Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

Lapsuuden äärikristilliset kotiolot tekivät minusta sosiaalisesti hylkiön, joka tippui jo yläasteella sosiaalisista jutuista ja nyt pitäisi aikuisiällä opetella sosiaaliset taidot ja naisten lähestyminen tyhjästä mikä on todella tuskallista

Vierailija kirjoitti:

Beta-miehen luonne.

Mulla sama.

Ulkonäölläni pääsen helposti treffeille ja jopa tapailuasteelle, mutta anteeksiettäolenolemassaväistänkaikkia luonteeni paljastuu aina melko varhaisessa vaiheessa, joten parisuhteeseen saakka en pääse.

Huonoja suhteita takana. Parempi elää ilman Naista, keskittyen lapsiini.

Vaimo läks.

Ei tarvii tulla takaisin.

Tuskin seuraa jatkoa enää.

Parasta ennen meni ja maailma on liian paska.

Kinkkuus

En harrasta deittailua, enkä koskaan käy paikoissa, joissa voisin tavata uusia ihmisiä (koska en uskalla). Ja no, lisäksi olen aika ruma, ujo ja kiusallinen, joten ne harvat uudet ihmiset eivät tosiaankaan kiinnostu minusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä parisuhteita. Tai siis toisaalta juu, ihmisen ikävä toisen luo jne, mutta en kerta kaikkiaan käsitä sitä jatkuvaa draamaa ja säätöä siinä ympärillä. Hampaat irvessä pitää väkisin päästä suhteeseen ja sitten ulvotaan kun kumppanissa on kaikki väärin, tai sitten ulvotaan kun naisissa/miehissä on kaikki vialla kun juuri minä en kelpaa, ja taas on kymmenestuhannes alastomat sinkut alttarilla ja maajussien kanssa pyörimässä telkkarissa.

Ei helvata.

Kun orgasmikin on taattu vain kun sen itse tekee niin miksi ihmeessä pitäisi uhrata aikaa ja energiaa parisuhteen perässä juoksemiseen? Kun muillakin on?

Aina jotenkin huvittanut kaikenmaailman kauniit&rohkeat, salkkarit yms. parisuhdejuttuihin keskittyvät hömppäsarjat. Ne kuviot ja ongelmat on vaan jotenkin niin huvittavia ja se ihmisten keskinäinen vääntäminen ja draama jotenkin, miten sen kuvailisi, huvittavan dramaattishakuista. Vaikka kyse ei ole normaalisti mistään maailmaa kaatavasta ongelmasta, mutta parisuhteessahan on vähän joka juttu. Ja sitten kun miettii, ettei ne tosielämän parisuhteet kauheasti eroa noista sarjoista, samanlaista naurettavaa vääntöä.

Aivan. Ja aika yleinen viestihän on, että parisuhteen eteen pitäisi tehdä työtä. Tällaisessa ajattelussa lähdetään siitä, että parisuhde on huipputärkeä asia. Sille pitää uhrata aikaa, sen takia pitää joustaa, tehdä kompromisseja, miellyttää, harrastaa seksiä vaikkei huvittaisikaan jne. Jos on ehditty naimisiin asti, niin erota ei saisi kuin tosi painavasta syystä. Parisuhde nostetaan korokkeelle ja sille pitäisi uhrata paljon. Tarkemmin ajatellen aika hassua. Liekö tavoiteltavaa, hieman epäilen.

Mul on niin iso ky, rp, ä että pi, ll ut repee, muijat pelkää sitä.

Koska olen tylsä.

Ulkonäössäni ei nyt sen kummempaa vikaa ole, saan kehuja ja olen itsekin ihan tyytyväinen.

Ongelma on luonteessa, olen auttamattomasti vähän turhan tylsä ja passiivinen tosikko. En ole vielä löytänyt kumppania, kenen kanssa viihtyisin ja joka viihtyy kaltaiseni erakon kanssa. Toivon kyllä, että sellainenkin olisi olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Koska olen tylsä.

Ulkonäössäni ei nyt sen kummempaa vikaa ole, saan kehuja ja olen itsekin ihan tyytyväinen.

Ongelma on luonteessa, olen auttamattomasti vähän turhan tylsä ja passiivinen tosikko. En ole vielä löytänyt kumppania, kenen kanssa viihtyisin ja joka viihtyy kaltaiseni erakon kanssa. Toivon kyllä, että sellainenkin olisi olemassa.

Minulle jäi traumat, kun yritin tapailua samanlaisena. Aiheutin toiselle vaan pelkkää ahdistusta, kun en osannut hänen kanssaan käyttäytyä kuin ihmisen kuuluisi. Olin hänellä yökylässä ja tarkoitus oli olla useampi päivä, mutta jo toisena päivänä tuli kriisi kun en ollut osannut näyttää että viihdyn siellä ja tykkään hänestä. Olin vain sellainen eleetön suolapatsas varmaan kokoajan ja hänestä tuntui etten viihdy enkä tykkää. Lähdin sitten pois, mutta myöhemmin päätettiin vielä yrittää jatkoa jostain syystä. Pikkuhiljaa aloin "avautumaan", mutten tarpeeksi nopeasti ja siinä ehti senverran kitkaa tulla että minäkin aloin ahdistumaan siitä kun toinen jatkuvasti ahdistuu minusta. Lisäksi en osannut tehdä aloitteita intiimiin suuntaan ja aiheutin varmasti toiselle sellaisen olon, että hän ei kelpaa ja ole tarpeeksi hyvä. Kaikenkaikkiaan tosi ahdistava kokemus kummallekin. Liekö sellaista ihmistä, jonka kanssa moinen sujuisi, ehkä hänen on sitten oltava juuri samanlainen kuin minäkin.

Minut kasvatettiin häpeämään itseäni. Opin sen hyvin. Tämä lienee kaikkein tärkein syy. Tein nuorena myös paljon töitä. Oli pakko. Väsytti hirveästi ja nukuin aina kun vain oli tilaisuus. Riennot jäivät.

Olen vaan jotenkin liian hiljainen ja ujo lähestymään naisia. Voin jutella naisten kanssa kaverimielessä mitä vaan, mutten tapaa naisia juuri normaalisti oikein missään. Jos tapaisin, en näkisi samanlaista ongelmaa. Olen kivannäköinen, fiksu, pitkä ja urheilullinen mies. Kohtelen ihmisiä hyvin, siis kaikkia. Nuorena ajattelin törmääväni siihen oikeaan yhtäkkiä vain jossain. Sitten huomasin, ettei näin tule käymään, sillä kaveripiirini on aivan liian suppea, jotta löytäisin sitä kautta mitään. Opiskeluvuosina ohittanut monta pontentiaalista kumppania ajatellessani, että kaikki tapahtuu niin kuin elokuvissa - rakkautta ensisilmäyksellä. Kiinnostuneita on ollut paljon - liian paljon, mutta ehkä olen ollut liian arka ja odottanut sitä hetkeä sitten kun. Nyt on jo ikää, eikä tuota hetkeä koskaan tullut. Olen ihastunut useampia kertoja elämässni, mutta henkilöt varattuja. En tiedä, miksi näin päässyt käymään. Ehkä myös suojellut itseäni, etten joudu pettymään. Nettideittisaitilta ja Tinderistä minut voi löytää.... jos osaa etsiä ;)

Se ettei kukaan mies etsi mun kaltaista naista. Olen kaikkea sitä mitä miehet inhoaa. Läski, masentunut, itsetunto on pyöreä nolla, vihaan itseäni ja olen ihmisvihaaja. Mulla on lemmikkieläimiä ja ne on mulle tärkeämpiä kuin mies, on alkoholiongelmaa ja poltan tupakkaa. Hanttihommissa huonolla palkalla, eikä edes kiinnosta opiskella ja tuskin pystyisinkään opiskella kovin korkealle koska kaiken muun lisäksi olen myös tyhmä. 

Olen tylsä, en halua seksiä koska inhoan kroppaani, en halua lapsia koska olen tällainen saatanan viallinen yksilö, en kertakaikkiaan keksi mitään syytä miksi kukaan mies haluaisi olla mun kanssa, muuta kuin joku narsisti psykopaatti, joka oikein etsii tällaista ihmisrauniota jota on helppo alistaa. Ne on ainoita miehiä jotka minusta voi kiinnostua, kukaan tervepäinen empaattinen mies ei halua tällaista ihmisrauniota. 

Tykkään asua yksin. Jouluna, uutenavuotena ja juhannuksena olisi kivaa jos olisi seuraa, mutta muuten viihdyn hyvin yksinkin. Ja ainahan voi tavata ystäviä. En kaipaa parisuhdetta, liikaa huonoja kokemuksia ja hukkaan heitettyjä vuosia.

Olen odotellut sitä ihmettä tapahtuvaksi teinistä saakka, että se oikea kumppani vaan putkahtaa jostain elämääni. Ei ole sellaista tapahtunut ja olen jo 40v.

Vierailija kirjoitti:

Ujous, huono itsetunto ja viihdyn kotona. Lieviä mt-ongelmia. Uskon, että jokainen vastaantulija inhoaa minua. Suojelen itseäni torjutuksi tulemiselta eli en edes yritä tutustua. Taustalla koulukiusaamista. Olen 36-vuotias kokematon, joten on jo liian myöhäistä. Häpeän kokemattomuuttani.

Minä olen melko kokenut, mutta muuten sama ongelma. Ujous, huono itsetunto, mt-ongelmia ja tiedän, että kaikki vihaavat minua. En kestä torjutuksi tulemista, mutta jotenkin aina vain jaksan yrittää ja aina samalla tavalla siinä tapahtuu. Ehkä yritän siksi, että tämä tilanne on tehnyt minusta alkoholistin ja olen usein kännissä. Taustalla koulu-, harrastus-, opiskelu- ja työpaikkakiusaamista.

Ai niin, ja olen 165cm. Se taitaa olla pahempi juttu kuin mikään noista edellisistä, silloinkin vaikka olis muutoin lähes täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Edellinen kumppani arvosteli, vaati ja ilkeili.

Mielipide- eroista ei voinut keskustella vaan hänen mielipiteensä oli ainut oikea.

Sellainen tyypillinen "yksisilmäinen" ihminen, joka ei näe asioiden sävyjä eikä edes yritä...

Ja minussakin on vikani, se varmaan hänen ongelmansa olikin ( en siis kelvannut / ollut tarpeeksi "normaali").

Samansuuntainen kokemus. Vimeisin oli itse asiassa toinen ja pisimmälle edennyt parisuhdeyritys elämäni aikana, mutta kun ei vaan pää kestänyt mulla sitä että tein jatkuvasti toisen mielestä kaiken väärin ja se palaute annettiin sellaisella vähemmän rakentavalla tyylillä. Toki siinä oli se mukava ja helläkin puolensa, mutta silti itsetuntoni alkoi olemaan niin lyttääntynyt, että oli pakko pelastautua takaisin sinkkuuteen. Enkä tiedä tuleeko tähän enää muutosta, en ainakaan usko. Hetken aikaa kärsin jostain eroahdistuksesta ja koetin jatkaa deittailua, mutta päätin luovuttaa kun niitä kiinnostuneita vaan ei ollut ja se yksikin ainut kiinnostunut paljastui lähestulkoon tämän edellisen kopioksi. Kiitos ei.

Vierailija kirjoitti:

En kiinnostu juuri kenestäkään, ja sitten kun kiinnostun, vastapuoli ei ole kiinnostunut minusta.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kiinnostu juuri kenestäkään, ja sitten kun kiinnostun, vastapuoli ei ole kiinnostunut minusta.

Tämä!

Tuttu naisten ongelma, joka havaittavissa ihan sosiaalisessa mediassakin. Suurin osa miesten postauksista menee ohi sensoreiden, mutta sitten harvoin kun sattuu oikein kunnon saalis postaamaan jotain niin siellähän on joka emäntä kuolaamassa, valitettavasti siitä saaliista ei vaan riitä kaikille.

Ei ole minulle sopivaa naista