Lue keskustelun säännöt.
Kellä enää varaa lastenhankintaan?
tämän takia syntyvyys laskee
03.01.2021 |
Olen lähestymässä 30 vuoden ikää, mies löytyy ja korkeakoulu käytynä. Säästöjä ei ihan hirveitä määriä ole kertynyt, opintovelkaa kylläkin. Tulot sen verran hyvät ettei mitään tukia saa, mutta kun laskeskelin vauva-ajan raha-asioita, totesin että varaa ei ole jäädä esimerkiksi kotihoidontuelle, joka tarkoittaa sitä että lapsi on laitettava päiväkotiin vain n. 9kk iässä. Samaan aikaan perheitä jotka näin toimivat, syyllistetään huonosta vanhemuudesta kun ei oltu kotona lapsen kanssa, mutta kellä siihen on varaa kun pitäisi yhtä lasta kohden olla kymppitonni säästössä että pystyy maksamaan laskut siltä ajalta kun on kotona sen lapsen kanssa? Onko vain niin että ei riitä että on keskiluokkaa voidakseen lisääntyä? Millä ihmeellä nykyperheet elää, asutaanko viidestään kaksioissa vai miten tämä onnistuu. Ja tosiaa, jos tämä vaikuttaa, niin asutaan pk-seudulla, jossa asuminen n. 1000e/kk ihan sama missä mörskässä asuu.
Vinkkejä, apuja, mitä te teitte että onnistuitte?
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Ikähaarukka 6-15. Varmasti puhuvat. Mutta edelleenkin myös niille lapseni kavereille on opetettu käytöstavat ja heillä on sen verran tilannetajua, etteivät puhu leuhkiakseen tai väheksyäkseen minun lapsiani. Eivät minun lapseni siitä rikki mene, että kaverilla on jotain erilaista. Heidät kun on kasvatettu siihen, että onnea ei mitata rahalla ja matkoilla ja kalliilla lahjoilla. Heidät on myös kasvatettu arvostamaan sitä, mitä saavat. Kun sen on sisäistänyt, ei ole tarvetta kadehtia sitä, että toisella on itselle merkityksetön härpäke. Ja kaverit eivät ole niin kitsaita, että piilottelisivat tavaroitaan, vaan antavat minunkin lasteni niitä käyttää. Samoin kuin minun lapseni jakavat omat tavaransa, kun leikkivät/ovat kavereidensa kanssa meillä.
Edelleenkin kermaperseiseltä kuulostaa, jos ei kykene ajattelemaan mitään muuta kuin materiaa ja sitä paljonko mikäkin on maksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Jos nuo kaikki pitää saada ostettua ennen kuin voi hankkia lapsia, ei ihme, että Suomessa on syntyvyys niin matalalla kuin on. Ei minulla olisi ikinä varaa ostaa uutta autoa aina kun lapset kasvavat saati ostaa jokaiselle lapselle omaa autoa ja asuntoa. En kyllä keksi yhtään syytä, miksi minun niin pitäisi tehdäkään. Pärjätään oikein hyvin ihan ilman autoakin. Jos lapset haluavat auton, he ostavat sen ihan omilla rahoillaan. Meillä ei muutenkaan opeteta lapsia siihen, että isi ja äiti kustantaa ihan kaiken. Haluamme kasvattaa lapsistamme itsenäisiä ja opettaa heille rahan arvon.
Kyllähän työuransa alussa olevalla on odotettavissa että palkkakin tulee siinä vuosien varrella hiljalleen nousemaan kun työkokemus karttuu. Ei tietysti ihan kaikilla aloilla mutta monilla kyllä. Ja aika harva heti pystyy ostamaan mitään kallista isoa asuntoa, ensin ostetaan pieni asunto jossa mahtuu pienten kanssa asumaan, sitten kun lapset kasvaa onkin asuntoa tullut maksettua jo mukava summa ja voi ostaa sen isomman kodin jossa riittää tilaa teineillekin. Pikkulapsiperhe tarvitsee ison auton, koska ne rattaat ja turvaistuimet vie tilaa, isompien lasten kanssa riittää pienempikin. Lapsille ei ole mikään pakko ostaa tosiaankaan mitään omia asuntoja, eikä ole pakko muuttaa mihinkään korpeen josta lapset eivät pääse itsenäisesti kulkemaan. Kohtuuhintaista asumista on tarjolla myös keskisuuren kaupungin lähiöissä, sieltä saa kyllä keskituloinen ihan helposti ostettua perheasunnon ja palvelut, koulut ja harrastukset on lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Jos nuo kaikki pitää saada ostettua ennen kuin voi hankkia lapsia, ei ihme, että Suomessa on syntyvyys niin matalalla kuin on. Ei minulla olisi ikinä varaa ostaa uutta autoa aina kun lapset kasvavat saati ostaa jokaiselle lapselle omaa autoa ja asuntoa. En kyllä keksi yhtään syytä, miksi minun niin pitäisi tehdäkään. Pärjätään oikein hyvin ihan ilman autoakin. Jos lapset haluavat auton, he ostavat sen ihan omilla rahoillaan. Meillä ei muutenkaan opeteta lapsia siihen, että isi ja äiti kustantaa ihan kaiken. Haluamme kasvattaa lapsistamme itsenäisiä ja opettaa heille rahan arvon.
Kyllähän työuransa alussa olevalla on odotettavissa että palkkakin tulee siinä vuosien varrella hiljalleen nousemaan kun työkokemus karttuu. Ei tietysti ihan kaikilla aloilla mutta monilla kyllä. Ja aika harva heti pystyy ostamaan mitään kallista isoa asuntoa, ensin ostetaan pieni asunto jossa mahtuu pienten kanssa asumaan, sitten kun lapset kasvaa onkin asuntoa tullut maksettua jo mukava summa ja voi ostaa sen isomman kodin jossa riittää tilaa teineillekin. Pikkulapsiperhe tarvitsee ison auton, koska ne rattaat ja turvaistuimet vie tilaa, isompien lasten kanssa riittää pienempikin. Lapsille ei ole mikään pakko ostaa tosiaankaan mitään omia asuntoja, eikä ole pakko muuttaa mihinkään korpeen josta lapset eivät pääse itsenäisesti kulkemaan. Kohtuuhintaista asumista on tarjolla myös keskisuuren kaupungin lähiöissä, sieltä saa kyllä keskituloinen ihan helposti ostettua perheasunnon ja palvelut, koulut ja harrastukset on lähellä.
En ole kuullut kovinkaan monesta perheestä, jossa auto vaihdettaisiin lapsen kasvun perusteella. Toki aika harvassa ovat myös ne, jotka minun lähipiirissäni viljelevät tätä "ei voi vielä tehdä lapsia koska ei ole varaa". Luulen, että noilla kahdella edellisellä lauseella on jonkin sortin syy-seuraussuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Ikähaarukka 6-15. Varmasti puhuvat. Mutta edelleenkin myös niille lapseni kavereille on opetettu käytöstavat ja heillä on sen verran tilannetajua, etteivät puhu leuhkiakseen tai väheksyäkseen minun lapsiani. Eivät minun lapseni siitä rikki mene, että kaverilla on jotain erilaista. Heidät kun on kasvatettu siihen, että onnea ei mitata rahalla ja matkoilla ja kalliilla lahjoilla. Heidät on myös kasvatettu arvostamaan sitä, mitä saavat. Kun sen on sisäistänyt, ei ole tarvetta kadehtia sitä, että toisella on itselle merkityksetön härpäke. Ja kaverit eivät ole niin kitsaita, että piilottelisivat tavaroitaan, vaan antavat minunkin lasteni niitä käyttää. Samoin kuin minun lapseni jakavat omat tavaransa, kun leikkivät/ovat kavereidensa kanssa meillä.
Edelleenkin kermaperseiseltä kuulostaa, jos ei kykene ajattelemaan mitään muuta kuin materiaa ja sitä paljonko mikäkin on maksanut.
Oma lapsuuteni oli köyhä ja minulla itselläni on ollut pitkiä työttömyyskausia sekä pätkä- ja osa-aikatöitä. Minusta oli mukava, että omat lapset saivat kokea samoja asioita mitä heidän kaverinsa. Sinä itse jankkaat materiasta ja merkkivaatteista, en minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se maksaa menoista enemmän, jolla on suuremmat tulot tai enemmän omaisuutta. Menoja ei tietenkään jaeta 50/50-perusteella silloin kun toinen hoitaa kotona lasta. Hänen panoksensa yhteiseen talouteen on tuolloin lapsen kotihoito.
Ihan miten yhdessä sovitaan ja yhdessä on päätetty. Jos esim. toinen päättää vaan omavaltaisesti jäädä kotiin, ei ole ok olettaa et toinen elättää.
Jonkun se nyt vaan on se vauva hoidettava. Harva laittaa lastaan, joka ei osaa puhua eikä kävellä päiväkotiin hoitoon. Moni on vielä rintaruokinnalla vanhempainrahakauden loppuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Jos nuo kaikki pitää saada ostettua ennen kuin voi hankkia lapsia, ei ihme, että Suomessa on syntyvyys niin matalalla kuin on. Ei minulla olisi ikinä varaa ostaa uutta autoa aina kun lapset kasvavat saati ostaa jokaiselle lapselle omaa autoa ja asuntoa. En kyllä keksi yhtään syytä, miksi minun niin pitäisi tehdäkään. Pärjätään oikein hyvin ihan ilman autoakin. Jos lapset haluavat auton, he ostavat sen ihan omilla rahoillaan. Meillä ei muutenkaan opeteta lapsia siihen, että isi ja äiti kustantaa ihan kaiken. Haluamme kasvattaa lapsistamme itsenäisiä ja opettaa heille rahan arvon.
Kyllähän työuransa alussa olevalla on odotettavissa että palkkakin tulee siinä vuosien varrella hiljalleen nousemaan kun työkokemus karttuu. Ei tietysti ihan kaikilla aloilla mutta monilla kyllä. Ja aika harva heti pystyy ostamaan mitään kallista isoa asuntoa, ensin ostetaan pieni asunto jossa mahtuu pienten kanssa asumaan, sitten kun lapset kasvaa onkin asuntoa tullut maksettua jo mukava summa ja voi ostaa sen isomman kodin jossa riittää tilaa teineillekin. Pikkulapsiperhe tarvitsee ison auton, koska ne rattaat ja turvaistuimet vie tilaa, isompien lasten kanssa riittää pienempikin. Lapsille ei ole mikään pakko ostaa tosiaankaan mitään omia asuntoja, eikä ole pakko muuttaa mihinkään korpeen josta lapset eivät pääse itsenäisesti kulkemaan. Kohtuuhintaista asumista on tarjolla myös keskisuuren kaupungin lähiöissä, sieltä saa kyllä keskituloinen ihan helposti ostettua perheasunnon ja palvelut, koulut ja harrastukset on lähellä.
En ole kuullut kovinkaan monesta perheestä, jossa auto vaihdettaisiin lapsen kasvun perusteella. Toki aika harvassa ovat myös ne, jotka minun lähipiirissäni viljelevät tätä "ei voi vielä tehdä lapsia koska ei ole varaa". Luulen, että noilla kahdella edellisellä lauseella on jonkin sortin syy-seuraussuhde.
Jos perheessä tarvitaan autoa, niin vaihdolle on hyvä syy, jos autoon ei mahdu rattaat eikä turvaistuin. Takapenkillä ei myöskään ole kiva istua, jos polvet ottavat kiinni etupenkkiin.
Kyllä yhden lapsen kanssa pärjää Helsingissä edullisestikin jos vain haluaa. Tällä hetkellä meillä on vauva ja päiväkoti-ikäinen ja 4700 nettotuloilla elellään jo herroiksi. Säästämisen ratkaisut ovat meillä Helsingissä edullisella alueella asuminen ja ostimme asunnon, jossa vastike on edullinen. Täällä on hyvät kulkuyhteydet, autoon ei viitsitä rahoja haaskata. Pyörällä pääsee lähes kaikkialle, etätyöaikana ei tarvitse edes bussilippuun laittaa rahaa. Jos asuisimme kehyskunnassa ja meillä olisi 2 autoa niin juoksevat kulumme kasvaisi ja varallisuuden määrä pienenisi, joten meidän kannalta siinä ei ole järkeä. Vauvaan menee niin paljon rahaa kuin vain haluaa, mutta emme siihenkään halua panostaa, vaatteita saa eurolla kappale, ja muodista poistuneita yhdistelmiä saa satasella tai halvemmalla.
Laskennallisesti elämiseen kuuluu kahden aikuisen ja lapsen kuluihin menee noin 1500e ja siihen asuminen päälle sekä päiväkotimaksut. Arvovalintoja, mutta kyllä täällä aika paljon lapsiperheitä asuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Jos nuo kaikki pitää saada ostettua ennen kuin voi hankkia lapsia, ei ihme, että Suomessa on syntyvyys niin matalalla kuin on. Ei minulla olisi ikinä varaa ostaa uutta autoa aina kun lapset kasvavat saati ostaa jokaiselle lapselle omaa autoa ja asuntoa. En kyllä keksi yhtään syytä, miksi minun niin pitäisi tehdäkään. Pärjätään oikein hyvin ihan ilman autoakin. Jos lapset haluavat auton, he ostavat sen ihan omilla rahoillaan. Meillä ei muutenkaan opeteta lapsia siihen, että isi ja äiti kustantaa ihan kaiken. Haluamme kasvattaa lapsistamme itsenäisiä ja opettaa heille rahan arvon.
Kyllähän työuransa alussa olevalla on odotettavissa että palkkakin tulee siinä vuosien varrella hiljalleen nousemaan kun työkokemus karttuu. Ei tietysti ihan kaikilla aloilla mutta monilla kyllä. Ja aika harva heti pystyy ostamaan mitään kallista isoa asuntoa, ensin ostetaan pieni asunto jossa mahtuu pienten kanssa asumaan, sitten kun lapset kasvaa onkin asuntoa tullut maksettua jo mukava summa ja voi ostaa sen isomman kodin jossa riittää tilaa teineillekin. Pikkulapsiperhe tarvitsee ison auton, koska ne rattaat ja turvaistuimet vie tilaa, isompien lasten kanssa riittää pienempikin. Lapsille ei ole mikään pakko ostaa tosiaankaan mitään omia asuntoja, eikä ole pakko muuttaa mihinkään korpeen josta lapset eivät pääse itsenäisesti kulkemaan. Kohtuuhintaista asumista on tarjolla myös keskisuuren kaupungin lähiöissä, sieltä saa kyllä keskituloinen ihan helposti ostettua perheasunnon ja palvelut, koulut ja harrastukset on lähellä.
En ole kuullut kovinkaan monesta perheestä, jossa auto vaihdettaisiin lapsen kasvun perusteella. Toki aika harvassa ovat myös ne, jotka minun lähipiirissäni viljelevät tätä "ei voi vielä tehdä lapsia koska ei ole varaa". Luulen, että noilla kahdella edellisellä lauseella on jonkin sortin syy-seuraussuhde.
Jos perheessä tarvitaan autoa, niin vaihdolle on hyvä syy, jos autoon ei mahdu rattaat eikä turvaistuin. Takapenkillä ei myöskään ole kiva istua, jos polvet ottavat kiinni etupenkkiin.
Millaisella sillipurkilla sinä ajelet, jos sinne ei mahdu kokoon taittuvat rattaat takakonttiin? Turvaistuin ei vie juurikaan enempää tilaa kuin aikuinen ihminen. Sen takia ei uutta autoa tarvita. Takapenkillä osuu väistämättä jalat etupenkkiin ellei kuski istu nokka kiinni ratissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se maksaa menoista enemmän, jolla on suuremmat tulot tai enemmän omaisuutta. Menoja ei tietenkään jaeta 50/50-perusteella silloin kun toinen hoitaa kotona lasta. Hänen panoksensa yhteiseen talouteen on tuolloin lapsen kotihoito.
Miten niin "tietenkään"? Eiköhän jokainen perhe päätä itse miten ne menot jakaa.
Toki. Mutta se 50-50 menojen jako ei ole reilu vähemmän ansaitsevat kohti. Itse en näiden 50-50 tyyppien kanssa ryhtyisi elämään alkuunkaan. Meillä on aina tulot ja menot olleet yhteisiä ja ikinä ei ole tarvinnut rahasta riidellä. Minä olen pihi ja mies ei rahasta välitä kunhan se riittää.
Eli olet vähemmän ansaitseva itse?
Päinvastoin. Tuon yhteiseen pottiin noin 500 euroa enemmän per kk kuin mies tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Ikähaarukka 6-15. Varmasti puhuvat. Mutta edelleenkin myös niille lapseni kavereille on opetettu käytöstavat ja heillä on sen verran tilannetajua, etteivät puhu leuhkiakseen tai väheksyäkseen minun lapsiani. Eivät minun lapseni siitä rikki mene, että kaverilla on jotain erilaista. Heidät kun on kasvatettu siihen, että onnea ei mitata rahalla ja matkoilla ja kalliilla lahjoilla. Heidät on myös kasvatettu arvostamaan sitä, mitä saavat. Kun sen on sisäistänyt, ei ole tarvetta kadehtia sitä, että toisella on itselle merkityksetön härpäke. Ja kaverit eivät ole niin kitsaita, että piilottelisivat tavaroitaan, vaan antavat minunkin lasteni niitä käyttää. Samoin kuin minun lapseni jakavat omat tavaransa, kun leikkivät/ovat kavereidensa kanssa meillä.
Edelleenkin kermaperseiseltä kuulostaa, jos ei kykene ajattelemaan mitään muuta kuin materiaa ja sitä paljonko mikäkin on maksanut.
Oma lapsuuteni oli köyhä ja minulla itselläni on ollut pitkiä työttömyyskausia sekä pätkä- ja osa-aikatöitä. Minusta oli mukava, että omat lapset saivat kokea samoja asioita mitä heidän kaverinsa. Sinä itse jankkaat materiasta ja merkkivaatteista, en minä.
Ai nuo todella erikoiset kysymykset tavaroiden piilottamisesta ynnä muusta eivät olleet materiasta jankkaamista? Ja niihin vastaaminen on? Ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Miksi ihmeessä auton pitää olla isompi? :D
Jotta koko perhe mahtuu kyytiin? Monesti lapsiperheet muuttaa jonnekin lähiöihin tai ympäryskuntiin ,joissa ei toimi julkinen liikenne. Pitempää matkaa on mukavampi / turvallisempi kulkea hieman kookkaammalla autolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä lasketaan teinien kustannuksiksi jotain merkkivaatteita tms. Oikeasti pitäisi ajatella kokonaisia ostettavia tai vuokrattavia huoneita, kasvuvaiheessa jatkuvasti pieneksi jääviä kamppeita, Suuria ruokakuluja, isompaa autoa, mahdollista omaa autoa/asuntoa (maaseudulla jatkossa välttämätön, kun julkisilla ei pääse opintoihin) jne.
Merkkikamat ovat kärpäsen kakkoja näihin verrattuna.
Jos nuo kaikki pitää saada ostettua ennen kuin voi hankkia lapsia, ei ihme, että Suomessa on syntyvyys niin matalalla kuin on. Ei minulla olisi ikinä varaa ostaa uutta autoa aina kun lapset kasvavat saati ostaa jokaiselle lapselle omaa autoa ja asuntoa. En kyllä keksi yhtään syytä, miksi minun niin pitäisi tehdäkään. Pärjätään oikein hyvin ihan ilman autoakin. Jos lapset haluavat auton, he ostavat sen ihan omilla rahoillaan. Meillä ei muutenkaan opeteta lapsia siihen, että isi ja äiti kustantaa ihan kaiken. Haluamme kasvattaa lapsistamme itsenäisiä ja opettaa heille rahan arvon.
Kyllähän työuransa alussa olevalla on odotettavissa että palkkakin tulee siinä vuosien varrella hiljalleen nousemaan kun työkokemus karttuu. Ei tietysti ihan kaikilla aloilla mutta monilla kyllä. Ja aika harva heti pystyy ostamaan mitään kallista isoa asuntoa, ensin ostetaan pieni asunto jossa mahtuu pienten kanssa asumaan, sitten kun lapset kasvaa onkin asuntoa tullut maksettua jo mukava summa ja voi ostaa sen isomman kodin jossa riittää tilaa teineillekin. Pikkulapsiperhe tarvitsee ison auton, koska ne rattaat ja turvaistuimet vie tilaa, isompien lasten kanssa riittää pienempikin. Lapsille ei ole mikään pakko ostaa tosiaankaan mitään omia asuntoja, eikä ole pakko muuttaa mihinkään korpeen josta lapset eivät pääse itsenäisesti kulkemaan. Kohtuuhintaista asumista on tarjolla myös keskisuuren kaupungin lähiöissä, sieltä saa kyllä keskituloinen ihan helposti ostettua perheasunnon ja palvelut, koulut ja harrastukset on lähellä.
En ole kuullut kovinkaan monesta perheestä, jossa auto vaihdettaisiin lapsen kasvun perusteella. Toki aika harvassa ovat myös ne, jotka minun lähipiirissäni viljelevät tätä "ei voi vielä tehdä lapsia koska ei ole varaa". Luulen, että noilla kahdella edellisellä lauseella on jonkin sortin syy-seuraussuhde.
Jos perheessä tarvitaan autoa, niin vaihdolle on hyvä syy, jos autoon ei mahdu rattaat eikä turvaistuin. Takapenkillä ei myöskään ole kiva istua, jos polvet ottavat kiinni etupenkkiin.
Millaisella sillipurkilla sinä ajelet, jos sinne ei mahdu kokoon taittuvat rattaat takakonttiin? Turvaistuin ei vie juurikaan enempää tilaa kuin aikuinen ihminen. Sen takia ei uutta autoa tarvita. Takapenkillä osuu väistämättä jalat etupenkkiin ellei kuski istu nokka kiinni ratissa.
Kunnolliset rattaat tai vaunut tarvitsevat tilaa, pelkillä sateenvarjorattailla ei pärjää. Sinulla ei ole näköjään aavistustakaan, miten pieniä halvimmat autot ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla ihmisillä on joku kummallinen käsitys, että Kelan tuet olisivat jopa enemmän kuin monen palkansaajan tulot. Ihan höpöjuttuja. Tai että kaupungin asunnon voisi saada rahattomana jostain merenranta-alueelta. Älkää levittäkö valheellisia höpinöitä. Ap:kin kertoi, että tuloja on sen verran, etteivät ole oikeutettuja tukiin. Heillä ON siis ihan kivasti rahaa. Kyse on elämäntavoista ja kulutustottumuksista.
Syrjäytymisen ehkäisyksi noilla uusilla merenranta-alueilla on ihan mukavasti isoja perheasuntoja, joihin pääsee asumaan yhteiskunnan tuella. Lapseni (lääkäri, ekonomi ja sähkömies) eivät tule lapsiperhevaiheessa sellaista tulotasoa saavuttamaan, että olisi mitään järkeä tuonne omin rahoin pyrkiä tilvaan perheasuntoon.
Pelkällä yhteiskunnan tuella ei asu esim. Jätkäsaaren tai Kalasataman uusissa kaupungin asunnoissa isoissa perheasunnoissa. Olen tarkastellut asiaa ja niiden asuntojen vuokratasoa. Kateus on kyllä suomalaisten yksi isoimmista synneistä. Kuka tahansa voi niihinkin asuntoihin täällä Helsingissä hakea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Minulta ei kauheasti heru sympatiaa aloitukselle. Ei lapset pitäisi olla pääasiassa muiden (c) kuluerä.
Monessa muussa Euroopan pääkaupungissa tilanne on paljon haastavampi. Esimerkkinä vaikkapa Madrid ja Espanja. Siellä asuminen on jopa kalliimpaa kuin Helsingissä. Palkkataso sen sijaan on paljon huonompi kuin täällä. Tukijärjestelmä myös huonompi. Niin vain sielläkin ihmiset lisääntyvät. Tosin perhettä hankitaan melko myöhään ja lapsiluku taitaa olla pienehkö.
Jos koulu on pakollinen, on yhteiskunnan tehtävä huolehtia siitä kyytipelistä. Eli järjestää koulukyydit myös toisen asteen opiskelijoille. Ei se sen vaikeampaa.