Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

Ei ole löytynyt sopivaa puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla tulee mielikuva sun puheista että joko olet jo vanha nainen ja púllukka tai sitten tarkoitat vähän ujolla kasvokomeaa korkean statuksen nörtähtävää miestä. Eli vaikka komea juristilääkäripankkiiri joka käyttää silmälaseja joka on vähän ujo.

33v ja 55 kg. Toki olen lyhyt naiseksi ja en enää niin nuori. 

Juristilääkäripankkiiri :D  Kunhan nyt olisi yksi ammatti ja riittävästi itsetuntoa. 

Epäilen, että olen sinkku, koska itseäni kiinnostavat miehet menevät aivan puihin kanssani. Mitkään klassiset alfaurokset ja lihaskimput taas eivät viehätä, jollain syvällä tasolla. Ei ole sitä kemiaa vai miten sen voisi sanoa.  Ehkä tämän ketjun perusteella kannattaisi vaan rohkeasti itse kysäistä sitä kiinnostavaa hintelää IT-nörttiä ulos! 

Oma-aloitteisuus kannattaa ehdottomasti. Ja ikä ja mitat kuulostaa hyvältä. Moni mies voi mennä puihin kun kiinnostusta saa osakseen niin harvoin, tuossa kohtaa se oma aktiivisuus on eduksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma halu. Viihdyn parhaiten yksin. Miksi oletetaan, että suhde olisi ylipäätään haluttava asia. Yhtä hyvin yksineläminen voi olla monille tyydyttävin ja mukavin vaihtoehto.

Lisään vielä, että olen kivan näköinen, hyvin hoikka, FT, melko varakas 41-v nainen. Olen myös introvertti, tarvitsen paljon yksinoloa ja yksityisyyttä ollakseni tyytyväinen ja onnellinen. Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta yksikin riittäisi. Tämä korona-aika on kaltaiselleni taivas.

Minulla on pari erittäin hyvää parisuhdetta takana, mutta yksinolo on minulle sopivampi elämäntapa. Ehkä avoin suhde voisi tulla kyseeseen, mutta en koe tarvitsevani sellaista juuri nyt.

Täällä samanlainen sinun ikäinen nainen! Korona-aika on ollut luksusta. Erityisesti viime keväänä, kun maailma hiljeni tosi, tosi paljon. Mainoksissa kaivataan ystäviä, seuraa, koskettamista eristyksen jälkeen. Minä en ole kaivannut noita koskaan. Siksi olenkin ikisinkku. Voisin suostua suhteeseen, jossa molemmilla on omat asunnot ja elämät ja tapaillaan vakavasti, kun aikaa on molemmilla. Ei siis mitään "no katellaan" tai "saa tässä muitakin tapailla", vaan ollaan sitoutuneita toisiimme ja toistemme hyvinvointiin.

Vielä en ole tavannut ketään sellaista. Kevytsuhde ymmärretään aina joko niin, että se on avoin suhde (ei ole) tai jossain vaiheessa muutan mieleni ja haluan saman katon alle (en muuta). Tai sitten alkuun minun oman ajan tarve ja "etäisyys" on OK, koska mies ajattelee, että jossain vaiheessa "lämpenen" lisää ja haluan lisää seuraa (en halua, eikä se ole henkilökohtaista).

Paha endometrioosi -> kivulias seksi -> haluttomuus.

Pakko syödä jatkuvasti e-pillereitä endon vuoksi -> haluttomuus.

Lisäksi taustalla lapsuudenaikainen seksuaalinen hyväksikäyttö -> haluttomuus.

Summa summarum: en halua seksiä.

Suhteita on ollut, mutta näihin ne viimeistään kaatuu.

Elämä lähinnä työ-kaupassakäynti-harrastukset kotona/pienessä kaveripiirissä, niin ihme olisikin jos tuohon joku nyt ilmestyisi. En jaksa nettideittejä, ei ole luontevaa itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ujot miehet ovat parhaita :) Uskon, etten ole ainoa nainen, jonka mielestä hiljainen, sarkastinen ja vähän nörtähtävä/omasta jutustaan kiinnostunut ja innostunut mies on tosi kuuma. En todellakaan huolisi tai etsi mitään alfaurosta.  

Pitkät, älyynsä nähden liian itsevarmat ja lihaksikkaat miehet eivät vain vetoa mitenkään. Onhan heillä vientiä, mutta ihan turha yleistää, että kaikki naiset haaveilisivat "samasta"

Harmi kyllä me miehet olemme huomanneet mitä tuo käytännössä tarkoittaa.

Se nörtähtävä, ei-pitkä ja ei-lihaksikas mies tarkoittaa miestä joka ei ole 195cm, överipumpattu tai uhoava alfauros. ts. miestä joka ei ole alfamiehen stereotypia.

Se ei tarkoita nörttiä, lyhyttä tai hintelää. Ei sinne päinkään. Haussa on todennäköisesti naamakomea ja keskipituinen jalkapalloilijan kropan omaava mies joka työskentelee johtavana tutkijana tms, ja omaa itsevarman ja miehekkään luonteen vastapainoksi hienoisesti nörtähtäviä taipumuksia.

Höpö höpö. Minä olin onnellisesti suhteessa 166cm nörtin kanssa, joka rakasti kitaransoittoa ja hyviä leffoja. Teki myös hyvää ruokaa. Pidettiin usein leffailtoja ja pelattiin pleikkarilla. Ihan tavallisen näköinen blondi tallero, kuten minäkin.

Suhde kaatui siihen, että mies vaihtoi minut toiseen ja nuorempaan.

Omalla kohdalla _suurin_ syy on yksinkertaisesti luottamuspula. En voisi kuvitella rakentavani yhteistä tulevaisuutta (=asunto, lapset yms.) ihmisen varaan, joka saattaa kasvaa eri suuntaan (vaikka alussa vahva yhteinen sävel löytyisikin), löytää mielestään paremman kumppanin, haluaa vain lypsää hyötyä, yksinkertaisesti kyllästyy, haluaa ryhtyä elämään itselleen tmv. Vaikka itse tekisinkin parhaani niin hyvin kuin pystyn toinen voi ottaa ja lähteä koska vain haluaa, jopa perustelematta. Yhteisen onnelan murruttua haluaisin kuitenkin unohtaa kaiken, mikä siitä vielä muistuttaisi. Ehkä olen luonteeltani heittäytyvä: olen valmis panemaan kaiken likoon hyvän asian puolesta, mutta riskit pettymyksiin olisivat myös sen mukaiset.

Varmaan olen nykyarvostuksiin nähden myös liian vaativa/syvällistä elämää odottava: yhteinen elämä myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema erottaa. Harva asia liikuttaisi minua täällä maan päällä enemmän kuin iäkäs pariskunta, joka vielä pitäisi toisiaan kädestä kuin vastarakastuneet. Jos joku voisi tämän tulevaisuuden minullekin taata, en epäröisi hetkeäkään tarttua tilaisuuteen!

Joku tuossa aiemmin kirjoitti että kun lopettaa _todella_ p***un perässä juoksemisen, sitä alkaisi tarjoutua enemmän kuin osaisi odottaakaan. No eipä ole omalla kohdalla toteutunut vaikken suoraan sanottuna koskaan ole sen makuun päässytkään. Mutta eipä sillä väliäkään: elämä on ollut silti laadukasta ja mielekästä enkä ainakaan tällä hetkellä koe olevani paitsi mistään olennaisesta. Terveys on kunnossa samoin ulkonäkö ja ylipainoakin vain kohtuudella. Palkkatyötä riittää ja sen ohessa vielä mielekästä vapaa-ajan tekemistäkin.

M36

Vierailija kirjoitti:

Elämä lähinnä työ-kaupassakäynti-harrastukset kotona/pienessä kaveripiirissä, niin ihme olisikin jos tuohon joku nyt ilmestyisi. En jaksa nettideittejä, ei ole luontevaa itselleni.

Hmm.. et käy missään etkä suostu harrastamaan nettideittejä.. oma vika

On parempaa tekemistä kuin leikkiä jotain parisuhdetta. Saa nähdä muuttuuko asia jos osuisi sopiva kohdalle, mutta tähän mennessä niin ei ole tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ujot miehet ovat parhaita :) Uskon, etten ole ainoa nainen, jonka mielestä hiljainen, sarkastinen ja vähän nörtähtävä/omasta jutustaan kiinnostunut ja innostunut mies on tosi kuuma. En todellakaan huolisi tai etsi mitään alfaurosta.  

Pitkät, älyynsä nähden liian itsevarmat ja lihaksikkaat miehet eivät vain vetoa mitenkään. Onhan heillä vientiä, mutta ihan turha yleistää, että kaikki naiset haaveilisivat "samasta"

Harmi kyllä me miehet olemme huomanneet mitä tuo käytännössä tarkoittaa.

Se nörtähtävä, ei-pitkä ja ei-lihaksikas mies tarkoittaa miestä joka ei ole 195cm, överipumpattu tai uhoava alfauros. ts. miestä joka ei ole alfamiehen stereotypia.

Se ei tarkoita nörttiä, lyhyttä tai hintelää. Ei sinne päinkään. Haussa on todennäköisesti naamakomea ja keskipituinen jalkapalloilijan kropan omaava mies joka työskentelee johtavana tutkijana tms, ja omaa itsevarman ja miehekkään luonteen vastapainoksi hienoisesti nörtähtäviä taipumuksia.

Höpö höpö. Minä olin onnellisesti suhteessa 166cm nörtin kanssa, joka rakasti kitaransoittoa ja hyviä leffoja. Teki myös hyvää ruokaa. Pidettiin usein leffailtoja ja pelattiin pleikkarilla. Ihan tavallisen näköinen blondi tallero, kuten minäkin.

Suhde kaatui siihen, että mies vaihtoi minut toiseen ja nuorempaan.

Ai täällä on muitakin, jotka tykkäävät nörttimiehistä.

Tykkään olla yksin. Viimeisestä seurustelustani on n. 15 vuotta, enkä ole sen jälkeen edes halunnut seurustella.

En ole löytänyt naista joka haluaisi samoja asioita kuin minäkin. Pääpaino tuntuu aina olevan siinä elintason rakentamisessa: on haave remontoitavasta omakotitalosta (= vapaa-aika menisi rempatessa) tai kaupungiasunnosta ja matkailuelämäntavasta (pitkiä työpäiviä jotta saisi tienattua rahaa), tms.

Tämä siis koskee vela-naisia. Naisilla joilla on lapsia tämä on x1000.

Joko muunlaisia naisia ei ole tai sitten heillä on rima miehen ulkonäölle ja viihdyttävyydelle todella korkealla, ja minä en ylitä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä lähinnä työ-kaupassakäynti-harrastukset kotona/pienessä kaveripiirissä, niin ihme olisikin jos tuohon joku nyt ilmestyisi. En jaksa nettideittejä, ei ole luontevaa itselleni.

Hmm.. et käy missään etkä suostu harrastamaan nettideittejä.. oma vika

Niinhän se onkin oma vika, enkä siitä valita, vastasin vain kysymykseen miksi olen nyt sinkku.

Huono ottamaan suihin

Lihavuus.

En ole löytänyt naista joka herättäisi tunteen että tämän ihmisen kanssa voisi rakentaa yhteistä tulevaisuutta.

Kaikilla tuntuu olevan taustalla kaikenlaisia seikkailuja ja asenne on että nyt halutaan tätä ja ehkä pian jotain muuta.

Aina on joku elämänvaihe joka pian vaihtuu seuraavaan kun nykyinen tavoite on saavutettu, hormonit päättävät toisin tai vain kyllästyttää.

Ei tällaisten naisten kanssa ole järkeä sitoutua yhteiseen tulevaisuuteen johon kuuluisi lapset.

Epävarmuus itsestäni. Psykologiset arvet lapsuudesta. 

Luulen, että ulospäin minusta saa vaikutelman, että minulla on asiat hyvin ja olen herttainen, ystävällinen ja ehkä ihan kauniskin nainen. Voi olla, että olenkin...

Mutta oikeasti olen aikamoinen sekasotku. Minulla on huono itsetunto, käsittelemättömiä asioita ja tunnelukkoja. En pidä itsestäni yhtään. Lisäksi olen todella introvertti ja huono sosiaalisissa tilanteissa. Ajatus parisuhteesta ahdistaa, vaikka se on samalla haaveeni. Tuntuu, että olen täysin läpimätä ihminen, joten pidän ihmiset kaukana itsestäni.

Saatan ihastua, mutta teen heti itselleni selväksi, että se myös jää siihen. Yritän ns. "kuolettaa" kaikki ihastumisen tunteeni. JOS tapahtuu jokin ihme, että päädyn juttelemaan miehille, niin huonot sosiaaliset taidot pitävät kyllä viimeistään huolen siitä, että homma ei tule etenemään.

Kaiken kukkuraksi näytän ikäistäni PALJON nuoremmalta, joten ei kukaan ikäiseni mies edes minusta kiinnostuisi.

Tuntuu, että syitä voisi keksiä miljoonia, mutta suurin syy on tiivistettynä se, että

olen itseni vihollinen.

Ikisinkkuainesta kirjoitti:

Luulen, että ulospäin minusta saa vaikutelman, että minulla on asiat hyvin ja olen herttainen, ystävällinen ja ehkä ihan kauniskin nainen. Voi olla, että olenkin...

Mutta oikeasti olen aikamoinen sekasotku. Minulla on huono itsetunto, käsittelemättömiä asioita ja tunnelukkoja. En pidä itsestäni yhtään. Lisäksi olen todella introvertti ja huono sosiaalisissa tilanteissa. Ajatus parisuhteesta ahdistaa, vaikka se on samalla haaveeni. Tuntuu, että olen täysin läpimätä ihminen, joten pidän ihmiset kaukana itsestäni.

Saatan ihastua, mutta teen heti itselleni selväksi, että se myös jää siihen. Yritän ns. "kuolettaa" kaikki ihastumisen tunteeni. JOS tapahtuu jokin ihme, että päädyn juttelemaan miehille, niin huonot sosiaaliset taidot pitävät kyllä viimeistään huolen siitä, että homma ei tule etenemään.

Kaiken kukkuraksi näytän ikäistäni PALJON nuoremmalta, joten ei kukaan ikäiseni mies edes minusta kiinnostuisi.

Tuntuu, että syitä voisi keksiä miljoonia, mutta suurin syy on tiivistettynä se, että

olen itseni vihollinen.

Voi kiinnostuakin, mutta mikä sinua kiinnostaa?

Ihastun vain homomiehiin. Olen heteronainen.