En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..

Vierailija kirjoitti:

Juttuhan tuossa onkin se, että kun oma lapsi tulee assumaan kuukaudeksi, hän on vanhempiensa luona vierailijan statuksella, tai sitten lapsena, ei tasavertaisena perheenjäsenenä. Kuka muka laittaa vieraat pesemään pyykkiä tai hoitamaan kotia? Eihän ap  sanonut että lapsi ei saa tulla, vaan että se vähän ottaa pattiin että tulee. Tiedän montakin perhettä jossa lapsi tekee juuri harjoitteluja vanhempien luona asuen, ja kyllä siellä kaikkien puheissa on vähän sellainen että lähtis jo kotiinsa :D

Mielestäni kotona asuva aikuinen lapsi ei ole vierailija. Eri asia, jos on kylässä päivän tai pari, mutta pidempään asuttaessa mielestäni ihan hyvin voi vaatia osallistumista kodin hoitoon. Jos itse olisin pidempään vieraana missä tahansa, haluaisin kyllä tehdä osani myös kodinhoidossa. Näin vaatisin myös keneltä tahansa vieraalta meiltä - siis jos oikeasti puhutaan paria päivää pidemmästä ajasta. Oli se sitten ruuanlaittoa tai imurointia, riippuen varmasti vähän kenestä ja kuinka pitkästä aikaa on kyse, mutta en minä ottaisi meille ketään täysihoitoon päivä- tai viikkokausiksi, enkä oleta, että voin mennä kenellekään itsekään.

Vierailija kirjoitti:

No sano sille että ei tartte tulla. Kyllä aikuinen osaa omillaan asua.

Tämä! Ja mahdollisimman nopeasti että tytär ehtii hommata uuden harjoittelupaikan sieltä omalta paikkakunnaltaan. Ei sillä oo varaa vuokrata toista asuntoa eikä vanhaa voi irtisanoa kuukauden tai parin harjoittelun takia. Eli ap nyt vaan reippaasti soittamaan sille lapselle, että teillä asuminen ei onnistu. Ehtii opiskelija hoitaa asiansa kuntoon.

Osin se aikuisen lapsen lapsuudenkodissa tapahtuva taantuminen johtuu vanhemmista. Heillä on edelleen vanhemmuusmoodi päällä ja kohtelevat aikuista lastaan kuin pikkulasta. Tilanne paranis jos vanhemmat alkais kohdella nuorta kuin aikuista kohdellaan.

Meillä tämä näkyy anopissa. Kun menemme heille niin mies muuttuu välittömästi passattavaksi teiniksi. Koska anoppi aloittaa sen passaamisen samoin tein. Mitään ei tarvi tehdä, kyllä hän tekee ja hakee, ole sinä vaan siinä. Minun äitini taas on ihan erilainen. Toteaa vaan, että se ja se löytyy sieltä ja sieltä, hae ja ota ite jos tarviit. Mua ihmetytti ja huvitti suuresti kun anoppi mulle tilitti, että pärjääköhän se poikansa nyt esikoisemme kanssa kotona kun minä olin toisen lapsen kanssa synnärillä. Mietin että miksei pärjäisi, kun on niitä kotihommia tehnyt jo vuosia. Anoppi taas pohti ihan tosissaan, että osaako se X laittaa ruokaa itselleen ja lapselleen. Ja ymmärtääkö siivota kotia ettei meidän tarvi vauvan kanssa tulla sotkujen keskelle. Eli siis äiti piti aikuista poikaansa niin lapsena ettei tämä edes ruokaa osaa laittaa eikä huolehtia lapsestaan tai kodin siisteydestä. Ei sentään rynninyt meille hoitamaan huushollia, kun sanoin, että kyllä siellä homma on ihan hallinnassa. Ja oli.

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Osin se aikuisen lapsen lapsuudenkodissa tapahtuva taantuminen johtuu vanhemmista. Heillä on edelleen vanhemmuusmoodi päällä ja kohtelevat aikuista lastaan kuin pikkulasta. Tilanne paranis jos vanhemmat alkais kohdella nuorta kuin aikuista kohdellaan.

Meillä tämä näkyy anopissa. Kun menemme heille niin mies muuttuu välittömästi passattavaksi teiniksi. Koska anoppi aloittaa sen passaamisen samoin tein. Mitään ei tarvi tehdä, kyllä hän tekee ja hakee, ole sinä vaan siinä. Minun äitini taas on ihan erilainen. Toteaa vaan, että se ja se löytyy sieltä ja sieltä, hae ja ota ite jos tarviit. Mua ihmetytti ja huvitti suuresti kun anoppi mulle tilitti, että pärjääköhän se poikansa nyt esikoisemme kanssa kotona kun minä olin toisen lapsen kanssa synnärillä. Mietin että miksei pärjäisi, kun on niitä kotihommia tehnyt jo vuosia. Anoppi taas pohti ihan tosissaan, että osaako se X laittaa ruokaa itselleen ja lapselleen. Ja ymmärtääkö siivota kotia ettei meidän tarvi vauvan kanssa tulla sotkujen keskelle. Eli siis äiti piti aikuista poikaansa niin lapsena ettei tämä edes ruokaa osaa laittaa eikä huolehtia lapsestaan tai kodin siisteydestä. Ei sentään rynninyt meille hoitamaan huushollia, kun sanoin, että kyllä siellä homma on ihan hallinnassa. Ja oli.

Meillä myös anopin luona on semmoinen passaaminen aina, ettei siihen ehdi väliin tekemään mitään. Vaikka kyllä se nykyään osaa jo jotain hommia delegoida, eli joskus saa vähän ruuan laitossa tai saunan lämmityksessä auttaa, mutta esim tiskit se aina haluaa laittaa itse ja ruokaa on varattu yllin kyllin. Tilanne olisi kyllä varmasti eri jos mentäisiin sinne pidemmäksi aikaa asumaan, mutta nyt on tilanne se etten siellä mielellään yhtä yötä enempää käy kun en halua olla "toisen nurkissa" passattavana. Onneksi asuvat sen verran lähellä ettei tarvitsekaan. Omien vanhempieni luona osaan olla rennommin, isäni asuu kauempana ja siellä ollaan joskus majailtu viikkokin kerrallaan tehden omia juttujamme ja ruokia, välillä on kokattu koko porukalle (meillä kaksi pientä lasta ja isän vaimolla kaksi teiniä).

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Juu, itsekkyys on in nykyään. Kenenkään ei pidä välittää kenestäkään. Oma napa on tärkein, muuten uhriutuu ja se ei ole hyvä juttu.  Ja kyllähän oma lapsi pilaa kodin tunnelman. Jotkut heti syntyessään, toiset täytettyään 18v. Siksi lapset pitää vierottaa heti syntymän jälkeen ja laittaa pärjämään omillaan.

 Ei APn tarvitse erikseen sanoa. Tyttö lukee täältä, tai huomaa jäätävästä hiljaisuudesta. Sekin karaisee hyvin, kun joutuu miettimään, miksi äiti murjottaa ja jäätävä. Se lisää sisua ja yksin pärjäämistä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa. Mä vaan mietin jos omalle kohdalle olisi käynyt noin, että olisi ilmoitettu etten ole tervetullut. Ihan varmasti olisin jäädyttänyt välit vanhempiini.

Minä ottaisin koska tahansa lapseni kotiini asumaan määrittelemättömän pitkäksi ajaksi jos semmoinen tilanne vain tulisi koskaan eteen. Todennäköisesti sitten hekin pitävät minusta huolta, sitten kun on sen aika. 

Minäkin ottaisin lapseni kotiin tarvittaessa milloin vaan. Mutta en koskaan ajattele, että heidän täytyy huolehtia minusta vanhana. Olen joskus sanonutkin sen. En halua velvollisuuskäyntejä.

Haluan suoda lapsilleni parhaan mahdollisen elämän ja auttaa heitä hyvään itsenäiseen elämään. Ja yksi tärkeimmistä asioista, on tukea heitä opiskeluissa.

Onnekseni lapseni arvostavat haluani auttaa ja meillä on oikein hyvät välit. He auttavat minua pyytämättä joskus ja se tuntuu ihan hurjan hyvälle.

Minulla on kivat vanhemmat, mutta en silti haluaisi asua heidän luonaan enää edes tilapäisesti. Jo parin päivän vierailut saavat kyllä arvostamaan omaa kotia ja omia tapoja. Sikäli ymmärrän kyllä aloittajaa.

N26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla oli vaikeaa opiskelija-aikana tai yksinäisyys iski kyntensä niskaan pahasti, niin vanhempani tulivat jopa hakemaan kotivierailulle ja painottivat että kotiin saa aina tulla.

Lämmin ja rakastava koti on ollut aikuiseksi kasvussa korvaamaton voimavara. Selustan takaava perusturva. Vanhempani tykkäsivät meistä lapsista yli kaiken ja päinvastoin.

Ehkä siksi kellään meistä lapsista ei mt-sairauksia tai masennuksia, paniikkihäiriöitä sun muita ahdistuksia jotka yleensä kumpuaa syvästä turvattomuuden tunteesta?

Tuo ap-vanhempana olisi ollut kammotus, ei oikeasti tykkää tuosta aikuisesta lapsestaan, eikä nauti tämän seurasta, olemassaolosta puhumattakaan.

Ovatko perheet nykyään jotenkin symbioottisempia kuin ennen ja haetaan jotenkin vahvemmin vakuuttelua sille että rakastetaan? Itse olen keski-ikäinen, lapseton, enkä ole koskaan kokenut, etteivät vanhempani rakastaisi minua tai pitäisi minusta, vaikkemme liimana kyljessä kiinni olosta nautikaan. Nautin kylässä käymisestä ja kutsun heitä mielellään meille, joskus on käyty yhdessä lomilla jne, mutten todellakaan nauttisi mistään kuukausia saman katon alla asumisesta.

No sitä en tiedä, mutta nykyään tosiaan vanhemmilta odotetaan aivan ihme yksisarvissuorituksia. Sinä hetkenä kun lisäännyit, lakkasit olemasta omana itsenäsi.

(Omat lapset vielä ihan pieniä, mutta aikamoiset ovat vaatimukset joka suunnasta)

Mitkä vaatimukset ja suoritukset? AP:lle on vastenmielistä- ja tahtoista majoittaa tytärtään vähän aikaa. Aika moni ketjussa ei voi ymmärtää. Mistään muista vaatimuksista tai suorituksista ei ole ollut mitään puhetta.

Niin, se vaatimus tulee aika selkeästi. Olet tunnekylmä, huono vanhempi ja mitä kaikkea, jos et riemusta kiljuen näin ole toimimassa.

Ei se ole vaatimus vaan toteamus. Ei tarvitse  kiljua riemusta, mutta hyvä vanhempi pystyy tuossakin vaiheessa miettimään omia haluamisiaan suhteessa lasten etuun. Ei se aina tarkoita sitä, että pitää uhrautua ja kasvattaa kiittämätöntä käenpoikaa, vaan lapsen etu voi myös olla se, että laitetaan rajoja kun on sen paikka. Tässä asiassa ei ole se paikka, vaan kasvattaa pitäisi vanhempaa. Jos aikuisia lapsia pitää voida kasvattaa, niin kyllä sen tarvetta on myös vanhenevilla vanhemmilla. Kun vanhuus itsessäänkin tarkoittaa tiettyä henkistä tahmistumista, pitäisi hidastaa sitä kehitystä myös mukautuvuutta ruokkimalla eikä vain tekemällä enemmän sudokuja ja ristikoita. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kivat vanhemmat, mutta en silti haluaisi asua heidän luonaan enää edes tilapäisesti. Jo parin päivän vierailut saavat kyllä arvostamaan omaa kotia ja omia tapoja. Sikäli ymmärrän kyllä aloittajaa.

N26

No tätä minäkin kelailin, olen kyllä sinua selkeästi vanhempi, mutta en edes parikymppisenä tosiaankaan kaivannut äidin ja isän luokse. Asuimme eri paikkakunnilla ja kotipaikkakunnalla käydessä jonkun tekosyyn varjolla olin kavereiden nurkissa mieluummin. Ja minulla on oikein mukavat vanhemmat pienessä mittakaavassa, temperamentti ja tavat vaan niin kovin erilaisia.

Itse asuin gradua kirjoittaessa pari kuukautta äitini luona, koska tein tutkintoa ulkomailla ja palasin Suomeen kirjoitustyön ajaksi. Äiti otti avosylin vastaan ja osasi tottakai sanoa minulle, että odotti minun laittavan ruokaa ja siivoavan. Ei aikuisia lapsia ole pakko passata, mutta missään nimessä en estäisi lasta tulemasta kotiin, en ikinä. Olen itse nyt kahden lapsen äiti.  Samoin äitini saa tulla meille kun haluaa ja jos on tarvetta.

Kuulostatte kamalilta vanhemmilta! Miksi ylipäätään teitte lapsia? Vaikutatte todella kylmiltä ihmisiltä jotka eivät kykene rakastamaan edes omia lapsiaan. Minulle minun lapseni ovat aina lapsiani, olivat he sitten minkä ikäisiä tahansa ja minun luokseni saavat aina tulla. Eikä se tarkoita etteivät he olisi itsenäisiä aikuisia vaikka käyvät viikonloppuja ja työharkkajaksoja asumassa täällä lapsuudenkodissaan. Koska lapseni ovat minulle rakkaita, haluankin heidän käyvän säännöllisin väliajoin viikonloppu- ja lomavierailuja. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Olisin järkyttynyt jos vanhempani sanoisi "tänne ei tarvi enää tulla". Samoin jos äitini tai isäni tarvitsisi majapaikkaa hän olisi tervetullut kotiini sillä sekunnilla.

Kotiin tulevan aikuisen lapsen tulee ymmärtää se, että hän ei saa olla siellä dominoivassa asemassa, niin että vanhemmat joutuvat väistymään syrjään kun hän ''asettuu taloksi''. Mielestäni se vain on väärin. Talon asukkaina ovat hänen vanhempansa (tai yksi vanhempi) - heidän yksityiselämänsä on siellä, heidän henkilökohtaiset tavaransa ja he ovat tottuneet omiin tapoihinsa. 

Voihan lapsi tietysti olla sellaista kohteliasta ja huomaavaista sorttia, joka tajuaa tämän sanomattakin. Silloinhan pari kuukautta saattaa sujua ihan suit sait. Mutta jos on huomattava temperamenttiero kuten kerrottiin, niin sehän tarkoittaa että se hiljaisempi ja rauhaa rakastavampi joutuu väistymään eloisan tieltä sivummalle. Omassa kodissaan.

Minun oikeustajuuni ei uppoa, että miten esim tällainen dominoivuus toisen kodissa olisi ok. Kaksi kuukautta on kuitenkin elämästä pois sekin. 

Jos lapsi on vaikeuksissa ja on hätä, se on sitten kokonaan toinen tilanne. 

Jos ap:sta on ihan ok ettei lapselta oleta sitten vastavuoroisesti mitään kun on itse vanha ja avun tarpeessa, niin mikäpäs siinä kahdestaan kotona nyhvätessä. Kannattaa pitää tämä vaan sitten mielessä jos ja kun hoivakodissa tuntuu yksinäiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Tässä päästään juuri siihen oleelliseen asiaan. Miksi joissain perheissä on niin etäiset, muodolliset ja viileät välit, että oman lapsen asuminen väliaikaisesti on väkisin tapahtuvaa uhrausta vaativaa ja lisäksi vastenmielistä? Miten vauvasta,jota ilmeisesti on rakkaudella hoivattu tulee aikuinen, jonka kanssa asuminen aiheuttaa suuren stressin ja torjunnan? Jotenkin outoa

Vierailija kirjoitti:

Se on kuulkaa niin, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Vielä tulee aika, jolloin olet vanha, etkä oikein pärjää yksinäsi ja tarvitset apua moneen asiaan nuoremmilta.

Olen 63v ja minulla on kolme aikuista lasta. Jo nyt huomaan tarvitsevani apua joihinkin ihan tavallisiin asioihin, kuten sähköiseen asiointiin ja usein pitää kysyä neuvoa esim. autoasioista, huolloista, korjauksista ja "ihmeellisestä kolinasta".

Minä osaltani autan heitä nyt asioissa , joissa voin.

Jos en auttaisi, en myöskään voisi olettaa, että he olisivat minun apuna sitten kun en enää itse pysty omia asioitani hoitamaan.

Niin paljon on palvelutaloissa asukkaita, joita ei kukaan käy katsomassa...

Ymmärrän mitä sanot mutta mielestäni lapset eivät kuitenkaan ikinä ole mitään velkaa vanhemmilleen. Olen varma että lapseni vapaaehtoisesti auttelee tulevaisuudessa jos on just jotain teknologiahässäkkää tai muuta minkä se saattaa ymmärtää paremmin, mutta sillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta ryhtyä omaishoitajaksi koska itse aikoinaan olin mukava vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Tässä päästään juuri siihen oleelliseen asiaan. Miksi joissain perheissä on niin etäiset, muodolliset ja viileät välit, että oman lapsen asuminen väliaikaisesti on väkisin tapahtuvaa uhrausta vaativaa ja lisäksi vastenmielistä? Miten vauvasta,jota ilmeisesti on rakkaudella hoivattu tulee aikuinen, jonka kanssa asuminen aiheuttaa suuren stressin ja torjunnan? Jotenkin outoa

No niin on munki mielestä ihan tosi outoa. On eri juttu jos tilaa ei todellakaan ole. Silloinkin keksitään yhdessä joku hyvä ratkaisu.