En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kuulkaa niin, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Vielä tulee aika, jolloin olet vanha, etkä oikein pärjää yksinäsi ja tarvitset apua moneen asiaan nuoremmilta.

Olen 63v ja minulla on kolme aikuista lasta. Jo nyt huomaan tarvitsevani apua joihinkin ihan tavallisiin asioihin, kuten sähköiseen asiointiin ja usein pitää kysyä neuvoa esim. autoasioista, huolloista, korjauksista ja "ihmeellisestä kolinasta".

Minä osaltani autan heitä nyt asioissa , joissa voin.

Jos en auttaisi, en myöskään voisi olettaa, että he olisivat minun apuna sitten kun en enää itse pysty omia asioitani hoitamaan.

Niin paljon on palvelutaloissa asukkaita, joita ei kukaan käy katsomassa...

Ymmärrän mitä sanot mutta mielestäni lapset eivät kuitenkaan ikinä ole mitään velkaa vanhemmilleen. Olen varma että lapseni vapaaehtoisesti auttelee tulevaisuudessa jos on just jotain teknologiahässäkkää tai muuta minkä se saattaa ymmärtää paremmin, mutta sillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta ryhtyä omaishoitajaksi koska itse aikoinaan olin mukava vanhempi.

Miksi alapeukutat? Mielestäsi lapsesi ovat velvoitettuja sairaanhoitajaksesi?

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan lapsena olettaisi, että voin vaan mennä vanhemmille asumaan pitkäksi aikaa. Kysyisin, että haittaisiko se. Maksaisin itse oletuksena kaiken ja auttaisin kotitöissä.

Ymmärrän hyvin, olethan kasvatuksen tulos. Siksi oletat että lähtökohtaisesti sinua ei haluta ja olet haitaksi. Asiat voivat olla toisinkin esimerkiksi omia lapsiasi kasvattaessa voit ottaa erilaisen toimintamallin käyttöön

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Tässä päästään juuri siihen oleelliseen asiaan. Miksi joissain perheissä on niin etäiset, muodolliset ja viileät välit, että oman lapsen asuminen väliaikaisesti on väkisin tapahtuvaa uhrausta vaativaa ja lisäksi vastenmielistä? Miten vauvasta,jota ilmeisesti on rakkaudella hoivattu tulee aikuinen, jonka kanssa asuminen aiheuttaa suuren stressin ja torjunnan? Jotenkin outoa

Samasta syystä, miksi se vauvakaan ei enää aikuisena halua asua äitikullan kanssa, vaikka vanhemmat oli joskus sille kaikki kaikessa.

Luonto saa eläimetkin vieroittamaan poikaset emon hoivista ja poikaset rakentamaan oman elämän ja oman reviirin. Muu on epänormaalia.

Mielelläni ottaisin ainoan lapseni , pojan asumaan  jos esim vuokra-asunto myydään jne. Elää omillaan 24 v ja opiskelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Tässä päästään juuri siihen oleelliseen asiaan. Miksi joissain perheissä on niin etäiset, muodolliset ja viileät välit, että oman lapsen asuminen väliaikaisesti on väkisin tapahtuvaa uhrausta vaativaa ja lisäksi vastenmielistä? Miten vauvasta,jota ilmeisesti on rakkaudella hoivattu tulee aikuinen, jonka kanssa asuminen aiheuttaa suuren stressin ja torjunnan? Jotenkin outoa

Samasta syystä, miksi se vauvakaan ei enää aikuisena halua asua äitikullan kanssa, vaikka vanhemmat oli joskus sille kaikki kaikessa.

Luonto saa eläimetkin vieroittamaan poikaset emon hoivista ja poikaset rakentamaan oman elämän ja oman reviirin. Muu on epänormaalia.

Ai vieroitus on mielestäsi epäonnistunut, jos tilapäiseen tarpeeseen reagoidaan auttamalla? Tässähän aloitus liittyi juuri siihen, että aikuinen lapsi pyysi tilapäismajoitusta vanhempiensa luota eli selvä halu olisi asumiseen äitikullan (sinua lainatakseni) luona. Ymmärrän kyllä maailmankatsomuksesi, jossa ihmiset ja eläimet ovat tasavertaisia, mutta se onnahtaa siinä, että eläin vieroittaa poikasen siksi tehdäkseen tilaa ja varmistaakseen ruoan riittävyyden uudelle poikaselle. Mistään mukavuudenhalusta tai kasvatuksellisesta otteesta ei ole kyse vaan eloonjäämistaistelusta. Ihmisen kohdalla tästähän ei käsittääkseni ole kyse

Muutaman kuukauden varmaankin kestät omaa lastasi ja autat siten elämässä eteenpäin.

Myöhemmin voi jäädä painamaan mieltä muuten.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin riepoo tämä mammojen ylianalysointi riippuvuussuhteesta ja elämän puutteesta.

Tämä tytär OPISKELEE. Hän on käynyt lukion, joten kyseessä todennäköisesti yliopisto tai AMK. Fiksu likka siis ja panostaa tulevaisuuteensa.

Ehkä monen mamman on vaikea ymmärtää, mitä opiskelu vaatii.

Vedät aikamoisia johtopäätöksiä henkilöstä, jota et lainkaan tunne.

Ja muuten tiedoksi: Se, että joku opiskelee AMK:ssa tai yliopistossa, ei kerro hänestä mitään muuta kuin opiskelupaikan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi piti tehdä lapsi, vaikkei pidä siitä?

Missä ap sanoi, ettei pidä?

Minä pidän aika monesta ihmisestä, mutten silti haluaisi heitä useaksi kuukaudeksi luokseni asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Mitä sitten, jos 30v ja risat sinkku löytää kumppanin? Heti ensimmäisen riidan koettaessa ryntää äidin helmoihin. Enpä haluaisi olla se kumppani 😁

Vierailija kirjoitti:

Hirveältä tuntuisi, jos olisin lapsenne.

Mikä siinä olisi niin hirveää? Ihan hyvissä väleissähän he ovat, ja tytär on usein vieraillutkin äitinsä luona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Mitä sitten, jos 30v ja risat sinkku löytää kumppanin? Heti ensimmäisen riidan koettaessa ryntää äidin helmoihin. Enpä haluaisi olla se kumppani 😁

Onko noin vaikea hyväksyä se, että joillekin on lapset aina tervetulleita? Pitää väkisin keksiä liioiteltuja esimerkkejä kuten tässä "heti ensimmäisen riidan koittaessa ryntää äidin helmoihin ".

Vierailija kirjoitti:

Kuulostatte kamalilta vanhemmilta! Miksi ylipäätään teitte lapsia? Vaikutatte todella kylmiltä ihmisiltä jotka eivät kykene rakastamaan edes omia lapsiaan. Minulle minun lapseni ovat aina lapsiani, olivat he sitten minkä ikäisiä tahansa ja minun luokseni saavat aina tulla. Eikä se tarkoita etteivät he olisi itsenäisiä aikuisia vaikka käyvät viikonloppuja ja työharkkajaksoja asumassa täällä lapsuudenkodissaan. Koska lapseni ovat minulle rakkaita, haluankin heidän käyvän säännöllisin väliajoin viikonloppu- ja lomavierailuja. 

Sinä kuulostat kamalalta vanhemmalta. Rakastatko omia lapsiasi oikeasti vai toitotatko sitä vain täällä? Yleensä tuollainen vakuuttelu ja toisten tuomitseminen kertoo juuri päinvastaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttuhan tuossa onkin se, että kun oma lapsi tulee assumaan kuukaudeksi, hän on vanhempiensa luona vierailijan statuksella, tai sitten lapsena, ei tasavertaisena perheenjäsenenä. Kuka muka laittaa vieraat pesemään pyykkiä tai hoitamaan kotia? Eihän ap  sanonut että lapsi ei saa tulla, vaan että se vähän ottaa pattiin että tulee. Tiedän montakin perhettä jossa lapsi tekee juuri harjoitteluja vanhempien luona asuen, ja kyllä siellä kaikkien puheissa on vähän sellainen että lähtis jo kotiinsa :D

Ja ihmisillä ei ole mahdollisuutta muuttaa ajatuksiaan ja käytöstään? Olisi ihan kamalaa, jos kohtelisin aikuisia lapsiani vieraan statuksella tai lapsina tuossa tilanteesa. Muutenkin olen opetellut olemaan vähemmän äiti ja enemmän tasavertainen aikuinen. On hyvin mielenkiinotista tutustua lapsiinsa aikuisina ihmisinä. Se on mahdollista, ap.

Toki kykenet osoittamaan kohdan jossa sanoin ettei tämä ole mahdollista? Tosiasia nyt vain kuitenkin on, että ne roolit jotka on omaksuttu lapsuuden kodissa, jatkavat elämäänsä myöhemminkin, eli perhedynamiikka ei välttämättä muutu, ei edes sillä että yksi perheestä sitä haluaisi muuttaa. Sitten kun on mennyt vaikka 10 vuotta kotoa muutosta, niin aletaan pikkuhiljaa olla tilanteessa jossa lapsi tajuaa olevansa vanhempiensa luona nyt aikuisena, ja että vanhemmat tajuavat lapsen olevan heidän luona aikuisena eikä lapsena. Tsemppiä ap, kyllä moni meistä täällä ymmärtää mitä sinä tarkoitit :) Ja osa nyt vain huvikseen louskuttaa :D Omakin lapsi on äärimmäisen rakas, mutta että hän tulisi nyt reilu parikymppisenä tänne pitkäksi aikaa asumaan, niin ei ihan vielä ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Mitä sitten, jos 30v ja risat sinkku löytää kumppanin? Heti ensimmäisen riidan koettaessa ryntää äidin helmoihin. Enpä haluaisi olla se kumppani 😁

Onko noin vaikea hyväksyä se, että joillekin on lapset aina tervetulleita? Pitää väkisin keksiä liioiteltuja esimerkkejä kuten tässä "heti ensimmäisen riidan koittaessa ryntää äidin helmoihin ".

Niinhän tuossa juuri kirjoitettiin: Äidin rakkaus, kodin turva ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta kun huolet liikaa painaneet. Kotona elämä helpottaa.

Parisuhteessa tulee yleensä erimielisyyksiä jossain vaiheessa. Jos on tottunut siihen, että äiti aina lohduttaa kun tulee vaikeaa, parisuhteelle tuskin voi ennustaa kovin pitkää ikää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Juu, itsekkyys on in nykyään. Kenenkään ei pidä välittää kenestäkään. Oma napa on tärkein, muuten uhriutuu ja se ei ole hyvä juttu.  Ja kyllähän oma lapsi pilaa kodin tunnelman. Jotkut heti syntyessään, toiset täytettyään 18v. Siksi lapset pitää vierottaa heti syntymän jälkeen ja laittaa pärjämään omillaan.

 Ei APn tarvitse erikseen sanoa. Tyttö lukee täältä, tai huomaa jäätävästä hiljaisuudesta. Sekin karaisee hyvin, kun joutuu miettimään, miksi äiti murjottaa ja jäätävä. Se lisää sisua ja yksin pärjäämistä.

Mutta älkää ikinä milloinkaan unohtako äitienpäivää! Silloin lasten on kirmattava palvomaan ja ylistämään pyhää äitiä, joka on niin hienosti koulinut ja kovettanut. Lasten on uhriuduttva ja matkustettava vaikka maan ääriin. Onhan äitipolo niin paljon uhrannut ja raatanut vastenmielisten ja väärä tempperamenttisten perilliseten eteen.

Jos teidän välit on ihan hyvät tytär varmasti ymmärtää kun selität asian hänelle. Jos vain luulet että ne on ihan hyvät, niitä välejä ei ehkä ole sen jälkeen ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Ohis.

Tässä tapauksessa kyse on vain muutamasta kuukaudesta.

Ja harva lapsi haluaa jäädä kotiin pysyvästi. Niitäkin on mutta niillä on vamaan jotain mt-ongelmaa

Vierailija kirjoitti:

Jos teidän välit on ihan hyvät tytär varmasti ymmärtää kun selität asian hänelle. Jos vain luulet että ne on ihan hyvät, niitä välejä ei ehkä ole sen jälkeen ollenkaan.

Jos heillä olisi hyvät välit, äiti tuskin avautuisi mammapalstalla, vaan olisi heti puhunut asiat selviksi tytön kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Jos teidän välit on ihan hyvät tytär varmasti ymmärtää kun selität asian hänelle. Jos vain luulet että ne on ihan hyvät, niitä välejä ei ehkä ole sen jälkeen ollenkaan.

Mä luulen, että luulo on oikeampi arvaus. Ei voi olla hyvät välit, jos asuminen aiheuttaa noin voimakkaan inhoreaktion. Tytär on jostain syystä toivonut toista, mutta varmasti tietää sisimmässään