Oman miehen kehumisketju
Tänne saa tulla kehumaan omaa miestään, jos katsoo sen aiheelliseksi. Olen niin paljon nähnyt huonoja miehiä sekä omassa elämässäni että lähipiirissäni, että nyt on pakko hehkuttaa, kun lopultakin olen löytänyt uskomattoman fiksun, vastuullisen ja täysipäisen miehen.
Ollaan seurusteltu kaksi vuotta ja vieraskoreus on kadonnut suhteestamme, mutta silti siinä on säilynyt lämpö, läheisyys ja tunne siitä, että olen rakastettu ja arvostettu. Mies ei käytä mitään päihteitä ja omaa muutenkin terveelliset elämäntavat. Harrastamme monia eri liikuntalajeja yhdessä ja muutenkin priorisoimme aikaa vain toisillemme. Mies ei ravaa kaveri-illoissa ja omissa harrastuksissaan, vaan laittaa ajankäytössään etusijalle lapsensa ja minut. Yksi miehen harrastuksista on ruoanlaitto ja saan tietenkin nauttia sen tuloksista itsekin samalla oppien lisää. Täysin pyytämättä hän korjaa aina jäljet, tarttuu imuriin ja muutenkin auttaa taloni töissä. Hän osaa korjata laitteita ja remontoida.
Olen niin onnellinen, kun onnistuin löytämään luonteeltaan mitä ihanimman ja kilteimmän kultakimpaleen rinnalleni. Kummallakin on oma koti ja talous, joten ei tarvitse pelätä toisen lokkeilevan. Mieheni on rauhallinen, tasapainoinen ja arvostaa minua tasaveroisena kumppanina. Ei tarvitse riidellä mistään tai kuunnella lyttäämistä ja kiukuttelua. On ihanaa voida luottaa täysin miehen sanaan ja hän on tukena tarvittaessa. Hän on saanut sydämeni täysin itselleen. Tämän paremmasta rakkaudesta en olisi osannut edes unelmoida.
Kommentit (388)
Onpa ihana ketju. Oma mieheni on todella huomaavainen ihan arjen pienissä asioissa. Esimerkiksi kaupassa käydessä miettii aina mitä MINÄ haluaisin ja tuo joka kerta suosikkijuttujani, vaikka en olisi niitä erikseen muistanut toivoa. Kertoo minulle varmasti päivittäin, että rakastaa minua ja olen kaunis, vaikka olisin ihan seinästä reväistyn näköisenä pyjamassa. On myös todella rehellinen ja luotettava, ns. periaatteen mies, joita nykyään tuntuu olevan harvassa.
Kirsikkana kakun päälle on todella komeakasvoinen ja vartalotyypiltään juuri minun makuuni, pitkä ja roteva ja vahvan näköinen mutta ei mikään laiheliini, vaan on sellainen pieni elämästä nautiskelijan pakki :---D
Minun mieheni on komea, vakavarainen, ei ryypiskele, hellä, taitava käsistään, rauhallinen, eläinrakas, älykäs, seksi parasta ikinä.
Siinä pääpirteittäin. Ja kyllä, olen onnellinen😍
Mun on rehellinen, huumorintajuinen, älykäs, avoin, rohkea, vahva, herkkä, maanläheinen, suora, taiteellinen ja looginen.
Komea ja karismaattinen. Seksi on ihan huikeeta. Taitava keittiössä, kätevä käsistään. Sopivalla tavalla hullu, ja ihan yhtä normikriittinen kuin minä. Hyväksyy mut omana itsenäni ja rakastaa kaikkia vikojanikin, joista en ehkä itse ole niin ylpeä.
Ei korkeasti koulutettu, viihtyy baareissa (useimmiten mun kanssa, vois tavata kavereitaan useamminkin), pelaa kyllä ja tupakoi - siis ihan painajainen useimmille täällä. Vaan mulle ihan täydellinen. Edelleen täysin tyystin kokonaan rakastunut.
Vierailija kirjoitti:
Ts. tossun alla.
Surullista, että joku voi olla rakkaudesta ja parisuhteesta noin pihalla.
Mun mies tekee kaikkia koti-ja muita asioita tasapuolisesti mun kanssa. Joskus ihmettelen juttuja, joita jotkut naiset kertoo puolisoistaan. "Mun mies ei suostu vaihtamaan vaippoja", "Mun mies ei koskaan tee ruokaa lapsille".
Mieheni on ihana, hauska, rauhallinen ja hyvännäköinen. Kaikki on hänen kanssaan hauskempaa, hän on huomaavainen, hyvää seuraa ja puhuu aina kauniisti. Saimme hiljattain vauvan ja synnytyksen jälkeen olen kärsinyt vaihtelevasti kaikenlaisista kovista kivuista. Hän on pitänyt huolta minusta ja vauvasta ja on erinomainen isä. Mieheni tuo elämääni iloa, valoa ja positiivista elämänasennetta. Hän laittaa erinomaista ruokaa, tykkää halia ja pussata, ja joka päivä sanoimme monta kertaa toisillemme "rakastan sinua". Hän on ihaninta mitä tiedän ja olen onnellinen.
Loisto ketju.
Mieheni pitää meistä huolta.
On hyvä raha-asioissa.
Haluaa, että minä olen tyytyväinen (on sanonut useasti).
Antaa minun tehdä itselleni tärkeitä asioita ja tukee näitä pyrkimyksiä.
Jaksaa minun järjestämääni dramatiikkaa, koska on itse niin tasainen ja rauhallinen luonne.
Tekee asioita meille (rakentaa, korjaa, maksaa, hakee kaupasta).
On oikein hyvä rakastaja.
Ihminen, joka tuntee minut parhaiten ja jonka seurassa voin olla oma itseni.
Ja tätä on jatkunut jo yli 30 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Romanttinen huosu ja ymmärtäväinen
Mitä tuo tarkoittaa?
Lotten kirjoitti:
Ihania miehiä teillä❤️ Saisinpa minäkin....
Pitäkää hyvää huolta herroistanne ja olkaa kiitollisia
Sama täällä, joskus aina miettii, että millaista elämä olisi, jos olisi minulle täydellinen mies tällä kotona - arvostaisin kyllä.
7 vuotta yhdessä. Mies on kiltti, syvällinen ja huomaavainen. Avoin ja kannustava. Herkkäkin. Tukee minua aina ja auttaa kun tarvitsen. Osaa näyttää itsestään eri puolia ja yllättää. Ei ole pinnallinen tai materialistinen. En tiedä miten minun on käynyt niin hyvä tuuri, että olen häneen tutustunut.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies sanoo joka päivä, että rakastaa mua, halailee ja hellii. On myös taitava käsistään, osaa rakentaa mitä vaan ja tekee esim. huonekaluista just sellaisia kuin pyydän. Rauhallinen tyyppi, jonka kanssa ei tarvitse ikinä riidellä. Ei pelaa tietokoneella eikä pelikonsoleilla, juo aniharvoin, eikä ramppaa saunailloissa. Hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja antaa mun toteuttaa unelmiani.
Mikähän vika tietokoneella pelaamisessa on? :D Mun mies on äärettömän ihana, hellä ja fiksu insinöörimies, joka kokkaa, tekee kotitöitä, harrastaa liikuntaa ja tekee mun kanssa kaikenlaista ja aina kuuntelee mun murheita (ja minä tietenkin kuuntelen häntä ja teen myös kaikkia näitä edellä mainittuja asioita). Sen lisäksi hän myös pelaa tietokoneella ja minä tykkään seurata hänen pelaamistaan tai pelataan yhdessä tai sitten minä vain puuhaile omiani sillä aikaa, kun hän pelaa. En nyt siis ihan ymmärtänyt, että miksi pelaamattomuus olisi joku hyvän miehen mittari :D
Vierailija kirjoitti:
Mun mies tekee kaikkia koti-ja muita asioita tasapuolisesti mun kanssa. Joskus ihmettelen juttuja, joita jotkut naiset kertoo puolisoistaan. "Mun mies ei suostu vaihtamaan vaippoja", "Mun mies ei koskaan tee ruokaa lapsille".
Samaa olen minäkin ihmetellyt! Tunnen ihan liikaa naisia, jotka ringissä valittaa, kuinka miehet ei suostu hoitamaan omia lapsiaan tai tekemään kotitöitä tai ruokaa tai sitten he juovat koko ajan olutta tai eivät ikinä muista syntymäpäiviä tms. Ja minä vaan hoomoilasena seuraan vierestä tätä keskustelua, johon en pysty osallistumaan, koska mun ei tarvitse valittaa omasta miehestäni... En käsitä, että a) miksi nämä naiset ovat alunperin alkaneet seurustelemaan kyseisten timanttien kanssa ja b) miksi he eivät eroa, jos kerran pitää koko ajan valittaa? En vaan käsitä. Oma mieheni on ilmeisesti joku harvinaisuus ja luojan kiitos olen hänet löytänyt.
Mun mies on kertakaikkinen kallio. Yhdessä ollaan oltu jotain 13 vuotta ja on yksi lapsi. Mies on rauhallinen ja tasapainoinen, tekee kotitöitä enemmän kuin minä pystyn ja on lapsen kanssa myös. Lapsi ylipäänsä on hänelle kaikki kaikessa.
Nyt korona-aikaan näkyy oikein miten hyvä tyyppi on, kun ollaan melkein ympäri vuorokauden yhdessä. Kaikki kolme, kun lapsi on kotikoulussa. Minulla useampi sairaus siis, olen riskiryhmässä ja vajaakuntoinen enkä enää edes työelämässä sairauksien vuoksi. Jaksaa auttaa minua ja yhdessä yritetään lapsemme eteen selvitä kaikista vaikeuksista. Varmaan häntä voisi sanoa myös feministiksi ja on älykäs.
Kyllä tällaisia miehiä on. Ja seuraavissa sukupolvissa varmasti aina enemmän.
Tosi kiva ketju. Mieheni on rauhallinen ja analyyttinen luonne, mikä toimii hyvin vastapainona omalle koohottamiselleni. Sellainen kiltti ihminen. Pitää aina huolta. Ei välttämättä ole sanallisesti paras ilmaisemaan välittämistään tai muutenkaan mikään romantikko, mutta tiedän kyllä, että hän välittää. Kannattaa tasa-arvoa, mutta ei ole mikään irtopisteiden perässä juokseva Miesfeministi(tm). Uskollinen ja luotettava. Pitkä ja komea myös. Saan joskus tuntea itseni pieneksi, vaikken olekaan varsinaisesti mikään keijukainen.
Jos joskus tulisi ero tai jos puolisoni esimerkiksi menehtyisi varhain, en usko, että haluaisin koskaan toista miestä. Ei toista näin hyvää ole.
Meillä on ollut omat vaikeutemme, mutta onneksi niistä selvittiin. Että olen kiitollinen siitä, että päätinkin lähtemisen sijaan jäädä ja nykyisin suhteemme on entistäkin parempi. Ihanaa että yhä on intohimoa ja halua hassutella, ja että mies tukee mua ja on aina niin ylpeä musta. Plus mun mies tekee ihan parhaat aamiasleivät ja keittää mulle kahvit termariin valmiiksi ❤
Mieheni ei ole täydellinen, mutta hänessä on paljon hyviä asioita. Onn hyvä, itseasiassa loistava isä, viettää aikaa lasten kanssa, leikkii ja pelaa. Tekee ruokaa eikä ole kädetön muidenkaan kotiaskareiden suhteen, tekee oma-aloitteisesti. Meillä on myös ihanaa seksiä. Mieheni on tunneälykäs, ei ole oppinut puhumisen kulttuuria, mutta on kanssani opetellut puhumaan enemmän ja avoimemmin. Ymmärtää itsekin sen merkityksen, osaa pyytää anteeksi ja huomata omat virheensä, ymmärtää syy-seurausuhteita. Pitää luonnosta, lukee kirjoja, harrastaa musiikkia kuten minäkin. Hänellä on hyvä huumorintaju, viihdymme yhdessä, mutta osaamme antaa toisillemme myös aikaa. Hän on luotettava sekä häntä on ilo katsella, silmät ovat hurmaavat! Rakastan häntä paljon.
Voin luottaa mieheeni kaikissa asioissa ja niin myös lapset. Hän rauhoittaa ja tasapainottaa minua, luonteemme ovat aivan erilaiset mutta olemme hyvä tiimi etenkin vanhempina.
Hän pitää samoista asioita kuin minä (liikunta, koti/ulkomaan reissut, koti-illat, saunominen, terveellinen ruoka) ja asettaa aina perheen etusijalle. On opiskellut aikanaan ja hyvässä työssä, joskin minä meillä se ”ura-ihminen” mikä sekin on vain positiivista, tukee minua uralla ja iloitsee saavutuksista.
Ei koe tarvetta käyttää päihteitä, ei ole myöskään absolutisti vaan fiksusti ja tilanteen mukaan tämäkin.
Yhdessäolo on vaan niin helppoa ja mutkatonta, sitä takana 26 vuotta.
Mun mies on käsittämätön löytö. Löysin valitettavasti hänet vasta yli nelikymppisenä, seurusteltuani sitä ennen erityyppisten kusipäiden kanssa, joten lapsia ei enää tule.
Mutta joo, mies on erittäin älykäs, oikeasti kiltti, hyvän näköinen mutta ei edes tiedosta sitä koska keskittyy ihan muihin asioihin elämässä kuin omaan tai toisten ulkokuoreen, tohtori ja yliopistotutkija. Ei mitään draamaa meidän elämässä, kuten aina oli ennen mun suhteissa. En uskonut että se voisi olla näin helppoa ja mukavaa asua jonkun kanssa yhdessä.