Lue keskustelun säännöt.
Kellä enää varaa lastenhankintaan?
tämän takia syntyvyys laskee
03.01.2021 |
Olen lähestymässä 30 vuoden ikää, mies löytyy ja korkeakoulu käytynä. Säästöjä ei ihan hirveitä määriä ole kertynyt, opintovelkaa kylläkin. Tulot sen verran hyvät ettei mitään tukia saa, mutta kun laskeskelin vauva-ajan raha-asioita, totesin että varaa ei ole jäädä esimerkiksi kotihoidontuelle, joka tarkoittaa sitä että lapsi on laitettava päiväkotiin vain n. 9kk iässä. Samaan aikaan perheitä jotka näin toimivat, syyllistetään huonosta vanhemuudesta kun ei oltu kotona lapsen kanssa, mutta kellä siihen on varaa kun pitäisi yhtä lasta kohden olla kymppitonni säästössä että pystyy maksamaan laskut siltä ajalta kun on kotona sen lapsen kanssa? Onko vain niin että ei riitä että on keskiluokkaa voidakseen lisääntyä? Millä ihmeellä nykyperheet elää, asutaanko viidestään kaksioissa vai miten tämä onnistuu. Ja tosiaa, jos tämä vaikuttaa, niin asutaan pk-seudulla, jossa asuminen n. 1000e/kk ihan sama missä mörskässä asuu.
Vinkkejä, apuja, mitä te teitte että onnistuitte?
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatiin lapset opiskeluaikana. Nyt on yliopistotutkinnot, hyvä vakaa elämä, työtä, tasaista tulovirtaa, mistään ei ole pulaa eikä puutetta, lapset ihania koululaisia eli aikaa on jo enemmän parisuhteellekin kuin aiemmin.
Aikoinaan saatiin arvostelua osaksemme valintojemme vuoksi, kun emme eläneet oppikirjan mukaisessa järjestyksessä tätä elämää, me hurjat kapinalliset!
No paras tietysti olisi että lapset saataisiin nuorena ja yhteiskunta tukisi sitä. Opinnoissa nyt ei yksi välivuosi haittaa mitään ja perheellisenä saa paremman asunnonkin. Mutta kun nykyään aletaan seurustelemaan vasta kolmikymppisenä, jos silloinkaan vakavasti. Lapsia aletaan sitten miettimään nelikymppisenä.
No nämä on niitä valintakysymyksiä... Nuoruus pyritään venyyttämään eikä sitoutumisinnokkuuttakaan ole. Sit ihmetellään kun biologia ei olekaan samaa mieltä.
Teitkö sinä itse lapset nuoruuden poikaystäväsi kanssa ennen opintoja ja ilman mitään tuloja? Miten paljon vanhempasi rohkaisivat sinua? Minun omat lapset on jo aikuisia, mutta omien nuoruusvuosien aikana vanhempien vaikiomantra oli "ensin ammatti ja työ, sitten vasta lapset".
Kouluttautuminen pikkuisen eri juttu nykyään kuin joskus 70-80-luvulla, jolloin kaikille vielä järkkääntyi se vakipaikkakin suoraan koulunpenkiltä. Monet pääsevät yliopistoon vasta reippaasti päälle kaksikymppisenä, siihen 5-6 vuoden opinnot, vuosikausien pätkätyöt.... Joo, ei kannata nykyeläkeläisten enää elämänohjeita jaella, eihän syntyvyys olisikaan laskussa jos yhteiskunta olisi samanlainen kuin ennen vanhaan/ohis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin Ahmedilla on 2 perhettä ja n. 10 lasta, ei nais, raha tai työ huolia. Homma hallussa. Tulot kansanedustajatasoa. Uusi mersu pihassa.
Kelaan kun ilmoittaa yksinhuoltaja "ei tiedä lapsen isää", niin kela maksaa lapsen elatuksen.
Helppo keino pitää useampaa "vaimoa" isoilla asunnoilla ja saada paljon lapsia.
Hölmöläiset maksaa kaikki kustannukset mielellään.
Ei yksinhuoltajuus tarkoita automaattisesti tulottomuutta. Ainoastaan täysin tulottomille tarjotaan kaupungin asunto ja asumislisä. Siksi lapsi kannattaa hankkia opiskeluaikana niin pääsee kaupungin asuntoon kiinni. Siitähän ei joudu pois kun siihen kerran pääsee.
Heikoimmassa asemassa ovat pienituloiset, jotka miettivät lasten hankintaa yli 35-vuotiaana. Heillä ei ole varaa yksityiselle hedelmöityshoitoihin, jos lapsi ei tule itsestään, eikä edes perheasuntoon ole varaa. Kun he eivät ole täysin tulottomia, he eivät pääse toimeentulotuen piiriin, eikä koko elämistä korvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Tivoli on ilmainen! Meidän lapset ei koskaan halua mennä edes mihinkään laitteisiin, tykkäävät vaan hengailla. Ehkä jonku hattaran voivat ostaa. Samoin lahjan ei tarvi maksaa maltaita. Lapset ei aina edes tiedä mitä mikäkin maksaa...
Ohis
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatiin lapset opiskeluaikana. Nyt on yliopistotutkinnot, hyvä vakaa elämä, työtä, tasaista tulovirtaa, mistään ei ole pulaa eikä puutetta, lapset ihania koululaisia eli aikaa on jo enemmän parisuhteellekin kuin aiemmin.
Aikoinaan saatiin arvostelua osaksemme valintojemme vuoksi, kun emme eläneet oppikirjan mukaisessa järjestyksessä tätä elämää, me hurjat kapinalliset!
No paras tietysti olisi että lapset saataisiin nuorena ja yhteiskunta tukisi sitä. Opinnoissa nyt ei yksi välivuosi haittaa mitään ja perheellisenä saa paremman asunnonkin. Mutta kun nykyään aletaan seurustelemaan vasta kolmikymppisenä, jos silloinkaan vakavasti. Lapsia aletaan sitten miettimään nelikymppisenä.
No nämä on niitä valintakysymyksiä... Nuoruus pyritään venyyttämään eikä sitoutumisinnokkuuttakaan ole. Sit ihmetellään kun biologia ei olekaan samaa mieltä.
Teitkö sinä itse lapset nuoruuden poikaystäväsi kanssa ennen opintoja ja ilman mitään tuloja? Miten paljon vanhempasi rohkaisivat sinua? Minun omat lapset on jo aikuisia, mutta omien nuoruusvuosien aikana vanhempien vaikiomantra oli "ensin ammatti ja työ, sitten vasta lapset".
Tein kuule opintojen aikana. Ja mentiin naimisiinkin, aatella! Aikuisuuden yks hyvä puoli on se, että saa tehdä päätökset ihan itse, omilla aivoilla ajatellen ilman muilta tulevia "mantroja", jotka voisi päivittää nykyaikaan sopiviksi muutenkin.
Ei ollut huono ratkaisu ollenkaan nyt kun seuraan näitä epätoivoisia, jotka paniikissa joutuvat ottamaan ensimmäisen suht kelvon vastaantulijan perustamaan perhettä. Meillä on nyt pitkä parisuhde ja isot lapset. Toki elämässä voi aina mennä asiat toisin kuin on suunnitellut, mutta olen valintojeni ja päätösten takana voinut seistä aina selkä suorassa.
Sivusta: minun tuttavapiirissäni lapset on tehty kolmenkympin hujakoilla mutta kumppanin kanssa on seurusteltu ennen sitä kymmenisen vuotta. Jotenkin outo ajatus, että myöhään lapsen tekevät olisivat jotain epätoivoisia ensimmäisen vastaantulijan ottajia. :D
Aino mahdollisuus perustaa perhe ja muuttaa tilavaan uuteen merenranta-asuntoon Helsingin keskustassa on olla sikarikas tai täysin rahaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole lukenut koko ketjua, mutta huomasin muutaman viestin siitä pitääkö lapselle ostaa merkkivaatteita ja antaa rahaa kavereiden kanssa kulkemiseen ym. Minulla on kaksi teinipoikaa, eikä kumpikaan ole juuri koskaan käynyt kavereiden kanssa jossain Mäkkärissä, elokuvissa tai muuta. Ovat olleet ihan kavereiden kotona tai sitten pelaavat yhdessä netissä. Eli kaverisuhteiden hoito ei meillä ole vaatinut sen kummemmin rahaa. Nuorempana kaverisynttäreille kelpasi reilun vitosen lahja. Sen haluaisin kuitenkin sanoa, että lapsen halu saada merkkivaatteita ja "olla cool kuten muutkin" ei ole kiinni vain kasvatuksesta. Nuoremmalle lapselleni sattui alakoulussa luokka, joka oli minusta ilmapiiriltään huono, siellä kiusattiin, oltiin väkivaltaisia ja piti olla niin, niin kyynistä. Yläkoulussa meininki muuttui täysin (poika on siis nyt seiskalla), on paljon iloisempi luokka. Alakoulussa yksinkertaisesti tuli kiusatuksi jos ei ollut merkkivaatteita, nyt ei enää. Tietysti tuntuu kamalalta ajatella, että lapselle pitää ostaa merkkivaatteita, jotta miellytetään muutamaa luokan ääliötä, mutta SE EI MYÖSKÄÄN OLE LAPSEN VIKA. Näissä viesteissä usein paistaa se käsitys, että merkkivaatteita haluavat lapset ovat itsekkäitä ja hemmoteltuja; väitän, että lapsistani toinen ei parin vuoden ajaksi muuttanut luonnettaan, vaan se ympäristö muuttui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatiin lapset opiskeluaikana. Nyt on yliopistotutkinnot, hyvä vakaa elämä, työtä, tasaista tulovirtaa, mistään ei ole pulaa eikä puutetta, lapset ihania koululaisia eli aikaa on jo enemmän parisuhteellekin kuin aiemmin.
Aikoinaan saatiin arvostelua osaksemme valintojemme vuoksi, kun emme eläneet oppikirjan mukaisessa järjestyksessä tätä elämää, me hurjat kapinalliset!
No paras tietysti olisi että lapset saataisiin nuorena ja yhteiskunta tukisi sitä. Opinnoissa nyt ei yksi välivuosi haittaa mitään ja perheellisenä saa paremman asunnonkin. Mutta kun nykyään aletaan seurustelemaan vasta kolmikymppisenä, jos silloinkaan vakavasti. Lapsia aletaan sitten miettimään nelikymppisenä.
No nämä on niitä valintakysymyksiä... Nuoruus pyritään venyyttämään eikä sitoutumisinnokkuuttakaan ole. Sit ihmetellään kun biologia ei olekaan samaa mieltä.
Teitkö sinä itse lapset nuoruuden poikaystäväsi kanssa ennen opintoja ja ilman mitään tuloja? Miten paljon vanhempasi rohkaisivat sinua? Minun omat lapset on jo aikuisia, mutta omien nuoruusvuosien aikana vanhempien vaikiomantra oli "ensin ammatti ja työ, sitten vasta lapset".
Mikä siinä nuoruuden poikaystävässä on niin kamalaa? Onko pakko panna puoli kylää, että tajuaa mitä haluaa? Miksei voi sitoutua, jos on löytänyt hyvän ihmisen rinnalleen? Mikä siinä nuoruudessa on niin väärin?
Ei mikään, tietenkään. Ihmiset kehittyvät melko vanhoiksi eikä se mene aina samaan suuntaan. Se, mikä oli teininä kaikkein paras seurustelukumppani ei välttämättä sitä ole enää 10 vuotta myöhemmin. Tuo ympäri kylää paneminen on ihan turha kommentti, hyvin moni pärjää ilman panemistakin.
Olen itse naimisissa ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Lapsia en silti tehnyt teininä vaan ihan aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatiin lapset opiskeluaikana. Nyt on yliopistotutkinnot, hyvä vakaa elämä, työtä, tasaista tulovirtaa, mistään ei ole pulaa eikä puutetta, lapset ihania koululaisia eli aikaa on jo enemmän parisuhteellekin kuin aiemmin.
Aikoinaan saatiin arvostelua osaksemme valintojemme vuoksi, kun emme eläneet oppikirjan mukaisessa järjestyksessä tätä elämää, me hurjat kapinalliset!
No paras tietysti olisi että lapset saataisiin nuorena ja yhteiskunta tukisi sitä. Opinnoissa nyt ei yksi välivuosi haittaa mitään ja perheellisenä saa paremman asunnonkin. Mutta kun nykyään aletaan seurustelemaan vasta kolmikymppisenä, jos silloinkaan vakavasti. Lapsia aletaan sitten miettimään nelikymppisenä.
No nämä on niitä valintakysymyksiä... Nuoruus pyritään venyyttämään eikä sitoutumisinnokkuuttakaan ole. Sit ihmetellään kun biologia ei olekaan samaa mieltä.
Teitkö sinä itse lapset nuoruuden poikaystäväsi kanssa ennen opintoja ja ilman mitään tuloja? Miten paljon vanhempasi rohkaisivat sinua? Minun omat lapset on jo aikuisia, mutta omien nuoruusvuosien aikana vanhempien vaikiomantra oli "ensin ammatti ja työ, sitten vasta lapset".
Tein kuule opintojen aikana. Ja mentiin naimisiinkin, aatella! Aikuisuuden yks hyvä puoli on se, että saa tehdä päätökset ihan itse, omilla aivoilla ajatellen ilman muilta tulevia "mantroja", jotka voisi päivittää nykyaikaan sopiviksi muutenkin.
Ei ollut huono ratkaisu ollenkaan nyt kun seuraan näitä epätoivoisia, jotka paniikissa joutuvat ottamaan ensimmäisen suht kelvon vastaantulijan perustamaan perhettä. Meillä on nyt pitkä parisuhde ja isot lapset. Toki elämässä voi aina mennä asiat toisin kuin on suunnitellut, mutta olen valintojeni ja päätösten takana voinut seistä aina selkä suorassa.
Voihan sen poikakaverin kanssa seurustella teini-iästä asti ja silti tehdä lapset siinä vaiheessa, kun on ammatti ja työ. Niin minä tein enkä ole katunut. Valmistumisen jälkeen minun piti töiden perässä muuttaa kauas eikä se olisi onnistunut lapsi kainalossa, tai olisi onnistunut, mutta yksin lapsen kanssa paikkakunnalle, jossa ei ollut yhtään tuttua. Sinun kommentin voisi lukea niinkin, että ilman lapsia te olisitte eronneet, kun et pidä yhdessä pysymistä vaihtoehtona.
Siis miten ihmeessä voit tehdä noin surkean tulkinnan? Aivan käsittämätön logiikka sulla.
Ei todellakaan oltais erottu ilman lapsia. Oltiin naimisissa muutama vuos ennen lapsia. Miksi ihmeessä oltais erottu?
Sinä olet tyytyväinen valintoihisi ja minä olen tyytyväinen omiini. Silti sulla on joku ihmeen tarve tehdä vääriä tulkintoja ja yrittää jotenkin nokittaa tässä... Ei tämä ole mikään kilpailu.
Monilla ihmisillä on joku kummallinen käsitys, että Kelan tuet olisivat jopa enemmän kuin monen palkansaajan tulot. Ihan höpöjuttuja. Tai että kaupungin asunnon voisi saada rahattomana jostain merenranta-alueelta. Älkää levittäkö valheellisia höpinöitä. Ap:kin kertoi, että tuloja on sen verran, etteivät ole oikeutettuja tukiin. Heillä ON siis ihan kivasti rahaa. Kyse on elämäntavoista ja kulutustottumuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatiin lapset opiskeluaikana. Nyt on yliopistotutkinnot, hyvä vakaa elämä, työtä, tasaista tulovirtaa, mistään ei ole pulaa eikä puutetta, lapset ihania koululaisia eli aikaa on jo enemmän parisuhteellekin kuin aiemmin.
Aikoinaan saatiin arvostelua osaksemme valintojemme vuoksi, kun emme eläneet oppikirjan mukaisessa järjestyksessä tätä elämää, me hurjat kapinalliset!
No paras tietysti olisi että lapset saataisiin nuorena ja yhteiskunta tukisi sitä. Opinnoissa nyt ei yksi välivuosi haittaa mitään ja perheellisenä saa paremman asunnonkin. Mutta kun nykyään aletaan seurustelemaan vasta kolmikymppisenä, jos silloinkaan vakavasti. Lapsia aletaan sitten miettimään nelikymppisenä.
No nämä on niitä valintakysymyksiä... Nuoruus pyritään venyyttämään eikä sitoutumisinnokkuuttakaan ole. Sit ihmetellään kun biologia ei olekaan samaa mieltä.
Teitkö sinä itse lapset nuoruuden poikaystäväsi kanssa ennen opintoja ja ilman mitään tuloja? Miten paljon vanhempasi rohkaisivat sinua? Minun omat lapset on jo aikuisia, mutta omien nuoruusvuosien aikana vanhempien vaikiomantra oli "ensin ammatti ja työ, sitten vasta lapset".
Mikä siinä nuoruuden poikaystävässä on niin kamalaa? Onko pakko panna puoli kylää, että tajuaa mitä haluaa? Miksei voi sitoutua, jos on löytänyt hyvän ihmisen rinnalleen? Mikä siinä nuoruudessa on niin väärin?
Ei mikään, tietenkään. Ihmiset kehittyvät melko vanhoiksi eikä se mene aina samaan suuntaan. Se, mikä oli teininä kaikkein paras seurustelukumppani ei välttämättä sitä ole enää 10 vuotta myöhemmin. Tuo ympäri kylää paneminen on ihan turha kommentti, hyvin moni pärjää ilman panemistakin.
Olen itse naimisissa ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Lapsia en silti tehnyt teininä vaan ihan aikuisena.
Eiköhän täällä kaikki (tai lähes kaikki) ole tehnyt aikuisena ne lapsensa...
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta huomasin muutaman viestin siitä pitääkö lapselle ostaa merkkivaatteita ja antaa rahaa kavereiden kanssa kulkemiseen ym. Minulla on kaksi teinipoikaa, eikä kumpikaan ole juuri koskaan käynyt kavereiden kanssa jossain Mäkkärissä, elokuvissa tai muuta. Ovat olleet ihan kavereiden kotona tai sitten pelaavat yhdessä netissä. Eli kaverisuhteiden hoito ei meillä ole vaatinut sen kummemmin rahaa. Nuorempana kaverisynttäreille kelpasi reilun vitosen lahja. Sen haluaisin kuitenkin sanoa, että lapsen halu saada merkkivaatteita ja "olla cool kuten muutkin" ei ole kiinni vain kasvatuksesta. Nuoremmalle lapselleni sattui alakoulussa luokka, joka oli minusta ilmapiiriltään huono, siellä kiusattiin, oltiin väkivaltaisia ja piti olla niin, niin kyynistä. Yläkoulussa meininki muuttui täysin (poika on siis nyt seiskalla), on paljon iloisempi luokka. Alakoulussa yksinkertaisesti tuli kiusatuksi jos ei ollut merkkivaatteita, nyt ei enää. Tietysti tuntuu kamalalta ajatella, että lapselle pitää ostaa merkkivaatteita, jotta miellytetään muutamaa luokan ääliötä, mutta SE EI MYÖSKÄÄN OLE LAPSEN VIKA. Näissä viesteissä usein paistaa se käsitys, että merkkivaatteita haluavat lapset ovat itsekkäitä ja hemmoteltuja; väitän, että lapsistani toinen ei parin vuoden ajaksi muuttanut luonnettaan, vaan se ympäristö muuttui.
Ei kukaan väitä, että merkkivaatteiden haluaminen olisi itsekästä. Kysymys on nimenomaan siitä, että niiden perusteella kavereiden valitseminen ja kiusaaminen on se ongelma. Osassa perheistä lapset kasvatetaan niin, että vain merkkivaatteet ja viimeisimmät puhelimet kelpaavat. Sitten tulos on kuvaamasi kaltainen ja nämä hemmotellut kakarat kiusaavat niitä, joita ei ole hemmoteltu pilalle. Terveessä perheessä opetetaan kunnioittamaan muita ja painotetaan sitä, että ihmisellä on väliä, ei tavaralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Miksi ihmeessä auton pitää olla isompi? :D
Vierailija kirjoitti:
Monilla ihmisillä on joku kummallinen käsitys, että Kelan tuet olisivat jopa enemmän kuin monen palkansaajan tulot. Ihan höpöjuttuja. Tai että kaupungin asunnon voisi saada rahattomana jostain merenranta-alueelta. Älkää levittäkö valheellisia höpinöitä. Ap:kin kertoi, että tuloja on sen verran, etteivät ole oikeutettuja tukiin. Heillä ON siis ihan kivasti rahaa. Kyse on elämäntavoista ja kulutustottumuksista.
Syrjäytymisen ehkäisyksi noilla uusilla merenranta-alueilla on ihan mukavasti isoja perheasuntoja, joihin pääsee asumaan yhteiskunnan tuella. Lapseni (lääkäri, ekonomi ja sähkömies) eivät tule lapsiperhevaiheessa sellaista tulotasoa saavuttamaan, että olisi mitään järkeä tuonne omin rahoin pyrkiä tilvaan perheasuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatiin lapset opiskeluaikana. Nyt on yliopistotutkinnot, hyvä vakaa elämä, työtä, tasaista tulovirtaa, mistään ei ole pulaa eikä puutetta, lapset ihania koululaisia eli aikaa on jo enemmän parisuhteellekin kuin aiemmin.
Aikoinaan saatiin arvostelua osaksemme valintojemme vuoksi, kun emme eläneet oppikirjan mukaisessa järjestyksessä tätä elämää, me hurjat kapinalliset!
No paras tietysti olisi että lapset saataisiin nuorena ja yhteiskunta tukisi sitä. Opinnoissa nyt ei yksi välivuosi haittaa mitään ja perheellisenä saa paremman asunnonkin. Mutta kun nykyään aletaan seurustelemaan vasta kolmikymppisenä, jos silloinkaan vakavasti. Lapsia aletaan sitten miettimään nelikymppisenä.
No nämä on niitä valintakysymyksiä... Nuoruus pyritään venyyttämään eikä sitoutumisinnokkuuttakaan ole. Sit ihmetellään kun biologia ei olekaan samaa mieltä.
Teitkö sinä itse lapset nuoruuden poikaystäväsi kanssa ennen opintoja ja ilman mitään tuloja? Miten paljon vanhempasi rohkaisivat sinua? Minun omat lapset on jo aikuisia, mutta omien nuoruusvuosien aikana vanhempien vaikiomantra oli "ensin ammatti ja työ, sitten vasta lapset".
Kouluttautuminen pikkuisen eri juttu nykyään kuin joskus 70-80-luvulla, jolloin kaikille vielä järkkääntyi se vakipaikkakin suoraan koulunpenkiltä. Monet pääsevät yliopistoon vasta reippaasti päälle kaksikymppisenä, siihen 5-6 vuoden opinnot, vuosikausien pätkätyöt.... Joo, ei kannata nykyeläkeläisten enää elämänohjeita jaella, eihän syntyvyys olisikaan laskussa jos yhteiskunta olisi samanlainen kuin ennen vanhaan/ohis.
En ole vielä eläkeikäinen, valmistuin 80-luvun alkupuolella. Vakipaikkaa ei koulun jälkeen löytynyt vaan määräaikaisen työn vuoksi muutin toiselle puolelle Suomea. Palasin sitten kotipaikkakunnalle, kun seurustelin, mutta työt oli määräaikaisia pätkiä. Vakipaikan sain kivasti just ennen 90-luvun lamaa ja sinne meni sekin työ. Eikä ennenkään yliopistoon kävelty noin vain sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Kun ei asu pk-seudulla, voi asua ihan riittävän tilavasti hyvinkin edullisesti. Vaatteita saa aika edullisesti, kun ei osta sitä kalleinta mitä löytyy. Kirpparit myös hyvä paikka etenkin vähän massatuotannosta poikkeavasta tykkäävälle teinille. Ruokakulut toki kasvavat, kun lapset kasvavat, mutta eivät kohtuuttomasti, jos osaa tehdä ruokaa ja hyödyntää tarjouksia, satokausiajattelua jne. Lapset mahtuvat erittäin hyvin tavallisen kokoiseen autoon myös teineinä. Eli ei tarvita isompaa autoa, kun lapset kasvavat. Myöskään omaa autoa tai asuntoa ei vanhempien tarvitse valmiiksi maksaa. Isoin osa ostaa ne ihan itse omilla rajoillaan sitten kun on varaa.
Mun freelance-graafikkona toimiva ystävä taktikoi ja nappasi itselleen rikkaan dippainssin, jonka kanssa teki pari lasta ja elää nyt onnellisena kotirouvana. Ei aio enää koskaan jatkaa työelämässä, kun miehen palkalla elää leveästi. Ihan hyvä ratkaisu, vaikka ihan puhdas järkiliitto kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Monilla ihmisillä on joku kummallinen käsitys, että Kelan tuet olisivat jopa enemmän kuin monen palkansaajan tulot. Ihan höpöjuttuja. Tai että kaupungin asunnon voisi saada rahattomana jostain merenranta-alueelta. Älkää levittäkö valheellisia höpinöitä. Ap:kin kertoi, että tuloja on sen verran, etteivät ole oikeutettuja tukiin. Heillä ON siis ihan kivasti rahaa. Kyse on elämäntavoista ja kulutustottumuksista.
Eivät ne ole isommat, mutta pienitulosilla ne tulot voivat olla yllättävänkin lähellä sitä summaa, jonka joku toinen ihminen saa erilaisten tukien muodossa.
Voihan sen poikakaverin kanssa seurustella teini-iästä asti ja silti tehdä lapset siinä vaiheessa, kun on ammatti ja työ. Niin minä tein enkä ole katunut. Valmistumisen jälkeen minun piti töiden perässä muuttaa kauas eikä se olisi onnistunut lapsi kainalossa, tai olisi onnistunut, mutta yksin lapsen kanssa paikkakunnalle, jossa ei ollut yhtään tuttua. Sinun kommentin voisi lukea niinkin, että ilman lapsia te olisitte eronneet, kun et pidä yhdessä pysymistä vaihtoehtona.