Miten joku voi elää koko elämänsä yksin

on myös niitä jotka eivät ole koskaan päässeet mukaan kaveriporukoihin ja joutuneet siten kiusatuksi ja hyljeksityksi. ihan vain siksi että on jotenkin erilainen. tälläinen usein jatkuu koko elämän. siitä tulee inho tai viha ihmisiä kohtaan ja pyrkii pois heidän piireistään. monet korvaavat ihmissuhteet eläinten huolenpidolla.

Mä olen mieluummin yksin kuin kestän parisuhteen vääntöjä ja ahdistusta jota se aiheuttaa minulle. Eli yksinäisyys on kauheaa, mutta vielä kamalampaa on parisuhteen huonot puolet ja mitään sekoilusuhteita/seksisuhteita/säätöjä en jaksa edes ajatella, niin vähän ne kiinnostaa.

Miksi ap kuvittelee yksin elävän automaattisesti olevan yksinäinen? Eikö sinulla ole elämässäsi muita ihmisiä kuin puolisosi? 

Vierailija kirjoitti:

Pää pois p'rsiistä niin oppii näkemään asioita muustakin kuin omasta näkökulmasta. Suosittelen ap:lle!

Samaa mieltä!

Minä puolestani kysyn ap:lta, miten joku voi kysellä noin tyhmiä?

Minulla on ystävänä mies joka ei ole tullut h o m o u t e n s a kanssa kaapista. On minulle kertonut mikä on miehiään. Muille esittää, ettei muka sopivaa naista ole löytynyt. Näin ollen elelee ilman läheisyyttä yksinään. Kenties loppuelämänsä. Säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap kuvittelee yksin elävän automaattisesti olevan yksinäinen? Eikö sinulla ole elämässäsi muita ihmisiä kuin puolisosi? 

Tälläisiä ihmisiä on muuten yllättävän paljon, joilla koko elämän muodostaa puoliso ja lapset. Viimeistään sitten kun lapset lentää pesästä ja parisuhdekin sitä samaa vanhaa, niin aletaan kaivata ystäviä "kun aikaa on taas enemmän" ja ihmetellään, mihin ne on hävinneet. Niin, mihinköhän..

Olen noin 40 vuotias mies, enkä eläessäni ole ollu parisuhteessa saati asunut kenenkään kanssa yhdessä sen jälkeen kun muutin ensimmäisen kerran omilleni opintojeni perässä. - Sittemmin olen muuttanut myös työni perässä. Ei tämä sinkkuna aina olo ole ollu miellyttvää mutta tuskin se on aina sitä myöskään parisuhteessa. Olen joitain kertoja ajatellut, että mitä oikeastaan menetän, jos elän ja olen sinkkuna loppuikäni. 

Aikansa myös minua tympi ikisinkkuja koskevat jutut, niissä kun toistui ja toistuu yhä usein hyvin samantapaiset kliseet ja ennakkoasetelmat. Sen jälkeen kun oivalsin, että oma elämäni on paljon muutakin kuin "parittomuutta" niin aloin ymmärtää näiden kliseiden toistumisen. On yksinkertaisesti helpompaa mennä vanhojen kliseiden taakse, kuin löytää uudempi näkökulma, jolla perustella ikisinkkuutta. 

Ja vaikka tämä on, ehkä josain loukkaavasti tai "hieman" itseriitosiesi sanottu niin minusta näissä ikisinkku jutuissa ei aina oltu vailla kumppanuutta tai rakastavaa parisuhdetta, vaan jotain ihan muuta.

Tai sitten parisuhdekumppanilta odotettiin enemmän ja vähemmän suoraan tai rivien välistä jotain vallan muuta tai sellaia, jonka "lääke" tai oikea vastaus (ai vastine) on ainakin minusta jokin muu, kuin kumppanin "saaminen".

Esimerkiksi odotus siitä, että kun löytyy kumppani niin hän luo elämään sen merkityksen, joka poistaa niin mielenerveydelliset vaivat, vapauttaa päihdekierteestä ja korvaa huolet toimeentulosta. Ja totta kai omaa kaunottaren (tai povipommin) ulkonäön. - Ja totta kai ilman vastavuoroisuutta ikisinkulta, koska hei! Täyyy hyväksyä ihminen arvokkaana ja sellaisena kuin hän on.  

Tai sitten rivien väliin on kirjoitettu, että vaikka tässä on kärvistelty vuosia naisettomuutta, niin kai nyt (saa... na) kaikki ymmärrete, että sen oman kollin ikisinkku haluaisi löytää. - Mutta tämän ääneen lausuminen nyt vaan ei vielä 2010 luvullakaan ole kaikin paikoin soveliasta.

Vaikka paljon onkin avauduttu yksin viime vuosina. Melkein isompi kynnys onkin sanoa, että kyllä haluan saada osakseni hellyyttä ja rakkautta ja ennen kaikkea huomiota.  Ihmis(t)en ikävä ja halu päästä tois(t)en lähelle tuntea ja tulla  -nyt yksinkertaistan- nähdyksi, kuulluksi ja kosketetuksi on valtava. Kuin myös saada osoittaa toista kohtaan vastaavia, olla tosielle se erityinen ja rakas.       

Toisaalta en tiedä miksi sitä pitäiis perustella kenellekään ikisinkkuttaan. Itselleni on vain käynyt näin. Olenko sitten huono ihminen kun en ole eriyisesti jaksanaut panostaa kumppanin saamiseen. 

En koe olevani sen paremmin intro kuin exovertti vaan jotain näiden ääripäiden välillä. Olen onnekas koska minulla on elämässäni  muita tärkeiä ja arvokkaita ihmissuhteita. Hämmentää kuinka moni sotkee sen mitä on olla ja elää yksin vs. olla ja elää yksi-näi-se-nä. 

Toki olen vuosien saatossa käynyt treffeillä. Ja voi olla, että vastaisuudessakin tulen käymään. Mutta elän toisaalta omassa kuplassani; naivisti ja hyvä uskoisena  luotan, että kohtaan ja löydän oman kumppanini sitten joskus tai jostain, jos niin on tarkoitettu. - Ellen niin jatkan sinkkuna, kuten tähänkin asti.

Elämässä on kuitenkin hyvin paljon muitakin kiintoisia ja puoleensa vetäviä asioita ja seikkoja, joita kohti edetä ja joihin tarttua kuin hirttäytyä ajatukseen siitä, että oma elo ikisinkkuna olisi, jotenkin puolinaista ellei vierellä olisi ja eläisi häntä, josta voisi kutsua omaksi kumppanikseen ja siksi yhdeksi ja erityiseksi, tai jolle ise olisi jotain vastaavaa       

Mitään "tyytymistä" ei tapahdu, kun ei lääppiminen ja nus siminen kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka on yksin ei uskalla kokea tunnetta mikä tulee rakastamisesta ja välittämisestä.

Varmaan taustalla on pelko. Pelko jonkin menettämisestä.

Pelko voi olla tosiaan, mutta ei välttämättä menettämisestä, vaan alitajuinen itsesuojeluvaisto.

Voi olla ja kaikki tiedämme mihin pelko johtaa.

Ei tee asioita joiden pelkää epäonnistuvan ja tietenkin silloin jää paitsi kaikesta mikä pelkoon liittyy.

Sulta jäi sana pois: "...tietenkin silloin jää paitsi kaikesta paskasta mikä pelkoon liittyy."

Vierailija kirjoitti:

Erittäin helppoa kun ei koskaan tapaa yhtäkään ihmistä joka kiinnostuisi romanttisesti juuri sinusta. Yrittänyt olen lukemattomia kertoja, viimein luovutin ja lakkasin kiusaamasta itseäni. Tuota kokemusta nyt vaan en tässä elämässä saa ja sillä hyvä. Voin silti elää täysillä ja erittäin rikkaan elämän. N38

Eipä sekään ole hääppöistä, että vuosikymmeniä kun elää vailla tuollaista vastavuoroista kiinnostusta, niin sitä jotenkin aivopesee itsensä siihen ettei kukaan voi tykätä. Sitten kun sellainen ihminen tuleekin vastaan, joka käy minuun ihan kuumana ja itsekin pidän hänestä, niin se ei jotenkin tunnu oikealta. Tulee joku ihmeellinen tunne, että toisen täytyy olla joku hullu kun minusta muka tykkää. Se vaivaa sitten jatkuvasti, että onko sillä joku mielenterveyshäiriö, vaikka se onkin todennäköisesti vain itsellä.

Joidenkin on pakko kun ei ketään voi pakottaa parisuhteeseen.

Noh, en minä viitsi ketään miestä väkisin kaapata asuntooni ja kahlita kettingillä kiinni sänkyyn. Joten, ainoa vaihtoehto on olla yksin, kun ei kukaan mies kanssani halua olla millään lailla. Minkäs sitä voi, kun on syntynyt rumana ja ei-kiinnostavana. Kyllähän sitä romantiikkaa, hellyyttä, kosketusta ja rakkautta kaipaa, mutta ne tunteet onnistuu tukahduttamaan, kun tietää ettei niitä ole luvassa. Mitä sitä itseänsä turhaa kiduttaa ajattelemalla/fantasioimalla asioita mille ei voi mitään - tai periaatteessa voisi, mutta kun ei noita euroja ole millä voisi maksaa mm. kasvojensa muotoilua ym. operaatoita, jotta joku vilkaisisi edes  sen yhden kerran.

Yksin on hyvä (välillä) olla, mutta onhan tämä ajoittain yhtä kärsimystä, kun ei ole vierellä ketään kenen kainaloon käpertyisi. Joku joka välittäisi, joku joka halaisi, joku joka saisi minut tuntemaan ihmiseksi. 

N46

Vierailija kirjoitti:

sanotaan ettei sellaista kaipaa mitä ei ole kokenut. siis voi olla ilmankin.

Juuri näin. En enää uskaltaisikaan päästää ketään lähelle, jos homma kaatuisikin ja jäisin kaipamaan sitä kaikkea.

Helpompaa nyt vaan ajatella, että ne kaikki haaveet ja odotukset parisuhteesta ovat kaunisteltuja, ja todellisuus on ihan muuta.

Nykyään jo pyrin välttämään kaikkea seksuaalista materiaalia ja sitä kautta sen ajattelua. Kohti munkin elämää siis.

Kyllä yksin olemisessa on puolensa. Monissa parisuhteissa on uskottomuutta ja päättyvät ennemmin tai myöhemmin sydänsuruun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sanotaan ettei sellaista kaipaa mitä ei ole kokenut. siis voi olla ilmankin.

Juuri näin. En enää uskaltaisikaan päästää ketään lähelle, jos homma kaatuisikin ja jäisin kaipamaan sitä kaikkea.

Helpompaa nyt vaan ajatella, että ne kaikki haaveet ja odotukset parisuhteesta ovat kaunisteltuja, ja todellisuus on ihan muuta.

Nykyään jo pyrin välttämään kaikkea seksuaalista materiaalia ja sitä kautta sen ajattelua. Kohti munkin elämää siis.

Itselleni kävi siten tyhmästi, että ihastuin naiseen (joka myös ihastui minuun), mutta onnistuin omalla arkuudellani lopulta pilaamaan koko jutun. Sain kokea juuri sen verran, että tiedän mistä jään paitsi, mutta en yhtään enempää. Olisi saanut jäädä kokematta koko juttu.

Pakko se on. En ole riittävän hyvän näköinen tai itsevarma.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka on yksin ei uskalla kokea tunnetta mikä tulee rakastamisesta ja välittämisestä.

Varmaan taustalla on pelko. Pelko jonkin menettämisestä.

Jos parisuhde on aina päättynyt niin täytyy olla aika hyväuskoinen, että jaksaisi uskoa rakkauteen ikuisesti. Ehkä sellainen olisi jopa aika tyhmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sanotaan ettei sellaista kaipaa mitä ei ole kokenut. siis voi olla ilmankin.

Juuri näin. En enää uskaltaisikaan päästää ketään lähelle, jos homma kaatuisikin ja jäisin kaipamaan sitä kaikkea.

Helpompaa nyt vaan ajatella, että ne kaikki haaveet ja odotukset parisuhteesta ovat kaunisteltuja, ja todellisuus on ihan muuta.

Nykyään jo pyrin välttämään kaikkea seksuaalista materiaalia ja sitä kautta sen ajattelua. Kohti munkin elämää siis.

Minä koin viimein vanhemmalla iällä ensimmäistä kertaa sellaisen parisuhteeksi luonnehdittavan tapaisen jutun. Siitä jäin todellakin kaipaamaan niitä läheisiä hetkiä. Tippa silmässä niitä muistelen ja mietin, koenkohan niitä koskaan enää. Vaikka siinä koki kyllä ne vastenmielisetkin jutut. Mutta haluaisin kuvitella, että ehkä jonkun toisen kanssa eläminen olisi helpompaa + sitä läheisyyttäkin. Jos tätä en olisi kokenut, en edes oikeastaan tietäisi mitä parisuhteelta haluan.

Käyttäjä37018 kirjoitti:

Minulla on ystävänä mies joka ei ole tullut h o m o u t e n s a kanssa kaapista. On minulle kertonut mikä on miehiään. Muille esittää, ettei muka sopivaa naista ole löytynyt. Näin ollen elelee ilman läheisyyttä yksinään. Kenties loppuelämänsä. Säälittävää.

Sinullehan hän on tullut kaapista. Ei vaan välttämättä ole vaan kertonut sinulle, mitä harrastaa miesten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin helppoa kun ei koskaan tapaa yhtäkään ihmistä joka kiinnostuisi romanttisesti juuri sinusta. Yrittänyt olen lukemattomia kertoja, viimein luovutin ja lakkasin kiusaamasta itseäni. Tuota kokemusta nyt vaan en tässä elämässä saa ja sillä hyvä. Voin silti elää täysillä ja erittäin rikkaan elämän. N38

Eipä sekään ole hääppöistä, että vuosikymmeniä kun elää vailla tuollaista vastavuoroista kiinnostusta, niin sitä jotenkin aivopesee itsensä siihen ettei kukaan voi tykätä. Sitten kun sellainen ihminen tuleekin vastaan, joka käy minuun ihan kuumana ja itsekin pidän hänestä, niin se ei jotenkin tunnu oikealta. Tulee joku ihmeellinen tunne, että toisen täytyy olla joku hullu kun minusta muka tykkää. Se vaivaa sitten jatkuvasti, että onko sillä joku mielenterveyshäiriö, vaikka se onkin todennäköisesti vain itsellä.

No, omalla kohdallani kävi kylläkin näin ja syy siihen miksi toinen minuun niin ihastui taisi todellakin johtua hänen mt-ongelmastaan. Hän kärsi masennuksesta ja itsetunto-ongelmista ja minun antamani huomio ilmeisesti laukaisi jonkun kuumanakäymisjutun, en usko että hän aidon oikeasti minusta itsenäni innostui vaan siitä tunteesta minkä aiheutin.