Kellä enää varaa lastenhankintaan?

Ihan hyvin onnistui pääkaupunkiseudulla kahden lapsen tekeminen kahdelta pienituloiselta. Ensinnäkin olen aina ollut säästäväinen luonne, joten minulla oli vähän puskuria hoitovapaata varten. Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot. Isompi (oma) asunto ja kaksi (vanhaa) autoa olivat meidän isoimmat satsaukset, mutta niiden ansiosta elämänlaatu pysyi hyvänä.

Esikoinen syntyi 15 v sitten ja meni 11 kk ikäisenä hoitoon sen takia, kun satuimme löytämään kukkarollemme sopivan täydellisen perheasunnon. Se osoittautui myöhemmin hyväksi ratkaisuksi, koska vuokrat ovat vain jatkaneet nousuaan. Omaa asuntoa pikkuhiljaa pois maksamalla varallisuus on puolestaan kasvanut. Laina-ajaksi otimme 25 vuotta. ASP-säästötilini auttoi vähän. Esikoinen oli vuoden hoidossa ja sen jälkeen jäin kahden lapsen kanssa kotiin kahdeksi vuodeksi. Säästöt auttoivat tässä, lisäksi mies maksoi enemmän lainanlyhennyksiä. Juuri tuolloin korot olivat korkeimmillaan. Kahden lapsen hoitomaksut ja työmatkakustannukset olisivat olleet niin isot, ettei ollut suuri menetys taloudellisesti olla kotona lasten kanssa pari vuotta.

Tiukoilla oltiin muutama vuosi, varsinkin kun mies oli hetken aikaa työttömänä ja minä välillä osittaisella hoitovapaalla, mutta eipä ollut juuri ylimääräisiä menojakaan. Elämä oli täyttä kahden pienen lapsen perheessä. Myin äidinmaitoa, käytin molemmilla vauvoilla itse tehtyjä kestovaippoja, ostin lastenvaunut, lastenvaatteita ja urheiluvälineitä kirppiksiltä ja käytettyinä. Mies käytti enemmän rahaa omiin harrastuksiinsa, mutta minun harrastukseni olivat lähes ilmaisia. Tiukoista ajoista selvittiin. Taloa on remontoitu ja silti on saatu sivuun vielä säästöjäkin, vaikka edelleen olen alle keskituloinen ja olin välillä työttömänäkin. Nyt lapset ovat teini-iässä, harrastavat useampia eri lajeja ja menot ovat kasvaneet. Ihan hyvin silti pärjätään. Laina-aikaa on jäljellä vielä 10 vuotta. Pystyisin maksamaan sen pois, mutta ajattelin sen sijaan sijoittaa säästöni tuottamaan lisää rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.

Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.

Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.

Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.

Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi. 

Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.

No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät. 

Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.

Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa. 

Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?

Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa. 

Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.

Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.

En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii. 

Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.

Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset. 

En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?

Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin. 

Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.

Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.

Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?

Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.

Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.

Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita. 

Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.

Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät. 

En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.

Noinhan en missään kohtaa sanonut. Yritin vain ratakiskolla havainnollistaa sitä, mikä on oikeasti tärkeintä. Ei näköjään mennyt perille. Harmi lastesi kannalta, kun saavat vanhemman, joka yrittää ostaa heille onnea eikä osaa arvostaa pieniä asioita. Pahimmillaan teet lapsistasi kopioita niistä koulukavereistasi.  

Minä en ole ostanut lapsilleni onnea vaan olen koettanut järjestää heille aikaa ja yhteisiä kokemuksia yhdessä. Ihan hyvin siinä olen onnistunut. Lasten kanssa olen yhdessä miettinyt, mistä voidaan nipistää, että voidaan tehdä jotain.

Tarina muuttuu muuttumistaan. Ensin tarjotaan lapsille kaikki, mitä itse ei saatu ja nyt ollaankin jo niin onnellisia vähemmästäkin. Ilmeisesti olet trolli, joka jankkaa vain jankkaamisen ilosta. Saat tästä eteenpäin jankata keskenäsi. 

Minä en ole kertaakaan sanonut, että lapsille on hankittu kaikki, mitä heillä on mieleen juolahtanut. Sen sijaan olen sanonut, että olen järjestänyt lapsille sellaista, mistä itse lapsena haaveilin eli käytiin elokuvissa, ulkona syömässä, synttärinä jäätelöllä, junamatkalla ja hotellissa. Teidän kommenteista käy ilmi, että tuo on suorastaan s**tanasta ja ihan ylenpalttista kermaperseilyä, kun Oikeat Rakastavat Vanhemmat vievät lapset, teinitkin, pihalle leikkimään käpylehmillä.

Rauhoitu jo trollipieni. Kaikille tuli jo selväksi, että sinä olit kateellinen lapsi, joka leikki yksinään ja käsi niin maan h'lvetisti. Ei tipu sääliä, vaikka kuinka itket. 

Miksi näistä laskelmista aina unohtuu isyysvapaat? Jos isä pitää vapaansa eri aikaan kuin äiti, saa perhe ansiosidonnaista siihen saakka, että lapsi on noin 11kk (olettaen, että lapsi syntyy laskettuna aikana). Tähän laittaa päälle vielä vuosilomat, niin muksu saadaan hoitoon hänen ollessaan noin 12-13kk, joka on jo huomattavasti korkeampi ikä kuin tuo aloituksessa mainittu verrokki 9kk. 

Itse suositan myös vanhempainvapaan jakamista vanhempien kesken. Vaikka mies tienaisi naista enemmän, niin jos molemmat ovat suhteellisen keskituloisia, voi olla perheen kokonaisnettotulojen kannalta kannattavampaa, että vapaat jaetaan (progressiivinen verotus on Suomessa killeri!). 

Vierailija kirjoitti:

Miksi näistä laskelmista aina unohtuu isyysvapaat? Jos isä pitää vapaansa eri aikaan kuin äiti, saa perhe ansiosidonnaista siihen saakka, että lapsi on noin 11kk (olettaen, että lapsi syntyy laskettuna aikana). Tähän laittaa päälle vielä vuosilomat, niin muksu saadaan hoitoon hänen ollessaan noin 12-13kk, joka on jo huomattavasti korkeampi ikä kuin tuo aloituksessa mainittu verrokki 9kk. 

Itse suositan myös vanhempainvapaan jakamista vanhempien kesken. Vaikka mies tienaisi naista enemmän, niin jos molemmat ovat suhteellisen keskituloisia, voi olla perheen kokonaisnettotulojen kannalta kannattavampaa, että vapaat jaetaan (progressiivinen verotus on Suomessa killeri!). 

Erinomainen huomio! En ollut itse edes ajatellut että tilanne voi olla tämä, että isä voi pitää oman vapaansa mun omani perään jolloin saa keploteltua lisäaikaa :) 

Tilanne siis tällainen; asumme vuokralla ja suunnitelmana on ollut hankkia yhteinen asunto, jonka jälkeen lapsi saisi tullakin. Ongelmana on vain se, ettei pk-seudulta saa kovinkaan edullisia asuntoja 20min päässä työpaikastani, joka on yksi kriteereistä sen lisäksi että asunto olisi kolmio. Asunnon käsiraha löytyy ja hyvä näin, mutta jos ostamme asunnon, ei ole mahdollisuuksia sitä maksaa ilman kummankin palkkaa (eli näin ollen kotihoidontuelle tippuminen ei käy jollei säästä, kun asuminen on sen 1400-1500e/kk + laskut). Ja jos alhaisemman lainan jos ottaa, ei ole varaa kolmioon. Eli vaihtoehdot on säästämisen lisäksi siirtyä vuokralle asumaan kolmioon, tai ostaa edes vähän paremmalla pohjalla oleva kaksio, asua siinä pikkulapsiaika ja töihin palattua alkaa katsella isompaa.

Eli ongelma ei ole se, että lapset maksavat sitten joskus teininä paljon, palkkakehitys ja säästäväisyys pitävät huolen tästä. Olen kuitenkin parempituloinen pariskunnasta joten minun kotiinjäämiseni on se ongelma, ei mieheni. Ilman kotiinjäämistäni nettotulot olisivat 4300e/kk jolloin ongelmaa ei tietenkään olisi.

Kyllä työssäkäyvillä (ja työttämilläkin) on Suomessa mahdollisuus lapsia hankkia ja kasvattaa. Riippuu tietysti millaista elämää haluaa viettää ja onko valmis luopumaan jostain.

Ei lapsi ekoina vuosina paljon kuluta. Ei ole pakko ostaa 1500 euron vaunuja ja kaikkea muuta höpöhöpöä mitä varsinkin ekan lasten vanhemmille tuputetaan.

Tokihan kaikki on kalliimpaa lasten kanssa mm. matkustelu. Mutta monista kulttuuririennoista ja ulkonasyömisistä joutuu jo ihan käytännön syistä luopumaan (vaikka kuinka lasten suunnitteluvaiheessa kuvittelet ettet anna vanhemmuuden vaikuttaa harrastuksiisi, mikä on vuosisadan valhe)

Kun itse on koko aikuisikänsä ollut äiti, sitä miettii, mihin ihmeeseen koko palkan kuluttaisi jos ei olisi lapsia. Varmasti se johonkin kuitenkin kuluisi.

Eli, sanoisin, että ihminen sopeutuu ja väkisinkin sopeuttaa elämänsä kuhunkin tilanteeseen sopivaksi. Vaikka nyt lapsettomana parina koette että mistään ei voi säästää, lapsen kanssa teette erilaisia valintoja ja teidän elämä ja samalla talous solahtaa siihen aah-niin-kuluttavaan-mutta-ihanaan-lapsiperhearkeen. :)