Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei halua muuttaa yhteen ja käyttää teiniä tekosyynä
13.01.2021 |
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olen kertaalleen eronnut ja kahden lapsen vuoroviikkoäiti, ja seurustellut vuoden nykyisen mieheni kanssa. Mies halusi heti tapailun alussa, että seurustella ja on vakuuttanut olevansa 100 % tosissaan ja rakastavansa minua. Olen sanonut, että minulla ei ole kiire muuttaa yhteen, mutta että haluan ehdottomasti yhteisen kodin ja jaetun arjen jossain vaiheessa. Kuvittelin, että näin voisi tapahtua esim. parin vuoden seurustelun jälkeen. En nauti tästä "yksinäisen naisen" arjesta vaan toivon jotain rinnalle ihan arkeen, en pelkästään viikonlopun tai lomien huippuhetkiin. Lisäksi asunnon jakaminen olisi taloudellisestikin järkevää. Tekee tiukkaa maksaa asumisesta yksin 1 200 euroa kuussa kun sen voisi jakaa. Välillä olen myös todella kovilla kun pyöritän lapsiperheen arkea yksin joka toinen viikko.
Nyt kysyin suoraan, että missä vaiheessa mies voisi kuvitella, että syventäisimme suhdetta ja muuttaisimme yhteen. Tai että meillä olisi edes joku tulevaisuuden suunnitelma, jos emme heti toimisikaan sen mukaan. Mies oli tiukkana, että muuttaa yhteen vasta 3,5 vuoden päästä. Syynä oli se, että hän haluaa asua yksin lastensa takia.
No tässähän juju piileekin. Miehellä oli kaksi yli parikymppistä lasta, jotka asuvat toisella paikkakunnalla yksin ja käyvät kotipaikkakunnalla ehkä muutaman kuukauden välein. Tuolloin asuvat äitinsä luona, jossa heillä on huoneet. Kotipaikkakunnalla on vain 17 vuotias teini, joka myös asuu äitinsä luona. Mies asuu yksin kaksiossa, ja poika on isänsä vuodesohvassa nukkuen yötä ehkä yhden yön kuukaudessa, parissa. En ymmärrä, miksi emme voisi muuttaa yhteen ja poika tarvittaessa yöpyä meillä ja isommat lapset vierailla täällä. Minun kaksi poikaani ja mies tulevat hyvin juttuun, samoin minä ja miehen lapset.
Aika rankalta tuntuu, että hylkäisin haaveet yhteiselämästä niinkin pitäksi aikaa kuin 3,5 vuodeksi. Ja mitä tämä kertoo miehen tunteista? Käykö niin, että odotan 3,5 vuotta ja sittenkään emme muuta yhteen.
Tuntuu vaikealta edes tavata nyt miestä, kun kaikki on nyt ihan toisin. Vielä eilen olin rakastunut ja luulin miehen myös olevan vakavissaan suunnittelemassa tulevaisuutta. Miten voin palata seurusteluun, kun tiedän, että tämä ei seuraavien vuosien aikana vakavammaksi muutu? Ja haaskaanko rakkauteni tähän mieheen, joka ei edes yritä löytää ratkaisua asumiskuvioihin - meillähän tilanne on moneen uusperheeseen nähden helppo. Ei ilmeisesti halua tarpeeksi olla kanssani, kun mitään vaivaa asioiden eteen ei halua nähdä.
Kommentit (189)
Ehdottomasti kannattaa muuttaa yhteen. Pari vuotta auvoisaa lapsiperhearkea niin suhde on taputeltu ja lusikat jakoon. Sitähän sinä haluat. Itkeä kavereille että kaikkesi yritit, mutta mies olikin 🐷.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet seurustellut vasta vuoden ja sopassa on sinun ja hänen lapsia. Mikä hätä? Katsele nyt rauhassa. Vai rahanko takia, etsit laskunmaksajaa?
Itse olen eronnut ja muutin uuden miehen (yh-isä) kanssa yhteen kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Kuviossa oli siis minun 3 lasta ja hänen 1 lapsi. Ensinnäkin halusin tutustua ihmiseen ihan rauhassa, muutto on iso päätös. Ja koska hän asui omakotitalossa, niin senkin kannalta se oli iso päätös varsinkin hänen lapselleen, kun olivat kahdestaan siinä asuneet pari vuotta. Ostimme yhteisen uuden talon. Mun kannaltani suhde hänen lapseensa oli helpompi, koska äiti ei ollut kuvioissa millään tavoin. Mutta tietysti miehen piti sompailla siinä minun lapsiini tutustumisessa ja arjen elämisessä heidän kanssaan, ja sitten vielä minun ex-mies. Ei ole helppoa. Ymmärrän jos miesystävääsi ei yhteenmuutto ihan innosta.
Mies ei ole sinun lastesi isä, se sinun pitää muistaa siitä arjen jakamisesta myös. Voi pikemminkin olla lisää duunia vaan sulle, jos se sattuu olemaan sottapytty!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinua oikeasti kiinnosta asua miehen kanssa saman katon alla vaan haluat miehen osallistuvan asuinkunnan kuluihin.
Se ei ole pääpointti. Mutta tuleehan tässä mieleen, että maksan itse omistusasunnosta kuluja 1200 e kuussa ja mies on vuokralla 900 eurolla. Yli parin tonnin asumisbudjetilla meillä olisi todella tilava koti, jossa lapsetkin mahtuisivat olemaan. Tähän nykyiseenkin mahtuisimme jo hyvin.
Miten ajattelit järjestää asian jos muuttaisitte yhteen, ostaisitte kämpän? Sulla on säästöjä omistusasunnosta ja miehellä ei?
Minä taas ymmärrän hyvin ap:tä. Tulee tunne, ettei mies rakasta tarpeeksi, jos ei halua jakaa arkeaan naisen kanssa. Eikö rakkautta löydy myöskään toisen auttamiseen? Minulle rakastava suhde merkitsee juuri kaiken jakamista ja toisen elämän helpottamista. Juuri arjessa rakkaus punnitaan. Mitä iloa on pelkistä viikonloppupanoista? Paljon mukavampaa on saada tuntea toisen läsnäolo pienissä hetkissä, aamutuimaan, kesken arkiaskareiden. Nykyinen lapsikielteisyys myös puistattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että asun lasten kanssa tilavasti yli 100 neliön rivarissa, jossa mieskin viihtyy. Hän mahtuisi hyvin tänne, verrattuna siihen, että asuu nyt 40 neliön kaksiossa. Ja voisin itse vaikka tehdä niin, että möisin omani ja hankittaisiin ihan uusi asunto yhdessä. Siellä voisi olla miehen teinillekin huone. Nyt hän jopa suunnittelee muuttoa nykyisestä asunnosta toiseen omaan, koska nykyinen asuintalo on meluisa aamusta iltaan.
En tiedä ylireagoinko, mutta jotenkin suhteelta on mennyt perusta. Tuntuu, että on vaikea olla täysillä ja tunteella mukana, kun tietää, ettei mies halua yhteistä tulevaisuutta. Ja tuntuu, että jos yritän jatkaa kuin mikään ei olisi muuttunut, niin huijaan vaan itseäni ja maton alle lakaistu nousee aina riitatilanteissa esiin.Nyt on niin surullinen ja loukattu olo, että tuntuu, etten pysty miestä edes tapaamaan. Sama kai olisi samoilla itkuilla lopettaa koko suhde kuin itkeä itkut vielä moneen kertaan uudelleen.
Miten jakasitte kulut?
Jos muuttaisimme yhteen nykyiseen ja mies luopuisi omasta asunnostaan, niin hän voisi maksaa vaikkapa hoitovastikkeen (450 e) ja minä maksaisin lainani noin 700 e ja vakuutukset. Sähkölaskut puoliksi, samoin ruokakulut, joita voisin maksaa enemmänkin kuin puolet.
Jos mies pitäisi sivussa oman asunnon, niin toki silloin maksaisin sen mitä nytkin (lähes 1200 e) ja mies maksaisi oman vuokransa.
Jos hankkisimme yhteisen kodin, niin toki kumpikin maksaisi omat lainansa ja vastike jaettaisiin.
Ei todella ole rahasta tämä kiinni. Äitini jätti perintöäkin, joten tiukilla en ole taloudellisesti.
Eli miehen pitää kerryttää sinun omaisuuttasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi mikäli haaveilet yhteen muutosta, niin unohda ajatus siitä, että mies muuttaisi sinun asuntoosi. Yksi suurimpia virheitä mitä pariskunnat voivat yhteen muuttaessa tehdä on se, että toinen muuttaa toisen asuntoon - se luo aina epätasapainoisen lähtökohdan. Aina kannattaisi muuttaa täysin uuteen asuntoon, johon molemmat saisivat kotiutua yhdessä ilman, että asunto on jo valmiiksi toisen.
Miehen sitouttaminen: tiivis arki 24/7 jonka seurauksena yllätys raskaus. Sitä onkin sitten vaikea pyristellä irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ymmärrän hyvin ap:tä. Tulee tunne, ettei mies rakasta tarpeeksi, jos ei halua jakaa arkeaan naisen kanssa. Eikö rakkautta löydy myöskään toisen auttamiseen? Minulle rakastava suhde merkitsee juuri kaiken jakamista ja toisen elämän helpottamista. Juuri arjessa rakkaus punnitaan. Mitä iloa on pelkistä viikonloppupanoista? Paljon mukavampaa on saada tuntea toisen läsnäolo pienissä hetkissä, aamutuimaan, kesken arkiaskareiden. Nykyinen lapsikielteisyys myös puistattaa.
Nimenomaan tätä minäkin hain.
Mutta ihmiset ovat tosiaan erilaisia. Joku hakee arjen jakamista myötä ja vastoikäymisissä. Toiselle riittää, että elää 90 % ajastaan yksin kaksiossaan. Ja sekin on tietysti ok. Se vaan, että jos toiveet ja tavoitteet ovat niin erilaiset, niin taitaa olla turha edes haaveilla, että löydetään keskitie. Kun mies ei ole tässä valmis miettimään edes jotain kompromissia. Voisimmehan asua esim. luonani, ja tarvittaessa mies voisi pitää asuntonsa ja viettää siellä aikaa poikansa kanssa. Raha tai kodinpyöritykseen osallistuminen ei ole se pointti vaan se, että kun tavataan vain viikonloppuisin kahdestaan, niin siinä ei saa kuin pintariipaisun suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ymmärrän hyvin ap:tä. Tulee tunne, ettei mies rakasta tarpeeksi, jos ei halua jakaa arkeaan naisen kanssa. Eikö rakkautta löydy myöskään toisen auttamiseen? Minulle rakastava suhde merkitsee juuri kaiken jakamista ja toisen elämän helpottamista. Juuri arjessa rakkaus punnitaan. Mitä iloa on pelkistä viikonloppupanoista? Paljon mukavampaa on saada tuntea toisen läsnäolo pienissä hetkissä, aamutuimaan, kesken arkiaskareiden. Nykyinen lapsikielteisyys myös puistattaa.
Tottakai varmaan jokainen ymmärtää ap:n mukavuudenhalun, mutta kun mies ei ole hänen lasten isi. Miehen ei tarvitse huolehtia isin lailla lasten räkänokkien pyyhkimisestä ja kuskaamisista. Mutta ihan sama, aloitus on keksitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies on mukavuudenhaluinen eikä halua jakaa arkeaan nyt, ei hän varmaan yhteenmuutettuaankaan paljoa osallistu kotitöihin tms. En sitoutuisi tuollaiseen mieheen.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ymmärrän hyvin ap:tä. Tulee tunne, ettei mies rakasta tarpeeksi, jos ei halua jakaa arkeaan naisen kanssa. Eikö rakkautta löydy myöskään toisen auttamiseen? Minulle rakastava suhde merkitsee juuri kaiken jakamista ja toisen elämän helpottamista. Juuri arjessa rakkaus punnitaan. Mitä iloa on pelkistä viikonloppupanoista? Paljon mukavampaa on saada tuntea toisen läsnäolo pienissä hetkissä, aamutuimaan, kesken arkiaskareiden. Nykyinen lapsikielteisyys myös puistattaa.
Minusta ei ole lapsikielteisyyttä, kun omat lapsensa aikuisiksi saatuaan ei halua enää aloittaa lapsiperhe-elämää alusta. Siinä vaiheessa on aika nauttia omasta kiireettömästä ja rauhallisesta elämästään ja kenties odotella mahdollisia lapsenlapsia tulevaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuoden seurustelun jälkeen en todellakaan muuttaisi vielä yhteen. Liian vähän aikaa olette tunteneet. Mies on oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että asun lasten kanssa tilavasti yli 100 neliön rivarissa, jossa mieskin viihtyy. Hän mahtuisi hyvin tänne, verrattuna siihen, että asuu nyt 40 neliön kaksiossa. Ja voisin itse vaikka tehdä niin, että möisin omani ja hankittaisiin ihan uusi asunto yhdessä. Siellä voisi olla miehen teinillekin huone. Nyt hän jopa suunnittelee muuttoa nykyisestä asunnosta toiseen omaan, koska nykyinen asuintalo on meluisa aamusta iltaan.
En tiedä ylireagoinko, mutta jotenkin suhteelta on mennyt perusta. Tuntuu, että on vaikea olla täysillä ja tunteella mukana, kun tietää, ettei mies halua yhteistä tulevaisuutta. Ja tuntuu, että jos yritän jatkaa kuin mikään ei olisi muuttunut, niin huijaan vaan itseäni ja maton alle lakaistu nousee aina riitatilanteissa esiin.Nyt on niin surullinen ja loukattu olo, että tuntuu, etten pysty miestä edes tapaamaan. Sama kai olisi samoilla itkuilla lopettaa koko suhde kuin itkeä itkut vielä moneen kertaan uudelleen.
Hoitovastike ei kerrytä omaisuutta. Se on kuukausittainen kulu kiinteistön hoidosta. Rahoitusvastiketta (jota ei edes ole) hänen ei tarvitse maksaa, se kerryttäisi omaisuuttani. Huomaa, että täällä porukan asumisen maksaa sossu, kun on näin vähäiset tiedot asioista. Ja kerrottakoon, että en ole tyhjätasku, tienään lähes 5 000 euroa kuussa ja osa asunnostakin on jo maksettu. Silti onhan se 2100 euroa iso kustannus asumisesta kahdelta aikuiselta, ja ei kovin järjevää maksella näillä Helsingin hinnoilla.
Miten jakasitte kulut?Jos muuttaisimme yhteen nykyiseen ja mies luopuisi omasta asunnostaan, niin hän voisi maksaa vaikkapa hoitovastikkeen (450 e) ja minä maksaisin lainani noin 700 e ja vakuutukset. Sähkölaskut puoliksi, samoin ruokakulut, joita voisin maksaa enemmänkin kuin puolet.
Jos mies pitäisi sivussa oman asunnon, niin toki silloin maksaisin sen mitä nytkin (lähes 1200 e) ja mies maksaisi oman vuokransa.
Jos hankkisimme yhteisen kodin, niin toki kumpikin maksaisi omat lainansa ja vastike jaettaisiin.
Ei todella ole rahasta tämä kiinni. Äitini jätti perintöäkin, joten tiukilla en ole taloudellisesti.
Eli miehen pitää kerryttää sinun omaisuuttasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuoden seurustelun jälkeen en todellakaan muuttaisi vielä yhteen. Liian vähän aikaa olette tunteneet. Mies on oikeassa.
En vaadikaan yhteenmuuttoa NYT. Vaan keskustelemaan tulevaisuudesta ja suunnittelemaan sitä yhdessä. Esim. haaveilemaan yhteisestä kodista vuoden, parin päästä.
Laita ukolle GPS panta nii voit seurata sen liikkeitä viikon aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden seurustelun jälkeen en todellakaan muuttaisi vielä yhteen. Liian vähän aikaa olette tunteneet. Mies on oikeassa.
En vaadikaan yhteenmuuttoa NYT. Vaan keskustelemaan tulevaisuudesta ja suunnittelemaan sitä yhdessä. Esim. haaveilemaan yhteisestä kodista vuoden, parin päästä.
Haluat jankuttaa, kunnes mies antaa periksi.
Ymmärrän miestä täysin. Meillä ei ollut edes lapsia ja silti halusimme olla varmoja siitä, että tämä on sellainen suhde joka kestää. Taloudellisista tai käytännöllisistä syistä en olisi muuttanut yhteen eikä varmasti puolisonikaan, me olemme molemmat rakentaneet elämämme niin, että pärjäämme yksinkin. Olemme avoliitossa siksi, että rakastamme toisiamme ja haluamme jakaa arjen.
Jos puolisoni olisi vuoden sisällä alkanut hätäillä yhteenmuutosta, olisin pelästynyt.
Jos mies ei halua avoliittoa ja uusperhettä, ei häntä kannata siihen painostaa. Mitä hyvää sillä voisi saavuttaa? Kannattaa miettiä haluatko ennemmin uusperheen vai parisuhteen juuri tämän miehen kanssa? Kaikkea ei voi aina saada.
Olen mies ja asunut eron jälkeen yli 6 vuotta yksin. Lapset ovat luonani vuoroviikonlopuin ja sen ajan haluan pyhittää heille. Muuna aikana ei kiinnostaisi asua jonkun toisen lapsien kanssa "isäpuolena".
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän miestä täysin. En lähtisi tuollaiseen kuvioon ikipäivänä. Mies on omansa jo kasvattanut ja sinä kaipaat elämääsi apupoikaa ja maksajaa. Miksi ihmeessä mies haluaisi maksaa isommasta asunnosta, kun hän ei itse sellaista kaipaa vaan sinä kaipaat sellaista lapsillesi? Miksi mies haluaisi osallistua lapsiperherumbaan kun on sellaisesta jo kerran eroon päässyt ilmeisesti ihan kunnialla?
Yhdessä kommentissa sanoit että mies kerää rusinat pullasta kun saa olla suhteessa ja kuitenkin maata kotona katsomassa Netflixiä. Pidän ihan pimeänä että olet kateellinen miehelle siitä että hänen jälkeläisensä ovat vanhempia kuin sinun. Ei ole miehen vika eikä vastuulla että sinä olet lisääntynyt eikä rahat ja rahkeet meinaa riittää.
Ahdistava aloitus. Toivottavasti mies ymmärtää oman parhaansa.