Asioita, jotka tuntuvat kiusallisilta, vaikka eivät ole

Vierailija kirjoitti:

Kun olet jonkun, etenkin miespuolisen ihastuksen, tai puolitutun kanssa ja sun täytyy käydä vessassa. Yrität olla nopea, ettei se vaan luule että istut paskalla. Vaikka siinä ei olisi yhtään mitään ihmeellistä vaikka istuisitkin.

Sama jos oot jossain tilassa missä useita ihmisiä, ja sun maha kurisee. Ei taaskaan mitään ihmeellistä, mutta kiusallista.

voihan tää ihastskin käydåä istumassa paskalla

Hirveän ylenpalttiset julkiset kehumiset, jos on onnistunut jossakin. Olen siis ulkomailla monikansallisessa firmassa töissä. Koen sellaisen julkisen suitsuttamisen äärimmäisen nolostuttavana.

Just hyviä:D vahva samaistuminen moniin noista

Vierailija kirjoitti:

Hirveän ylenpalttiset julkiset kehumiset, jos on onnistunut jossakin. Olen siis ulkomailla monikansallisessa firmassa töissä. Koen sellaisen julkisen suitsuttamisen äärimmäisen nolostuttavana.

Suomessa ei ole totuttu kehumisiin, sanotaan vaan jos joku menee pieleen. On muutenkin ihmeellistä jos joku kehuu.

Koirankakkapussin kanssa kävely. Toisaalta sitä tuntee hyvää omatuntoa kun vastaan tulee Pirjo jonka musti tekee kasan keskelle jalkakäytävää ja jatkavat vain matkaa.

Vierailija kirjoitti:

Lentokoneessa kävely käytävällä wc:hen. Sieltä suoriutuminen kun oven takana on jonoa. Kun tulet paikallesi ja toisten on noustava käytäväpaikalta ja keskipaikalta että pääset ikkunapaikallesi.

Yleensäkin muiden ihmisten vaivaaminen, että pääset paikallesi/ paikaltasi pois. Tämä toistuu teatterissa, konserttisaleissa ja busseissa. Lentokoneissa se on erityisen kiusallista, koska siellä on niin älyttömän ahdasta, kärryt kulkee koko ajan käytävillä ja pois pyrkimisen syy on kaiken lisäksi niinkin arkisen kiusallinen kuin vessa-asiat.

Nyt korona-aikaan tosin ei ole näitä tilanteita.

On hississä olemista tuntemattomien kanssa ja sitten on Siinä Hississä olemista tuntemattomien kanssa. Tarkoitan Meilahden allergiasairaalan hissiä, jota käytin 10-15 vuotta sitten säännöllisin väliajoin, kun kävin allergiapolilla siedätyshoidossa. Siedätyksessä käyminen ei ollut kiusallista vaan se, että samalla hissillä mentiin myös kerrosta alemmaksi sukupuolitautien poliklinikalle. Kyllä ei ole missään hississä ollut niin usein niin montaa setää, jotka häntä koipien välissä tahtovat haihtua savuna ilmaan, vaikka testeissä käyminen tietenkin on hyvä homma ja vastuullinen teko. Vaikka jäin eri kerroksessa pois, pidin sen lisäksi tärkeänä osoittaa siinä hississä jotenkin hienovaraisella kehonkielelläni, että minä en ollut millään sukupuoliasioilla tässä sairaalassa todellakaan. Yritin näyttää samanaikaisesti suoraselkäiseltä mutta keuhkotautiselta. Pitkiä hissimatkoja olivat ne. 

Tämä lienee oikea ketju lievittää syyllisyydentuntoa. Muutama vuosi sitten ajoin alamäkeä, jonka alapäässä on suojatie, josta moni koululainen kulkee kouluun. Oli talvi ja mäki aivan jäinen. Joku lapsi kulki siellä suojatiellä, ja aloin jarruttaa hyvissä ajoin. Auto vain liusui eteenpäin, enkä ollut varma ehdinkö pysähtyä ajoissa. Jouduin siis tööttäämään ja lapsi juoksi alta pois. Risteyksessä oli muitakin autoja ja tottakai tuntui, että ne muut tuomitsivat että joku rattiraivohullu ei jaksa odottaa kun pieni lapsi kulkee :( kamalan kiusallista.

Vierailija kirjoitti:

Raskausmahan kanssa ihmisten edessä oleminen, pois lukien nyt tyyliin oma perhe. Joo, tiedän ettei moni varmaan koe samoin.

Jos on kovin nuori tai hyvin lapsenkasvoinen odottaja, raskausmaha tuntuu nololta. Ja jos joku sattuu katsomaan tyyliin "tuo on saanut munaa", niin kiusallista se on, vaikka nolous johtuu tietenkin siitä ihmisestä, joka yhdistää raskauden johonkin seksuaaliseen irstailuun. Oikeasti raskausmaha on kaunis ja sitä kuuluu kantaa ylpeydellä.

Vierailija kirjoitti:

Suurperheellisenä kun harvoin käy kaupassa ja joutuu ostamaan normisti ison satsin vessapaperia korona-aikaan ja tyypit kaupassa vilkuilee ostoskärryä

Tämä! Just ku oli poikkeustila alkanu ja meillä oli paperi lopussa ja oli pakko ostaa. Hävetti mennä hakee jättipakkaus ku tuntu et kaikki kyttää ja tirskuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gynekologinen tutkimus.Sehän on periaatteessa sama kuin kieltään näyttäisi lääkärille mutta aina vaan tuntuu tosi kiusalliselta.

hirveintä siinä on se pöydälle kiipeämishetki ja koipien asettelu. Vihaan. Vihaan. Vihaan. Enkä ymmärrä naisia, jotka käy miesgynellä!

Minulle ei ole mikään ongelma mennä miesgynelle vaikka säärikarvat ajamatta. Ei tunnu missään.

Mutta auta armias, jos joudun näyttämään jalkateräni lääkärille, ja se vielä koskee niihin! Nolostelen jostain syystä kuollakseni kun joudun riisumaan kengän ja sukan ja lääkäri koskee nihkeään jalkaan ja näkee että peukkuvarpaassa kasvaa karvoja ja kynnen alla on mustaa sukkanöyhtää.

En käytä sandaaleitakaan juuri koskaan, koska en tahdo kenenkään näkevän jalkojani. Vaikka ne on ihan tavalliset jalat.

Jos sua kehutaan ihan hirveästi sit vaa nolona oon sillee joo kiitos.

Se, kun olet käynyt jonkun ihmisen kanssa samassa koirapuistossa vuosia, etkä tiedä vieläkään sen nimeä. Vaihdatte puhelinnumeroita, ja merkkaat sen kännykkääsi: "Mustin emäntä".

Ylipäänsä muutenkin tilanteet kun tutustut johonkuhun sattumalta vaikka harrastuksissa. Tietyn pisteen jälkeen ei vaan enää voi kysyä että kuka sä muuten olet, kun tietää ihmisestä kaiken muun paitsi nimeä.

Tuon takia yritän aina ujuttaa oman nimeni keskusteluun, tyyliin koirapuistossa sanon vaikka, että "Meidän Piki varmaan ajattelee, että kyllä tuo Marjatta on merkillinen kun ei anna tarpeeksi ruokaa" tms. Tarjoan siis oman nimeni sille toiselle niin ettei sen tarvitse kysyä eikä minun esittäytyä.

Sama juttu muuten papin kanssa. Nyt tietysti ei koronan takia kirkonmenoja ole, mutta ennen sitä oli kiusallinen tilanne. Meillä on pieni seurakunta, joten pappi varmasti tuntee naamasta kaikki messussa kävijät, ja minä tietysti tiedän kuka pappi on. Pappi sitten pysähtyi kerran hautausmaalla juttelemaan kanssani (olin juuri muuttanut paikkakunnalle pari kuukautta sitten ja hän kyseli olenko paikallisia jne). Esittäydyin kyllä sitten lopuksi, mutta oli hirveän kiusallista olla tilanteessa missä minä tiedän kuka toinen on mutta hän ei tiedä kuka minä olen.

Antaa potkut, vaikka henkilöä on varoitettu ja hän potkut ansaitsee.

Kun on jooga tai venyttelytunnilla, ja on kankea kuin rautakanki ja sitten siellä on niitä super oppilaita, jotka venyvät tai taipuvat lähes solmuun. Kai se on rakennekysymys, olen käynyt näillä tunneilla vuosikausia ja silti yhä yhtä kankea. Ei pidä vertailla itseään muihin, mutta silti tämä tuntuu lannistavalta ja nöyryyttävältä

:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurperheellisenä kun harvoin käy kaupassa ja joutuu ostamaan normisti ison satsin vessapaperia korona-aikaan ja tyypit kaupassa vilkuilee ostoskärryä

Tämä! Just ku oli poikkeustila alkanu ja meillä oli paperi lopussa ja oli pakko ostaa. Hävetti mennä hakee jättipakkaus ku tuntu et kaikki kyttää ja tirskuu.

Meillä kävi sama. Mutta vedin next levelille ja oikeasti ostin vain jonkin pienen Pirkkapaketin paperia :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullapa on teille kauhutarinoiden kauhutarina - jonka elän uudelleen joka arkiaamu.

Menen töihin joka aamu samalla bussilla, kuin puolituttu kollegani. Töissä lähinnä smalltalkkaamme juuri niin kiusallisesti miten joku tuolla alkusivuilla kuvasi. Olen introvertti ja muutenkin sosiaalisesti paska, joten missään nimessä ei tule kyseeseen, että istuisin hänen kanssaan joka aamu. Minä nousen bussiin ensimmäisenä, ja yritän mennä mahdollisimman perimmäisille penkeille ja esitän torkkuvaa aina kollegan noustessa bussiin myöhemmällä pysäkillä, jotta katseemme eivät vaan kohtaisi. Koska jos ne kohtaa, tuntuu hölmöltä, ettemme sitten istuisi vierekkäin ja iloisesti vaihtaisi kuulumisia.

No, sitten tulee se hetki kun täytyy jäädä bussista pois. Minä menen aina takaovesta, hän keskiovesta. Köpöttelemme sen 400 metriä työpaikalle sitten peräkanaa, yritän aina hidastella jotta jäisin huomattavasti jälkeen. Sitten pukkarissa olemme aina että "No mooi kappas kappas", niinkun ei tiedettäis että just tultiin samasta bussista.

Onneksi nyt on ollut vaan etätöitä, niin ei ole tarvinnut aina mennä samalla bussilla puolitutun kollegan kanssa. Supersosiaalinen liettualainen, joka hyökkää juttelemaan piiloutumisyrityksistä huolimatta ja pitää vielä puhua englanniksi. Ei siinä mitään kummallista enää nykypäivänä edes ole ja osaan ihan hyvin, mutta tuntuu, että kaikki kiinnittävät huomiota siihen kieleenkin bussissa... vaikka tuskin ketään kiinnostaa.

mä kuljin kerrostalonaapurini kanssa melkein vuoden samalla bussilla kotiin :D se vasta oli kiusallista. aikamoinen säkä kun kyseessä vielä Helsinki.

Ovikello soi, avaat ja oven takana on joku keräämässä rahaa tai myymässä jotain, esim. partiolaisten joulukalenteria. On kiusallista, kun et halua ostaa etkä osallistua.

Joskus myyn tai ostan facen kirppiksellä jotain. On kiusallista, kun joku tulee sovittelemaan tai katsomaan tuotetta. Vielä enemmän kiusaannuttaa hakea ostamaansa tuotetta joltakin tuntemattomalta.

Puhuminen zoom kokouksissa. Jos on hiljaa, näyttää ryhmälle. Kun avaa suun, miettii ja häpeää vastaustaan että kuulostiki se muillekin tyhmältä