Lue keskustelun säännöt.
Deittimarkkinoilla: Mitä ajattelet nuorena avioeron kokeneesta?
31.01.2021 |
Miten tutustumis-/tapailuvaiheessa vaikuttaa se, jos sinulle selviää, että kumppaniehdokas on ollut kertaalleen naimisissa ja kokenut avioeron? Onko se niin suuri turn off, että et halua jatkaa tutustumista enää ollenkaan? Pidätkö kevytkenkäisenä, kun ei pystynyt pitämään liittoa kasassa? Vai osaatko ajatella, että eron taustalla voi olla todella painavia syitä, kuten toisen osapuolen väkivalta tms? Entä jos edellä mainittu eron syy selviää sinulle, muuttaako se suhtautumistasi asiaan?
Suhteellisen nuorten ajatuksia kaipaillaan, sillä noin puolet avioliitoista päättyy eroon, joten 40-50 vuotiaiden ajatukset asiasta ovat varmasti hyvin erilaisia parikymppisiin verrattuna.
T. Nainen 25v, ei lapsia
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehkä itse ymmärtäisi, mikä pointti on mennä nuorena naimisiin, tai naimisiin ollenkaan. Ehkä, jos hän mainitsisi erikseen eronneensa nimenomaan avioliitosta, saattaisin ajatella, ettei ehkä olla ihan sopivat toisillemme, jos hän etenkin vielä vuosien perään korostaisi olleensa naimisissa. Jos hän mainitsisi eronneensa eksästä silloin-tai-tällöin, ottaisin sen neutraalina. Mutta se avioliitosta puhuminen... en tiedä. Itse en halua mennä naimisiin, joten saattaisin epäillä, että hänen mielestään täytyy aina päätyä naimisiin, joten olisin vähän varautunut.
En usko, että haluan mennä enää koskaan uudestaan naimisiin. Avioliitto on minulle todella tärkeä arvo, joka murentui täysin kokemuksistani johtuen. Ap
Minulle tämä olisi taas kynnyskysymys. En haluaisi kumppania, joka on niin pahasti entisen suhteensa rikkoma, ettei pysty aloittamaan minun kanssani puhtaalta pöydältä. Minulle olisi ok ettei toinen ole koskaan halunnut naimisiin, mutta ei se että hän on halunnut sitä jonkun muun kanssa muttei halua minun kanssani.
Aivan. Suurin turn-off on juuri tässä. Koko ongelman ydin on siinä, että mies halua olla toista miestä huonommassa asemassa suhteesssa.
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä hieman hölmönä spontaanina romantikkona. Jotka toki on joidenkin mielestä ihania ominaisuuksia, mutta itse olen hyvin harkitsevainen enkä myöskään parikymppisenä keskittynyt avioliittoihin vaan opiskeluun ja muihin kokemuksiin (ei nämä ei tarkoita jotain yhdenillan juttuja. Ei ihannekumppani minulle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehkä itse ymmärtäisi, mikä pointti on mennä nuorena naimisiin, tai naimisiin ollenkaan. Ehkä, jos hän mainitsisi erikseen eronneensa nimenomaan avioliitosta, saattaisin ajatella, ettei ehkä olla ihan sopivat toisillemme, jos hän etenkin vielä vuosien perään korostaisi olleensa naimisissa. Jos hän mainitsisi eronneensa eksästä silloin-tai-tällöin, ottaisin sen neutraalina. Mutta se avioliitosta puhuminen... en tiedä. Itse en halua mennä naimisiin, joten saattaisin epäillä, että hänen mielestään täytyy aina päätyä naimisiin, joten olisin vähän varautunut.
En usko, että haluan mennä enää koskaan uudestaan naimisiin. Avioliitto on minulle todella tärkeä arvo, joka murentui täysin kokemuksistani johtuen. Ap
Minulle tämä olisi taas kynnyskysymys. En haluaisi kumppania, joka on niin pahasti entisen suhteensa rikkoma, ettei pysty aloittamaan minun kanssani puhtaalta pöydältä. Minulle olisi ok ettei toinen ole koskaan halunnut naimisiin, mutta ei se että hän on halunnut sitä jonkun muun kanssa muttei halua minun kanssani.
Ymmärrän hyvin. Tämä on varmasti kynnyskysymys monille myös siksi, että moni haluaa itse naimisiin. Haluaisin itse löytää vielä jonain päivänä jonkun, kenen kanssa olla loppuelämä ja perustaa perhe. Kuitenkin avioliitto pitäisi mielestäni olla vain kerran elämässä asia ja sen arvon merkitys itselleni tuhoutui avioliittoni tuhoutuessa. Ap
Minä tapasin kolmekymppisenä miehen, joka oli ollut 12 vuotta avoliitossa. Sormus on minusta sellaisessa suhteessa pelkkä sivuseikka, ei se muuta sitä että joku on ollut ennen minua hyvin tärkeä hyvin pitkään. Lapset olisi ollut eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehkä itse ymmärtäisi, mikä pointti on mennä nuorena naimisiin, tai naimisiin ollenkaan. Ehkä, jos hän mainitsisi erikseen eronneensa nimenomaan avioliitosta, saattaisin ajatella, ettei ehkä olla ihan sopivat toisillemme, jos hän etenkin vielä vuosien perään korostaisi olleensa naimisissa. Jos hän mainitsisi eronneensa eksästä silloin-tai-tällöin, ottaisin sen neutraalina. Mutta se avioliitosta puhuminen... en tiedä. Itse en halua mennä naimisiin, joten saattaisin epäillä, että hänen mielestään täytyy aina päätyä naimisiin, joten olisin vähän varautunut.
En usko, että haluan mennä enää koskaan uudestaan naimisiin. Avioliitto on minulle todella tärkeä arvo, joka murentui täysin kokemuksistani johtuen. Ap
Minulle tämä olisi taas kynnyskysymys. En haluaisi kumppania, joka on niin pahasti entisen suhteensa rikkoma, ettei pysty aloittamaan minun kanssani puhtaalta pöydältä. Minulle olisi ok ettei toinen ole koskaan halunnut naimisiin, mutta ei se että hän on halunnut sitä jonkun muun kanssa muttei halua minun kanssani.
Aivan. Suurin turn-off on juuri tässä. Koko ongelman ydin on siinä, että mies halua olla toista miestä huonommassa asemassa suhteesssa.
eri
Minä kirjoitin tuon edellisen kommentin ja olen nainen. Minä luulen, että usein naiselle se avioliitto on vielä tärkeämpi juttu. Erityisesti jos aiotaan edes harkita lapsia. Täysin mahdoton yhtälö hyväksyä, että toisen kanssa on voitu sitoutua avioliittoon mutta minun kanssani ei, ja silti minun pitäisi uskaltaa tehdä tällaiselle ihmiselle lapsia. Ei missään nimessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei onnistus, ku en haluu naimisii, tai sit jos siihe tulis pakotetuks, nii naimisii haluava nainen, etenki AP:n kaltainen, ei suostu odottamaa 5, 10 tai 15 vuotta sitä sormusta. Ja sitten on se, et nään häät elitistie hommilta, nii naimisii haluavat naiset pimahtas, jos mies ei suostus ostaa pukuu. Riippuu myös miks AP:lla tuli ero. Pettäjää, tai jotaki muuta hulluu, en jäis kattoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehkä itse ymmärtäisi, mikä pointti on mennä nuorena naimisiin, tai naimisiin ollenkaan. Ehkä, jos hän mainitsisi erikseen eronneensa nimenomaan avioliitosta, saattaisin ajatella, ettei ehkä olla ihan sopivat toisillemme, jos hän etenkin vielä vuosien perään korostaisi olleensa naimisissa. Jos hän mainitsisi eronneensa eksästä silloin-tai-tällöin, ottaisin sen neutraalina. Mutta se avioliitosta puhuminen... en tiedä. Itse en halua mennä naimisiin, joten saattaisin epäillä, että hänen mielestään täytyy aina päätyä naimisiin, joten olisin vähän varautunut.
En usko, että haluan mennä enää koskaan uudestaan naimisiin. Avioliitto on minulle todella tärkeä arvo, joka murentui täysin kokemuksistani johtuen. Ap
Minulle tämä olisi taas kynnyskysymys. En haluaisi kumppania, joka on niin pahasti entisen suhteensa rikkoma, ettei pysty aloittamaan minun kanssani puhtaalta pöydältä. Minulle olisi ok ettei toinen ole koskaan halunnut naimisiin, mutta ei se että hän on halunnut sitä jonkun muun kanssa muttei halua minun kanssani.
Ymmärrän hyvin. Tämä on varmasti kynnyskysymys monille myös siksi, että moni haluaa itse naimisiin. Haluaisin itse löytää vielä jonain päivänä jonkun, kenen kanssa olla loppuelämä ja perustaa perhe. Kuitenkin avioliitto pitäisi mielestäni olla vain kerran elämässä asia ja sen arvon merkitys itselleni tuhoutui avioliittoni tuhoutuessa. Ap
Ymmärrän kyllä tuon. Minä olen naimisissa, mutta jos joskus eroaisin, niin suhtautumiseni uuteen avioliittoon olisi varmasti toisenlainen kuin suhtautuminen ensimmäiseen liittoon. Kirkkohäät valkoisine mekkoineen ja ikuisuuslupauksineen on minulle kerran elämässä juttu jonka toistaminen tuntuisi lähinnä kornilta, mutta en koe että pysyvään suhteeseen sitoutuminen ja sen virallistaminen olisi poissuljettu mikäli ylipäänsä enää suhdetta haluaisin. Näen tässä kyllä ristiriidan, että sitoudutaan uudelleen loppuelämäksi kun ei se edellinenkään loppuelämä kestänyt, mutta toisaalta minusta sen on oltava ainakin vaihtoehto että koko suhteessa olisi edes järkeä. Jos ikäänkuin valmiiksi ajattelee ettei enää voi sitoutua kun ei se edellinenkään sitoutuminen kestänyt, niin en minä uskaltaisi sellaiseen suhteeseen lähteä täysillä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehkä itse ymmärtäisi, mikä pointti on mennä nuorena naimisiin, tai naimisiin ollenkaan. Ehkä, jos hän mainitsisi erikseen eronneensa nimenomaan avioliitosta, saattaisin ajatella, ettei ehkä olla ihan sopivat toisillemme, jos hän etenkin vielä vuosien perään korostaisi olleensa naimisissa. Jos hän mainitsisi eronneensa eksästä silloin-tai-tällöin, ottaisin sen neutraalina. Mutta se avioliitosta puhuminen... en tiedä. Itse en halua mennä naimisiin, joten saattaisin epäillä, että hänen mielestään täytyy aina päätyä naimisiin, joten olisin vähän varautunut.
En usko, että haluan mennä enää koskaan uudestaan naimisiin. Avioliitto on minulle todella tärkeä arvo, joka murentui täysin kokemuksistani johtuen. Ap
Minulle tämä olisi taas kynnyskysymys. En haluaisi kumppania, joka on niin pahasti entisen suhteensa rikkoma, ettei pysty aloittamaan minun kanssani puhtaalta pöydältä. Minulle olisi ok ettei toinen ole koskaan halunnut naimisiin, mutta ei se että hän on halunnut sitä jonkun muun kanssa muttei halua minun kanssani.
Aivan. Suurin turn-off on juuri tässä. Koko ongelman ydin on siinä, että mies halua olla toista miestä huonommassa asemassa suhteesssa.
eri
Anteeksi mutta nyt en ymmärrä. - Tai sitten me miehet ovat yleisesti paljon konservatiivisempia kuin, mitä minä olen. - Ehkä muutenkin olen poikkeava. (Olen postauksen "36" kirjoittanut verraten "kokematon" mies - ts. yli 35 vuotias, vailla kokemusta parisuhteessa elämisestä ja jolla on poikuus tallella). Yhtä kaikki en minä kokisi itseäni huonommaksi, jos olisin (nuorena) eronneen naisen toien aviomies. - Parisuhde voi alkaa mutta ennen kaikkea päättyä lukuisista eri syistä. Harva,, sinisilmäisesti uskon, että harva menee tietoisesti inhottavan kumppanin kanssa naimisiin.
Mutta edelleen moni saattaa mennä siihen suurin odotuksin,, ehkä myös kohuuttoman suurin odouksin. Tai odotukset avioliitolta ovat lopulta aivan erilaiset.
Toinen toivoen vaikkapa, että kumppani sitoutuu suhteeseen vakavammin, olisi valmis tekemään töitä ja tukemaan puolin ja toisin sekä yhteisieksi mieltämissään unelmissa (saada lapsia, asua ja elää määrätynlaisessa kodissa....) että omien unelmien (puolison tuki kun itsellä on vaikeuskai töissä/ uralla) kanssa kamppaillessa...
Vastaavasi toinen on saattanut ajatella, että toisesta tulee "heti" tai ainakin pian avioliiton solmimisen myötä pullantuoksuinen äiti, joka laittaa haaveet uralla etenemisestään sivuun ja lakkaa nalkuttamasta kotitöistä, vaan on viimein ollut valmis ymmärtämään kumppaninsa sellaisena kuin hän on ja antamaan anteeksi sen, että toinen ei nyt vain syysä tai toisesta tee vaikkapa yhteisen kodin järjestyksen ja ylläpidon suhteen yhään enempää kuin ennen avioliion solmimista....
Ei kai sillä ole pitkän päälle merkitystä, onko ollut naimisissa vai avoliitossa. Totta kai se voi hämmentää nuorta miestä ensin, mutta vaikea kuvitella sen olevan ylittämätön este. Tai jos on, niin hän ei vain ollut sinua varten. Joku muu varmasti on.
Yksinhuoltajuus sen sijaan paljon isompi kynnys. Siitä ei voi päästä "yli", koska lapsi nyt on koko ajan kuviossa. Ei ole mahdollisuutta viettää sitä kahdenkeskeistä kuherteluaikaa ennen perheen perustamista. Ei lapsikaan ole ylittämätön kynnys, kyllä niitäkin pareja ja perheitä on. Se on vain paljon isompi kynnys miehelle.
Sinuna en murehtisi liikaa tuota mennyttä avioliittoa. Se on ollutta ja mennyttä, "water under the bridge".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse eronnut 26-vuotiaana, enkä koe, että se olisi vaikeuttanut kumppanin löytåmistä myöhemmin.
On oikeastaan jännää yleisemin havaita se, etä välillä tuntuu sille, että osa ihmisitä on selkeästi parisuhdeihmisiä. - Aiemmin ajattelin putkiaivoisesti, että myös onnekkaampia ja ennen kaikkea parempia kuin minä, kesti siis aikaa, että opin arvostamaan sinkkueloani.
Vaikka edelleen tuntuu pientä haikeutta kohdaessani rakstuneia ja toisiinsa kiintyneiä ja tai ihasuneita pareja mutta pahimmasta itsesyyttelystä olen päässyt eroon.
Siis siitä syyllisyyden ja likausuuden tunteesta ja itseinhosa joa olen toisinaan kateuden puuskassa kokenu. Vaikka vilpittömästi voin sanoa olevani hyvilläni siiä, että minulla on ollut lähieisiä jotka ovat löytäneet itselleen kumppanin. - Niin olen mennyt useamman kerran peilin eeen kysyen, mikä minussa on vikana kun en itse tunnu onnistuvan ja kykenevän "pariutumaan". (Sanokaa vain, etä laske rimaa)
Tarkoitan siis esimerkiksi sellaisia hekiä kun joku läheiseni on löytäny vuosia sitten kumppanin, olin sinkku kun hän nyt erosi (vuosia myöhemmin) niin meni hetki ehkä vuosi puolitoista niin hänellä on uusi kumppani rinnalla. Minä olin tuon suhteen ajan sinkkuna ja olen edeleen sinkku
Läheiseni kumppani on "taas" sellainen fiksu ja tasapainoinsen oloinen ihminen, miellyttävän oloinen ja kyllä oki ihan mukavan näköinenkin..
Ei sii mikään sellainen jossa yksi epäoivoinen on ottanu kenet hyvänsä kun ei osaa tai pysty elämään syystä tai toisesta sinkkuna. - Toki joidenkin kohdalla on jäänyt mielikuva, että nyt on kyse laastarisuhteestaa mutta toivottavasti se auttaisi enempi kuin satuttaisi lisää....
Tai on ollut niin pöljiä, että on kuvitellut, että voisivat kostaa eksälleen kun löytävä "heti" uuden kumppanin rinnalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin 29v kun tapasin nykyisen mieheni. Mies oli tavatessamme 31v. Kyllä häntä hieman mietitytti, jätänkö hänet niin kuin olin jättänyt ensimmäisenkin mieheni. Mutta onneksi uskalsi luottaa ja nyt ollaan oltu jo 21v naimisissa.
Minä erosin 23-vuotiaana, pari vuotta ehdin olla naimisissa. Ihan omaa keskenkasvuisuutta se oli, äitini suri tämän unelmavävyn perään todella pitkään. Onneksi mies löysi pian eromme jälkeen itselleen sopivamman puolison, he ovat olleet naimisissa jo varmaan 25 vuotta. Ja minäkin lopulta kasvoin aikuiseksi, vaikka meni siihen aika monta vuotta.
Kommenttien perusteella tuntuu siltä, että suuri osa kuvittelee avioerojen johtuvan sitoutumattomuudesta ja yrityksen puutteesta pienten elämän vastoinkäymisten tullessa eteen. Siitä, että ei oltukaan niin sopivia toisilleen tms.
Harvalle tuntuu tulevan mieleen, että erojen taustalla voi olla todella rankkoja kokemuksia, kuten puolison päihderiippuvuutta, väkivaltaisuutta tai uhkapeliongelmaa. En minä, tai moni muukaan, ole päätynyt avioeroon ”kyllästymisen” tai muiden vastaavien pikkuasioiden takia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kommenttien perusteella tuntuu siltä, että suuri osa kuvittelee avioerojen johtuvan sitoutumattomuudesta ja yrityksen puutteesta pienten elämän vastoinkäymisten tullessa eteen. Siitä, että ei oltukaan niin sopivia toisilleen tms.
Harvalle tuntuu tulevan mieleen, että erojen taustalla voi olla todella rankkoja kokemuksia, kuten puolison päihderiippuvuutta, väkivaltaisuutta tai uhkapeliongelmaa. En minä, tai moni muukaan, ole päätynyt avioeroon ”kyllästymisen” tai muiden vastaavien pikkuasioiden takia. Ap
Osa ehkä ajattelee noin mutta tuskin kovin moni. Iso osa esimerkiksi tämän sivun kommenteista ei ole puhunut ex-puolisoosi sitoutumisesta mitään, vaan kyseenalaistanut sitoutumisesi seuraavaan kumppaniin. Se on eri asia.
Minulle tämä olisi taas kynnyskysymys. En haluaisi kumppania, joka on niin pahasti entisen suhteensa rikkoma, ettei pysty aloittamaan minun kanssani puhtaalta pöydältä. Minulle olisi ok ettei toinen ole koskaan halunnut naimisiin, mutta ei se että hän on halunnut sitä jonkun muun kanssa muttei halua minun kanssani.