Ystävyyssuhteet alkaa aina tuntua vain rasitteelta

Olen siirtynyt kokonaan kirjoittamiseen ystävyyssuhteissani, koronan aikana helppoa. Silloin ei tule mitään tuollaista eteen.

Vierailija kirjoitti:

Olen siirtynyt kokonaan kirjoittamiseen ystävyyssuhteissani, koronan aikana helppoa. Silloin ei tule mitään tuollaista eteen.

Ai viestien? Silloin vasta väärinkäsityksiä tuleekin eikä silti täytä kirjoittamattomia odotuksia..

Sano alusta asti EI.

Ehkä pitäisi tuumata mitä niiltä ystävyyssuhteiltaan oikein haluaa ja etsiä sellaisia ystäviä, jotka istuvat muottiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen siirtynyt kokonaan kirjoittamiseen ystävyyssuhteissani, koronan aikana helppoa. Silloin ei tule mitään tuollaista eteen.

Mullakin on ollut tuollaisia "ystäviä" ja olen lakannut vastaamasta. Jos ei koskaan halua tavata niin mitä ystävyyttä se on? En tarvitse kirjoittelukaveria mihinkään, tekstarit vaan rasittaa. Käytän niitä tapaamisten ja asioiden sopimisen lisäksi vain satunnaisesti.

Ap, olen kokenut tuota samaa. Nyt juuri en voi sanoa, että minulla olisi yhtään aktiivista kaveri- tai ystävyyssuhdetta.

Ja pikaviesteily ei toimi ollenkaan. Se menee äkkiä väärinymmärrysten selitysketjuksi, millaista säätämistä en jaksa ollenkaan.

Sähköpostien kirjoittelu voisi olla harkitumpi vaihtoehto. Toisaalta kunnollisen, sisältörikkaan postin laatiminen vie aikaa ja resursseja, ja kai sitä automaattisesti odottaa jotain vastaavaa takaisin päin.

Oikeasti kaverisuhteilta ei pitäisi odottaa yhtään mitään, niin ei joudu pettymään.

Ystävät taas.. no, ei ole semmoisista omakohtaista kokemusta, niin en tiedä. Minulla ei ole koko elämäni aikana ollut tasapuolista ystävyyssuhdetta, jossa olisi ollut vastavuoroisuutta. Olen aina ollut se hyväksikäytetty.

Minä keksin 100 muuta asiaa, mitä tekisin itsekseni kotona ennemmin kuin ottaisin yhteyttä kehenkään.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä pitäisi tuumata mitä niiltä ystävyyssuhteiltaan oikein haluaa ja etsiä sellaisia ystäviä, jotka istuvat muottiin.

Voisitko vinkata, missä niitä ystäviä on tarjolla, valittavana?

Pomottelijoiden kanssa pitää olla tarkkana. Ei ole ok jos joutuu jatkuvasti vetämään rajoja. Silloin se pomottelija on vielä tyhmäkin.

Mullla on itellä silleeen että edelllinen kaveruuussuhde oli 2010 niiin aivot on passivoituneeet että ei ole tavalllaan ns normaalia luontaista kanssakäymis prosesssia tai ainakin sitä pitäisi herätellä uudelleen.

Kuulostaa siltä että sinun omissa rajoissasi olisi parantamisen varaa, oli kaveri myrkyllinen tai ei. Tunnetko siis jonkinlaista huonoa omatuntoa siitä jos kieltäydyt näkemästä silloin kun kaverille sopisi? Jos kaveri kunnioittaa sinua ja sinä kunnioitat omia rajojasi, ei tuollaisen pitäisi jäädä kovin kaihertamaan. Terveessä ystävyydessä sovitaan silloin vaan että ”on ok jos nyt ei sovi, nähdään siis joku toinen kerta!” mutta toki nämä pomputtelevat ihmiset yleensä juuri etsivätkin mahdollisimman pomputeltavissa olevia kavereiksi. Ymmärrän siis sinua AP, mutta on myös olemassa ystävyyttä jotka eivät rasita. Sellainen on toki harvinaisempaa, mutta niissäkin kaikki lähtee siitä kommunikaatiosta ja siitä että osapuolet kunnioittavat sekä itseään että muita. Et myöskään ole ystävyyttäsi kenellekään velkaa, toisin sanoen ysrävyys ei ole hyväntekeväisyyttä. Jos se ottaa enemmän kuin antaa, suosittelen kehittämään itseäsi ja etsimään parempaa seuraa. Sitä löytyy kyllä, jos uskaltaa etsiä ja ei heti luovuta.

Samaistun. Tällä hetkellä tuntuu että minulla on liikaa kavereita ja ystäviä joihin pitää yhteyttä. Kaikki ovat kuitenkin ihania ihmisiä, mutta erittäin introventtina ihmisenä ahdistaa kun yhden "kierroksen" tapaamisissa on saatu tehtyä, alkaa heti perään uusi. Korona-aika on ollut yhtä juhlaa kun saan tehdä mukavaa työtä kotona ja työkavereihin yhteydenpito jää skypeen. Ehkä tämä on tuonut lisää jaksamista kaveruussuhteiden ylläpitämiseen, mutta joskus sitä vain huomaa että tällaisen sosiaalisesti täyteen ahdetun viikon jälkeen on aivan poikki.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että sinun omissa rajoissasi olisi parantamisen varaa, oli kaveri myrkyllinen tai ei. Tunnetko siis jonkinlaista huonoa omatuntoa siitä jos kieltäydyt näkemästä silloin kun kaverille sopisi? Jos kaveri kunnioittaa sinua ja sinä kunnioitat omia rajojasi, ei tuollaisen pitäisi jäädä kovin kaihertamaan. Terveessä ystävyydessä sovitaan silloin vaan että ”on ok jos nyt ei sovi, nähdään siis joku toinen kerta!” mutta toki nämä pomputtelevat ihmiset yleensä juuri etsivätkin mahdollisimman pomputeltavissa olevia kavereiksi. Ymmärrän siis sinua AP, mutta on myös olemassa ystävyyttä jotka eivät rasita. Sellainen on toki harvinaisempaa, mutta niissäkin kaikki lähtee siitä kommunikaatiosta ja siitä että osapuolet kunnioittavat sekä itseään että muita. Et myöskään ole ystävyyttäsi kenellekään velkaa, toisin sanoen ysrävyys ei ole hyväntekeväisyyttä. Jos se ottaa enemmän kuin antaa, suosittelen kehittämään itseäsi ja etsimään parempaa seuraa. Sitä löytyy kyllä, jos uskaltaa etsiä ja ei heti luovuta.

Näissä kolmessa tapauksessa joihin viittasin, kaverit alkoivat aktiivisesti syyllistää kun "mua ei ilmeisesti kiinnosta". Eli kyllä he ylittivät kanssani rajan.

ap

Minulla alkoi vanha ystävyys tuntua rasitteelta. Asumme kaukana toisistamme ja hän ei kauheasti tykkää viestitellä, mutta on kuitenkin aika vaativa tapaamisten suhteen. Kiukustuu jos en pääse tapaamaan tai mene tarpeeksi nopeasti vuorollani. Jos en mene juhliin, todelliset selitykset ovat tarpeen. Ja miksi en kutsunut kesällä mökille.

Kun tavataan haluaa selostuksen meidän kuulumisista ja tivaa erityisesti työasiat.

Opiskeluaikana meillä oli hauskaa, nyt tämä tuntuu velvoitteelta.

Ystävyydessä ei pitäisi olla vaatimuksia ja molempien pitäisi tykätä yhteydenpitotavoista. Ystävyyden pitäisi olla sillä lailla hauskaa että tapaamisiin menisi mielellään. On mulla pari hyvääkin ystävää. Nää velvollisuusjutut on tylsiä, ei haluaisi panostaa enää...

Ei, ei sinun tarvitse pitää kenenkään kanssa yhteyttä. Luulostaa siltä, että viihdyt paremmin yksin. Seuraavan ihmisen kanssa, johon tutustut kannattaa sitten sopia yhteisistä pelisäännöistä, että kummallekin käy vasta kolmas ehdotettu aika, niin ei ole kummankaan hyppyyttämistä. Luonnollisesti täytyy esitää kiireistä, tärkeää, eikä liian kiinnostunutta.

Vierailija kirjoitti:

Minä keksin 100 muuta asiaa, mitä tekisin itsekseni kotona ennemmin kuin ottaisin yhteyttä kehenkään.

Uskotko, että jos olisit aina, AINA, yksin kotona tekemässä niitä omia juttuja, täysin ilman ihmiskontakteja, alkaisit jossain vaiheessa kaivata seuraa? Toivoisit, että olisi joku jolle soittaa, että joku soittaisi Sinulle, että olisi joku jota tavata, joku paikka mihin mennä kohtaamaan ihmisiä.

Terv. Totaaliyksinäinen kotonapuuhailija

Vierailija kirjoitti:

Minulla alkoi vanha ystävyys tuntua rasitteelta. Asumme kaukana toisistamme ja hän ei kauheasti tykkää viestitellä, mutta on kuitenkin aika vaativa tapaamisten suhteen. Kiukustuu jos en pääse tapaamaan tai mene tarpeeksi nopeasti vuorollani. Jos en mene juhliin, todelliset selitykset ovat tarpeen. Ja miksi en kutsunut kesällä mökille.

Kun tavataan haluaa selostuksen meidän kuulumisista ja tivaa erityisesti työasiat.

Opiskeluaikana meillä oli hauskaa, nyt tämä tuntuu velvoitteelta.

Ystävyydessä ei pitäisi olla vaatimuksia ja molempien pitäisi tykätä yhteydenpitotavoista. Ystävyyden pitäisi olla sillä lailla hauskaa että tapaamisiin menisi mielellään. On mulla pari hyvääkin ystävää. Nää velvollisuusjutut on tylsiä, ei haluaisi panostaa enää...

Ei semmoinen ole mitään ystävyyttä, mitä ylläpidetään velvoitteena. Minusta olisi kauheaa olla tuommoinen velvollisuus"ystävä", jolle ei vaan kehdata sanoa ei.

En itsekään jatka orastavia kaverisuhteita, jos alan kokea ne ahdistaviksi.

Ahdistavaa, etenkin näin rajoitusten aikana kun kieltäytymisen syynä voi olla oman ja läheisten terveyden suojeleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä pitäisi tuumata mitä niiltä ystävyyssuhteiltaan oikein haluaa ja etsiä sellaisia ystäviä, jotka istuvat muottiin.

Voisitko vinkata, missä niitä ystäviä on tarjolla, valittavana?

Aikuisiällä olen itse tutustunut ihmisiin töiden ja harrastusten kautta. Mieti mikä yhteisöllinen harrastus sinua voisi kiinnostaa ja aloita se, omalla kohdalla toiminut hevostallit, crossfit, paikallinen polkujuoksuryhmä ja koiraharrastukset. Lasten ollessa pieniä kuuluin lapseni syntymäkk-fbryhmään, samalla paikkakunnalla oli meitä useampiakin, sieltä jäi pari hyvää kaveria osaksi arkielämään. Iltaopinnoista, joita tein harrastusmielessä tarttui myös yksi ystävä matkaan. Siinä jo useampi esimerkki.

Lopeta teeskentely ja ala puhumaan suoremmin.