Millä helvetillä erosta pääsee yli? Olen aivan loppu ja kyllästynyt

Vierailija kirjoitti:

Ap, päätä selvitä. Älä lähde seuraamaan negatiivisia ajatuksiasi, vaan totea, että eroa on nyt mietitty, työstetty ja itketty aivan kylliksi. Kun asia tulee mieleen, totea, että se tuli mieleen ja nimeä sen aiheuttama tunne, mutta sen jälkeen avaa vaikka radio, katso kissavideo ja ala leipomaan tai jumppaamaan, eli keskityt johonkin muuhun. Soita ystäville, ala opiskella uutta kieltä älypuhelimella, mitä hyvänsä muuta kuin oman negatiivisen tunteen kasvattamista ja siinä vellomista. Varaa matka ensi syksylle ja odota sitä. Vai onko niin, että jollakin tasolla nautit siitä marttyyrin osasta, katkeruudesta ja itsesäälistä, että haluat sitä jatkaa.

Olen pohtinut, että jotenkin jumiudun siihen vihaan ja sitä kautta se siirtyy itkuun ja itsesääliin. Nuo vinkit kuulostivat jotenkin kivoilta ja yritän toimia noin.

Ap

Seitsemän vuoden parisuhteen jälkeen mies löysi uuden työpaikaltaan. En ole päässyt ihan kokonaan vieläkään yli, 2,5 vuotta on kulunut aikaa. Joku fiksu sanoi, että puolet siitä mitä on oltu yhdessä menee siihen että pääsee yli. Katkeruudesta on vaikea päästä, Ex elää sitä elämää mitä luulin meillä olevan, lapsikin tehtiin uuden kanssa. Sulla on lapset, nauti niistä ja välillä tee asioita joista itse nautit. Jossain vaiheessa katselet ympärillesi ja liityt vaikka sinne tinderiin.

Vierailija kirjoitti:

Jos tuota on jatkunut jo vuosia, tulee mieleen että voiko kyse olla itseasiassa nyt jostain muusta kuin "pelkästään" erosta? Vaikea masennus, uupumus? Ero on voinut olla laukaiseva tekijä, mutta jos kyse onkin eron käsittelyn sijaan esimerkiksi siitä uupumuksesta, niin se ei ehkä mene odottelemalla ohi ollenkaan vaan vaatii muutoksia nykyisiin olosuhteisiin. Sairasloma, lastenhoitoapua, mitä vaan mikä lisää omaa hyvinvointia ja jaksamista. Kun on itse tasapainossa, selviytyy niistä elämän pettymyksistäkin shokin ja suruajan jälkeen.

Tätäkin olen pohtinut, kun se tunne ei ole sellainen puhdas ikävä ex-miestä kohtaan. En oikeastaan tunne varsinaisesti ikävöiväni hänen läheisyyttä tai seuraa. Hän ei mielestäni ole viihdyttävä tai mukava persoona. Tai sitten olen niin vihainen, että vihassa ajattelen noin? En tiedä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä taas hyvä varoittava esimerkki siitä kuinka parisuhde on ollut koko elämän tarkoitus ja ihminen ei ole mitään omana itsenään. Ihmisen pitää osata olla onnellinen yksin, hyvä suhde on siihen päälle vaan bonus. Suosittelen opettelemaan. 

Eli neuvosi minulle on ”suosittelen opettelemaan”. Kiitos tästä, kaipasin kuitenkin oikeasti neuvoja niiltä joilla ollut vastaava kamppailu. Esim katselee sitä na toista naista ex-miehensä kanssa ja haluaa vain hyväksyä tilanteen jotenkin, mutta toisille se on vaikeampaa. Minulle oli erittäin tärkeää epämuodikkaasti yksi elämänkestoinen parisuhde ja lapsille ehjä perhe, sitä en ala koskaan häpeämään.

Ap

Ero voi olla kova paikka. Tiedän normaalisti vahvoja, itsenäisiä, ns. koviakin naisia, jotka ovat ottaneet eron ja lasten perheen hajoamisen todella rankasti ja heillä on kestänyt parikin vuotta prosessoida asia. Eli ei kannata ainakaan hävetä sitä, miltä tuntuu. Taustalla voi olla myös aikaisempia traumaattisia kokemuksia ja pelkoja, jotka tämä ero on nyt saanut pintaan. Voi olla, että et käsittele pelkkää eroa, vaan jotain muutakin syvempää tuskaa, tai tiedostamatonta asiaa, jonka ero on nostanut pintaan. Näitä on meillä kaikilla.

Aikaa toipuminen vaatii ja ehkä jonkinlainen ympäristönmuutos, tai irtiotto voisi olla myös hyvä idea?

Näin minäkin ajattelen. Mulla eroprosessi vasta käynnissä.. Tuskaa, itkua, paniikkikohtauksia, unettomuutta, vihaa, katkeruutta kaikkea olen kokenut ja tuntenut. Ja tunnen edellee. Miehellä oli suhde vieraaseen naiseen, joka tosin on jo päättynyt. Olen siis petetty ja jätetty. Mietin, miksi näin piti käydä, että perheen pitää hajota. Mietin lapsia liikaa, jollain tavoin koen menettämisen tuskaa, koska tidän, että poika muuttaa isänsä luo. Vaikeita tunteita, en todellakaan olisi uskonut, että eroaminen on näin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Noi kemikaalit ei kyllä tee hyvää erosta toipumiselle. Itkeminen ja sureminen auttaa paremmin. Vajaan vuoden kun jaksaa armollisesti analysoida suhteen vaiheita ja osapuolia, niin saa itselleen selvyyden, mitä tuli opittua vastaisen varalle. Enkä alkais märehtiä toisten kanssa kaikkea ikävää, jottei katkeroidu. Eikä kannata ajatella, että elämä ois mennyt hukkaan väärän puolison kanssa.

"Noi kemikaalit" ovat lääkkeitä, jotka helpottavat ap:n elämää. Kun ihmisellä on itsetuhoisia ajatuksia (ei jaksa elää), se tarkoittaa vakavaa masennusta. Vuosi, kaksi tai kolmekaan vuotta ei ole liian pitkä aika silloin, kun elämä ei tunnu kantavan. 

Enkä alkais märehtiä toisten kanssa kaikkea ikävää, jottei katkeroidu.

On todella ikävää nimittää märehtimiseksi ihmisten halua puhua omista vaikeista tunteistaan. Tietysti on ihan kiva, jos et tarvitse muiden ihmisten tukea, mutta kaikki eivät ole kaltaisiasi. Sitä paitsi se "märehtiminen" esimerkiksi terapeutin kanssa ei aiheuta katkeroitumista, mutta se katkeroittaa, jos ei ole ketään, joka kuuntelisi ja jaksaisi kannustaa vaikeimpinakin hetkinä. 

 

Eikä kannata ajatella, että elämä ois mennyt hukkaan väärän puolison kanssa.

Mistä olet saanut päähäsi, että ap katuisi (avio)liittoaan entisen puolisonsa kanssa? Mitään sellaista en ole havainnut ap:n kommenteista. 

Vierailija kirjoitti:

Seitsemän vuoden parisuhteen jälkeen mies löysi uuden työpaikaltaan. En ole päässyt ihan kokonaan vieläkään yli, 2,5 vuotta on kulunut aikaa. Joku fiksu sanoi, että puolet siitä mitä on oltu yhdessä menee siihen että pääsee yli. Katkeruudesta on vaikea päästä, Ex elää sitä elämää mitä luulin meillä olevan, lapsikin tehtiin uuden kanssa. Sulla on lapset, nauti niistä ja välillä tee asioita joista itse nautit. Jossain vaiheessa katselet ympärillesi ja liityt vaikka sinne tinderiin.

Tuota tunnen paljon. Se uusi nainen tavallaan tuntuu elävän ”minun elämää” enkä haluaisi nähdä häntä tai kuulla hänestä mitään. Nainen ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän tätä ns suruaikaa. Ei edes ensimmäisenä vuotena pyhittänyt sitä aikaa, ei edes jouluaattona. Tuntuu pahalta ne kaksi, vaikka en edes arvosta sitä miestä enää yhtään minään muuna kuin lasteni isänä.

Ap

Tulipa paha mieli ap puolestasi.

Oma neuvoni on vain, että tee asioita joista pidät ja jonkinlaisia irtiottoja, joista löytäisit uutta puhtia, uusia intohimoja ja haaveita. Tee vaikka ulkomaan reissu (heti kun korona hellittää), nauti auringosta, lue paljon kirjoja (ne ovat itselleni olleet vaikeimpien elämäntilanteiden pelastus. Kirjoja lukemalla voi ikäänkuin hypätä toisen elämään ja saappaisiin).

Tee jokin asia, josta olet haaveillut joskus. Luo uusia unelmia. Aloita uusi harrastus. Vietä aikaa ystävien kanssa. Liiku, ulkoile. Yritä saada rutiineihin jotain uutta, mieltä virkistävää. Paikalleen jämähtäminen vain uuvuttaa lisää.

Huolehdi levosta, syö terveellisesti. Jaksaisitko aloittaa jonkin nettitreenivalmennuksen? Sen avulla ryhtiä arkeen. Pidätkö eläimistä? Hanki lemmikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, päätä selvitä. Älä lähde seuraamaan negatiivisia ajatuksiasi, vaan totea, että eroa on nyt mietitty, työstetty ja itketty aivan kylliksi. Kun asia tulee mieleen, totea, että se tuli mieleen ja nimeä sen aiheuttama tunne, mutta sen jälkeen avaa vaikka radio, katso kissavideo ja ala leipomaan tai jumppaamaan, eli keskityt johonkin muuhun. Soita ystäville, ala opiskella uutta kieltä älypuhelimella, mitä hyvänsä muuta kuin oman negatiivisen tunteen kasvattamista ja siinä vellomista. Varaa matka ensi syksylle ja odota sitä. Vai onko niin, että jollakin tasolla nautit siitä marttyyrin osasta, katkeruudesta ja itsesäälistä, että haluat sitä jatkaa.

Olen pohtinut, että jotenkin jumiudun siihen vihaan ja sitä kautta se siirtyy itkuun ja itsesääliin. Nuo vinkit kuulostivat jotenkin kivoilta ja yritän toimia noin.

Ne vinkit kirjoitti psykologi, joka on perehtynyt hyväksymis omistautumisterapiaan. Hanki uusi psykoterapeutti, jos siitä ensimmäisestä ei ollut apua.

Jos ero johtuisi miehen suhteesta toiseen tai pettämisestä olisin aidosti tyytyväinen ja ”sisuuntuisin” tilanteesta että pääsin sellaisesta eroon joka halusi jotain muuta. Miksi tuhlaisi elämää sen enempää. Hankkisin nopeasti parempaa treffiseuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, koska itsellänikin on kova ahdistus päällä. Halusin kuitenkin tulla sanomaan, että sinä ap olet tärkeä ja hyvä ihminen. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Tuo päivä kerrallaan eläminen on itse asiassa hyvä taktiikka. Ehkä ajan kanssa olo helpottaa.

Näin olen selvinnyt hengissä tämän kolme vuotta ja uskoin ensin, että vuosi tai kaksi niin olisi jo oma itsensä, tai edes vähän paremmassa kunnossa. Kyllä olen sen verran edennyt, etten tarvitse akuutisti rauhoittavia estämään itsemurhaa, en vain aio sitä tehdä enkä tarvitse siihen mitään ”katkaisijaa”. Mitään muuta en oikein keksi. Lapsivapailla makaan sängyssä pimeässä. Ei itketä edes, olen vain tavallaan kuin kuollut elävä. Jospa vaan jatkan sitten näin ja luotan siihen, että jokin päivä mieliala alkaa taas nousta pysyvämmin kuin pieniksi hetkiksi. Kiitos kauniista sanoistani, ne kyllä piristivät ja samaa sinulle sekä paljon jaksamista ahdistukseen. Osaisinpa auttaa, mutta olen varmasti maailman huonoin tällä hetkellä siinä...

Ap

Liittyikö eroon jotain erityisen traumatisoivia piirteitä, kun se vei sinut noin kuilun partaalle? Jos, niin miten olet niitä käsitellyt. Ero on varmasti suurimmalle osalle ihmisiä yksi niistä elämän suurimmista pettymyksistä, mutta harvoin se johtaa itsemurhan partaalle. Tsemppiä! - eri

Todennäköisesti repi auki lapsuuden traumoja enemmänkin. Elin valtavan turvattoman ja epävakaan lapsuuden ja nuoruuden. Jaksoin lapsuuteni kolhut unelmoimalla tulevaisuuden perheestä ja sen sainkin sitten. Sain ihan kaiken mistä ikinä haaveilinkin. Hylkäämisen pelko oli taustalla varmasti.

Ap

Tässähän näitä vastauksia onkin. Kävin itse läpi jotain samansuuntaista pari vuotta takaperin, vaikka se ei liittynytkään varsinaisesti eroon, ainakaan pelkästään.

Todella suuri unelmani ja koko elämä, jonka olin rakentanut itselleni hajosi palasiksi. Alkuun ajattelin, että jatkan vaan eteenpäin ja sisulla tästäkin selvitään, mutta sehän rikkoi minut ihan totaalisesti. En pystynyt edes enää psyykkaamaan itseäni olemaan positiivinen, tai vahva. Olin selvinnyt siihen astisesta elämästäni sillä uskolla, että jotain päivänä minulla on se elämä ja kaikki ne asiat, jotka menetin. Se oli niin iso kertarysäys, etten vaan selvinnyt siitä. Aina ennen oli ollut tunne, että pystyn ihan mihin vaan ja aina elämä jatkuu ja asiat muuttuu. Mutta ne olosuhteet, jotka lopulta tuhosivat kaiken olivat tismalleen samat, jotka olin kokenut jo lapsuudessani ja vannonut itselleni, että elän erilaisen elämän. Se sama setti muuksi naamioituneena kaikessa hiljaisuudessa, pikkuhiljaa, hiipi omaan elämäänikin enkä päässyt pakoon, vaikka aluksi niin olin luullutkin. Oli musertavaa kokea se, kun historia toistaa itseään, vaikka on vannonut itselleen ettei niin koskaan tapahdu.

Niin ap, se lopullinen eron tuska on aina henkilökohtainen.

Se täytyy vaan kestää.  Ja se kestää aikansa.

Usein halveksitaan sanontaa, että aika auttaa, mutta se on aivan totta.

Mitä enemmänän aikaa kuluu, sitä haaleammaksi nuo asiat käyvät. Jo siksikin, että elämän täytyy jatkua, ja uudet asiat ja uudet huolet täyttävät mielen.

Rauhoittavat lääkkeet ja unilääkkeet auttavat vain pahimman yli. Siten, että ihminen saa nukuttua sen 7-8 tuntia, ja että voi hoitaa asiat rauhoittavan lääkkeen voimin, ilman suurempia tunteenpurkauksia.

Masennuslääke on taas pitkäaikaisempaan hoitoon.  Mikään masennuslääke ei ala vaikuttamaan päivässä tai viikossa.

Masennuslääkkeen hoito on siinä, että potilas palautuu lähes tulkoon normaali tilaan, ja pystyy ottamaan taas ottamaan vastuun omasta ja mahdollisten lastensa elämästä.

Masennuslääke saattaa olla joillekin pitkäaikainen, joillekin taas lyheympi, koska he pääsevät tuosta eron kurimuksesta paremmin ja nopeammin kuin joku toinen.

Mitkään lääkkeet eivät ole kenellekään pakollisia, ellei ole laitoshoidossa.

Avioero on suurimmalle osalle ihmisistä suurin katastrofi mikä heidän elämässään voi koskaan tapahtua.

Lukuunottamatta oman lapsen kuolemaa.

Useille ihmisille avioiero ja kumppanin pettäminen tulee täysin puun takaa, eli täydellisenä yllätyksenä.

Se on sama kuin totaalinen elämän pysähtyminen!  Silloin tuntuu, että tästä eteenpäin en koskaan enää jaksa jatkaa elämääni.

Tälläisissä asioissa se voima ja halu jatkaa elämää on kovalla koetuksella.

Sitä ei käsitä kukaan muu kuin se, joka on yllätyksellisen ja vakavan avioeron kokenut.

Näissä tapaukissa on parasta kuunnelle asiantuntijoita, niitä jotka yrittävät auttaaa.

Avioero on pahimipia asioita, mitä joillekin ihmisille voi sattua. 

Mutta se ei missään tapauksessa ole elämän loppu.

Tärkeintä on päästä on pahimman ohi, ja käsittää se tosiasia, että elämä jatkuu, ja uskoa siihen etteivät kaikki ole samanlaisia ihmisiä.

Monet eroneet ihmiset ovat löytäneet kumppanin eron jälkeen. Kumppanin joka erilainen kuin se josta on eronnut. Kumppanin joka arvostaaa perhe-elämää, jolle uskollisuus on ykkösasia ja joka osaa arvostaa ja kokea toisen osapuolen tasa-arvoisena kumppanina parisuhteessa.

Hyvä ap, sun tulee itse sitoutua kaikkeen apuun mitä saat ja haet.

Jos näin ei ole, et koskaan toivu avioerosta, et etsi tulevaisuutta, vaan mietit koko ajan mahdollista kostoa ja mielesi on täynnä katkeruutta ja etkä enää koskaan saa onnea elämääsi.

Suremalla pääsee yli. Lopulta et enää kaipaa häntä. Vuosiakin jälkeen saatat yhtäkkiä muistaa kuinka rakastunut olit mutta et sure sitä koska olet rakastunut jo toiseen. Kipu on jonain päivänä ohi ja elämä kulkee eteenpäin.

Aloitin nyrkkeilyharrastuksen. Raju fyysinen treeni auttoi unohtamaan ainakin hetkeksi. Treenin jälkeinen hyvänolontunne helpotti oloa ja unta myös.

Miten olisi vertaistuki? Eroryhmä esim.? Sinne voi mennä, vaikka erosta olisi jo aikaa. Tekee hyvää nähdä, että ei ole maailman ainoa eronnut ja että joku on ehkä vielä huonommassa jamassa kuin itse on.

Suosittelen myös lukemaan anteeksi antamisesta. Joo, exäsi on m-lkku, mutta sinun vihasi ja katkeruutesi ei satuta exääsi tai hänen uutta naistaan, ainostaan sinua itseäsi. Ole sitä häntä parempi ihminen, asetu hänen yläpuolelleen ja anna anteeksi.

Ja mitä ydinperheeseen tulee, se ei ole ainoa tie lapsen onneen ja onnellisuuteen. Joten lopeta sen hajoamisen sureminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauan erosta on aikaa?

Ei siinä ikävä kyllä ole oikotietä onneen. Aika auttaa.

kolme vuotta. Liitto kesti 13 vuotta jos sillä on merkitystä

Minulla on samanpituinen liitto ja ero takana. Vuosi oli pahinta aikaa. Minä masennuin suhteestani. Sen jälkeen alkoi ylämäki. Vuosi eron jälkeen mun exä löysi uuden. Muutti yhteen hänen kanssaan. Olin onnellinen, että kummatkin löysivät toisilleen sopivan ihmisen. Ovat yhdessä edelleen. Keskity itseesi ja oman elämän rakentamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tulipa paha mieli ap puolestasi.

Oma neuvoni on vain, että tee asioita joista pidät ja jonkinlaisia irtiottoja, joista löytäisit uutta puhtia, uusia intohimoja ja haaveita. Tee vaikka ulkomaan reissu (heti kun korona hellittää), nauti auringosta, lue paljon kirjoja (ne ovat itselleni olleet vaikeimpien elämäntilanteiden pelastus. Kirjoja lukemalla voi ikäänkuin hypätä toisen elämään ja saappaisiin).

Tee jokin asia, josta olet haaveillut joskus. Luo uusia unelmia. Aloita uusi harrastus. Vietä aikaa ystävien kanssa. Liiku, ulkoile. Yritä saada rutiineihin jotain uutta, mieltä virkistävää. Paikalleen jämähtäminen vain uuvuttaa lisää.

Huolehdi levosta, syö terveellisesti. Jaksaisitko aloittaa jonkin nettitreenivalmennuksen? Sen avulla ryhtiä arkeen. Pidätkö eläimistä? Hanki lemmikki.

Olen vähän haaveillut, että Koronan hellittyä teen yksin matkan jonnekin pariksi viikoksi. Jätän puhelimet ja kaiken kotiin ja elän hetken vain itselleni. Opettelen vaikka meditoimaan ja haahuilen vaan. Irti kaikesta hetkeksi. Voi alkoi itkettää kun mietinkin tätä.

Urheilun lopettaminen oli Koronan takia todella typerä valinta. Tähän pitää tehdä päätös ja aloittaa uusi harrastus kehon ja mielen parantamiseksi.

Ap

Kannattaa tunnustella mikä ajatus tai ajatukset helpottavat erossa ja mikä pahentaa. Esim. saako eron syiden pohtiminen, toisen ihmisen virheiden näkeminen ja vastausten tuleminen eri asioihin aikaan helpotusta vai päinvastoin. Mistä voi päästää jo irti ja mistä ei. Onko eron lisäksi ympäristön tai perheen vaatimukset liian kovat, voiko stressiä vähentää. Aivokemia on ollut tietynlainen rakastumisen vuoksi, sen tasoittuminen vie aikaa. Jos olisi muuta tekemistä /lukemista silloin kun voi ajatella muuta, ettei kaikki ole pelkkää eroasiaa 24/7, aluksi ajatukset voivat olla lukkiutuneet sinne. Jos rakastumista on jäljellä, sen voi hyväksyä ja antaa mennä omia menojaan pois sitten kun menee, jos ei mene - olkoot. Löydät uusia ihailunkohteita muualta tai harrastusta.

Jotkut kokemukset ovat raadollisia. Tuollainen on ja ymmärrän hyvin, että siitä on vaikea selvitä. Uskon kyllä, että selviät, olet sinnikkäästi mennyt eteenpäin. En osaa sanoa muuta kuin voimia! 

https://tahmatassukka.wordpress.com/2009/04/07/toivon-sinulle-anna-mari…

Mulla ei ole takana eroa, mutta muiden syiden takia samankaltainen elämänvaihe, että olisin mielelläni kuollut. Aste kerrallaan olo muuttui normaalimmaksi ja yhtäkkiä sain kokea niin upeita asioita, etten olisi voinut kuvitellakaan. Sinullakin voi olla todella hienoja juttuja elämässä vielä edessäpäin!

Ap: n kannattaisi alkaa panostaa itseensä ja omaan hyvinvointiinsa, aivan ehdottomasti.

Minulla on erosta jo n 30 vuotta. Olihan se kamalaa aikaa.

Mutta aloin kuntoilemaan, käymään kosmetologilla, kampaajalla, ostin uusia vaatteita.Aloin käymään ystävättärien kanssa ” ulkona”. Aloin myös opiskella.

Näytin hyljätyllei tselleni, että olenkin hyvä, pätevä, kaunis ja haluttava. Olihan se kovan työn takana, mutta kannatti.

Eron kelaaminen edestakaisin luotettavan ystävän kanssa oli kuitenin suurin apu.

Vähitellen kun keskität ajatukset muuhun kun omaan surkeuteesi, pääset tuosta ahdistuksestasi.Uskot itseesi ja alat panostamaan omaan itseesi ja kuntoosi.

Kaikkea hyvää sinulle kohtalotoveri, uskon että selviät!