Lue keskustelun säännöt.
Kellä enää varaa lastenhankintaan?
tämän takia syntyvyys laskee
03.01.2021 |
Olen lähestymässä 30 vuoden ikää, mies löytyy ja korkeakoulu käytynä. Säästöjä ei ihan hirveitä määriä ole kertynyt, opintovelkaa kylläkin. Tulot sen verran hyvät ettei mitään tukia saa, mutta kun laskeskelin vauva-ajan raha-asioita, totesin että varaa ei ole jäädä esimerkiksi kotihoidontuelle, joka tarkoittaa sitä että lapsi on laitettava päiväkotiin vain n. 9kk iässä. Samaan aikaan perheitä jotka näin toimivat, syyllistetään huonosta vanhemuudesta kun ei oltu kotona lapsen kanssa, mutta kellä siihen on varaa kun pitäisi yhtä lasta kohden olla kymppitonni säästössä että pystyy maksamaan laskut siltä ajalta kun on kotona sen lapsen kanssa? Onko vain niin että ei riitä että on keskiluokkaa voidakseen lisääntyä? Millä ihmeellä nykyperheet elää, asutaanko viidestään kaksioissa vai miten tämä onnistuu. Ja tosiaa, jos tämä vaikuttaa, niin asutaan pk-seudulla, jossa asuminen n. 1000e/kk ihan sama missä mörskässä asuu.
Vinkkejä, apuja, mitä te teitte että onnistuitte?
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Minä olin koulukavereidesi kaltainen lapsi. Oli kaikkea vempainta mitä ikinä toivoin ja reissasin puoli maailmaa ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi. Mutta arvaapa, mikä on paras lapsuuden muistoni? Se on se, kun kiireinen liikemiesisäni sairastui ja joutui hetkeksi jäämään kotiin. En tietenkään iloinnut isän sairastumisesta (joka oli onneksi vain tilapäistä eikä liian vakavaa). Iloitsin siitä, että sain puuhata kotipihassa ja ensimmäistä kertaa elämässäni isä oli aidosti läsnä ja osallistuikin puuhiini sen minkä kykeni. Niin ei koskaan tapahtunut hänen työssäoloaikanaan. Oli liian kiire tehdä rahaa. Hyvityksenä sitten osteli minulle vaikka ja mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva-aika on vielä halpaa. Jos sen kustannukset jo mietityttää, niin kannattaa huomioida, että kulut kasvaa lapsen myötä. Päiväkodin kuukausimaksu on esimerkiksi kolmisensataa euroa. Jo aika pienellä lapsella voi olla joku harrastus, joka maksaa pari sataa. Urheiluvarusteita ja pyöriä aletaan hommaamaan jo parivuotiaasta eteenpäin. Kun lapsi on vähän isompi, haluat ehkä viedä häntä Hoplopiin ja Muumimaailmaan. Kaksivuotias tarvitsee jo oman paikan esim. lentokoneesta. Logistiikan takia voit tarvita auton, jos vaikka päiväkotipaikkanne tulee olemaan hankalassa paikassa. Pääkaupunkiseudulla hyvinkin mahdollista.
Jos pari kuukautta hoitovapaalla kaataa kassan, niin suosittelen oikeasti kaivamaan laskimen esiin, ja laskemaan budjetin.Vauva-aika on halpaa, mutta kyllä se kotihoidontuen aiheuttama tulon menetys on todella paljon enemmän kuin lapsen kustannukset kuukaudessa sitten tulevaisuudessa, jos kyse on keskituloisesta. Esim. Minun palkallani noin 1700e kuukaudessa. Mutta kotihoidontukea varten voi säästää etukäteen ja toisaalta muutaman kuukauden pärjää kyllä vyötä kiristäen, jos taloustilanne on muuten kunnossa. Lapset tottakai maksaa, samoilla tuloilla lapsettoman pariskunnan elintaso on eri luokkaa kuin lapsiperheen, mutta se kuinka paljon lapset maksaa riippuu ihan siitä miten paljon voi ja haluaa laittaa rahaa siihen. Parivuotias ei tarvitse kalliita urheiluvälineitä tai monen sadan euron harrastuksia, ne on ihan täysin valinnaisia. Lomailla voi myös just sillä budjetilla kuin haluaa, jos ei ole rahaa lentolippuihin niin sitten ei lennä mihinkään, 2-vuotias ei mistään ulkomaan matkoista välitä. Kyse on siitä, onko valmis tinkimään elintasostaan saadakseen lapsia. Toki jos on jo valmiiksi niin vähävarainen ettei rahat meinaa riittää niin ei kannata, mutta keskituloiselle pariskunnalle lasten hankinta ei ole taloudellisesti mitenkään mahdotonta.
Aivan ,tingit omasta ajastasi, tarpeistasi ja rahastasi mikäli teet lapsia. Eipä ole ihme ettei lisääntyminen kiinnosta. Helpommalla pääsee jättämällä sen väliin.
Lastenteko ei olekaan itsekkäiden ihmisten juttu. Tai ei ainakaan pitäisi olla. Osa kyllä silti tekee ne lapset ja sitten vinkuu täällä, kun ei enää voikaan olla minäminä-villijavapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Minä olin koulukavereidesi kaltainen lapsi. Oli kaikkea vempainta mitä ikinä toivoin ja reissasin puoli maailmaa ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi. Mutta arvaapa, mikä on paras lapsuuden muistoni? Se on se, kun kiireinen liikemiesisäni sairastui ja joutui hetkeksi jäämään kotiin. En tietenkään iloinnut isän sairastumisesta (joka oli onneksi vain tilapäistä eikä liian vakavaa). Iloitsin siitä, että sain puuhata kotipihassa ja ensimmäistä kertaa elämässäni isä oli aidosti läsnä ja osallistuikin puuhiini sen minkä kykeni. Niin ei koskaan tapahtunut hänen työssäoloaikanaan. Oli liian kiire tehdä rahaa. Hyvityksenä sitten osteli minulle vaikka ja mitä.
No kivat sulle, että on noin kiva lapsuusmuisto. Olisiko se yhtä kiva, jos olisit saanut touhuta yksiksesi ilman isän seuraa? Minä sain puuhata kotipihassa ihan yllin kyllin joka lähtöön, kun muuta ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Minä olin koulukavereidesi kaltainen lapsi. Oli kaikkea vempainta mitä ikinä toivoin ja reissasin puoli maailmaa ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi. Mutta arvaapa, mikä on paras lapsuuden muistoni? Se on se, kun kiireinen liikemiesisäni sairastui ja joutui hetkeksi jäämään kotiin. En tietenkään iloinnut isän sairastumisesta (joka oli onneksi vain tilapäistä eikä liian vakavaa). Iloitsin siitä, että sain puuhata kotipihassa ja ensimmäistä kertaa elämässäni isä oli aidosti läsnä ja osallistuikin puuhiini sen minkä kykeni. Niin ei koskaan tapahtunut hänen työssäoloaikanaan. Oli liian kiire tehdä rahaa. Hyvityksenä sitten osteli minulle vaikka ja mitä.
No kivat sulle, että on noin kiva lapsuusmuisto. Olisiko se yhtä kiva, jos olisit saanut touhuta yksiksesi ilman isän seuraa? Minä sain puuhata kotipihassa ihan yllin kyllin joka lähtöön, kun muuta ei ollut.
Kun oikein huolellisesti luet aiemman kuvaukseni, saatat huomata, että minulla on enemmän kuin tarpeeksi kokemusta puuhailusta ilman isän seuraa. Olisiko sinun yksinäisyyttäsi helpottanut, jos olisit saanut kilotolkulla kalliita leluja? Epäilen vahvasti. Itseäni ne lelut eivät ainakaan lämmittäneet, kun niillä sai pääosin yksin leikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi asutte kalleimmassa mahdolllisessa vuokra-asunnossa?
Vauvaan ei mene juurikaan rahaa kun vähänkin ajattelee fiksusti.
Vauva syö äidinmaitoa.
Vaatteita on maailma täynnä, samoin vaunuja ja muita tarvikkeita.
Sain itse heti säästöön ison summan vauvan synnyttyä just tämän takia kun osasin ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.
Noinhan en missään kohtaa sanonut. Yritin vain ratakiskolla havainnollistaa sitä, mikä on oikeasti tärkeintä. Ei näköjään mennyt perille. Harmi lastesi kannalta, kun saavat vanhemman, joka yrittää ostaa heille onnea eikä osaa arvostaa pieniä asioita. Pahimmillaan teet lapsistasi kopioita niistä koulukavereistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Minä olin koulukavereidesi kaltainen lapsi. Oli kaikkea vempainta mitä ikinä toivoin ja reissasin puoli maailmaa ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi. Mutta arvaapa, mikä on paras lapsuuden muistoni? Se on se, kun kiireinen liikemiesisäni sairastui ja joutui hetkeksi jäämään kotiin. En tietenkään iloinnut isän sairastumisesta (joka oli onneksi vain tilapäistä eikä liian vakavaa). Iloitsin siitä, että sain puuhata kotipihassa ja ensimmäistä kertaa elämässäni isä oli aidosti läsnä ja osallistuikin puuhiini sen minkä kykeni. Niin ei koskaan tapahtunut hänen työssäoloaikanaan. Oli liian kiire tehdä rahaa. Hyvityksenä sitten osteli minulle vaikka ja mitä.
No kivat sulle, että on noin kiva lapsuusmuisto. Olisiko se yhtä kiva, jos olisit saanut touhuta yksiksesi ilman isän seuraa? Minä sain puuhata kotipihassa ihan yllin kyllin joka lähtöön, kun muuta ei ollut.
Kun oikein huolellisesti luet aiemman kuvaukseni, saatat huomata, että minulla on enemmän kuin tarpeeksi kokemusta puuhailusta ilman isän seuraa. Olisiko sinun yksinäisyyttäsi helpottanut, jos olisit saanut kilotolkulla kalliita leluja? Epäilen vahvasti. Itseäni ne lelut eivät ainakaan lämmittäneet, kun niillä sai pääosin yksin leikkiä.
Paremmin minä olisin viihtynyt nukkekodin kanssa puuhaillessa mitä sellaisesta haaveillessa, kun vaihtoehtona ei missään vaiheessa ollut se, että vanhemmista olisi ollut seuraa. Olen sitä mieltä, että sinulla meni paremmin mitä minulla, sinulla kuitenkin oli leluja joilla leikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.
No, lähtökohtaisesti se menee noin, jos vähän kärjistetään. Kun ei ole kiire luoda mahdollisimman paljon rahaa, ehtii keskittyä olennaiseen eli perheen kanssa puuhailuun. Kun ympärillä ei ole liikaa tavaraa, oppii arvostamaan pieniä asioita. Vesisota omassa pihassa on hyvinkin kova juttu, kun ei päätä ole sekoitettu kaikenmaailman härpäkkeillä. Itse asiassa se oli vielä kovempi juttu lapseni varakkaasta perheestä tulevalle kaverille kuin minun lapselleni. Se, jos mikä todisti, etteivät lapset tarvitse rahallista etua ollakseen onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.
Noinhan en missään kohtaa sanonut. Yritin vain ratakiskolla havainnollistaa sitä, mikä on oikeasti tärkeintä. Ei näköjään mennyt perille. Harmi lastesi kannalta, kun saavat vanhemman, joka yrittää ostaa heille onnea eikä osaa arvostaa pieniä asioita. Pahimmillaan teet lapsistasi kopioita niistä koulukavereistasi.
Minä en ole ostanut lapsilleni onnea vaan olen koettanut järjestää heille aikaa ja yhteisiä kokemuksia yhdessä. Ihan hyvin siinä olen onnistunut. Lasten kanssa olen yhdessä miettinyt, mistä voidaan nipistää, että voidaan tehdä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Minä olin koulukavereidesi kaltainen lapsi. Oli kaikkea vempainta mitä ikinä toivoin ja reissasin puoli maailmaa ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi. Mutta arvaapa, mikä on paras lapsuuden muistoni? Se on se, kun kiireinen liikemiesisäni sairastui ja joutui hetkeksi jäämään kotiin. En tietenkään iloinnut isän sairastumisesta (joka oli onneksi vain tilapäistä eikä liian vakavaa). Iloitsin siitä, että sain puuhata kotipihassa ja ensimmäistä kertaa elämässäni isä oli aidosti läsnä ja osallistuikin puuhiini sen minkä kykeni. Niin ei koskaan tapahtunut hänen työssäoloaikanaan. Oli liian kiire tehdä rahaa. Hyvityksenä sitten osteli minulle vaikka ja mitä.
No kivat sulle, että on noin kiva lapsuusmuisto. Olisiko se yhtä kiva, jos olisit saanut touhuta yksiksesi ilman isän seuraa? Minä sain puuhata kotipihassa ihan yllin kyllin joka lähtöön, kun muuta ei ollut.
Kun oikein huolellisesti luet aiemman kuvaukseni, saatat huomata, että minulla on enemmän kuin tarpeeksi kokemusta puuhailusta ilman isän seuraa. Olisiko sinun yksinäisyyttäsi helpottanut, jos olisit saanut kilotolkulla kalliita leluja? Epäilen vahvasti. Itseäni ne lelut eivät ainakaan lämmittäneet, kun niillä sai pääosin yksin leikkiä.
Paremmin minä olisin viihtynyt nukkekodin kanssa puuhaillessa mitä sellaisesta haaveillessa, kun vaihtoehtona ei missään vaiheessa ollut se, että vanhemmista olisi ollut seuraa. Olen sitä mieltä, että sinulla meni paremmin mitä minulla, sinulla kuitenkin oli leluja joilla leikkiä.
Ole ihan rauhassa sitä mieltä. Se ei harmi kyllä muuta minun kokemustani yhtään paremmaksi. Katsos kun se, että joku ruikuttaa omaa surkeuttaan ei tee toisen kokemuksesta yhtään vähempiarvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.
No, lähtökohtaisesti se menee noin, jos vähän kärjistetään. Kun ei ole kiire luoda mahdollisimman paljon rahaa, ehtii keskittyä olennaiseen eli perheen kanssa puuhailuun. Kun ympärillä ei ole liikaa tavaraa, oppii arvostamaan pieniä asioita. Vesisota omassa pihassa on hyvinkin kova juttu, kun ei päätä ole sekoitettu kaikenmaailman härpäkkeillä. Itse asiassa se oli vielä kovempi juttu lapseni varakkaasta perheestä tulevalle kaverille kuin minun lapselleni. Se, jos mikä todisti, etteivät lapset tarvitse rahallista etua ollakseen onnellisia.
Vähävarainenkin voi viettää aikansa muualla kuin perheensä parissa. Ja mikä estää varakkaan perheen lasta käymästä vesisotaa omassa pihassa kavereidensa kanssa, eihän varakkuus liity tuohon millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa sitten, että vauvat ovat halpoja. Teinit maksavat saman verran (tai enemmän) kuin aikuinen. Teiniä ei myöskään enää oikein voi nukuttaa vanhempien sängyn vieressä pinniksessä vaan kuluihin on laskettava omaa huonetta, isompaa autoa jne.
Siinä vaiheessa, kun vauvasta on tullut teini, eivät vanhemmatkaan enää ole (ainakaan teinin vuoksi) vanhempainvapailla. Lisäksi teinit ovat kykeneviä käymään kesätöissä tai osa-aikatöissä koulun ohessa, jos vanhempien tarjoaman elintason päälle tahtovat paksummalti hilloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.
Noinhan en missään kohtaa sanonut. Yritin vain ratakiskolla havainnollistaa sitä, mikä on oikeasti tärkeintä. Ei näköjään mennyt perille. Harmi lastesi kannalta, kun saavat vanhemman, joka yrittää ostaa heille onnea eikä osaa arvostaa pieniä asioita. Pahimmillaan teet lapsistasi kopioita niistä koulukavereistasi.
Minä en ole ostanut lapsilleni onnea vaan olen koettanut järjestää heille aikaa ja yhteisiä kokemuksia yhdessä. Ihan hyvin siinä olen onnistunut. Lasten kanssa olen yhdessä miettinyt, mistä voidaan nipistää, että voidaan tehdä jotain.
Tarina muuttuu muuttumistaan. Ensin tarjotaan lapsille kaikki, mitä itse ei saatu ja nyt ollaankin jo niin onnellisia vähemmästäkin. Ilmeisesti olet trolli, joka jankkaa vain jankkaamisen ilosta. Saat tästä eteenpäin jankata keskenäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.
No, lähtökohtaisesti se menee noin, jos vähän kärjistetään. Kun ei ole kiire luoda mahdollisimman paljon rahaa, ehtii keskittyä olennaiseen eli perheen kanssa puuhailuun. Kun ympärillä ei ole liikaa tavaraa, oppii arvostamaan pieniä asioita. Vesisota omassa pihassa on hyvinkin kova juttu, kun ei päätä ole sekoitettu kaikenmaailman härpäkkeillä. Itse asiassa se oli vielä kovempi juttu lapseni varakkaasta perheestä tulevalle kaverille kuin minun lapselleni. Se, jos mikä todisti, etteivät lapset tarvitse rahallista etua ollakseen onnellisia.
Vähävarainenkin voi viettää aikansa muualla kuin perheensä parissa. Ja mikä estää varakkaan perheen lasta käymästä vesisotaa omassa pihassa kavereidensa kanssa, eihän varakkuus liity tuohon millään tavalla.
Etkö oikeasti ymmärrä lukemaasi? Vai etkö vain halua ymmärtää? Veikkaan jälkimmäistä, kun et edes yritä nähdä sanaa kärjistäen tuossa esimerkissä. Toki on mahdollista, että et vain tiedä, mitä se tarkoittaa.
Älkää lainatko noita kilometrin pituisia juttuja. Ketjua on vaikea lukea pitkien lainausten takia. Onko tämä kahden jankuttajan välinen keskustelu enää edes oleellinen, mitä tulee aloittajan pohdintoihin. Eiköhän asia ole jo käsitelty tuolta osin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin esikoinen kun oltiin vielä opiskelijoita pätkätöissä, ei siis säästöjä tai mitään. Äitiysraha oli lähes minimi. Mies teki alkuun kolmea osa-aikatyötä, mutta sai sitten aika pian hyvän kokoaikatyön. Palkka oli pieni, saatiin muutama kymppi asumistukeakin, vuokra meillä oli n 800e kuussa kolmiosta (ei siis tietenkään pk-seudulla). Pärjättiin hyvin, ei mitään ongelmaa. Palasin töihin kun vauva täytti vuoden, mies oli vielä muutaman viikon kotona, mummot hoiti muutaman viikon (kesäloma-aikaan) niin, että lapsi meni päiväkotiin 1v3kk iässä. Tietenkään meillä ei ollut lapselle hienoja merkkivaatteita tai 1000e rattaita, käytettynä ostettiin melkein kaikki, mutta kuitenkin ihan nykyaikaiset ja kivat vaatteet ja tarvikkeet oli. Autokin vaihdettiin (käytettyyn) isoon farkkuun siinä vauvavuonna kun entinen alkoi tuntua pienelle, ja maksettiin siitä autolainaa n. 300e kuussa.
Kuopus kun syntyi 3 vuotta myöhemmin oli tilanne jo paljon parempi, mies sai jo ihan hyvää palkkaa (semmoista suomalaista keskitasoa) ja minäkin olin ollut välissä töissä joten sain parempaa päivärahaa. Oltiin ostettu oma rivarikolmio, olin kotona melkein kaksi vuotta eikä tehnyt taloudellisesti kovinkaan tiukkaa. Lyhennysvapaita ei tarvinnut edes käyttää tai säästöihin koskea.
Vähemmälläkin siis pärjää, jos on valmis vähän miettimään kulutustottumuksiaan. Vauva ei loppujen lopuksi tarvitse mitään kalliita tavaroita, kaiken käytännössä saa käytettynä jos haluaa. Pk-seudulla asumiskulut ovat tietysti iso juttu, mutta vuokra-asuntoon voi olla mahdollista saada asumistukea jos joutuu elämään yhden tuloilla. Ja jos tulot on niin hyvät ettei saa tukia niin niillä kyllä jo pärjää.
Teidän lapset ovat vielä alle kouluikäisiä (?). Silloin he ovat vielä todella halpoja. Odota muutama vuosi niin rahaa menee moninkertaisesti.
Kerron sinulle salaisuuden: Lapset eivät ole kalliita, jos heille ei ostele kaiken maailman merkkivaatteita yms. Perustarpeet tulee täytettyä aika pienelläkin rahalla. Jopa teini-iässä. Jos näin ei olisi, yksikään l´vähävaraisen perheen lapsi ei selviäisi aikuiseksi.
Ei niin, mutta ei se lapsesta tunnu kivalle, kun jää aina kaveriporukan menoista syrjään vain siksi, että ei ole rahaa. Jossain vaiheessa kaverit lakkaavat kysymästä mukaan, kun yksi sanoo aina, että ei ole rahaa.
No voi voi. Elämä ei ole aina helppoa ja kivaa. Suurimmalla osalla vähävaraisten lapsistakin on kavereita. Se, että sinä olet opettanut lapsillesi, että raha on kaveruuden mitta, ei tarkoita, että kaikki niin tekisivät.
Voi voi, kun sinulla on sisälukutaito hukassa.
Oikein hyvin ymmärsin, että sinun mielestäsi lasten pitää saada merkkivaatteita, koska niillä ostetaan kaverien hyväksyntä. Onneksi omat lapseni eivät kasva noin materialistisessa maailmassa.
Lapsesi kaverit lähtevät elokuviin ja sen jälkeen hampurilaiselle, mutta sinun lapsi ei pääse mukaan, kun ei ole rahaa. Sinun lapsi kutsutaan kavereiden synttäreille ja lapsi miettii, kehtaako mennä, kun ei ole lahjaa. Kaupunkiin tulee tivoli, jonne kaverit menee, mutta sinun lapsi ei. Vieläkö jankkaat merkkivaatteista?
Lapseni kaverit ovat kyllin fiksuja keksiäkseen tekemistä, johon kaikilla on varaa.
Sen verran löytyy rahaa jokaisesta perheestä, että pienen lahjan saa hankittua. Normaalit lapset ymmärtävät, että kaverilta ei tarvitse saada 200€ merkkilaukkua tms.
Keksimme lapsen kanssa muuta kivaa tekemistä.
En minä merkkivaatteista jankkaa, vaan elämän realiteeteista. Kermaperseenä ei ehkä tajua, ettei kaikkien maailma ole kiinni maksullisista huvituksista. Lastenkin on terveellistä oppia, että ihmiset tulevat erilaisista taustoista eikä ketään saa syrjiä vaatetuksen tms. takia. Kun yksikään lapsi ei valitse, millaiseen perheeseen syntyy. Ja se kermaperseen kultalusikkakin voi luiskahtaa pois perseestä, jos elämä sopivasti kolhii.
Jos sinun tarkoitus oli nimittää minua kermaperseeksi, niin ei osunut edes lähelle.
Aika kermaperseiseltä se kuulostaa, että kaverit hylkäävät, jos ei ole varaa kalliiseen lahjaan ja muuta vapaa-ajanviettotapaa ei ole kuin rahalla ostettavat huvitukset.
En puhunut mitään hylkäämisestä vaan siitä, että ei pääse muiden mukaan. Kaverit lähtee elokuviin ja oma lapsesi tulee kotiin katsomaan telkkaria. Oliko tuo sinusta kivaa lapsena?
Ei pääse mukaan=hylkääminen. Varsinkin lapsen näkökulmasta. Siksipä minun lapseni kaverit eivät lähde elokuviin, jos he ovat yhdessä tekemässä jotain. He tietävät, ettei minun lapseni voisi lähteä mukaan eivätkä halua hylätä häntä sen takia. Käyvät sitten elokuvissa sellaisina päivinä, kun eivät vietä aikaa minun lapseni kanssa. Samoin tekivät minun kaverini kun olin pieni, joten en edes tiedä, miltä tuntuu, kun kaverit hylkäävät elokuvan takia. Sinun täytyy olla ns. kermapersekodista (lue: hyväosainen perhe, jossa lapset saavat kaiken haluamansa), jos et osaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että lähdetään elokuviin ja jätetään kaveri yksin.
Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Eikö lapsesi kaverit koskaan puhu lapsesi kuullen, että se-ja-se elokuva on tulossa ja sitten myöhemmin, millainen se elokuva oli? Eivätkö he koskaan kerro lapsesi kuullen, mitä ovat saaneet synttärilahjaksi tai missä ovat käyneet? Jos lapsesi menee heille kylään, piilottavatko he arvokkaammat tavaransa ettei lapsesi niitä näe? Kanssakäyminen menee hankalaksi, jos yhden kuullen pitää aina varoa sanojaan.
Ja ei, en edelleenkään ole itse ollut tai lapsenikaan olleet kermapersekodista.
Teitkö sinä noin? Jos teit, en yhtään ihmettele, jos köyhemmät kaverisi kokivat sinun kiusaavan heitä ja jättävän porukan ulkopuolelle. Minä olin varakkaammasta perheestä kuin paras ystäväni, mutta ikinä ei olisi käynyt mielen vieressäkään hieroa sitä hänen naamalleen. Puhumattakaan, että olisin piilotellut tavaroitani häneltä. Ihan sulassa sovussa leikimme minun leluilla meillä ja hänen leluillaan heillä. Hän tuskin edes tiesi, kumman lelut olivat kalliimpia. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Pääasia, että oli kivaa yhdessä. Onko sinulla muuten tapana sulkea silmäsi, jos ohitat liikkeen, joka myy sinun budjetillesi liian kalliita tuotteita? Tai jos kaverisi ostaa kalliimman auton kuin sinulla niin et mene enää kylään, ettet näe sitä?
Minä olin köyhästä perheestä ja onneksi oli suurin osa ystävistäni. Yksi ystävä oli muita varakkaammasta perheestä ja pakko sanoa, että olin vähän kateellinen hänen leluistaan. Hänellä oli nukkekoti, nukenvaunut ja sellaiset pienet kangaspuut, joilla pystyi kutomaan.
Teininä koulu vaihtui ja siellä olikin rikkaampien perheiden lapsia. Aika hiljaa minä sain olla, kun muut puhuivat lomista ja mökkireissuista, junamatkoista, elokuvissa käymisestä ja jotkut oli käyneet ravintolassa syömässä. Itse en halunnut omille lapsilleni samaa ja heillä onkin muistoja muualtakin kuin kotipihalta ja lähimetsästä.
Todella hämmentävää, ettet noista lähtökohdista käsin ole vielä aikuisenakaan oppinut, että maallinen mammona ja ulkomaanmatkat eivät ole sitä todellista sisältöä lapselle. Ehkäpä siksi sinua onkin luultu kermaperseeksi. Heillä kun tuppaa olemaan tuollainen ajatusmalli, jossa väheksytään kotipihaa ja kuvitellaan, että onni löytyy reissaamalla ja ostamalla kalliita asioita.
Kun on itse saanut kököttää siellä kotipihassa, niin mielellään sitä tekee omien lasten kanssa muutakin. Kyllähän kaupasta saa joskus jäätelötuutin, mutta kiva se oli lapsi viedä syntymäpäivänä kahvilaan jäätelöannokselle. Jäätelöannoksen hinnalla ei saa edes kaupasta litran jäätelöpakettia, hui mitä tuhlausta.
Kysypä lapsiltasi kumpi on parempi: Aidosti läsnäoleva ja osallistuva äiti tai isä kotipihassa vai poissaoleva äiti tai isä jäätelökahvilassa? Tässä mallissa ei ole vaihtoehtoa, jossa nuo yhdistyisivät.
En kysy. Sinulla on kummallinen näkemys, että vain hyvin vähävaraiset voivat olla aidosti läsnäolevia ja osallistuvia ja varakkaat ovat sitten välinpitämättömiä.
Noinhan en missään kohtaa sanonut. Yritin vain ratakiskolla havainnollistaa sitä, mikä on oikeasti tärkeintä. Ei näköjään mennyt perille. Harmi lastesi kannalta, kun saavat vanhemman, joka yrittää ostaa heille onnea eikä osaa arvostaa pieniä asioita. Pahimmillaan teet lapsistasi kopioita niistä koulukavereistasi.
Minä en ole ostanut lapsilleni onnea vaan olen koettanut järjestää heille aikaa ja yhteisiä kokemuksia yhdessä. Ihan hyvin siinä olen onnistunut. Lasten kanssa olen yhdessä miettinyt, mistä voidaan nipistää, että voidaan tehdä jotain.
Tarina muuttuu muuttumistaan. Ensin tarjotaan lapsille kaikki, mitä itse ei saatu ja nyt ollaankin jo niin onnellisia vähemmästäkin. Ilmeisesti olet trolli, joka jankkaa vain jankkaamisen ilosta. Saat tästä eteenpäin jankata keskenäsi.
Minä en ole kertaakaan sanonut, että lapsille on hankittu kaikki, mitä heillä on mieleen juolahtanut. Sen sijaan olen sanonut, että olen järjestänyt lapsille sellaista, mistä itse lapsena haaveilin eli käytiin elokuvissa, ulkona syömässä, synttärinä jäätelöllä, junamatkalla ja hotellissa. Teidän kommenteista käy ilmi, että tuo on suorastaan s**tanasta ja ihan ylenpalttista kermaperseilyä, kun Oikeat Rakastavat Vanhemmat vievät lapset, teinitkin, pihalle leikkimään käpylehmillä.
Aivan ,tingit omasta ajastasi, tarpeistasi ja rahastasi mikäli teet lapsia. Eipä ole ihme ettei lisääntyminen kiinnosta. Helpommalla pääsee jättämällä sen väliin.