse edesmenneen faijan perunkirjoituksen ja osituskirjan erään nettipalvelun avulla, ei tullut kovin kalliiksi, muutama satanen. Suurin homma oli hankkia nuo virkatodistukset yksitellen eri paikoista (senkin olisi saanut palveluna extra hintaan). Jos tuo tieto pitää paikkaansa, että jatkossa ne saa yhdestä paikasta, helpottaa hommaa entisestään. Tässä tapauksessa homma oli todella helppo, jaettavana oli vain yksi osakehuoneisto ja vain yksi perillinen saajana. Menee hankalammaksi jos jaettavana maata, metsää, kiinteistöjä, useampia perillisiä mielipiteineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen joka toisessa paikassa, jossa omaisen kuoleman jälkeen pitää asioida ollaan hoo-moilasena. Ihan kuin kukaan ei olisi ennemin kuollut.

Esimerkiksi isännöitsijä eikä taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja eivät osanneet leskelle sanoa, mitä pitää tehdä, jotta as oy osakasluettelo saadaan ajantasalle siten, että leski omistaa puolet ja kuolinpesä puolet.

Meillä dna olisi halunnut kuolleen allekirjoituksen liittymän sulkemiseksi. Millään ei meinannut mennä perille, että allekirjoituksen saaminen on aika hankalaa kuolleelta. "Haluan lopettaa Ahti Ahtisen liittymän koska hän kuoli" "liittymän lopettamiseksi tarvitsemme kyllä Ahdin allekirjoituksen"

Minulla taas vuosi sitten onnistui DNA:n kanssa äitini liittymän sulkeminen yhdellä puhelinsoitolla. Oikein hämmästyin, kuinka vaivattomasti sujui.

Minulle kävi samoin silloisen Soneran kanssa äitini kuoleman jälkeen 2011. Samoin peruutin lehtitilaukset (käännätin etukäteen maksetut kestotilausten loppuajat meidän osoitteeseen) ja jopa tiettyjen terveyskapselien tilauksen, kaikki onnistuivat vain yhdellä puhelinsoitolla. Taisin olla superonnekas.

Jos kuolinpesässä yhtään käteisvaroja, valtakirja osakkailta perunkirjoittajalle ja hän hommiin. Maksaa tietysti mutta säästää itseään paljon.

Samaa mietin kuin "226" ja muut jotka kelvottomia vanhempiaan surevat.

Itselläni "äiti" vielä hengissä.  Vanha narsistinen väkivaltainen juoppo, joka on kohdellut minua kaltoin koko elämäni vaikeuttanut elämääni monin eri tavoin. Valitettavasti taustajoukkojakaan ei ollut isovanhempien tms muodossa, kiusaaminen sai jatkua kunnes itse reilu 10 vuotta sitten katkaisin välit kokonaan.

Olen, elän ja hengitän, mutta pahat arvet ovat jääneet.

Juoppo asuu vuokrakämpässä, omaisuutta ei tietääkseni ole. Roinaa ja likaa käsittääkseni sitäkin enemmän. On kohta 80-vuotias ja jollain ihmeen kaupalla hengissä vielä.

En koe velvollisuudekseni hoitaa hänen asioitaan kuoleman jälkeenkään, enkä suoraan sanottuna tiedä miten vaivoin kasassa pidetylle mielenterveydelleni kävisi jos joutuisin hänen asioitaan selvittämään.

Tietääkö kukaan, onko keinoa päästä pälkähästä tässä asiassa. Voiko hakea vanhemmuuden mitätöintiä tai olla yksinkertaisesti täysin passiivinen asiassa, jos hänestä aika jättää ennen minua.

Euroakaan en aio tähän riemuun aikanaan uhrata.

Ahdistaa jo pelkkä ajatuskin tulevasta.

Kuolinsiivous on kalsea sana, ja itse käytän mieluummin vain suursiivouksen tai konmarittamisen termiä. Mutta kun omat vanhempani jättivät jälkeensä kaiken ryjän, ovat sitä sukupolvea, joka säästi kaiken, niin päätin heti, että minä en tee noin. Luin kuolinsiivouksesta ja ajattelin miten järkevää olisi aloittaa sellainen vaikka heti, vaikka en toivottavasti ole täältä minnekään vielä lähtemässä.

Käyn läpi kaikki vanhat paperit, vihot, kansiot, vaatekassit varastossa ym ym ja hävitän sellaisen, millä ei kukaan mitään tee. 

En jätä lapsilleni sellaista määrää  tavaraa riesaksi asti. Ensin hävitin kaiken ihan turhan, ja nyt vähitellen myyn tai heitän pois sellaista, mitä en tarvitse. 

Kyllä se työtä teettää, kun omat vanhemmat kuolevat. Surra ehtii sitten jossain välissä, mutta ei missään nimessä heti kuoleman jälkeen, koska silloin tarvitaan energiaa kaiken järjestämiseen.. Ja rahaa tarvitaan myös, tuhansia euroja. Siksi on henkivakuutus, että lapset eivät joudu pulaan.

Jos voi oman jälkikasvunsa taakkaa helpottaa edes vähän, ei jätä heille valtavaa määrää turhaa rojua. Eikä jätä heitä maksamaan omasta pussistaan isoja hautaus- ym kuluja.

Jo valmiiksi henkisesti raskas prosessi kosahti kiville siinä vaiheessa, kun toisen veljeni utelias ja ahne käly työnsi nenänsä asioihin jotka eivät hänelle kuuluneet millään tavalla.

Jos kieltäydyn perinnöstä (ja olen siis lapseton) niin kenelle menee minun perintöosuuteni? Jos iis ilmoitan suoraan että mitään en halua enkä halua kuulla koko asiasta, tehkää miten kuuluu.

Kuolinpesässä mukana sisaruksiani ja serkkujani jne. Menee osuuteni tasan kaikille kuolinpesän osakkaille? Vai periikö minun osuuteni vain omat sisarukseni? Vai meneekö osuuteni kuten perintökaaressa eli ensin vanhemmilleni (kuolleet) ja sitä kautta osalliseksi tulisivat myös sisarpuoleni (jotka eivät ole kyseisessä pesässä osallisina koska kuollut on toiselta pulelta sukua)? En halua että ainakaan suurempaa sotkua tulee mahdollisesta kieltäytymisestäni.

Sitten vielä jos testamentista riidellään... aivan saamarin raskasta. Ja kuka sen selvittää jos kaksi vanhaa ihmistä on asunut pitkään yhdessä mitä tilejä/lainoja/omaisuuksia niillä on. Ja kun kahden perheen (uusperheen) lapset jaolla, ihan helvettiä siitä tulee...

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin kuin "226" ja muut jotka kelvottomia vanhempiaan surevat.

Itselläni "äiti" vielä hengissä.  Vanha narsistinen väkivaltainen juoppo, joka on kohdellut minua kaltoin koko elämäni vaikeuttanut elämääni monin eri tavoin. Valitettavasti taustajoukkojakaan ei ollut isovanhempien tms muodossa, kiusaaminen sai jatkua kunnes itse reilu 10 vuotta sitten katkaisin välit kokonaan.

Olen, elän ja hengitän, mutta pahat arvet ovat jääneet.

Juoppo asuu vuokrakämpässä, omaisuutta ei tietääkseni ole. Roinaa ja likaa käsittääkseni sitäkin enemmän. On kohta 80-vuotias ja jollain ihmeen kaupalla hengissä vielä.

En koe velvollisuudekseni hoitaa hänen asioitaan kuoleman jälkeenkään, enkä suoraan sanottuna tiedä miten vaivoin kasassa pidetylle mielenterveydelleni kävisi jos joutuisin hänen asioitaan selvittämään.

Tietääkö kukaan, onko keinoa päästä pälkähästä tässä asiassa. Voiko hakea vanhemmuuden mitätöintiä tai olla yksinkertaisesti täysin passiivinen asiassa, jos hänestä aika jättää ennen minua.

Euroakaan en aio tähän riemuun aikanaan uhrata.

Ahdistaa jo pelkkä ajatuskin tulevasta.

Mielestäni on joku laki,jos ei ole ollut tekemisissä edesmenneen kanssa vuosikausiin esim.isä/äiti siis missään tekemisissä,niin ei ole silloin pakotettu hoitamaan myöskään perunkirjoitusta,asunnon tyhjennystä jne.

Googlettele,varmaan löytyy asiasta lisää,muistan joskus siitä lukeneeni.

Vierailija kirjoitti:

Ihan jo ekan sivun lukemisesta tuli tunne, että parempi sovitella sitä narua omaan kaulaan ennen kuin kukaan lähiomaisista ehtii potkaista tyhjää..

Tämä. Setäni kuoli lapsettomana ja puolisottomana, kuolinpesä jakamatta. Hänen veljensä kuoli lapsettomana ja tämä osakkaana myös ensiksi kuolleen veljen kuolinpesässä, tällä veljellä on leski. Lisäksi taitaa olla vielä heidän vanhempiensa kuolinpesä jakamatta. Kummallakaan ei testamenttia. Oma vanhempi oli ulkona tuosta heidän vanhempiensa kuolinpesästä mutta nyt sitten toisen veljen kuolinpesän kautta taas osakkaana ja tästä tuleekin sitten sotku kun hänkin on iäkäs ja mitään ei myydä eikä selvitetä eikä jaeta. Osakkaita alkaa olla jo nyt 10-20, en edes jaksa laskea. Osa puolisisarusten lapsia ja lastenlapsia jne.

Ei voi ymmärtää, kyse on kuitenkin jo ikäihmisistä eli siinä 80 vuoden hujakoilla. Hieman aikaisemmin olisi ollut erinomainen hetki miettiä näitä asioita. Ei tule tapahtumaan omalla kohdalla. Jos omistan mitään perittävää niin lapsettomana teen satavarmasti testamentin. Tällä hetkellä tosin ei ole mitään perintöä mitä jättää.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta pieni vihje. Tehkää pöytälaatikkoon edunvalvontavaltuutus. Riippumatta iästänne, ei koskaan voi tietää, jos vaikka nuori henkilö menehtyy onnettomuudessa. Ohjeet valtuutuksen tekemiseen löytyvät DVV:n sivuilta. Tällä valtuutuksella jälkeenjääneet voivat ilman nikottelua ja ilman kalliin edunvalvojan määrääämistä sulkea puhelinliittymät, pankkitilit, käydä tallelokerolla. ja hoidella ne metsästysaseet pois käsistä.  Aivan mitä vain, kun tekee kaikenkattavan valtuutuksen. Huomatkaa suuri ero edunvalvojan ja edunvalvontavaltuutetun välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten kaikki kirjoillaolot näkyvät väestörekisteristä. Ne voi itse tarkistaa, siis omat tietonsa, ja tietty vainajankin, jos pääsee tunnistautumaan edesmenneen pankkitunnareilla.

Mulla on yksi 8kk katkos, kun olin Usassa aupairina. Mitähän siinä tapahtuu jos kuolen. Väestörekisterissä ei siinä lue mitään. Tyhjää vain se välijakso.

Muutitko muka virallisesti kirjasi USAan tuossa vaiheessa, eli teit virallisen muuttoilmoituksen maistraattiin? En ole kuullut että kukaan niin tekisi väliaikaisen oleskelun perusteella. Mulla oli osoite/kirjat aina myös suomessa vaikka ulkomailla oleskellut yhteensä kolmisen vuotta (erissä). 

Mulla on suomessakin muuttoja 21 että onnea vaan sille lakimiehelle joka saa perunkirjasta laskuttaa :D olisi pitänyt erota kirkosta aiemmin, nyt vasta 29 vuotiaana tein sen.  Ja jos elämä jatkuu niin eläkkeellä muutetaan ulkomaille. 

PS. tehkää testamentit myös, helpottaa suunnattomasti jos kaikki omaisuus ei ole koko pesän yhteistä

Mulla näkyy kolme ulkomaan osoitetta väliaikaisena osoitteena rekisterissä. Suomessakin on useita osoitteita, mutta ne on vain kolmessa eri kunnassa. Nyt olen taas ulkomailla ja nykyinen osoite on vakituinen osoite täällä. Pitää varmaan alkaa tilata niitä todistuksia jo varalta, jos kuolla kupsahtaakin yhtäkkiä.