Lue keskustelun säännöt.
Mistähän kertoo, kun 13-v. poika rupesi loukkaannuttuaan ja suututtuaan silppuamaan tekemiään piirustuksia?
01.01.2021 |
Eli lapsi pahoitti mielensä eilen, kun olimme heiluttelemassa pihalla tähtisadetikkuja. Lasten isä oli tuonut pihalle ulkotulen, jossa tikkuja sai sytyttää.
Sanoin yhdessä vaiheessa lapsille, että tulessa tikkua suåytyttäessä on syytä varoa, ettei mikään osa vaatteista osu tuleen, koska ne voivat leimahtaa tulessa.
Jostain syystä 13-vuotias pahoitti tästä niin mielensä, ettei suostunut enää sytyttämään tikkuja. Koitimme houkutella ja kannustaa häntä tekemään vain, mutta ei, hän sanoi olevansa vain ihan huono.
Sanoin, että en vain halua, että hänelle tapahtuu onnettomuus, että haluaako hän sitä. Hän kuulemma haluaa.
Sitten hän meni sisälle ja ryhtyi heittelemään ulos omia piirustuksiaan revittyinä.
Hän siis piirtää kaikenlaisia piirustuksia, jotka ovat kyllä ihan hienoja, mutta joita saa ponnistella jaksaakseen katsella niin kiinnostuneena ja niin paljon, kuin hänestä olisi ihanaa. Ihmettelen, että olikohan piirustusten silppuaminen kuinkakin vakavaa?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjoon kuuluva voi kokea sisäistä tuskaa jota ei osaa ilmaista sanoin ja joka ei muiden mietiskelyllä parane. Tietää ettei tule ymmärretyksi eikä kuulu joukkoon. Turhautuminen voi purkautua stressaavissa tilanteissa raivona itseä tai muita kohtaan.
Vaikea sanoa mitä itse olisin toivonut tuossa iässä kun oli kaikkein vaikeinta. En mitään lässytystä mutta en myöskään huomiotta jättämistä. Teillä sentään on ulkopuolista apua, sun ehkä kannattaisi kysellä ammattilaisilta enemmän ja a:lta vähemmän.
Ja ehkä kannattaisi lopettaa nuoren miehen ylisuojelu kuten tuo että tähtisadetikku voi sytyttää vaatteet palamaan.
Myönnän, että tilanne ei ollut vaarallinen, kun sanoin asiasta. Mietin vain, että on hankalaa, jos näitä pitäisi laittaa muistiin ja sanoa myöhemmin. Muistini on huono, en muista sanoa niistä. Kiitos kommentistasi, minua juurikin kiinnostaa asia pojan näkökulmasta, että koitetaan tukea se, mitä kyetään, ettei asia nostattaisi sitten aikuisena vieläongelmakuormaa, koska kukaan ei tajunnut. Tajuamme sen verran, että ongelmaa on ja jotain on, mutta emme, miten hoitaa asia niin, että lapsella ois helpompaa.
ApSen vielä haluan sanoa, että jos ap:lla tai muilla on autismin kirjoon kuuluva, diagnosoitu tai diagnosoimaton lapsi, niin hätä ei ole tämän näköinen. Normaaliälyinen tai älykkäämpi nepsy tietää olevansa erilainen ja oppii tiedostamaan tunteensa ja hallitsemaan niitä, ehkä jopa paremmin kuin tavis joka sulautuu joukkoon tarvitsematta tarkkailla omaa käytöstä.
Tärkeintä on varmaan se että on turvallista ja osoitetaan välittämistä ja hyväksyntää vaikka lapsi kuinka potkisi vastaan. Saa ja pitää jättää yksin jos lapsi osoittaa haluavansa rauhaa.
Tää on mun omaa kokemusta. Ihmettelen, etteivät mun vanhemmat koskaan hankkineet ammattilaisapua mulle, joko psykiatria tai jotain manaajaa. Ette uskoisi jos tapaisitte mut nyt. Mutta edelleen suosittelen kääntymään ammattilaisten puoleen.
No, entäs se, kun mitään ei lapsi tee itsenäisesti, vaan vanhemman on koko ajan katsottava, että menee kouluun? Läksyt kai tekee jo patistamatta, mutta sehän ei vaadi siirtymään, pukemaan tai arvioimaan ajankulua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.
Se, onko kivillä ok leikkiä sisällä vai ei on mielipideasia, ja sanoisin, että osoittaa kyllä melkoista tyhmyyttä sallia kivillä leikkiminen sisällä. Varsinkin, kun kivet olivat isoja, rosoisia ja teräviä.
Ap
Kai voit kuitenkin myöntää, että uhkauksesi jättää lapsesi, jos he eivät vie kiviä pois, oli väärin.
Voisko olla, että poika lähestyi tulta kiinnostuneena ja varoitus vaarasta toi mieleen, että äh pitääkö minun riisua tämä hopeahanska. Onpas vaivalloista ja tylsää. En riisu! En osallistu! Tunnelma pilalla ja olen vihainen. Tekee mieli purkaa se johonkin. Nämäkin piirustukset jotka ei äitiä kiinnosta. Silppuan ne ja heitän hänen nokan eteen. Tyhmä äiti. Paha olo.
Itselläni on myös erkkapoika 10v. Hän suuttui eilen, kun sanoin, että näytän kaveriperheen lähettämän tekstarin jossa oli uuden vuoden toivotus. Oli käsittänyt sen niin, että lähdetään kaveriperheen luo katsomaan raketteja. Vaikka ilotulitus oli juuri ohi ja oltiin palattu kotiin nukkumaan. Sitten hän suuttui siitä, että olin käyttänyt hänen kuppia kahvikuppinaan.
Työni puolesta olen tavannut "normilapsia" ja kylläpä elo heidään kanssaan on helppoa! :D
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.
Se, onko kivillä ok leikkiä sisällä vai ei on mielipideasia, ja sanoisin, että osoittaa kyllä melkoista tyhmyyttä sallia kivillä leikkiminen sisällä. Varsinkin, kun kivet olivat isoja, rosoisia ja teräviä.
ApKai voit kuitenkin myöntää, että uhkauksesi jättää lapsesi, jos he eivät vie kiviä pois, oli väärin.
En usko, että ihminen myöntää tehneensä väärin, vaikka ymmärtäisikin. Kun on kyse tunnepuolen jutuista ja tunnelukoista, ei vaan pysty. Minäkuva on niin hauras, että se voisi murtua. Joskus ihminen pysyy pinnalla vain kieltämällä asioita. Mielen suojautumiskeino, jota hän tarvitsee siihen asti että uskaltaa nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjoon kuuluva voi kokea sisäistä tuskaa jota ei osaa ilmaista sanoin ja joka ei muiden mietiskelyllä parane. Tietää ettei tule ymmärretyksi eikä kuulu joukkoon. Turhautuminen voi purkautua stressaavissa tilanteissa raivona itseä tai muita kohtaan.
Vaikea sanoa mitä itse olisin toivonut tuossa iässä kun oli kaikkein vaikeinta. En mitään lässytystä mutta en myöskään huomiotta jättämistä. Teillä sentään on ulkopuolista apua, sun ehkä kannattaisi kysellä ammattilaisilta enemmän ja a:lta vähemmän.
Ja ehkä kannattaisi lopettaa nuoren miehen ylisuojelu kuten tuo että tähtisadetikku voi sytyttää vaatteet palamaan.
Myönnän, että tilanne ei ollut vaarallinen, kun sanoin asiasta. Mietin vain, että on hankalaa, jos näitä pitäisi laittaa muistiin ja sanoa myöhemmin. Muistini on huono, en muista sanoa niistä. Kiitos kommentistasi, minua juurikin kiinnostaa asia pojan näkökulmasta, että koitetaan tukea se, mitä kyetään, ettei asia nostattaisi sitten aikuisena vieläongelmakuormaa, koska kukaan ei tajunnut. Tajuamme sen verran, että ongelmaa on ja jotain on, mutta emme, miten hoitaa asia niin, että lapsella ois helpompaa.
ApSen vielä haluan sanoa, että jos ap:lla tai muilla on autismin kirjoon kuuluva, diagnosoitu tai diagnosoimaton lapsi, niin hätä ei ole tämän näköinen. Normaaliälyinen tai älykkäämpi nepsy tietää olevansa erilainen ja oppii tiedostamaan tunteensa ja hallitsemaan niitä, ehkä jopa paremmin kuin tavis joka sulautuu joukkoon tarvitsematta tarkkailla omaa käytöstä.
Tärkeintä on varmaan se että on turvallista ja osoitetaan välittämistä ja hyväksyntää vaikka lapsi kuinka potkisi vastaan. Saa ja pitää jättää yksin jos lapsi osoittaa haluavansa rauhaa.
Tää on mun omaa kokemusta. Ihmettelen, etteivät mun vanhemmat koskaan hankkineet ammattilaisapua mulle, joko psykiatria tai jotain manaajaa. Ette uskoisi jos tapaisitte mut nyt. Mutta edelleen suosittelen kääntymään ammattilaisten puoleen.
Millä mielellä ihmettelet? Että olisit kyllä kaivannut, vai että heille sellainen oli aina tärkeää, mutta sinun kohdallasi poikkesivat tavoistaan?
Ap
Ihmettelen, koska käyttäydyin kuten edellä olen kuvaillut. Ei ollut normaalia ja oli varmasti tosi vaikeaa vanhemmilleni. Onneksi mulla oli silti rauhallinen ja hyväksyvä kasvuympäristö, toisin kuin sinun lapsellasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisko olla, että poika lähestyi tulta kiinnostuneena ja varoitus vaarasta toi mieleen, että äh pitääkö minun riisua tämä hopeahanska. Onpas vaivalloista ja tylsää. En riisu! En osallistu! Tunnelma pilalla ja olen vihainen. Tekee mieli purkaa se johonkin. Nämäkin piirustukset jotka ei äitiä kiinnosta. Silppuan ne ja heitän hänen nokan eteen. Tyhmä äiti. Paha olo.
Itselläni on myös erkkapoika 10v. Hän suuttui eilen, kun sanoin, että näytän kaveriperheen lähettämän tekstarin jossa oli uuden vuoden toivotus. Oli käsittänyt sen niin, että lähdetään kaveriperheen luo katsomaan raketteja. Vaikka ilotulitus oli juuri ohi ja oltiin palattu kotiin nukkumaan. Sitten hän suuttui siitä, että olin käyttänyt hänen kuppia kahvikuppinaan.
Työni puolesta olen tavannut "normilapsia" ja kylläpä elo heidään kanssaan on helppoa! :D
Meillä poika myös suuttuu silloin, kun on itse käsittänyt jonkun asian eri lailla, kuin se on. Ei voi sanoa, että aijaa, kuultuaan sen version, jota tarkoitettiin.
Noinkin saattoi se ajatus tähtisadetikun kanssa mennä. Kyllä harmittaa lapsen puolesta, kun eihän tuollainen todellakaan kannusta tekemään hänen kanssaan yhtään mitään, koska en halua näitä kohtauksia. En ilkeyttäni, vaan siksi, että mulla menee hermo. Haluan siis, ettei lapsi ainakaan SITÄ koe, että häneen menee hermo. Sen takia jää moni kokemus kokematta.
Ap
Tsemppiä sulle ap. Sinua harmittaa sattunut välikohtaus, mutta parhaasi olet varmaankin lapsen kanssa tehnyt. Harmi, jos lapsen isä ei ole samoilla linjoilla kanssasi.
Ja siitä, jos ei aina jaksa lapsen ekkoihin niin syvällisesti lähteä mukaan kuin lapsi toivoisi, ei tarvi tuntea huonoa omaatuntoa. Harvoin kukaan toinen on niin kiinnostunut niistä kuin lapsi itse. Välillä voit jaksaa ja yrittää enempi ja välillä tyytyä vähempään. Siihen on ihan hyväkin lapsen tottua tulevaisuutta ajatellen. Yhteyttä voi yrittää löytää jollain muullakin tavoin sopivan tilaisuuden tullen. Piirustusten repimisestä voi yrittää keskustella joskus myöhemmin, kun tunnekuohu on mennyt ohi.
Olen itsekin as-lapsen äiti, mutta meillä haasteet ovat erilaisia. Töissä olen kuitenkin toiminut monentasoisten autistien kanssa. Välillä on rankkaa ja välillä ei niin rankkaa. Jaksamista ja hyvää uutta vuotta teille! 💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.
Vain idiootti puoltaa kivillä leikkimisen sisällä, kun on OMA PIHA, jossa kivet saavat olla rauhassa ja jossa VOI AIVAN YHTÄ HYVIN LEIKKIÄ NIILLÄ, kuin sisällä, kun ei asuta missään fakin kerrostalossa. Mutta ethän sä tätäkään tajua. Tyhmä, kun olet.
Ap
Onko sinun autisminkirjo jo hoidossa ap? Ei tietenkään sairas äiti voi ymmärtää sairasta lasta, sehän on selvää. Poikasihan peri autismin sinulta.
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.
Se, onko kivillä ok leikkiä sisällä vai ei on mielipideasia, ja sanoisin, että osoittaa kyllä melkoista tyhmyyttä sallia kivillä leikkiminen sisällä. Varsinkin, kun kivet olivat isoja, rosoisia ja teräviä.
ApKai voit kuitenkin myöntää, että uhkauksesi jättää lapsesi, jos he eivät vie kiviä pois, oli väärin.
Oli väärin.
Se vaan että mies oli siihen uhkaukseen syypää. Jos HÄN ois myöntänyt, että jos MULLE ne kivet eivät sisälle sovi, niin ei hänkään voi niihin lupaa antaa, asia ois ratkaistu sillä, että hän sanoo lapsille, että olinpa tyhmä, kun lupasin ne kysymättä äidiltä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä sulle ap. Sinua harmittaa sattunut välikohtaus, mutta parhaasi olet varmaankin lapsen kanssa tehnyt. Harmi, jos lapsen isä ei ole samoilla linjoilla kanssasi.
Ja siitä, jos ei aina jaksa lapsen ekkoihin niin syvällisesti lähteä mukaan kuin lapsi toivoisi, ei tarvi tuntea huonoa omaatuntoa. Harvoin kukaan toinen on niin kiinnostunut niistä kuin lapsi itse. Välillä voit jaksaa ja yrittää enempi ja välillä tyytyä vähempään. Siihen on ihan hyväkin lapsen tottua tulevaisuutta ajatellen. Yhteyttä voi yrittää löytää jollain muullakin tavoin sopivan tilaisuuden tullen. Piirustusten repimisestä voi yrittää keskustella joskus myöhemmin, kun tunnekuohu on mennyt ohi.
Olen itsekin as-lapsen äiti, mutta meillä haasteet ovat erilaisia. Töissä olen kuitenkin toiminut monentasoisten autistien kanssa. Välillä on rankkaa ja välillä ei niin rankkaa. Jaksamista ja hyvää uutta vuotta teille! 💕
Olisin toivonut, että lasten isä olisi tukenut minua ja viestittänyt, ettei huolehtimisessa ole mitään pahaa eikä väärää. Koska itseäni ahdisti se, että lapsi pahastui niistä, mutta mies ikään kuin koitti vain luovia niin, ettei poika ikinä pahastu. Koin itse, että jaahas, ja mä olen sitten se julma huono ja hirveä äiti, joknka mielestä ei mitään erityiskohtelua kenellekään siitä. Minusta asioista pitää sanoa, os kyse on huolehtimisesta. Meiltä hajosi sen takia perhe, että mies ei kyennyt tähän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjoon kuuluva voi kokea sisäistä tuskaa jota ei osaa ilmaista sanoin ja joka ei muiden mietiskelyllä parane. Tietää ettei tule ymmärretyksi eikä kuulu joukkoon. Turhautuminen voi purkautua stressaavissa tilanteissa raivona itseä tai muita kohtaan.
Vaikea sanoa mitä itse olisin toivonut tuossa iässä kun oli kaikkein vaikeinta. En mitään lässytystä mutta en myöskään huomiotta jättämistä. Teillä sentään on ulkopuolista apua, sun ehkä kannattaisi kysellä ammattilaisilta enemmän ja a:lta vähemmän.
Ja ehkä kannattaisi lopettaa nuoren miehen ylisuojelu kuten tuo että tähtisadetikku voi sytyttää vaatteet palamaan.
Myönnän, että tilanne ei ollut vaarallinen, kun sanoin asiasta. Mietin vain, että on hankalaa, jos näitä pitäisi laittaa muistiin ja sanoa myöhemmin. Muistini on huono, en muista sanoa niistä. Kiitos kommentistasi, minua juurikin kiinnostaa asia pojan näkökulmasta, että koitetaan tukea se, mitä kyetään, ettei asia nostattaisi sitten aikuisena vieläongelmakuormaa, koska kukaan ei tajunnut. Tajuamme sen verran, että ongelmaa on ja jotain on, mutta emme, miten hoitaa asia niin, että lapsella ois helpompaa.
ApSen vielä haluan sanoa, että jos ap:lla tai muilla on autismin kirjoon kuuluva, diagnosoitu tai diagnosoimaton lapsi, niin hätä ei ole tämän näköinen. Normaaliälyinen tai älykkäämpi nepsy tietää olevansa erilainen ja oppii tiedostamaan tunteensa ja hallitsemaan niitä, ehkä jopa paremmin kuin tavis joka sulautuu joukkoon tarvitsematta tarkkailla omaa käytöstä.
Tärkeintä on varmaan se että on turvallista ja osoitetaan välittämistä ja hyväksyntää vaikka lapsi kuinka potkisi vastaan. Saa ja pitää jättää yksin jos lapsi osoittaa haluavansa rauhaa.
Tää on mun omaa kokemusta. Ihmettelen, etteivät mun vanhemmat koskaan hankkineet ammattilaisapua mulle, joko psykiatria tai jotain manaajaa. Ette uskoisi jos tapaisitte mut nyt. Mutta edelleen suosittelen kääntymään ammattilaisten puoleen.
Millä mielellä ihmettelet? Että olisit kyllä kaivannut, vai että heille sellainen oli aina tärkeää, mutta sinun kohdallasi poikkesivat tavoistaan?
ApIhmettelen, koska käyttäydyin kuten edellä olen kuvaillut. Ei ollut normaalia ja oli varmasti tosi vaikeaa vanhemmilleni. Onneksi mulla oli silti rauhallinen ja hyväksyvä kasvuympäristö, toisin kuin sinun lapsellasi.
Mikä siis oli vaikeaa vanhemmillesi? Leikkiä, ettei sinulle voi sanoa mitään kasvattavaa, koska ”minä itte” ja ”minä otaan ja ymmällän itte” ei kestä sitä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä sulle ap. Sinua harmittaa sattunut välikohtaus, mutta parhaasi olet varmaankin lapsen kanssa tehnyt. Harmi, jos lapsen isä ei ole samoilla linjoilla kanssasi.
Ja siitä, jos ei aina jaksa lapsen ekkoihin niin syvällisesti lähteä mukaan kuin lapsi toivoisi, ei tarvi tuntea huonoa omaatuntoa. Harvoin kukaan toinen on niin kiinnostunut niistä kuin lapsi itse. Välillä voit jaksaa ja yrittää enempi ja välillä tyytyä vähempään. Siihen on ihan hyväkin lapsen tottua tulevaisuutta ajatellen. Yhteyttä voi yrittää löytää jollain muullakin tavoin sopivan tilaisuuden tullen. Piirustusten repimisestä voi yrittää keskustella joskus myöhemmin, kun tunnekuohu on mennyt ohi.
Olen itsekin as-lapsen äiti, mutta meillä haasteet ovat erilaisia. Töissä olen kuitenkin toiminut monentasoisten autistien kanssa. Välillä on rankkaa ja välillä ei niin rankkaa. Jaksamista ja hyvää uutta vuotta teille! 💕
Olisin toivonut, että lasten isä olisi tukenut minua ja viestittänyt, ettei huolehtimisessa ole mitään pahaa eikä väärää. Koska itseäni ahdisti se, että lapsi pahastui niistä, mutta mies ikään kuin koitti vain luovia niin, ettei poika ikinä pahastu. Koin itse, että jaahas, ja mä olen sitten se julma huono ja hirveä äiti, joknka mielestä ei mitään erityiskohtelua kenellekään siitä. Minusta asioista pitää sanoa, os kyse on huolehtimisesta. Meiltä hajosi sen takia perhe, että mies ei kyennyt tähän.
Ap
Nytkin mies otti lapsellisen asenteen ja suuttui siitä minulle, että lapsen mieli pahoittui tuosta. Vaikka en tehnyt mitään moitittavaa.
Ap
Miehen ois pitänyt ARVOSTAA minua siitä, että haluan huolehtia lapsista mahdollisimman hyvin ja opastaa ja opettaa heitä. Ja jos mieleni pahoittuu, sanoa, että en tehnyt mitään väärää! Ja koitetaan yhdessäkestää se, ettei lapsi kestä normaalia neuvomista. Se ei ole äidin vika, kun tarkoitus ei ole pahoittaa lapsen mieli! Missä oli miehen tuki tähän? Sitä ei ollut. Hän sai minut tuntemaan itseni vain ihan kurjaksi ja p a s k aksi äidiksi. Koska koitti itse vain silloitella ja vaikka sekin vielä ois ok, niin niissä kohdissa, kun mä ahdistuin lapsen rekatioista, ei tukenut yhtään mitenkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen ois pitänyt ARVOSTAA minua siitä, että haluan huolehtia lapsista mahdollisimman hyvin ja opastaa ja opettaa heitä. Ja jos mieleni pahoittuu, sanoa, että en tehnyt mitään väärää! Ja koitetaan yhdessäkestää se, ettei lapsi kestä normaalia neuvomista. Se ei ole äidin vika, kun tarkoitus ei ole pahoittaa lapsen mieli! Missä oli miehen tuki tähän? Sitä ei ollut. Hän sai minut tuntemaan itseni vain ihan kurjaksi ja p a s k aksi äidiksi. Koska koitti itse vain silloitella ja vaikka sekin vielä ois ok, niin niissä kohdissa, kun mä ahdistuin lapsen rekatioista, ei tukenut yhtään mitenkään.
Ap
Mies ei miettinyt ikinä, että miten tukisi minua siinä, etten koe itseäni paskaksi äidiksi. Lapsikin on siitä varmaan enemmän pahoillaan, kuin lasten isä, vaikka on aikuinen. Lasta en siis asialla rasita, mutta tiedän, että on, koska silloin vielä kun asuin perheen kanssa, lapsesta näki sen, että ajatteli minua enemmän, kuin lasten isä. Mikä ei tietenkään ole lapsen tehtävä. Kumppanin olisi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34334 kirjoitti:
Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.
Se, onko kivillä ok leikkiä sisällä vai ei on mielipideasia, ja sanoisin, että osoittaa kyllä melkoista tyhmyyttä sallia kivillä leikkiminen sisällä. Varsinkin, kun kivet olivat isoja, rosoisia ja teräviä.
ApKai voit kuitenkin myöntää, että uhkauksesi jättää lapsesi, jos he eivät vie kiviä pois, oli väärin.
Oli väärin.
Se vaan että mies oli siihen uhkaukseen syypää. Jos HÄN ois myöntänyt, että jos MULLE ne kivet eivät sisälle sovi, niin ei hänkään voi niihin lupaa antaa, asia ois ratkaistu sillä, että hän sanoo lapsille, että olinpa tyhmä, kun lupasin ne kysymättä äidiltä.
Ap
Mies on mokaillut vanhempana koko ajan siinä, että piti rintamaa lasten, ei toisen kasvattajan, kanssa. Sen takia saikin ryhtyä yksinhuoltajaksi ja rintamoida ilman minua. Mä tapaan lapsia vain kerran viikossa ja nautin omasta rauhasta ja normaalista elämästä ilman tyhmiä ymmärrystä vailla olevia ääliöitä arkeani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt jaksaa kiinnostua pojan piirustuksista enemmän, kuin mihin pystyn, mutta siis hänelle ei riitä, että näyttää ne ja vähän kertoo mitä kuva esittää. Häneltä pitäisi kysyä niistä kysymyksiä ja muutenkin olla loputtoman kiinnostunut tarinasta piirustuksen taustalla, vaikka se siis on tyyliin kartta jonkun planeetan valtioista ja tyyliin ”aikaisemmin tämä oli laajempi imperiumi, mutta nyt se on näin pieni” tai päin vastoin ja niitä imperiumeja on siinä monta.
Samoin hän piirtää niiden asukkaita ja siinäkään ei riitä se, että poika kertoo keitä kuvassa on ja mitä he ovat tekemässä, vaan hahmoista pitäisi kysellä jotain ja en keksi mitään kysyttävää kuunneltuani jo mitä kuva esittää.
Niin näitä piirustuksia, joilla ei ole saanut riittävästi huomiota itselleen, hän sitten repi.
Ap
Mielestäni on ihan luonnollista, että lapsi haluaa kokea vanhempansa olevan kiinnostunut hänelle tärkeistä asioista ja aikaansaannoksistaan. Ei tarvitse olla mitään diagnoosia. Mieti nyt jos itse ylpeänä esittelisit jotakin, johon olet käyttänyt aikaa ja vaivaa ja josta itse olet vaikka erityisen ylpeä, ja sitten sinulle läheinen ihminen ei vaivautuisi edes kysymään siitä mitään?
Ymmärrän kyllä hyvin, että vanhempana ei aina jaksa olla täysillä mukana kaikissa lasten jutuissa ja varsinkin, jos noita piirrustuksia tullaan usein esittelemään. Mutta onko se kauhea pinnistys koittaa keksiä edes pari kysymystä lapsen mieliksi? Ihan mitä tahansa, mitä nyt mieleen tulee. Lapselle tulee olo, että vanhempi on kiinnostunut.
Ja sitten omakohtainen kokemus: muistan edelleen itse, kuinka joskus lapsena selitin äidille innoissani jostain leikistä, mitä oltiin leikitty kaverisynttäreillä. Äiti oli ilmeisesti stressaantunut ja omissa ajatuksissaan työpäivän jälijltä ja totesi vain jotakin, että voisinko olla hetken aikaa höpisemättä koko ajan. Muistan tunteneeni itseni siinä hetkessä jotenkin tosi typeräksi ja mietin, että mitä tein väärin. Tuo selvästi vaikutti minuun vahvasti silloin, koska kohta 30-vuotiaana muistan tapahtuneen edelleen.
Oma lapsi on vielä hyvin pieni, mutta vahvasti olen päättänyt yrittää, että koitan aina ainakin vaikuttaa kiinnostuneelta ja innostuneelta kaikesta, mitä hän minulle kertoo tai esittää. Ne on niin pieniä juttuja, jotka voivat lopulta nakertaa itsetuntoa lapsilla.
Mutta silti sitä sydän syrjällään miettii, että mitä noista idiooteista oikein tulee? Lasten isä mukaan lukien. Saako hän asua autistin kanssa tämän loppuelämän, kun ei osaa kasvattaa ja vaadi ikinä mitään? Nuorempi nyt varmaan selviää, jos kestää mennä vain töihin minnekään. Parasta olisi, kun hänestä tulisi jonkin sortin taiteilija. On lahjakas kuvallisesti. Kuviskin oli kymppi. Se ei toki mitään takaa, mutta ei se vielä ole esteenäkään.
Ap
En lukenut aiempia kommentteja, mutta samanlainen olin minäkin, koska mulla oli niin paha olo. Ihan siis jo tuon huomautuksesi kaltaisistakin asioista saattoi se paha olo nousta pintaan ja pahoin!
Millä mielellä ihmettelet? Että olisit kyllä kaivannut, vai että heille sellainen oli aina tärkeää, mutta sinun kohdallasi poikkesivat tavoistaan?
Ap