En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..

Se on kuulkaa niin, että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Vielä tulee aika, jolloin olet vanha, etkä oikein pärjää yksinäsi ja tarvitset apua moneen asiaan nuoremmilta.

Olen 63v ja minulla on kolme aikuista lasta. Jo nyt huomaan tarvitsevani apua joihinkin ihan tavallisiin asioihin, kuten sähköiseen asiointiin ja usein pitää kysyä neuvoa esim. autoasioista, huolloista, korjauksista ja "ihmeellisestä kolinasta".

Minä osaltani autan heitä nyt asioissa , joissa voin.

Jos en auttaisi, en myöskään voisi olettaa, että he olisivat minun apuna sitten kun en enää itse pysty omia asioitani hoitamaan.

Niin paljon on palvelutaloissa asukkaita, joita ei kukaan käy katsomassa...

Miksi piti tehdä lapsi, vaikkei pidä siitä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi piti tehdä lapsi, vaikkei pidä siitä?

Koska niitä ”kuuluu” tehdä ja on huonompi kansalainen jos ei tee. Lapsuusaika menee hampaat irvessä onnellista esittäen ja kaikille todistellen kuinka elämä on täydellistä. Kun lapsi aikuistuu, se ulkoistetaan elämästä hyvänpäiväntutuksi. Ja sitten vanhana itketään, kuinka lapsia ei kiinnostele auttaa ja käydä katsomassa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi piti tehdä lapsi, vaikkei pidä siitä?

Ap huomasi liian myöhään, että lapsella on erilainen temperamentti kuin hänellä. Iik, apua! Hän ei kestä.

Myönnetään että triggeröidyin ap:n tekstistä eilen ja tod näk luin siitä asioita joita siinä ei ollut, johtuen siitä että oma äitini on aina ollut hyvin tunnekylmä ja etäinen minua kohtaan, ja olen siitä edelleen katkera vaikka tässä keski-ikää lähestyn.

Joten pahoittelut ap, varmaankin olet ihan hyvä äiti jos teillä kerran on hyvät välit.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan lapsena olettaisi, että voin vaan mennä vanhemmille asumaan pitkäksi aikaa. Kysyisin, että haittaisiko se. Maksaisin itse oletuksena kaiken ja auttaisin kotitöissä.

Minä vanhempana sanoisin, että enemmän sinulla on tarvetta rahalle mitä meillä. Eri juttu tietenkin, jos vanhempasi elävät toimeentulotuen turvin ja sinulla on hyvä palkka. Omien pyykkien peseminen ja oman huoneen siivoaminen kuuluu lapselle, muista hommista voi aina sopia. Lapselle voi aina huudella, että tuletkos auttamaan äitiä, mutta aikuisella pitää kotitöiden olla sellaisia, että hän voi tehdä ne silloin, kun hänelle sopii.

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Juttuhan tuossa onkin se, että kun oma lapsi tulee assumaan kuukaudeksi, hän on vanhempiensa luona vierailijan statuksella, tai sitten lapsena, ei tasavertaisena perheenjäsenenä. Kuka muka laittaa vieraat pesemään pyykkiä tai hoitamaan kotia? Eihän ap  sanonut että lapsi ei saa tulla, vaan että se vähän ottaa pattiin että tulee. Tiedän montakin perhettä jossa lapsi tekee juuri harjoitteluja vanhempien luona asuen, ja kyllä siellä kaikkien puheissa on vähän sellainen että lähtis jo kotiinsa :D

Ja ihmisillä ei ole mahdollisuutta muuttaa ajatuksiaan ja käytöstään? Olisi ihan kamalaa, jos kohtelisin aikuisia lapsiani vieraan statuksella tai lapsina tuossa tilanteesa. Muutenkin olen opetellut olemaan vähemmän äiti ja enemmän tasavertainen aikuinen. On hyvin mielenkiinotista tutustua lapsiinsa aikuisina ihmisinä. Se on mahdollista, ap.

Olin tilanteessa, jossa asunnossani kämppikset riitelivät jatkuvasti öisin. Vuokrasopparikuvion vuoksi tilannetta ei saatu hallintaan. Join viinaa saadakseni unta. Kuukausien putkien jälkeen päätin soittaa äidilleni, että tarvitsen apua.

Äidille oli ok, että tulen hänen luokseen asumaan väliaikaisesti. Ehtona toki se, ettei alkoholia juoda. Pääsin muuttamaan pois kaaoksesta ja kolmen kuukauden aikana olen juonut vain neljä kertaa. Nyt 47 päivän selvä putki.

Viikon päästä muutto toiseen kaupunkiin ja äiti on "huolissaan", että kokki lähtee. ;)

M37

Melko kylmää kyytiä täällä monessa perheessä! Itse en ymmärrä miten oma lapsi voi aiheuttaa noin negatiivisia tuntemuksia.

Muutin itse 15-vuotiaana lukion takia useamman sadan kilometrin päähän kotoa. Kuitenkin elämässä on ollut vaiheita, että olen muuttanut hetkeksi vanhempien luokse asumaan. Ensimmäisen kerran muutin heille puoleksi vuodeksi parikymppisenä, kun tuli ero, asunto meni sitä kautta alta ja minulle tarjottiin määräaikaista työtä vanhempien paikkakunnalta. Teki todella hyvää päästä kivuliaan eron jälkeen äidin luo purkamaan tunteita ja ihan rehellisesti syliin itkemään pahaa oloa.  Toinen kerta oli kun ostettiin miehen kanssa uusi asunto, ja jouduttiin muuttamaan vanhasta asunnosta paria kuukautta ennen kuin päästiin uuteen asuntoon. Tässä tapauksessa mieskin asui osittain minun vanhemmilla. 

Nyt kun meillä on vauva, minun vanhemmat tulevat loma-aikoina viikoksi pariksi meille vauvanhoitoavuksi ja ihan vain viettämään aikaa meidän kanssamme. Ei tunnu kenestäkään pahalta, vaikka ollaan välillä jouduttu käymään puolin ja toisin läpi kulloisenkin kodin sääntöjä. Lähinnä siis pieniä arkielämään liittyviä kotityöjuttuja. Mies on myös välillä asunut kuukauden pätkän kotonaan, samoin miehen sisko. Minun velikin on välillä viettänyt lyhyempiä pätkiä meidän vanhemmilla, kun työtilanne on sitä vaatinut.

Meillä onkin kyllä nykyään erittäin hyvin toimiva tukiverkosto. Minun ja miehen vanhemmat tapaavat toisiaan vapaa-ajalla ja me nuoret aikuiset vierailemme keskenään kuka kenenkin perheen luona. Luo turvaa elämään, kun tietää ettei aina tarvitse pärjätä täysin omillaan vaan apua tulee tarvittaessa. 

Ihme, että tyttö itse vielä kuitenkin suostuisi teidän kanssanne asumaan... Opiskelijapoikamme asui luonamme toissakesänä, kun sai täältä kesätöitä. Oli ihan älyttömän mukava kesä. Poika tarjoutui itse leikkaamaan nurmikot ja osallistumaan siivoukseen ja ruuanlaittoon. Hän oli talonvahtina, kasteli pihakukat sekä hoiti koiraa, kun itse olimme pari viikkoa reissussa. Nuo eivät olleet mitenkään vastenmielisiä hommia hänelle; koira on hänelle erittäin tärkeä. Win-win-tilanne molemmille. Saa mielellään tulla uudestaankin.

Sulla on oikeus sun tunteisiin mutta tarkastele niitä ja keskustele tyttäresi kanssa. Älä ota tytärtäsi vain siksi että ”pitää”, jos kapinoit ajatusta vastaan niin yritä muuttaa itseäsi ja ajattelutapojasi.

Jos olette jo temperamentiltanne erilaisia ja ette puhu suoraan niin silloin saatat olla kanssakäymisessäsi etäinen ja se haavoittaa suhdettanne pitkälle tulevaisuuteen.

Muutama kuukausi on todella lyhyt aika, sen jaksaa kyllä. Auttamalla toista saat itsellesi hyvän mielen ja sopu sijaa antaa.

Meillä anoppi ja appiukko otti meidän perheen kotiinsa remontin ajaksi ja muistan aina tämän lämmöllä ja kiitollisuudella. Ei varmasti ollut heille helppo ratkaisu mutta tekivät sen silti.

Kai ap ymmärrät, että jos kiellät lastasi tulemasta, hänen elämästään voi pudota pohja? Hän ei ilmeisesti seurustele, uusia ystäviä ei ole löytynyt uudelta paikkakunnalta ja hän kokee vaihtoehtona kotiin palaamisen hetkeksi. Itse nuoren aikuisena kotiin palaaminen on tarkoittanut levollisempaa unta, säännöllistä ruokarytmiä ja vähempää ahdistusta yksinäisyydestä. Tietenkin kotitöihin osallistuu kaikki. Kerroit lapsesi olevan sosiaalinen ja touhukas. Sellainen hän on teidän seurassa, koska kokee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Vanhemmuus ei lopu koskaan. Ei ikinä. Vaikka itsekin olen introvertti ja kaipaan omaa rauhaa niin omaa lastani en koskaan käännyttäisi pois. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus luoda läheiset välit lapseesi, mikä tarkoittaa läheisiä välejä tuleviin lapsenlapsiin ja apua sinulle, kun sitä vanhana tarvitset.

En ihmettele miksi osalla vanhuksia ei käy juuri kukaan omainen katsomassa..

Mun lapset ovat aina tervetulleita kotiin, silloin kun tarvitsevat apua. Varsinkin jos kyse muutamien kuukausien asumisesta.

Minulla oli edesmenneen äitini kanssa tosi hyvät välit. Kävin joka viikko kotona ja soittelimme usein. Jos olisin tarvinnut tilapäistä majoitusta olisi se ilman muuta ollut ok.

Onkos ap kotirouva kun ei halua mitään ylimääräistä hälyä, ja kertomansa mukaan myös lapsen isä on samaa mieltä. Eihän miehet ole mitään mieltä, naiset sanoo mitä mieltä pitää olla.

Minun lapseni oli työharjoittelussa, tuli monen vuoden päästä kotiin, ja meillä oli oikein mukavaa. Puhuttiin kaikesta, ostettiin pizzaa, viihdyttiin hyvin yhdessä. Edelleen huomasin olevani huolissani ja soittelin jos ei lasta kotiin kuulunut kun oli joutunut jäämään vielä asiakasta parsimaan. Harmi kun lähti puolen vuoden kuluttua. Kummankin lapseni kanssa vatsappaan lähes päivittäin. Meillä on hyvät välit, myös vävyt tykkää käydä. Elelen yksin, ehkä siksi ei ole ajatusta että omat lapset häiritsisi mitenkään.

Hirveältä tuntuisi, jos olisin lapsenne.

Vierailija kirjoitti:

Kai ap ymmärrät, että jos kiellät lastasi tulemasta, hänen elämästään voi pudota pohja? Hän ei ilmeisesti seurustele, uusia ystäviä ei ole löytynyt uudelta paikkakunnalta ja hän kokee vaihtoehtona kotiin palaamisen hetkeksi. Itse nuoren aikuisena kotiin palaaminen on tarkoittanut levollisempaa unta, säännöllistä ruokarytmiä ja vähempää ahdistusta yksinäisyydestä. Tietenkin kotitöihin osallistuu kaikki. Kerroit lapsesi olevan sosiaalinen ja touhukas. Sellainen hän on teidän seurassa, koska kokee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Vanhemmuus ei lopu koskaan. Ei ikinä. Vaikka itsekin olen introvertti ja kaipaan omaa rauhaa niin omaa lastani en koskaan käännyttäisi pois. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus luoda läheiset välit lapseesi, mikä tarkoittaa läheisiä välejä tuleviin lapsenlapsiin ja apua sinulle, kun sitä vanhana tarvitset.

Juuri näin. Tiedän omasta lapsestani ja itsestänikin kun opiskelupaikkakunnalta pääsi kotiin edes joskus, niin uni oli parempaa, ei ahdistanut ja pystyi rentoutumaan. Hengittämään. Oli hyvä olla kotona.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sanoi aina että aikuiset lapset aina tervetulleita kotiin asumaan,  ja kaikki kolme olemme vuorollamme siellä  yhteishuushollissa asuneet, kaksi jopa perheineen ja lapsineen.

Ja kaikki sujui hienosti.

Minäkin olen  kahdelle aikuiselle lapselleni sanonut että kotiin voi tulla koska tahansa, jos elämässä jaksoja jolloin äidin rakkaus  ja kodin turva  ja jääkaappikin tuntuu tarpeelliselta. Vanhempi sinkku 30v ja risat on asunutkin  useita muutaman kuukauden jaksoja silloin kun huolet liikaa painaneet --kotona elämä helpottaa.

Koti on aina koti, sinne saa palata iästä riippumatta  omilla  avaimillaan, milloin tahansa.

Samoin meillä. Koti on aina koti, ja lapseni ovat aina sinne tervetulleita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tajua. Järkyttävää. Ei teillä ole kivat välit ja kun kiellät tulemasta, ei teillä ole välejä enää ollenkaan.

Jos osallistuisi ruokamenoihin, kodin siistinä pitämiseen tai maksaisi hieman ylläpidosta - olisi asia minulle ok. Vai hyväksikäyttöäkö tässä tarkoitit? "Kiva kun voin mennä ilmaiseksi asumaan takaisin kotiin"?

Vähän riippuisi siitä onko harjoittelu palkaton vai palkallinen. Jos saa palkkaa niin sitten saisi osallistua vähän ruokamenoihin ym. Mutta jos palkaton niin en kyllä kehtais ottaa siitä pienestä opintotuesta mitään ylläpitomaksuja. Sehän menee jo kulkemiseen ja eväisiin.

Jos mahdollista rahallisesti, niin vuokraisin tyttärelle oman asunnon siksi aikaa. Jos siihen ei ole varaa, niin miettisin, että onko se oma muutaman kuukauden epämukavuus niin iso asia verrattuna siihen, että toinen vaihtoehto lienee se, että tytär muuttaa nykyisestä asunnostaan itse maksamaansa vuokra-asuntoon muutamaksi kuukaudeksi, etsii sitten taas uuden asunnon ja muuttaa taas. Mieti, kuinka rankkaa tuo olisi tyttärelle, eikä halpaa sekään.

Jos nyt kuitenkin päädytään siihen, että tytär tulee teidän luokse asumaan, voisiko keskustella etukäteen pelisäännöistä? Mitkä on niitä asioita, joissa eniten "kolisee" ja mikä aiheuttaa eniten sitä epämukavuutta, voisiko niihin sopia jotain yhteistä elämää sujuvoittavia sääntöjä? Voisin esim. hyvin kuvitella, että oma erittäin herkkäuninen äitini olisi minulle nuoruudessani todennut, että joko tulet aina klo 23 mennessä kotiin tai sitten menet kaverille yöksi. Näin jälkikäteen ihan kamalaa, miten usein olen herättänyt äitini tulemalla keskellä yötä kotiin - kun ihan yhtä hyvin olisin voinut mennä kaverille yöksi, mutta eipä silloin osannut niin ajatella, että se häiritsee - eikä äitikään siitä sanonut. Mutta tämä vain esimerkkinä.

Arvostan itse ihan älyttömän paljon sitä, että olen saanut muuttaa takaisin vanhempieni luokse jopa kahdesti. Toisella kertaa tuli vähän äkkilähtö, joten en sinänsä kysynyt edes lupaa, mutta myöhemmin siitä kyllä keskustelimme ja vanhempani sanoivat, että kotiin saa aina tulla. Toisella kertaa sitten kysyttiin lupa ja asuttiin mieheni kanssa putkiremontin ajan vanhempien luona. Näistä molemmista kerroista olen ihan superkiitollinen ja jos itselle joskus lapsia siunaantuu ja jos vaan pystyn tällaisen avun lapsilleni antamaan, niin sen annan.