Saat sen mistä luovut - Tommy Hellsten

Olin pitkään sinkku ja välillä oikein etsimällä etsin "tietynlaista" miestä baareista. Ei tahtonut oikein löytyä ja päätin että luovun sellaisesta pakonomaisesta etsimisestä jne. Ja eikä aikaakaan kun nykyinen kumppani pöllähti elämääni ja yli 15 vuotta on jo yhdessä oltu ja oli juuri sellainen kuin "etsin" aiemmin.

No minä ainakin olen saanut lähinnä asioita, joista en todellakaan ole luopunut vaan joita olen tavoitellut sisukkaasti ja nähnyt määrätietoisesti vaivaa niiden eteen. Olipa kyse työasioista, asunnon hankinnasta, miehen löytämisestä, säästötavoitteista tai mistä vaan. 

" Ei "saat sen mistä luovut" tarkoita passiivisuutta, vaan sitä, että ei ripusta onnellisuuttaan mihinkään tiettyyn asiaan."

Mutta ei tuo lause sellaista tarkoita. Lause lupaa asian saamista. Eikä itse kirja muistaakseni rajannut tuollaiseen. Hellstenillä on aina ollut sellainen "semi-mystikko" sävy teksteissään, ja puhuu mm. Jumalasta, mikä ei tietysti yllätä koska on koulutukseltaan teologi. Näin ateistina kuitenkin vaikea uskoa mekanismiin, joka näitä luovuttajille asioiden antamisia hoitaisi, vaikka luovuttaja itse alentaa todennäköisyyttään saada omalla toiminnallaan. Jos yliluonnollisia olentoja tai energioita tai karmaa oletetaan, sellaisessa maailimankuvassa toki kaikenlainen on mahdollista.

Tämä on sitten ihan vastakohta vetovoiman laille, kumpaan uskoisi, uskoisiko kumpaankaan...Shit happens anyway.

Siis ei kannata erota huonosta suhteesta kun sitten saa huonon suhteen? Eihän tässä ole mitään järkeä!

Vierailija kirjoitti:

Olin pitkään sinkku ja välillä oikein etsimällä etsin "tietynlaista" miestä baareista. Ei tahtonut oikein löytyä ja päätin että luovun sellaisesta pakonomaisesta etsimisestä jne. Ja eikä aikaakaan kun nykyinen kumppani pöllähti elämääni ja yli 15 vuotta on jo yhdessä oltu ja oli juuri sellainen kuin "etsin" aiemmin.

Itsellä kävi toisin ja todella monella tutulla. Eli uskottiin nämä "älä yritä etsiä, vaan keskity olemaan onnellinen sinkkuna ja tulemaan tasapainoiseksi itsellisesti eläessä". No, olen 46-vuotiaana edelleen lapseton sinkku ja pidän yhtenä huonoimmista saamistani neuvoista koko elämässäni tuota että lopetin tosiaan aktiivisen miehen etsimisen jossain 33-35 paikkeilla. Ei ne oikein kotoakaan tule hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on sitten ihan vastakohta vetovoiman laille, kumpaan uskoisi, uskoisiko kumpaankaan...Shit happens anyway.

Ei se täysi vastakohta ole, koska myös Vetovoiman lain mukaan HALUAMINEN ylläpitää tilaa, jossa haluttua asiaa ei ole - eihän sitä tarvitsisi enää haluta, jos olisi. Siiksi manifestoinnissa pyritään pääsemään eroon haluamisesta tilaan, jossa uskotaan jo saaneensa (tai varmasti saavansa) asia, jota haluttiin. 

Eli  jos hyvin käy, luopuminen haluamisesta ja kova usko "saat mistä luovut" voi johtaa siihen että oikeasti uskoo saavansa, ja silloin toimisi ihan Vetovoiman lain mukaan että saa. Mutta useimmilla tämä ei toimi, koska jos luopuu, niin oikeasti luopuu, ja on skeptinen mihinkään mystiseen lakiin joka antaa luovutun asian. Ja Vetovoiman lain mukaan tämä skeptisyys tai asenne "saas nähdä miten tässä käy, sattumastahan se paljon on kiinni", johtaa luonnonmukaisten todennäköisyyksien ja sattuman määräämiin tuloksiin, jotka usein on huonommat kuin jos olisi tavoitellut haluamaansa asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hellsten tarkoittanee sitä, että jonkin asian tavoittelu itsessään vie sen asian kauemmas. Eli se, että et juokse onnen perässä, onkin itse asiassa avain onneen. Tai ettet tavoittele rakkautta ja etsi sitä vimmaisesti, saattaa tuoda sen oikean  rakkauden eteesi. Kun et hae ihmettä uskonnosta vaan elät, näet ihmeen ympärilläsi.  Kyse on läsnäolon taidosta, kyvystä olla oma itsensä ilman minkään statuksen/mielentilan/olosuhteen tavoittelua. Näin minä sen ymmärsin, ja voin sen kyllä  myös allekirjoittaa.

Asiat ei ole ulkoisia vaan sisäisiä.

Mä elin noin pitkään, mutta 40 kriisissä tajusin että se oli johtanut minut tyhjään elämään jossa en ollut saavuttanut mitään. Ei ollut esim miestä eikä lapsia, koska minä olin vaan elellyt nykyhetkessä uskoen että kohtalo tai jumala tai sattuma kyllä tuo sen miehen eteen ajallaan - tai jos ei tuo, niin se ei sitten ollut tarkoitettu niin. Urallani olin samanlainen aaltojen viemä lastu vailla tavoitteita ja suuntaa.

Ja pitkään sainkin uskoteltua itselleni että olen ihan tyytyväinen siihen mitä elämä antaa vaikkei se mitään kummempaa antanut. Mutta sitten tuli keski-iässä aika katsoa mitä olen saanut aikaan ja jouduin toteamaan että en oikein mitään. Oman passiivisuuteni takia.

Minä alan heräillä samaan tunteeseen näin vähän alle nelikymppisenä. Tosin minulla on perhe, ja satunnaisesti olen työelämässä halunnut jotain.

Mutta minulla ei ole ollut suuria tavoitteita tai unelmia, tai ne ovat olleet hyvin epämääräisiä. Joten olen päätynyt ns. varmistelemaan selustaani, ja kouluttautunut varmaan ja tarpeelliseen ammattiin. No tämä on ihan ok, mutta nyt alan tajuta, että olen "varmistellut" itselleni asioita, joita en en ole ikinä halunnutkaan. Esim. keskiluokkainen elämä ei ole ollut minulle ikinä tärkeää. En ehkä tajunnut, että hirveän monille muille ihmisille status, matkat ja asunnot ovat oikeasti se juttu. Kuvittelin kai, että ilman "järkeviä" valintoja suistuu oikeasti johonkin katuojaan.

En silti koe että elämäni on jotenkin tyhjää ja turhaa, 20-vuotiaana olin erilainen. Ja olen tavoitellut joitakin asioita, joita en sitten halunnutkaan. Ja saanut joitakin asioita, joita halusin , kuten miehen ja lapset.

Kuitenkin varsin muun elämän osalta alan ajatella,että joskus voisi vaikka suorittaa, ottaa riskejä ja tavoitella asioita.

On kaksi tyyppiä, jotka puhutat käytännössä lähes aina pelkkää asiaa. Toinen on Jussi Halla-aho ja toinen Tommy Hellsten.

Hellsten sanoi todella osuvasti siitäkin, että kuinka ihmiset eivät osaa enää nykyään kohdata vastoinkäymisiä, koska ajattelevat kaiken saavutetun olevan itsestään selvää ja pysyvää. Oli kyse sitten esim parisuhteista, töistä tms. Jos ihminen saa esim työpaikan, niin hän on ensin siitä innoissaan, mutta kohta rupeaa pitämään sitä itsestään selvänä osana elämäänsä. Sama juttu ihmissuhteissa.

Sitten kun nämä asiat elämästä romahtavatkin, niin sitä ei osata käsitellä ja masennutaan. Hellsten totesi hyvin, että juuri tällaisten takia on paljon turhia mielenterveysongelmia ym, koska ihmiset yksiselitteisesti ajattelevat elämästä väärin ja odotusarvot ovat pitkällä tähtäimellä liian korkealla. Ei osata valmistautua siihen, että syviäkin kuoppia tulee matkan varrella vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hellsten tarkoittanee sitä, että jonkin asian tavoittelu itsessään vie sen asian kauemmas. Eli se, että et juokse onnen perässä, onkin itse asiassa avain onneen. Tai ettet tavoittele rakkautta ja etsi sitä vimmaisesti, saattaa tuoda sen oikean  rakkauden eteesi. Kun et hae ihmettä uskonnosta vaan elät, näet ihmeen ympärilläsi.  Kyse on läsnäolon taidosta, kyvystä olla oma itsensä ilman minkään statuksen/mielentilan/olosuhteen tavoittelua. Näin minä sen ymmärsin, ja voin sen kyllä  myös allekirjoittaa.

Asiat ei ole ulkoisia vaan sisäisiä.

Mä elin noin pitkään, mutta 40 kriisissä tajusin että se oli johtanut minut tyhjään elämään jossa en ollut saavuttanut mitään. Ei ollut esim miestä eikä lapsia, koska minä olin vaan elellyt nykyhetkessä uskoen että kohtalo tai jumala tai sattuma kyllä tuo sen miehen eteen ajallaan - tai jos ei tuo, niin se ei sitten ollut tarkoitettu niin. Urallani olin samanlainen aaltojen viemä lastu vailla tavoitteita ja suuntaa.

Ja pitkään sainkin uskoteltua itselleni että olen ihan tyytyväinen siihen mitä elämä antaa vaikkei se mitään kummempaa antanut. Mutta sitten tuli keski-iässä aika katsoa mitä olen saanut aikaan ja jouduin toteamaan että en oikein mitään. Oman passiivisuuteni takia.

Olen ajatellut samoin. Sattumalta olen lainannut kirjastosta jonkun amerikkalaisen kirjan, jossa on puhuttu tavoitteista jne. ja sitten lukenut lisää. Siis juuri tällaista, mikä Suomessa leimataan amerikkalaiseksi yltiöpositiivisuudeksi ja pelkän rahan tavoitteluksi. Olisinpa itse lukenut näitä jo aiemmin! En käsitä miksi kunnianhimoiset tavoitteet Suomessa käsitetään aina toisten telomiseksi kyynärpäätaktiikalla ja silmät kiiluen rahan perässä juoksemiseksi. Yhtä lailla se tavoite voi olla sellaista, että haluaa tietoisesti varata aikaa lasten kanssa olemiseen, voi mennä mukaan luonnonsuojelutyöhön ja kehittää sitä ym. "pehmoa". Mutta ainakin omassa lapsuudenkodissani asenne oli se, että kiltisti tehdään mitä käsketään ja sitten odotetaan, jos tapahtuu jotain kivaa. Yleensä ei tapahtunut. Ja sitten se olikin aina jonkun muun vika, yhyy, minua on petetty. Tavoitteellisuus ja aktiivisuus ei tietenkään sulje pois mm. rauhoittumista ja kykyä keskittyä hetkeen, ennemminkin ehkä liittyvät toisiinsa, koska päämäärättömällä hössötyksellä ei mitään saavuta. Tavoitteiden asettamista pitäisi opettaa jo koulussa osana normaalia ihmisen elämää.

Mutta entä jos luovut jostakin vain saadaksesi sen, oletko sitten ihan aidosti edes luopunut siitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mä luovun jostakin, niin mä sitten todellakin luovun siittä ..

Sincc

Ei enää kiinnosta. Turha tulla tarjoilemaan siinä vaiheessa. 

Silloin sinulla on väärät motiivit haluta sitä. Et halua itse asiaa, vaan haluat ohjailla sitä, miten asia tulee sinulle.

Sinun pitäisi luopua ohjailemisesta ja hyväksyä, että et voi hallita kaikkea. Sitten kun sen teet, saat haluamasi asiat.

En tiijä mitä sä horiset, mutta kun haluan veneen, niin haluan sen silloin kun kykenen siellä käymään ja purjehtimaan.

Enkä sitten kun istun kiikkustuolissa pihaterassilla. 

Sincc

Kun mä totean, että kallioilla kiipeily on ohi, niin se on silloin ohi. Eikä mua kiinnosta silloin enää saada veneitä .. net on hyödyttömiä siinä kohtaa.

En ymmärrä tätä logiikkaa. Jotkut asiat käyvät kyllä järkeen, mutta Hellsten sanoo mm että turvallisuuden tunteen saa, kun kohtaa pelkonsa. Tämä luopuminen kuitenkin kuulemma vaatii, että ympärillä on rakkautta, niin voi hyväksyä ne omat pelot ja muut ongelmat. No entä sitten, jos nimenomaan pelkää rakkaan ihmisen menettämistä? Miten pitäisi luopua rakkaasta ihmisestä, jos luopumista varten tulisi olla rakkauden ympäröimänä? 

Samaa ihmettelen siitä tunnelukkokirjasta. Jos se suurin tunnelukko on nimenomaan se hylätyksi tulemisen pelko, miten voit vain päättää, että sinua ei hylätä, kun ethän sinä sitä ajatuksen voimalla voi muuttaa ja päättää? 

Juu, läheisriippuvainen täällä. Onhan nuo hienoja ajatuksia, mutta näissä tuntuu olevan oletuksena, että kaikesta selviää, kun on vain hyviä ihmissuhteita. Entä jos ei ole? 

Alle neljään kymppiin kun saapui elettyään koko elämänsä tässä hetkessä ja mitään ei ollut kun mitään ei ollut tavoitellut, niin huomasi että mitään ei ole tulevaisuudessakaan. Tekeekö se sitten onnelliseksi, tuijotella seinää lopun elämää kun ei hankkinut mitään millä saisi mitään? Eniten olen nauttinut siitä kun olen lähtenyt tavoittelemaan ja lopulta saavuttanut. Siitä ei saa mitään että vain on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hellsten tarkoittanee sitä, että jonkin asian tavoittelu itsessään vie sen asian kauemmas. Eli se, että et juokse onnen perässä, onkin itse asiassa avain onneen. Tai ettet tavoittele rakkautta ja etsi sitä vimmaisesti, saattaa tuoda sen oikean  rakkauden eteesi. Kun et hae ihmettä uskonnosta vaan elät, näet ihmeen ympärilläsi.  Kyse on läsnäolon taidosta, kyvystä olla oma itsensä ilman minkään statuksen/mielentilan/olosuhteen tavoittelua. Näin minä sen ymmärsin, ja voin sen kyllä  myös allekirjoittaa.

Asiat ei ole ulkoisia vaan sisäisiä.

Mä elin noin pitkään, mutta 40 kriisissä tajusin että se oli johtanut minut tyhjään elämään jossa en ollut saavuttanut mitään. Ei ollut esim miestä eikä lapsia, koska minä olin vaan elellyt nykyhetkessä uskoen että kohtalo tai jumala tai sattuma kyllä tuo sen miehen eteen ajallaan - tai jos ei tuo, niin se ei sitten ollut tarkoitettu niin. Urallani olin samanlainen aaltojen viemä lastu vailla tavoitteita ja suuntaa.

Ja pitkään sainkin uskoteltua itselleni että olen ihan tyytyväinen siihen mitä elämä antaa vaikkei se mitään kummempaa antanut. Mutta sitten tuli keski-iässä aika katsoa mitä olen saanut aikaan ja jouduin toteamaan että en oikein mitään. Oman passiivisuuteni takia.

Huh, ihan kuin minun kirjoittamaa tekstiä.

Täten luovun mahdollisuuudestani voittaa 90 miljoonaa eurojackpotissa.

Toisten auttaminen tuo onnea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tällä tyypillä ollut virtahepo olohuoneessa? Kumma kun eläinsuojelu ei puuttunut asiaan.

Se luopui siittä .. 

Sincc

Sincc!! Sä oot tullu takaisin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tällä tyypillä ollut virtahepo olohuoneessa? Kumma kun eläinsuojelu ei puuttunut asiaan.

Se luopui siittä .. 

Sincc

Sincc!! Sä oot tullu takaisin!

Huomasin saman. Tervetuloa Sincc!!

Minusta Laotse oli enemmän oikeassa sanoessaan toiveista vapautuminen johtaa sisäiseen lepoon. Se ei tarkoita, etteikö nauttisi asioista tai pitäisi jostain, tai tavoittelisikin jotain. Mutta se ei ole sellaista epätoivoista ja tuskaisaa halua, pakkomielteisyyttä, yksisilmäistä takaa-ajoa ja surkeaa oloa. Se on sellaista varmuutta, että menet työhaastatteluun iloisena ja annat parhaasi ja tiedät, että elämäsi ei riipu tästä(kään) asiasta, vaan elämä on suurenmoinen juttu vaikka aika pysähtyisi ja leijuisit vain paikallasi.

En ole lukenut Tommyn kirjoja. Ehkä ei ole tarviskaan :)

Ehkä minun pitäisi kirjoittaa kirja. No, jos joskus huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hellsten tarkoittanee sitä, että jonkin asian tavoittelu itsessään vie sen asian kauemmas. Eli se, että et juokse onnen perässä, onkin itse asiassa avain onneen. Tai ettet tavoittele rakkautta ja etsi sitä vimmaisesti, saattaa tuoda sen oikean  rakkauden eteesi. Kun et hae ihmettä uskonnosta vaan elät, näet ihmeen ympärilläsi.  Kyse on läsnäolon taidosta, kyvystä olla oma itsensä ilman minkään statuksen/mielentilan/olosuhteen tavoittelua. Näin minä sen ymmärsin, ja voin sen kyllä  myös allekirjoittaa.

Asiat ei ole ulkoisia vaan sisäisiä.

Mutta ei tuo silti ole totta. Reaalimaailmassa ne, jotka nimenomaan tietoisesti tavoittelevat asioita ja tekevät niiden eteen töitä, ovat niitä jotka ne asiat saavat. Esimerkiksi huippu-urheilijat, menestyneet yrittäjät jne. Aina toki työ ja tavoittelu ei edes riitä, tai osa asioista on ihan tuurista kiinni.

Onhan se houkutteleva ajatus, että voisi jotenkin mentaalimasturboida itsensä olotilaan, jossa kaikki vaan tupsahtaa taivaista, mutta ei se mene niin.

Ihan et taida ymmärtää aiempaa kirjoittajaa, sen enempää kuin Tommy Hellstenin kirjoituksiakaan... Nää tällaiset ”en hae töitä, minulle tupsahtaa taivaalta työpaikka” tai ”minusta tulikin harjoittelematta huippu” on aika hakoteillä siitä, mistä kirjassa on kysymys. Ja ei, en ala vääntää rautalangasta - kannattaa lukea koko kirja ihan ajatuksella. Ehkä ei aukea kaikille sittenkään...