Lue keskustelun säännöt.
Ystävyyssuhteet alkaa aina tuntua vain rasitteelta
11.02.2021 |
Olen taas tilanteessa, jossa kaveri yritti käskyttää minua näkemään häntä heti ja syyllisti, kun en heti hypännyt hänen tarpeensa mukaisesti.
Tämä on käynyt ennenkin monta kertaa. Kai kuvittelen, että ihmiset hyvyyttään antavat ystävyyttään minulle mutta salaa odottavat saavansa jotain takaisin, eli siis uskollisen palvelijan.
Olisi paras erakoitua kokonaan.
Kommentit (81)
Tehdään kaikki päätös, että tiputetaan raskaat ihmiset elämästämme ja otetaan oma aika ja itsearvostus omiin käsiimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tehdään kaikki päätös, että tiputetaan raskaat ihmiset elämästämme ja otetaan oma aika ja itsearvostus omiin käsiimme.
Ou jee!
Vierailija kirjoitti:
Tehdään kaikki päätös, että tiputetaan raskaat ihmiset elämästämme ja otetaan oma aika ja itsearvostus omiin käsiimme.
Entä jos ne jää roikkumaan perään?
Voiko ekan viestin yläpeukuista päätellä jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdään kaikki päätös, että tiputetaan raskaat ihmiset elämästämme ja otetaan oma aika ja itsearvostus omiin käsiimme.
Entä jos ne jää roikkumaan perään?
Kun ei vastaa puheluihin ja viesteihinkin vain yhdellä sanalla, ei ne kauan jaksa.
Minulla ei ole koskaan ollut ongelma päästä irti rasittavista ihmisistä.
Paitsi yhdestä exästä kauan sitten. Mutta se olikin hullu ja löysi onneksi Lapinlahden sairaalasta uuden naisen. Sopivat hyvin yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää ystävänpäivää kaikille vapaaehtoisesti ystävättömille!
Olen jättänyt vastaamatta kaverin viestiin enkä näe mitään syytä miksi edes ottaisin yhteyttä. En halua selvitellä välejä enkä pyytää anteeksi etten mennyt näkemään häntä koska en ole pahoillani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jättänyt vastaamatta kaverin viestiin enkä näe mitään syytä miksi edes ottaisin yhteyttä. En halua selvitellä välejä enkä pyytää anteeksi etten mennyt näkemään häntä koska en ole pahoillani.
Ap
Miksi pyytäisitkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jättänyt vastaamatta kaverin viestiin enkä näe mitään syytä miksi edes ottaisin yhteyttä. En halua selvitellä välejä enkä pyytää anteeksi etten mennyt näkemään häntä koska en ole pahoillani.
ApMiksi pyytäisitkään?
Up
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit varmasti oikean päätöksen ap koska jos suhteenne tuntuu rasitteelta, ei se ole enää ystävyyttä. Ystävyys on vapaaehtoista ja kummallekin mieluisaa. Jos haluat sitä jatkaa, tiedät sen kyllä!
Kaikki ovat varmaan kokeneet sen että ystävyys laimenee tai lopahtaa. Eihän se kivaa ole, mutta kuuluu elämään.
Itselläkin kaveri muuttui niuhoksi ja tunsin että sain jatkuvasti selitellä jotain, joko omista valinnoista tai tapaamisista hänen kanssaan. Mielestäni sellainen kuulustelufiilis ei kuulu ystävyyteen mutta pomottajia on aika paljon!
Vierailija kirjoitti:
Teit varmasti oikean päätöksen ap koska jos suhteenne tuntuu rasitteelta, ei se ole enää ystävyyttä. Ystävyys on vapaaehtoista ja kummallekin mieluisaa. Jos haluat sitä jatkaa, tiedät sen kyllä!
Kaikki ovat varmaan kokeneet sen että ystävyys laimenee tai lopahtaa. Eihän se kivaa ole, mutta kuuluu elämään.Itselläkin kaveri muuttui niuhoksi ja tunsin että sain jatkuvasti selitellä jotain, joko omista valinnoista tai tapaamisista hänen kanssaan. Mielestäni sellainen kuulustelufiilis ei kuulu ystävyyteen mutta pomottajia on aika paljon!
Aikuista ihmistä ei ole kenelläkään oikeutta kuulustella valinnoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jättänyt vastaamatta kaverin viestiin enkä näe mitään syytä miksi edes ottaisin yhteyttä. En halua selvitellä välejä enkä pyytää anteeksi etten mennyt näkemään häntä koska en ole pahoillani.
ApMiksi pyytäisitkään?
Tuntuu että toinen osapuoli odottaa anteeksipyyntöä ja jotain "kehityskeskustelua".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä todellakin. Itse olen pikkuhiljaa onnistunut erkaantumaan "ystävistäni" ja monen vuoden jälkeen voin todeta, että mitään ei puutu. On minulla yksi hyvä ystävä mutta koska hän asuu ulkomailla, lähinnä viestittelemme.
Ja miksikö. Koin olevani hyväksikäytetty. Minun luona käytiin kahvilla jo aamulla ennen työ- tai opiskelupaikalle menoa, ilmoittamatta oli usein joku oven takana. Samoin illalla, kun itse olin jopa jo menossa nukkumaan. Tai halusin vaikka vaan lukea kirjaa. Mikäs siinä, kivahan se on poiketa ystävän luona ja tämä olisikin tosi jees, jos se olisi vastavuoroista poikkeilua mutta kun tein paristi itse samat, reaktio oli lähinnä tyrmistynyt, "sä täällä, miten sä tähän aikaan, sori mulla on vähän kiire, pitää joutua luennolle.." Tai minulle soiteltiin tuntien puheluja, joissa pohdittiin ystävien asioitajokakantilta. Minun asiat eivät tietenkään kiinnostaneet.
Sitten sain lapsen ja jäin kotiin. Oletin, että tilanne rauhoittuisi mutta se vaan paheni. Olinhan "vain" kotona ja minulla oli entistä enemmän aikaa "ystävilleni". Rääkyvä vauva käsivarrella laitoin kahvia vieraille, jotka eivät koskaan tuoneet mitään tullessaan. Tai yritin kuunnella heidän huoliaan valvottujen öiden lomassa. Vastavierailulle pyrin muutaman kerran mutta koskaan ei sopinut. Tai jos vaunulenkillä poikkesin, heti ovella saatettiin ilmoittaa, että on kiire, mulla ei ole mitään tarjottavaakaan.. Tällöin hoksasin viimein, että ei minulla ole oikeita ystäviä.
En enää ottanut vieraita vastaan, tai jos joku änkesi sisälle, en tarjonnut mitään. En vastannut viesteihin enkä puheluihin. Vapauttavaa. En kaipaa ystäviä.
Paskat kaverit pitää osata dumpata ja hyvät pitää. Olen joutunut katkomaan välit kahteen tyyppiin viimeisen parin vuoden sisällä, ja kolmas tämmöinen operaatio on edessä. Ihania tyyppejä on silti elämässä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä todellakin. Itse olen pikkuhiljaa onnistunut erkaantumaan "ystävistäni" ja monen vuoden jälkeen voin todeta, että mitään ei puutu. On minulla yksi hyvä ystävä mutta koska hän asuu ulkomailla, lähinnä viestittelemme.
Ja miksikö. Koin olevani hyväksikäytetty. Minun luona käytiin kahvilla jo aamulla ennen työ- tai opiskelupaikalle menoa, ilmoittamatta oli usein joku oven takana. Samoin illalla, kun itse olin jopa jo menossa nukkumaan. Tai halusin vaikka vaan lukea kirjaa. Mikäs siinä, kivahan se on poiketa ystävän luona ja tämä olisikin tosi jees, jos se olisi vastavuoroista poikkeilua mutta kun tein paristi itse samat, reaktio oli lähinnä tyrmistynyt, "sä täällä, miten sä tähän aikaan, sori mulla on vähän kiire, pitää joutua luennolle.." Tai minulle soiteltiin tuntien puheluja, joissa pohdittiin ystävien asioitajokakantilta. Minun asiat eivät tietenkään kiinnostaneet.
Sitten sain lapsen ja jäin kotiin. Oletin, että tilanne rauhoittuisi mutta se vaan paheni. Olinhan "vain" kotona ja minulla oli entistä enemmän aikaa "ystävilleni". Rääkyvä vauva käsivarrella laitoin kahvia vieraille, jotka eivät koskaan tuoneet mitään tullessaan. Tai yritin kuunnella heidän huoliaan valvottujen öiden lomassa. Vastavierailulle pyrin muutaman kerran mutta koskaan ei sopinut. Tai jos vaunulenkillä poikkesin, heti ovella saatettiin ilmoittaa, että on kiire, mulla ei ole mitään tarjottavaakaan.. Tällöin hoksasin viimein, että ei minulla ole oikeita ystäviä.
En enää ottanut vieraita vastaan, tai jos joku änkesi sisälle, en tarjonnut mitään. En vastannut viesteihin enkä puheluihin. Vapauttavaa. En kaipaa ystäviä.
hyvä! Kuulostaa oikealta ratkaisulta.
Minä ihmettelen yleisellä tasolla sitä, miten myytti ystävien tärkeydestä on luotu? Tunnen itseni lisäksi paljon ihmisiä joille ystävistä on vain haittaa. Miksi siis olisi pakko yrittää pitää yllä ystävyyksiä? Kuka tämän keksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin parisuhteessa olevat hylkäävät helposti ystävänsä. Tulee sitä, että kerran vuodessa ehdotetaan näkemistä ja sekin näkeminen on usein aikataulutettu sen parisuhteen ehdoilla. Juuri kun ilta on päässyt käyntiin, niin tämä parisuhdetakiainen ilmoittaa, että pitää lähteä kotiin.
Ah tämä. Ja nähdä voidaan vaan silloin kun Niko-Petterilläkin on jotain muuta menoa, ettei kumpikaan parisuhteen osapuoli vaan joudu olemaan hetkeäkään yksin kotona. Että minäpä kysyn missä työvuorossa se on maanantaina klo 17, niin kerron sitten tulenko kahville vai katotaanko joku muu päivä.
Sit kun Niko-Petteri jättää, niin jopas taas seura kelpaa.
Jos pariskunta tekee vaikka ihan ristikkäisiä työvuoroja keskenään, niin onhan tuo ymmärrettävää. Kumppani on kuitenkin se ystävä numero 1. Jos olen hänen kanssaan vapaalla samaan aikaan vain pari kertaa viikossa, niin silloin priorisoin hänet.
Jos olen töissä 8 tuntia päivässä viidesti viikossa, eivät loput tunnit automaattisesti ole vapaita slotteja nähdä ystäviä. Pitää nukkua, pyörittää arjen asioita, nähdä sitä kumppania, ja muutakin perhettä löytyy monilta.
Ystävyys ei tunnu silloin rasitteelta kun synkkaa ja annetaan tilaa toiselle. Mulla on tietyt ystävät jotka on ja pysyy.
En siedä sellaista, että aletaan prässäämään ja pitäis tyyliin nähdä kokoajan. Mulla oli tänmöinen ex kollega joka jatkuvasti ehdotti jotain, risteilyä, baaria ja milloin mitäkin. Se alkoi ahdistaa. Ilmeisesti oletti että ollaan hyviäkin ystäviä, vaikka itse pidinä häntä tuttuna. Muutaman kerran käytiin ulkona. Muutenkin outo tyyppi..
Ja sinulla ei ollut mitään osaa eikä arpaa? Sinä ANNOIT kohdella itseäsi niin, opetat muille miten sinua kohtaan käyttäydytään sallimalla sen.