Lue keskustelun säännöt.
Kellä enää varaa lastenhankintaan?
tämän takia syntyvyys laskee
03.01.2021 |
Olen lähestymässä 30 vuoden ikää, mies löytyy ja korkeakoulu käytynä. Säästöjä ei ihan hirveitä määriä ole kertynyt, opintovelkaa kylläkin. Tulot sen verran hyvät ettei mitään tukia saa, mutta kun laskeskelin vauva-ajan raha-asioita, totesin että varaa ei ole jäädä esimerkiksi kotihoidontuelle, joka tarkoittaa sitä että lapsi on laitettava päiväkotiin vain n. 9kk iässä. Samaan aikaan perheitä jotka näin toimivat, syyllistetään huonosta vanhemuudesta kun ei oltu kotona lapsen kanssa, mutta kellä siihen on varaa kun pitäisi yhtä lasta kohden olla kymppitonni säästössä että pystyy maksamaan laskut siltä ajalta kun on kotona sen lapsen kanssa? Onko vain niin että ei riitä että on keskiluokkaa voidakseen lisääntyä? Millä ihmeellä nykyperheet elää, asutaanko viidestään kaksioissa vai miten tämä onnistuu. Ja tosiaa, jos tämä vaikuttaa, niin asutaan pk-seudulla, jossa asuminen n. 1000e/kk ihan sama missä mörskässä asuu.
Vinkkejä, apuja, mitä te teitte että onnistuitte?
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Jos nuo kaikki pitää saada ostettua ennen kuin voi hankkia lapsia, ei ihme, että Suomessa on syntyvyys niin matalalla kuin on. Ei minulla olisi ikinä varaa ostaa uutta autoa aina kun lapset kasvavat saati ostaa jokaiselle lapselle omaa autoa ja asuntoa. En kyllä keksi yhtään syytä, miksi minun niin pitäisi tehdäkään. Pärjätään oikein hyvin ihan ilman autoakin. Jos lapset haluavat auton, he ostavat sen ihan omilla rahoillaan. Meillä ei muutenkaan opeteta lapsia siihen, että isi ja äiti kustantaa ihan kaiken. Haluamme kasvattaa lapsistamme itsenäisiä ja opettaa heille rahan arvon.
Olin 2,5 v, kesälomat tulivat sopivasti.
Silloin oli Helsinki lisä ja myin viikottain jotain fb.ssä.
Kaikki itselle tehdyt ostokset jäivät pois, automaattisesti.
Kesäisin hain ruuat torilta, myivät euron pusseja, kotimaan matkustaminen tehtiin ilmaiseksi metrolla.
Se 9 kk on ihan ok. En muista olisin ostanut mitään vauvalle uutena sen 9 kk aikana. Kaikki saatiin.
Myin ja vaatteet sitä mukaa, kun jäivät tarpeettomiksi.
Hyvin pärjäsi
AP, jos alat nyt säästää vähän, ja olet vaikka puoli vuotta hoitovapaalla? Kyllä rahat riittävät. Jos eivät riitä, palaa töihin. Toki on kurjaa laittaa kovin pieni hoitoon, mutta ei se siitä pilalle mene.
Hoitovapaalla sinulla ei mene rahaa lounaisiin, työmatkoihin, työvaatteisiin... Ja pienen lapsen kulut ovat hyvin pienet, vaatteita ja tarvikkeita saa edullisesti kirpparilta. Itselläni on kolme lasta ja aina sitä yllättyy, miten vähän rahaa kotiäitivuosina tarvitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Köyhänä ei ostella isoa taloa tai uutta autoa. Joten miksi ihmeessä lapsesta edes haaveillaan?
Miksi lasta varten pitäisi olla joku iso talo ja uusi auto? :D
Ihmisillä on nykyään aivan ihme standardit sitä lapsiperhe-elämää varten, siis tavallisilla ihmisillä.
Rahvas olettaa, että heidän lapsensa kuuluu kasvaa isossa talossa ja kulkea uuden auton kyydissä, eli ei ymmärrä asemaansa.
Meillä on varmaan viitisen tonnia säästössä mutta niitä ei ole tarkoitus käyttää. Miehen tulot kolmisen tonnia netto ja mulle kotihoidontuki. Pärjätään hyvin eikä mitään ongelmaa, lainaa maksetaan 1300e/kk + okt muut menot. Eletään kyllä aika säästeliäästi, vähäiset säästöt johtuu siitä että rempattiin puol vuotta sitten aika reilusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen asteen opinnot ovat tästä vuodesta alkaen pakolliset. Maalla asuva joutuu maksamaan joko lapselleen auton tai asunnon, jos ja kun kotoa ei voi siellä naapurikaupungissa käydä opiskelemassa.
Kulkemiseen tulee saamaan jotain tukea, mutta kyytipeli on ostettava ihan itse. Samoin se 17V:n ajokortti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva-aika on vielä halpaa. Jos sen kustannukset jo mietityttää, niin kannattaa huomioida, että kulut kasvaa lapsen myötä. Päiväkodin kuukausimaksu on esimerkiksi kolmisensataa euroa. Jo aika pienellä lapsella voi olla joku harrastus, joka maksaa pari sataa. Urheiluvarusteita ja pyöriä aletaan hommaamaan jo parivuotiaasta eteenpäin. Kun lapsi on vähän isompi, haluat ehkä viedä häntä Hoplopiin ja Muumimaailmaan. Kaksivuotias tarvitsee jo oman paikan esim. lentokoneesta. Logistiikan takia voit tarvita auton, jos vaikka päiväkotipaikkanne tulee olemaan hankalassa paikassa. Pääkaupunkiseudulla hyvinkin mahdollista.
Jos pari kuukautta hoitovapaalla kaataa kassan, niin suosittelen oikeasti kaivamaan laskimen esiin, ja laskemaan budjetin.
Vierailija kirjoitti:
Toisen asteen opinnot ovat tästä vuodesta alkaen pakolliset. Maalla asuva joutuu maksamaan joko lapselleen auton tai asunnon, jos ja kun kotoa ei voi siellä naapurikaupungissa käydä opiskelemassa.
Kulkemiseen tulee saamaan jotain tukea, mutta kyytipeli on ostettava ihan itse. Samoin se 17V:n ajokortti.
No miten siellä maalla tehtiin ennen tätä lakimuutosta? Jäivätkö 15-vuotiaat kotiin makaamaan vai lähtivätkö lähimpään lukioon tai amikseen opiskelemaan ihan niinkuin tämän lakimuutoksen jälkeenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Miksi ihmeessä auton pitää olla isompi? :D
Piti ostaa isompi, kun ne lapset eivät enää kasvettuaan mahtuneet takapenkille istumaan meidän vanhempien taakse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen asteen opinnot ovat tästä vuodesta alkaen pakolliset. Maalla asuva joutuu maksamaan joko lapselleen auton tai asunnon, jos ja kun kotoa ei voi siellä naapurikaupungissa käydä opiskelemassa.
Kulkemiseen tulee saamaan jotain tukea, mutta kyytipeli on ostettava ihan itse. Samoin se 17V:n ajokortti.
No miten siellä maalla tehtiin ennen tätä lakimuutosta? Jäivätkö 15-vuotiaat kotiin makaamaan vai lähtivätkö lähimpään lukioon tai amikseen opiskelemaan ihan niinkuin tämän lakimuutoksen jälkeenkin?
No ennen vuokrattiin astunto sille kotoa muuttavalle 16 kesäiselle. Nämä ovat niitä lasten kustannuksia, joita moni ei älyä laskea. Nyt kämpän hankinnan lisäksi vaihtoehtona on auton ostaminen, koska kortin saa jo alaikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä puolison nettotulot noin neljä tonnia. Rivari pääkaupunkiseudulla ja auto ylläpidettävänä. Vauva-aikana hän maksoi kaiken. Itse ostelin lähinnä vauvanvaatteet kirpparilta ja omat kahvini ym. omat menot. Ei ollut ongelmaa. Kalliimpia ostoksia, kuten turvaistuin (lähemmäs 500e), ostettiin lahjarahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Jaa kellä varaa?
No, niillä valmiiksi köyhillä, joiden elintaso ei putoa, vaikka tekee lapsen.
Niillä, joiden mielestä joka lapsella ei tarvitse olla omaa huonetta sekä harrastusta, jonne kuskataan autolla.
Pohjoisempana asunnot ovat halvempia ja hyvin on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta huomasin muutaman viestin siitä pitääkö lapselle ostaa merkkivaatteita ja antaa rahaa kavereiden kanssa kulkemiseen ym. Minulla on kaksi teinipoikaa, eikä kumpikaan ole juuri koskaan käynyt kavereiden kanssa jossain Mäkkärissä, elokuvissa tai muuta. Ovat olleet ihan kavereiden kotona tai sitten pelaavat yhdessä netissä. Eli kaverisuhteiden hoito ei meillä ole vaatinut sen kummemmin rahaa. Nuorempana kaverisynttäreille kelpasi reilun vitosen lahja. Sen haluaisin kuitenkin sanoa, että lapsen halu saada merkkivaatteita ja "olla cool kuten muutkin" ei ole kiinni vain kasvatuksesta. Nuoremmalle lapselleni sattui alakoulussa luokka, joka oli minusta ilmapiiriltään huono, siellä kiusattiin, oltiin väkivaltaisia ja piti olla niin, niin kyynistä. Yläkoulussa meininki muuttui täysin (poika on siis nyt seiskalla), on paljon iloisempi luokka. Alakoulussa yksinkertaisesti tuli kiusatuksi jos ei ollut merkkivaatteita, nyt ei enää. Tietysti tuntuu kamalalta ajatella, että lapselle pitää ostaa merkkivaatteita, jotta miellytetään muutamaa luokan ääliötä, mutta SE EI MYÖSKÄÄN OLE LAPSEN VIKA. Näissä viesteissä usein paistaa se käsitys, että merkkivaatteita haluavat lapset ovat itsekkäitä ja hemmoteltuja; väitän, että lapsistani toinen ei parin vuoden ajaksi muuttanut luonnettaan, vaan se ympäristö muuttui.
Ei kukaan väitä, että merkkivaatteiden haluaminen olisi itsekästä. Kysymys on nimenomaan siitä, että niiden perusteella kavereiden valitseminen ja kiusaaminen on se ongelma. Osassa perheistä lapset kasvatetaan niin, että vain merkkivaatteet ja viimeisimmät puhelimet kelpaavat. Sitten tulos on kuvaamasi kaltainen ja nämä hemmotellut kakarat kiusaavat niitä, joita ei ole hemmoteltu pilalle. Terveessä perheessä opetetaan kunnioittamaan muita ja painotetaan sitä, että ihmisellä on väliä, ei tavaralla.
Niin, näinhän se on, tietysti. Mutta mitä asialle sitten voi käytännössä tehdä, kun se oma lapsi on kiusattu vaikka merkkivaatteiden puuttumisen takia? Ottaa yhteyttä kouluun? Opettajan mahdollisuudet vaikuttaa tuollaiseen ovat aika rajoitetut. Jos riittävän suuri osa lapsista on saanut vapaasti halveksia muita, opettajan on tosi vaikea korjata tuota kurssia. Tietysti jotain kiusaamista voi vähentää, mutta porukoihin tällainen lapsi ei silti pääse. Toisaalta tulee mieleen, miksi ihmeessä noiden ääliöiden kaveriksi pitäisi päästäkään. Itse ratkaisin tilanteen ostamalla muutaman merkkivaatteen (ei kovin suurta rahanmenoa) ja lapsi sai "rauhan" luokallaan. Mutta itse lapsi kyllä sanoi, että kaikki hänen ystävänsä ovat pelikavereita netissä. Jotenkin hämmästyttää kuunnella sitten terveydenhoitajien ym. huolta siitä, että onhan lapsella kavereita luokalla, onhan? Luokkalaiset alakoulussa levittivät somessa lapsip*rnoa ym. ja sellaisten kaveriko olisi pitänyt väenvängällä olla :( Juu kiitos, mieluummin sitten vaikka ilman kavereita.
Mutta niin, pointtini oli, mitä se yksittäinen lapsi voi sille, että osa luokkakavereista kiusaa? Ei se lapselle riitä, että sanotaan kiusaamisen olevan väärin. Ne lapsen tärkeät kehitysvuodet ovat juuri siinä menossa, kiusaaminen on saatava kuriin siinä ja heti, ettei lapsi vaurioidu. Ne merkkivaatteet voivat olla tekohengitystä tilanteessa ja sikäli tärkeitä. Mutta jotain tässä yhteiskunnassa pitäisi muuttua ihan ratkaisevasti. Kiusaaminen on jostain syystä jatkuvasti hyväksyttyä, valitettavaa kyllä, mutta ei sellaista, minkä takia koulujen tai lastensuojelun pitäisi toimia. Se oman lapsenikin opettaja oli ihan kiva, mutta kuulin, että hänen luokallaan oli ollut myös vuosia kestävä kiusaamiskuvio, jolle opettaja oli vain levitellyt käsiään. Kuinka usein kiusaajan kotiin esim. otetaan yhteyttä lastensuojelusta ja tarjotaan/vaaditaan järeitä tekoja?
Mutta joo, tämä on tietysti ohi ketjun aiheen.
Vierailija kirjoitti:
Vauva-aika on vielä halpaa. Jos sen kustannukset jo mietityttää, niin kannattaa huomioida, että kulut kasvaa lapsen myötä. Päiväkodin kuukausimaksu on esimerkiksi kolmisensataa euroa. Jo aika pienellä lapsella voi olla joku harrastus, joka maksaa pari sataa. Urheiluvarusteita ja pyöriä aletaan hommaamaan jo parivuotiaasta eteenpäin. Kun lapsi on vähän isompi, haluat ehkä viedä häntä Hoplopiin ja Muumimaailmaan. Kaksivuotias tarvitsee jo oman paikan esim. lentokoneesta. Logistiikan takia voit tarvita auton, jos vaikka päiväkotipaikkanne tulee olemaan hankalassa paikassa. Pääkaupunkiseudulla hyvinkin mahdollista.
Jos pari kuukautta hoitovapaalla kaataa kassan, niin suosittelen oikeasti kaivamaan laskimen esiin, ja laskemaan budjetin.
Vauva-aika on halpaa, mutta kyllä se kotihoidontuen aiheuttama tulon menetys on todella paljon enemmän kuin lapsen kustannukset kuukaudessa sitten tulevaisuudessa, jos kyse on keskituloisesta. Esim. Minun palkallani noin 1700e kuukaudessa. Mutta kotihoidontukea varten voi säästää etukäteen ja toisaalta muutaman kuukauden pärjää kyllä vyötä kiristäen, jos taloustilanne on muuten kunnossa. Lapset tottakai maksaa, samoilla tuloilla lapsettoman pariskunnan elintaso on eri luokkaa kuin lapsiperheen, mutta se kuinka paljon lapset maksaa riippuu ihan siitä miten paljon voi ja haluaa laittaa rahaa siihen. Parivuotias ei tarvitse kalliita urheiluvälineitä tai monen sadan euron harrastuksia, ne on ihan täysin valinnaisia. Lomailla voi myös just sillä budjetilla kuin haluaa, jos ei ole rahaa lentolippuihin niin sitten ei lennä mihinkään, 2-vuotias ei mistään ulkomaan matkoista välitä. Kyse on siitä, onko valmis tinkimään elintasostaan saadakseen lapsia. Toki jos on jo valmiiksi niin vähävarainen ettei rahat meinaa riittää niin ei kannata, mutta keskituloiselle pariskunnalle lasten hankinta ei ole taloudellisesti mitenkään mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Itse kirjoitit, että lasten tekeminen opiskeluvaiheessa oli hyvä ratkaisu, kun seuraat noita epätoivoisia, jotka "paniikissa joutuvat ottamaan ensimmäisen suht kelvon vastaantulijan perustamaan perhettä". Miksi se nuoruusiän seurustelukumppani pitää jättää, jos haluaa lapsia vasta kolmekymppisenä?