Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?

Vierailija kirjoitti:

Tästähän saa mielenkiintoisia kehitelmiä aikaiseksi. Itse en keksi yhtään syytä, miksi alla oleva kuvitteellinen  pari olisi yhdessä.

Pienituloinen on todella hyvä kokki, varakkaampi ei osaa eikä halua tehdä ruokaa. Pitääkö hyvän ruuanlaittajan tehdä toiselle hyvää ruokaa ilmaiseksi vai saako hän tehdä tahallaan pahaa ruokaa? Vai voiko hän sanoa, että kumpikin ostaa ja tekee omat ruokansa?

Pienituloisella on enemmän vapaa-aikaa, joten voiko isotuloisempi nakittaa hänelle enemmän kotitöitä? Entä jos pienituloisempi alkaa neuloa sukkia myyntiin, vaikka kympin sukkapari, eikä hänellä ole enää aikaa tehdä kotitöitä vaan hän sanoo, että täyttä työpäivää tekevän pitää tehdä oma osuutensa? Jos kumpikin tekee töitä 8 tuntia päivässä, toinen sukkaa kutoen ja toinen työpaikalla, niin eikö kotityöt jaeta silloin tasan? Ei ole reilua, jos tulojen suuruus ratkaisee.

Panostus parisuhteen hyväksi ei ole aina noin suoraviivaisesti rahallista vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan.

Ruokaesimerkki on kyllä huono, koska hyvää ruokaa saa samalla vaivalla tehtyä kahdellekin. Sen sijaan kahteen tuliterään autoon täytyy tehdä tuplasti niin monta työtuntia kun yhteen.

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että muukin kuin rahallinen panostus tulee huomioida, esimerkiksi yhteisten pienten lasten hoitaminen kotona. Sen sijaan joku harrastusluontoinen elantoa tuottamaton sukkien kutominen ei minusta sitä ole. Tietysti jos oikeaa ansiotyötä ei yrityksestä huolimatta löydy, niin ilman muuta se on parempi kuin ei mitään. Tai jos siitä saa ihan oikeasti rahaa jolla ostetaan ruokaa ja maksetaan asuntolainaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästähän saa mielenkiintoisia kehitelmiä aikaiseksi. Itse en keksi yhtään syytä, miksi alla oleva kuvitteellinen  pari olisi yhdessä.

Pienituloinen on todella hyvä kokki, varakkaampi ei osaa eikä halua tehdä ruokaa. Pitääkö hyvän ruuanlaittajan tehdä toiselle hyvää ruokaa ilmaiseksi vai saako hän tehdä tahallaan pahaa ruokaa? Vai voiko hän sanoa, että kumpikin ostaa ja tekee omat ruokansa?

Pienituloisella on enemmän vapaa-aikaa, joten voiko isotuloisempi nakittaa hänelle enemmän kotitöitä? Entä jos pienituloisempi alkaa neuloa sukkia myyntiin, vaikka kympin sukkapari, eikä hänellä ole enää aikaa tehdä kotitöitä vaan hän sanoo, että täyttä työpäivää tekevän pitää tehdä oma osuutensa? Jos kumpikin tekee töitä 8 tuntia päivässä, toinen sukkaa kutoen ja toinen työpaikalla, niin eikö kotityöt jaeta silloin tasan? Ei ole reilua, jos tulojen suuruus ratkaisee.

Panostus parisuhteen hyväksi ei ole aina noin suoraviivaisesti rahallista vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan.

Ruokaesimerkki on kyllä huono, koska hyvää ruokaa saa samalla vaivalla tehtyä kahdellekin. Sen sijaan kahteen tuliterään autoon täytyy tehdä tuplasti niin monta työtuntia kun yhteen.

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että muukin kuin rahallinen panostus tulee huomioida, esimerkiksi yhteisten pienten lasten hoitaminen kotona. Sen sijaan joku harrastusluontoinen elantoa tuottamaton sukkien kutominen ei minusta sitä ole. Tietysti jos oikeaa ansiotyötä ei yrityksestä huolimatta löydy, niin ilman muuta se on parempi kuin ei mitään. Tai jos siitä saa ihan oikeasti rahaa jolla ostetaan ruokaa ja maksetaan asuntolainaa.

Eihän sukkien neulomisesta elinkeinoksi ole, mutta sillä saa lisää rahaa. Muutama kymppi kuukaudessa on jo paljon. Samoin siinä saa pidettyä koko perheen neuleissa, sehän säästää heti vaatekuluissa. Käsistään kätevä ompelee lapsille vaatteetkin. Onhan siinäkin säästöä, jos juhliin leivotaan itse eikä tilata tarjoiluja pitopalvelusta.

Minusta ruokaesimerkki oli hyvä, sinä itse täysin virheellisesti otit vertailuun tuliterät autot. Samalla vaivalla ei todellakaan tee ruokaa kahdelle mitä yhdelle. Miksi toinen saisi hyötyä toisen taidoista ilmaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin alusta asti ollut yhteinen elintaso, ei siinä eritellä kumpi tienaa enemmän tai vähemmän. Mitä se sellainen rakkaus ja luottamus on, että asetellaan ehtoja? Ihan vapaasti saavat ihmiset kärsiä, jos tuollaisiin parisuhteisiin suostuvat lähtemään.

No onhan sekin ehdon asettamista, jos vähävaraisempi vaatii rahaa vastineeksi parisuhteessa pysymisestä tuolla "sä et rakasta jos sä et anna rahaa" -verukkeella. Minusta rahan asettaminen suhteen edellytykseksi on ihan yhtä itsekästä kummasta suunnasta tahansa. Jos rakkaus on ykkönen ja raha aidosti toissijaista, niin se parempituloinen olisi valmis maksamaan yhteisestä hyvästä enemmän - mutta se pienempituloinen olisi ihan yhtä valmis tyytymään siihen elintasoon johon hänellä on varaa. Silloin molemmat on aidosti mukana rakkaudesta. Tuntuu, että aika harvalla vaan tuo jälkimmäinen toteutuu.

Koska kuka ihme haluaa olla pihin ihmisen kanssa suhteessa? En minä ainakaan haluaisi olla ihmisen kanssa joka minua testatakseen haluaisi slummailla ja elää vaatimattomasti. Eiköhän kaikki halua että se puoliso haluaa panostaa suhteeseen kaikella mitä hänellä on tarjota?

T. Enemmän tienaava nainen

No esimerkiksi minä en ole vaatinut tuollaista varakkaammaan kanssa seurustellessani, eikä minun vähemmän tienaava puolisoni ole vaatinut tuota minulta. Minä maksan enemmän, mutta se on meillä vapaaehtoista vastaan tulemista, ei sitä että puolisoni kiristäisi minulta rahaa väittämällä etten rakasta jos en maksa.

Harva varmasti haluaa seurustella pihin kanssa, mutta väitän että yhtä harva haluaa seurustella ahneen onnenonkijan kanssa. Ihan yhtä lailla ne enemmän tienaavatkin haluavat kelvata omana itsenään, ihan ilmaiseksi.

Tuskin monikaan kiristää, mutta kyllä minäkin väittäisin ettet rakasta jos esim hänellä ei olisi varaa ehjiin kenkiin ja sinä samalla ostelisit itsellesi moottoripyöriä.

Ahneita onnenonkijoita tuskin on niin kamalasti liikkeellä, että sellaisia ihan tavishenkilöille olisi riesaksi asti.

No siitä olen samaa mieltä, että jos nyt puhutaan jostain rikkinäisistä sukista ja moottoripyöristä, niin ei se kovin rakkaudentäyteiseltä suhteelta kuulostakaan. Minun kommenttini koski enemmän niitä keskustelijoita, jotka tuntuvat ajattelevan, että sitä rakkautta ei ole jollei kaikkea elintasoa jaeta ihan tasan. Tyyliin jos sinä ostat moottoripyörän niin minulle pitää ostaa ratsuhevonen. Jos et osta et rakasta. Varmaan harva näin ihan suoraan sanookaan, mutta tässä ketjussa on kyllä useampi kommentoija antanut ymmärtää, että muunlainen järjestely kuin täysin yhteiset rahat ja elintaso ovat merkki rakkauden ja luottamuksen puutteesta.

Minä olen eri mieltä. Minusta se on ihan yhtä itsekästä ja pinnallista ripustaa oma rakkauskäsitys rahaan riippumatta siitä, onko itse se enemmän tai vähemmän tienaava. Se, jolle rahan ja materian saaminen toiselta on parisuhteen kynnyskysymys on ihan yhtä ahne ja itsekäs kuin sekin, jolle se viivottimentarkka 50-50 jako on ehdoton vaatimus. Kummallekin taloudellinen etu on tärkeämpi kuin rakkaus. Silti jostain syystä toista tunnutaan pitävän huutavana vääryytenä ja toista ihan normaalina.

Ja haluan korostaa, että itse todella maksan yhteisestä elämästämme enemmän. Mutta en hetkeäkään usko, että puolisoni usko rakkauteeni olisi siitä kiinni. Minusta paras yhdistelmä on sellainen, jossa vähemmän tienaava haluaa pärjätä omillaankin ja enemmän tienaava haluaa itse osallistua enemmän. Kumpikaan ei roiku siinä "minä minä minun minulle" -ajatuksessa vaan mieluummin antaa vähän liikaa kuin ottaa vähän liikaa.

Kyllä! Vaimo käy töissä, mutta minäpä käytän ne rahat! Hah hah

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästähän saa mielenkiintoisia kehitelmiä aikaiseksi. Itse en keksi yhtään syytä, miksi alla oleva kuvitteellinen  pari olisi yhdessä.

Pienituloinen on todella hyvä kokki, varakkaampi ei osaa eikä halua tehdä ruokaa. Pitääkö hyvän ruuanlaittajan tehdä toiselle hyvää ruokaa ilmaiseksi vai saako hän tehdä tahallaan pahaa ruokaa? Vai voiko hän sanoa, että kumpikin ostaa ja tekee omat ruokansa?

Pienituloisella on enemmän vapaa-aikaa, joten voiko isotuloisempi nakittaa hänelle enemmän kotitöitä? Entä jos pienituloisempi alkaa neuloa sukkia myyntiin, vaikka kympin sukkapari, eikä hänellä ole enää aikaa tehdä kotitöitä vaan hän sanoo, että täyttä työpäivää tekevän pitää tehdä oma osuutensa? Jos kumpikin tekee töitä 8 tuntia päivässä, toinen sukkaa kutoen ja toinen työpaikalla, niin eikö kotityöt jaeta silloin tasan? Ei ole reilua, jos tulojen suuruus ratkaisee.

Panostus parisuhteen hyväksi ei ole aina noin suoraviivaisesti rahallista vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan.

Ruokaesimerkki on kyllä huono, koska hyvää ruokaa saa samalla vaivalla tehtyä kahdellekin. Sen sijaan kahteen tuliterään autoon täytyy tehdä tuplasti niin monta työtuntia kun yhteen.

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että muukin kuin rahallinen panostus tulee huomioida, esimerkiksi yhteisten pienten lasten hoitaminen kotona. Sen sijaan joku harrastusluontoinen elantoa tuottamaton sukkien kutominen ei minusta sitä ole. Tietysti jos oikeaa ansiotyötä ei yrityksestä huolimatta löydy, niin ilman muuta se on parempi kuin ei mitään. Tai jos siitä saa ihan oikeasti rahaa jolla ostetaan ruokaa ja maksetaan asuntolainaa.

Eihän sukkien neulomisesta elinkeinoksi ole, mutta sillä saa lisää rahaa. Muutama kymppi kuukaudessa on jo paljon. Samoin siinä saa pidettyä koko perheen neuleissa, sehän säästää heti vaatekuluissa. Käsistään kätevä ompelee lapsille vaatteetkin. Onhan siinäkin säästöä, jos juhliin leivotaan itse eikä tilata tarjoiluja pitopalvelusta.

Minusta ruokaesimerkki oli hyvä, sinä itse täysin virheellisesti otit vertailuun tuliterät autot. Samalla vaivalla ei todellakaan tee ruokaa kahdelle mitä yhdelle. Miksi toinen saisi hyötyä toisen taidoista ilmaiseksi?

No minä en tiedä miten sinä teet teillä ruokaa, mutta minä teen 90% ruuista 5-henkiselle perheelle, ja kyllä se minulle on todellakin ihan yhtä raskasta tehdä sitä yhdelle hengelle enemmän.

Ja en tiedä mitä sinä sitten hait jos ei autoesimerkki kelpaa. Jos jotain elintasohyödykettä saa suunnilleen samalla rahalla kahdelle kuin yhdellekin, niin tietysti kuka tahansa normaali ihminen ostaa sitä samalla molemmille. Mutta jos niitä tarvitaan kaksi, niin se maksaa yleensä tuplasti enemmän, ja silloin sen eteen täytyy tehdä tuplasti enemmän työtunteja. En tiedä sinusta, mutta minulle on ihan sama tehdä ruokaa neljälle tai viidelle, mutta minusta ei kyllä ole yhtään sama asia tehdä 40-tuntista työviikkoa tai 80-tuntista työviikkoa. En onneksi kyllä usko, että se puolisokaan haluaisi minun olevan niin paljon töissä.

Ei. Vaimoni tienaa tuhansia euroja enemmän mutta elintaso meillä on kuitenkin. Hän siis maksaa suurimman osan menoista.

Kiitos pankkivirailija! kirjoitti:

Perheelliset kenellä on yhteiset rahat ja täysi luottamus. Kaikki pankkitilit kannattaa vaihtaa TAI-tileiksi ja liittää molempien verkkopankkiin. Jos sitten toinen kuolee, ei toinen jää puille palaille taistelemaan byrokratian kanssa. Minulle ihan nuorena yksi pankkivirkailija tätä ehdotti, toteutettiin se sama tien ja kun myöhemmin jäin vakavan sairauden vuoksi leskeksi, kiitin tätä pankkivirkailijaa sydämeni pohjasta.

Ei tarvitse tilejä vaihtaa miksikään, koska ne ovat olleet yhteiset avioliiton alusta saakka. Kummallakin pankkitunnukset tileille. Tämähän on ihan normaalikäytäntö.

Naiset kouluttautuvat miehiä pidemmälle. Naiset ansaitsevat miehiä vähemmän.

Mikä on mielestänne syy tähän paradoksiin?

http://www.stat.fi/tup/tasaarvo/koulutus

http://www.tilastokeskus.fi/tup/tasaarvo/talous-ja-toimeentulo/index.ht…

Naisten ja miesten väliset tuloerot lapsiperheissä:

http://www.tilastokeskus.fi/artikkelit/2014/art_2014-02-26_006.html?s=0

Juu, meilläkin oli ensin yhteiset rahat, mutta sen jälkeen kun väkivaltainen narsisti-alkoholisti vaimoni löi minua kaksi kertaa nyrkillä täysillä päähän (n. 10-vuotiaan lapsen nähden), ovat omat rahani pysyneet visusti itselläni.

Tuloni ovat n. kolminkertaiset verrattuna puolisoon.

Miksi parisuhteessa pitäisi aina ajatella vain taloudellista hyötyä? Jos toinen vaikkapa tekee pidempää päivää töissä ja tienaa enemmän, kun taas toinen tekee lyhempää työpäivää ja tekee suurimman osan kotitöistä? Onko kotitöitä enemmän tekevä henkilö automaattisesti parempituloisesta puolisostaan hyötyvä loiseläjä, vai voisiko ajatella hänenkin tuovan oman panoksensa yhteiseen elämään pitämällä huolta kodista?

Monesti suurituloiset miehet tekevät myös paljon töitä ja ovat paljon poissa kotoa. Pienituloiset naiset taas monesti ovat enemmän kotona ja huolehtivat siivouksen, pyykkäyksen, kaupassa käynnit, lasten hoitamisen, lasten harrastuksissa käynnit yms. asiat. Toki tilanne voi olla toisinkin päin, mieskin voi olla pienituloinen ja kotona.

Vierailija kirjoitti:

Naiset kouluttautuvat miehiä pidemmälle. Naiset ansaitsevat miehiä vähemmän.

Mikä on mielestänne syy tähän paradoksiin?

http://www.stat.fi/tup/tasaarvo/koulutus

http://www.tilastokeskus.fi/tup/tasaarvo/talous-ja-toimeentulo/index.ht…

Naisten ja miesten väliset tuloerot lapsiperheissä:

http://www.tilastokeskus.fi/artikkelit/2014/art_2014-02-26_006.html?s=0

Tästä ei kannata tällä palstalla aloittaa keskustelua, siitä ei seuraa kuin naureskelua miehiltä ja pahaa mieltä naisille. Tutkimustietoa tuosta on helposti löydettävissä. 

Vierailija kirjoitti:

Juu, meilläkin oli ensin yhteiset rahat, mutta sen jälkeen kun väkivaltainen narsisti-alkoholisti vaimoni löi minua kaksi kertaa nyrkillä täysillä päähän (n. 10-vuotiaan lapsen nähden), ovat omat rahani pysyneet visusti itselläni.

Tuloni ovat n. kolminkertaiset verrattuna puolisoon.

Taidat kuitenkin puhua ex-puolisosta? Kai sinä kuitenkin lapsesi elätät?

Vierailija kirjoitti:

Naiset kouluttautuvat miehiä pidemmälle. Naiset ansaitsevat miehiä vähemmän.

Mikä on mielestänne syy tähän paradoksiin?

http://www.stat.fi/tup/tasaarvo/koulutus

http://www.tilastokeskus.fi/tup/tasaarvo/talous-ja-toimeentulo/index.ht…

Naisten ja miesten väliset tuloerot lapsiperheissä:

http://www.tilastokeskus.fi/artikkelit/2014/art_2014-02-26_006.html?s=0

Yksi syy ainakin on tullut itselleni tutuksi. Akateemisissa pätkätyöympyröissä miespuoliselle tutkijalle järjestyy usein jatkoa perusteella "kun sillä on se perhekin elätettävänä". Kääntäen sitten naistutkijoilla ei ole niin väliä, onhan niillä kumminkin jossain joku mies joka elättää... ja jos ei ole, menkööt hoitoalalle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...

Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.

Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.

Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?

Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita. 

Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.

Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.

Sun käsitys parisuhteesta tuntuu todella kummalliselta.... Vaikuttaa ihan joltain kämppissuhteelta, jossa ollaan oikeastaan vain  sen vuoksi, että tulee edullisemmaksi jakaa asumiskulut yms. jonkun kanssa. Mökkiviikonloput kaveriporukalla suunnitellaan tuolla mentaliteetilla, että mennään sellaiseen paikkaan johon kaikilla osallistujilla on varaa. Eikä monikaan mene ravintolaan vain sen pelkän ravintolaillallisen vuoksi ja ajattele että ihan sama kenen kanssa siellä ollaan. Eiköhän aika moni halua nauttia ajasta sen rakastamansa puolison kanssa. 

Meidän suhde perustuu tasavertaiseen kumppanuuteen, jossa kumpikin olettaa toisen seisovan omilla jaloillaan ja elättävän itsensä. En ole suhteessa, jotta hyötyisin kumppanistani taloudellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te joilla on tiukasti omat rahat ja kulut maksetaan pennilleen 50/50, koskaan kokeneet esim sitä että toinen jää yllättäen työttömäksi? Toinen sairastuu ja tulee työkyvyttömäksi? Lapsi sairastuu ja toimen jää omaishoitajiksi?

Mutä silloin tapahtuu? Se jolla on ollut huono tuuri käyttää ensin säästönsä ja ottaa sitten velkaa että pystyy maksamaan osuutensa?

Entäs jos toinen puolisoista saa siirron ulkomaille, mutta puolisolla ei ole siellä työlupaa tai arjen pyöritys on muuten niin monimutkaista ettei puoliso voi mennä töihin? Entäs sitten kun palataan kotimaahan ja puolison urassa on yhtäkkiä monen vuoden aukko?

Sekin mietityttää kuka maksaa esimerkiksi tarjoilut silloin kun tulee vieraita tai järjestetään esim lapsen valmistujaiset?

Pakko sanoa että tätä ketjua lukiessa ei ihmetytä miksi monet parisuhteet ovat onnettomia ja perheet rikkinäisiä. Piheys on vastenmielistä ja kuvastaa yleensä hengen piheyttä.

N49 jolla on omat rahat mutta yhteinen talous.

Meillä on menot 50-50. Oletus meidän suhteessamme on, että kumpikin seisoo omilla jaloillaan ja elättää itsensä. Jos tulisi jotakin tilapäistä heilahtelua, esim. toinen tuloton joitakin kuukausia, niin toki toinen auttaisi. Jos taas toinen jäisi kokonaan toisen elätettäväksi lopullisesti, niin toki se olisi vakavan suhdekriisin paikka. Kenelle ei olisi?

Täällä tunnutaan harrastavan paljon naisille tyypillistä rakkaus voittaa kaiken -ajattelua. Realismia on se, ettei aina voita. On vain järkevää suhteutua elämään niin, että itse pitää itsestään aina huolehtia (mukaanlukien raha-asiat). Olen aina ajatellut niin, että minä elätän itseni, eikä kukaan muukaan elätä minua. Rahasta ei tarvitse riidellä, kun kumpikin ajattelee tästä samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te joilla on tiukasti omat rahat ja kulut maksetaan pennilleen 50/50, koskaan kokeneet esim sitä että toinen jää yllättäen työttömäksi? Toinen sairastuu ja tulee työkyvyttömäksi? Lapsi sairastuu ja toimen jää omaishoitajiksi?

Mutä silloin tapahtuu? Se jolla on ollut huono tuuri käyttää ensin säästönsä ja ottaa sitten velkaa että pystyy maksamaan osuutensa?

Entäs jos toinen puolisoista saa siirron ulkomaille, mutta puolisolla ei ole siellä työlupaa tai arjen pyöritys on muuten niin monimutkaista ettei puoliso voi mennä töihin? Entäs sitten kun palataan kotimaahan ja puolison urassa on yhtäkkiä monen vuoden aukko?

Sekin mietityttää kuka maksaa esimerkiksi tarjoilut silloin kun tulee vieraita tai järjestetään esim lapsen valmistujaiset?

Pakko sanoa että tätä ketjua lukiessa ei ihmetytä miksi monet parisuhteet ovat onnettomia ja perheet rikkinäisiä. Piheys on vastenmielistä ja kuvastaa yleensä hengen piheyttä.

N49 jolla on omat rahat mutta yhteinen talous.

Meillä on menot 50-50. Oletus meidän suhteessamme on, että kumpikin seisoo omilla jaloillaan ja elättää itsensä. Jos tulisi jotakin tilapäistä heilahtelua, esim. toinen tuloton joitakin kuukausia, niin toki toinen auttaisi. Jos taas toinen jäisi kokonaan toisen elätettäväksi lopullisesti, niin toki se olisi vakavan suhdekriisin paikka. Kenelle ei olisi?

Täällä tunnutaan harrastavan paljon naisille tyypillistä rakkaus voittaa kaiken -ajattelua. Realismia on se, ettei aina voita. On vain järkevää suhteutua elämään niin, että itse pitää itsestään aina huolehtia (mukaanlukien raha-asiat). Olen aina ajatellut niin, että minä elätän itseni, eikä kukaan muukaan elätä minua. Rahasta ei tarvitse riidellä, kun kumpikin ajattelee tästä samalla tavalla.

En tiedä muista, mutta me olemme olleet ihan tasavertaiset tässä liitossa, vaikka toinen on vain palkkatyössä. Minullakin, nollatuloisella, on äänioikeus ja saan arvostusta puolisolta. Saan vaikuttaa myös raha-asioihin ja muihin talouteen liittyviin asioihin tasavertaisesti. Vaikka puoliso hoitaa päivittäiset raha-asiat, laskut ym., niin säännöllisesti pidetään "palaveri", että millä mallilla raha-asiat ovat. Kumpikin voi käyttää rahaa oman harkintansa mukaan, mutta isommat menot päätetään yhdessä, kuten auton ostot, asunnot jne.

Vierailija kirjoitti:

Naiset kouluttautuvat miehiä pidemmälle. Naiset ansaitsevat miehiä vähemmän.

Mikä on mielestänne syy tähän paradoksiin?

http://www.stat.fi/tup/tasaarvo/koulutus

http://www.tilastokeskus.fi/tup/tasaarvo/talous-ja-toimeentulo/index.ht…

Naisten ja miesten väliset tuloerot lapsiperheissä:

http://www.tilastokeskus.fi/artikkelit/2014/art_2014-02-26_006.html?s=0

Naiset kouluttautuvat aloille, joissa on matalampi palkkaus.

Naiset ovat vaatimattomampia ja itsekriittisempiä työnhaussa ja arempia palkkapyynnöissä.

Ne ikäluokat, joissa naiset ovat selvästi miehiä koulutetumpia eivät keskimäärin ole vielä edenneet urakehityksensä huipulle.

Naiset pitävät suurimman osan perhevapaista ja jäävät useammin sairaan lapsen kanssa kotiin.

Naiset tekevät keskimäärin lyhyempää työpäivää.

Raskaussyrjintä ja hedelmällisikäisten naisten syrjintä työmarkkinoilla.

Naisvaltaisten alojen systemaattinen aliarvostus. Myös aiemmin arvostettujen alojen arvostuksen lasku naisvaltaistumisen myötä, esim. aiemmin opettajat ja uusimpana lääkärit.

Joidenkin naisvaltaisten alojen työtaistelumahdollisuuksien sitominen poikkeuslakien avulla (case hoitajalakko).

...näin niinkuin muutamia ajatuksia mainitakseni. Lisäksi perheiden sisäisiin tuloeroihin vaikuttaa sukupuolten erilaiset taipumukset parinvalinnassa. Naiset valitsee keskimäärin itseään paremmin tienaavia ja miehet saman verran tai huonommin tienaavia kumppaneita. Lapsettomissa sinkuissa ovat yliedustettuina sekä pienituloisimmat miehet että kovatuloisimmat naiset.

Ongelmat alkoivat heti kun minulla (miehellä) alkoi olemaan pienemmät tulot, saan jatkuvasti kuulla olevani hyväksikäyttäjä yms. Aikaisemmin kun minulla oli isommat tulot ei ollut ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko te joilla on tiukasti omat rahat ja kulut maksetaan pennilleen 50/50, koskaan kokeneet esim sitä että toinen jää yllättäen työttömäksi? Toinen sairastuu ja tulee työkyvyttömäksi? Lapsi sairastuu ja toimen jää omaishoitajiksi?

Mutä silloin tapahtuu? Se jolla on ollut huono tuuri käyttää ensin säästönsä ja ottaa sitten velkaa että pystyy maksamaan osuutensa?

Entäs jos toinen puolisoista saa siirron ulkomaille, mutta puolisolla ei ole siellä työlupaa tai arjen pyöritys on muuten niin monimutkaista ettei puoliso voi mennä töihin? Entäs sitten kun palataan kotimaahan ja puolison urassa on yhtäkkiä monen vuoden aukko?

Sekin mietityttää kuka maksaa esimerkiksi tarjoilut silloin kun tulee vieraita tai järjestetään esim lapsen valmistujaiset?

Pakko sanoa että tätä ketjua lukiessa ei ihmetytä miksi monet parisuhteet ovat onnettomia ja perheet rikkinäisiä. Piheys on vastenmielistä ja kuvastaa yleensä hengen piheyttä.

N49 jolla on omat rahat mutta yhteinen talous.

Meillä on menot 50-50. Oletus meidän suhteessamme on, että kumpikin seisoo omilla jaloillaan ja elättää itsensä. Jos tulisi jotakin tilapäistä heilahtelua, esim. toinen tuloton joitakin kuukausia, niin toki toinen auttaisi. Jos taas toinen jäisi kokonaan toisen elätettäväksi lopullisesti, niin toki se olisi vakavan suhdekriisin paikka. Kenelle ei olisi?

Täällä tunnutaan harrastavan paljon naisille tyypillistä rakkaus voittaa kaiken -ajattelua. Realismia on se, ettei aina voita. On vain järkevää suhteutua elämään niin, että itse pitää itsestään aina huolehtia (mukaanlukien raha-asiat). Olen aina ajatellut niin, että minä elätän itseni, eikä kukaan muukaan elätä minua. Rahasta ei tarvitse riidellä, kun kumpikin ajattelee tästä samalla tavalla.

Meillä taas on 50-50 jako niin kauan kuin molemmilla menee hyvin. Ei nähdä järkeväksi muuta jakoa, kun molemmat käy kuitenkin hyväpalkkaisessa työssä, toinen vaan saa vielä tuplasti enemmän kuin toinen.

Sen sijaan jos toinen sairastuisi tai jäisi työttömäksi, se tuskin olisi mikään parisuhdekriisi. Ei meillä kukaan nälkään kuole tai kadulle joudu. Kyse on vaan siitä, kummalla on hyvänä päivänä enemmän rahaa säästötilillä tai enemmän ylimääräistä luksusta. Sitten jos hyvät päivät loppuu, se maksaa kenellä on rahaa. En edes tiedä mikä se toinen vaihtoehto olisi. Ei sitä asuntolainaa voi maksamattakaan jättää tai ruokia ostamatta. Ja onhan avioliitossa elatusvelvollisuuskin.