En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Tässä päästään juuri siihen oleelliseen asiaan. Miksi joissain perheissä on niin etäiset, muodolliset ja viileät välit, että oman lapsen asuminen väliaikaisesti on väkisin tapahtuvaa uhrausta vaativaa ja lisäksi vastenmielistä? Miten vauvasta,jota ilmeisesti on rakkaudella hoivattu tulee aikuinen, jonka kanssa asuminen aiheuttaa suuren stressin ja torjunnan? Jotenkin outoa

Samasta syystä, miksi se vauvakaan ei enää aikuisena halua asua äitikullan kanssa, vaikka vanhemmat oli joskus sille kaikki kaikessa.

Luonto saa eläimetkin vieroittamaan poikaset emon hoivista ja poikaset rakentamaan oman elämän ja oman reviirin. Muu on epänormaalia.

Toisaalta eläinten keskuudessa on pienten jälkeläisten etu, että ne kasvavat laumassa, jossa on useampi turvallinen aikuinen. Isoäitejä ja äitejä.

Sitten kun makaat palvelutalossa, niin tuskin ajattelet tyttäresi käyvän liian usein. Minusta omat lapset on aina lapsia olkoon he sitten 60-vuotiaita ja itse 90-vuotias. Ei omia lapsia liian usein nää, kun pesästä lentävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Tässä päästään juuri siihen oleelliseen asiaan. Miksi joissain perheissä on niin etäiset, muodolliset ja viileät välit, että oman lapsen asuminen väliaikaisesti on väkisin tapahtuvaa uhrausta vaativaa ja lisäksi vastenmielistä? Miten vauvasta,jota ilmeisesti on rakkaudella hoivattu tulee aikuinen, jonka kanssa asuminen aiheuttaa suuren stressin ja torjunnan? Jotenkin outoa

Samasta syystä, miksi se vauvakaan ei enää aikuisena halua asua äitikullan kanssa, vaikka vanhemmat oli joskus sille kaikki kaikessa.

Luonto saa eläimetkin vieroittamaan poikaset emon hoivista ja poikaset rakentamaan oman elämän ja oman reviirin. Muu on epänormaalia.

Toisaalta eläinten keskuudessa on pienten jälkeläisten etu, että ne kasvavat laumassa, jossa on useampi turvallinen aikuinen. Isoäitejä ja äitejä.

Sen jälkeen kun eläin on lähtenyt pesästä, se ei voi enää odottaa, että emo ruokkii ja hoivaa sitä kuin keskenkasvuista poikasta.

Itse ehdottaisin ap:n asemassa, että voit auttaa tyttöä vuokran tai kulujen kanssa työharjoittelun aikana. Pari viikkoa varmaan olisi helpompi kuin pari kuukautta yhteisasumista. En itsekään olisi tyttären iässä jaksanut vanhempia monta kuukautta saman katon alla, joten ymmärrän kyllä, ettei äiti kaipaa tyttöä niin pitkäksi aikaa vierailulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Tässä taas hyvä kuvaus siitä mikä on jotenkin tosi vinksallaan suomalaisessa perheessä. Kuvitellaan että lapsi ei itsenäisty, jos häntä autetaan tarvittaessa ja että hänellä on perheen tuki elämässä . Kuvitellaan, että pitää potkaista pellolle mahdollisimman varhain karaistumaan. Ilmankos nuoret aikuiset voivat niin huonosti. Ei ole ketään jonka puoleen luottamuksella kääntyä. Jollei sitten onnekkaasti joku hyvä ystävä. Isä ja äiti haluavat vain päästä eroon näin suoraan sanottuna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Tässä taas hyvä kuvaus siitä mikä on jotenkin tosi vinksallaan suomalaisessa perheessä. Kuvitellaan että lapsi ei itsenäisty, jos häntä autetaan tarvittaessa ja että hänellä on perheen tuki elämässä . Kuvitellaan, että pitää potkaista pellolle mahdollisimman varhain karaistumaan. Ilmankos nuoret aikuiset voivat niin huonosti. Ei ole ketään jonka puoleen luottamuksella kääntyä. Jollei sitten onnekkaasti joku hyvä ystävä. Isä ja äiti haluavat vain päästä eroon näin suoraan sanottuna

Auttaa ja tukea voi muillakin tavoilla kuin ottamalla aikuisen punkkaamaan luokseen. Esimerkiksi ruokakassi silloin tällöin, viikonloppuvierailut, ostoksilla yhdessä käyden ja huolien kuuntelijana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole syytä kivittämiseen vähäisimmässäkään määrin. On niin järkevät perustelut. 

Toivottavasti sanot tyttärellesi että ei käy ja perustelet juuri noin kuin teit. Aikuisen tyttäresi pitäisi hyväksyä asia ilman että tulee mitään säröä teidän välille.

Itse ainakin arvostaisin tosi paljon sitä, että äitini sanoisi suoraan minulle miltä hänestä takaisin muuttamiseni tuntuisi ja miten se vaikuttaisi kodin tunnelmaan. Arvostaisin suoruutta ja avoimuutta, koska se toinen vaihtoehto olisi kuitenkin väkinäinen toisen hyväksi uhrautuminen, siitä ei koskaan mitään hyvää seuraa.

Tässä päästään juuri siihen oleelliseen asiaan. Miksi joissain perheissä on niin etäiset, muodolliset ja viileät välit, että oman lapsen asuminen väliaikaisesti on väkisin tapahtuvaa uhrausta vaativaa ja lisäksi vastenmielistä? Miten vauvasta,jota ilmeisesti on rakkaudella hoivattu tulee aikuinen, jonka kanssa asuminen aiheuttaa suuren stressin ja torjunnan? Jotenkin outoa

Samasta syystä, miksi se vauvakaan ei enää aikuisena halua asua äitikullan kanssa, vaikka vanhemmat oli joskus sille kaikki kaikessa.

Luonto saa eläimetkin vieroittamaan poikaset emon hoivista ja poikaset rakentamaan oman elämän ja oman reviirin. Muu on epänormaalia.

Toisaalta eläinten keskuudessa on pienten jälkeläisten etu, että ne kasvavat laumassa, jossa on useampi turvallinen aikuinen. Isoäitejä ja äitejä.

Sen jälkeen kun eläin on lähtenyt pesästä, se ei voi enää odottaa, että emo ruokkii ja hoivaa sitä kuin keskenkasvuista poikasta.

Itse ehdottaisin ap:n asemassa, että voit auttaa tyttöä vuokran tai kulujen kanssa työharjoittelun aikana. Pari viikkoa varmaan olisi helpompi kuin pari kuukautta yhteisasumista. En itsekään olisi tyttären iässä jaksanut vanhempia monta kuukautta saman katon alla, joten ymmärrän kyllä, ettei äiti kaipaa tyttöä niin pitkäksi aikaa vierailulle.

Perheitä on niin erilaisia. Minun luonani on asunut molemmat lapseni eri syiden takia ihan aikuisena ja useita kuukausia. Hyvin on mennyt, kivaa on ollut ja kumpikin itsenäisiä, onnellisia aikuisia. Eli ei kotona aikuisena asuminen ole todellakaan mikään ongelma, jos välit on oikeasti hyvät ja läheiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Tässä taas hyvä kuvaus siitä mikä on jotenkin tosi vinksallaan suomalaisessa perheessä. Kuvitellaan että lapsi ei itsenäisty, jos häntä autetaan tarvittaessa ja että hänellä on perheen tuki elämässä . Kuvitellaan, että pitää potkaista pellolle mahdollisimman varhain karaistumaan. Ilmankos nuoret aikuiset voivat niin huonosti. Ei ole ketään jonka puoleen luottamuksella kääntyä. Jollei sitten onnekkaasti joku hyvä ystävä. Isä ja äiti haluavat vain päästä eroon näin suoraan sanottuna

Missä täällä on noin sanottu? Keksit omiasi. Kyllä useimpien vanhempien luo voi luottamuksella kääntyä, ilman että olisi änkemässä heidän luo asumaan aina kun tulee vähän vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Tässä taas hyvä kuvaus siitä mikä on jotenkin tosi vinksallaan suomalaisessa perheessä. Kuvitellaan että lapsi ei itsenäisty, jos häntä autetaan tarvittaessa ja että hänellä on perheen tuki elämässä . Kuvitellaan, että pitää potkaista pellolle mahdollisimman varhain karaistumaan. Ilmankos nuoret aikuiset voivat niin huonosti. Ei ole ketään jonka puoleen luottamuksella kääntyä. Jollei sitten onnekkaasti joku hyvä ystävä. Isä ja äiti haluavat vain päästä eroon näin suoraan sanottuna

Auttaa ja tukea voi muillakin tavoilla kuin ottamalla aikuisen punkkaamaan luokseen. Esimerkiksi ruokakassi silloin tällöin, viikonloppuvierailut, ostoksilla yhdessä käyden ja huolien kuuntelijana.

Ei täällä varmasti kukaan tarkoita, että olisi ainoa keino, mutta aloitus koskee juuri tätä asumista, joka kyllä yllättäen tuntuu olevan iso ongelma joillekin vanhemmille

Mammat triggeröityy ap:n viestistä. Huono omatunto omien lasten laiminlyönnistä aikanaan?

Käy tässä mielessä näitä lukiessa, että mikähän siinä vois olla taustalla että aikuinen lapsi taantuu kotiin muuttaessa tai käymään tullessa? Tämä oli vähän niinkuin vanhemmille suunnatttu kysymys/pohdinta. Jos jo kotona asuessa lapselle ei ole opetettu esim. kodin töihin osallistumista, ja on ns. annettu olla ilman mitään odotuksia mistään, niin onko ihme, että tuttuihin tapoihin tartutaan takaisin palatessa?

En halua nyt tieten tahtoen provosoida ketään, mutta aika usein tuollainen käytös on opittua. Esimerkki: tuliko teininäkin lounasaikaan valmiiseen pöytään ja syötyään annoit lähteä ilman että tarvitsi osallistua astioiden keräämiseen tai ruokatarvikkeiden pois laittamiseen? Opetettiinko imuroimaan muitakin paikkoja kuin oma huone? Ymmärrätte kai pointtini. En kiistä, etteikö aikuisena lapsellakin olisi vastuu käyttäytyä kotonakin aikuisen tavoin siitä huomauttamatta, mutta tottumuksia voi alkuun olla vaikea karistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Tässä taas hyvä kuvaus siitä mikä on jotenkin tosi vinksallaan suomalaisessa perheessä. Kuvitellaan että lapsi ei itsenäisty, jos häntä autetaan tarvittaessa ja että hänellä on perheen tuki elämässä . Kuvitellaan, että pitää potkaista pellolle mahdollisimman varhain karaistumaan. Ilmankos nuoret aikuiset voivat niin huonosti. Ei ole ketään jonka puoleen luottamuksella kääntyä. Jollei sitten onnekkaasti joku hyvä ystävä. Isä ja äiti haluavat vain päästä eroon näin suoraan sanottuna

Missä täällä on noin sanottu? Keksit omiasi. Kyllä useimpien vanhempien luo voi luottamuksella kääntyä, ilman että olisi änkemässä heidän luo asumaan aina kun tulee vähän vaikeaa.

Siinä taas hyvin paljastava ilmaisu: "änkeämässä heidän luo" . Haluaako ihminen luottaa tuollaisen asenteen vallitessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Tässä taas hyvä kuvaus siitä mikä on jotenkin tosi vinksallaan suomalaisessa perheessä. Kuvitellaan että lapsi ei itsenäisty, jos häntä autetaan tarvittaessa ja että hänellä on perheen tuki elämässä . Kuvitellaan, että pitää potkaista pellolle mahdollisimman varhain karaistumaan. Ilmankos nuoret aikuiset voivat niin huonosti. Ei ole ketään jonka puoleen luottamuksella kääntyä. Jollei sitten onnekkaasti joku hyvä ystävä. Isä ja äiti haluavat vain päästä eroon näin suoraan sanottuna

Auttaa ja tukea voi muillakin tavoilla kuin ottamalla aikuisen punkkaamaan luokseen. Esimerkiksi ruokakassi silloin tällöin, viikonloppuvierailut, ostoksilla yhdessä käyden ja huolien kuuntelijana.

Ei täällä varmasti kukaan tarkoita, että olisi ainoa keino, mutta aloitus koskee juuri tätä asumista, joka kyllä yllättäen tuntuu olevan iso ongelma joillekin vanhemmille

Minä ymmärrän ap:ta täysin. Kyse on kuitenkin useista kuukausista. Se on pitkä aika. Kuinka moni teistä ottaisi vaikka omat vanhemmat luokseen useaksi kuukaudeksi? Joillekin se sopisi hyvin, toisille ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kuulkaa niin, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Vielä tulee aika, jolloin olet vanha, etkä oikein pärjää yksinäsi ja tarvitset apua moneen asiaan nuoremmilta.

Olen 63v ja minulla on kolme aikuista lasta. Jo nyt huomaan tarvitsevani apua joihinkin ihan tavallisiin asioihin, kuten sähköiseen asiointiin ja usein pitää kysyä neuvoa esim. autoasioista, huolloista, korjauksista ja "ihmeellisestä kolinasta".

Minä osaltani autan heitä nyt asioissa , joissa voin.

Jos en auttaisi, en myöskään voisi olettaa, että he olisivat minun apuna sitten kun en enää itse pysty omia asioitani hoitamaan.

Niin paljon on palvelutaloissa asukkaita, joita ei kukaan käy katsomassa...

Ymmärrän mitä sanot mutta mielestäni lapset eivät kuitenkaan ikinä ole mitään velkaa vanhemmilleen. Olen varma että lapseni vapaaehtoisesti auttelee tulevaisuudessa jos on just jotain teknologiahässäkkää tai muuta minkä se saattaa ymmärtää paremmin, mutta sillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta ryhtyä omaishoitajaksi koska itse aikoinaan olin mukava vanhempi.

Miksi alapeukutat? Mielestäsi lapsesi ovat velvoitettuja sairaanhoitajaksesi?

Koska näkemyksesi edustaa sitä suurten ikäluokkien teoreettista onnelaa, jossa realiteetit eivät paljon paina. Teidän hoitonne tulee maksamaan niin paljon, että omaisista todellakin otetaan irti kaikki mikä lähtee, ja vielä lisääkin. Nimittäin kun monella meistä ei ole edes rahaa kulkea siellä satojen kilometrien päässä hoitamassa teidän asioitanne, olivat ne sitten teknologista hässäkkää tai jotain vakavampaa. Puhuuko suuri ikäluokka tästä ongelmana - ei, vaan paasataan aina vain itsemääräämisoikeudesta ja kaikesta siitä ihanasta, mikä teidän täytyy saada elämästä irti. Ja hautaanne olette menossa terveinä, riippumattomina ruusuilla tanssien, olematta köyhiä tai kipeitä sekuntiakaan. 

Ja jos jotain apua joskus ehkä mahdollisesti tarvitaan - no, se vain tulee jostain. Niinkuin vauvalle tissi. 

Vierailija kirjoitti:

Mammat triggeröityy ap:n viestistä. Huono omatunto omien lasten laiminlyönnistä aikanaan?

Kuvailemaasi triggeröitymistä kutsutaan keskusteluksi ja tämän palstan tarkoitus on kai käsitellä erilaisia asioita erilaisin mielipitein. Jos sinua ahdistaa tämä keskustelu, niin mistä se sitten kertoo?

Monessa muussa maassa homma menee niin, että vanhemmat saavat asua tarvittaessa aikuisten lasten luona ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Suomessa vanhempien pitää ottaa aikuinen lapsi koska vaan luokseen, mutta toisinpäin tämä homma ei toimikaan. Päinvastoin, jos jonkun puoliso haluaa ottaa muistisairaan äitinsä omaan kotiin asumaan, mammaraati säntää paheksumaan ja on sitä mieltä, että yhteiskunta hoitakoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Asumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa? Etkö halua, että lapsesi itsenäistyvät? Heistä tulee mammanpoikia ja tyttöjä, jotka eivät koskaan perustaa omaa perhettä tai kotia?

Tässä taas hyvä kuvaus siitä mikä on jotenkin tosi vinksallaan suomalaisessa perheessä. Kuvitellaan että lapsi ei itsenäisty, jos häntä autetaan tarvittaessa ja että hänellä on perheen tuki elämässä . Kuvitellaan, että pitää potkaista pellolle mahdollisimman varhain karaistumaan. Ilmankos nuoret aikuiset voivat niin huonosti. Ei ole ketään jonka puoleen luottamuksella kääntyä. Jollei sitten onnekkaasti joku hyvä ystävä. Isä ja äiti haluavat vain päästä eroon näin suoraan sanottuna

Auttaa ja tukea voi muillakin tavoilla kuin ottamalla aikuisen punkkaamaan luokseen. Esimerkiksi ruokakassi silloin tällöin, viikonloppuvierailut, ostoksilla yhdessä käyden ja huolien kuuntelijana.

Ei täällä varmasti kukaan tarkoita, että olisi ainoa keino, mutta aloitus koskee juuri tätä asumista, joka kyllä yllättäen tuntuu olevan iso ongelma joillekin vanhemmille

Minä ymmärrän ap:ta täysin. Kyse on kuitenkin useista kuukausista. Se on pitkä aika. Kuinka moni teistä ottaisi vaikka omat vanhemmat luokseen useaksi kuukaudeksi? Joillekin se sopisi hyvin, toisille ei.

Siitähän ei ollut kysymys, että pitäisi joko sopia hyvin tai loistavasti. Vaan siitä, miten vähän ollaan valmiita kärsimään epämukavuuttakin omien lasten hyväksi. Voin sanoa, ettei äitini majoittaminen ole ollut mikään nautinto, mutta muut vaihtoehdot ovat niin paljon ikävämpiä, että olemme sietäneet tilannetta varsin hyvin. Ap ei miettinyt lainkaan sitä, mitä vahinkoa lapselle olisi hänen ratkaisustaan. Kuten hänelle oli täysin pois laskelmista se ajatus, että hän itse voisi saadakin jotain. Meillä on saatu ylpeyttä ja mielenrauhaa.  Ja iloa runsastuvista hetkistä, jolloin äiti vaikuttaa onnelliselta. 

Vierailija kirjoitti:

Monessa muussa maassa homma menee niin, että vanhemmat saavat asua tarvittaessa aikuisten lasten luona ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Suomessa vanhempien pitää ottaa aikuinen lapsi koska vaan luokseen, mutta toisinpäin tämä homma ei toimikaan. Päinvastoin, jos jonkun puoliso haluaa ottaa muistisairaan äitinsä omaan kotiin asumaan, mammaraati säntää paheksumaan ja on sitä mieltä, että yhteiskunta hoitakoon.

Se äiti on noissa maissa asunut perheessä jo ennen sairastumistaan ja hoitanut lapsenlapsensa. Niissä maissa äidin majoittamiseen tarvittava tila on edullista ja äiti käyttäytyy hyvin koska kulttuurissa ymmärretään, että suvun päämiehenä toimii nyt hänen poikansa. Paikkansa ymmärtävää vanhusta on helppo kohdella arvostavasti ja kunnioittaen, ja naapuritkin auttavat. 

Meillä pitäisi muuttaa hyvin paljon asioita, ennen kuin vanhukset voidaan majoittaa lasten luo. Talot pitää jälleen rakentaa niin, että ne pystyy osastoimaan. Tai pitää palata kotirouvakulttuuriin, jossa koko perheen työssäkäyntikyky ei romahda siihen, että muistisairas komppaa yökaudet. Miten sinä ratkaisit nuo ongelmat? 

Vierailija kirjoitti:

Mammat triggeröityy ap:n viestistä. Huono omatunto omien lasten laiminlyönnistä aikanaan?

Luetun ymmärtäminen?

Taitaa AP käydä täällä puolustamassa itseään. Ei vaan enää kehtaa kertoa olevansa sama.

Nyt täällä jo haetaan apua eläinkunnasta, vaikka muuten homo sapiens on NIIN eläinten yläpuolella ja fiksumpia.

Kyllä! Olen triggeröitynyt ja AP potuttaa silloinkin kun teen muuta. Olen tunnekylmän äidin lapsi - ja isänkin, joka oli tossu ja "samoilla linjoilla" äidin kanssa. Nyt äitinä haluan antaa lapsilleni ihan toisenlaisen tunneilmaston. Varon kuitenkin, etten mene liian huolehtivaksi. Omia lapsia kannattaa kuunnella. Ja aikuisille lapsille voi ja - pitääkin  - puhua kuin järkevälle aikuiselle. Minusta on ihanaa seurata, millaisia ihmisiä lapsistani kasvoi. Erilaisia kuin minä ja erilaisia keskenään. Kiehtovia ja ihania!

Vierailija kirjoitti:

Taitaa AP käydä täällä puolustamassa itseään. Ei vaan enää kehtaa kertoa olevansa sama.

Nyt täällä jo haetaan apua eläinkunnasta, vaikka muuten homo sapiens on NIIN eläinten yläpuolella ja fiksumpia.

Kyllä! Olen triggeröitynyt ja AP potuttaa silloinkin kun teen muuta. Olen tunnekylmän äidin lapsi - ja isänkin, joka oli tossu ja "samoilla linjoilla" äidin kanssa. Nyt äitinä haluan antaa lapsilleni ihan toisenlaisen tunneilmaston. Varon kuitenkin, etten mene liian huolehtivaksi. Omia lapsia kannattaa kuunnella. Ja aikuisille lapsille voi ja - pitääkin  - puhua kuin järkevälle aikuiselle. Minusta on ihanaa seurata, millaisia ihmisiä lapsistani kasvoi. Erilaisia kuin minä ja erilaisia keskenään. Kiehtovia ja ihania!

Vanhempien mielestä omat lapset on aina kiehtovia ja ihania. Eivät mitään negatiivista. (Eihän koulu- tai työpaikkakiusaajiakaan ole oikeasti olemassa...)