En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..

Voi suru tätä kaikkea.Lähdin kotoa 15vuotiaana,ja tulin toimeen.En pyytänyt kotoa apua.Enkä sitä olisi saanutkaan.17v kysyin saisinko mennä kotiin kuukaudeksi,olin vaihtamassa paikkakuntaa ja uudenlaista työtä olin saamassa.En saanut.Ne vanhempieni sanat painuivat syvälle sieluun.Vanhemmat vanhenivat ja tulivat luokseni asumaan,kun eivät enää pärjänneet.Hoidin hyvin heidät,rakkaudella.Siitä olen onnellinen,mutta ne vanhempieni sanat nuorena,niitä ei paranna mikään.Pari kolme kuukautta ei ole elämässä toivottoman pitkä aika kestää jälkeläistänsä.Elämä muuntuilee.Omhdollista,että vanhemmat tarvitsevat vielä lastansa,vaikka se ei nyt siltä näytä.Minun vanhemmilleni kävi niin.Heidän olonsa luonani kesti äidin 13v ja isän 18v.Isän viimeiset seitsemän vuotta kuluivat alzheimerin sairauden kanssa.Toivon sydämmestäni kaikille asian kanssa painiville onnellisia päiviä ja kärsivällisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä osalle tuntuu aikuisten lasten viikonloppu- ja lomavierailutkin olevan liikaa. Haluatteko te pitää ollenkaan yhteyttä omiin aikuisiin lapsiinne ja lapsenlapsiinne jos haluatte, mitä ne yhteydenpitomuodot sitten voisivat olla, jos lapsi asuu toisella paikkakunnalla? Näkeminen taitaa näissä tapauksissa aina vaativan sitä, että lapsi tulee perheineen lapsuudenkotiinsa yöksi. Tai tekin voitte tietysti mennä lapsen tykö yöksi, mutta tämäkin tuntuu olevan +60-vuotialle epämiellyttävä vahtoehto, koska se edellyttää matkustamista ja toisten nurkissa yöpymistä.

Itse kyllä toivoisin, että vanhempani ilmoittaisivat, jos vierailumme ovat ei-toivottuja.

Ilolla luopuisin lasteni tapaamisista. Riemulla seuraisin sivusta kuinka viettävät omaa elämää reippaasti pärjäten ja ilman minun palveluksia. Saisin kuolla rauhassa ja vailla huolia. Se olisi suurin lahja lapsiltani.

Kamalaa!

Itselläni on uusperhe. Olen niin onnellinen, että mieheni vanhemmat ovat ottaneet lapseni (teinit!) iloiten mukaan sukuun, samoin omat vanhempani mieheni lapset. Mökille kutsutaan kesäisin koko porukka, myös sisarukset lapsineen. Ollaan useampi yö, koska matkaa on satoja kilometrejä.

Myös exäni on tiiviisti yhteydessä vanhempiinsa ja käyttää lapsiaan siellä niin lapsilla pysyy yhteys siihenkin sukuun eronkin jälkeen.

Minä pärjään kyllä mainiosti. En tarvitse vanhemmiltani rahaa tai palveluksia. Olen iloinen, että haluavat olla mukana meidän elämässä. Vanhempani eivät ole puuttuvaa ja neuvovaa sorttia. Heidän kanssaan tulee hyvin toimeen. Sama juttu miehen vanhempien kanssa.

Ei me kaikki lapset ja vanhemmat olla kyllä niin auvoisia. Vaikka ovat samaa sukua ,niin ajattelutapa ja arvot voivat olla todella erilaisia. Ainakin kun on kyseessä jo keski-ikäiset lapset ja iäkkäät vanhemmat.

Parempi laiha sopu ,kuin lihava riita.

En haluaisi minäkään enää 23-vuotiasta lasta tänne, mutta hän aikoo mennä kesätöihin tänne kotipaikkakunnalle, vaikka saisi varmasti töitä myös opiskelupaikkakunnalta, missä talvet asuu. Ärsyttää jo valmiiksi erilainen vrk-rytmi, hujan-hajan olevat tavarat ja oletus siitä, että me vanhemmat maksamme ja teemme ruoat, siivot yms. 

Tyttäresi joutuisi varmaan taloudellisesti aika kovaan kiipeliin, jos et häntä luoksesi päästäisi. Kahteen asuntoon ei voi saada asumistukea ja tod.näk. hänelle jää ykkösasunnostakin vähintään 100-200 maksettavaa, sitten vielä toisen asunnon vuokra ja muut menot päälle. Opiskelijabudjetilla todella vaikea tilanne. Joka kaupungista ei myöskään löydä asuntoja lyhytaikaiseen vuokraukseen kovin helposti. Kyllä mielestäni rakastava vanhempi ymmärtää tämän ja auttaa, jos vain mahdollista. Ajattele sitä vaikka sijoituksena tyttäresi tulevaisuuteen.

Onneksi omat vanhempani ottavat omat lapsensa avosylin vastaan milloin vain ja miten pitkäksi aikaa tahansa, vaikka olemmekin sisarusteni kanssa jo keski-ikäisiä ja vaikka kuinka taantuisimme takaisin teini-ikäisiksi passattaviksi heidän luonaan. 

Täällä onkin Vuoden Äitien kokoontumisajot menossa. Mistä noin katkeraa väkeä sikiää?

Ei oman lapsen tarvitse olla samaa mieltä tai omata samaa tempperamenttia. Siinä on loistava tilaisuus oppia hyväksymään ihmisten erilaisuus.

Olen kyllä aika järkyttynyt tästä kovuuden ja välinpitämättömyyden määrästä tässä keskustelussa.

Poika ja tyttöystävä asuivat kuukauden yläkerrassa muuttojensa välillä. Oli kiva saada taas vilinää huusholliin, ja kiva oli, kun sitten taas menivät omaan elämäänsä. Olen aika passaavainen ja teen sen vilpittömästi mielelläni.

Ymmärrän aloittajaa. Lapsiaan voi rakastaa, haluamatta olla heidän kanssaan aikuisena kokoajan. 22v lapseni oli luonani pidemmän pätkän ja huomasin jo väsyväni sotkuun ja passaamiseen. Roolit vaan menevät usein,kuten lapsenakin. Itsellä on sairaus, joka rajoittaa ja tarvitsen normaalia enemmän lepoa. Silti rakastan lapsiani, enkä sano ei jos ovat tulossa. Mutta kyllä se vaan pistää väsyttämään.

Onko sulla ikinä ollutkaan mitään tunteita lastasi kohtaan, koska voit ajatella noin. Tiedän kyllä että näitä itsekkäitä ja ilkeitä vanhempia on pilvin pimein, ainakin Suomessa.

Meillä majaili parhaimmillaan oman nuoren ystävä, aikuinen tytär taaperoineen ja perheen mummo (anoppi). Minä olen niin hollitupaihminen!

Ehkä ratkaisu onkin juuri siinä, että äidinkin pitää aikuistua eikä pitää aikuista lastaan hoidettavina vaan ihan aikuisten oikeasti sanoa ääneen toiveensa ja tarpeensa. Vaikka: sopii kyllä, kunhan sovitaan selkeästi kotitöistä. Opiskelijan kanssa ei paljon kai kustannusten jakamisesta voi puhua.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi minäkään enää 23-vuotiasta lasta tänne, mutta hän aikoo mennä kesätöihin tänne kotipaikkakunnalle, vaikka saisi varmasti töitä myös opiskelupaikkakunnalta, missä talvet asuu. Ärsyttää jo valmiiksi erilainen vrk-rytmi, hujan-hajan olevat tavarat ja oletus siitä, että me vanhemmat maksamme ja teemme ruoat, siivot yms. 

Kukas sen lapsen on sellaiseksi kasvattanut? Lienee syytä katsoa myös peiliin. Täällä vaikuttaa olevan hyvin paljon ihmisiä ja vanhempia, joilla ei näytä olevan minkäänlaisia kommunikointitaitoja.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Lapsiaan voi rakastaa, haluamatta olla heidän kanssaan aikuisena kokoajan. 22v lapseni oli luonani pidemmän pätkän ja huomasin jo väsyväni sotkuun ja passaamiseen. Roolit vaan menevät usein,kuten lapsenakin. Itsellä on sairaus, joka rajoittaa ja tarvitsen normaalia enemmän lepoa. Silti rakastan lapsiani, enkä sano ei jos ovat tulossa. Mutta kyllä se vaan pistää väsyttämään.

Ehkä varsinkin tuollaisessa tilanteessa voisit vihjaista lapsille, että voisivat auttaa arkiaskareissa, varsinkin jos tulevat pitemmäksi aikaa. Itse ainakin yritän aina autella kotona ollessani äitiäni kodinhoitotöissä ja varsinkin raskaammissa töissä niin sisällä kuin pihamaallakin, vaikka hän kysyttäessä aina tarmokkaasti kieltäytyykin kaikesta avusta. Jaksamista sinne! :) 

Näin korona-aikana en kyllä ottaisi edes omaa lastani meille asumaan. Hän opiskelee sairaanhoitajaksi ja tuollaisesta ympäristöstä on ihan riski tuoda korona perheeseen. Me miehen kanssa teemme etätöitä ja muutenkin elämme hyvin rajatusti.

Normaalioloissa saisi kyllä rajatuksi ajaksi tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi minäkään enää 23-vuotiasta lasta tänne, mutta hän aikoo mennä kesätöihin tänne kotipaikkakunnalle, vaikka saisi varmasti töitä myös opiskelupaikkakunnalta, missä talvet asuu. Ärsyttää jo valmiiksi erilainen vrk-rytmi, hujan-hajan olevat tavarat ja oletus siitä, että me vanhemmat maksamme ja teemme ruoat, siivot yms. 

Kukas sen lapsen on sellaiseksi kasvattanut? Lienee syytä katsoa myös peiliin. Täällä vaikuttaa olevan hyvin paljon ihmisiä ja vanhempia, joilla ei näytä olevan minkäänlaisia kommunikointitaitoja.

Rytmi, siisteyskäsitys jne ovat aika lailla temperamenttisidonnaisia asioita eli eivät suoraan kasvatuksen tulosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme ilmeisesti mieheni kanssa hyvin outoja, kun halusimme asunnon, johon tuli erikseen vierashuone, jota mieheni vanhemmat voivat pääsääntöisesti käyttää (asuvat 500km päässä, omani asuvat 20km päässä ja käyvät päiväseltään). Olen henkisesti varautunut siihen, että kun appivanhemmat eläköityvät, niin voi olla, että he viettävät meillä parikin kuukautta vuodessa. En ymmärrä, mikä siinä on ongelma, että sukulaiset kyläilevät usein ja vaikka olisivat sen kk tai pari kerrallaan, jos oikeasti on läheiset välit... Voisin majoittaa myös miehen opiskelevaa veljeä esim työharjoittelun ajan jokusen kuukauden, jos hän sitä pyytäisi... Oma lapsi olisi aina tervetullut lapsuudenkotiinsa.

Vähän samoilla linjoilla. Joskus tietysti on se tilanne, että omat vanhemmat/sisarukset/lapset ovat syystä tai toisesta epämiellyttäviä ihmisiä. Silloin on aika ymmärrettävää, että ei halua nähdä kovin tiiviisti tai asua saman katon alla. Mutta kyllä se vähän hassulta kuulostaa, että samassa lauseessa sanotaan, että välit ovat hyvät/läheiset, mutta halutaan viettää aikaa yhdessä korkeintaan parin tunnin ajan kerrallaan ja yökyläilystä on hirveä vaiva.

Jos tulevaisuus suo niin itse asun kotia jossa neljä makuuhuonetta ja etenkin kesäaikaan kun jotenkin on avarampaa piha rakennuksineen täydessä käytössä, niin minun puolestani saisi jälkikasvu tulla ja mennä miten haluaisivat aikuisinakin omine mahdollisine perheineen. Oletan että ei se järki ja tilannetaju sekä kohtuus katoa aikuistuessa kuitenkaan. Enhän itsekään olisi kaiken aikaa paikalla. En todellakaan. Vuokraan itse vaikka jotain eräkämppää niin tyhjillään kotia pitää sillä välin ei ole sekään järkevää jos seuraava sukupolvi sattuu tarvitsemaan seudulta tukikohtaa.

Tuo on itse asiassa haaveeni. Se kertoisi niin paljosta että elämä on jatkunut hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ongelma keskustelussa? Kerrot, että ajatus ei ole mielestäsi hyvä, koska ahdistut niin pitkästä ajasta yhdessä. Varmasti muitakin asuinvaihtoehtoja on. Tuskinpa tyttö tahtoo tulla luoksesi epätoivottuna.

Harvemmin epätoivotut haluavat yhteyttäkään sitten enää pitää.

Meillä ei tuollaiseen pidempään asumiseen olisi kyllä aikuisille lapsille mukavia tiloja. Patjalle pääsee kyllä muutamaksi yöksi halutessaan, mutta kaikki huoneet ovat ihan käytössä, ei odottamassa kyläilyjä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei tuollaiseen pidempään asumiseen olisi kyllä aikuisille lapsille mukavia tiloja. Patjalle pääsee kyllä muutamaksi yöksi halutessaan, mutta kaikki huoneet ovat ihan käytössä, ei odottamassa kyläilyjä.

Ei tietenkään tarvitse olla odottamassa tyhjän panttina. Kotikuntokeskus ja kangaspuut olleet matkan varrellakin niin miksi ei jatkossakin jotain vastaavaa. Tottakai voi olla erityisiä tarpeita tiloille mutta harvassa tulee ongelmia keskustelun aihepiirissä että voiko joku tilapäisesti nukkua huoneessa enää.