Lue keskustelun säännöt.
Millä helvetillä erosta pääsee yli? Olen aivan loppu ja kyllästynyt
12.01.2021 |
Miten pääsee eteenpäin? Onko täällä ketään jolle erosta yli pääseminen on ollut todella vaikeaa, mutta lopulta jotenkin keksinyt keinot päästä yli?
Haluan vain luoda uskoa itseeni, että jonain päivänä tuska loppuu ja edes osa päivästä tuntuu elämisen arvoiselta.
Olen käynyt terapiassa ja en ole kokenut sen auttaneen. Lukuisia masennuslääkkeitä kokeiltu ja lisäksi aikaisemmin käytössä rauhoittavat ja vahvat unilääkkeet. Nykyisestä lääkkeestä hieman apua siihen, että jaksa suorittaa asiat paremmin ja touhuta paremmin lasten kanssa, mutta elämänhalu on poissa enkä vanhana unelmoijana uskalla enää unelmoida tulevasta. Elän vain päivä kerrallaan, nukun, syön, teen ruuan, teen jotain lasten kanssa, työt ja kaikki perusasiat.
Mitä ihmettä te teitte ja kauanko siinä meni, että oli helpompaa olla. Saan vieläkin paniikkikohtauksia välillä, koen voimakasta vihaa, katkeruutta, syvää surua ja elämänhalun kanssa sinnittelen. Lasten vuoksi elän, muuten en missään nimessä haluaisi, enkä koe sitä edes surullisena asiana vaan valintana jonka tekisin mielelläni jos en siirtäisi valtavaa tuskaa rakkaimmilleni ja traumatisoisi heitä.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Mikä ei korvaa ydinperhettä. Mutta rikkinäisenä on otettavaa vastuu lasten kasvattamisesta. Mitään uutta miestä eikä uusioperhekuvioita ei kannata lähee järjestää- koska lapset oireilee silloin. Jotenkuten tulet eheydymään ajan kanssa. Mutta olet oikeassa, että kun ydinperhe hajoaa-siihen ei tinderit eikä uudet miehet lohdutusta tuo.
Mun molemmilla vanhemmilla oli uudet kumppanit, en vaihtaisi heitä mihinkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on siis yhteisiä lapsia. Sillä tavalla olette ikuisesti perhe; lasten kautta sinun ja exäsi elämä jatkuu yhten kiedottuna, ikuisesti tai niin kauan, kuin sukunne jatkuu teidän lastenne kautta.
Meillä oli vaikea ero. En olisi uskonut, että 7 vuoden päästä ex on paras ystäväni. Kun lapsetkin kasvaa, sitä on eri tavalla vapaampi.
Lapset ovat sata kertaa tärkeämpiä kuin yksikään mies. Keskity heihin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, koska itsellänikin on kova ahdistus päällä. Halusin kuitenkin tulla sanomaan, että sinä ap olet tärkeä ja hyvä ihminen. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Tuo päivä kerrallaan eläminen on itse asiassa hyvä taktiikka. Ehkä ajan kanssa olo helpottaa.
Näin olen selvinnyt hengissä tämän kolme vuotta ja uskoin ensin, että vuosi tai kaksi niin olisi jo oma itsensä, tai edes vähän paremmassa kunnossa. Kyllä olen sen verran edennyt, etten tarvitse akuutisti rauhoittavia estämään itsemurhaa, en vain aio sitä tehdä enkä tarvitse siihen mitään ”katkaisijaa”. Mitään muuta en oikein keksi. Lapsivapailla makaan sängyssä pimeässä. Ei itketä edes, olen vain tavallaan kuin kuollut elävä. Jospa vaan jatkan sitten näin ja luotan siihen, että jokin päivä mieliala alkaa taas nousta pysyvämmin kuin pieniksi hetkiksi. Kiitos kauniista sanoistani, ne kyllä piristivät ja samaa sinulle sekä paljon jaksamista ahdistukseen. Osaisinpa auttaa, mutta olen varmasti maailman huonoin tällä hetkellä siinä...
Ap
Liittyikö eroon jotain erityisen traumatisoivia piirteitä, kun se vei sinut noin kuilun partaalle? Jos, niin miten olet niitä käsitellyt. Ero on varmasti suurimmalle osalle ihmisiä yksi niistä elämän suurimmista pettymyksistä, mutta harvoin se johtaa itsemurhan partaalle. Tsemppiä! - eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas hyvä varoittava esimerkki siitä kuinka parisuhde on ollut koko elämän tarkoitus ja ihminen ei ole mitään omana itsenään. Ihmisen pitää osata olla onnellinen yksin, hyvä suhde on siihen päälle vaan bonus. Suosittelen opettelemaan.
Eli neuvosi minulle on ”suosittelen opettelemaan”. Kiitos tästä, kaipasin kuitenkin oikeasti neuvoja niiltä joilla ollut vastaava kamppailu. Esim katselee sitä na toista naista ex-miehensä kanssa ja haluaa vain hyväksyä tilanteen jotenkin, mutta toisille se on vaikeampaa. Minulle oli erittäin tärkeää epämuodikkaasti yksi elämänkestoinen parisuhde ja lapsille ehjä perhe, sitä en ala koskaan häpeämään.
Ap
No sun exä halusi erota. Jostain syystä ja jossain ajankohtana huomasi että elämä ei ollut hänen elämä.
Piste.
Yksikään normaali ihminen ei eroa siksi että kostaa puolisolleen "hah hah saitpas pitkän nenän, jee" vaan tarkastelu on kokonaisuudessa joka ei toimi.
Kukaan järkevä ihminen ei halua tulevaa entistä puolisoa loukata ja siksi eroaminen on satuttavaa.
Olet itsekäs ap.
Exäsi voi pahoin liitossanne ja sinun mielestä olisi pitänyt jatkaa koska sinä haluat niin.
Kumpi on nyt epäreilu, sinä vai exä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut jätettiin 25v jälkeen.Oli tosi vaikeeta.Itkin valtameren verran.Vieläkin neljä vuotta myöhemmin oon tosi surullinen.Tuntuu pahalta ettei ole enää sitä ydinperhettä.ja tuntuu välillä pahalta että eksmies jatkanut onnellisesti elämäänsä toisen kanssa.Ei hän ole joutunut tätä kauheeta kestämään niin kun minä.Pahinta varmaan se et luotin häneen ja hän petti mun seläntakana.Luulin että meillä.hyvä liitto.Lääkkeitä en oo syönyt.Mut itkenyt olen.joku ajatus et on vaan tää yks elämä.yritän nauttia siitä mutta välillä on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ei korvaa ydinperhettä. Mutta rikkinäisenä on otettavaa vastuu lasten kasvattamisesta. Mitään uutta miestä eikä uusioperhekuvioita ei kannata lähee järjestää- koska lapset oireilee silloin. Jotenkuten tulet eheydymään ajan kanssa. Mutta olet oikeassa, että kun ydinperhe hajoaa-siihen ei tinderit eikä uudet miehet lohdutusta tuo.
Minusta tuo taas ruokkii sitä katkeruutta, ettei salli itsensä elää ja rakastaa ja keskittyy olemaan pelkkä äiti... Ja samalla katsoo sivusta kun ex elää. Kokemus omasta moraalisesti ylemmyydestä ei ("lasten parasta tässä vain ajattelen") sielua lämmitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas hyvä varoittava esimerkki siitä kuinka parisuhde on ollut koko elämän tarkoitus ja ihminen ei ole mitään omana itsenään. Ihmisen pitää osata olla onnellinen yksin, hyvä suhde on siihen päälle vaan bonus. Suosittelen opettelemaan.
Eli neuvosi minulle on ”suosittelen opettelemaan”. Kiitos tästä, kaipasin kuitenkin oikeasti neuvoja niiltä joilla ollut vastaava kamppailu. Esim katselee sitä na toista naista ex-miehensä kanssa ja haluaa vain hyväksyä tilanteen jotenkin, mutta toisille se on vaikeampaa. Minulle oli erittäin tärkeää epämuodikkaasti yksi elämänkestoinen parisuhde ja lapsille ehjä perhe, sitä en ala koskaan häpeämään.
Ap
No sun exä halusi erota. Jostain syystä ja jossain ajankohtana huomasi että elämä ei ollut hänen elämä.
Piste.
Yksikään normaali ihminen ei eroa siksi että kostaa puolisolleen "hah hah saitpas pitkän nenän, jee" vaan tarkastelu on kokonaisuudessa joka ei toimi.
Kukaan järkevä ihminen ei halua tulevaa entistä puolisoa loukata ja siksi eroaminen on satuttavaa.Olet itsekäs ap.
Exäsi voi pahoin liitossanne ja sinun mielestä olisi pitänyt jatkaa koska sinä haluat niin.Kumpi on nyt epäreilu, sinä vai exä?
Ex. - eri, ei ap
Itse en antaisi miehen viedä mun onneani.
Tee asioita mistä nautit, vaikka väkisin. Jos ei tule helposti mieleen mitään niin mieti ihan lapsuutta ja nuoruutta. Sinä olet tärkeä ja sinä saat olla onnellinen. Sinulla on vain tämä hetki.
Älä katso taaksepäin. Ajatukset piinaavat, mutta voit aina valita kuitenkin mitä ajattelet. Kun huomaat tällaisen ”paska-ajatuksen” niin sanot sille, että minulla ei ole aikaa sinulle, koska estät minun onnellisuuteni. Toinen vaihtoehto on, että pakotat itsesti ajattelemaan jotain muuta. Oli se sitten kirja, ristikko tai hevimusiikki.
Paljon voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maapallolla on noin 8 miljardia ihmistä niin on vaikea ajatella, että vain yksi mies olisi ap:lle se täydellinen, ainoa ja oikea. Varsinkin kun mies on pettänyt ja tuottanut surua. Toki hän on lastesi isä ja se on hänelle ansioksi luettava.
Tottumuskysymys ja mielikuvituksen puutetta jäädä suruun rypemään. Jokainen ero on uusi mahdollisuus tulla onnelliseksi. Onni on ihmisessä itsessään eikä kukaan sitä voi toiselle antaa, onni tehdään itse ja niillä mennään mitä on. Katkeruus syö vain itseä ja tekee pahaa jälkeä. Jos tästä mietit kolme vuotta taaksepäin niin oletko ylpeä miten olet rakentanut itsellesi uutta elämää vai tekisitkö asioita toisin?
Mieti mikä olisi parasta tässä tilanteessa jollekin toiselle naiselle ja toteuta se itsellesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, koska itsellänikin on kova ahdistus päällä. Halusin kuitenkin tulla sanomaan, että sinä ap olet tärkeä ja hyvä ihminen. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Tuo päivä kerrallaan eläminen on itse asiassa hyvä taktiikka. Ehkä ajan kanssa olo helpottaa.
Näin olen selvinnyt hengissä tämän kolme vuotta ja uskoin ensin, että vuosi tai kaksi niin olisi jo oma itsensä, tai edes vähän paremmassa kunnossa. Kyllä olen sen verran edennyt, etten tarvitse akuutisti rauhoittavia estämään itsemurhaa, en vain aio sitä tehdä enkä tarvitse siihen mitään ”katkaisijaa”. Mitään muuta en oikein keksi. Lapsivapailla makaan sängyssä pimeässä. Ei itketä edes, olen vain tavallaan kuin kuollut elävä. Jospa vaan jatkan sitten näin ja luotan siihen, että jokin päivä mieliala alkaa taas nousta pysyvämmin kuin pieniksi hetkiksi. Kiitos kauniista sanoistani, ne kyllä piristivät ja samaa sinulle sekä paljon jaksamista ahdistukseen. Osaisinpa auttaa, mutta olen varmasti maailman huonoin tällä hetkellä siinä...
Ap
Kolme vuotta erosta ja sinun toimintakyky on tuo? En ilku mutta kyllä sinuna hakisin jo apua ammattilaiselta noihin tunteisiin. En tiedä mikä sinut saa rypemään surussa edelleen mutta tuhlaat kallisarvoista elämääsi moiseen.
Niin kurjalta kuin se kuulostaakin niin kukaan muu ei ole elämäsi vahvin tuki kuin sinä itse, tukeva pohja kannattaa olla. Kenenkään toisen varaan ei kannata elämäänsä koko elämäänsä rakentaa - ollaan täällä toisillemme lainassa kuitenkin, tavalla tai toisella. Suhteet perustuu vapaaehtoisuuteen, eroja sattuu, menetämme läheisiä, mutta eteenpäin on mentävä. Kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, koska itsellänikin on kova ahdistus päällä. Halusin kuitenkin tulla sanomaan, että sinä ap olet tärkeä ja hyvä ihminen. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Tuo päivä kerrallaan eläminen on itse asiassa hyvä taktiikka. Ehkä ajan kanssa olo helpottaa.
Näin olen selvinnyt hengissä tämän kolme vuotta ja uskoin ensin, että vuosi tai kaksi niin olisi jo oma itsensä, tai edes vähän paremmassa kunnossa. Kyllä olen sen verran edennyt, etten tarvitse akuutisti rauhoittavia estämään itsemurhaa, en vain aio sitä tehdä enkä tarvitse siihen mitään ”katkaisijaa”. Mitään muuta en oikein keksi. Lapsivapailla makaan sängyssä pimeässä. Ei itketä edes, olen vain tavallaan kuin kuollut elävä. Jospa vaan jatkan sitten näin ja luotan siihen, että jokin päivä mieliala alkaa taas nousta pysyvämmin kuin pieniksi hetkiksi. Kiitos kauniista sanoistani, ne kyllä piristivät ja samaa sinulle sekä paljon jaksamista ahdistukseen. Osaisinpa auttaa, mutta olen varmasti maailman huonoin tällä hetkellä siinä...
Ap
Liittyikö eroon jotain erityisen traumatisoivia piirteitä, kun se vei sinut noin kuilun partaalle? Jos, niin miten olet niitä käsitellyt. Ero on varmasti suurimmalle osalle ihmisiä yksi niistä elämän suurimmista pettymyksistä, mutta harvoin se johtaa itsemurhan partaalle. Tsemppiä! - eri
Todennäköisesti repi auki lapsuuden traumoja enemmänkin. Elin valtavan turvattoman ja epävakaan lapsuuden ja nuoruuden. Jaksoin lapsuuteni kolhut unelmoimalla tulevaisuuden perheestä ja sen sainkin sitten. Sain ihan kaiken mistä ikinä haaveilinkin. Hylkäämisen pelko oli taustalla varmasti.
Ap
Ap, päätä selvitä. Älä lähde seuraamaan negatiivisia ajatuksiasi, vaan totea, että eroa on nyt mietitty, työstetty ja itketty aivan kylliksi. Kun asia tulee mieleen, totea, että se tuli mieleen ja nimeä sen aiheuttama tunne, mutta sen jälkeen avaa vaikka radio, katso kissavideo ja ala leipomaan tai jumppaamaan, eli keskityt johonkin muuhun. Soita ystäville, ala opiskella uutta kieltä älypuhelimella, mitä hyvänsä muuta kuin oman negatiivisen tunteen kasvattamista ja siinä vellomista. Varaa matka ensi syksylle ja odota sitä. Vai onko niin, että jollakin tasolla nautit siitä marttyyrin osasta, katkeruudesta ja itsesäälistä, että haluat sitä jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ei korvaa ydinperhettä.
- Vaikuttaa kovin tuomitsevalta mielipiteeltä, varsinkaan kun aloittaja ei ollut se, joka halusi erota.
Mutta rikkinäisenä on otettavaa vastuu lasten kasvattamisesta.
Käsittääkseni ap ei ole missään vaiheessa luopunut vastuustaan lasten kasvattamisesta,. Ihan ennenaikaisesti ja täysin turhaan huolestut ap:n kyvystä tai halusta huolehtia lapsistaan.
Mitään uutta miestä eikä uusioperhekuvioita ei kannata lähee järjestää- koska lapset oireilee silloin.
Jälleen kovin jyrkkä mielipide, ja kovin ennenaikainenkin vielä. Ap ei ole ehtinyt vielä toipua edellisestä parisuhteestaan, joten tuskin hän on nyt ihan ensimmäisenä etsimässä itselleen uutta puolisoa.
Miten voit olla niin varma, että lapset oireilisivat, jos ap toipuu suuresta surustaan ja löytää itselleen uuden onnen ja rakkaudenkohteen? Tunnetko ap:n ennestään, tunnetko lapset?
Kaksi avioeroa kokeneena - ensin omien vanhempien avioeron, sitten aikuisena oman avioeron - haluan kertoa, että nämä avioerot kuuluvat elämäni parhaimpiin tapahtumiin. Myös lapseni ovat tätä mieltä. Parempi on elää yhden vanhemman riidattomassa, tasapainoisessa kodissa kuin ristiriitojen täyttämässä kahden vanhemman kodissa. Ehkä mieleesi ei tosiaankaan tullut sellainenkin mahdollisuus, että lapset voivat oireilla myös omien vanhempiensa pysyessä sitkeästi yhdessä, vaikka avioero voisi olla kaikille perheenjäsenille hyväksi.
Jotenkuten tulet eheydymään ajan kanssa.
Jälleen kovin pessimistinen mielipide. Tunnetko tosiaankin ap:n niin hyvin vauvapalstan ulkopuolella, että voit väittää tällaista? Minä puolestani toivon, että ap toipuu vielä surustaan sitten, kun on sen aika. Ja vielä tulee sekin aika, että ap huomaa olevansa ehjempi kuin surunsa keskellä. Ehkä hän myös huomaa olevansa entistä vahvempikin - tai ainakin niin vahva, että jaksaa rakastaa itseään.
Mutta olet oikeassa, että kun ydinperhe hajoaa-siihen ei tinderit eikä uudet miehet lohdutusta tuo.[/quote]
Jälleen kommentistasi tuntuu puuttuvan lämpö ja kannustus.
Vaikka ydinperhe hajoaakin, sen aiheuttamasta surusta voi vielä toipua ja jossakin vaiheessa voi myös huomata, että elämässä voisi olla lämpöä ja läheisyyttä ja mahdollisesti myös tasapainoinen uusi parisuhde, josta ei puutu rakkaus eikä kiintymys. Myöskään seksia ei saa unohtaa. Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja ja seksi kuuluu meidän elämäämme samoin kuin rakkauskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, koska itsellänikin on kova ahdistus päällä. Halusin kuitenkin tulla sanomaan, että sinä ap olet tärkeä ja hyvä ihminen. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
Tuo päivä kerrallaan eläminen on itse asiassa hyvä taktiikka. Ehkä ajan kanssa olo helpottaa.
Näin olen selvinnyt hengissä tämän kolme vuotta ja uskoin ensin, että vuosi tai kaksi niin olisi jo oma itsensä, tai edes vähän paremmassa kunnossa. Kyllä olen sen verran edennyt, etten tarvitse akuutisti rauhoittavia estämään itsemurhaa, en vain aio sitä tehdä enkä tarvitse siihen mitään ”katkaisijaa”. Mitään muuta en oikein keksi. Lapsivapailla makaan sängyssä pimeässä. Ei itketä edes, olen vain tavallaan kuin kuollut elävä. Jospa vaan jatkan sitten näin ja luotan siihen, että jokin päivä mieliala alkaa taas nousta pysyvämmin kuin pieniksi hetkiksi. Kiitos kauniista sanoistani, ne kyllä piristivät ja samaa sinulle sekä paljon jaksamista ahdistukseen. Osaisinpa auttaa, mutta olen varmasti maailman huonoin tällä hetkellä siinä...
Ap
Kolme vuotta erosta ja sinun toimintakyky on tuo? En ilku mutta kyllä sinuna hakisin jo apua ammattilaiselta noihin tunteisiin. En tiedä mikä sinut saa rypemään surussa edelleen mutta tuhlaat kallisarvoista elämääsi moiseen.
Niin kurjalta kuin se kuulostaakin niin kukaan muu ei ole elämäsi vahvin tuki kuin sinä itse, tukeva pohja kannattaa olla. Kenenkään toisen varaan ei kannata elämäänsä koko elämäänsä rakentaa - ollaan täällä toisillemme lainassa kuitenkin, tavalla tai toisella. Suhteet perustuu vapaaehtoisuuteen, eroja sattuu, menetämme läheisiä, mutta eteenpäin on mentävä. Kaikkea hyvää sinulle.
Tuohan tässä onkin surullista, noinhan se on ja silti edelleen tässä jamassa. Olen saanut runsaasti ammattiapua.
Ap
Kandee kysyä Martina Aitolehdeltä. Se on vasta (!) vuoden itkenyt ja mourunnut avoeroaan. Väittää kuitenkin olevansa onnellinen, siunattu, itsellinen ja uusiorakastunut. 😂 Tosiasiassa on lopun ikäänsä katkera ja mustasukkainen exästään ja varsinikin exän tarjoamasta elintasosta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ei korvaa ydinperhettä.
- Vaikuttaa kovin tuomitsevalta mielipiteeltä, varsinkaan kun aloittaja ei ollut se, joka halusi erota.
Mutta rikkinäisenä on otettavaa vastuu lasten kasvattamisesta.
Käsittääkseni ap ei ole missään vaiheessa luopunut vastuustaan lasten kasvattamisesta,. Ihan ennenaikaisesti ja täysin turhaan huolestut ap:n kyvystä tai halusta huolehtia lapsistaan.Mitään uutta miestä eikä uusioperhekuvioita ei kannata lähee järjestää- koska lapset oireilee silloin.
Jälleen kovin jyrkkä mielipide, ja kovin ennenaikainenkin vielä. Ap ei ole ehtinyt vielä toipua edellisestä parisuhteestaan, joten tuskin hän on nyt ihan ensimmäisenä etsimässä itselleen uutta puolisoa.
Miten voit olla niin varma, että lapset oireilisivat, jos ap toipuu suuresta surustaan ja löytää itselleen uuden onnen ja rakkaudenkohteen? Tunnetko ap:n ennestään, tunnetko lapset?
Kaksi avioeroa kokeneena - ensin omien vanhempien avioeron, sitten aikuisena oman avioeron - haluan kertoa, että nämä avioerot kuuluvat elämäni parhaimpiin tapahtumiin. Myös lapseni ovat tätä mieltä. Parempi on elää yhden vanhemman riidattomassa, tasapainoisessa kodissa kuin ristiriitojen täyttämässä kahden vanhemman kodissa. Ehkä mieleesi ei tosiaankaan tullut sellainenkin mahdollisuus, että lapset voivat oireilla myös omien vanhempiensa pysyessä sitkeästi yhdessä, vaikka avioero voisi olla kaikille perheenjäsenille hyväksi.
Jotenkuten tulet eheydymään ajan kanssa.
Jälleen kovin pessimistinen mielipide. Tunnetko tosiaankin ap:n niin hyvin vauvapalstan ulkopuolella, että voit väittää tällaista? Minä puolestani toivon, että ap toipuu vielä surustaan sitten, kun on sen aika. Ja vielä tulee sekin aika, että ap huomaa olevansa ehjempi kuin surunsa keskellä. Ehkä hän myös huomaa olevansa entistä vahvempikin - tai ainakin niin vahva, että jaksaa rakastaa itseään.
Mutta olet oikeassa, että kun ydinperhe hajoaa-siihen ei tinderit eikä uudet miehet lohdutusta tuo.[/quote]
Jälleen kommentistasi tuntuu puuttuvan lämpö ja kannustus.
Vaikka ydinperhe hajoaakin, sen aiheuttamasta surusta voi vielä toipua ja jossakin vaiheessa voi myös huomata, että elämässä voisi olla lämpöä ja läheisyyttä ja mahdollisesti myös tasapainoinen uusi parisuhde, josta ei puutu rakkaus eikä kiintymys. Myöskään seksia ei saa unohtaa. Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja ja seksi kuuluu meidän elämäämme samoin kuin rakkauskin.
Kiitos tästä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauan erosta on aikaa?
Ei siinä ikävä kyllä ole oikotietä onneen. Aika auttaa.
kolme vuotta. Liitto kesti 13 vuotta jos sillä on merkitystä
Ei ole mitään merkitystä.
Jos tuota on jatkunut jo vuosia, tulee mieleen että voiko kyse olla itseasiassa nyt jostain muusta kuin "pelkästään" erosta? Vaikea masennus, uupumus? Ero on voinut olla laukaiseva tekijä, mutta jos kyse onkin eron käsittelyn sijaan esimerkiksi siitä uupumuksesta, niin se ei ehkä mene odottelemalla ohi ollenkaan vaan vaatii muutoksia nykyisiin olosuhteisiin. Sairasloma, lastenhoitoapua, mitä vaan mikä lisää omaa hyvinvointia ja jaksamista. Kun on itse tasapainossa, selviytyy niistä elämän pettymyksistäkin shokin ja suruajan jälkeen.
Keskity lapsiin. Kai he on sulle todella rakkaat, rakkaampi kuin tuo menetetty mies? No, ihmiset on erilaisia, mutta mulle lasten syntymän jälkeen oli selvää että lapset on tärkeimmät. Vaikka menetin miehen, en menettänyt niitä kaikkein tärkeimpiä, se auttoi jaksamaan.