Lue keskustelun säännöt.
Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?
Kommentit (2581)
Olen liian kiltti ja empaattinen luonteeltani ja helvetin pieni muna. Olen 44v miesoletettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso kyr pä on esteenä, ei vaan mahu.:)))
Minulla ei sinänsä ole ollut vaikeuksia löytää seurustelukumppaneita, aina vain onnistun pilaamaan suhteen ennemmin tai myöhemmin. Oikeastaan jokainen pitkä suhteeni on noudattanut tismalleen samaa kaavaa, jossa ensin olen onneni kukkuloilla, mutta viimeistään siinä vuoden seurustelun paikkeilla minun masennukseni tekee paluun ja saa minut työntämään rakkaani pois luotani.
Siinä onkin sitten ollut kumppaneiden välillä eroa, että kuinka pitkään ovat masennustani jaksaneet ennen kuin suhde on vääjämättä päättynyt. Ja olen siis kyllä masennustani yrittänyt hoitaa: kuutisen vuotta sitten aloitin masennuslääkityksen, joka sekin on neljään – viiteen kertaan vaihtunut, ja yli kolme vuotta kävin terapiassa. Mikään vain ei ole tuntunut kovinkaan tehokkaasti auttavan.
Nyt edellisen suhteen päätyttyä tuossa keväällä olen alkanut miettiä, että ehkä sitä pitäisi lopettaa seurusteluaikeet ihan kokonaan, koska en minä tahdo kurjistaa kenenkään minulle tärkeän ihmisen elämää altistamalla häntä itselleni. Ja on se minullekin aika raskasta käydä läpi eroa eron perään, kun kuitenkin tiedän, että en selkeästikään suhteessa osaa olla, vaan kyyneliin se kuitenkin päättyy.
Toipumisaika menossa edellisestä suhteesta, joka oli varsin pitkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin leskeksi enkä jaksasi enää sitä veivaamista ja stressiä mitä tulee tutustumisessa uuteen ihmiseen.
Olen kokenut ihmissuhdeasiat aina vaikeina enkä tutustu ihmisiin helposti. Lisäksi olen introvertti ja väsyn muista ihmisistä.
Mitä tämän uuden ihmisen kanssa nyt tehdään?
Pitäisikö minun vetää hänelle joku sirkusshow?
Mitä mieltä hän on tästä asiasta? Pitääkö minun orjailla? Pitääkö vääntää rautalangasta? Jne.
Minä olen unelma nainen, TERVE, sopusuhtainen, elegantti, pitkä, kauniskin, otan toisen huomioon, hellittelen, tykkään seksistä, lapset maailmalla, hyvä työ, ,kielitaitoinen en nuukaile, MUTTA 59 vuotias hyvin säilynyt marmelaadi purkissa ja hunajaakin löytyy yllinkyllin....ikäiseni miehet ovat kuitenkin liian väsähtäneitä ja kadottaneet uskonsa todelliseen rakkauteen ja /tai sen ylläpitämiseen, toivottomia ukkoja. Olen niin väsynyt löytämään elämänkumppanin, jonka kanssa voisi tehdä, tuntea ja viettää mahtavaa aikaa. En vaan jaksa tätä etsimistä ja kuihdun yksinäisyydessä kunnes taas aloitan saman toivottoman treffi rumban.
59N
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nain jokaisen kanssa jonka kanssa mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Jäin leskeksi enkä jaksasi enää sitä veivaamista ja stressiä mitä tulee tutustumisessa uuteen ihmiseen.
Olen kokenut ihmissuhdeasiat aina vaikeina enkä tutustu ihmisiin helposti. Lisäksi olen introvertti ja väsyn muista ihmisistä.
Mitä tämän uuden ihmisen kanssa nyt tehdään?
Pitäisikö minun vetää hänelle joku sirkusshow?
Mitä mieltä hän on tästä asiasta? Pitääkö minun orjailla? Pitääkö vääntää rautalangasta? Jne.
Joo, komppaan tätä. Se uusiin ihmisiin tutustuminen on niin rasittavaa hommaa ellei se tapahdu jonkin muun ohella. muuten minun täytyy olla jo kunnolla ihastunut toiseen että edes saisin motivaation tutustumiseen. Ja muutenkin koko ihastumis- ja tapailuvaihe on todella kuluttavaa, inhoan sitä tunnemyrskyä mikä siitä seuraa ja koitan tukahduttaa alkavat ihastumisen tunteet jos pystyn. Flirttailua pidemmälle en jaksa lähteä…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti joku näistä etten ole parisuhderintamalla kaikkein halutuinta: päihdeongelma josta taas: työtön, rikoskierre ja sen seuraukset, seksiä kenelle tahansa joka mahdollistaa aineiden käyttöäni. Olen täydellisen epäluotettava ja valmis mihin tahansa jotta saan taas seuraavan kerran pään sekaisin. Moni käy minua panemassa mutta parisuhde ei vaihtoehto.
Toivottavasti ei ainakaan kukaan normaali mies käy tautipesän luona. Oksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti joku näistä etten ole parisuhderintamalla kaikkein halutuinta: päihdeongelma josta taas: työtön, rikoskierre ja sen seuraukset, seksiä kenelle tahansa joka mahdollistaa aineiden käyttöäni. Olen täydellisen epäluotettava ja valmis mihin tahansa jotta saan taas seuraavan kerran pään sekaisin. Moni käy minua panemassa mutta parisuhde ei vaihtoehto.
No, et tosiaan taida olla halutuinta parisuhdeainesta. 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 35-vuotias mies ja kun kerron olevani opiskelija niin yleensä välittömästi lakkaa kiinnostus naisten puolelta. Ilmeisesti automaattisesti ajatellaan että vanhemmalla iällä kouluttautuva on automaattisesti luuseri.
Se mitä en yleensä edes kerkiä mainitsemaan on se että olen valmistumassa vuoden sisällä lääkäriksi.
En usko rakkauteen enkä miehiin. Yksikään mies ei tule enää kynnykseni yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kai vaan loppujenlopuksi ole ollut parisuhdeihmisiä. Toki sitä on siitä tullut haaveiltua ja kumppania yrittänyt haeskella ajoittain, mutta se ei vaan jostain syystä ole onnistunut. Ikäänkuin "joku" vaan estäisi multa sen parisuhteen saavuttamisen, enkä tiedä mikä. Aivan kuin se olisi jossain päätetty juttu. Kerta toisensa jälkeen vaan ne yritykset on päättyneet jo alkumetreilleen ja pettymysten jälkeen nyt ahdistaa jo pelkkä ajatus jostain parisuhteesta ja toisesta ihmisestä. Potentiaalisen kohdalla tulee pelko etten mä tollekaan kuitenkaan kelpaisi ja isken jarrun heti pohjaan.
En tiedä! Olen suht nätti, melko hoikka ja omaan kivan huumorintaju n. En tajua miksi miehet ei kiinnostu minusta:(
Kyllä se vastaus tähänkin ”kyssäriin” olla Adolf Hitler.
Käytän aikaani vääriin asioihin ja toisinaan myös sellaisiin suhteisiin, jotka pitäisi jo lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei sinänsä ole ollut vaikeuksia löytää seurustelukumppaneita, aina vain onnistun pilaamaan suhteen ennemmin tai myöhemmin. Oikeastaan jokainen pitkä suhteeni on noudattanut tismalleen samaa kaavaa, jossa ensin olen onneni kukkuloilla, mutta viimeistään siinä vuoden seurustelun paikkeilla minun masennukseni tekee paluun ja saa minut työntämään rakkaani pois luotani.
Siinä onkin sitten ollut kumppaneiden välillä eroa, että kuinka pitkään ovat masennustani jaksaneet ennen kuin suhde on vääjämättä päättynyt. Ja olen siis kyllä masennustani yrittänyt hoitaa: kuutisen vuotta sitten aloitin masennuslääkityksen, joka sekin on neljään – viiteen kertaan vaihtunut, ja yli kolme vuotta kävin terapiassa. Mikään vain ei ole tuntunut kovinkaan tehokkaasti auttavan.
Nyt edellisen suhteen päätyttyä tuossa keväällä olen alkanut miettiä, että ehkä sitä pitäisi lopettaa seurusteluaikeet ihan kokonaan, koska en minä tahdo kurjistaa kenenkään minulle tärkeän ihmisen elämää altistamalla häntä itselleni. Ja on se minullekin aika raskasta käydä läpi eroa eron perään, kun kuitenkin tiedän, että en selkeästikään suhteessa osaa olla, vaan kyyneliin se kuitenkin päättyy.
Tunnetko itsesi? Myönteisessä mielessä? Kuka olet, mitä haluat, mitä et halua...?
Vauvapalsta. En ikinä vaihtaisi nykyistä vapaata elämää lapsihelvettiin. Ja niin kauan kuin saan piparia vapailta markkinoilta niin mitä naisilla olisi lisäksi antaa? Tähän päivään mennessä en ole keksinyt.