Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?
Luin Me naisista jutun, jossa naiset kertoivat elävänsä köyhemmin kuin puolisonsa, vaikka elävät perheenä. Onko tämä oikeasti tavallista?
Jos teillä on raha-asiat noin, miten kauan olette eläneet yhdessä, oletteko naimisissa ja onko teillä lapsia?
Itse olen elänyt puolisoni kanssa 20 vuotta, hän on koko ajan tienannut 2-3 kertaa minun kuukausituloni. Meillä on aina laskettu tulot yhteen ja eletty yhteisten tulojen mukaista elintasoa. 2 lasta.
Kommentit (1158)
Miehen tilillä 200 000, naisen tilillä 2000
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos emäntä tienaisi alle 4000€/kk niin ei voisi edes kattellaa sellaista. Talouden tulot pitää olla vähintään 10000€/kk. Tämä siis käteen jäävä osuus. Kaikki kulut puoliksi, se on kaikkein selkein, säästössä pitää olla usemman kuun palkka. Koska jos sattuu jäämään työttömäksi, on kumminkin samat kulut kuin ennenkin. Ja töitä löydettävä ennen kuin säästöt lopuu, muuten lusikat jakoon.
Vierailija kirjoitti:
Miehen tilillä 200 000, naisen tilillä 2000
Yhteisillä tileillä huomattava summa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhteessa pitäisi aina ajatella vain taloudellista hyötyä? Jos toinen vaikkapa tekee pidempää päivää töissä ja tienaa enemmän, kun taas toinen tekee lyhempää työpäivää ja tekee suurimman osan kotitöistä? Onko kotitöitä enemmän tekevä henkilö automaattisesti parempituloisesta puolisostaan hyötyvä loiseläjä, vai voisiko ajatella hänenkin tuovan oman panoksensa yhteiseen elämään pitämällä huolta kodista?
Monesti suurituloiset miehet tekevät myös paljon töitä ja ovat paljon poissa kotoa. Pienituloiset naiset taas monesti ovat enemmän kotona ja huolehtivat siivouksen, pyykkäyksen, kaupassa käynnit, lasten hoitamisen, lasten harrastuksissa käynnit yms. asiat. Toki tilanne voi olla toisinkin päin, mieskin voi olla pienituloinen ja kotona.
Tämähän on pienempituloiselle (kodinhoito, lapsista huolehtiminen ym.) järkevä tapa osallistua. Uskoisin, että tähän moni parempituloinen olisikin tyytyväinen, jos asiat menevät näin.
Kuitenkin tässä ketjussa monen viestin henki on ollut, että tulot ovat isostakin tuloerosta huolimatta yhteisiä ja kotityöt pitää hoitaa tasan. Ja tilastojen valossa se isompituloinen, jonka tuloja halutaan tasata on mies. Suuri osa miesten paremmasta ansiotasosta tulee raskaasta ja vaativasta työstä. Sen lisäksi miehet tekevät enemmän tunteja.
Annatko esimerkkejä näistä miesten raskaista ja vaativista töistä, ja mielellään myös naisten helpoista ja kevyistä töistä. Olen töissä sotealalla ja tienaan noin kolmasosan siitä mitä mieheni tienaa IT-alalla, vaikka teemme kyllä saman verran töitä (tunteja). En todellakaan ala raskaan ja vaativan työpäivän jälkeen vielä vastaamaan yksin kotitöistä, eikä mieheni kyllä sellaista ole vaatinutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhteessa pitäisi aina ajatella vain taloudellista hyötyä? Jos toinen vaikkapa tekee pidempää päivää töissä ja tienaa enemmän, kun taas toinen tekee lyhempää työpäivää ja tekee suurimman osan kotitöistä? Onko kotitöitä enemmän tekevä henkilö automaattisesti parempituloisesta puolisostaan hyötyvä loiseläjä, vai voisiko ajatella hänenkin tuovan oman panoksensa yhteiseen elämään pitämällä huolta kodista?
Monesti suurituloiset miehet tekevät myös paljon töitä ja ovat paljon poissa kotoa. Pienituloiset naiset taas monesti ovat enemmän kotona ja huolehtivat siivouksen, pyykkäyksen, kaupassa käynnit, lasten hoitamisen, lasten harrastuksissa käynnit yms. asiat. Toki tilanne voi olla toisinkin päin, mieskin voi olla pienituloinen ja kotona.
Tämähän on pienempituloiselle (kodinhoito, lapsista huolehtiminen ym.) järkevä tapa osallistua. Uskoisin, että tähän moni parempituloinen olisikin tyytyväinen, jos asiat menevät näin.
Kuitenkin tässä ketjussa monen viestin henki on ollut, että tulot ovat isostakin tuloerosta huolimatta yhteisiä ja kotityöt pitää hoitaa tasan. Ja tilastojen valossa se isompituloinen, jonka tuloja halutaan tasata on mies. Suuri osa miesten paremmasta ansiotasosta tulee raskaasta ja vaativasta työstä. Sen lisäksi miehet tekevät enemmän tunteja.
Puhumattakaan siitä, kun se parempituloinen on nainen. Silloin saattaa joskus mennä niinkin päin, että parempituloinen tekee myös isomman osan kotitöistä ja hoitaa enemmän lapsia. Mutta silti pitäisi olla yhteiset rahat tai olet kylmä itsekäs p*ska. Ainakin jos vauvapalstaa on uskominen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on tienannut aina enemmän kuin minä. Hän on ollut koko parisuhteemme ajan. Minä olen välillä myös opiskellut, mutta aina tuloni ovat olleet tuntuvasti pienemmät. Hän on maksanut opiskeluaikanani 2/3 vuokrasta, mutta kaiken muun olemme maksaneet aina tasan. Minä siis maksan suhteessa huomattavasti enemmän. Olen miettinyt, miten tilanteen voisi muuttaa. Mieheni ei näe siinä ongelmaa, sillä hän tekee töitä tulojensa eteen. Välillisesti toki hyödyn hänen elintasostaan, mutta loppuviimein hänen mielestään jokainen pelaa omilla korteillaan, eikä ole hänen ”ongelmansa”, jos haluan esim. opiskella tai tehdä töitä, joista maksetaan matalampaa palkkaa.
No minä olen kyllä tavallaan sitä mieltä että miehesi on oikeassa. Jos toinen vapaaehtoisesti tekee sellaisia elämänvalintoja jotka heikentävät hänen kykyään osallistua yhteiseen talouteen, se ei ole ihan yksiselitteistä minkä verran toisen pitää näitä valintoja kustantaa. Esimerkiksi pienten lasten yhdessä sovittu kotihoito on eri asia. Ja myös se tilanne, jossa toinen ihan tosissaan yrittää tasapuolisesti osallistua mutta ei vaan onnistu. Mutta jos toinen itse valitsee tehdä kivaa työtä pienemmällä palkalla ja toinen raskasta työtä isommalla palkalla, niin miksi se elintaso pitäisi tasata?
Ei maailma ole noin mustavalkoinen. On täysin saavuttamaton utopia, että kaikki suomalaiset (koskee kaikkia maita) voisivat saavuttaa hyväpalkkaisen työn, jossa voisi itse määritellä oman palkkansa, työehtonsa ja työnkuvansa. Kaikilla työpaikoilla ja aloilla niistä ei pysty neuvottelemaan sen laajemmin kuin ota/jätä.
Jokaiselle alalle kuitenkin tarvitaan työvoimaa. Yhteiskunta tarvitsee esim. lääkärien, oikeusoppineiden, IT-alan asiantuntijoiden ja finanssialan johtajien lisäksi myös palvelualojen työntekijöitä, sairaanhoitajia, lastenhoitajia, sosiaaliohjaajia, varhaiskasvatuksen opettajia, poliiseja, ensihoitajia, palomiehiä jne. Sellaista maailmaa ei ole, jossa kaikki voisivat vapaasti valita tulotasonsa. Esim. koulutustaso määräytyy tänä päivänä hyvin vahvasti sen mukaan, mikä on vanhempien (erityisesti äidin) koulutustaso. Esim. varhaiskasvatukseen ja terveydenhuoltoon ei yleensä hakeuduta siksi, että tunnettaisiin ”kutsumusta” tai haluttaisiin vartavasten pientä palkkaa. Sen sijaan sinne voidaan hakeutua ns. varman työpaikan vuoksi. Nykypäivänä on myös akateemista työttömyyttä. Vaikka korkea koulutus yleensä nostaa tulotasoa, se ei päde kaikkiin. Myös sukupolvierot ovat suuria: mieheni kuuluu sukupolveen, joka revittiin silloiselta TKK:lta töihin ilman papereitakin. Itse olen ollut lama-aikaan pieni lapsi, ja minun sukupolvelleni on tutkitusti hankalampaa nousta urallaan ja tulotasossaan esim. omien vanhempien tasolle.
Olen jo tällä hetkellä miestäni korkeammin koulutettu. Opiskelen maisteritutkintoa, jonka valmistuessa olen koko sukuni toinen maisteri ja korkeammin koulutettu kuin kumpikaan vanhemmistani. Lisäksi omassa kotitaloudessani on kiistatta niin, että korkeaa palkkaa ylioppilaaksi kouluttautunut mieheni tekee kyllä vaativaa asiantuntijatyötä esihenkilöasemassa, mutta hänen työnsä on kuitenkin vapaata ja itseohjautuvaa. Hän nauttii siitä todella paljon. Minä olen ollut kiinnostunut toisesta alasta, jolla työllisyystilanne on hyvä, mutta palkka huono ja erilaiset joustot ja neuvottelumahdollisuudet olemattomat. Tein ensimmäisen korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen töitä aivan niska limassa nelisen vuotta, kunnes totesin, että tämä ei ole sen arvoista. Lähdin siis opiskelemaan maisteriksi ja toivon, että jatkossa pääsen työhön, jossa sekä palkkaa että vapautta / joustavuutta olisi enemmän. ”Kiva” ei ole sama kuin ”huonopalkkainen” eikä ”hyvät tulot” ole sama asia kuin ”raskas työ”. Hyvin usein itse asiassa juuri päinvastoin.
833
Joo, ei ne aina käsi kädessä kuljekaan enkä sitä väitäkään. Mutta silloin kun näihin on mahdollisuus vaikuttaa omilla valinnoilla, minä näkisin että puolisoilla on velvollisuus huolehtia omasta kyvystään osallistua yhteiseen talouteen mahdollisimman tasapuolisesti. Jos toinen vapaaehtoisesti valitsee pienemmän tulotason, en koe että hänellä olisi oikeutta vaatia täyttä tulojen tasaamista. Tai jos ollaan niin perhettä että vaaditaan yhteisiä rahoja, niin sitten ollaan myös niin perhettä että yhteiseen talouteen vaikuttavat päätökset tehdään yhdessä. Ihan sieltä opiskelualan ja työpaikan valinnasta lähtien.
Oikeastaan meillä ei erillisistä rahoista huolimatta tulisi kuuloonkaan, että toinen vain ilmoittaisi lähtevänsä opiskelemaan, vaihtavansa pienempipalkkaiseen työhön tai siirtyvänsä esimerkiksi osa-aikaiseksi. Toki tilannekin on eri, kun on iso asuntolaina ja monta lasta ja molempien palkat tulee tarpeeseen. Eri juttu jos toisella olisi niin kova liksa, että voisi helposti kustantaa molempien elämän ilman isompaa kolausta omaan elintasoon. En tiedä onko teillä sellainen tilanne.
Tämä on ihan epäjohdonmukaista.
- ”silloin, kun on mahdollisuus vaikuttaa, on velvollisuus huolehtia tasapuolisesti”
Vastaus: miten määrittelet tilanteen, jossa on tai ei ole ”mahdollisuutta vaikuttaa”?
- ”opiskelu- tai työpaikan valinta tehdään yhdessä”
Vastaus: hyvin harva suomalainen pystyy valitsemaan opiskelu- tai työpaikkansa niin vapaasti, että siihen voisi erikseen myös kysyä puolison ”luvan”. Suurin osa ihmisistä ottaa vastaan työtä tai opiskelupaikan sieltä, mistä saa eikä sieltä, mikä olisi kussakin tilanteessa täysin optimaalista taloudellisesti / puolison kannalta. Eikä ole parisuhteen sisäinen asia keskustella, onko oikea pääainevalinta esim. valtsikassa sosiaaliantropologia, yhteiskuntapolitiikka vai taloustiede. Eri ihmiset kiinnostuvat eri asioista ja oman (korostan: oman) alan valinta on ennen kaikkea henkilökohtainen valinta. Kuka tahansa ei voi realistisesti päästä mihin tahansa opiskelu- tai työpaikkaan, ja jos joku opiskeluala tai työ sotii pahasti omaa mielenkiintoa ja arvoja vastaan, siitä ei seuraa parisuhteellekaan mitään positiivista. Raha ei ole oikea vastaus, kun kysytään, mikä tekee pohjimmiltaan ihmisen tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Totta kai opiskeluista ja töistä kannattaa puolison kanssa keskustella, mutta että”valitaan yhdessä”? Tuntuu absurdilta.
- ”Eri juttu jos olisi niin kova liksa, että voisi kustantaa molempien elämän ilman kolausta omaan elintasoon. En tiedä onko teillä sellainen tilanne.”
Vastaus: On, mutta se on suhteellista. Ihminen sovittaa menot tulojensa mukaan. Tulojen noustessa myös menot kasvavat. Myös säästämisen ja sijoittamisen mahdollisuus (ja todennäköisyys) ja säästettävät / sijoitettavat summat kasvavat tulojen noustessa. Puolisoni tienaa yksin enemmän kuin suurin osa suomalaisista pariskunnista yhdessä. Hänellä on kova palkka ja messevät edut. Tulisimme pariskuntana toimeen vain hänen palkallaan vallan mainiosti, mutta emme tietenkään ilman, että hän muuttaisi kulutustottumuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi parisuhteessa pitäisi aina ajatella vain taloudellista hyötyä? Jos toinen vaikkapa tekee pidempää päivää töissä ja tienaa enemmän, kun taas toinen tekee lyhempää työpäivää ja tekee suurimman osan kotitöistä? Onko kotitöitä enemmän tekevä henkilö automaattisesti parempituloisesta puolisostaan hyötyvä loiseläjä, vai voisiko ajatella hänenkin tuovan oman panoksensa yhteiseen elämään pitämällä huolta kodista?
Monesti suurituloiset miehet tekevät myös paljon töitä ja ovat paljon poissa kotoa. Pienituloiset naiset taas monesti ovat enemmän kotona ja huolehtivat siivouksen, pyykkäyksen, kaupassa käynnit, lasten hoitamisen, lasten harrastuksissa käynnit yms. asiat. Toki tilanne voi olla toisinkin päin, mieskin voi olla pienituloinen ja kotona.
Tämähän on pienempituloiselle (kodinhoito, lapsista huolehtiminen ym.) järkevä tapa osallistua. Uskoisin, että tähän moni parempituloinen olisikin tyytyväinen, jos asiat menevät näin.
Kuitenkin tässä ketjussa monen viestin henki on ollut, että tulot ovat isostakin tuloerosta huolimatta yhteisiä ja kotityöt pitää hoitaa tasan. Ja tilastojen valossa se isompituloinen, jonka tuloja halutaan tasata on mies. Suuri osa miesten paremmasta ansiotasosta tulee raskaasta ja vaativasta työstä. Sen lisäksi miehet tekevät enemmän tunteja.
Puhutko nyt siis lapsettomista pariskunnista? Lapset työllistävät myös paljon, mutta et maininnut mitään siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selkeä linja kirjoitti:
Jos emäntä tienaisi alle 4000€/kk niin ei voisi edes kattellaa sellaista. Talouden tulot pitää olla vähintään 10000€/kk. Tämä siis käteen jäävä osuus. Kaikki kulut puoliksi, se on kaikkein selkein, säästössä pitää olla usemman kuun palkka. Koska jos sattuu jäämään työttömäksi, on kumminkin samat kulut kuin ennenkin. Ja töitä löydettävä ennen kuin säästöt lopuu, muuten lusikat jakoon.
Meidänkin talouden tulot ovat kaikkinensa kymppitonnin luokkaa kuussa, mutta miehen tienaamina. Menot tosin eivät ole sitä luokkaa, koska on aivan älytöntä elää pilkulleen sen saamansa palkkatason mukaan, tai jopa pahimmassa tapauksessa sen ylikin, jolloin elämässä jotain sattuessa ollaan ongelmissa talouden ylläpidon kanssa. Näin Suomessa valitettavan usein kuitenkin eletään, koska kaikkea pitää olla ja varsinkin enemmän ja parempaa kuin niillä naapureilla!
Musta on aivan käsittämätön ajatus että perheen sisällä olisi eri elintasoja.
Meillä on tässä reilun parinkymmenen vuoden avioliiton aikana kummankin tulot vaihdelleet rutkasti.
Kun tavattiin, mies tienasi varmaan triplasti mua enemmän. Pikkuhiljaa kirin palkkatason suunnilleen samaksi, ja siinä vaiheessa kun muutettiin yhteen sovittiin meidän talouden budjetti sellaiseksi että pärjätään tarvittaessa vain toisen palkalla ja että kummallakin on myös omaa rahaa.
Jaettiin kulut niin että kummallekin jäi sana summa omalle tilille, loput siirrettiin taloustilille josta maksettiin kaikki yhteiset kulut. Mielestämme ihan loogista koska yhteistä tulevaisuutta tässä ollaan rakentamssa. .Omalla tilillä olevilla rahoillaan kumpikin saa tehdä mitä lystää.
Kun jäin kotiäidiksi viideksi vuodeksi, sovittiin että mies maksaa kaiken eikä minun tarvitse kajota omiin säästöihini, ellen sitten halua törsätä johonkin luksukseen . Emme asu Suomessa joten mitään kotihoidontukea tai edes lapsilisiä, ei ole..
Työelämään palattuani miehen kohdalle on osunut parin vuoden työttömyysjakso ja nykyään hän on yrittäjä, jonka yrityksen tuottoa on tämä koronavuosi syönyt rutkasti. Joten minä olen vuorostani ollut vetovastuussa perheen taloudesta.
Mä opin mummolta, joka itse oppi kantapään kautta, että naisella (ja toki miehelläkin) pitää olla oma tili johon kenelläkään toisella ei ole käyttöoikeutta. Omilta vanhemmiltani opin että perhe on yksikkö joka puhaltaa yhteiseen hiileen. Kaikki tekevät parhaansa yhteiseksi hyväksi niillä panoksilla jotka hänellä sattuu sillä hetkellä olemaan. Tällainen hybridimalli toimii meidän perheessä, emme ikinä riitele rahasta vaikka tosi tiukkojakin aikoja on ollut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pientä kevennystä tiukkaan vääntöön:
"Danny väitti ex-vaimon rikastumisen olleen syy eroon – Liisa Lipsanen ymmällään: ”En ihan usko, että se olisi noin mennyt”
Danny sanoi Me Naisille ex-vaimonsa rikastumisen aiheuttaneen ongelmia suhteeseen."
Vierailija kirjoitti:
ei ongelmaa niin kauan kun mies maksaa ja nainen loisii. toisinpäin ei onnistuisi
Teethän selväksi ennen yhteiselämää että pidät omat hyvät tulosi kaikki ja nainen saa rakastaa sua aina nälkäkuolemaansa asti. Vai miksi ryhdyit loisliittoon? Et saanut hyvätuloista naista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on tienannut aina enemmän kuin minä. Hän on ollut koko parisuhteemme ajan. Minä olen välillä myös opiskellut, mutta aina tuloni ovat olleet tuntuvasti pienemmät. Hän on maksanut opiskeluaikanani 2/3 vuokrasta, mutta kaiken muun olemme maksaneet aina tasan. Minä siis maksan suhteessa huomattavasti enemmän. Olen miettinyt, miten tilanteen voisi muuttaa. Mieheni ei näe siinä ongelmaa, sillä hän tekee töitä tulojensa eteen. Välillisesti toki hyödyn hänen elintasostaan, mutta loppuviimein hänen mielestään jokainen pelaa omilla korteillaan, eikä ole hänen ”ongelmansa”, jos haluan esim. opiskella tai tehdä töitä, joista maksetaan matalampaa palkkaa.
No minä olen kyllä tavallaan sitä mieltä että miehesi on oikeassa. Jos toinen vapaaehtoisesti tekee sellaisia elämänvalintoja jotka heikentävät hänen kykyään osallistua yhteiseen talouteen, se ei ole ihan yksiselitteistä minkä verran toisen pitää näitä valintoja kustantaa. Esimerkiksi pienten lasten yhdessä sovittu kotihoito on eri asia. Ja myös se tilanne, jossa toinen ihan tosissaan yrittää tasapuolisesti osallistua mutta ei vaan onnistu. Mutta jos toinen itse valitsee tehdä kivaa työtä pienemmällä palkalla ja toinen raskasta työtä isommalla palkalla, niin miksi se elintaso pitäisi tasata?
Ei maailma ole noin mustavalkoinen. On täysin saavuttamaton utopia, että kaikki suomalaiset (koskee kaikkia maita) voisivat saavuttaa hyväpalkkaisen työn, jossa voisi itse määritellä oman palkkansa, työehtonsa ja työnkuvansa. Kaikilla työpaikoilla ja aloilla niistä ei pysty neuvottelemaan sen laajemmin kuin ota/jätä.
Jokaiselle alalle kuitenkin tarvitaan työvoimaa. Yhteiskunta tarvitsee esim. lääkärien, oikeusoppineiden, IT-alan asiantuntijoiden ja finanssialan johtajien lisäksi myös palvelualojen työntekijöitä, sairaanhoitajia, lastenhoitajia, sosiaaliohjaajia, varhaiskasvatuksen opettajia, poliiseja, ensihoitajia, palomiehiä jne. Sellaista maailmaa ei ole, jossa kaikki voisivat vapaasti valita tulotasonsa. Esim. koulutustaso määräytyy tänä päivänä hyvin vahvasti sen mukaan, mikä on vanhempien (erityisesti äidin) koulutustaso. Esim. varhaiskasvatukseen ja terveydenhuoltoon ei yleensä hakeuduta siksi, että tunnettaisiin ”kutsumusta” tai haluttaisiin vartavasten pientä palkkaa. Sen sijaan sinne voidaan hakeutua ns. varman työpaikan vuoksi. Nykypäivänä on myös akateemista työttömyyttä. Vaikka korkea koulutus yleensä nostaa tulotasoa, se ei päde kaikkiin. Myös sukupolvierot ovat suuria: mieheni kuuluu sukupolveen, joka revittiin silloiselta TKK:lta töihin ilman papereitakin. Itse olen ollut lama-aikaan pieni lapsi, ja minun sukupolvelleni on tutkitusti hankalampaa nousta urallaan ja tulotasossaan esim. omien vanhempien tasolle.
Olen jo tällä hetkellä miestäni korkeammin koulutettu. Opiskelen maisteritutkintoa, jonka valmistuessa olen koko sukuni toinen maisteri ja korkeammin koulutettu kuin kumpikaan vanhemmistani. Lisäksi omassa kotitaloudessani on kiistatta niin, että korkeaa palkkaa ylioppilaaksi kouluttautunut mieheni tekee kyllä vaativaa asiantuntijatyötä esihenkilöasemassa, mutta hänen työnsä on kuitenkin vapaata ja itseohjautuvaa. Hän nauttii siitä todella paljon. Minä olen ollut kiinnostunut toisesta alasta, jolla työllisyystilanne on hyvä, mutta palkka huono ja erilaiset joustot ja neuvottelumahdollisuudet olemattomat. Tein ensimmäisen korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen töitä aivan niska limassa nelisen vuotta, kunnes totesin, että tämä ei ole sen arvoista. Lähdin siis opiskelemaan maisteriksi ja toivon, että jatkossa pääsen työhön, jossa sekä palkkaa että vapautta / joustavuutta olisi enemmän. ”Kiva” ei ole sama kuin ”huonopalkkainen” eikä ”hyvät tulot” ole sama asia kuin ”raskas työ”. Hyvin usein itse asiassa juuri päinvastoin.
833
Joo, ei ne aina käsi kädessä kuljekaan enkä sitä väitäkään. Mutta silloin kun näihin on mahdollisuus vaikuttaa omilla valinnoilla, minä näkisin että puolisoilla on velvollisuus huolehtia omasta kyvystään osallistua yhteiseen talouteen mahdollisimman tasapuolisesti. Jos toinen vapaaehtoisesti valitsee pienemmän tulotason, en koe että hänellä olisi oikeutta vaatia täyttä tulojen tasaamista. Tai jos ollaan niin perhettä että vaaditaan yhteisiä rahoja, niin sitten ollaan myös niin perhettä että yhteiseen talouteen vaikuttavat päätökset tehdään yhdessä. Ihan sieltä opiskelualan ja työpaikan valinnasta lähtien.
Oikeastaan meillä ei erillisistä rahoista huolimatta tulisi kuuloonkaan, että toinen vain ilmoittaisi lähtevänsä opiskelemaan, vaihtavansa pienempipalkkaiseen työhön tai siirtyvänsä esimerkiksi osa-aikaiseksi. Toki tilannekin on eri, kun on iso asuntolaina ja monta lasta ja molempien palkat tulee tarpeeseen. Eri juttu jos toisella olisi niin kova liksa, että voisi helposti kustantaa molempien elämän ilman isompaa kolausta omaan elintasoon. En tiedä onko teillä sellainen tilanne.
Näihin voi suhtautua niin eri tavoin. Ei meilläkään tuosta noin vaan pelkällä ilmoituksella kumpikaan ryhtyisi opiskelijaksi tai vaihtaisi pienipalkkaisempaan työhön, mutta toisaalta meillä lähtökohta olisi, että jos toinen sanoo miettivänsä sellaista ratkaisua esimerkiksi siksi, ettei viihdy työssään, olisi toinen automaattisesti tämän toiveiden ja suunnitelmien kannalla, koska kumppanin hyvinvointi ja kumppanin unelmat ja tavoitteet (esim. opiskelu, uusi ura, tms) ovat vaan niin korkealla prioriteettilistalla. Joten lähtökohta olisi aina se, että selvitetään, miten se onnistuu. En ainakaan itse haluaisi, että kumppani olisi vastentehtoisesi työssä, josta ei pidä, tai työympäristössä, jossa voi huonosti - vain rahan takia. Tai jos kumppanilla on jokin suuri unelma, niin että hän ei voisi rahan takia tavoitella sitä. Minä en ainakaan haluaisi olla esteenä - ja on ihana tietää, ettei oma kumppani olisi esteenä myöskään omille elämänvalinnoilleni.
Meillä parisuhteessa onkin enemmän kyse siitä, että eletään yhdessä ja arvostetaan toista yksilönä ja tuetaan toista ja hänen tavoitteitaan. Meillä parisuhde ei niinkään ole taloudellinen liitto, jossa päätökset tehdään rahan määrää maksimoiden. Meillä maksimoidaan hyvinvointia.
Mua kiinnostaisi tietää kuinka kauan nämä kahden elintason avioliitot kestivät/ ovat kestäneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi tietää kuinka kauan nämä kahden elintason avioliitot kestivät/ ovat kestäneet?
Meillä on kestänyt kohta 30 vuotta. Oikeastaan ei ole kahden elintason avioliitto, vaan kahden selkeästi erilaisen tuloluokan liitto, jossa kumpikin elää omien varojensa mukaan. Minulle pienempituloiselle tämä on ainoa oikea ratkaisu, en halua hyväksikäyttää toisen elämäntyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua kiinnostaisi tietää kuinka kauan nämä kahden elintason avioliitot kestivät/ ovat kestäneet?
Meillä on kestänyt kohta 30 vuotta. Oikeastaan ei ole kahden elintason avioliitto, vaan kahden selkeästi erilaisen tuloluokan liitto, jossa kumpikin elää omien varojensa mukaan. Minulle pienempituloiselle tämä on ainoa oikea ratkaisu, en halua hyväksikäyttää toisen elämäntyötä.
Asutteko erillään? Vai onko asuminen mitoitettu sinun varojesi mukaan?
En ottaisi naista kenellä on pienemmät tulot kun minulla koska en ala elättäjäksi.
Sen sijaan ottaisin töissä käyvän naisen ketä elättäisi minut.
Vierailija kirjoitti:
ei ongelmaa niin kauan kun mies maksaa ja nainen loisii. toisinpäin ei onnistuisi
Meillä minä olen ollut koko ajan vakituisessa työsuhteessa ja mieheni on välillä opiskellut ja välillä ollut peniä jaksoja työttömänä. Aika lailla on välillä menty ainoastaan minun rahoilla.
Nyt molemmat töissä ja miehellä hieman parempi palkka kuin minulla. Meillä on omat tilit ja omat rahat, mutta laskut maksetaan miten milloinkin, eli kumpi kerkeää. Asuntolaina menee minun kautta ja molempien autot miehen kautta. Mies maksaa yleensä myös kaikki autoon liittyvät, eli huollot, katsastukset.....
Kaupassa käydään monesti yhdessä ja se maksaa joka sattuu olemaan siinä lähinnä kassaa 🤩
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi naista kenellä on pienemmät tulot kun minulla koska en ala elättäjäksi.
Sen sijaan ottaisin töissä käyvän naisen ketä elättäisi minut.
Älä huoli, kukaan nainen ei ota sinua riesakseen. Voit pitää omat rahasi.
Mulla ja miehellä on eri tulotaso, mies tienaa noin tuplat mitä minä, tai triplat.
Me pidetään rahat erillään, eli kumpikin maksaa omat laskunsa ja matkansa ym.
Kummallakin on oma koti, tosin vietämme miehen luona aikaa enemmän. Miehen luona minä ostan valtaosan ruuista ja olen myös ostanut huonekaluja ym. sinne, en siis koe olevani mikään vapaamatkustaja. Kumpikin maksaa oman asuntonsa kulut riippumatta siitä, kumman luona vietetään aikaa.
Nyt esim. tuli tilanne, kun mies haluaa viikoksi Lappiin ja maksaisi minunkin matkani, mutta en halua lähteä, koska minulla ei ole rahaa.
En halua ottaa mieheltä vastaan mitään matkoja tms. Jos itsellä ei ole varaa, en lähde.
🇺🇦🇮🇱
Tämähän on pienempituloiselle (kodinhoito, lapsista huolehtiminen ym.) järkevä tapa osallistua. Uskoisin, että tähän moni parempituloinen olisikin tyytyväinen, jos asiat menevät näin.
Kuitenkin tässä ketjussa monen viestin henki on ollut, että tulot ovat isostakin tuloerosta huolimatta yhteisiä ja kotityöt pitää hoitaa tasan. Ja tilastojen valossa se isompituloinen, jonka tuloja halutaan tasata on mies. Suuri osa miesten paremmasta ansiotasosta tulee raskaasta ja vaativasta työstä. Sen lisäksi miehet tekevät enemmän tunteja.