En voi sanoa rehellisesti oikeata syytä miksi en halua lapsia, koska aina joku loukkaantuu.

Minulla on tuollaisia ystävättäriä. Pidän heistä kovasti ja kunnioitan heidän ratkaisuaan ja perustelujaan. Tapaamme aikuisten kesken.

T. Äiti-ihminen

Ei tuossa mun mielestä ole mitään loukkaantumista - sehän on sinun näkemyksesi, ja sinulla on oikeus ajatella omalla tavallasi. Sinulla on myös oikeus tehdä asiat niin kuin koet ne parhaaksi, kyseessähän on oma elämäsi.

Toki jos kasvokkain jollekin jo vanhemmaksi tulleelle tämän mielipiteen sanot, kannattaa miettiä sanojen asettelua hienovaraisemmaksi.

Mutta siis en minä ainakaan jaksa loukkaantua toisten ajatuksista ja valinnoista. Itse näen tuon lapsiasian omalla kohdallani tyystin toisin, luultavasti tätäkään ei kaikki ymmärrä ja joku voi siitäkin närkästyä, mutta siitäpä vain. Ei kannata sinunkaan ap liikaa miettiä toisten ajatuksia omaa elämääsi koskien. Itsepäs parhaiten tiedät.

Vierailija kirjoitti:

Ketä ví.tțua oikeasti kiinnostaa tällainen tyhjänpäiväinen lässytys?!? Käsittämätöntä...

Mm. sinua näemmä.

Minulla ei ole tapana tentata ystävieni elämänvalinnoista, vaikka olisin itse valinnut toisin. Mikä minä olen kenenkään ajatuksia tuomitsemaan. Ja ennen kaikkea, jokainen toimii omista lähtökohdistaan, toisen painostamisesta seuraamaan omia valintoja ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Kun tuo on sanottu, niin kerronpa kuitenkin oman kokemukseni. Olen entinen vela. Elin pitkään onnellisena sinkkuna ja velana. Sitten satuin joutumaan parisuhteeseen ja tulin vahingossa raskaaksi, ja koin keskenmenon. Siinä kohtaa tajusin, että olisin kuitenkin halunnut sen lapsen. Ja halusin edelleen. Nyt minulla on lapsia, mistä olen onnellinen.

Minunkin ajatuksiini kuului tuo ajatus, että elämä menee pilalle lasten myötä. Siinä on tietysti totuutta mukana. Kaikki muuttuu lasten myötä, se onnellinen joutilaisuus on poissa. Mutta se, mistä harvoin puhutaan, on se miten vähän aikaa tuo kaikki kestää. Yhden lapsen kasvattaminen vaikeimpien pikkulapsivuosien yli on vain muutaman vuoden pätkä. Jokainen on varmasti päätynyt haaskaamaan elämästään vuosia turhempaankin. Merkityksellinen suhde oman lapsen kanssa on elämänmittainen, se jatkuu vielä sittenkin kun kasvattamisen vaiva on takana.

Jos joku sanoo ettei halua pilata elämäänsä saamalla lapsia kuulostaa minun korvaani vähän samalta, kuin että ei halua pilata elämäänsä opiskelemalla uutta tutkintoa. Molemmat vievät kaiken vapaa-ajan, mutta pahin on takana muutamassa vuodessa ja työ kantaa hedelmää koko loppuelämän.

Eri asia toki, jos sitä tutkintoa ei oikeasti halua, eli jos oikeasti haluaa elää yksin. Omalla kohdallani halusin kyllä todella olla yksin, mutta en lopulta koko elämää. Se oli minulle jonkinlainen selviytymismekanismi stressiä ja omia traumojani vastaan, mutta ei loppuelämän tyydyttävä ratkaisu.

Mutta joo, kukaan ei ole tilivelvollinen kenellekään elämänsä valinnoista. Kunhan on itselleen raadollisen rehellinen.

Olen huomannut, että ihmiset kokevat eri tavalla ajattelevat ja tekevät jollakin tavalla uhkana. Ottavat kieltäytymisen ja toisinajattelun oman elämänsä arvosteluna, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta. Olisi ihanaa jos naiset keskenään enemmän kannustaisivat jokaista naista tekemään aivan kuten itse haluaa. On täysin ok olla yhden tai viiden äiti tai ei kenenkään äiti. Se ei tee naisesta vähemmän tai enemmän naista jos on lapsia. 

Saan itse myös kuulla vähättelyä ja arvostelua siitä, että tietoisesti hankin vain yhden lapsen. Mikä kumma siinä on, että joidenkin mielestä koskaan ei ole hyvä?

N30, yhden lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole tapana tentata ystävieni elämänvalinnoista, vaikka olisin itse valinnut toisin. Mikä minä olen kenenkään ajatuksia tuomitsemaan. Ja ennen kaikkea, jokainen toimii omista lähtökohdistaan, toisen painostamisesta seuraamaan omia valintoja ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Kun tuo on sanottu, niin kerronpa kuitenkin oman kokemukseni. Olen entinen vela. Elin pitkään onnellisena sinkkuna ja velana. Sitten satuin joutumaan parisuhteeseen ja tulin vahingossa raskaaksi, ja koin keskenmenon. Siinä kohtaa tajusin, että olisin kuitenkin halunnut sen lapsen. Ja halusin edelleen. Nyt minulla on lapsia, mistä olen onnellinen.

Minunkin ajatuksiini kuului tuo ajatus, että elämä menee pilalle lasten myötä. Siinä on tietysti totuutta mukana. Kaikki muuttuu lasten myötä, se onnellinen joutilaisuus on poissa. Mutta se, mistä harvoin puhutaan, on se miten vähän aikaa tuo kaikki kestää. Yhden lapsen kasvattaminen vaikeimpien pikkulapsivuosien yli on vain muutaman vuoden pätkä. Jokainen on varmasti päätynyt haaskaamaan elämästään vuosia turhempaankin. Merkityksellinen suhde oman lapsen kanssa on elämänmittainen, se jatkuu vielä sittenkin kun kasvattamisen vaiva on takana.

Jos joku sanoo ettei halua pilata elämäänsä saamalla lapsia kuulostaa minun korvaani vähän samalta, kuin että ei halua pilata elämäänsä opiskelemalla uutta tutkintoa. Molemmat vievät kaiken vapaa-ajan, mutta pahin on takana muutamassa vuodessa ja työ kantaa hedelmää koko loppuelämän.

Eri asia toki, jos sitä tutkintoa ei oikeasti halua, eli jos oikeasti haluaa elää yksin. Omalla kohdallani halusin kyllä todella olla yksin, mutta en lopulta koko elämää. Se oli minulle jonkinlainen selviytymismekanismi stressiä ja omia traumojani vastaan, mutta ei loppuelämän tyydyttävä ratkaisu.

Mutta joo, kukaan ei ole tilivelvollinen kenellekään elämänsä valinnoista. Kunhan on itselleen raadollisen rehellinen.

Lue koko kommenttisi uudelleen pariin kertaan ajatuksella. Sinä kuulut juuri niihin ihmisiin joiden kanssa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on mahdotonta puhua asiallisesti, vaikka verhoatkin oman paremmintietämyksesi ymmärryksen ja empatian viittaan.

/27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisääntyneillä on monesti tapana ottaa henkilökohtaisesti se, että itse en vaan pidä lapsista ja juuri heidän lapsensa eivät ole minkäänlainen poikkeus. Siskonikin huusi minulle lapsensa ristiäisissä koska minua ei se kersa kiinnostanut lainkaan enkä sitä halunnut syliinkään. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista ei häntä eikä hänen jälkikasvuaan kohtaan, mutta silti siitä pitää loukkaantua.

Tuo on vain yksinkertaisesti huonoa käytöstä. Olen tuon hevoskommentin jättänyt. Kun ystäväni hankki hevosia, en todellakaan sanonut hänelle ettei minua voisi elukkansa vähempää kiinnostaa. Kyllä kyselin niistä, silitin niitä ja olen ollut mukana ruokkimassa niitä, siivoamassa tallia ja taluttanut niitä - vaikka minua ne ei voisi vähempää kiinnostaa. Ne ovat kuitenkin tärkeitä läheiselle ihmiselleni, joten tietysti kykenen niistä puhumaan ja antamaan huomiota niille.

En ole sanonut suoraan ettei kiinnosta enkä ole sanonut hänelle hänen lapsistaan mitään pahaa. En minäkään ole koskaan koiraa tyrkyttänyt kenellekään väkisin syliin ja jos jotakuta ei kiinnosta se niin ihan sama. Ei se minulta ole pois.

Niin siis päättelikö siskosi vain tuosta, kun et syliin halunnut lasta ottaa, ettei sinua kiinnosta koko lapsi? Sanoit että siskosi suuttui kun lapsi ei sinua kiinnosta etkä edes syliin ottanut.

Itsekään en tuota syliin tuputtamista ymmärrä, en ole sitä koskaan tehnyt. He jotka ovat lasteni ollessa vauvoja halunneet ottaa syliin ovat sanoneet/kysyneet lasta syliinsä.

Kyseletkö siskosi lapsesta mitään ikinä, annatko mitään huomiota lapselle tai lapseen liittyen? Ilmeisesti et kun siskosi kerran tietää, ettei sinua voisi vähempää kiinnostaa.

En osaa enkä jaksa sirkuttaa vauvojen ympärillä ja ihastella niiden pieniä varpaita ja pikkuautoneniä. Ei riitä että sanoo vaan "söpö". Tuolloin olisi pitänyt kehua maasta taivaaseen ja pyytää että saanhan ottaa sen syliin saanhan. Ja ilmeisesti olisi pitänyt myös olla napsimassa siitä kuvia kännykälläni (miksi?).

Kyselen siskoltani kuulumisia muodossa "mitäs teille kuuluu?" mikä nyt ymmärtääkseni käsittää koko heidän perheensä. Jos ei riitä niin eipä voi mitään. Livenä nähdään pitkän välimatkan takia tosi harvoin. 

Nojoo tuollainen lässytyksen kerjäys on kyllä mautonta ja rasittavaa. Ei minustakaan tuon enenpää huomiota tarvitse antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kiinnostaa mihin ap purkaa hoivaviettinsä. Johonkin se purkaantuu.

Mun kokemuksen mukaan yleensä koiriin. Niitä pidetään kuin lapsia, nähty on.

Ilmeisesti jollain marginaaliosalla naisia on joku hallitsematon hoivavietti, vähän kuin eläimissäkin on näitä kajahtaneita jotka hautovat vaikka kiveä. Ongelma on siinä, että yleistävät oman kokemuksensa muihin naisiin. Juuri tämän vuoksi oli vttumaista olla koiria harrastava nainen ennen lapsia. Kyyyllähän ne lapsenkorvikkeita oli. Nykyään kun on pari muksua niin sitten on "hyväksyttävää" olla koiria. 

Tasan yksi ihminen on elämäni aikana nokitellut siitä kun minulla ei ollut lapsia. Hän itse oli saanut alaikäisenä kaksi lasta ja minä opiskelin nuorena ja säästin omistusasuntoon.

Ymmärrän hyvin ihmisiä jotka eivät koskaan halua lapsia. Esikoiseni peruskouluaikoina kyllä tuntui ihan oikeasti kauhealta kaikkien niiden kouluvaikeuksien ja kiusaamisien kanssa että mikä saa ihmiset tekemään lapsia tällaiseen maailmaan. Ja minun lapseni ei ole ainoa joka voi/on voinut huonosti. Sen tiedän kertoa jos tuota ei vielä joku tiennyt. Puhutaan riittävän hyvästä vanhemmuudesta mutta mielestäni se ei useinkaan ole riittävää. Yhtään ainutta toisen lapsesta välittävää aikuista ei näköpiirissä ollut. Kesken äskeisen lauseen muistin että olihan. Tuolloin lapseton poikani opettaja. Lapseni ovat selvinneet mutta kaiken tuon riepottelun jälkeen minä olen nyt masentuneena kotona.

Vierailija kirjoitti:

No koska se että sä sanot noin saa heidät automaattisesti ajattelemaan, että sinä olet sitä mieltä, että he pilasivat oman elämänsä hankkimalla lapsia. Sama kun sanoisit jollekin joka kävi amiskan että amiskan käyminen pilaa elämän, menin mieluummin lukioon.

Sitä saa, ja kannattaa, harkita sanojaan. Säkin voisit muotoilla sen paremmin, esim. että sun elämäntyyliisi ei sovi lapset, eikä niin että lapset pilais mun elämän. Sitä voi aina miettiä, että jos toiset suuttuu aina sinun sanoista, että onko vika nyt kuitenkin siinä, miten juuri sinä heille puhut, eikä kaikissa niissä muissa, joille puhut.

Tämä on kyllä niin kuraa.

Miksi ihminen ei saisi sanoa, että lapset pilaisi elämän? Ei tartte olla niin itsekeskeinen, että heti vaan peilaa sitä itseensä.

Ei sovi elämäntyyliin blaa blaa olisi valehtelua.

Kasvakaavaa aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

No en minä loukkaantuisi. Tuntemani velat ovat juuri tuollaisia ylinegatiivisia valittajia ja vastuunpakoilijoita, joten ei yllätä yhtään että kokevat asian noin. Vastaa oikeastaan käsitystäni heistä.

Jaa. Minä en valita, ja olen kantanut vastuuta enemmän kuin moni jolla lapsia. Joten älä yleistä.

Miksi välität,mitä muut ajattelee?? Sun oma elämä,sinä päätät.

Vierailija kirjoitti:

No en minä loukkaantuisi. Tuntemani velat ovat juuri tuollaisia ylinegatiivisia valittajia ja vastuunpakoilijoita, joten ei yllätä yhtään että kokevat asian noin. Vastaa oikeastaan käsitystäni heistä.

No mitä helvettiä nyt taas 🤣

Vierailija kirjoitti:

Miksi välität,mitä muut ajattelee?? Sun oma elämä,sinä päätät.

En ainakaan itse saanut aloituksesta sellaista kuvaa, että aapeetä ahdistaisi muiden mielipiteet hänen valinnoistaan.

/27

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että ihmiset kokevat eri tavalla ajattelevat ja tekevät jollakin tavalla uhkana. Ottavat kieltäytymisen ja toisinajattelun oman elämänsä arvosteluna, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta. Olisi ihanaa jos naiset keskenään enemmän kannustaisivat jokaista naista tekemään aivan kuten itse haluaa. On täysin ok olla yhden tai viiden äiti tai ei kenenkään äiti. Se ei tee naisesta vähemmän tai enemmän naista jos on lapsia. 

Saan itse myös kuulla vähättelyä ja arvostelua siitä, että tietoisesti hankin vain yhden lapsen. Mikä kumma siinä on, että joidenkin mielestä koskaan ei ole hyvä?

N30, yhden lapsen äiti

Allekirjoitan täysin. Minusta on ristiriitaista, että samaan aikaan naisten tulisi pitää toistensa puolia ja sitten kuitenkin juuri naiset itse arvottavat ja tuomitsevat toisiaan lasten lukumäärän perusteella. Mitään "kollektiivista sisaruutta" ei ikinä tulla saavuttamaan, mikäli naiset jatkavat tätä ikiaikaista toistensa vastakkainasettelua. Tätä näkee sekä äitien että vapaaehtoisesti lapsettomien naisten taholta ja molemmat osaavat olla asiattomia toisiaan kohtaan. Joskus jopa oman viiteryhmänsä edustajia kohtaan, jos kyseessä on "huono" äiti tai "vääränlainen" vela.

N35, omasta halustaan lapseton

Musta on hienoa, että kaikki eivät tee lapsia, jos eivät koe asiaa omakseen. Tunnen jokusen tällaisen kaverin ja ihan hyvä, että eivät ole lapsia hommanneet. Toisaalta sitten näistä samoista tyypeistä huomaa, että kuinka ihminen voi vielä aikuisiällä olla hemmetin itsekeskeinen ja tuijotella vain omaa napaansa. Ehkä ne lapset tosiaan kasvattaa pois tuollaisesta, sen soisi ihan jokaiselle tapahtuvan..

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kiinnostaa mihin ap purkaa hoivaviettinsä. Johonkin se purkaantuu.

Ei kaikilla ole hoivavietti samoissa määrin. Minua ei kiinnosta ollenkaan hyysäillä tai hoivata. Tai no hoivaan itseäni ja se riittää.

Mulla on kolme aikuista lasta, enkä kyllä loukkaantuisi sanoistasi, vaan ymmärrän hyvin. Omat lapseni eivät aio tehdä lapsia (ovat kyllä lapsirakkaita), ja se on ihan ok, ehkä fiksuakin nykymaailmassa. Eivät ne lapset nyt mikään pakollinen elämänsisältö tai biologinen pakko ole, ja huoli heistä on elämän loppuun saakka. Sinä teet juuri niinkuin itsestäsi hyvältä tuntuu, älä välitä marttyyriäitien ulinoista.

En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi perustella muille miksi haluaa tai ei halua lapsia. Minusta pelkkä ”en halua” on aivan riittävä syy, ja kysyjän pitäisi tyytyä siihen.

Kuten moni onkin kommentoinut, tuollainen ”lapset pilaa elämän” -selitys hyvin helposti kuulostaa siltä, että ajattelet niin kaikkien muidenkin kohdalla, vaikka useimmille vanhemmille lapset ovat rakkain ja tärkein asia maailmassa.

Voi olla, että lapset pilaisivat juuri sinun elämäsi, jos olet luonteeltasi sellainen ettei perhe-elämä sovi sinulle. Itse olin pitkään vapaaehtoisesti lapseton, mutta nykyään pienen lapsen äiti. Voin sanoa, ettei lapsettomalla ole aavistustakaan minkälaista on olla vanhempi. Äitiys on niin paljon enemmän kuin miltä se näyttää ulospäin. Vieras ehkä näkee lapsen kiukuttelun ja kuulee juttuja väsymyksestä ja korvatulehduskierteestä sun muista ikävistä asioista, mutta niiden vastineeksi on myös lukemattomia hyviä puolia jotka moninkertaisesti korvaavat huonot asiat.

Sinulla on oikeus olla lisääntymättä ja olla haluamatta lapsia, se on täysin ok. Mutta väittäisin, ettet oikeasti voi tietää että lapsi pilaisi elämäsi, on täysin mahdollista että lapsi olisi paras asia mitä sinulle on koskaan tapahtunut. En missään nimessä painosta sinua lisääntymään, tartun nyt lähinnä tuohon ”elämä pilalla” -väitteeseen, koska se perustuu oletukseen tilanteesta mistä sinulla ei ole mitään kokemusta, eli et oikeasti voi tietää olisiko asia niin.

Vierailija kirjoitti:

Musta on hienoa, että kaikki eivät tee lapsia, jos eivät koe asiaa omakseen. Tunnen jokusen tällaisen kaverin ja ihan hyvä, että eivät ole lapsia hommanneet. Toisaalta sitten näistä samoista tyypeistä huomaa, että kuinka ihminen voi vielä aikuisiällä olla hemmetin itsekeskeinen ja tuijotella vain omaa napaansa. Ehkä ne lapset tosiaan kasvattaa pois tuollaisesta, sen soisi ihan jokaiselle tapahtuvan..

Itsekeskeisin tuntemani ihminen on kolmen lapsen äiti.