Lue keskustelun säännöt.
Mies on minulle enemmän hyvä kaveri kuin romanttisen rakkauden kohde
17.01.2021 |
Olen ollut yhdessä miehen kanssa 15v ajan. Meillä ei koskaan ole ollut kovin suurta kipinää, mutta suhteessa on kyllä ollut paljon ihan sitä fyysistäkin puolta. Romantiikkaa ei. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen ihastunut tai rakastunut. Olemme pitäneet toisistamme ja olemme olleet kiinteä pari.
Nyt 15v jälkeen tämä alkaa olla vähän ongelma. Minusta on ihan kiva halia miehen kanssa, mutta en haluaisi sitten mitään sen enempää. Oikeastaan tuntuu vähän ällöttävältäkin. En pidä miestä ällöttävänä, hän on ihan OK. Hänellä on mukavan näköinen kroppa ja hän on ihan hellä ja kiva. Minä kunnioitan häntä. Mutta minua kiinnostaa se fyysinen puoli hänen kanssaan tasan yhtä paljon kuin kenenkään muunkaan mukavan tyypin kanssa. Tottakai siihen ryhtyy rutiinilla. Olen käynyt seksuaaliterapeutilla juttelemassa, mutta minusta tuntuu, ettei hänkään oikein tiedä, mitä sanoa. Hän kysyy, tuntuuko sitten silti ihan kivalta, kun ns puuhiin ryhtyy. Sanoin, että no ei koskaan. Siis fyysisesti voi olla ihan ok, mutta päällimmäinen tunne on, ettei olisi pitänyt alkaa hommiin. En pysty antamaan itsestäni mitään. Toisen puolesta harmittaa kovasti.
Ollaan juteltu tästä. Miehen mielestä tämä on asia, jonka voi jotenkin selvittää. Hän ei haluaisi erota, mutta sanoo, että olisi kiva, jos kumppani pitäisi häntä viehättävänä. Minusta hän kyllä on viehättävä, mutta "ei minulle". En koe, että mikään vibraattori, pornoleffa, härpäke, eri asento tai pullo viinaa olisi nyt suuri ratkaisu asiaan. En ole KYLLÄSTYNYT mihinkään, eikä mies ole liian KILTTI, huono hygienialtaan, ilkeä, laiska, viemättä roskapussia tai mitään muutakaan. Voisin vaikka sanoa, että olen frigidi lehmä, joka ei syty mistään, mutta sekään ei oikein ole totta. Kyllä jostakin tai jostakusta, mutta en vain puolisostani.
Kommentit (98)
Täällä toinen nainen lähes samassa tilanteessa. Asiaan voi vaikuttaa myös ikäsi, kun hormonitoiminta muuttuu, niin tosi moni asia voi myös muuttua. Olen huomannut, että tunteeni ovat muuttuneet, jopa luonteeni. Tasaantumiseksi sitä kai voisi sanoa.
Olen myös kipuillut samojen asioiden kanssa ja tullut siihen tulokseen, että ongelma on minussa eikä se eroamalla parane.
Aika ei käänny takaisinpäin, en nuorru, eikä hormonitoiminta palaudu takaisin. Hyväksyin muutoksen ja olen tehnyt töitä itseni ja henkisen kehityksen kanssa. Ottanut aikaa itselleni ja jättänyt pois asioita, joita en oikeasti ole halunnut tahdä. Ihmisiä, töitä, harrastuksia, tavaroita. Tehnyt tilaa itselleni. Minua nuorempi mies on kysynyt että mikä on vialla ja olen kertonut että ongelma on pääni sisällä, että meillä on kaikki ok. Nyt huomaan että hänellä saattaa olla samanlainen tilanne päällä, ja toivon että hän ymmärtää että minä en ole se ongelma.
Viidenkympin villitys tai minkä tahansa muun kympin? Niin kai sitä kuvataan kun ihmiselle tulee halu muuttaa asioita elämässään. Monet luulevat virheellisesti että se ongelma on toinen ihminen yleensä puoliso, ja ottavat eron. Sitä virhettä ei voi korjata enää. Siksi kannattaa miettiä tarkkaan ennen kuin toimii. Moni on erottuaan ymmärtänyt että se puoliso olikin se paras mahdollinen itselle. Sitä on sitten kiva yksin itkeä kun toinen on jo jatkanut matkaa.
Anna siis ajan kulua, asia voi vielä muuttua parempaan suuntaan. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Erittele tunteitasi ja mieti mitkä asiat ovat hyvin. Itse huomasin jossain vaiheessa olevani niin kyllästynyt itseeni, että kaikki muukin tuntui tosi tympeältä. Siinä on kuitenkin se hyvä puoli, että aina voit muuttaa itseäsi. Voit aloittaa alusta vaikka joka ikinen aamu, tai heti seuraavan silmänräpäyksen jälkeen. Pieni muutos säännöllisesti tehtynä saa ison muutoksen aikaan.
Myös mielikuvitus voisi auttaa ongelmaasi. Kuvittelemalla olevasi rakastunut mieheesi se voi hyvinkin toteutua. Siksi toisekseen rakastumisen tunne ei aina johda toisen ihmisen rakastamiseen. Se on hullaantumista joka saattaa johtaa pettymykseen todellisuudesta ja haihtua pois. Todellinen rakastaminen on pysyvää, se on sitä ajan kestävää kumppanuutta, ei ruusunpunaista romantiikkaa. Voithan olla romanttinen itsekin, tehdä aloitteita romanttisiin hetkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos täällä joku mies kertoisi, että seksi kyllä kiinnostaa, mutta ei oman vaimon kanssa, niin riittäisikö ymmärrystä samalla tavalla? Miksi tällä palstalla nämä jutut aina jollakin täysin epäloogisella tavalla riippuu sukupuolesta?
Itse asiaan: ero on ainoa järkevä vaihtoehto.
Kristallikissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristallikissa kirjoitti:
Ymmärrän hyvin sinua. Ensinnäkin on jo ajatusharha, kun suhteessanne on se lähtökohta, että toiselle täytyy tarjota seksiä. Ei tarvitse. Älä enää suostu ihinkäön seksiin. Jos se johtaa eroon, niin so what?
Sinä olet viimeinen, kenen pitäis jakaa näitä "neuvojaan" muille.
Se että käyttäytyy kuin kus.i.bää ei ole mikään vaihtoehto, vaan erota rehellisesti ja kantaa vastuunsa, jos ei enää kykene ITSE normaaliin elämään.
Sincc
Sitä tarkoittaa olla NAINEN ja kantaa vastuunsa.
Ei alkaa v-mäiseksi kumppanille, että se eroaisi. Se on pelkuruutta.
Normaali elämä ei vaadi mitään seksiä. Monilla on seksitön parisuhde, väitätkö, ettei se ole normaalia elämää? On se.
Jos ihminen ei nauti kumppanin kosketuksesta. Halimisesta ja pussailusta. Eikä seksiä ole koskaan. Se ei oo parisuhde. Vaan ystävyys suhde.
Ehkä tykkäät naisista enemmän ja siksi miehen kanssa olo on kädenlämpöistä?
Joo mun yksi hyvä kaverini sanoi, että tee töitä oman pääsi kanssa ja kyllä se siitä. En mä ole kyllästynyt, ei kiinnosta tinder, ei treffailu tuntemattomien kanssa enkä ole ikinä digannut yhden illan suhteita. Ne on pelottavia. En halua elää erossa lapsistani.
Kyllähän sitä alkoholilla/muilla päihteillä tai jollain kovalla mielikuvituksella hetkittäin voi saada itsensä heräämään, mutta se on lähempänä itsensä runkkaamista toiseen kuin mitään henkistä yhteyttä.
Seksi on nyt ollut minulle hankalaa sellaisen vajaa 10v ajan tässä suhteessa. Sitä ennen se ei mitenkään ollut luontevaa, mutta sujui siitä huolimatta, eli ekat 5v. Miestä ahdistaa se, että olen niin ankea, mutta toisaalta monet hänen kaverinsa elävät täysin seksittömässä liitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tykkäät naisista enemmän ja siksi miehen kanssa olo on kädenlämpöistä?
En tiedä mut ei oikein ns kinos. En ole ikinä kokeillutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos täällä joku mies kertoisi, että seksi kyllä kiinnostaa, mutta ei oman vaimon kanssa, niin riittäisikö ymmärrystä samalla tavalla? Miksi tällä palstalla nämä jutut aina jollakin täysin epäloogisella tavalla riippuu sukupuolesta?
Itse asiaan: ero on ainoa järkevä vaihtoehto.
Riippuu varmaan millä lailla kertoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen nainen lähes samassa tilanteessa. Asiaan voi vaikuttaa myös ikäsi, kun hormonitoiminta muuttuu, niin tosi moni asia voi myös muuttua. Olen huomannut, että tunteeni ovat muuttuneet, jopa luonteeni. Tasaantumiseksi sitä kai voisi sanoa.
Olen myös kipuillut samojen asioiden kanssa ja tullut siihen tulokseen, että ongelma on minussa eikä se eroamalla parane.
Aika ei käänny takaisinpäin, en nuorru, eikä hormonitoiminta palaudu takaisin. Hyväksyin muutoksen ja olen tehnyt töitä itseni ja henkisen kehityksen kanssa. Ottanut aikaa itselleni ja jättänyt pois asioita, joita en oikeasti ole halunnut tahdä. Ihmisiä, töitä, harrastuksia, tavaroita. Tehnyt tilaa itselleni. Minua nuorempi mies on kysynyt että mikä on vialla ja olen kertonut että ongelma on pääni sisällä, että meillä on kaikki ok. Nyt huomaan että hänellä saattaa olla samanlainen tilanne päällä, ja toivon että hän ymmärtää että minä en ole se ongelma.
Viidenkympin villitys tai minkä tahansa muun kympin? Niin kai sitä kuvataan kun ihmiselle tulee halu muuttaa asioita elämässään. Monet luulevat virheellisesti että se ongelma on toinen ihminen yleensä puoliso, ja ottavat eron. Sitä virhettä ei voi korjata enää. Siksi kannattaa miettiä tarkkaan ennen kuin toimii. Moni on erottuaan ymmärtänyt että se puoliso olikin se paras mahdollinen itselle. Sitä on sitten kiva yksin itkeä kun toinen on jo jatkanut matkaa.
Anna siis ajan kulua, asia voi vielä muuttua parempaan suuntaan. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Erittele tunteitasi ja mieti mitkä asiat ovat hyvin. Itse huomasin jossain vaiheessa olevani niin kyllästynyt itseeni, että kaikki muukin tuntui tosi tympeältä. Siinä on kuitenkin se hyvä puoli, että aina voit muuttaa itseäsi. Voit aloittaa alusta vaikka joka ikinen aamu, tai heti seuraavan silmänräpäyksen jälkeen. Pieni muutos säännöllisesti tehtynä saa ison muutoksen aikaan.
Myös mielikuvitus voisi auttaa ongelmaasi. Kuvittelemalla olevasi rakastunut mieheesi se voi hyvinkin toteutua. Siksi toisekseen rakastumisen tunne ei aina johda toisen ihmisen rakastamiseen. Se on hullaantumista joka saattaa johtaa pettymykseen todellisuudesta ja haihtua pois. Todellinen rakastaminen on pysyvää, se on sitä ajan kestävää kumppanuutta, ei ruusunpunaista romantiikkaa. Voithan olla romanttinen itsekin, tehdä aloitteita romanttisiin hetkiin.
Mutta mutta mutta. En tiedä miksi ajatus romanttisesta hetkestä miehen kanssa ahdistaa aivan törkeästi. Ihan pakokauhun tunnekin. Kaipasin sitä kun olimme vasta tuore pari ja yritimme luoda sitä, mutta se oli aina vähän kornia. Nyt en pysty edes kuvittelemaan... en vain ”osaa” olla läsnä.
Ymmärrän sinua ap. Minulla on ihan sama ongelma. Ei ole kyse siitä, etten rakastaisi, että olisi joku x-kympinkriisi, että haikailisin aidan toiselle puolen. Ero ratkaisuna voi olla ok, silloin jos koko suhteen tarkoitus pohjautuu seksiin.
Minä rakastan miestäni, hän on paras ystäväni, arki on mukavaa hänen kanssaan, meillä on kivoja yhteisiä juttuja ja projekteja ja lapsetkin vielä. Olisi aivan musertavaa jos menettäisin hänet. En halua rinnalleni ketään muuta. Mutta kaikki seksuaalinen halu on häntä kohtaan kadonnut. Tilalla on vain ahdistus ja tunnustan myös tuon pakokauhun tunteen. Saatan onnistua virittämään itseni tunnelmaan, mutta sitten kun olen siinä konkreettisesti mieheni kanssa, hän koskee minuun, ahdistun, jäykistyn, menen lukkoon. Seksiä meillä silti on ollut, vähemmän kuin ennen mutta kuitenkin ihan "normaali määrä". Olen siihen ryhtynyt syyllisyyden tunteesta ja uskon että se on pahentanut asiaa. Jokainen yritys puhua miehen kanssa on ollut onneton. Hän ei vain ymmärrä, ettei halua ole. Tai jos hetkellisesti ymmärtää, seuraavana päivänä hän käyttäytyy kuin ongelma olisi kadonnut. Ei kykene tajuamaan sitä, että on vaikea haluta sellaista mistä ei saa mitään muuta kuin sen ahdistuksen. Nyt hän on herännyt ajattelemaan, että seksielämämme on mennyt huonompaan suuntaan ja pitäisi parantaa. Minä olen aivan solmussa. Se että pystyn tarjoamaan hänelle tämän mitä nyt, vetää minut jo äärirajoille ja olen välillä todella ahdistunut, ja toivoisin että koko seksi häviäisi maailmasta pois.
Alkuun luulin että olen vain haluton, että haluni kaiken kaikkiaan ovat kadonneet. Mutta hiljalleen olen alkanut ymmärtää, että halua minulla on yleisesti ottaen, mutta ei miestäni kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valivali. Ap on tyypillinen valivali haaveilija. Mitä aloitus kertoo hänestä itsestään? Sen että on 15 vuotta ollut miehen kanssa jota hän ei halua. Miehessä ei ole vikaa, mutta kuitenkin on, koska Ap syttyy toisenlaisista miehistä. Ap on pohjimmiltaan ihminen, jolleka mikään ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama täällä. Täysin normaalia, ettei toisesta jaksa vuosien jälkeen innostua. Suurimmalla osalla on näin. Ihminen on myös vaihtelunhaluinen.
Kokeilkaa avointa suhdetta.
Mies ei missään nimessä halua.
Mutta sinä haluaisit muuttaa suhteenne avoimeksi? Vaihtelunhalun vuoksi. Miksi miehesi täytyisi odotella sinua reissuiltasi kotiin syliin käpertymään ja siliteltäväksi? Etkö osaisi olla yksin ja nauttia vapaasta seksistä? Huomaatko mitään itsekkyyttä ajattelutavassasi?
Ettå oon kyllästynyt tuon sanan 'himo' tyrkyttämiseen joka paikkaan.
Kyse on kemiasta - ylä ja alapään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3-7krt viikossa seksiä, vaikket siitä tykkää?! Mitäpä jos mies odottaisi, että sinä tekisit aloitteen? Ehkä halu ehtisi paremmin herätä.
Vierailija kirjoitti:
Sinä et vain sovellu pitkään yksiavioiseen suhteeseen. Kenenkään kanssa. Jos olisit tuntenut itsesi paremmin, et olisi sellaiseen koskaan ryhtynytkään. Toivottavasti erottuanne et enää tee samaa virhettä jonkun toisen kanssa, vaan ryhdyt avoimeen suhteeseen tai pidät suhteesi kevyinä, niin etteivät muut joudu pettymään kun kyllästyt ja haluat vaihtaa taas uuteen.
Vähän turhan piikittelevää sävyä. Kuka hitto muka tietää että ei sovellukaan pitkään suhteeseen jos se tunne tuleekin vasta viiden, kymmenen tai viidentoista vuoden päästä?? Harvalla on useita tai edes ehkä yhtä todella pitkää suhdetta takana silloin kun tällaiset ajatukset tulevat ensi kertaa.
Mä tajusin asian kymmenen vuoden kohdalla, sen että yksi ihminen tuskin voi ikinä olla mulle seksuaalisesti tarpeeksi. Tuli ero koska mies ei halunnut avata suhdetta, eipä kyllä paljon seksiäkään ihmeemmin halunnut. Ei vaan ollut sellainen kovin seksuaalinen ihminen, minä taas olen. Mutta ainahan näissä mennään sen haluttoman pillin mukaan.
Harmittaa tietysti etten tuntenut itseäni tarpeeksi hyvin aiemmin, mutta en olisi voinutkaan. Alkuhuuma nimittäin kantaa aika pitkälle. Voi myös olla että jos mies olisi halunnut enemmän seksiä, ei olisi tullut niin tarvetta kokea muutakin.
Nyt olen löytänyt onneksi ihmisen joka ei ole itsekään yksiavioisuuteen fiksoitunut. Pidetään avointa suhdetta mahdollisena, vielä ei ole siihen ryhdytty. Mutta tällä tavalla on mahdollista ehkä sekä säilyttää kaveritasolle väljähtynyt parisuhde, kun seksiä on luvallista hakea muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama täällä. Täysin normaalia, ettei toisesta jaksa vuosien jälkeen innostua. Suurimmalla osalla on näin. Ihminen on myös vaihtelunhaluinen.
Kokeilkaa avointa suhdetta.
Mies ei missään nimessä halua.
Mutta sinä haluaisit muuttaa suhteenne avoimeksi? Vaihtelunhalun vuoksi. Miksi miehesi täytyisi odotella sinua reissuiltasi kotiin syliin käpertymään ja siliteltäväksi? Etkö osaisi olla yksin ja nauttia vapaasta seksistä? Huomaatko mitään itsekkyyttä ajattelutavassasi?
En ole missään kohtaa ilmaissut haluavani avointa suhdetta? Minusta tämä on vain hankalaa, enkä tiedä mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
3-7krt viikossa seksiä, vaikket siitä tykkää?! Mitäpä jos mies odottaisi, että sinä tekisit aloitteen? Ehkä halu ehtisi paremmin herätä.
Mies haluaa usein seksiä. Mua pelottaa, että jos me sovittaisiin, että minä teen aloitteen - sitä ei ikinä tulisi... siis ei ikinä tulisi fiilistä, että NYT! Siksi olen ajatellut, että parempi antaa mennä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että sinä et tunne vetovoimaa puolisoasi kohtaan. Suhteenne on laimentunut kaveritasolle ja kuka nyt kaverinsa kanssa nai..skentelee. Muuttakaa suhteenne avoimeksi suhteeksi tai keksikää jotain kimppahommia yms. Tai jos kuulostaa liian extremeltä niin eroaminen voi olla ihan hyvä vaihtoehto.
Ei kaikissa suhteissa ole onnellista loppua.
Ero ei välttämättä ole onneton loppu. Voi erota sovussa.
Voisiko ap olla mahdollista että muuttaisitte erillenne ja deittailisitte? Jatkuva yhdessäolo tappaa kipinän tosi nopeasti.
Mutta kyllä se merkitsee tosi paljon että toinen on paras kaveri. Ei kukaan voi sanoa mikä on oikeanlainen liitto. Sitten tulee kyllä ongelmia jos jompikumpi toivoo enemmän fyysisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Jos täällä joku mies kertoisi, että seksi kyllä kiinnostaa, mutta ei oman vaimon kanssa, niin riittäisikö ymmärrystä samalla tavalla? Miksi tällä palstalla nämä jutut aina jollakin täysin epäloogisella tavalla riippuu sukupuolesta?
Itse asiaan: ero on ainoa järkevä vaihtoehto.
Kun usein vaan niissä miesten jutuissa se vaimo on rasittava muutenkin että ikään kuin pyydetään lupaa jättää se, tai se on niin hyvä kodinhoitaja ja äiti ettei raaski jättää.
Mielestäni on kyllä ihan normaalia että pitkässä suhteessa intohimo kumppaniin katoaa. Sille ei oikein voi mitään.
Mikähän kissa tämänkin ketjun jo hajusti!