Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan perustamassa perhettä ja mies ei halua yhdistää taloutta. Olemme selvästi aikuisia ja tienaamme saman verran ja ihan ok palkka, mutta tulen ottamaan takkiini vanhempainvapaan ja mahdollisesti hoitovapaan aikana, koska mies ei osallistu minun elättämiseen eikä lapsen elatukseen omaa osuuttaan enempää, eikä halua pitää isyysvapaita. Aiemmissa suhteissani olen joutunut elättämään miestä ilman, että asiasta on sovittu, niin tämä on ihan ok tilanne. Olen aina ollut hieman kateellinen ystävilleni, jotka elävät oikeasti yhteistaloudessa perheenä.

Ei tuo ole perhe. Älä jää, mies ei ole sinusta oikeasti kiinnostunut, eikä tule seisomaan tukenasi, jos eteen tulee oikeasti vaikea paikka, esim. sairaus.

Ei ole lapsia, mieheni tienaa bruttona n. 1700 € enemmän kuin minä. On tosin myös minua vanhempi ja edennyt urallaan jo pidemmälle, itse olen vasta urani alkuvaiheessa. Jaamme kulut puoliksi (yhteinen asuntolaina), ruoka, sisustus yms. Jos sitten mies haluaa tehdä jotain, joka ei ole minulle välttämätöntä ja johon minulla ei ole varaa, niin mies maksaa joko kokonaan (esim. jokin yhteinen harrastus tai huvitus) tai suurimman osan. Mielestäni toimii ihan hyvin näin, en ole siis ihan köyhä itsekään... Minulla on sijoitusasunto itselläni ja nyt maksan toista yhteistä asuntoa myös lainana, jonkun verran myös sijoituksia.

Mieheni on opettanut minulle paljon säästäväisyydestä, sijoittamisesta ja turhien asioiden (kuten sisustus) karsimisesta. Jos itse tienaan vähemmän ja varani eivät riitä, niin ei ole mielestäni miehen tehtävä kustantaa hulppeata, turhamaista elämäntyyliä. Mies sijoittaakin ison potin joka /kk tuloistaan vielä kun voi, jotta sitten on tulevaisuudessa enemmän rahaa esim. tuleville lapsillemme, mikä on mielestäni järkevää.

Mikäli meille siunaantuu lapsia, niin varmaan jatkamme samaan tyyliin mutta siten, että jos lapsilla on kalliimpia menoja, jotka eivät ole välttämättömiä (kuten kalliit harrastukset tms) niin mies voi sitten kustantaa niistä isomman potin. Lapsethan kun olisivat molempien ja mielestäni heihin ei ole väärin satsata. Ja jos minä haluaisin keskittyä enemmän kodinhoitoon vaikka pari vuotta kun lapset olisi pieniä, niin mielestäni olisi reilua, että se osapuoli, joka voi keskittyä enemmän uranluomiseen, ottaa suurempaa vastuuta kotitaloudesta taloudellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

Miksei tämäkin mies ole etsinyt naisystävää jolla olisi sama tulotaso? Ongelmiahan tuosta vaan tulee jos hyväpalkkainen seurustelee pienipalkkaisen yh:n kanssa. Kannattaisi seurustella ennemmin vaikka lääkärinaisen kanssa joka voi maksaa oman omakotitalon.

Miksi, jos ei se mies halua omakotitaloa? Jos nainen haluaa, niin nainen voi ihan itse mennä sinne lääkiksen pääsykokeisiin eikä yrittää siipeillä toisen palkalla.

Mutta johan se on täällä selvinnyt että jos naisella on pienemmät tulot niin tavoitteena on aina siipeillä. Jos miehet ymmärtäisivät seurustella varakkaampien/parempituloisten naisten kanssa, ei tulisi tällaisia ongelmia. Miksi aina pitää valita se pienipalkkainen nainen ja sitten ihmetellä kun taas sai siipeilijän?

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan perustamassa perhettä ja mies ei halua yhdistää taloutta. Olemme selvästi aikuisia ja tienaamme saman verran ja ihan ok palkka, mutta tulen ottamaan takkiini vanhempainvapaan ja mahdollisesti hoitovapaan aikana, koska mies ei osallistu minun elättämiseen eikä lapsen elatukseen omaa osuuttaan enempää, eikä halua pitää isyysvapaita. Aiemmissa suhteissani olen joutunut elättämään miestä ilman, että asiasta on sovittu, niin tämä on ihan ok tilanne. Olen aina ollut hieman kateellinen ystävilleni, jotka elävät oikeasti yhteistaloudessa perheenä.

Erikoista. Mitä mies sitten ajattelee vauvanhoidon osalta - mistä hän ajattelee sinun saavan oman osuutesi kasaan? Vai haluaisiko hän, että vauva laitetaan hoitoon? Itse en kyllä perustaisi perhettä miehen kanssa, jonka lähtökohta on se, että ei osallistu lapsen kuluihin kuin puoleksi edes äitiyslomien yms aikana. Muutenkin tuo, jos kokee oman lapsenkin vain kulueränä ja miettii tätä "elätettävänä" - ei lupaa hyvää. Joko mies on vähän k'sipäinen luonne tai sitten hän on ns. "kirjolla" eikä vaan tajua, mitä perhe, rakkaus lapseen ja halu pitää huolta jälkeläisestään tarkoittaa. Kummassakin tapauksessa hankkisin lapsen mieluummin vaikka yksin.

Miten toimitte, kun puoliso sairastuu vakavasti tai vaikka vammautuu onnettomuudessa, eikä enää olekaan työkykyinen? Lasketaanko silloinkin kuka maksaa ja kuinka paljon? Vai onko siinä vaiheessa aika jättää puoliso?

Vierailija kirjoitti:

Eiko olisi parempi puhua "kimppakämpästä" tai kaverisuhteesta, eikä parisuhteesta tai perheestä, jos puolisoilla on erilainen elintaso.

Ei kukaan ala kavereidensa elämistä kustantamaan, se on selvää. Perhe on kuitenkin eri asia.

Kuinka monella teistä eri elintason hyväksyvillä ovat jo isovanhemmat ja vanhemmat eläneet noin?

Kun kävitte mummolassa, maksettiinko pullat ja mehut mummon vai vaari lompakosta? Kumman hankkimilla haloilla lämmitettiin sauna?

Miksi sinä koet tarvetta määritellä, miten muut saavat puhua ja ajatella suhteestaan? Minusta parisuhteen ja perheen erottaa ystävyydestä ja kämppissuhteesta muun muassa kanssakäymisen romanttinen ja seksuaalinen ulottuvuus sekä mahdolliset yhteiset lapset. Mummon ja vaarin aikaan ei ole tunnettu juuri muita perhemuotoja, kuin perinteinen heteroydinperhe jossa nainen hoitaa kodin ja lapset ja mies tuo rahaa pöytään. Nykyaikana on jokaisella parilla mahdollisuus suunnitella se oman näköinen elämä itse. Ei se minusta ole pelkästään huono asia.

Vierailija kirjoitti:

Miten toimitte, kun puoliso sairastuu vakavasti tai vaikka vammautuu onnettomuudessa, eikä enää olekaan työkykyinen? Lasketaanko silloinkin kuka maksaa ja kuinka paljon? Vai onko siinä vaiheessa aika jättää puoliso?

Käsittääkseni ei ole lainkaan epätavallista jättää puoliso tämän sairastuttua vakavasti, oli sairastunut sitten kumpi vaan ("maksaja" tai "siipeilijä").

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Voisko joku alapeukuttaja perustella kantaansa? Selvää on, ettei nykyaikana tällaiselle ole tarvetta. Ihmisten oletetaan elättävän itsensä ja meillä on sosiaalitukijärjestelmä, jos siihen ei kykene.

Mikä siinä ajatuksessa uhkaa, ettei voi taloudellisesti hyväksikäyttää toista laillisesti? Eikö teillä ole mitään ylpeyttä?

Sosiaalitukijärjestelmässämmekin puolison tulot otetaan muuten yleensä huomioon.

Meillä on varmasti erilainen kösitys siitä, mikä on taloudellista hyväksikäyttöä. Useimmille ihmisille ylpeyttä aiheuttaa se, että voidaan kaikki hyvin perheenä ja pidetään toisistamme mahdollisimman hyvää huolta, euroja sen kummemmin laskematta. 

Ja näin ajattelevat ovat enemmistönä naisia, jotka tienaavat perheessä vähemmän. Jos sattuu hyvin tienaava mies, jok haluaisi elää vähän säästeliäämmin, niin aina saa tapella, kun vaimo haluaa boho-tyyliä ja milloin mitäkin sisustusrojua, meikkejä ja vaatteita jne. Eli ostaa, vaikka ei tarvitse.

Niin, onhan se ihan hirveää kun on vielä niitäkin miehiä, jotka haluavat huolehtia perheestään; lapsista ja vaimosta ja näkevät heidät perheenä, ei sijoiyusvarallisuutena muun joukossa, johon panostetaan ei. Itselleni ei ihan noin hyvä flaksi käynyt. Pari lasta, tienaan reilut 5000 e / kk ja elätän lapset ja olen elättänyt täysin yksin. Olen siis nainen. Erottu 10 v sitten ja ajatusmalli exällä on ilmeisesti kanssasi samankaltainen. Erona toki, ettei lapsiinkaan kannata ”sijoittaa” . Ei aikaa, eikä rahaa. Vanhempi lapsi jo 19v ja asuu kotona ja saa asia just niin pitkään kuin haluaa. Kaksi vanhempaa kun tienaisi mun palkan puoliksi niin enemmän perheelle jäisi käteen. Kiitos Suomen verotuksen yhden aikuisen taloudella. Mun pointti on se, että jos taloudessa isä olisi ollut se joka tienaa vähemmän, perhe olisi kuitenkin se yksikkö. Hitto mitä vinkujia kaltaisesi ovat. Mitä mieltä olet ex mieheni ja lasteni isän toiminnasta? Ilmeisen Ok, kun elatus jää vain äidin harteille... Huoh

Meillä sama että minä äiti elätän yksin kaksi teiniä. Isä ei maksa juuri mitään eikä tapaa juuri koskaan. Meitä on paljon ja meillä monella menee ihan hyvin, monesti rahallisesti paremmin kuin ennen eroa kun rahankäyttäjiä oli se mies.

Meillä on samanlainen elintaso, vaikka on eroa tuloissa. Olen kolme vuotta hoitovapaalla ja ennen lapsen tuloa otimme laskimen käteen ja suunnittelimme, miten se onnistuu. Mies siis tienaa ihan mukavasti ja meillä on kohtuulliset asumismenot, eikä suurta asuntolainaa. Päätimme tinkiä tietyistä asioista (mm. ulkona syöminen, toinen auto, matkustelu), että rahat riittäisivät ja lasta ei tarvitsisi laittaa hoitoon. Aiemmin maksoimme menot n. 50/50, tuloeroa jonkin verran miehen hyväksi, mutta ei kovin merkittävästi kuitenkaan. Koskaan ei olla laskettu sentilleen, se on maksanut, jolla on milloinkin ollut varaa. Olen luonteeltani säästäväisempi kuin mies, mutta kumpikaan ei ole mikään holtiton rahankäyttäjä.

Tällä hetkellä siis mies maksaa suurimman osan kuluista ja minä osallistun sellaiselta panoksella, kuin pystyn ja on kohtuullista. Olen tehnyt välillä pientä keikkahommaa, joten ihan kotihoidontuen varassa en sentään ole.

Minusta ainoa järkevä vaihtoehto on, että perheen elintaso on sen vanhempien tulojen summa tai vastaavasti kompromissi, johon kumpikin on tyytyväinen, eikä koe tulevansa hyväksikäytetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

Miksei tämäkin mies ole etsinyt naisystävää jolla olisi sama tulotaso? Ongelmiahan tuosta vaan tulee jos hyväpalkkainen seurustelee pienipalkkaisen yh:n kanssa. Kannattaisi seurustella ennemmin vaikka lääkärinaisen kanssa joka voi maksaa oman omakotitalon.

Miksi, jos ei se mies halua omakotitaloa? Jos nainen haluaa, niin nainen voi ihan itse mennä sinne lääkiksen pääsykokeisiin eikä yrittää siipeillä toisen palkalla.

Mutta johan se on täällä selvinnyt että jos naisella on pienemmät tulot niin tavoitteena on aina siipeillä. Jos miehet ymmärtäisivät seurustella varakkaampien/parempituloisten naisten kanssa, ei tulisi tällaisia ongelmia. Miksi aina pitää valita se pienipalkkainen nainen ja sitten ihmetellä kun taas sai siipeilijän?

Miten niin on selvinnyt? Tuskin kukaan jotain muutamaa häiriintynyttä trollia lukuunottamatta väittää noin. Mutta silloin, kun se pienempituloinen vaatii parempituloista kustantamaan hänelle elintason johon hänellä ei itsellään ole varaa ja johon se parempituloinen ei itse koe edes tarvetta, on kyse siipeilystä. Ei kaikki pienituloiset ole hyväksikäyttäjiä, ja on ihan hyväksyttävä lähtökohta toivoa ettei se oma rakas sitä olisi. Ja aivan naurettavaa työntää vastuuta omasta käytöksestä sille kumppanille. Jos ei pysty muunlaiseen suhteeseen kuin hyväksikäyttösuhteeseen, voi ihan itse jättää ne parisuhteet kokonaan väliin.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan perustamassa perhettä ja mies ei halua yhdistää taloutta. Olemme selvästi aikuisia ja tienaamme saman verran ja ihan ok palkka, mutta tulen ottamaan takkiini vanhempainvapaan ja mahdollisesti hoitovapaan aikana, koska mies ei osallistu minun elättämiseen eikä lapsen elatukseen omaa osuuttaan enempää, eikä halua pitää isyysvapaita. Aiemmissa suhteissani olen joutunut elättämään miestä ilman, että asiasta on sovittu, niin tämä on ihan ok tilanne. Olen aina ollut hieman kateellinen ystävilleni, jotka elävät oikeasti yhteistaloudessa perheenä.

Tässäpä taas klassinen esimerkki tilanteesta, jossa nainen vain kiltisti tyytyy osaansa, mikä tulee aiheuttamaan ongelmia tulevaisuudessa. Et tule olemaan jossain vaiheessa elämääsi tyytyväinen, vaikka nyt siltä tuntuisikin, jos hyväksyt tuollaisen kuvion - sen voi taata jo ihan saatujen tietojen perusteella. Perusta perhe mieluummin vaikka yksinään, niin et ole tulevaisuudessa toisen rahalla ostaman vallan alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Voisko joku alapeukuttaja perustella kantaansa? Selvää on, ettei nykyaikana tällaiselle ole tarvetta. Ihmisten oletetaan elättävän itsensä ja meillä on sosiaalitukijärjestelmä, jos siihen ei kykene.

Mikä siinä ajatuksessa uhkaa, ettei voi taloudellisesti hyväksikäyttää toista laillisesti? Eikö teillä ole mitään ylpeyttä?

Sosiaalitukijärjestelmässämmekin puolison tulot otetaan muuten yleensä huomioon.

Meillä on varmasti erilainen kösitys siitä, mikä on taloudellista hyväksikäyttöä. Useimmille ihmisille ylpeyttä aiheuttaa se, että voidaan kaikki hyvin perheenä ja pidetään toisistamme mahdollisimman hyvää huolta, euroja sen kummemmin laskematta. 

Ja näin ajattelevat ovat enemmistönä naisia, jotka tienaavat perheessä vähemmän. Jos sattuu hyvin tienaava mies, jok haluaisi elää vähän säästeliäämmin, niin aina saa tapella, kun vaimo haluaa boho-tyyliä ja milloin mitäkin sisustusrojua, meikkejä ja vaatteita jne. Eli ostaa, vaikka ei tarvitse.

Niin, onhan se ihan hirveää kun on vielä niitäkin miehiä, jotka haluavat huolehtia perheestään; lapsista ja vaimosta ja näkevät heidät perheenä, ei sijoiyusvarallisuutena muun joukossa, johon panostetaan ei. Itselleni ei ihan noin hyvä flaksi käynyt. Pari lasta, tienaan reilut 5000 e / kk ja elätän lapset ja olen elättänyt täysin yksin. Olen siis nainen. Erottu 10 v sitten ja ajatusmalli exällä on ilmeisesti kanssasi samankaltainen. Erona toki, ettei lapsiinkaan kannata ”sijoittaa” . Ei aikaa, eikä rahaa. Vanhempi lapsi jo 19v ja asuu kotona ja saa asia just niin pitkään kuin haluaa. Kaksi vanhempaa kun tienaisi mun palkan puoliksi niin enemmän perheelle jäisi käteen. Kiitos Suomen verotuksen yhden aikuisen taloudella. Mun pointti on se, että jos taloudessa isä olisi ollut se joka tienaa vähemmän, perhe olisi kuitenkin se yksikkö. Hitto mitä vinkujia kaltaisesi ovat. Mitä mieltä olet ex mieheni ja lasteni isän toiminnasta? Ilmeisen Ok, kun elatus jää vain äidin harteille... Huoh

Meillä sama että minä äiti elätän yksin kaksi teiniä. Isä ei maksa juuri mitään eikä tapaa juuri koskaan. Meitä on paljon ja meillä monella menee ihan hyvin, monesti rahallisesti paremmin kuin ennen eroa kun rahankäyttäjiä oli se mies.

Itsekin tulen eron jälkeen hieman paremmin toimeen kuin avioliitossa, jossa olin köyhempi osapuoli. Nyt isän on pakko osallistua edes jossain määrin lasten kuluihin. Asumme lapsen kanssa vaatimattomammin, joten edes asumiskulut eivät nousseet juurikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan perustamassa perhettä ja mies ei halua yhdistää taloutta. Olemme selvästi aikuisia ja tienaamme saman verran ja ihan ok palkka, mutta tulen ottamaan takkiini vanhempainvapaan ja mahdollisesti hoitovapaan aikana, koska mies ei osallistu minun elättämiseen eikä lapsen elatukseen omaa osuuttaan enempää, eikä halua pitää isyysvapaita. Aiemmissa suhteissani olen joutunut elättämään miestä ilman, että asiasta on sovittu, niin tämä on ihan ok tilanne. Olen aina ollut hieman kateellinen ystävilleni, jotka elävät oikeasti yhteistaloudessa perheenä.

Ei tuo ole perhe. Älä jää, mies ei ole sinusta oikeasti kiinnostunut, eikä tule seisomaan tukenasi, jos eteen tulee oikeasti vaikea paikka, esim. sairaus.

Olemn 39 ja haluan sen lapsen... En tarvitse tähän kenenkään neuvoja. Kiitos vain. En myöskään odota hänen tukea. Hän vastaa vain lapsestaan. Kuten toin esille tämä on meidän valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan perustamassa perhettä ja mies ei halua yhdistää taloutta. Olemme selvästi aikuisia ja tienaamme saman verran ja ihan ok palkka, mutta tulen ottamaan takkiini vanhempainvapaan ja mahdollisesti hoitovapaan aikana, koska mies ei osallistu minun elättämiseen eikä lapsen elatukseen omaa osuuttaan enempää, eikä halua pitää isyysvapaita. Aiemmissa suhteissani olen joutunut elättämään miestä ilman, että asiasta on sovittu, niin tämä on ihan ok tilanne. Olen aina ollut hieman kateellinen ystävilleni, jotka elävät oikeasti yhteistaloudessa perheenä.

Erikoista. Mitä mies sitten ajattelee vauvanhoidon osalta - mistä hän ajattelee sinun saavan oman osuutesi kasaan? Vai haluaisiko hän, että vauva laitetaan hoitoon? Itse en kyllä perustaisi perhettä miehen kanssa, jonka lähtökohta on se, että ei osallistu lapsen kuluihin kuin puoleksi edes äitiyslomien yms aikana. Muutenkin tuo, jos kokee oman lapsenkin vain kulueränä ja miettii tätä "elätettävänä" - ei lupaa hyvää. Joko mies on vähän k'sipäinen luonne tai sitten hän on ns. "kirjolla" eikä vaan tajua, mitä perhe, rakkaus lapseen ja halu pitää huolta jälkeläisestään tarkoittaa. Kummassakin tapauksessa hankkisin lapsen mieluummin vaikka yksin.

Tässä tapauksessa on syytä laskea äitiys- ja vanhempainvapaasta johtuva tulonmenetys myös lapsen menoksi joka myös maksetaan puoliksi. Ja eläkekertymän menetys myös. Muilla ehdoilla en kyllä tuommoisen kanssa alkaisi perhettä perustaa. Eikö hänelle sovi edes "jaetaan menot tulojen suhteessa" - malli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on eri elitasot, vaikka mies tienaa noin 8000 e/kk ja minä 3000 e/kk. Yllättäen minun elintasoni on korkeampi eli mies ei käytä rahoja itseensä, minä olen paljon huolettomampi sen suhteen, mitä rahalla teen. Mies ostaa punaliputettuja tuotteita, nysvää tarjouksia eikä osta mitään vertailematta, minä voin tehdä heräteostoja. Mies ei erityisemmin nauti reissaamisesta, suostuu mukaan, jos minä maksan. Asuntona on kolmio, johon minulla olisi varaa yksinkin, mies on sanonut, että ei välitä isommasta kodista, joten minä saan rauhassa haaveilla omakotitalosta. Sitä ei hankita, koska se ei ole molempien unelma eikä perhe toimi niin, että toinen tahtoo asioita ja toinen ne maksaa.

Meillä voisi olla kesämökki, hieno talo, vene jne., mutta mies ei niitä halua. Hän ei tarjoa minulle kalliita illallisia eikä itsekään sellaisia käy syömässä, ei ulkomaanmatkoja tai sviittiviikonloppuja. Olemme perhe, jossa kumpikin päättää rahoistaan eikä ulospäin ole tarvetta esitellä sen parempituloisen tarjoamaa elintasoa.

====

Ovatko miehen rahat kiinni sijoituksissa vai pankkitilillä?

Onko tämä taas niitä liittoja, jotka mahdollisesti loppuessaan jättävät naisen puille paljaille, koska nainen on käyttänyt kaikki rahansa mukavaan elämään ja jopa kustantanut miehelleen ulkomaanmatkat ja ravintolat?

Älkää nyt jumaliste naiset lähtekö tuollaiseen!

Jos mies ei maksa osuuttaan lomamatkoista, niin istukoon kotona ja ihailkoon pankkitilinsä saldoa.

Jos nainen sen mukavan elämän haluaa, niin miksi miehen se pitäisi maksaa, jos miehelle riittää vähempikin? Tai jos mies ei halua niitä lomamatkoja, niin miksi hänen ne pitäisi kustantaa? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt!

Etkä vastausta tule saamaan. Todella moni nainen on selvästi hyväksikäyttäjä, jonka mielestä itse täytyy saada määritellä mihin molempien rahat käytetään. Sairasta.

Olen kotirouva, eli määritelmäsi mukaan varmasti juuri moinen taloudellinen hyväksikäyttäjä. Mies meillä halusi että elämme leveästi ja huolettomasti hänen tulotasonsa mukaan. Mies pyysi että luovun omasta urastani jotta suhteelleemme jää enemmän aikaa ja elämme hänen tuloillaan. Minä suostuin. En koe että kumpikaan käyttää toistaan hyväksi, vaan yhteisen hyvän vuoksi tässä kumpikin joustaa. Sitä perhe ja parisuhde on, että tähdätään yhteiseen hyvään jossa kummankin on mahdollisimman hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

Miksei tämäkin mies ole etsinyt naisystävää jolla olisi sama tulotaso? Ongelmiahan tuosta vaan tulee jos hyväpalkkainen seurustelee pienipalkkaisen yh:n kanssa. Kannattaisi seurustella ennemmin vaikka lääkärinaisen kanssa joka voi maksaa oman omakotitalon.

Miksi, jos ei se mies halua omakotitaloa? Jos nainen haluaa, niin nainen voi ihan itse mennä sinne lääkiksen pääsykokeisiin eikä yrittää siipeillä toisen palkalla.

Mutta johan se on täällä selvinnyt että jos naisella on pienemmät tulot niin tavoitteena on aina siipeillä. Jos miehet ymmärtäisivät seurustella varakkaampien/parempituloisten naisten kanssa, ei tulisi tällaisia ongelmia. Miksi aina pitää valita se pienipalkkainen nainen ja sitten ihmetellä kun taas sai siipeilijän?

Miten niin on selvinnyt? Tuskin kukaan jotain muutamaa häiriintynyttä trollia lukuunottamatta väittää noin. Mutta silloin, kun se pienempituloinen vaatii parempituloista kustantamaan hänelle elintason johon hänellä ei itsellään ole varaa ja johon se parempituloinen ei itse koe edes tarvetta, on kyse siipeilystä. Ei kaikki pienituloiset ole hyväksikäyttäjiä, ja on ihan hyväksyttävä lähtökohta toivoa ettei se oma rakas sitä olisi. Ja aivan naurettavaa työntää vastuuta omasta käytöksestä sille kumppanille. Jos ei pysty muunlaiseen suhteeseen kuin hyväksikäyttösuhteeseen, voi ihan itse jättää ne parisuhteet kokonaan väliin.

No jos mies toistuvasti löytää itsensä suhteista joissa se pienituloinen yrittää hyötyä hänestä taloudellisesti, niin eikö kannattaisi siinä kumppanin valinnassa tehdä jotain toisella tavalla? Se että yrittää hyötyä rahallisesti kumppanistaan on tottakai väärin, mutta aika vaikea tällaista ihmistä on varmaan alkaa muuttamaankaan. Riski hyväksikäytölle olisi luultavasti aika paljon pienempi jos seurusteli ihmisen kanssa jonka tulotaso on suunnilleen sama.

Näennäisesti sama elintaso vaikka tuloeroa on. Mutta itsenäiset hankinnat on asia erikseen. Puoliso saattaa ostaa monen tonnin harrastusvälineitä ja kun teen samaa kritisoi rahankäytöstä. Hänen näkökulmastaan minä tuhlaan ja hän ei.

Välillä myös jos en ole tarkkana helposti maksattaa lasten menot minulla tai kuittaa ne niinkuin niitä ei olisi juurikaan.

Ollaan otettu yhteen raha-asioista useamman kerran ja varmaan vielä otetaankin. Tällä hetkellä säästän "salaa" ja väitän ettei ole rahaa. Puolisoni teki tuota aiemmin. Minä sitten hyvyyttäni siirsin kunnes kerran kysyin tilinsaldoaan ja se oli tyyliin 1000 (ei ole rahaa...)...

Ainoa mahdollisuus on siis pysyä itse tarkkana, että on omat säästöt ja sijoitukset, eikä ole vain toisen maksumiehenä/naisena. Ja vaatii siltä toiselta rahallista panostusta esim. lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

20 vuotta yhteistä eloa takana. Yhteiset rahat aina ollut. Minä(mies) tienaan reilusti enemmän. Nyt minusta on alkanut tuntua epäreilulta tämä tilanne. Olen aika säästeliäs ja harrastan sijoittamista. Vaimo taas pistää rahaa menemään vailla huolta huomisesta. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Välillä mietin, että onko mitään järkeä sijoittaa ja haalia omaisuutta kun toinen vie erossa puolet kuitenkin.

Oletko puhunut vaimosi kanssa?

Alkaisi olla korkea aika.

Jos olet ilman tulosta, niin sitten otat heti eron, niin vielä ehdit säästää ihan yksin itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan perustamassa perhettä ja mies ei halua yhdistää taloutta. Olemme selvästi aikuisia ja tienaamme saman verran ja ihan ok palkka, mutta tulen ottamaan takkiini vanhempainvapaan ja mahdollisesti hoitovapaan aikana, koska mies ei osallistu minun elättämiseen eikä lapsen elatukseen omaa osuuttaan enempää, eikä halua pitää isyysvapaita. Aiemmissa suhteissani olen joutunut elättämään miestä ilman, että asiasta on sovittu, niin tämä on ihan ok tilanne. Olen aina ollut hieman kateellinen ystävilleni, jotka elävät oikeasti yhteistaloudessa perheenä.

Ei tuo ole perhe. Älä jää, mies ei ole sinusta oikeasti kiinnostunut, eikä tule seisomaan tukenasi, jos eteen tulee oikeasti vaikea paikka, esim. sairaus.

Olemn 39 ja haluan sen lapsen... En tarvitse tähän kenenkään neuvoja. Kiitos vain. En myöskään odota hänen tukea. Hän vastaa vain lapsestaan. Kuten toin esille tämä on meidän valinta.

En tiedä taloudellista tilannettasi, mutta ei tuo aina ole niin katastrofi kuin miltä äkkiseltään kuulostaa. Jostain syystä näissä keskusteluissa tunnutaan aina olettavan että kaikki naiset on pienituloisia. En minä ole missään vaiheessa ollut "miehen taloudellisen vallan alla" niinkuin joku edellä kirjoitti, vaikka meillä maksettiin kulut 50-50 myös perhevapaiden aikana. Minulla on ihan hyvink säästöjä, sijoituksia, omaisuutta ja isompi eläkekertymä kuin miehelläni. Ei se lapsen hankkiminen aina tarkoita joko miehen varassa elämistä tai nälkärajalla kituuttamista. Keski- ja hyvätuloisen äitiys- ja vanhempainpäiväraha on itseasiassa varsin antelias ja hoitovapaasta selviää säästöillä, ei sitä nyt kouluikään asti tarvitse pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

Miksei tämäkin mies ole etsinyt naisystävää jolla olisi sama tulotaso? Ongelmiahan tuosta vaan tulee jos hyväpalkkainen seurustelee pienipalkkaisen yh:n kanssa. Kannattaisi seurustella ennemmin vaikka lääkärinaisen kanssa joka voi maksaa oman omakotitalon.

Miksi, jos ei se mies halua omakotitaloa? Jos nainen haluaa, niin nainen voi ihan itse mennä sinne lääkiksen pääsykokeisiin eikä yrittää siipeillä toisen palkalla.

Mutta johan se on täällä selvinnyt että jos naisella on pienemmät tulot niin tavoitteena on aina siipeillä. Jos miehet ymmärtäisivät seurustella varakkaampien/parempituloisten naisten kanssa, ei tulisi tällaisia ongelmia. Miksi aina pitää valita se pienipalkkainen nainen ja sitten ihmetellä kun taas sai siipeilijän?

Miten niin on selvinnyt? Tuskin kukaan jotain muutamaa häiriintynyttä trollia lukuunottamatta väittää noin. Mutta silloin, kun se pienempituloinen vaatii parempituloista kustantamaan hänelle elintason johon hänellä ei itsellään ole varaa ja johon se parempituloinen ei itse koe edes tarvetta, on kyse siipeilystä. Ei kaikki pienituloiset ole hyväksikäyttäjiä, ja on ihan hyväksyttävä lähtökohta toivoa ettei se oma rakas sitä olisi. Ja aivan naurettavaa työntää vastuuta omasta käytöksestä sille kumppanille. Jos ei pysty muunlaiseen suhteeseen kuin hyväksikäyttösuhteeseen, voi ihan itse jättää ne parisuhteet kokonaan väliin.

Siipeilyä se on sekin, jos parempituloinen ei suostu siihen matalampaan elintasoon, joka on pienempituloisesta hyvä. Jos menot jyvitetään sinun-minun ruoka ja sähkö, niin kumman velvollisuus on pitää kirjaa menoista ja kulutuksesta? Onko toisen suhteeseen tuoma tieto-taito rahanarvoista pääomaa vai sellaista, joka pitää luovuttaa korvauksetta toisen hyödyksi?