Missä tilanteessa tajusit, että työyhteisösi on oikeasti p*ska?

Vierailija kirjoitti:

Kun istuin vielä yhdeksän aikaan illalla tekemässä töitä, että voin jäädä hyvin mielin lomalle ja sijaiselle on ns pöytä putsattu valmiiksi ja lähtiessäni huomasin, että kaikki valot on päällä, pahvilaatikoita riipin raapin ja ns täytepaperit pitkin lattioita, kun oli vaan katsottu oliko niissä jotain itseään kiinnostavaa.

Työkaveri kertoi havahtuneensa siihen, että jotain on pielessä kun katsoi kelloa ja totesi sen olevan 03:00 yöllä. Hän oli HR:ssä töissä.

Pahinta on esimiehet, jotka eivät puutu epäkohtiin. Eivät esimerkiksi suostu kiertävään lomalistaan, jolloin monilta tappeluilta oltaisiin vältytty. Meidän porukassa on näitä, jotka menevät joka vuosi laittamaan lomatoiveensa heinäkuulle eivätkä suostu joustamaan yhtään! Kaikki eivät tietenkään voi olla heinäkuussa lomalla. Se, että Pirjo-Annikki on saanut olla viimeiset 15 vuotta heinäkuun lomalla on ikään kuin joku kirjoittamaton sääntö, jota ei voi mennä muuttelemaan, että joku muu saisi välillä. Kyllä tästä on käyty sellaisia itkuraivopalavereja esimiehen kera ja taas Pirjo-Annikki veti pisimmän korren.

Kun otin lopputilin, firman omistaja antoi lahjakassin ja parin litran samppanja pullon.

Ilmeisesti juhlivat lähtöäni.

Kun olin jatkuvasti ahdistunut. Itkin usein. Mies joutui kotona kuuntelemaan, millaisia asioita olin töissä joutunut kokemaan. Aamuisin tuntui pahalta mennä töihin, kun vastaanotto oli mitä oli.

Siinä vaiheessa kun pari vanhempaa työntekijää ei viitsinyt edes nimeä opetella. Työkulttuuriin kuului myös että vanhemmat työntekijät kippasivat ihan surutta omat *****hommansa uudelle työntekijälle perustellen sillä ettei heidän enää tarvitse tuollaisia tehdä. Käskyttivät myös ohi esimiehen tekemään omia töitään.

Kun tajusin, ettei asiat työpaikalla tule muuttumaan yrityksistäni huolimatta. Työterveydestäkään ei ollut apua, kun tilanne oli jatkunut niin kauan. Samaan aikaan olin ahdistunut ja toisaalta helpottunut, kun tiesin, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteminen.

Olen ollut nyt hetken poissa tiimistäni, ja huomaan muutoksen jo nyt. On sunnuntai, enkä ole täysin ruvella siitä, että huomenna on töitä. Olen kotona hyvällä tuulella.

Kun lähdet tiimistä, jossa olet joutunut kantamaan paljon vastuuta, mutta esimies on ottanut kaiken kunnian ideoistasi ja ratkaisuistasi samalla kun sinusta on tehty yleinen syntipukki kaikelle epäonnistuneelle ja pahalle, kannattaa muistaa, että nyt esimies ja tiimi joutuvat ratkaisemaan aiemmin hoitamasi ongelmat ja kantamaan vastuun yksin. Jos joku menee pieleen, sinua ei voi enää syyttää.

Koska vain esimiehillä on pääsy esimerkiksi johtoryhmiin, joissa itseään voi valheellisesti muiden saavutuksilla kehua ja omia virheitään lakaista inhotun alaisen maton alle, on tällainen "varaventtiilien" käyttö mahdollista. Kun lähdet, voi olla että paineet ensi kertaa nousevat muillakin, kunnes löydetään uusi varaventtiili. Sanoisin, että kohdallani ihan vain sen jatkuvan esimiehen tiuskailun ja syyttelyn sekä yleisen ilkeän juoruilun ilmapiirin häviäminen elämästä on todellakin muutoksen arvoista!

Tajusin silloin, kun olin töistä pois jäätyäni ilman erityistä syytä onnellinen, helpottunut ja hyvällä tuulella. Ei ahdistanut enää, päivät alkoivat kulua nopeaan tahtiin ja oli hyvä olo. :)

Silloin kun minua nöyryytettiin työpaikan virkistyspäivässä. En voi kertoa yksityiskohtia, mutta tajusin etten kuulu porukkaan eikä kukaan olisi välittänyt vaikka olisin siltä seisomalta lähtenyt kotiin.

En ole ainoa. Toista työntekijää yritetään ilmeisesti savustaa ulos, häntä ei otettu mukaan uusiin projekteihin, vaikka kaikki muut otettiin, ja häneltä pimitetään asioita jatkuvasti. Tiedostan että häntä pelataan ulos, mutta en voi tehdä asialle paljonkaan, koska sitten olen luultavasti itse tulilinjalla seuraavana.

Aloin ajatella työpaikan vaihtoa jo ensimmäisen puolen vuoden aikana, mutta en halunnut lähteä heti etsimään kun oli muutenkin ollut niin pätkittäisiä työsuhteita. Ajattelin että jos jaksan olla 3-5 vuotta ja kerätä osaamista niin sitten yritän lähteä. Nyt on kolme vuotta täynnä ja uuden paikan etsiminen tuntuu vielä enemmän mahdottomalta ponnistukselta.