Lue keskustelun säännöt.
En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..
07.02.2021 |
Tyttäreni on 22v, asunut omassa kodissaan lukion jälkeen eli melkein 3 vuotta. Hiljattain hän muutti opintojen perässä toiselle paikkakunnalle..
Nyt hänellä on tulossa työharjoittelujaksoja, jotka hän haluaisi suorittaa täällä vanhalla kotipaikkakunnalla. Ja ajatuksena tulla siis asumaan "kotiin" niiden ajaksi.
En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta ajatus tuntuu minusta vaikealta. Hän on käynyt yksittäisiä viikonloppuja täällä, ja asunut meillä, mikä on ok ja kivaakin, mutta silti tuntuu aina ihan kivalta kun lähtee takaisin. Koti on taas oma... ajatus useammasta parin kuukauden pätkästä tuntuu nyt kyllä siltä, että en jaksaisi. Mies on samoilla linjoilla tässä kanssani, meillä on vihdoinkin talo ns omassa käytössä, kun nuorinkin muutti hiljattain pois ja nyt taas pitäisi sopeutua siihen, että täällä asuukin taas yksi nuori aikuinen.
Meillä on tyttären kanssa ihan hyvät välit noin muuten, mutta aika erilainen temperamentti. Hän on puhelias, seurallinen, koko ajan touhuamassa. Itse taas rauhallinen, viihdyn hiljaisuudessa, en jaksa koko ajan rupatella.
Saa kivittää.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sympatiat ap:lle. Ehkä moni hänet tuomitseva on vielä 0-13-vuotiaan äiti?
Jos tilanne olisi sama, ajattelisin samoin kuin ap. Rakastan kotoa pois muuttaneita lapsiani hulluna. Soittelemme usein. Samalla paikkakunnalla asuvaa tapaan melkein joka viikko, kaukana asuvaa paljon harvemmin, mutta kumpaakin ikävöin joka päivä. Meillä on läheiset, lämpimät välit. Tuen heitä aina tarvittaessa.
Silti, jos toinen näistä 20+ nuorista ilmoittaisi, että tarvitsisi viikoiksi tai kuukausiksi majapaikan lapsuudenkodistaan, en ilahtuisi. Tästä on tullut "minun kotini", jossa voin työpäivän päälle heittäytyä sohvalle lukemaan kirjaa tai katsomaan Netflixiä ja ruokkia itseäni vaikka pelkillä hedelmillä loppuillan. Voin kuunnella mielimusiikkiani nupit kaakossa, saunoa keskellä päivää tai keskellä yötä, kutsua omia ystäviä kylään, koska haluan (ei nyt korona-aikana mutta muuten), kasvattaa keittiön työtasoilla tomaatin taimia, jumpata olohuoneessa ja nukkua viikonloppuisin rauhassa ilman heräämistä siihen, että joku tulee kotiin keskellä yötä - tai jos herään itse sunnuntaina jo kuudelta, voin kolistella keittiössä ihan rauhassa, ei tarvitse ajatella muiden unta.
Tietysti lapseni olisi tervetullut asumaan luokseni. Mutta en ilahtuisi. Moni asia pitäisi keskustella huolella, jottemme hermostuisi toisiimme turhaan.
Hyvin muistan, miten tukalaa oli vähän päälle 20-vuotiaana olla paria päivää pidempään omilla vanhemmilla tai anoppilassa. Vaikka rakkaita olivat, niin onhan se hankalaa itse jo aikuisena "pyöriä toisten nurkissa".
En tajua miten ihmeessä yksikään noista luettelemistasi asioista olisi jotenkin poissuljettu (no joo tuo nupit kaakossa musiikin huudattaminen keskellä yötä kyllä) aikuisen lapsen yöpyessä kotona. Miten aikuinen lapsesi estäisi sinua katselemasta Netflixiä tai vaikeuttaisi tomaattien kasvattamista, jumppaamista jne jne?
Käy mielessä, että miksi tällaiset ihmiset ylipäätään hankkivat lapsia? Kun yhtäkkiä kaikista asioista saadaan väännettyä jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeita. Lapset taitaakin olla kivoja ja ihania vain pikkulapsina ja vauvoina. Sillon ei haittaa lasten tuomat ”rajoitukset” pätkääkään, mutta heti kun napsahtaa täysi-ikä mittariin, niin lapsi ei voi tulla yöksi kotiin, kun mamma ei voi katsoa Netflixiä (miksi ei?). Ei sitä aikuista lasta tarvitse hyysätä joka välissä ja hissutella aamukymmeneen, että kullannuppu saa unta. Ihan normaalisti se eläminen onnistuu, ellei itse tee asioista ongelmia.
Täysin samaa mieltä. Miksi se oma elämä pitäisi jotenkin muuttaa, jos aikuinen lapsi muuttaa väliaikaisesti asumaan? Todella kummallista. Mun molemmat lapset on tosiaan asuneet erilaisia pätkiä eri syiden johdosta ja olen ihan sanat harrastukset kotona tottakai saanut pitää, elää kuten muulloinkin. Minkälaiset välit on omiin lapsiin, jos pitää elää jotain kulissielämää lasten paikalla ollessa. Tekeekö ihmiset lapsia vain siksi kun pitää? Siltä se aika monen kommentoijan kohdalla vaikuttaa "nyt kun pääsin niistä eroon, saan alkaa elämään" niinkö???
En ole tuo, jolle vastasit, mutta sama tuli mieleen, että ovatko nuo alunperinkin hankkineet lapsia ihan vaan siksi, kun "se nyt on tapana, pitäähän niitä muutama hankkia..". Vaikkei itsellä niin intressejä olisikaan. Ja kun siitä lapsesta vihdoin pääsee eroon, kun se muuttaa kotoa, niin takaisin ei sitten ole tulemista. Ei, vaikka olisi ihan järkevä ja käytännöllinen syy siihen, kuten ap:n lapsella. Ja voihan sille aikuiselle lapselle tehdä selväksi, että vanhempien kodissa pätevät vanhempien säännöt ja jos lapsi meinaa sinne muuttaa, niin ei auta kuin sopeutua niihin sääntöihin (ei huudateta musiikkia kaiket yöt yms).
En itse muuttaisi enää koskaan äitini luokse (enkä halua äitiäni meille pitkäksi aikaa), koska mitään normaalia elämää ei silloin ole. Jos katson jotain telkkarista, äitini loukkaantuu, koska en pidä hänelle seuraa. Jos käyn lenkillä ja sanon olevani kuudelta kotona, puhelin soi klo 18:10 ja siellä sanotaan, että pitäisi jo olla kotona. Lisäksi työpäivän jälkeen ei saa lukea lehteä/kirjaa rauhassa, kun toinen huokailee vieressä. Myöskin kaikki hänen mielestään väärin tehdyt asiat taloudenpidossa nostetaan esille.
Meillä on äitini kanssa hyvät välit kunhan näemme toisiamme pieninä annoksina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No hyviä välejä on niin monenlaisia. Luokittelen kyllä omatkin välini äitiini oikeinkin hyviksi, mutten todellakaan menisi hänen luokseen asumaan. Silti soitellaan melkein päivittäin ja tavataan jos nyt ei ihan joka viikko, niin lähes ainakin. Olemme myös reissanneet näin aikuisenakin paljon yhdessä.
Enkä usko, että äitikään minua mitenkään erityisemmin haluaisi luokseen asumaan. Tottakai pakon edessä kumpikin joustaisi ja yhteisasuminen saataisiin onnistumaan, mutta silti parempi asua ihan kumpikin omassa kodissaan.
Ja olen siis 24 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi monessa muussa maassa ja kulttuurissa 22-vuotias asuisi vielä kotona tai olisi vähintään loma-ajat kotona, ehkä viikonloputkin. Suomessa voi muuttaa omilleen aikaisin, koska opinto- ja asumistukisysteemi. On arvioitu, että jatkossa Suomessakin tullaan asumaan pitempään kotona.
Auttaisiko jos tätä suhteuttaisi vähän muuhun maailmaan? Sopikaa säännöt etukäteen.
Minusta nuorten aikuisten itsenäistymiseen käytettäviä julkisia varoja pitäisi vähentää ja kohdistaa ne rahat oikeasti köyhille suomalaisille.
Vanhemmillaan asuva nuori aikuinen elelee aika leveästi sosiaalituilla, kun taas vanhukselle ne ovat aivan riittämättömiä.
Tajusin juuri, että mun 18-v kotona asuva saisi sossutukea monta sataa kuussa. Ei vaan ole älytty pyytää.
Sen sijaan miehen iäkkäällä sukulaisella ei sossutuki meinaa millään riittää. Hän elää aivan hädässä. Säästöt otettiin ensimmäisenä j anyt joutuu säästämään jopa lääkkeitään.
Vanhempiensa luona asuva ei voi yksin saada asumistukea, mutta pienituloisten vanhempiensa kanssa yhteisenä ruokakuntana kyllä. 18 vuotta täyttänyt kotona asuva opiskelija voi edelleen saada opintorahaa, mutta siihenkin voivat vanhempien tulot vaikuttaa korottavasti tai alentavasti." Monta sataa kuussa sossutukea" vaatisi asumista muualla kuin lapsuudenkodissa eikä tuki sittenkään olisi monta sataa. Asumistuki kun menee vuokraan. Opintorahan määrä (bruttona) toisen asteen opiskelijalle 1.8.2020 alkaen:
Itsenäisesti asuva 18 vuotta täyttänyt 252,76
Itsenäisesti asuva 17-vuotias tai nuorempi 102,75
Vanhempansa luona asuva 20 vuotta täyttänyt 82,20
Vanhempansa luona asuva 19-vuotias tai nuorempi 39,04
Asumistuki voi olla enintään 80 % vuokrasta, kunnat on jaettu neljään ryhmään asumisen kalleuden mukaan. Tarkempia tietoja Kelan sivuilta. Harva opiskelija pärjää sossun tuilla, kesätyö ym. tienestit ovat tärkeitä.
lapsi kun lopettaa yläasteen niin sitten ammattikouluun tai lukioon. Ei saa hyväksyä että ei lähde mihinkään opiskelemaan, armeija on hyvä käydä, siellä miehistyy.
Joillakin paikkakunnilla on tosi hankala saada harjoittelupaikkoja, ja jos hän jo hommannut kotipaikkakunnalta harjoittelupaikan, niin aika julmaa olisi nyt kieltää tulemasta. Kuitenkin osa opiskelualoista se harjoittelu on pakollinen, että valmistuu, niin kyllähän se on iso homma jos joutuu nyt harjoittelun jättämään välistä ja ties milloin saa uuden paikan, jos saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
lapsi kun lopettaa yläasteen niin sitten ammattikouluun tai lukioon. Ei saa hyväksyä että ei lähde mihinkään opiskelemaan, armeija on hyvä käydä, siellä miehistyy.
Täh?
Tässä tapauksessa tytär opiskelee mutta äiti on nihkeä tukemaan lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Voi suru tätä kaikkea.Lähdin kotoa 15vuotiaana,ja tulin toimeen.En pyytänyt kotoa apua.Enkä sitä olisi saanutkaan.17v kysyin saisinko mennä kotiin kuukaudeksi,olin vaihtamassa paikkakuntaa ja uudenlaista työtä olin saamassa.En saanut.Ne vanhempieni sanat painuivat syvälle sieluun.Vanhemmat vanhenivat ja tulivat luokseni asumaan,kun eivät enää pärjänneet.Hoidin hyvin heidät,rakkaudella.Siitä olen onnellinen,mutta ne vanhempieni sanat nuorena,niitä ei paranna mikään.Pari kolme kuukautta ei ole elämässä toivottoman pitkä aika kestää jälkeläistänsä.Elämä muuntuilee.Omhdollista,että vanhemmat tarvitsevat vielä lastansa,vaikka se ei nyt siltä näytä.Minun vanhemmilleni kävi niin.Heidän olonsa luonani kesti äidin 13v ja isän 18v.Isän viimeiset seitsemän vuotta kuluivat alzheimerin sairauden kanssa.Toivon sydämmestäni kaikille asian kanssa painiville onnellisia päiviä ja kärsivällisyyttä.
Niin minäkin!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattiko hankkia lapsia jos et jaksa niitä
Aloittaja vaan kertoo omista tuntemuksistaan. Emme tiedä miten hän tulee toimimaan. Hän ei vaan oikein jaksaisi enää. Hän on kuitenkin jaksanut hoitaa työnsä ja lapsensa aikuisiksi. Minusta sekin on paljon. On äitejä jotka eivät jaksa edes omia pieniä, vielä hoivaa vaativia lapsiakaan, saati teinejä.
Luulen, että tytär on kuitenkin tervetullut lapsuudenkotiin työharjoittelun ajaksi.
Ja luulen, että kyllä äiti vielä tämän jaksaa. Ei hän ole suhteita katkomassa.
No, hän halusi keskustelua aikaiseksi, niinkuin kommenteista näkyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä voi olla hyvät ja läheiset välit, vaikka ei haluaisi asua lapsensa tai vanhempansa kanssa. Joskus on ollut töissä keskustelua, varmaan putkiremontista tms. , niin ei kukaan kovinkaan mieluusti omien vanhempiensa luokse olisi ollut muuttamassa muutamaksi kuukaudeksi. En silti ole luullut, että eivät vanhempiaan rakasta tai ettei yhteiseloa saataisi useimmin toimimaan. Miksi asian pitäisi olla toisinpäin erilailla? Että vanhemman pitäisi hyppiä riemusta, jos lapsi haluaa muuttaa hetkeksi heille takaisin, varsinkin, jos on ollut jo vuosia poissa.
Ja ettekö te jotka hyppisivät riemusta, ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia?
Esimerkkinä minulla on todella hyvät välit äitini kanssa, paljon paremmat kuin tätini kanssa. Täti on minulle hyvin rakas ja tärkeä, mutta ei mitenkään soitella usein tai muuta, satunnaisesti nähdään. Jos nyt soittaisin äidille, että tarvitse majoituksen pariksi kuukaudeksi, hän sanoisi varmaan voi ei ja ottaisi hampaat irvessä sinne asumaan. Jos soittaisin tädille, niin hän alkaisi innoissaan huseeraamaan minulle jostain ilmapatjaa lainaksi ja miettisi mitä kaikkea tehdäisiin viikonloppuna ja ketä sukulaisia nähtäisiin.
Itse pakkoraossa menisin äidin luokse, koska täti on aika rasittava isompina annoksina ja äiti on kuitenkin rakkaampi. Jos siis ei olisi varaa vaikka hotelliin/tilapäisasuntoon + muutaman päivän kyläilyihin ystävillä ja sukulaisilla.
Tästähän on kirjoiteltu lehdissäkin, miten Suomessa on vallalla tämmöinen omillaan pärjäämisen kulttuuri. Lapset opetetaan pienestä pitäen olemaan reippaita ja pärjäämään yksin tilanteessa kuin tilanteessa.
Ja kotoa kun muutetaan niin sitten pärjätään vaikka mikä olisi.
On varsinainen ylpeyden aihe että on muutettu pois kotoa 16-vuotiaana ja siitä asyi pärjätyy ilman vanhempia.
Monessa maassa muutetaan pois kotoa kun on valmistunut ammattiin tai kun menee naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ap haki tällä aloituksella? Hän kirjoitti, että saa kivittää mutta kun eriäviä mielipiteitä alkoi tulla, hän vaikeni. Tai ei enää ainkaan sano olevansa ap.
Mitä nyt? Onko ap:llä vielä samat ajatukset, vai onko täältä tullut uusia ajatuksia? Joko tyttö tietää, ettei ole tervetullut? Millaiset välit nyt on?
Vaikea uskoa, ettei ap enää lukisi tätä ketjua, joten olisi kiva, jos tulisit reilusti esiin.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja vaan kertoo omista tuntemuksistaan. Emme tiedä miten hän tulee toimimaan. Hän ei vaan oikein jaksaisi enää. Hän on kuitenkin jaksanut hoitaa työnsä ja lapsensa aikuisiksi. Minusta sekin on paljon. On äitejä jotka eivät jaksa edes omia pieniä, vielä hoivaa vaativia lapsiakaan, saati teinejä.
Luulen, että tytär on kuitenkin tervetullut lapsuudenkotiin työharjoittelun ajaksi.
Ja luulen, että kyllä äiti vielä tämän jaksaa. Ei hän ole suhteita katkomassa.No, hän halusi keskustelua aikaiseksi, niinkuin kommenteista näkyy.
Mistä tiedät ap:n työhistorian? Ei hän ole maininnut töistään täällä mitään. Saattaa olla ollut laiskanpulskea kotiäiti..
Et voi myöskäään tietää, ottaako hän tytön kotiin ja onko katkomassa suhteita. Ja vaikka ap ei aikoisi katkaista suhteita, tytär voi viilentää välit yksipuolisella päätöksellä.
Vai ap itsekkö täällä anonyyminä itseään puolustelee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007793923.html
Tämän ketjun jälkeen nuorten pahoinvointi saa järkevän selityksen. Ainakin minä ymmärrän nyt paremmin.
Ap oli vielä aika kesy verrattuna muutamaan muuhun kommentoijaan täällä.
Auts, jos minulta menisi harjoittelupaikka pieleen, koska en voisi mennä kotiin siksi aikaa, niin taitaisivat välit olla siinä.
Ainoa lapseni lähti lukioon ja yliopistoon, muutti opiskeluasuntoon. Intissä ollessaan tupsahti kotiin kerran viikossa. Ulkomaille töihin, mutta palasi kotimaahan ja asui kotona puoli vuotta ennenkuin löysi oman asunnon. Putkiremontin ajan, 6 kk asui taas kotona. Toki se vaati vähän järjestelyjä, mutta hyvin meni.
Asuu nyt avovaimon kanssa omassa asunnossa, on ollut suuremmoisena apuna monissa asioissa. Hoiti kylpäri/saunaremontin kodissamme. Kaihileikkaukseni aikana ihana apu tämä lapsukainen.
Kunhan saatte peruskoulun jälkeen lapset opintielle, lukioon tai ammattikouluun. Ja se ettei jää koulut kesken ja asutaan kotona vuosia tietsikan äärellä. Eriasia se jos nuori opiskelee ja muuttaa esim 21 v ja tulee joku tenkkapoo elämässä ja haluaa kotiin vähäksi aikaa asumaan. Itse ymmärrän täysin tilanteen. Eikä mun elämä muutu vaikka lapseni tulisi huomenna asumaan. Hän viihtyy 24 v omillaan ja opiskelee ja käy työssä nk harjoitteluja ja saa palkan.
Tuntuu todella itsekkäältä ja erikoiselta vanhemman asenteelta apn asenne. Meillä on aina saanut vanhemmille tulla kuin kotiinsa ja vuorotellen ollaankin kolme sisarusta hetkittäin asuttu heillä. Erojen sattuessa on ollut aina paikka minne mennä ja jossa otetaan vastaan lämmöllä. Tämän haluan tarjota myös omille lapsilleni jotka ovat vielä pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa lapseni lähti lukioon ja yliopistoon, muutti opiskeluasuntoon. Intissä ollessaan tupsahti kotiin kerran viikossa. Ulkomaille töihin, mutta palasi kotimaahan ja asui kotona puoli vuotta ennenkuin löysi oman asunnon. Putkiremontin ajan, 6 kk asui taas kotona. Toki se vaati vähän järjestelyjä, mutta hyvin meni.
Asuu nyt avovaimon kanssa omassa asunnossa, on ollut suuremmoisena apuna monissa asioissa. Hoiti kylpäri/saunaremontin kodissamme. Kaihileikkaukseni aikana ihana apu tämä lapsukainen.
Haluan vielä lisätä, että tarpeeksi ärsytän. Meitä lapsia oli monta, eikä eletty mitenkään yltäkylläisyydessä, mutta hyvät eväät saimme. Töitä piti maalaistalossa tehdä meidän jokaisen. Edesmennyt isämme soti kuusi vuotta, äitimme oli lottana. Kun lähdin kotoa, isä sanoi, että "niin paha ei saa maailmalla olla että varastamaan alatte ja kotiin saa aina tulla" Ihmeellisesti se kantoi läpi kaikkien tiukkojen aikojen.
Ap, tee lapsellesi selväksi, että on tervetullut, mutta tietyin ehdoin. Miettikää etukäteen siivoukset, ruoanlaitot yms käytännön asiat. Tee myös selväksi, että teidän koti on nyt sinun ja miehesi koti, jossa on teidän säännöt. Huomioi myös, ettet ala holhoamaan lastasi (jos hän teille muuttaa hetkeksi).
Minulla on äitini kanssa hyvät välit, mutta en mistään hinnasta menisi hänen luokseen asumaan, koska hän on niin negatiivinen ihminen. En myöskään ottaisi äitiäni asumaan meille, koska hän vieläkin kohtelee minua kuin teini-ikäistä ja arvostelee kaikkea. Joten sinänsä ymmärrän sinua, vaikka välit ovat hyvät, niin liika läheisyys saattaa ärsyttää. Oma äitini ei ikinä ole pystynyt suhtautumaan minuun kuin tasavertaiseen aikuiseen.