Mitä sukulaisenne ovat kertoneet kotirintaman asioista sodan aikana. Itse kuulin paljon ikävästäkin toiminnasta.

Mun suvussa on yksi jo vanha mies, joku isän pikkuserkun serkku, jonka isästä sanottiin että sitä ampui omat selkään talvisodassa kun se oli niin äärettömän veemäinen mies. En tiedä onko totta.

Äidin perhe oli evakossa Pohjanmaalla. Siellä yksi isäntä hankki evakkoperheen lapsille jalkineet että pääsivät talvellakin kouluun, kenkiä kun oli vaikea saada. Emäntä oli ollut äkäinen siirtolaiskakaroiden hyysäämisestä.

Erittäin hyvä keskustelunavaus ja kommentoijien arvokkaat kertomukset!

Tätä ketjua voisi yrittää pitää ylhäällä, tekee hyvää tällainen tänne höpölöpökeskustelujen joukkoon, sivistämään, kertomaan meidän jokaista koskevasta historiasta, pistämään asioita mittasuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ihan rivissä ollut pappani kertoi, että äärimmilleen jopa sitä tapahtui, että kärkeen laitettu hasardi tyyppi sai omien luodista "vahingossa", että saadaan turvallisuusriski pois pelistä. Ja kyllä niissä hyökkäysten paniikinomaisissa tunnelmissa osui omiin aidostikin vahingossa.

Tahallaan suomalaisen ampunut suomalainen oli varmaan psykopaatti.

Vierailija kirjoitti:

Ketään ei kiinnosta ikivanhat jorinat. Ne ovat merkityksettömiä.

Voivat olla ajankohtaisia taas piankin.

Lisäksi ihmisluontoa on hyvä tuntea.

Olen lukenut jostain, että viralliset ruoka-annokset siviileille oli laskettu tahallaan niin pieniksi että oli pakko kaikkien osta mustasta pörssistä.

Maalaiset pkmittivät ja huijasivat valtavasti. Tienasivat sillä.

Mummoni ei ymmärtänyt puukenkämuotia 70-luvulla. Sota-aikaan ei ollut materiaaleja ja kengät joututtiin tekemään puusta ja paperista.

Isäni kotipaikkakunnalla pahimpien aikoina pidettiin kirkossa joka ilta sodassa olevien ja Suomen puolesta.

Ne olivat erittäin suosittuja ja suuri kirkko aivan täynnä. Olen lukenut kirjeistä.

Sotavangit yrittivät aina karata siinä vaiheessa kun olisi pitänyt takaisin isänmaahan lähteä.

Sairaalat olivat täynnä sotililta ja monen siviilin sairaudet jäivät huonolle hoidolle.äitini puolelta hänen isoäitinsä ja enonsa kuolivat ilmeisesti syöpiin ilman hoitoa.

Isän puolelta mun isoisä kuoli kylläkin sairaalassa. Ei kylläkään syöpään, mutta vasta 50 oli.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut jostain, että viralliset ruoka-annokset siviileille oli laskettu tahallaan niin pieniksi että oli pakko kaikkien osta mustasta pörssistä.

Maalaiset pkmittivät ja huijasivat valtavasti. Tienasivat sillä.

Mummoni ei ymmärtänyt puukenkämuotia 70-luvulla. Sota-aikaan ei ollut materiaaleja ja kengät joututtiin tekemään puusta ja paperista.

Varmasti huijattiinkin mutta helppoa se ei ollut. Kansanhuoltolautakunta piti kirjaa elukoista kuten EU nykyään. Jos kana kuoli, siitä piti raportoida ltk:lle. Hyvähän se tietysti oli.

Luin joitain että kevättalvella -42 oli ruoka niin vähissä että siemenviljaa ja perunoita piti jemmata piiloon että oli jotain kylvettäväksi seuraavaa talvea ajatellen. Moni ymmärtääkin mitä tarkoittaa siemenviljan syöminen, siinä on loppu lähellä. Jotain taidettiin Saksasta jossain kohtaa sitten saada sentään.

Tiesittekö että suomi oli maailman suurin metamfetamiinin ostaja jatkosodan aikaan. Saksalaiset olivat keksineet jalostaa siitä pervitiini-nimistä "piristysainetta", jota käytettiin rintamalla yleisesti. Sotien jälkeen suomessa oli satoja huumeriippuvaisia, joille siviilielämästä muodostui todella vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Tiesittekö että suomi oli maailman suurin metamfetamiinin ostaja jatkosodan aikaan. Saksalaiset olivat keksineet jalostaa siitä pervitiini-nimistä "piristysainetta", jota käytettiin rintamalla yleisesti. Sotien jälkeen suomessa oli satoja huumeriippuvaisia, joille siviilielämästä muodostui todella vaikeaa.

Jotkut sortuu huumeisiin, jos tilaisuus on.

Minun lähisukulaisissani ei tuollaisia ollut. Raittiita kaikki lähisuvun sotilaat. (Raittiusaate oli opittu kotona, sillä poikien isoisä oli alkoholisti ja poikien isä päätti olla raitis, samoin pojat)

Hyvä aloitus. Sota-aikana tosiaan on ollut paljon tympeitä ja itsekkäitä ihmisiä, aivan kuin nykyisinkin. Suuri joukko esim. kommunisteja oli Suomea vastaan ja NL:n puolella.

Mutta olen kuullut seuraavia:

Autoja pakkolunastettiin valtion, eli armeijan käyttöön. Monet kaupunkilaiset veivät autonsa maalle sukulaisten latoon piiloon viranomaisilta.

Kun Karjalaisia evakkoja tuli Pohjanmaalle, niin heitä ryssiteltiin ja kohdeltiin syrjivästi. Näin silti, vaikka olivat oman maan kansaa ja naisia ja lapsia, jotka olivat menettäneet kotinsa. Myötätuntoa ei juuri ollut.

Eräs veteraani oli vielä vanhoilla päivilläänkin katkera huonosta ruuasta. Rintamalla ei saanut ruokaa ja jos sai, niin perunat oli kuin mustia kumipalloja. Monet olisi halunneet lopettaa sodan ja lähteä kotiin syömään (älytön ajatus, mutta tosi).

Siirtolaisten uudelleen asutukseen lohkottiin isoista maatiloista maata siirtolaisten asutettavaksi -paitsi ruotsinkielisillä alueilla. Ruotsinkielisten ei tarvinnut luovuttaa maata. Olisi kiinnostavaa kuulla, mikä on RKP:n selitys tällekin etuoikeudelle vain kielen perusteella. Ja varsinkin, kun suurimmat kartanot ja tilat olivat (ja ovat) pääasiassa ruotsinkielisten sukujen hallussa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä aloitus. Sota-aikana tosiaan on ollut paljon tympeitä ja itsekkäitä ihmisiä, aivan kuin nykyisinkin. Suuri joukko esim. kommunisteja oli Suomea vastaan ja NL:n puolella.

Mutta olen kuullut seuraavia:

Autoja pakkolunastettiin valtion, eli armeijan käyttöön. Monet kaupunkilaiset veivät autonsa maalle sukulaisten latoon piiloon viranomaisilta.

Kun Karjalaisia evakkoja tuli Pohjanmaalle, niin heitä ryssiteltiin ja kohdeltiin syrjivästi. Näin silti, vaikka olivat oman maan kansaa ja naisia ja lapsia, jotka olivat menettäneet kotinsa. Myötätuntoa ei juuri ollut.

Eräs veteraani oli vielä vanhoilla päivilläänkin katkera huonosta ruuasta. Rintamalla ei saanut ruokaa ja jos sai, niin perunat oli kuin mustia kumipalloja. Monet olisi halunneet lopettaa sodan ja lähteä kotiin syömään (älytön ajatus, mutta tosi).

Siirtolaisten uudelleen asutukseen lohkottiin isoista maatiloista maata siirtolaisten asutettavaksi -paitsi ruotsinkielisillä alueilla. Ruotsinkielisten ei tarvinnut luovuttaa maata. Olisi kiinnostavaa kuulla, mikä on RKP:n selitys tällekin etuoikeudelle vain kielen perusteella. Ja varsinkin, kun suurimmat kartanot ja tilat olivat (ja ovat) pääasiassa ruotsinkielisten sukujen hallussa.

Ruokaa pystyi lähettämään postitse kotoa ja kotiin.

Mun isä veljineen säästi sokeria ja lähetteli, jotta koton pystyttiin säilömään marjoja. Ja sitten taas kotoa lähetettiin sotilaalle monenlaisia ruokia. Lisäksi tietty pääsi välillä lomalle ja syömään kotona.

Jo ennen sotaa oli isoäitini kylällä muutamia hunsvotteja miehiä, jotka tunkivat taloihin ruokaa vaatimaan ja rellestämään, jos tiesivät talon miesten lähteneen töihin pellolle tai metsään. Rohkeimmat naiset sitten näitä pukareita ajoivat pois luudan, hellakoukun tai jonkin muun kättä pidemmän kanssa. Sodan aikana pari näistä miehistä oli jäänyt kylälle (kun ei otettu esim. vamman vuoksi rintamalle). Ja he sitten tietysti saivat vettä myllyynsä lisää, kun moneen taloon ei jäänyt isäntää pitämään järjestystä.

Luulenpa, että mukana oli myös naisten ja tyttöjen ahdistelua, mutta ei isoäiti sellaista kehdannut minulle suoraan sanoa.

Joo ruoka oli rintamalla vähissä kuten tietty kotonakin, ja kun joku sai ruokatavarapaketin kotoa niin yleinen tapa oli jakaa se koko korsuporukalle. Kun oli nälkä niin haaveiltiin vain leivästä, ei sen erikoisemmista herkuista.

Jotkut olivat varastaneet leipää varastolta ja kätkeneet lumihankeen, toiset taas kävivät kuokkimassa yhteisestä perunamaasta pakin täytettä ja meinasivat joutua vartiomiehen ampumaksi. Nälkä oli kova.

Näitä luin korsuelämää muistelleesta kokoelmakirjasta Sotasavotta.

Sotavankeja oli maataloissa töissä. Ja jotkut vangit pani talon tyttären paksuksi. Näitä on tiedossa useita tapauksia.

Kuultu tositapaus: Sotavanki oli pyytänyt isännältä, saako syödä omenia. Isäntä sanoi, että saat syödä niin monta omenaa, kuin suuhun mahtuu kerralla. Vanki ahtoi suunsa täyteen omenia. Mutta ei sitten saanutkaan pois niitä ja alkoi tukehtumaan. Isäntä hätääntyi ja leikkasi puukolla posken auki ja omenat saatiin pois. Vanki ei tukehtunut ja jäi sillä kertaa henkiin. Useat vangithan kuolivat myöhemmin Venäjän omilla pakkotyöleireillä palautuksen jälkeen. Venäläisen järjen mukaan sotavanki oli petturi ja tuomittiin vankileirille. (Tarkoituksellisesti käytän sanaa Venäjä, enkä NL).

Minun lapseni ukki , joka taisteli etulinjassa, (mutta ei varmaan siksi että olisi ollut hankala), kertoi, että kärsivät jatkuvaa nälkää. Joutuivat syömään mätää lihaa jossa jo matoja....Kärsi selkeästi tunnontuskia vanhoilla päivillään, mutta ei avautunut niistä sen kummemmin.

Äiti taas kertoi ,, että heillä oli venäläinen sotavanki, joka osallistui talon töihin rengin ominaisuudessa. Vanki oli kiltti ja hänet saattoi luottaa nuortenkin naisten kanssa peltotöihin.

Äidin perhe oli palannut kotiin Kannakselle jatkosodan aikana. Mummo paistoi leipää kun ovelle päsähti pari venäläistä sotilaskarkuria. Olivat pyytäneet kiltisti että liebuskaa ja mummo oli antanut leipää. Olivat sanoneet että hjuva maatuska ja lähteneet, en tiedä miten heille oli sitten käynyt.

Mun isovanhemmat ei ikinä sanallakaan puhuneet sodasta tai siitä ajasta. En edes tiedä oliko tuffani rintamalla.

Vierailija kirjoitti:

Äidin perhe oli palannut kotiin Kannakselle jatkosodan aikana. Mummo paistoi leipää kun ovelle päsähti pari venäläistä sotilaskarkuria. Olivat pyytäneet kiltisti että liebuskaa ja mummo oli antanut leipää. Olivat sanoneet että hjuva maatuska ja lähteneet, en tiedä miten heille oli sitten käynyt.

Meidän mummo olis antanut lyijyä.