Lue keskustelun säännöt.
Mistähän kertoo, kun 13-v. poika rupesi loukkaannuttuaan ja suututtuaan silppuamaan tekemiään piirustuksia?
01.01.2021 |
Eli lapsi pahoitti mielensä eilen, kun olimme heiluttelemassa pihalla tähtisadetikkuja. Lasten isä oli tuonut pihalle ulkotulen, jossa tikkuja sai sytyttää.
Sanoin yhdessä vaiheessa lapsille, että tulessa tikkua suåytyttäessä on syytä varoa, ettei mikään osa vaatteista osu tuleen, koska ne voivat leimahtaa tulessa.
Jostain syystä 13-vuotias pahoitti tästä niin mielensä, ettei suostunut enää sytyttämään tikkuja. Koitimme houkutella ja kannustaa häntä tekemään vain, mutta ei, hän sanoi olevansa vain ihan huono.
Sanoin, että en vain halua, että hänelle tapahtuu onnettomuus, että haluaako hän sitä. Hän kuulemma haluaa.
Sitten hän meni sisälle ja ryhtyi heittelemään ulos omia piirustuksiaan revittyinä.
Hän siis piirtää kaikenlaisia piirustuksia, jotka ovat kyllä ihan hienoja, mutta joita saa ponnistella jaksaakseen katsella niin kiinnostuneena ja niin paljon, kuin hänestä olisi ihanaa. Ihmettelen, että olikohan piirustusten silppuaminen kuinkakin vakavaa?
Kommentit (126)
Eka kysymys, onko lapsella kavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin vain sitä, kun se kiukku purkautui niihin hänen omiin piirustuksiinsa, että mitähän hän siinä mahtoi ajatella..?
Vierailija kirjoitti:
Eka kysymys, onko lapsella kavereita?
No siis on, hän oli edellispäivänä ollut kaverilla. En tiedä, miten hän ne tilanteet kokee. Hän kertoi, että he olivat tehneet yli 2m korkean lumiukon, kun oli satanut lunta, mutta sitten kertoi, että hän keinui lähes koko ajan ja muut ahersivat lumiukon kimpussa. Eli vaikea päätellä, oliko se tyydyttävä ”vierailu” tai kohtaaminen, vai siitäkö se kenkä puristaa? Hänellä siis on kavereita, mutta siitä on puhuttu, että hänhän ei itse hakeudu heidän seuraansa, mutta tapaa heitä koulussa ja jos joku (heitä on 4 pojan läheisempi porukka) kutsuu toisia luokseen, poikakin kutsutaan ja mielellään hän aina menee. Itse ei kutsu ja väsyykin ”seurusteluun”, jos kavereita tulee pidemmäksi aikaa kuin n 2h.
Ap
Olen yrittänyt jaksaa kiinnostua pojan piirustuksista enemmän, kuin mihin pystyn, mutta siis hänelle ei riitä, että näyttää ne ja vähän kertoo mitä kuva esittää. Häneltä pitäisi kysyä niistä kysymyksiä ja muutenkin olla loputtoman kiinnostunut tarinasta piirustuksen taustalla, vaikka se siis on tyyliin kartta jonkun planeetan valtioista ja tyyliin ”aikaisemmin tämä oli laajempi imperiumi, mutta nyt se on näin pieni” tai päin vastoin ja niitä imperiumeja on siinä monta.
Samoin hän piirtää niiden asukkaita ja siinäkään ei riitä se, että poika kertoo keitä kuvassa on ja mitä he ovat tekemässä, vaan hahmoista pitäisi kysellä jotain ja en keksi mitään kysyttävää kuunneltuani jo mitä kuva esittää.
Niin näitä piirustuksia, joilla ei ole saanut riittävästi huomiota itselleen, hän sitten repi.
Ap
En aivan täysin ymmärrä, mitä pojan mielessä oikein liikkui eilen tai muutenkaan. Noin niin kuin järkitasolla. Aivan kuin sitä järkeä ei siellä olisi ollenkaan. Lapsen isä suuttui minulle siitä, että lapsi ei enää halunnut sytytellä tähtisadetikkuja. Minusta aivan kohtuuton ja neitimäinen reaktio mieheltä. Mitä pahaa on siinä, että varottaa tulesta? 13-vuotias sytytti tikkua sellainen hopeitu, paksu hanska kädessään, pelotti, että jos ei osaa varoa ulkotulta jo ihan sen autisminkin takia. Poika on lapsellisempi ja kömpelömpi, kuin ns. normaali ikäisensä. Tätä en sano pojalle titenkään, eikä minusta ole oikein, että lasten isä suuttuu tuosta huolehtimisesta minulle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko tuota tunteiden hallintaa lähteä opettelemaan jonkun ammattilaisen kanssa? Käyttekö missään tällaisessa?
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko tuota tunteiden hallintaa lähteä opettelemaan jonkun ammattilaisen kanssa? Käyttekö missään tällaisessa?
Meillä on perheterapia lapsen johdosta ja lapsella on sellainen ns. kaveri, eli nuori mies, jonka kanssa tekee jotain kerran viikossa. Ennen joulutaukoa olivat laavulla paistamassa makkaraa ja kutsuivat minut mukaan. Olin mukana ja oli ihan kivaa. Sielläkin poika loukkaantui koska vaahtokarkin paahtaminen ensin onnistui, mutta sitten hänelle tuli omasta mielestään huono, niin alkoi heitellä niitä paahdettuja maahan.
Sanoin, että hei, älä heitä maahan ja kun paahtoi ja heitti kolmannen kerran maahan sanoin, että älä paahda jos et syö niitä ja että olisin voinut ne syödä. Silloin poika meni hetkeksi murjottamaan syrjemmälle ja työntekijä näki, minkä tasoiset asiat pahoittavat lapsen mielen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
Ap
Sun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta näihin tosiaan helposti sekoittuu perheriita, koska silloin, kun asuimme vielä yhdessä, minä usein pahastuin siitä, että mies ei tukenut minua huolehtimisessa, vaan jos lapsi koki senkin ikävänä, mies ei tukenut äitiä ja asetellut lapsille mitään rajoja. Siis että älä heittele piirustuksiasi pihalle. Lapsi siis repi ne paperit ja heitti ulos. Nyt näen, että onhan se pientä, ettei mies tukenut, mutta aikoinaan asuessani lasten kanssa se raivostutti minua. Koska olin epävarma ja harmitti tietenkin se lapsen mielipaha, mutta kun senkään varjolla ei voi antaa tehdä mitä vaan ja pahoittaa vanhemman mieltä. Jos vanhemman mieli pahoittuu, olitin miehen olevan tukenani, mutta ei se osannut olla. Se loukkasi.
Ap
Poikaa ehkä nolotti? Eikös tuossa iässä tule jo sellaista itsenäistymisen halua ja kun paapotaan niin se voi saada tuntemaan olonsa vähän kuin jälkeen jääneeksi tai että muut pitävät häntä sellaisena? Ettei onnistu pienimmissäkään asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikaa ehkä nolotti? Eikös tuossa iässä tule jo sellaista itsenäistymisen halua ja kun paapotaan niin se voi saada tuntemaan olonsa vähän kuin jälkeen jääneeksi tai että muut pitävät häntä sellaisena? Ettei onnistu pienimmissäkään asioissa.
Niin juuri, ja se ap mies tietää sen, koska on myös ollut poika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikaa ehkä nolotti? Eikös tuossa iässä tule jo sellaista itsenäistymisen halua ja kun paapotaan niin se voi saada tuntemaan olonsa vähän kuin jälkeen jääneeksi tai että muut pitävät häntä sellaisena? Ettei onnistu pienimmissäkään asioissa.
Niin, ehkä. Ihmettelen vain, että noloudesta kumpuava tunne kohdistui niihin omiin piirustuksiin. Ne ovat hienoja teoksina kuitenkin. Toki niitä on paljon, mutta kuitenkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
Ap
Ei millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Vierailija kirjoitti:
Poikaa ehkä nolotti? Eikös tuossa iässä tule jo sellaista itsenäistymisen halua ja kun paapotaan niin se voi saada tuntemaan olonsa vähän kuin jälkeen jääneeksi tai että muut pitävät häntä sellaisena? Ettei onnistu pienimmissäkään asioissa.
On myös outoa, että varoittamisesta tulee tunne, ettei onnistu asiassa, kun sellaista ei sanottu, vaan varoitin vain, että vaatteita on hyvä varoa tulen kanssa. Se on huolehtimista, en mielestäni tehnyt mitään väärää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
No mähän kirjoitan just tähän ketjuun. Jos itse olet normaali näet varmaan, etten tehnyt mitään väärää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Jos itse olet normaali, etkä kärsi siitä, että tämmöinen ois sulle ongelma, voit auttaa sittn. Jos et osaa auttaa, olet yhtä autistinen itsekin ja kärsit samoista ongelmista.
Ap
Ja miestä aion syyttää siitä, ettäsuuttui, kun huolehdin ja halusin olla hyvä vanhempi. Siitä suuttuminen on todella munatonta.
Ap
Lapsella on diagnosoitu lapsuusiän autismi, mutta hän vaikuttaa tämän tyyppisiä tempauksia lukuunottamatta täysin normaalilta. Tuli paha mieli lapsen puolesta, että miten ihmessä IHAN KAIKESTA voikin aina mieli pahoittua ja loukkaantua ja suuttua.