Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei halua muuttaa yhteen ja käyttää teiniä tekosyynä
13.01.2021 |
En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olen kertaalleen eronnut ja kahden lapsen vuoroviikkoäiti, ja seurustellut vuoden nykyisen mieheni kanssa. Mies halusi heti tapailun alussa, että seurustella ja on vakuuttanut olevansa 100 % tosissaan ja rakastavansa minua. Olen sanonut, että minulla ei ole kiire muuttaa yhteen, mutta että haluan ehdottomasti yhteisen kodin ja jaetun arjen jossain vaiheessa. Kuvittelin, että näin voisi tapahtua esim. parin vuoden seurustelun jälkeen. En nauti tästä "yksinäisen naisen" arjesta vaan toivon jotain rinnalle ihan arkeen, en pelkästään viikonlopun tai lomien huippuhetkiin. Lisäksi asunnon jakaminen olisi taloudellisestikin järkevää. Tekee tiukkaa maksaa asumisesta yksin 1 200 euroa kuussa kun sen voisi jakaa. Välillä olen myös todella kovilla kun pyöritän lapsiperheen arkea yksin joka toinen viikko.
Nyt kysyin suoraan, että missä vaiheessa mies voisi kuvitella, että syventäisimme suhdetta ja muuttaisimme yhteen. Tai että meillä olisi edes joku tulevaisuuden suunnitelma, jos emme heti toimisikaan sen mukaan. Mies oli tiukkana, että muuttaa yhteen vasta 3,5 vuoden päästä. Syynä oli se, että hän haluaa asua yksin lastensa takia.
No tässähän juju piileekin. Miehellä oli kaksi yli parikymppistä lasta, jotka asuvat toisella paikkakunnalla yksin ja käyvät kotipaikkakunnalla ehkä muutaman kuukauden välein. Tuolloin asuvat äitinsä luona, jossa heillä on huoneet. Kotipaikkakunnalla on vain 17 vuotias teini, joka myös asuu äitinsä luona. Mies asuu yksin kaksiossa, ja poika on isänsä vuodesohvassa nukkuen yötä ehkä yhden yön kuukaudessa, parissa. En ymmärrä, miksi emme voisi muuttaa yhteen ja poika tarvittaessa yöpyä meillä ja isommat lapset vierailla täällä. Minun kaksi poikaani ja mies tulevat hyvin juttuun, samoin minä ja miehen lapset.
Aika rankalta tuntuu, että hylkäisin haaveet yhteiselämästä niinkin pitäksi aikaa kuin 3,5 vuodeksi. Ja mitä tämä kertoo miehen tunteista? Käykö niin, että odotan 3,5 vuotta ja sittenkään emme muuta yhteen.
Tuntuu vaikealta edes tavata nyt miestä, kun kaikki on nyt ihan toisin. Vielä eilen olin rakastunut ja luulin miehen myös olevan vakavissaan suunnittelemassa tulevaisuutta. Miten voin palata seurusteluun, kun tiedän, että tämä ei seuraavien vuosien aikana vakavammaksi muutu? Ja haaskaanko rakkauteni tähän mieheen, joka ei edes yritä löytää ratkaisua asumiskuvioihin - meillähän tilanne on moneen uusperheeseen nähden helppo. Ei ilmeisesti halua tarpeeksi olla kanssani, kun mitään vaivaa asioiden eteen ei halua nähdä.
Kommentit (189)
Miten yhteen muuttaminen tekee suhteesta vakavamman? Nytkin varmaan teette yhdessä niitä samoja ihan arkisia asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota minun mies. Hän haluaa muuttaa yhteen ja minä taas en, joten täällä väännetään asiasta toisin päin.
Sepä se, jos se onkin toiselle osapuolelle niin helppoa lähteä.
Tässähän olisi kuitenkin monta välivaihtoehtoa. Voisimme asua yhdessä pääsääntöisesti ja mies voisi pitää oman pienen asuntonsa, jossa voisi viettää antaa poikansa kanssa, silloin harvoin kun hän käy.
Tällöin meillä olisi täsmälleen samat asuinkustannukset kuin nytkin. Mutta totuus tietenkin on, että miksi mies muuttaisi mitään, kun nyt saa parhaat puolet molemmista. Voi viettää omaa aikaa ja maata katsomassa Netflixiä yksin kun meillä on perhehulina päällä.
Minä vaan en saa tästä mitä haluan, ja se on arjen jakaminen. Olen tässä lopun ikääni jumissa jonkinlaisessa tapailusuhteessa. En halua äitini kohtaloa. Äitini kuoli hiljattain, ja hän asui miehensä kanssa 30 v erillään. Loppu ei ollut ihana, koska viimeiset puoli vuotta äitini asui yksin koronan takia eristyksissä. Mietin, että vaikka hän ei koskaan valittanut, niin mahtoi olla vaikeaa sairastaa kolme syöpää ja elää arkea yksin ilman tukea. Viikonloppuisin sitten tapailivat. 30 vuoden ajan. Äitini mies kuoleman jälkeen on vähän selitellyt, että ei me oikein enää keski-iässä osattu muuttaa yhteen, kun oli omat tavat. Itkee päivittäin, että äitini oli hänen elämänsä rakkaus. Vaan miten se rakkaus näkyi, ennen hänen kuolemaansa?
Sullahan on jo lapset tehtynä niin miksi sulla on pakottava tarve muuttaa yhteen miehen kanssa, eikö se riitä että saat munaa tasaisin väliajoin?
Jokainen meistä on erilainen, ja haluavat eri asioita...mutta jos nyt painostat miestä muuttamaan yhteen, niin voit menettää hänet. Sinuna pitäisin matalaa profiilia, ja nauttisin siitä mitä on. Jos olet löytänyt hyvän kumppanin, niin älä anna yhteenmuutto asian pilata sitä. Päivä kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei sinua oikeasti kiinnosta asua miehen kanssa saman katon alla vaan haluat miehen osallistuvan asuinkunnan kuluihin.
Se ei ole pääpointti. Mutta tuleehan tässä mieleen, että maksan itse omistusasunnosta kuluja 1200 e kuussa ja mies on vuokralla 900 eurolla. Yli parin tonnin asumisbudjetilla meillä olisi todella tilava koti, jossa lapsetkin mahtuisivat olemaan. Tähän nykyiseenkin mahtuisimme jo hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tahtosi ja odotuksesi ovat niin kovat, ettei ihme jos nyt harmittaa ja itkettää ja haluaa vain murjottaa oloissaan miehen tahtoessa jotakin muuta.
Luulisi, että jo yhden eron kokeneena olisi oppinut myös parisuhteesta neuvottelun taidon? Se, että sinun mielestäsi jokin asia on järkevä ja hyvä ratkaisu voi olla hyvin monen muun ihmisen mielestä huono. Koeta saada laajennettua näkökulmaasi, asettua toisen asemaan ja mieti olisitko itse valmis samanlaiseen painostukseen kuin sinä nyt miestä kohtaan?
Nyt olisi aika aikuistua ja kypsyä. Ette ole enää perustamassa perhettä, ettekä tekemässä niitä samoja virheitä kuin aiemmissa suhteissanne. Olette vapaita kokeilemaan ja kokemaan ihan muuta.
Toisen itsenäisyys ja vapaus ovat asioita, joiden kunnioittaminen parisuhteessa on sen perusta. Ei hyvä seksi, raha, muu omaisuus, ulkonäkö, elintaso, vaan se että kyseessä on ihminen ja jolla on myös tunteet. Ei vain sinun tunteesi, vaan toisenkin tunteet.
Koeta neuvotella, keskustella rauhassa, anna aikaa, äläkä hötkyile kuin pieni kakara karkkihyllyn ääressä. Kaikki suhteet ovat aina riski, eikä niitä voi pedata vuosiksi eteenpäin millaisia niiden pitäisi olla. Kaikkea voi tapahtua, pientä ja suurta, joten jos aiot pärjätä suhteessanne on nyt kasvamisen paikka. Ihan samalla tavalla kuin mieskin joutuu kasvamaan, muttwa ehdottomuutesi voi tappaa teiltä pian kaiken. Onko sinulle tärkeää saada tahtosi läpi nyt vai kolmen vuoden päästä? Opettele, ihan oikeasti, olemaan myös yksin. Jos et osaa olla itseni kanssa miten uskot pystyväsi olemaan silloin muidenkaan kanssa?
Miksi mies haluaisi muuttaa naisen kanssa yhteen? Sen jälkeen saisi mm. imuroida joka viikko eikä vain sitten kun on oikeasti sotkuista, ym. "hauskaa" ja oluttakaan tuskin saisi juoda arkisin ilman vttuilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota minun mies. Hän haluaa muuttaa yhteen ja minä taas en, joten täällä väännetään asiasta toisin päin.
Sepä se, jos se onkin toiselle osapuolelle niin helppoa lähteä.
Tässähän olisi kuitenkin monta välivaihtoehtoa. Voisimme asua yhdessä pääsääntöisesti ja mies voisi pitää oman pienen asuntonsa, jossa voisi viettää antaa poikansa kanssa, silloin harvoin kun hän käy.
Tällöin meillä olisi täsmälleen samat asuinkustannukset kuin nytkin. Mutta totuus tietenkin on, että miksi mies muuttaisi mitään, kun nyt saa parhaat puolet molemmista. Voi viettää omaa aikaa ja maata katsomassa Netflixiä yksin kun meillä on perhehulina päällä.Minä vaan en saa tästä mitä haluan, ja se on arjen jakaminen. Olen tässä lopun ikääni jumissa jonkinlaisessa tapailusuhteessa. En halua äitini kohtaloa. Äitini kuoli hiljattain, ja hän asui miehensä kanssa 30 v erillään. Loppu ei ollut ihana, koska viimeiset puoli vuotta äitini asui yksin koronan takia eristyksissä. Mietin, että vaikka hän ei koskaan valittanut, niin mahtoi olla vaikeaa sairastaa kolme syöpää ja elää arkea yksin ilman tukea. Viikonloppuisin sitten tapailivat. 30 vuoden ajan. Äitini mies kuoleman jälkeen on vähän selitellyt, että ei me oikein enää keski-iässä osattu muuttaa yhteen, kun oli omat tavat. Itkee päivittäin, että äitini oli hänen elämänsä rakkaus. Vaan miten se rakkaus näkyi, ennen hänen kuolemaansa?
No ei sitten varmaan sun olisi kannattanut erota lastesi isästä, koska haluat lapsiperhearkea. Se nyt vain ei ole enää mahdollista eron jälkeen.
Mikä siinä yhteenmuuttamisessa on niin pakollista? Oletko varma, ettet tekisi sitä vain muiden odotuksia varten? Onko kyse todella siitä, että SINÄ haluat asua miehen kanssa saman katon alla?
Itse en pystyisi kuvittelemaan muuttavani yhteen kenenkään kanssa ja uskon, että arki astuu saman katon alla nopeammin kuvioon ja kyllästyminen toiseen alkaa. Tai hyvin nopeasti tulee sitten se "kämppisvaihe". Eri osoitteissa asuen saa tehtyä välillä yksin omia juttuja ja on sitten taas vähän perhosia vatsassa kun odottaa toisen näkemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
” Tekee tiukkaa maksaa asumisesta yksin 1 200 euroa kuussa kun sen voisi jakaa. Välillä olen myös todella kovilla kun pyöritän lapsiperheen arkea yksin joka toinen viikko.”
Eli kaipaat toista helpottamaan SINUN arkea. Ja nyt kun kaikki ei mene niin kuin SINÄ haluat toinen ei rakasta, eikä ole sitoutunut sinuun.
Hän on sitounut nyt sinuun, ei sinun lapsiin, ei sinun taloudelliseen asemaan vaan sinuun. Lupasiko hän, että ottaa harteilleen myös sinun omat henkilökohtaiset arvovalintasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota minun mies. Hän haluaa muuttaa yhteen ja minä taas en, joten täällä väännetään asiasta toisin päin.
Sepä se, jos se onkin toiselle osapuolelle niin helppoa lähteä.
Tässähän olisi kuitenkin monta välivaihtoehtoa. Voisimme asua yhdessä pääsääntöisesti ja mies voisi pitää oman pienen asuntonsa, jossa voisi viettää antaa poikansa kanssa, silloin harvoin kun hän käy.
Tällöin meillä olisi täsmälleen samat asuinkustannukset kuin nytkin. Mutta totuus tietenkin on, että miksi mies muuttaisi mitään, kun nyt saa parhaat puolet molemmista. Voi viettää omaa aikaa ja maata katsomassa Netflixiä yksin kun meillä on perhehulina päällä.Minä vaan en saa tästä mitä haluan, ja se on arjen jakaminen. Olen tässä lopun ikääni jumissa jonkinlaisessa tapailusuhteessa. En halua äitini kohtaloa. Äitini kuoli hiljattain, ja hän asui miehensä kanssa 30 v erillään. Loppu ei ollut ihana, koska viimeiset puoli vuotta äitini asui yksin koronan takia eristyksissä. Mietin, että vaikka hän ei koskaan valittanut, niin mahtoi olla vaikeaa sairastaa kolme syöpää ja elää arkea yksin ilman tukea. Viikonloppuisin sitten tapailivat. 30 vuoden ajan. Äitini mies kuoleman jälkeen on vähän selitellyt, että ei me oikein enää keski-iässä osattu muuttaa yhteen, kun oli omat tavat. Itkee päivittäin, että äitini oli hänen elämänsä rakkaus. Vaan miten se rakkaus näkyi, ennen hänen kuolemaansa?
Sinä varmaan haluat arjen jakamista, koska sinulle siitä olisi taloudellista ja varmaan muutakin hyötyä. Mutta mitä mies saa? Rauhallisen, lapsettoman oman kodin tilalle lapsiperhearjen vuoroviikoin, vieraan miehen kakaroiden kanssa. Ei sellaiseen kuvioon moni omat lapset jo isoiksi saanut halua, jos on varaa asua yksinkin.
Voi olla että mies haluaisi asua kanssasi sitten kun sinun lapsesi on isompia tai pois kotoa. Voi olla myös että ei. Moni haluaa nykyään tuollaisen viikonlopputapailusuhteen. Eikä siinä useimpien mielestä ole mitään surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinua oikeasti kiinnosta asua miehen kanssa saman katon alla vaan haluat miehen osallistuvan asuinkunnan kuluihin.
Se ei ole pääpointti. Mutta tuleehan tässä mieleen, että maksan itse omistusasunnosta kuluja 1200 e kuussa ja mies on vuokralla 900 eurolla. Yli parin tonnin asumisbudjetilla meillä olisi todella tilava koti, jossa lapsetkin mahtuisivat olemaan. Tähän nykyiseenkin mahtuisimme jo hyvin.
Yli parin tonnin asumisbudjetilla miehellä ei olisi 40 neliöä tai edes yhtä neliöä täysin omaa tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota minun mies. Hän haluaa muuttaa yhteen ja minä taas en, joten täällä väännetään asiasta toisin päin.
Sepä se, jos se onkin toiselle osapuolelle niin helppoa lähteä.
Tässähän olisi kuitenkin monta välivaihtoehtoa. Voisimme asua yhdessä pääsääntöisesti ja mies voisi pitää oman pienen asuntonsa, jossa voisi viettää antaa poikansa kanssa, silloin harvoin kun hän käy.
Tällöin meillä olisi täsmälleen samat asuinkustannukset kuin nytkin. Mutta totuus tietenkin on, että miksi mies muuttaisi mitään, kun nyt saa parhaat puolet molemmista. Voi viettää omaa aikaa ja maata katsomassa Netflixiä yksin kun meillä on perhehulina päällä.Minä vaan en saa tästä mitä haluan, ja se on arjen jakaminen. Olen tässä lopun ikääni jumissa jonkinlaisessa tapailusuhteessa. En halua äitini kohtaloa. Äitini kuoli hiljattain, ja hän asui miehensä kanssa 30 v erillään. Loppu ei ollut ihana, koska viimeiset puoli vuotta äitini asui yksin koronan takia eristyksissä. Mietin, että vaikka hän ei koskaan valittanut, niin mahtoi olla vaikeaa sairastaa kolme syöpää ja elää arkea yksin ilman tukea. Viikonloppuisin sitten tapailivat. 30 vuoden ajan. Äitini mies kuoleman jälkeen on vähän selitellyt, että ei me oikein enää keski-iässä osattu muuttaa yhteen, kun oli omat tavat. Itkee päivittäin, että äitini oli hänen elämänsä rakkaus. Vaan miten se rakkaus näkyi, ennen hänen kuolemaansa?
Nro 24 vastaa tähän että, sinä elät omaa elämääsi, et äitisi. Miksi edes vertaat itseäsi äitiisi? Ei se hyödytä mitään. Ja onko rakkautesi todellakin kiinni yhteenmuutosta? Jos on, niin sitten pitäisi sinun vähän tarkastella kokonais tilannetta uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli sinun pitää päästä miehen kanssa yhteen vain asuaksesi ilmaiseksi. hohhoijaa
Onnea vaan ap uuden löytämiiseen tuohon kuvioon jos eroat. Ei tule olemaan helppoa. Ehkä jos otat jonkun nin köyhän, että hänenkin on pakko taloudellisista syistä muuttaa yhteen, hän voi sietää lapsiperhearkesi jakamisen, vaikka mukavampaa olisikin asua yksin.
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että asun lasten kanssa tilavasti yli 100 neliön rivarissa, jossa mieskin viihtyy. Hän mahtuisi hyvin tänne, verrattuna siihen, että asuu nyt 40 neliön kaksiossa. Ja voisin itse vaikka tehdä niin, että möisin omani ja hankittaisiin ihan uusi asunto yhdessä. Siellä voisi olla miehen teinillekin huone. Nyt hän jopa suunnittelee muuttoa nykyisestä asunnosta toiseen omaan, koska nykyinen asuintalo on meluisa aamusta iltaan.
En tiedä ylireagoinko, mutta jotenkin suhteelta on mennyt perusta. Tuntuu, että on vaikea olla täysillä ja tunteella mukana, kun tietää, ettei mies halua yhteistä tulevaisuutta. Ja tuntuu, että jos yritän jatkaa kuin mikään ei olisi muuttunut, niin huijaan vaan itseäni ja maton alle lakaistu nousee aina riitatilanteissa esiin.Nyt on niin surullinen ja loukattu olo, että tuntuu, etten pysty miestä edes tapaamaan. Sama kai olisi samoilla itkuilla lopettaa koko suhde kuin itkeä itkut vielä moneen kertaan uudelleen.
Miten vuokra-asuntoja myydään? Sellainen trolli siellä sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että asun lasten kanssa tilavasti yli 100 neliön rivarissa, jossa mieskin viihtyy. Hän mahtuisi hyvin tänne, verrattuna siihen, että asuu nyt 40 neliön kaksiossa. Ja voisin itse vaikka tehdä niin, että möisin omani ja hankittaisiin ihan uusi asunto yhdessä. Siellä voisi olla miehen teinillekin huone. Nyt hän jopa suunnittelee muuttoa nykyisestä asunnosta toiseen omaan, koska nykyinen asuintalo on meluisa aamusta iltaan.
En tiedä ylireagoinko, mutta jotenkin suhteelta on mennyt perusta. Tuntuu, että on vaikea olla täysillä ja tunteella mukana, kun tietää, ettei mies halua yhteistä tulevaisuutta. Ja tuntuu, että jos yritän jatkaa kuin mikään ei olisi muuttunut, niin huijaan vaan itseäni ja maton alle lakaistu nousee aina riitatilanteissa esiin.Nyt on niin surullinen ja loukattu olo, että tuntuu, etten pysty miestä edes tapaamaan. Sama kai olisi samoilla itkuilla lopettaa koko suhde kuin itkeä itkut vielä moneen kertaan uudelleen.
Miten jakasitte kulut?
Jos muuttaisimme yhteen nykyiseen ja mies luopuisi omasta asunnostaan, niin hän voisi maksaa vaikkapa hoitovastikkeen (450 e) ja minä maksaisin lainani noin 700 e ja vakuutukset. Sähkölaskut puoliksi, samoin ruokakulut, joita voisin maksaa enemmänkin kuin puolet.
Jos mies pitäisi sivussa oman asunnon, niin toki silloin maksaisin sen mitä nytkin (lähes 1200 e) ja mies maksaisi oman vuokransa.
Jos hankkisimme yhteisen kodin, niin toki kumpikin maksaisi omat lainansa ja vastike jaettaisiin.
Ei todella ole rahasta tämä kiinni. Äitini jätti perintöäkin, joten tiukilla en ole taloudellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että asun lasten kanssa tilavasti yli 100 neliön rivarissa, jossa mieskin viihtyy. Hän mahtuisi hyvin tänne, verrattuna siihen, että asuu nyt 40 neliön kaksiossa. Ja voisin itse vaikka tehdä niin, että möisin omani ja hankittaisiin ihan uusi asunto yhdessä. Siellä voisi olla miehen teinillekin huone. Nyt hän jopa suunnittelee muuttoa nykyisestä asunnosta toiseen omaan, koska nykyinen asuintalo on meluisa aamusta iltaan.
En tiedä ylireagoinko, mutta jotenkin suhteelta on mennyt perusta. Tuntuu, että on vaikea olla täysillä ja tunteella mukana, kun tietää, ettei mies halua yhteistä tulevaisuutta. Ja tuntuu, että jos yritän jatkaa kuin mikään ei olisi muuttunut, niin huijaan vaan itseäni ja maton alle lakaistu nousee aina riitatilanteissa esiin.Nyt on niin surullinen ja loukattu olo, että tuntuu, etten pysty miestä edes tapaamaan. Sama kai olisi samoilla itkuilla lopettaa koko suhde kuin itkeä itkut vielä moneen kertaan uudelleen.
Miten vuokra-asuntoja myydään? Sellainen trolli siellä sitten
Kuule vuokra-asuntojahan ei myydäkään. Mutta sillä 900 e kuussa mies makselisi oman asuntonsa lainoja siinä missä asuisi vuokrallakin. Tai voisin myydä omani ja muuttaa yhteiseen vuokra-asuntoon.
Minulla on tässä useampi ratkaisuehdotus, mutta mies on jyrkästi sitä mieltä, että vaihtoehtoja ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä, että asun lasten kanssa tilavasti yli 100 neliön rivarissa, jossa mieskin viihtyy. Hän mahtuisi hyvin tänne, verrattuna siihen, että asuu nyt 40 neliön kaksiossa. Ja voisin itse vaikka tehdä niin, että möisin omani ja hankittaisiin ihan uusi asunto yhdessä. Siellä voisi olla miehen teinillekin huone. Nyt hän jopa suunnittelee muuttoa nykyisestä asunnosta toiseen omaan, koska nykyinen asuintalo on meluisa aamusta iltaan.
En tiedä ylireagoinko, mutta jotenkin suhteelta on mennyt perusta. Tuntuu, että on vaikea olla täysillä ja tunteella mukana, kun tietää, ettei mies halua yhteistä tulevaisuutta. Ja tuntuu, että jos yritän jatkaa kuin mikään ei olisi muuttunut, niin huijaan vaan itseäni ja maton alle lakaistu nousee aina riitatilanteissa esiin.Nyt on niin surullinen ja loukattu olo, että tuntuu, etten pysty miestä edes tapaamaan. Sama kai olisi samoilla itkuilla lopettaa koko suhde kuin itkeä itkut vielä moneen kertaan uudelleen.
Miten jakasitte kulut?
Jos muuttaisimme yhteen nykyiseen ja mies luopuisi omasta asunnostaan, niin hän voisi maksaa vaikkapa hoitovastikkeen (450 e) ja minä maksaisin lainani noin 700 e ja vakuutukset. Sähkölaskut puoliksi, samoin ruokakulut, joita voisin maksaa enemmänkin kuin puolet.
Jos mies pitäisi sivussa oman asunnon, niin toki silloin maksaisin sen mitä nytkin (lähes 1200 e) ja mies maksaisi oman vuokransa.
Jos hankkisimme yhteisen kodin, niin toki kumpikin maksaisi omat lainansa ja vastike jaettaisiin.
Ei todella ole rahasta tämä kiinni. Äitini jätti perintöäkin, joten tiukilla en ole taloudellisesti.
Miehen pitäisi vielä ”vanhoilla” päivillään ottaa velkaa, kun sinä haluat leikkiä vielä kotileikkejä?
Alue: Aihe vapaa
Ei sinua oikeasti kiinnosta asua miehen kanssa saman katon alla vaan haluat miehen osallistuvan asuinkunnan kuluihin.