Mitä sukulaisenne ovat kertoneet kotirintaman asioista sodan aikana. Itse kuulin paljon ikävästäkin toiminnasta.

Vierailija kirjoitti:

Mun isäni oli vasta sotilaspoika kotirintamalla.

Erääseen latoon arveltiin mennen desantin. Isäni määrättiin sinne tarkastamaan poliisin kanssa. Aika hävytöntä, että tuo poliisi sanoi, että mene sinä ensin sisään! Onneksi siellä ei ollut ketään. Akseli gallen kallelan poika kuoli ihan juuri tuolla tavalla.

Härski teko pelkuripoliisilta. Mutta Gallen-Kallela ei ollut pelkuri, vaan pelasti heittäytymisellään nyt jo edesmenneen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin, joka oli tuolloin muistaakseni kapteeni tai majuri. Gallen-Kallela taisi olla ensimmäisiä kaatuneita upseereita.

Osallistuiko nuo  varakkaat suvut sotaan ollenkaan? siis ne jotka omistaa puoli helsinkiä ja koko rannikon ?

Siis ne nuoret miehet niissä suvuissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.

Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan  totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.

En ole koskaan kuullut. Isäni tosin eteni vain vänrikiksi sodan aikaan. Nyt reservin luutnantti.

Kysyin juuri. Hän sanoi, että hänellä ei ole tietoa, että ikäviä tyyppejä olisi laitettu ikäviin paikkoihin.

Hän kertoi, että heidän lähellään, mutta eri korsussa oli vankipataljoona, joilla oli kiikarikiväärit. Ne leuhkivat aina, kuinka moneen olivat osuneet. Olivat kuulemma saaneet valita lähteä rintamalle vankilasta.

No hän oli varmaan "hyvässä" porukassa, jossa oli jokin moraali. Mutta tämä mainittu juttu on ihan totta, niistä ei ole paljoa huudeltu.

Uskon kyllä!

Kauheaa tuollainen. Mikä "vika" niissä eteen uhratuissa miehissä oli?

Ei kaikki ole hyviä sotilaita. Osa pelkää, osa sekoilee, osa on saatanan hankalia alaisia, jotka haittaavat ryhmän tehokasta toimintaa. Syitä on monia.

Vierailija kirjoitti:

Osallistuiko nuo  varakkaat suvut sotaan ollenkaan? siis ne jotka omistaa puoli helsinkiä ja koko rannikon ?

Siis ne nuoret miehet niissä suvuissa.

Osallistui, mutta osalle järjestyi takalinjan pesti. Mutta rehellisyyden nimissä hyvin moni näistä nuorukaisista halusi ja pääsi eturintamaan vanhempien toiveista huolimatta. Ja kaatui.

Vierailija kirjoitti:

Osallistuiko nuo  varakkaat suvut sotaan ollenkaan? siis ne jotka omistaa puoli helsinkiä ja koko rannikon ?

Siis ne nuoret miehet niissä suvuissa.

Mun suku ei ollut varakas, vaan virkamiesperhe, jolla oli suhteita.

Eivät pyrkineet välttämään sotimista. Oli kunnia-asia mennä sotaan. Poikia oli kolme. Isä sanoi Jokiselle, että hän järjestää turvallisimpan pitämäänsä aselajiin, jos poika haluaa. Eka ja toka ei halunnut erityisjärjestelyä, vaan meni minne muutkin. Isäni ainakin halusi mennä ihan kuten muutkin. Kolmas meni turvallisimpaan, mutta sota loppui lähes heti, kun hän oli sinne päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.

Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan  totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.

En ole koskaan kuullut. Isäni tosin eteni vain vänrikiksi sodan aikaan. Nyt reservin luutnantti.

Kysyin juuri. Hän sanoi, että hänellä ei ole tietoa, että ikäviä tyyppejä olisi laitettu ikäviin paikkoihin.

Hän kertoi, että heidän lähellään, mutta eri korsussa oli vankipataljoona, joilla oli kiikarikiväärit. Ne leuhkivat aina, kuinka moneen olivat osuneet. Olivat kuulemma saaneet valita lähteä rintamalle vankilasta.

No hän oli varmaan "hyvässä" porukassa, jossa oli jokin moraali. Mutta tämä mainittu juttu on ihan totta, niistä ei ole paljoa huudeltu.

Uskon kyllä!

Kauheaa tuollainen. Mikä "vika" niissä eteen uhratuissa miehissä oli?

Ei kaikki ole hyviä sotilaita. Osa pelkää, osa sekoilee, osa on saatanan hankalia alaisia, jotka haittaavat ryhmän tehokasta toimintaa. Syitä on monia.

Kerro tarkemmin vaikka parista tapauksesta, jos viitsit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sodassakin eniten kuolee rivimiehiä.

Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan  totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.

En ole koskaan kuullut. Isäni tosin eteni vain vänrikiksi sodan aikaan. Nyt reservin luutnantti.

Tästä "käytännöstä" olen kuullut paristakin eri lähteestä, joita pidän luotettavina. Toisaalta tulee ottaa huomioon, että myös upseerit saattoivat saada "vahingossa" luodin nahkaansa omiltaan. Sodassa sattuu ja kun mitään ei voi oikein varmaksi todistaa, niin minkäs teet. Mutta parhaissa porukoissa upseerit olivat hyviä ja reiluja johtajia, joiden ei omiaan tarvinnut pelätä. Eikä toisinpäin.

Olen lukenut paljon viime sodista ja lukenut keskustelupalstojakin. Tästä kuulen nyt ensi kertaa.

Isomummo kertoi venäläisistä sotavangeista. Vankeja tuotiin työhön perunapellolle perunan nostoon. Olivat olleet niin nälkäisiä että söivät raakoja multaisia perunoita. Yksi perunansyöjä ammuttiin vartijan toimesta. Eivät muut vangit enää uskaltaneet perunaa syödä. Vankien kohtelu oli isomummon mukaan julmaa muutenkin , hänen äitinsä oli salaa vienut vankileirin aidanraosta leipää ja kananmunia vangeille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osallistuiko nuo  varakkaat suvut sotaan ollenkaan? siis ne jotka omistaa puoli helsinkiä ja koko rannikon ?

Siis ne nuoret miehet niissä suvuissa.

Osallistui, mutta osalle järjestyi takalinjan pesti. Mutta rehellisyyden nimissä hyvin moni näistä nuorukaisista halusi ja pääsi eturintamaan vanhempien toiveista huolimatta. Ja kaatui.

Tämä suomen ologarkki Brörn Wahlroos ei varusmiespalveluksen aikana nukkunut yhtään yötä kasarmilla. Eliittiin kuuluva suku järjesti tämän erikoisen reservinupseriksi eli hän teki yhdenteviä siistejä sisätöitä seurustellen kanta upseerien kanssa koko varusmiespalveluksen.

Vierailija kirjoitti:

Ap täsmentää:

Siinä kävi näin. Kerran eräs rintamalla ollut sotilas tuli lomalle ja meni käymään rauhanajan työpaikallaan ja sai kuulla käytännöstä. Hän teki ilmiannon jonnekin ja tehtaan omistajan oli pakko muuttaa käytäntöä. Sitten päästin suojan heti.

Tehdas sijaitsi lähellä kohdetta, jot haluttiin yrittää pommittaa usein.

Ja itse asiassa tuo tehdas oli itsessäänkin mahdollinen pommitusten kohde, jos joku sen vaan olisi ilmiantanut. Se oli määrätty valmistamaan sotatarvikkeita.

Rauhan aikaan siellä valmistettiin muuta metallitavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osallistuiko nuo  varakkaat suvut sotaan ollenkaan? siis ne jotka omistaa puoli helsinkiä ja koko rannikon ?

Siis ne nuoret miehet niissä suvuissa.

Osallistui, mutta osalle järjestyi takalinjan pesti. Mutta rehellisyyden nimissä hyvin moni näistä nuorukaisista halusi ja pääsi eturintamaan vanhempien toiveista huolimatta. Ja kaatui.

Tämä suomen ologarkki Brörn Wahlroos ei varusmiespalveluksen aikana nukkunut yhtään yötä kasarmilla. Eliittiin kuuluva suku järjesti tämän erikoisen reservinupseriksi eli hän teki yhdenteviä siistejä sisätöitä seurustellen kanta upseerien kanssa koko varusmiespalveluksen.

Onpa ikävää

Vierailija kirjoitti:

Osallistuiko nuo  varakkaat suvut sotaan ollenkaan? siis ne jotka omistaa puoli helsinkiä ja koko rannikon ?

Siis ne nuoret miehet niissä suvuissa.

Toisen sukuhaaran ruåttinkielisistä vanha neuvos (ikänsä puolesta) ja tämän vanhin poika jäivät pyörittämään teollista toimintaa.

Muut ottivan kiväärin kouraan ja sitten mentiin.

Jatkosodan aikana yksi pojista tuli vielä takaisin tuotantoon, insinööri kun oli, mutta kaksi muuta sotivat sodan loppuun.

Ketään ei kiinnosta ikivanhat jorinat. Ne ovat merkityksettömiä.

Vierailija kirjoitti:

Isomummo kertoi venäläisistä sotavangeista. Vankeja tuotiin työhön perunapellolle perunan nostoon. Olivat olleet niin nälkäisiä että söivät raakoja multaisia perunoita. Yksi perunansyöjä ammuttiin vartijan toimesta. Eivät muut vangit enää uskaltaneet perunaa syödä. Vankien kohtelu oli isomummon mukaan julmaa muutenkin , hänen äitinsä oli salaa vienut vankileirin aidanraosta leipää ja kananmunia vangeille.

Näissä oli varmaan vaihtelua. Isoäitini asui sodan aikaan maalla ja siellä oli yksi venäläinen sotavanki maataloushommissa. Hän oli rauhallinen ja ystävällinen, hänestä pidettiin eikä koettu vihollisena. Vartiointiakaan ei järjestetty oikeastaan mitenkään. Hän teki hommia vanhojen ukkojen kanssa ja oli kova työmies. Kun sota loppui, hän oli alkanut itkemään kun ei halunnut takaisin Neuvostoliittoon. Merkittävää oli, että koko kyläyhteisö oli pahoillaan miehen puolesta ja ilmeisesti hänen salakuljettamistaan Ruotsiin jopa suunniteltiin, mutta eihän se ollut mahdollista. Sinne Venäjälle hän sitten hävisi vankien vaihdossa.

Minun mummini oli lääkintälottana jatkosodan ajan. Hän oli ison ja vauraan talon tyttö, joka joutui antamaan oman hevosensa sotaväelle. Aina kun kenttäsairaala vaihtoi paikkaa tai mummi oli menossa jonnekin, hän toivoi että näkisi hevosensa.

Mummi kertoi, että kun katseli hevosia, ajatukset ei koko ajan liikkuneet tapahtuneissa. Ei tarvinnut muistella, miten kantoi miehen amputoitua jalkaa vajan takana olevaan nuotioon. Ei tarvinnut tuntea kuoleman hajua nenässään, tai kuulla itkua ja vaikerrusta. Mummi kertoi, että hänen lapsuudessaan miesten piti olla vahvoja. Kun he sitten kenttäsairaalassa itkivät äitiä, se oli ensin iso järkytys. Mutta sitten työ vei mennessään.

Mummi on kauan sitten jo kuollut, ja minulla on jäljellä vain lottapuku ja kaksi vanhaa valokuva-albumia. Voi mummi <3 Minä lapsena vaatimalla vaadin, että hän kertoisi sodasta. Ja hän kertoi. Istuttiin saunan lauteilla, tuoksui koivuvihta ja nokkoshampoo, ja mummi kertoi. Minä istuin hiljaa ja kuuntelin. Siitä varmaan sain historian tutkimuksen kipinän. Mummin tarinoita ja muistoa vaalin sydämessäni, ja varmaan pitäisi ne kirjoittaa ylös johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu. 

Varmasti oli veneitä valmiina. Mutta mikä logiikka oli tuossa, että kun sota kesti pitempään, sinne ei lähdettykään? Jos idea oli mennä Ruotsiin turvaan lyhyeksi aikaa niin nehän olisi lähteneet sinne heti eikä vaan pitäneet valmiudessa niitä veneitään?

Tai jos ideana oli suojautua pitkältä sodalta niin miksi eivät lähteneet? Varmaan jotkut yksittäiset lähtikin, mutta useimmat jäivät.

Koska sota kesti pidempään, pahin pelko eli Suomen miehitys ei näyttänyt enää niin todennäköiseltä. Lisäksi oli alettu puhua poikkeuksellisesta talvisodan hengestä, jossa jokainen, niin herra kuin työläinenkin, on samalla viivalla yhdessä vihollista vastaan.

Lyhyttä sotaa pakoon olisi pitänyt lähteä aika pikaisesti. Eihän sitä silloin alkuun voinut tietää, että onko  lyhyt vai pitkä sota tulossa. Mutta ei lähdetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä. Vanha totuus on, että alhaalla uhrataan kaikki, huipulla ei paljoakaan. Esimerkiksi talvisodan aattona monilla varakkaammilla (pääasiassa suomenruotsalaisilla) tyypeillä oli veneet valmiina Turun suunnalla, millä olisi sitten menty Ruotsiin ja jätetty muut oman onnensa nojaan. Sinne oli lastattu omaisuus ja vastaava. Kun sota ei ollutkaan ohi hetkessä, nämä purkivat veneensä vähin äänin eikä asiasta puhuttu. 

Varmasti oli veneitä valmiina. Mutta mikä logiikka oli tuossa, että kun sota kesti pitempään, sinne ei lähdettykään? Jos idea oli mennä Ruotsiin turvaan lyhyeksi aikaa niin nehän olisi lähteneet sinne heti eikä vaan pitäneet valmiudessa niitä veneitään?

Tai jos ideana oli suojautua pitkältä sodalta niin miksi eivät lähteneet? Varmaan jotkut yksittäiset lähtikin, mutta useimmat jäivät.

Itse näkisin logiikkana sen, että pelättiin että maa valloitetaan. Tässä tilanteessa olisi häippästy. Vaihtoehtona olisi jäädä odottamaan millä perusteilla uudet isännät lähettävät leireille. Venepakolaisia oli Vietnamissakin. 

Vierailija kirjoitti:

Tiesitkös muuten, että joskus upseerit määräsivät huonoiksi arvioimiaan sotamiehiä kärkimiehiksi, ihan vain siksi että nämä kaatuisivat ja heistä ei olisi enää haittaa muulle porukalle? Aika ikävää, mutta se on ihan  totta. Miehistöä inhotti tämä raaka tapa, mutta et voinut mitään.

Tämähän on aivan selvä homma. Totta kai kannattaa yrittää pitää hengissä niitä, joista tietää olevan enemmän hyötyä ja jotka lisää mahdollisuuksia siihen, että porukka pärjää. Sota on kuin rokottamista, tärkeämpää on kansakunnan selviäminen kokonaisuutena kuin jokaisen yksilön.

Ihan rivissä ollut pappani kertoi, että äärimmilleen jopa sitä tapahtui, että kärkeen laitettu hasardi tyyppi sai omien luodista "vahingossa", että saadaan turvallisuusriski pois pelistä. Ja kyllä niissä hyökkäysten paniikinomaisissa tunnelmissa osui omiin aidostikin vahingossa.

Vierailija kirjoitti:

Minun mummini oli lääkintälottana jatkosodan ajan. Hän oli ison ja vauraan talon tyttö, joka joutui antamaan oman hevosensa sotaväelle. Aina kun kenttäsairaala vaihtoi paikkaa tai mummi oli menossa jonnekin, hän toivoi että näkisi hevosensa.

Mummi kertoi, että kun katseli hevosia, ajatukset ei koko ajan liikkuneet tapahtuneissa. Ei tarvinnut muistella, miten kantoi miehen amputoitua jalkaa vajan takana olevaan nuotioon. Ei tarvinnut tuntea kuoleman hajua nenässään, tai kuulla itkua ja vaikerrusta. Mummi kertoi, että hänen lapsuudessaan miesten piti olla vahvoja. Kun he sitten kenttäsairaalassa itkivät äitiä, se oli ensin iso järkytys. Mutta sitten työ vei mennessään.

Mummi on kauan sitten jo kuollut, ja minulla on jäljellä vain lottapuku ja kaksi vanhaa valokuva-albumia. Voi mummi <3 Minä lapsena vaatimalla vaadin, että hän kertoisi sodasta. Ja hän kertoi. Istuttiin saunan lauteilla, tuoksui koivuvihta ja nokkoshampoo, ja mummi kertoi. Minä istuin hiljaa ja kuuntelin. Siitä varmaan sain historian tutkimuksen kipinän. Mummin tarinoita ja muistoa vaalin sydämessäni, ja varmaan pitäisi ne kirjoittaa ylös johonkin.

Kirjoita ihmeessä talteen,on arvokasta tietoa.

Sykähdytti tämä kertomuksessa, olen itsekkin tutkinut sukuani mutta tämmöisiä tarinoita minulla ei ole kun vanhimmat suvusta on jo poissa.