Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?

Minä tienaan opettajana tonnin enemmän kuin duunarimieheni. Lisäksi minulla on lomia enemmän kuin miehellä. Vaikka perheemme on yksikkö, meillä on yhteinen tili ja maksamme yhdessä elämisen ja kaiken muunkin, minä laitan omasta tilistäni säästöön kuukausittain 300 euroa ja lisäksi säästän lapselle lapsilisät. Käyn lapsen kanssa lomien aikana matkoilla ja minulla on myös kalliimpi auto.

Miksi minun pitäisi kykkiä aina kotona vain sen vuoksi, että miehellä ei ole lomaa? Miksi minun pitäisi ajaa 20 vuotta vanhalla ruosteläjällä vain sen takia, että mies saa niin surkeaa palkkaa? Minä en kuitenkaan tienaa niin paljon, että pystyisin kustantamaan miehelleni uuden auton tai maksamaan hänelle lomamatkan ajalta liksaa, kun hänen pitäisi ottaa palkatonta vapaata.

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan opettajana tonnin enemmän kuin duunarimieheni. Lisäksi minulla on lomia enemmän kuin miehellä. Vaikka perheemme on yksikkö, meillä on yhteinen tili ja maksamme yhdessä elämisen ja kaiken muunkin, minä laitan omasta tilistäni säästöön kuukausittain 300 euroa ja lisäksi säästän lapselle lapsilisät. Käyn lapsen kanssa lomien aikana matkoilla ja minulla on myös kalliimpi auto.

Miksi minun pitäisi kykkiä aina kotona vain sen vuoksi, että miehellä ei ole lomaa? Miksi minun pitäisi ajaa 20 vuotta vanhalla ruosteläjällä vain sen takia, että mies saa niin surkeaa palkkaa? Minä en kuitenkaan tienaa niin paljon, että pystyisin kustantamaan miehelleni uuden auton tai maksamaan hänelle lomamatkan ajalta liksaa, kun hänen pitäisi ottaa palkatonta vapaata.

Jahas, toinen paremmin tienaava opettajanainen täällä, päivää. Meilläkin on kaksi autoa mutta ne ei ole sun ja mun vaan yhteiset. Toinen auto on huoleton rämä jolla liikkuessa ei tarvitse stressata kolhuista ja naarmuista, toinen taas uudenkarhea ja mukava. Me ollaan ratkaistu niin että kumpikin ajaa kummallakin autolla aina sen mukaan millainen reissu on tiedossa. Otan sen rämän kun menen marjametsään, ja mies ottaa uuden mennessään kaupungille ja niin edelleen. Yhdessä jos mennään, otetaan yleensä se uusi auto, paitsi rankametsään lähtiessä. Lomat ratkaistiin niin että minä menin usein lasten kanssa edeltä ja vietin kauemmin lomakohteessa, mies tuli lyhyemmäksi aikaa samaan kohteeseen kun sai vapaata.

Aina voi tehdä elämän mukavaksi rakastamalleen ihmiselle jos vain haluaa. Rahasta se ei ole kiinni. Kaikesta päätellen moni vaan ei halua, tai ei ainakaan rakasta kovin paljoa, paitsi itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan opettajana tonnin enemmän kuin duunarimieheni. Lisäksi minulla on lomia enemmän kuin miehellä. Vaikka perheemme on yksikkö, meillä on yhteinen tili ja maksamme yhdessä elämisen ja kaiken muunkin, minä laitan omasta tilistäni säästöön kuukausittain 300 euroa ja lisäksi säästän lapselle lapsilisät. Käyn lapsen kanssa lomien aikana matkoilla ja minulla on myös kalliimpi auto.

Miksi minun pitäisi kykkiä aina kotona vain sen vuoksi, että miehellä ei ole lomaa? Miksi minun pitäisi ajaa 20 vuotta vanhalla ruosteläjällä vain sen takia, että mies saa niin surkeaa palkkaa? Minä en kuitenkaan tienaa niin paljon, että pystyisin kustantamaan miehelleni uuden auton tai maksamaan hänelle lomamatkan ajalta liksaa, kun hänen pitäisi ottaa palkatonta vapaata.

Jahas, toinen paremmin tienaava opettajanainen täällä, päivää. Meilläkin on kaksi autoa mutta ne ei ole sun ja mun vaan yhteiset. Toinen auto on huoleton rämä jolla liikkuessa ei tarvitse stressata kolhuista ja naarmuista, toinen taas uudenkarhea ja mukava. Me ollaan ratkaistu niin että kumpikin ajaa kummallakin autolla aina sen mukaan millainen reissu on tiedossa. Otan sen rämän kun menen marjametsään, ja mies ottaa uuden mennessään kaupungille ja niin edelleen. Yhdessä jos mennään, otetaan yleensä se uusi auto, paitsi rankametsään lähtiessä. Lomat ratkaistiin niin että minä menin usein lasten kanssa edeltä ja vietin kauemmin lomakohteessa, mies tuli lyhyemmäksi aikaa samaan kohteeseen kun sai vapaata.

Aina voi tehdä elämän mukavaksi rakastamalleen ihmiselle jos vain haluaa. Rahasta se ei ole kiinni. Kaikesta päätellen moni vaan ei halua, tai ei ainakaan rakasta kovin paljoa, paitsi itseään.

No voivoi. Jos minulla on 2 kuukautta lomaa ja miehellä viikko ja hän aikoo mennä sillä viikolla kalaan kavereiden kanssa, niin minun ja lapsenko pitäisi siitä sitten kärsiä?

Minä teen miehelleni elämän mukavaksi, koska ilman minua hänellä ei olisi ylipäänsä autoa, omakotitaloa, koiraa tai harrastuksia. Mieheni kulkee omalla autollaan omaan työpaikkaansa, minä omalla autollani omaan työpaikkaani. Miksi minun pitäisi käyttää hänen autoaan? Hänen autonsa ovat näitä, jotka ostetaan 500 eurolla ja jotka ajetaan niin loppuun kuin mahdollista. Joo en todellakaan aja sellaista enkä anna miehen kuljettaa edes lastamme sillä. Jos minulla on vapaata enkä tarvitse itse autoani tai jos mies vie lapsemme kavereille tai harrastukseen, hän käyttää minun autoani.

Ihan sopii ottaa autolainaa ja ostaa parempi auto itselleen, jos sellaista haluaa. Lainalla tässä minäkin autoani makselen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tienaan opettajana tonnin enemmän kuin duunarimieheni. Lisäksi minulla on lomia enemmän kuin miehellä. Vaikka perheemme on yksikkö, meillä on yhteinen tili ja maksamme yhdessä elämisen ja kaiken muunkin, minä laitan omasta tilistäni säästöön kuukausittain 300 euroa ja lisäksi säästän lapselle lapsilisät. Käyn lapsen kanssa lomien aikana matkoilla ja minulla on myös kalliimpi auto.

Miksi minun pitäisi kykkiä aina kotona vain sen vuoksi, että miehellä ei ole lomaa? Miksi minun pitäisi ajaa 20 vuotta vanhalla ruosteläjällä vain sen takia, että mies saa niin surkeaa palkkaa? Minä en kuitenkaan tienaa niin paljon, että pystyisin kustantamaan miehelleni uuden auton tai maksamaan hänelle lomamatkan ajalta liksaa, kun hänen pitäisi ottaa palkatonta vapaata.

Jahas, toinen paremmin tienaava opettajanainen täällä, päivää. Meilläkin on kaksi autoa mutta ne ei ole sun ja mun vaan yhteiset. Toinen auto on huoleton rämä jolla liikkuessa ei tarvitse stressata kolhuista ja naarmuista, toinen taas uudenkarhea ja mukava. Me ollaan ratkaistu niin että kumpikin ajaa kummallakin autolla aina sen mukaan millainen reissu on tiedossa. Otan sen rämän kun menen marjametsään, ja mies ottaa uuden mennessään kaupungille ja niin edelleen. Yhdessä jos mennään, otetaan yleensä se uusi auto, paitsi rankametsään lähtiessä. Lomat ratkaistiin niin että minä menin usein lasten kanssa edeltä ja vietin kauemmin lomakohteessa, mies tuli lyhyemmäksi aikaa samaan kohteeseen kun sai vapaata.

Aina voi tehdä elämän mukavaksi rakastamalleen ihmiselle jos vain haluaa. Rahasta se ei ole kiinni. Kaikesta päätellen moni vaan ei halua, tai ei ainakaan rakasta kovin paljoa, paitsi itseään.

Katsos kun kaikille se rakkaus ei ole rahaa.

-eri

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Ja mustavalkoisesti ajattelevat typerykset kokevat tarpeelliseksi julistaa, miten kaikki heidän elämästään poikkeavat tavat järjestää parisuhde ovat vääriä tapoja rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Ja kun rakastuneen parin rakkaus loppuu, itkee nainen sitä, että enää ei ole varaa mihinkää, koska avioero. Jotenkin avioero pienentään naisen tulot niin surkeiksi, että millään ei enää pärjää, vaikka avioliiton aikana oli itsestäänselvää, että rahat riitti. Ne miehen tienaamat.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Minä rakastan kyllä niin paljon että pysyn peliongelmasta toipuvan puolison rinnalla hänen sössittyään itsensä ulosottoon, mutta en sitten ilmeisesti sinun mielestäsi rakasta riittävästi koska haluaisin taata perheelleni - kyseinen puoliso mukaan lukien - katon pään päälle ja ruuan pöytään enkä huku hänen mukanaan.

Ei se elämä ole aina niin simppeliä kuin kiihkeimmät haavemailmassa elävät idealistit toivoisivat. Joskus pitää tehdä järjestelyitä vaikka kuinka rakastaisi.

Meillä mies on tienannut aina enemmän kuin minä. Hän on ollut koko parisuhteemme ajan. Minä olen välillä myös opiskellut, mutta aina tuloni ovat olleet tuntuvasti pienemmät. Hän on maksanut opiskeluaikanani 2/3 vuokrasta, mutta kaiken muun olemme maksaneet aina tasan. Minä siis maksan suhteessa huomattavasti enemmän. Olen miettinyt, miten tilanteen voisi muuttaa. Mieheni ei näe siinä ongelmaa, sillä hän tekee töitä tulojensa eteen. Välillisesti toki hyödyn hänen elintasostaan, mutta loppuviimein hänen mielestään jokainen pelaa omilla korteillaan, eikä ole hänen ”ongelmansa”, jos haluan esim. opiskella tai tehdä töitä, joista maksetaan matalampaa palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Mitä ihmeen järjestelyjä? Ei meillä erilliset rahat ole mikään järjestely, tapailuaikoina hyvin toiminut systeemi on vaan jäänyt puolivahingossa käyttöön. Enemmän se yhteisiin rahoihin siirtyminen olisi vaatinut järjestelyä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on tienannut aina enemmän kuin minä. Hän on ollut koko parisuhteemme ajan. Minä olen välillä myös opiskellut, mutta aina tuloni ovat olleet tuntuvasti pienemmät. Hän on maksanut opiskeluaikanani 2/3 vuokrasta, mutta kaiken muun olemme maksaneet aina tasan. Minä siis maksan suhteessa huomattavasti enemmän. Olen miettinyt, miten tilanteen voisi muuttaa. Mieheni ei näe siinä ongelmaa, sillä hän tekee töitä tulojensa eteen. Välillisesti toki hyödyn hänen elintasostaan, mutta loppuviimein hänen mielestään jokainen pelaa omilla korteillaan, eikä ole hänen ”ongelmansa”, jos haluan esim. opiskella tai tehdä töitä, joista maksetaan matalampaa palkkaa.

No minä olen kyllä tavallaan sitä mieltä että miehesi on oikeassa. Jos toinen vapaaehtoisesti tekee sellaisia elämänvalintoja jotka heikentävät hänen kykyään osallistua yhteiseen talouteen, se ei ole ihan yksiselitteistä minkä verran toisen pitää näitä valintoja kustantaa. Esimerkiksi pienten lasten yhdessä sovittu kotihoito on eri asia. Ja myös se tilanne, jossa toinen ihan tosissaan yrittää tasapuolisesti osallistua mutta ei vaan onnistu. Mutta jos toinen itse valitsee tehdä kivaa työtä pienemmällä palkalla ja toinen raskasta työtä isommalla palkalla, niin miksi se elintaso pitäisi tasata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Ja kun rakastuneen parin rakkaus loppuu, itkee nainen sitä, että enää ei ole varaa mihinkää, koska avioero. Jotenkin avioero pienentään naisen tulot niin surkeiksi, että millään ei enää pärjää, vaikka avioliiton aikana oli itsestäänselvää, että rahat riitti. Ne miehen tienaamat.

Ei, vaan yhdessä hankittu omaisuus menisi puoliksi. Perhe on yksikkö, jossa tulot ja tehtävät jaetaan. Toinen vaikkapa lasten kanssa kotona, toinen tienaa, rahat on yhteisiä, kuten myös lapsetkin vaikka toinen ne pääsääntöisesti hoitaa. Näin kärjistetysti.

Tietysti on monenlaisia yksiköitä ja tapoja jakaa roolit, mutta tuolla rakkaudella tarkoitin sitä, että jokaisen yksikön pitäisi pyrkiä tasa-arvoon perheen sisällä ja jokaisen sen jäsenen onneen. Jos toinen sinnittelee tilipäivästä tilipäivään ja toimen tuhlailee huoletta, se on mielestäni epätasa-arvoa parhaimmillaan eikä rakastunut ihminen halua asettaa toista huonompaan asemaan. Kyllä rakastunut ihminen haluaa aina parasta rakkaalleen.

Meillä minä naisena olen molempien kaikista elinkustannuksista vastaava osapuoli, vaikka duunareina saman verran tienaamme ja vaikka emme ole naimisissa. Epäonnekkaan sattumasarjan seurauksena miehen kaikki rahat menevät toistaiseksi ennen tapaamistamme syntyneiden velkojen pois maksamiseen, itsellä velkaa ei ole. En voisi kuvitellakaan, että jättäisin miehen omien tulojensa varaan, ei hänellä olisi rahaa edes ruokaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Minä rakastan kyllä niin paljon että pysyn peliongelmasta toipuvan puolison rinnalla hänen sössittyään itsensä ulosottoon, mutta en sitten ilmeisesti sinun mielestäsi rakasta riittävästi koska haluaisin taata perheelleni - kyseinen puoliso mukaan lukien - katon pään päälle ja ruuan pöytään enkä huku hänen mukanaan.

Ei se elämä ole aina niin simppeliä kuin kiihkeimmät haavemailmassa elävät idealistit toivoisivat. Joskus pitää tehdä järjestelyitä vaikka kuinka rakastaisi.

Addiktit ovat asia erikseen. Tietysti olisi tyhmää syytää peliaddiktille, alkoholistille, narkkarille tms rahaa, joka ei menisi yhteiseen hyvään. Se talouden jakaminen kun vaatii yhteistä linjaa ja yhteisiä päätöksiä sekä luottamusta. Toisaalta mielestäni myös hyvä parisuhde (vrt. se ”rakastunut”) vaatii edellämainittuja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Ja kun rakastuneen parin rakkaus loppuu, itkee nainen sitä, että enää ei ole varaa mihinkää, koska avioero. Jotenkin avioero pienentään naisen tulot niin surkeiksi, että millään ei enää pärjää, vaikka avioliiton aikana oli itsestäänselvää, että rahat riitti. Ne miehen tienaamat.

Ei, vaan yhdessä hankittu omaisuus menisi puoliksi. Perhe on yksikkö, jossa tulot ja tehtävät jaetaan. Toinen vaikkapa lasten kanssa kotona, toinen tienaa, rahat on yhteisiä, kuten myös lapsetkin vaikka toinen ne pääsääntöisesti hoitaa. Näin kärjistetysti.

Tietysti on monenlaisia yksiköitä ja tapoja jakaa roolit, mutta tuolla rakkaudella tarkoitin sitä, että jokaisen yksikön pitäisi pyrkiä tasa-arvoon perheen sisällä ja jokaisen sen jäsenen onneen. Jos toinen sinnittelee tilipäivästä tilipäivään ja toimen tuhlailee huoletta, se on mielestäni epätasa-arvoa parhaimmillaan eikä rakastunut ihminen halua asettaa toista huonompaan asemaan. Kyllä rakastunut ihminen haluaa aina parasta rakkaalleen.

Tulot ja tehtävät jaetaan, ja tehtäviä saa jakaa kukin omalle perheelle sopivalla tavalla, mutta niitä tuloja ei jostain syystä saakaan jakaa kuin yhdellä tavalla olematta kauhea epärakastava ilkiö?

Hmmm... No elintasoon vaikuttavina tekijöinä pidän esimerkiksi terveyttä enkä vain rahaa ym. Mikä on sitten elintason virallinen määritelmä? Mutta juu, kai meillä on suunnilleen sama elintaso.

Olemme naimisissa ja meillä on lapsia. Yhteiselle tilille molemmat laittaa suunnilleen saman verran joka kuukausi tällä hetkellä, koska molemmilla on varaa ja suunnilleen yhtä suuret tulot. Siltä tililtä maksetaan kaikki aika välttämättömät, asumisen juoksevat kulut, vaatteet lapsille ja joskus meillekin, ruoat... Se tili on aika hyvä senkin vuoksi, että on helppo seurata paljonko meillä menee mihinkin näihin aika välttämättömyyksiin. Jos toinen on syystä tai toisesta kyvytön osallistumaan yhtä paljon niin sitten tietty toinen osallistuu enemmän. Ja jos toinen olisi täysin tai lähes tuloton niin isompituloinen voi omastaan piristää toistakin, ylimääräisesti. Jos on varaa.

Kaikkia rahojamme emme jaa.

On tietysti helppo jakaa kaikki omaisuus jos kaikki hankinnatkin on sellaisia yhdessä mietittyjä ja niitä tykätään suunnitella/tehdä yhdessä.

Kaikkihan eivät suunnitele jokaista ostosta yhdessä niin eivät sitten tee niin.

->Jotkut sitten jakaa rahat tasan, jotta olisi tunne samasta elintasosta. No joo, onhan se ihan reilua varsinkin silloin jos molemmat tekee yhtä paljon töitä (kotona, työelämässä, sijoittamalla, perimällä...), jos siis että molempien panos on samanarvoinen, jotta ansaittaisiin saman verran rahaa käyttöön/saman verran yhteistä omaisuutta kertyväksi yhteenlasketuista tuloista.

(Välttääksemme tämän arvioimisen, onko panoksemme yhtä arvokas, me ei jaeta kaikkea tasan 50/50. Toki vaikka tuntuisi, että panokset on eri, voi enemmän tienaava ihan vain reiluuttaan antaa omastaan toiselle, joka tekee arviolta enemmän/vähemmän yhteisen hyvän eteen. Enemmän tienaavahan voi maksaa vaikka kaikki rahansa sille vähemmän tienaavalle paremmaksi elintasoksi, panosti se vähemmän tienaava yhteiseen hyvään paljon tai vähän. Näinhän harvoin tapahtuu, mutta kyllähän joskus työtä tekevä puoliso esimerkiksi maksaa toisen terveydenhoidosta hyvinkin isoja summia. HUOM! Ihmisten tarpeetkin ovat siis erit, millä rahalla kukakin saa minkä elintason? Onko vaikka terveellä puolisolla parempi elintaso kuin saattohoidossa olevalla, kaikki rahat saavalla?).

Mutta me siis säästämme eri summia rahoistamme yhteisiin hankintoihin ja olisimme. Emme pidä kovin tarkkaan kirjaa, emme riidelleet rahasta rahattominakaan ja tulemme toimeen. Tulee vaan mieleen, että hyvä asia on myös jos puolison varallisuudesta ei ole kateellinen. Mieheni tienaa enemmän, mutta kyllä sen omista rahoista menee myös enemmän mm. yritysinvestointien rahoittamiseen (lyhentämiseen). Mutta ne on sen raha-asiat ja kyllä sen verran mietitään näitä, ettei kumpikaan huomaa vuosien päästä tulleensa kusetetuksi vuosikausia. Mutta kuten sanoin, ei yritetä liikaa velvoittaa toisiamme maksamaan muuta kuin vapaasta tahdosta. Eipä tarvitse tapella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän on selvä; rakastuneet parit tekevät yhteisen elämän kokonaisuudessaan, kun taas käytännön järjestelyä toteuttavat parit, jotka eivät ole rakastuneita, tekevät tällaisia järjestelyjä kuten vaikkapa erilainen elintaso parisuhteessa.

Minä rakastan kyllä niin paljon että pysyn peliongelmasta toipuvan puolison rinnalla hänen sössittyään itsensä ulosottoon, mutta en sitten ilmeisesti sinun mielestäsi rakasta riittävästi koska haluaisin taata perheelleni - kyseinen puoliso mukaan lukien - katon pään päälle ja ruuan pöytään enkä huku hänen mukanaan.

Ei se elämä ole aina niin simppeliä kuin kiihkeimmät haavemailmassa elävät idealistit toivoisivat. Joskus pitää tehdä järjestelyitä vaikka kuinka rakastaisi.

Addiktit ovat asia erikseen. Tietysti olisi tyhmää syytää peliaddiktille, alkoholistille, narkkarille tms rahaa, joka ei menisi yhteiseen hyvään. Se talouden jakaminen kun vaatii yhteistä linjaa ja yhteisiä päätöksiä sekä luottamusta. Toisaalta mielestäni myös hyvä parisuhde (vrt. se ”rakastunut”) vaatii edellämainittuja asioita.

Aha, vain täydellisten pariskuntien täydelliset ihmiset rakastavat oikeasti toisiaan. Ei kannata tehdä virheitä, koska heti on parisuhde pilalla ja rakkaus loppu. Voihan sen noinkin nähdä. Onneksi kaikki ei näe, tai meillä olisi aika hiton paljon nykyistäkin karummat erotilastot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on tienannut aina enemmän kuin minä. Hän on ollut koko parisuhteemme ajan. Minä olen välillä myös opiskellut, mutta aina tuloni ovat olleet tuntuvasti pienemmät. Hän on maksanut opiskeluaikanani 2/3 vuokrasta, mutta kaiken muun olemme maksaneet aina tasan. Minä siis maksan suhteessa huomattavasti enemmän. Olen miettinyt, miten tilanteen voisi muuttaa. Mieheni ei näe siinä ongelmaa, sillä hän tekee töitä tulojensa eteen. Välillisesti toki hyödyn hänen elintasostaan, mutta loppuviimein hänen mielestään jokainen pelaa omilla korteillaan, eikä ole hänen ”ongelmansa”, jos haluan esim. opiskella tai tehdä töitä, joista maksetaan matalampaa palkkaa.

No minä olen kyllä tavallaan sitä mieltä että miehesi on oikeassa. Jos toinen vapaaehtoisesti tekee sellaisia elämänvalintoja jotka heikentävät hänen kykyään osallistua yhteiseen talouteen, se ei ole ihan yksiselitteistä minkä verran toisen pitää näitä valintoja kustantaa. Esimerkiksi pienten lasten yhdessä sovittu kotihoito on eri asia. Ja myös se tilanne, jossa toinen ihan tosissaan yrittää tasapuolisesti osallistua mutta ei vaan onnistu. Mutta jos toinen itse valitsee tehdä kivaa työtä pienemmällä palkalla ja toinen raskasta työtä isommalla palkalla, niin miksi se elintaso pitäisi tasata?

Ei maailma ole noin mustavalkoinen. On täysin saavuttamaton utopia, että kaikki suomalaiset (koskee kaikkia maita) voisivat saavuttaa hyväpalkkaisen työn, jossa voisi itse määritellä oman palkkansa, työehtonsa ja työnkuvansa. Kaikilla työpaikoilla ja aloilla niistä ei pysty neuvottelemaan sen laajemmin kuin ota/jätä.

Jokaiselle alalle kuitenkin tarvitaan työvoimaa. Yhteiskunta tarvitsee esim. lääkärien, oikeusoppineiden, IT-alan asiantuntijoiden ja finanssialan johtajien lisäksi myös palvelualojen työntekijöitä, sairaanhoitajia, lastenhoitajia, sosiaaliohjaajia, varhaiskasvatuksen opettajia, poliiseja, ensihoitajia, palomiehiä jne. Sellaista maailmaa ei ole, jossa kaikki voisivat vapaasti valita tulotasonsa. Esim. koulutustaso määräytyy tänä päivänä hyvin vahvasti sen mukaan, mikä on vanhempien (erityisesti äidin) koulutustaso. Esim. varhaiskasvatukseen ja terveydenhuoltoon ei yleensä hakeuduta siksi, että tunnettaisiin ”kutsumusta” tai haluttaisiin vartavasten pientä palkkaa. Sen sijaan sinne voidaan hakeutua ns. varman työpaikan vuoksi. Nykypäivänä on myös akateemista työttömyyttä. Vaikka korkea koulutus yleensä nostaa tulotasoa, se ei päde kaikkiin. Myös sukupolvierot ovat suuria: mieheni kuuluu sukupolveen, joka revittiin silloiselta TKK:lta töihin ilman papereitakin. Itse olen ollut lama-aikaan pieni lapsi, ja minun sukupolvelleni on tutkitusti hankalampaa nousta urallaan ja tulotasossaan esim. omien vanhempien tasolle.

Olen jo tällä hetkellä miestäni korkeammin koulutettu. Opiskelen maisteritutkintoa, jonka valmistuessa olen koko sukuni toinen maisteri ja korkeammin koulutettu kuin kumpikaan vanhemmistani. Lisäksi omassa kotitaloudessani on kiistatta niin, että korkeaa palkkaa ylioppilaaksi kouluttautunut mieheni tekee kyllä vaativaa asiantuntijatyötä esihenkilöasemassa, mutta hänen työnsä on kuitenkin vapaata ja itseohjautuvaa. Hän nauttii siitä todella paljon. Minä olen ollut kiinnostunut toisesta alasta, jolla työllisyystilanne on hyvä, mutta palkka huono ja erilaiset joustot ja neuvottelumahdollisuudet olemattomat. Tein ensimmäisen korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen töitä aivan niska limassa nelisen vuotta, kunnes totesin, että tämä ei ole sen arvoista. Lähdin siis opiskelemaan maisteriksi ja toivon, että jatkossa pääsen työhön, jossa sekä palkkaa että vapautta / joustavuutta olisi enemmän. ”Kiva” ei ole sama kuin ”huonopalkkainen” eikä ”hyvät tulot” ole sama asia kuin ”raskas työ”. Hyvin usein itse asiassa juuri päinvastoin.

833

Vierailija kirjoitti:

Juu, meilläkin oli ensin yhteiset rahat, mutta sen jälkeen kun väkivaltainen narsisti-alkoholisti vaimoni löi minua kaksi kertaa nyrkillä täysillä päähän (n. 10-vuotiaan lapsen nähden), ovat omat rahani pysyneet visusti itselläni.

Tuloni ovat n. kolminkertaiset verrattuna puolisoon.

Piilotit rahat mutta jäit lapsen kanssa? Mielenkiintoiset prioriteetit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on tienannut aina enemmän kuin minä. Hän on ollut koko parisuhteemme ajan. Minä olen välillä myös opiskellut, mutta aina tuloni ovat olleet tuntuvasti pienemmät. Hän on maksanut opiskeluaikanani 2/3 vuokrasta, mutta kaiken muun olemme maksaneet aina tasan. Minä siis maksan suhteessa huomattavasti enemmän. Olen miettinyt, miten tilanteen voisi muuttaa. Mieheni ei näe siinä ongelmaa, sillä hän tekee töitä tulojensa eteen. Välillisesti toki hyödyn hänen elintasostaan, mutta loppuviimein hänen mielestään jokainen pelaa omilla korteillaan, eikä ole hänen ”ongelmansa”, jos haluan esim. opiskella tai tehdä töitä, joista maksetaan matalampaa palkkaa.

No minä olen kyllä tavallaan sitä mieltä että miehesi on oikeassa. Jos toinen vapaaehtoisesti tekee sellaisia elämänvalintoja jotka heikentävät hänen kykyään osallistua yhteiseen talouteen, se ei ole ihan yksiselitteistä minkä verran toisen pitää näitä valintoja kustantaa. Esimerkiksi pienten lasten yhdessä sovittu kotihoito on eri asia. Ja myös se tilanne, jossa toinen ihan tosissaan yrittää tasapuolisesti osallistua mutta ei vaan onnistu. Mutta jos toinen itse valitsee tehdä kivaa työtä pienemmällä palkalla ja toinen raskasta työtä isommalla palkalla, niin miksi se elintaso pitäisi tasata?

Ei maailma ole noin mustavalkoinen. On täysin saavuttamaton utopia, että kaikki suomalaiset (koskee kaikkia maita) voisivat saavuttaa hyväpalkkaisen työn, jossa voisi itse määritellä oman palkkansa, työehtonsa ja työnkuvansa. Kaikilla työpaikoilla ja aloilla niistä ei pysty neuvottelemaan sen laajemmin kuin ota/jätä.

Jokaiselle alalle kuitenkin tarvitaan työvoimaa. Yhteiskunta tarvitsee esim. lääkärien, oikeusoppineiden, IT-alan asiantuntijoiden ja finanssialan johtajien lisäksi myös palvelualojen työntekijöitä, sairaanhoitajia, lastenhoitajia, sosiaaliohjaajia, varhaiskasvatuksen opettajia, poliiseja, ensihoitajia, palomiehiä jne. Sellaista maailmaa ei ole, jossa kaikki voisivat vapaasti valita tulotasonsa. Esim. koulutustaso määräytyy tänä päivänä hyvin vahvasti sen mukaan, mikä on vanhempien (erityisesti äidin) koulutustaso. Esim. varhaiskasvatukseen ja terveydenhuoltoon ei yleensä hakeuduta siksi, että tunnettaisiin ”kutsumusta” tai haluttaisiin vartavasten pientä palkkaa. Sen sijaan sinne voidaan hakeutua ns. varman työpaikan vuoksi. Nykypäivänä on myös akateemista työttömyyttä. Vaikka korkea koulutus yleensä nostaa tulotasoa, se ei päde kaikkiin. Myös sukupolvierot ovat suuria: mieheni kuuluu sukupolveen, joka revittiin silloiselta TKK:lta töihin ilman papereitakin. Itse olen ollut lama-aikaan pieni lapsi, ja minun sukupolvelleni on tutkitusti hankalampaa nousta urallaan ja tulotasossaan esim. omien vanhempien tasolle.

Olen jo tällä hetkellä miestäni korkeammin koulutettu. Opiskelen maisteritutkintoa, jonka valmistuessa olen koko sukuni toinen maisteri ja korkeammin koulutettu kuin kumpikaan vanhemmistani. Lisäksi omassa kotitaloudessani on kiistatta niin, että korkeaa palkkaa ylioppilaaksi kouluttautunut mieheni tekee kyllä vaativaa asiantuntijatyötä esihenkilöasemassa, mutta hänen työnsä on kuitenkin vapaata ja itseohjautuvaa. Hän nauttii siitä todella paljon. Minä olen ollut kiinnostunut toisesta alasta, jolla työllisyystilanne on hyvä, mutta palkka huono ja erilaiset joustot ja neuvottelumahdollisuudet olemattomat. Tein ensimmäisen korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen töitä aivan niska limassa nelisen vuotta, kunnes totesin, että tämä ei ole sen arvoista. Lähdin siis opiskelemaan maisteriksi ja toivon, että jatkossa pääsen työhön, jossa sekä palkkaa että vapautta / joustavuutta olisi enemmän. ”Kiva” ei ole sama kuin ”huonopalkkainen” eikä ”hyvät tulot” ole sama asia kuin ”raskas työ”. Hyvin usein itse asiassa juuri päinvastoin.

833

Joo, ei ne aina käsi kädessä kuljekaan enkä sitä väitäkään. Mutta silloin kun näihin on mahdollisuus vaikuttaa omilla valinnoilla, minä näkisin että puolisoilla on velvollisuus huolehtia omasta kyvystään osallistua yhteiseen talouteen mahdollisimman tasapuolisesti. Jos toinen vapaaehtoisesti valitsee pienemmän tulotason, en koe että hänellä olisi oikeutta vaatia täyttä tulojen tasaamista. Tai jos ollaan niin perhettä että vaaditaan yhteisiä rahoja, niin sitten ollaan myös niin perhettä että yhteiseen talouteen vaikuttavat päätökset tehdään yhdessä. Ihan sieltä opiskelualan ja työpaikan valinnasta lähtien.

Oikeastaan meillä ei erillisistä rahoista huolimatta tulisi kuuloonkaan, että toinen vain ilmoittaisi lähtevänsä opiskelemaan, vaihtavansa pienempipalkkaiseen työhön tai siirtyvänsä esimerkiksi osa-aikaiseksi. Toki tilannekin on eri, kun on iso asuntolaina ja monta lasta ja molempien palkat tulee tarpeeseen. Eri juttu jos toisella olisi niin kova liksa, että voisi helposti kustantaa molempien elämän ilman isompaa kolausta omaan elintasoon. En tiedä onko teillä sellainen tilanne.