Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

Pelkään miehiä ja minulla on alemmuuskompleksi miehiä kohtaan. Miehet ahdistaa.

Välillä toivoisin olevani lesbo, mutta sitä ei voi valitettavasti valita.

Kuolema.

Aseksuaalisuus, on vaikea löytää sopivaa kumppania.

Mainio ketju, tekisi mieli antaa pari vinkkiä:

1) jos haluaa löytää sen oikean pitää haluta sitä, eli tahtoa. Tahto on jotain johon itse voi vaikuttaa.

2) vaikka olisit millainen, pitkä, pätkä, pieni, iso - jossain on varmasti se joka pitää juuri sinua puoleensavetävänä. Ehkä se on yksi sadasta ehkä yksi tuhannesta, mutta se on.

En juuri käy missään (olen introvertti) ja en tykkää deittipalstoista yms (olen testannut).

Joten en tapaa uusia ihmisiä, muuta kuin ehkä töissä.

Oma vika. Odotan varmaan, että se oikea kävelee ovelleni tai ruokakaupassa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Huono ottamaan suihin

Miten tämä voi olla minkäänlainen syy? Yksi keino kun on että pidät pääsi paikallaan ja mies itse heiluttelee penistään edestakas, joko niin että olet polvillasi tai niin että olet selälläsi sängylläsi ja mies on päällä.

En enää välitä miehistä. Seksi tuntuu täysin mahdottomalta osa-alueelta suhteessa. Takana pari tosi huonoa suhdetta.

Oma valintani. En viitsi kysellä tai neuvotella kenenkään kanssa että sopisko sulle nyt näin ja näin. Vapaus on sitä kainalossa nyhjääjää tärkeämpää.

Miespuolinen kämppis.

Rumuus. Näin minulle on kerrottu.

Mies löysi työpaikaltaan toisen naisen, avioliitto ja perhe rikki. En ole löytänyt uutta.

Missä niitä tapaisi, koska vaikka tapaa jonkun ihan hyvän ihmisen ja tyypin, se kuuluisa "klik"  ei kuitenkaan tahtomalla synny. Vaikka avioliittoni ei aina ollut ongelmaton, halusin pysyä siinä ja tehdä työtä sen eteen, mies ei.  En kuvitellut eläväni loppuelämää yksin enkä ole vieläkään tottunut ajatukseen sinkkuudesta. Ulkonäössäni ei ole vikaa (näin sanoi myös ex-mieheni), mutta sielunkumppanin löytäminen ei ole jokapäiväistä. Pelkkiä seksisuhteita en jaksa.

Ainut syy: en halua parisuhdetta

Ei se iso.

Kesti pitkään löytää joku, jonka oikeasti haluan. Nyt pitää vielä saada se omaksi.

Pyörätuoli. En usko, että kukaan voisi enää kiinnostua minusta parisuhdemielessä. Enkä kyllä tiedä missä ketään tapaisinkaan, ruokakaupassa tai fysioterapiassa, jep.

En ole sinkku.

Vierailija kirjoitti:

En ole löytänyt naista joka haluaisi samoja asioita kuin minäkin. Pääpaino tuntuu aina olevan siinä elintason rakentamisessa: on haave remontoitavasta omakotitalosta (= vapaa-aika menisi rempatessa) tai kaupungiasunnosta ja matkailuelämäntavasta (pitkiä työpäiviä jotta saisi tienattua rahaa), tms.

Tämä siis koskee vela-naisia. Naisilla joilla on lapsia tämä on x1000.

Joko muunlaisia naisia ei ole tai sitten heillä on rima miehen ulkonäölle ja viihdyttävyydelle todella korkealla, ja minä en ylitä sitä.

Voi ku löytäisiki tuollaisen naisen jonka kanssa remppailla kuntoon joku vanha omakotitalo.

M38

Vierailija kirjoitti:

Paha endometrioosi -> kivulias seksi -> haluttomuus.

Pakko syödä jatkuvasti e-pillereitä endon vuoksi -> haluttomuus.

Lisäksi taustalla lapsuudenaikainen seksuaalinen hyväksikäyttö -> haluttomuus.

Summa summarum: en halua seksiä.

Suhteita on ollut, mutta näihin ne viimeistään kaatuu.

hoidettavissa oleva asia mutta et viitsi laittaa kuntoon.

Tämä selvä

Edelliset suhteet päättyivät syysrä tai toisesta. En ole missään treffisivustoilla, enkä ole vuosiin käynyt baareissa yms. Olen ujo. Minusta tuntuu mahdottomalta ajatukselta esim. mennä sänkyyn uuden ihmisen kanssa, nykyisin vielä enemmän kuin nuorena. Toki oikean ihmisen kohdalla menen ja mielelläni, mutta se vaatii aikaa. Ensin pitäisi tavata se oikea mies ja hänen pitäisi vielä malttaa odottaakin että pääsen kuorestani ulos.

Tuore ero, enkä ole vielä valmis deittailemaan.

Se, miksi en ole kestävää parisuhdetta saanut viime vuosina syntymään (edellinen pitkä suhde lähes 10v, nyt viisi vuotta takana 0,5-2v suhteita), johtunee siitä, että en ehkä osaa/ole osannut olla yksin, ja olen hullaantumispäissäni valinnut kumppanikseni itselleni vääränlaisia ihmisiä. Tämä juuri kariutunut suhde päättyi ihanan mutta päihdeongelmaiseksi osoittautuneen miehen ongelmien takia, edellinen siihen, että olimme fyysisesti ja arvomaailmoiltamme ihan epäyhteensopivia, eikä mies ollut "pariutujatyyppiä" (oli koko suhteen ajan ahdistunut vakiintumisesta, ja minä hölmö taistelin kynsin ja hampain siitä suhteesta).

Joten, uusi toimintasuunitelma on olla nyt hetki ihan yksikseen ja miettiä, mitä oikeasti haluan. Kun vielä joskus olen valmis deittailemaan, aion katsella tilannetta rauhassa - käydä vaikka ulkoilemassa ja kahvilla mukavan miehen kohdatessani, mutta painella vähän jarrua sen vakiintumisen kanssa, etenkin, jos intuitio yrittää yhtään varoitella (kuten on tehnyt aiemmin, en vaan ole halunnut ruusunpunaisilta laiseiltani sitä kuunnella).