Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun puhutaan samasta elintasosta, niin ei se välttämättä tarkoita sitä, että eurot menevät ihan tarkkaan tasan. Se tarkoittaa sitä, että toinen ei syö hanhenmaksaa ja toinen näkkileipää, toinen harrastaa, ostelee kalliita juttuja ja lomailee, toisella ei ole mahdollisuutta harrastaa mitään, hankkia mitään tai käydä missään lomilla, toinen tekee kaikki ostopäätökset ja toinen saa pyydellä viikkorahaa kuin lapsi jos jotain haluaa, toinen perustelee osallistumattomuuttaan kotitöihin isolla palkkapussillaan ja toinen on kiitollisen kodinhoitajan asemassa. Eihän tuollaisessa yhteiselämässä ole vähäisintäkään järkeä. Jos kumppanin asennemaailmassa tuollainen on oikein, niin kannattaa olla muuttamatta yhteen. Arvoristiriidat ovat niin suuria että siitä ei tule muuta kuin harmia.

No riippuu vähän tilanteesta. Meillä minulla on varaa kalliimpiin hankintoihin, koska minä en ole mällänyt kymppitonneja nettipokeriin. Ei se aina mene niin, että se vähävaraisempi on syytön omaan tilanteeseensa. Minusta elintason pitää olla sama, jos molemmat ovat panostaneet yhtä paljon perheen hyvinvointiin. Jos taas toinen on itse ryssinyt raha-asiansa pistämällä oman palkkansa sileäksi tai esimerkiksi vapaaehtoisesti jättäytynyt pois töistä, niin ei sitä elintasoa silloin tarvitse minusta tasata. Eri juttu jos on kyse vaikka sairaudesta.

Onhan teilläkin samanlainen elintaso, mutta käytätte rahat eri kohteisiin. Hän harrastaa nettipokeria ja laittaa rahaa siihen, sinä sitten taas laitat rahaa niihin kalliimpiin hankintoihin, mitä ostat.

No tällä hetkellä hän kyllä harrastaa velkakierteessä rypemistä, eikä niinkään sitä nettipokeria enää... Seuraavaksi hän alkaa harrastaa ulosottomiehen kanssa neuvottelua. En minä sitä nyt loistavaksi elintasoksi kutsuisi.

Ok, ymmärsin väärin - luulin että pelaa edelleen... No, joka tapauksessa on tietysti ymmärrettävää, ettei puoliso halua sotkea omaa talouttaan toisen pelaamiseen tai pelivelkoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä tienaan n. 1000e/kk josta maksan kaikki edellisestä liitosta olevan poikani menot, ja tasan puolet kaikista asumiskustannuksista, vakuutuksista, ja ruuasta ym. Avomieheni tienaa n. 3000e/kk. Kun maksan laskut, ja ruokakulut, minulle jää n. 50e/kk rahaa. En tiedä onko tämä oikein tai väärin,mutta näillä on mentävä.

Kai se riippuu siitä onko ne asumiskulut kohtuulliset, sinun puolikkaalla panoksella asuu kuitenkin 2, sinä ja poikasi.

Niinpä. Ykkösongelma tässä taitaa olla tuloihin nähden ylihintainen asunto.

Meillä on yhteiset rahat, olemmehan naimisissa. Talousasiat sovittiin jo yhteenmuuttaessa ja koska oli selvää, etten koskaan yltäisi samaan tulotasoon, eikä mies halunnut slummailla - elämme hänen tulotasonsa mukaan. Naimisiinmentäessä sovittiin että minä joustan ajallisesti ja hän huolehtii rahasta. Se on hänen alansa muutenkin. Sittemmin jäin kotiin lasten kanssa ja miehen tuloilla tässä edelleen mennään. Tosin omat (nimissäni olevat) osinkoni ovat olleet jo vuosikausia niin isot että minun “kulutukseni” kuittaantuu niillä moninkertaisesti. Yhteiseen pottiin kaikki kuitenkin menevät, perhettä tässä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Siis millä rahalla kahden teinin pienituloinen yh ajatteli ostaa omakotitalon? Niin, kumppanin rahoilla tietysti. Tuo on jo sen verran röyhkeää, että laittaisin kiertoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijaltainen_nousisi kirjoitti:

Ei ole. Ja tiesittekö että lainkin mukaan puolisoilla ON OLTAVA sama elintaso samoin kuin ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan? 

Minkä lain mukaan ja missä maassa? Suomessa ei avioliittolaki tunne tuollaista vaatimusta.

Laki tuntee puolisoiden välisen elatusvelvollisuuden, ei kuitenkaan sama elintaso -termiä

Näin, koska perheen ajatellaan olevan yhteen pussiin pelaava yksikkö. On automaattinen ajattelumalli, että perheen sisällä kaikki sen jäsenet elelevät samaa elintasoa riippumatta siitä, kuka ne eurot sinne kotiin kantaakaan. Tästä johtuen tuollainen "kahden kerroksen" elintaso yksikön sisällä on perin hämmentävä - siksi aihe on varmasti noussut nyt otsikoihin. Tuollaisen kun ei kaiken logiikan mukaan pitäisi olla edes mahdollista, vaikka onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

Mieheni tienaa n. 1500€ enemmän kuin minä. Joskus tuloni ovat pienemmät eivät aina siis kiinteät. Ei lapsia. 3 vuotta yhdessä.

Meillä on menot suunnilleen 50/50 eli ruokaan molemmat laittavat puolet ja myös yhteisiin laskuihin. Asumisesta mies maksaa hieman enemmän n. 100€ enemmän kuin minä kuukausittain. Silloin kun matkustettiin niin meni myös kulut puoliksi.

En toistaiseksi ole nähnyt ongelmaa että kahden henkilön taloudessa näin. Meillä on omat tilit ja omat rahat. Minulle tulisi huono omatunto törsätä rahoja, jotka toinen on työllään ansainnut. Enkä elä millään kaurapuurolla vaan ihan hyvin ja säästöönkin jää. En ole nähnyt järkeä tuhlata ns. turhuuksiin kuten johonkin manikyyreihin ja kasvohoitoihin tai johonkin design huonekaluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijaltainen_nousisi kirjoitti:

Ei ole. Ja tiesittekö että lainkin mukaan puolisoilla ON OLTAVA sama elintaso samoin kuin ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan? 

Minkä lain mukaan ja missä maassa? Suomessa ei avioliittolaki tunne tuollaista vaatimusta.

Laki tuntee puolisoiden välisen elatusvelvollisuuden, ei kuitenkaan sama elintaso -termiä

Näin, koska perheen ajatellaan olevan yhteen pussiin pelaava yksikkö. On automaattinen ajattelumalli, että perheen sisällä kaikki sen jäsenet elelevät samaa elintasoa riippumatta siitä, kuka ne eurot sinne kotiin kantaakaan. Tästä johtuen tuollainen "kahden kerroksen" elintaso yksikön sisällä on perin hämmentävä - siksi aihe on varmasti noussut nyt otsikoihin. Tuollaisen kun ei kaiken logiikan mukaan pitäisi olla edes mahdollista, vaikka onkin.

Tämäpä juuri. Onneksi suurimmassa osassa perheitä tämä varmasti toimiikin niin. Ja niistä perheistä, joissa ei toimi, näyttää monesti tulevan lopulta kaksi eri taloutta. Jota ne siis monesti olivat käytännössä jo ennenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

Miksei tämäkin mies ole etsinyt naisystävää jolla olisi sama tulotaso? Ongelmiahan tuosta vaan tulee jos hyväpalkkainen seurustelee pienipalkkaisen yh:n kanssa. Kannattaisi seurustella ennemmin vaikka lääkärinaisen kanssa joka voi maksaa oman omakotitalon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Voisko joku alapeukuttaja perustella kantaansa? Selvää on, ettei nykyaikana tällaiselle ole tarvetta. Ihmisten oletetaan elättävän itsensä ja meillä on sosiaalitukijärjestelmä, jos siihen ei kykene.

Mikä siinä ajatuksessa uhkaa, ettei voi taloudellisesti hyväksikäyttää toista laillisesti? Eikö teillä ole mitään ylpeyttä?

Sosiaalitukijärjestelmässämmekin puolison tulot otetaan muuten yleensä huomioon.

Meillä on varmasti erilainen kösitys siitä, mikä on taloudellista hyväksikäyttöä. Useimmille ihmisille ylpeyttä aiheuttaa se, että voidaan kaikki hyvin perheenä ja pidetään toisistamme mahdollisimman hyvää huolta, euroja sen kummemmin laskematta. 

Ja näin ajattelevat ovat enemmistönä naisia, jotka tienaavat perheessä vähemmän. Jos sattuu hyvin tienaava mies, jok haluaisi elää vähän säästeliäämmin, niin aina saa tapella, kun vaimo haluaa boho-tyyliä ja milloin mitäkin sisustusrojua, meikkejä ja vaatteita jne. Eli ostaa, vaikka ei tarvitse.

Niin, onhan se ihan hirveää kun on vielä niitäkin miehiä, jotka haluavat huolehtia perheestään; lapsista ja vaimosta ja näkevät heidät perheenä, ei sijoiyusvarallisuutena muun joukossa, johon panostetaan ei. Itselleni ei ihan noin hyvä flaksi käynyt. Pari lasta, tienaan reilut 5000 e / kk ja elätän lapset ja olen elättänyt täysin yksin. Olen siis nainen. Erottu 10 v sitten ja ajatusmalli exällä on ilmeisesti kanssasi samankaltainen. Erona toki, ettei lapsiinkaan kannata ”sijoittaa” . Ei aikaa, eikä rahaa. Vanhempi lapsi jo 19v ja asuu kotona ja saa asia just niin pitkään kuin haluaa. Kaksi vanhempaa kun tienaisi mun palkan puoliksi niin enemmän perheelle jäisi käteen. Kiitos Suomen verotuksen yhden aikuisen taloudella. Mun pointti on se, että jos taloudessa isä olisi ollut se joka tienaa vähemmän, perhe olisi kuitenkin se yksikkö. Hitto mitä vinkujia kaltaisesi ovat. Mitä mieltä olet ex mieheni ja lasteni isän toiminnasta? Ilmeisen Ok, kun elatus jää vain äidin harteille... Huoh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sijaltainen_nousisi kirjoitti:

Ei ole. Ja tiesittekö että lainkin mukaan puolisoilla ON OLTAVA sama elintaso samoin kuin ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan? 

Minkä lain mukaan ja missä maassa? Suomessa ei avioliittolaki tunne tuollaista vaatimusta.

Laki tuntee puolisoiden välisen elatusvelvollisuuden, ei kuitenkaan sama elintaso -termiä

Näin, koska perheen ajatellaan olevan yhteen pussiin pelaava yksikkö. On automaattinen ajattelumalli, että perheen sisällä kaikki sen jäsenet elelevät samaa elintasoa riippumatta siitä, kuka ne eurot sinne kotiin kantaakaan. Tästä johtuen tuollainen "kahden kerroksen" elintaso yksikön sisällä on perin hämmentävä - siksi aihe on varmasti noussut nyt otsikoihin. Tuollaisen kun ei kaiken logiikan mukaan pitäisi olla edes mahdollista, vaikka onkin.

No sitten kannattaisi päivittää ne oletukset tälle vuosituhannelle, ja ymmärtää että ihmiset ovat yksilöitä ja perheet ja parisuhteet keskenään erilaisia. Uusperheiden, sopimusvanhemmuuden, useamman kuin kahden vanhemman perheiden ynnä muiden perinteitä rikkovien perhemuotojen yleistyessä ei kukaan normiälyinen enää kuvittele voivansa ahtaa kaikki perheet samaan muottiin. Sekä mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

En ajatellutkaan, että toinen osapuoli maksaisi kaiken, vaan oletukseni oli, että pienempituloinen pystyisi maksamaan puolet. Jos ei pysty, niin ei tietysti tuossa vaiheessa elämää ole järkevää alkaa kehitellä mitään monimutkaisia omistussuhdekuvioita tyyliin 2/3 tai 1/4 tai muutakaan. Toisaalta sitten omakotitalo ei aina ole jotain kaksiota tai kolmiota kalliimpi - riippuu vähän kaupungista. Pääkaupunkiseudulla toki sen verran hintava, että keski-iän jo ylittäneenä ehkä ole järkeä sitoutua sellaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

Miksei tämäkin mies ole etsinyt naisystävää jolla olisi sama tulotaso? Ongelmiahan tuosta vaan tulee jos hyväpalkkainen seurustelee pienipalkkaisen yh:n kanssa. Kannattaisi seurustella ennemmin vaikka lääkärinaisen kanssa joka voi maksaa oman omakotitalon.

Miksi, jos ei se mies halua omakotitaloa? Jos nainen haluaa, niin nainen voi ihan itse mennä sinne lääkiksen pääsykokeisiin eikä yrittää siipeillä toisen palkalla.

Vierailija kirjoitti:

Mies tienaa kolme kertaa enemmän kuin minä ja eri elintasot, 2 lasta. Ei yhteistä rahoja. Maksan pääsääntöisesti lasten kaikki vaatteet yms. Mies ostelee itselleen uusia traktoreita, autoja, kalliita tietokoneita yms. Koen, että hän on oikeutettu siihen, on hän itse tienannut omat rahansa. 

Yhteinen taloustili meillä on, jonne mies laittaa ruokarahaa ja tähän tiliin on itselläkin kortti. Maksan sieltä perheen ruokaostokset ja omat ostokset (meikit, vaatteet yms) sitten omalla kortilla. Joskus mies saattaa ostaa mulle kalliimmat talvikengät, takin tms. 

Muuten kuulostaa ihan ok:lle, mutta jos lapset on teidän yhteisiä niin ei sinun kuulu yksin heidän menojaan maksaa. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi naiset suostuvat siihen että lasten menot on naisen menoja? Tuossa tilanteessa lasten vaatteet ja muut voisi hyvin maksaa sieltä taloustililtä.

Eiko olisi parempi puhua "kimppakämpästä" tai kaverisuhteesta, eikä parisuhteesta tai perheestä, jos puolisoilla on erilainen elintaso.

Ei kukaan ala kavereidensa elämistä kustantamaan, se on selvää. Perhe on kuitenkin eri asia.

Kuinka monella teistä eri elintason hyväksyvillä ovat jo isovanhemmat ja vanhemmat eläneet noin?

Kun kävitte mummolassa, maksettiinko pullat ja mehut mummon vai vaari lompakosta? Kumman hankkimilla haloilla lämmitettiin sauna?

Me ollaan perustamassa perhettä ja mies ei halua yhdistää taloutta. Olemme selvästi aikuisia ja tienaamme saman verran ja ihan ok palkka, mutta tulen ottamaan takkiini vanhempainvapaan ja mahdollisesti hoitovapaan aikana, koska mies ei osallistu minun elättämiseen eikä lapsen elatukseen omaa osuuttaan enempää, eikä halua pitää isyysvapaita. Aiemmissa suhteissani olen joutunut elättämään miestä ilman, että asiasta on sovittu, niin tämä on ihan ok tilanne. Olen aina ollut hieman kateellinen ystävilleni, jotka elävät oikeasti yhteistaloudessa perheenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

Miksei tämäkin mies ole etsinyt naisystävää jolla olisi sama tulotaso? Ongelmiahan tuosta vaan tulee jos hyväpalkkainen seurustelee pienipalkkaisen yh:n kanssa. Kannattaisi seurustella ennemmin vaikka lääkärinaisen kanssa joka voi maksaa oman omakotitalon.

Minäkin kyllä olen tätä ketjua lukiessa vähän ihmetellyt, miksi kovin monelle miehelle on iso ongelma se, että omia rahoja joutuisi käyttämään perheen elatukseen, mutta sitten kuitenkin muissa ketjuissa miehet ovat kertoneet, ettei deittaillessa naisen koulutuksella, ammatilla tai tulotasolla ole mitään merkitystä (tämä esitetään hyvänä ominaisuutena, että "miehille käy kaikki"). Lisäksi välillä jopa pidetään naisen korkeaa koulutusta tai urakeskeisyyttä negatiivisena asiana. Tuo omakotitaloesimerkki keski-ikäisenä ei ehkä ole paras esimerkki näistä (koska syitä olle haluamatta omakotitaloon noin vanhana voi olla muitakin, eikä se rahakaan huono syy sinänsä ole pk-seudun hintatasolla), mutta moni muu esimerkki ketjua lukiessa on kyllä herättänyt kysymyksen, että pitäisikö olla jo deittailuvaiheessa vähän enemmän kriteereitä - sittenkin. Kun ei se voi mennä niin, että ensin kelpuutetaan joku köyhyysrajalla elävä matalapalkka-alan työntekijä, mutta sitten suhteessa kuitenkin harmittaa kun tällä ei olekaan monen tonnin kuukausipalkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä haluta omakotitaloasumista, mutta sitten on syytä etsiytyä sellaisiin töihin joissa se on realistinen tavoite. Uusioperheessä ei minusta voi vaatia toisen siivellä elämistä, koska se on viime kädessä tulonsiirtoa sen maksajan lapsilta siivelläeläjän lapsille.

En ajatellutkaan, että toinen osapuoli maksaisi kaiken, vaan oletukseni oli, että pienempituloinen pystyisi maksamaan puolet. Jos ei pysty, niin ei tietysti tuossa vaiheessa elämää ole järkevää alkaa kehitellä mitään monimutkaisia omistussuhdekuvioita tyyliin 2/3 tai 1/4 tai muutakaan. Toisaalta sitten omakotitalo ei aina ole jotain kaksiota tai kolmiota kalliimpi - riippuu vähän kaupungista. Pääkaupunkiseudulla toki sen verran hintava, että keski-iän jo ylittäneenä ehkä ole järkeä sitoutua sellaiseen.

No joo, jos pystyisi maksamaan puolet niin mikä ettei. Mutta ei tuolla bruttoliksalla ole mitään saumaa maksaa puolikasta omakotitaloa pk-seudulta, etenkään kun on elätettäviäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otetaan erän esimerkki tosielämästä.

Nainen ja mies. Ikää noin 48 molemmilla. Nainen eronnut ja kaksi lasta kotona. Vuokra-asunto.

Mies eronnut, yksi lapsi, joka käy toisinaan isällään. Elarit äidille +muuta rahaa.

Miehen bruttotulot noin 2000 euroa/kk, miehen 5500 euroa/kk. Miehellä oma hyvä asuntona, muttei tarpeeksi iso naiselle ja naisen lapsille.

Nainen ehdotti miehelle, että ostetaan omakotitalo pääkaupunkiseudulta. Naisen lapset jo 15 ja 17 vuotiaita.

Mies päätteli, että ei jaksa ruveta taas maksamaan, kuten edellisessäkin liitossa kävi.

Ihan ulkopuolisena päättelen, että ei miehen nyt kannata laittaa mitää yhteistaloutta pystyyn, jossa rahat imuroidaan johonkin omakotitalounelmaan, kun naisen lapset ovat lentämässä pian pois joka tapauksessa muutaman vuoden päästä. Tähän on syynä myös suomalainen tulonsiirtopolittiika, koska mies muuttuisi elättäjäksi.

Parempi vain tapailla miehen asunnolla ja viettää muuten mukavaa aikaa, kunnes naisen lapset ovat omillaan.

Ihan hulluutta olisi muuttaa yhteen tuossa elämänvaiheessa - miehen näkökulmasta.

Tarinan naisena en edes ehdottaisi yhteistä asuntoa ennen kuin lapset olisivat lentäneet pesästä, koska siinä vaiheessa riittäisi hyvin se halvempi ja/tai pienempikin asunto kahdelle aikuiselle. Siellä voisivat sitten vierailla sekä naisen että miehen lapset, kun heitä ei enää tarvitsisi pitää vakinaisina asukkaina. Jännä huomata, miten naisilla ei yleensä tämän kaltaisissa asioissa ole maalaisjärkeä ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä. Vai onko tuo juurikin sitä perinteistä hyötymislogiikkaa?

Tunnen itse yksin asuvia miehiä ja naisia, jotka ovat hankkineet ison asunnon, vaikka asuvat yksin. Ja jotkut ovat omakotitaloihmisiä. Ehkä tuossa pikemminkin on kyse siitä, että toivotaan asumiselta eri asioita. Nainen on saattanut nähdä asian niinkin, että omakotitalossa lapset mahtuisivat olemaan yötäkin, ja jos joskus tulee lapsenlapsia, heidän kanssaan se olisi kiva. Jotkut vaan voivat ajatella tuollaisiakin asioita, ja se on ihan yhtä ok kuin jos miettisi, että kaksi ihmistä mahtuu pieneen tehokaksioonkin. Olen itse enemmän niitä tehokaksioihmisiä, mutta ymmärrän toistakin näkökulmaa. Tärkeää varmaan olisi, että parisuhteessa löydettäisiin joku kummankin mielestä hyvä ratkaisu.

Saahan sitä asua yksinään vaikka keskiaikaisessa linnassa, jos sellaiseen on myös olemassa maksukykyä. Tässä kyseisessä tapauksessa näkisin kuitenkin, että naisella on jonkinlainen halu hyötyä miehen suuremmista kuukausituloista jo siksi, että naisen lapset ovat kuluja aiheuttavia teinejä, jolloin yhdessä asuminen helpottaisi rahallisestikin naisen elämää. Luulenpa ettei tätä esimerkkiä olisi nostettu esille, jos taustalla ei olisi edes jonkin tason hyötymislogiikka ja tapausta pidettäisi varoittavanakin esimerkkinä.