Lue keskustelun säännöt.
Mistähän kertoo, kun 13-v. poika rupesi loukkaannuttuaan ja suututtuaan silppuamaan tekemiään piirustuksia?
01.01.2021 |
Eli lapsi pahoitti mielensä eilen, kun olimme heiluttelemassa pihalla tähtisadetikkuja. Lasten isä oli tuonut pihalle ulkotulen, jossa tikkuja sai sytyttää.
Sanoin yhdessä vaiheessa lapsille, että tulessa tikkua suåytyttäessä on syytä varoa, ettei mikään osa vaatteista osu tuleen, koska ne voivat leimahtaa tulessa.
Jostain syystä 13-vuotias pahoitti tästä niin mielensä, ettei suostunut enää sytyttämään tikkuja. Koitimme houkutella ja kannustaa häntä tekemään vain, mutta ei, hän sanoi olevansa vain ihan huono.
Sanoin, että en vain halua, että hänelle tapahtuu onnettomuus, että haluaako hän sitä. Hän kuulemma haluaa.
Sitten hän meni sisälle ja ryhtyi heittelemään ulos omia piirustuksiaan revittyinä.
Hän siis piirtää kaikenlaisia piirustuksia, jotka ovat kyllä ihan hienoja, mutta joita saa ponnistella jaksaakseen katsella niin kiinnostuneena ja niin paljon, kuin hänestä olisi ihanaa. Ihmettelen, että olikohan piirustusten silppuaminen kuinkakin vakavaa?
Kommentit (126)
Tällaisten takia olen onnellinen, ettei minun tarvitse sietää tuollaisia ihmisiä 24/7. Olen oman kotini hyvässä rauhassa, eikä kukaan älykääpiö inise, kun hänelle sanotaan asioista, jotka voivat aiheuttaa vaaraa, jos ei ole miettinyt niihin liittyvää riskiä. En haluaisi asua saman katon alla munattoman isäpellen kanssa, joka ei tue huolehtivaa vanhempaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApYmmärrän tuskasi ja pointtisi. Hyväähän sinä tarkoitat ja onhan se pakko puuttua vähintään niihin tilanteisiin, jotka ovat vaarallisia. 13-vuotias ei vaan välttämättä osaa arvostaa sitä ja voi siitä ottaa itseensä, varsinkin jos itsetunto ei ole kovin hyvä. Toivottavasti asia helpottaa jossain kohtaa.. Onhan tuo jo muutenkin sitä ikää kun halutaan vähän kapinoida...
Sen kaverimiehen mielestä siinä vaahtokarkkijutussa ei ollut kyse vain itsetunnosta. Kun ajattelin, että olin. Ehkä hän tarkoitti sitä maahan heittämis -osaa. Hän piti oikeana sitä, että sanoi pojan käytöksestä. Lapsen isähän ei koskaan tukisi siinäkään.
Ap
Autismin kirjoon kuuluva voi kokea sisäistä tuskaa jota ei osaa ilmaista sanoin ja joka ei muiden mietiskelyllä parane. Tietää ettei tule ymmärretyksi eikä kuulu joukkoon. Turhautuminen voi purkautua stressaavissa tilanteissa raivona itseä tai muita kohtaan.
Vaikea sanoa mitä itse olisin toivonut tuossa iässä kun oli kaikkein vaikeinta. En mitään lässytystä mutta en myöskään huomiotta jättämistä. Teillä sentään on ulkopuolista apua, sun ehkä kannattaisi kysellä ammattilaisilta enemmän ja a:lta vähemmän.
Ja ehkä kannattaisi lopettaa nuoren miehen ylisuojelu kuten tuo että tähtisadetikku voi sytyttää vaatteet palamaan.
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjoon kuuluva voi kokea sisäistä tuskaa jota ei osaa ilmaista sanoin ja joka ei muiden mietiskelyllä parane. Tietää ettei tule ymmärretyksi eikä kuulu joukkoon. Turhautuminen voi purkautua stressaavissa tilanteissa raivona itseä tai muita kohtaan.
Vaikea sanoa mitä itse olisin toivonut tuossa iässä kun oli kaikkein vaikeinta. En mitään lässytystä mutta en myöskään huomiotta jättämistä. Teillä sentään on ulkopuolista apua, sun ehkä kannattaisi kysellä ammattilaisilta enemmän ja a:lta vähemmän.
Ja ehkä kannattaisi lopettaa nuoren miehen ylisuojelu kuten tuo että tähtisadetikku voi sytyttää vaatteet palamaan.
Myönnän, että tilanne ei ollut vaarallinen, kun sanoin asiasta. Mietin vain, että on hankalaa, jos näitä pitäisi laittaa muistiin ja sanoa myöhemmin. Muistini on huono, en muista sanoa niistä. Kiitos kommentistasi, minua juurikin kiinnostaa asia pojan näkökulmasta, että koitetaan tukea se, mitä kyetään, ettei asia nostattaisi sitten aikuisena vieläongelmakuormaa, koska kukaan ei tajunnut. Tajuamme sen verran, että ongelmaa on ja jotain on, mutta emme, miten hoitaa asia niin, että lapsella ois helpompaa.
Ap
Olisit voinut sanoa vaikkapa miten taitava poika on tikkujen kanssa kun ei ole tullut reikiä vaatteisiin niistä kipinöistä.
Tavallaan positiivisen palautteen kautta. Varsinkin jos asiat ovat sujuneet ihan hienosti kuten tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Tunnistin ap:n kirjoitustyylin erään paljon palstalla kirjoitelleen tekstiksi, vaikka signeerausta ei ollut ja kirjoitustyyli oli nyt neutraalimpi. Osa maneereista ja tapa kokea maailmaa oli tallella siitä huolimatta. (Älä ap pahastu, meillä kaikilla on oma tapansa kirjoittaa ja myöskin maneereita, joista ei ehkä itse ole tietoinen).
Autismia en silti arvaisi lähteä netissä diagnosoimaan, varsinkaan kun sinulla ei taida olla diagnoosintekoon oikeutta.
Toinen lapsemme on ns. normaali ja on positiivisesti järkyttävää, miten helppoja ns. normaalit lapset ovat. Jos sanot jostain, ja lapsi vaikka ottaisikin itseensä, niin hän pääsee siitä yli tyyliin 3 minuutissa. Tai saattaapa jopa yllätyksekseni tehdäkin, kuten sanotaan. Siis normaalista lapsesta NÄKEE, kun hän kypsyy. Kypsymiseen liittyy se, että sietää kritiikkiä, jota ei siis ole tarkoitettukaan loukkaamaan, vaan opiksi elämään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut sanoa vaikkapa miten taitava poika on tikkujen kanssa kun ei ole tullut reikiä vaatteisiin niistä kipinöistä.
Tavallaan positiivisen palautteen kautta. Varsinkin jos asiat ovat sujuneet ihan hienosti kuten tässä.
No niinpä..............
Kun ei sitä itse vaan tajua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Tunnistin ap:n kirjoitustyylin erään paljon palstalla kirjoitelleen tekstiksi, vaikka signeerausta ei ollut ja kirjoitustyyli oli nyt neutraalimpi. Osa maneereista ja tapa kokea maailmaa oli tallella siitä huolimatta. (Älä ap pahastu, meillä kaikilla on oma tapansa kirjoittaa ja myöskin maneereita, joista ei ehkä itse ole tietoinen).
Autismia en silti arvaisi lähteä netissä diagnosoimaan, varsinkaan kun sinulla ei taida olla diagnoosintekoon oikeutta.
Tuosta ap käsityksestä siitä miten kommunikoidaan lapsen piirustusten kanssa on ihan helppoa arvata, että se autismi on tainnut periytyä sieltä äidin puolelta.
Kukaan normaali ihminen ei kuvittele kommunikoivansa lapsen kanssa siltä pohjalta, että olisi jotenkin oikeasti kiinnostunut sen asioista ja sillä pitäisi olla jotain aitoja syviä tunteita kiinnostukseen sen lapsen asioita kohtaan, vaan normaali ihminen kommunikoi siltä pohjalta, että se luo yhteyttä siihen toiseen ihmiseen.
Ja kukaan ei myöskään varmaan oleta saavansa jostain palstalta oikeita diagnooseja, vai mitä... ap kannattaisi hankkia itselleen apua, tuo sen ongelma näkyy varmaan monilla osa-alueilla ja tekee tosiaan yhteyden toiseen autistiin melkein mahdottomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Tunnistin ap:n kirjoitustyylin erään paljon palstalla kirjoitelleen tekstiksi, vaikka signeerausta ei ollut ja kirjoitustyyli oli nyt neutraalimpi. Osa maneereista ja tapa kokea maailmaa oli tallella siitä huolimatta. (Älä ap pahastu, meillä kaikilla on oma tapansa kirjoittaa ja myöskin maneereita, joista ei ehkä itse ole tietoinen).
Autismia en silti arvaisi lähteä netissä diagnosoimaan, varsinkaan kun sinulla ei taida olla diagnoosintekoon oikeutta.
Tuosta ap käsityksestä siitä miten kommunikoidaan lapsen piirustusten kanssa on ihan helppoa arvata, että se autismi on tainnut periytyä sieltä äidin puolelta.
Kukaan normaali ihminen ei kuvittele kommunikoivansa lapsen kanssa siltä pohjalta, että olisi jotenkin oikeasti kiinnostunut sen asioista ja sillä pitäisi olla jotain aitoja syviä tunteita kiinnostukseen sen lapsen asioita kohtaan, vaan normaali ihminen kommunikoi siltä pohjalta, että se luo yhteyttä siihen toiseen ihmiseen.
Ja kukaan ei myöskään varmaan oleta saavansa jostain palstalta oikeita diagnooseja, vai mitä... ap kannattaisi hankkia itselleen apua, tuo sen ongelma näkyy varmaan monilla osa-alueilla ja tekee tosiaan yhteyden toiseen autistiin melkein mahdottomaksi.
Anteeksi vain, mutta minun pitkäaikaisin ystäväni on diagnosoitu aspergernainen. Toki tutustuimme lapsina, jten yhteyden luominen ei ollut vaikeaa.
Toisekseen en tajua, miten se yhteys luodaan siinä piirustusten äärellä? Voit normaalina toki yrittää esitellä jonkun tavan, kerro vain, niin sanon, onko se toimiva.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut sanoa vaikkapa miten taitava poika on tikkujen kanssa kun ei ole tullut reikiä vaatteisiin niistä kipinöistä.
Tavallaan positiivisen palautteen kautta. Varsinkin jos asiat ovat sujuneet ihan hienosti kuten tässä.
Siis eikö tuo ole vttuilua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Tunnistin ap:n kirjoitustyylin erään paljon palstalla kirjoitelleen tekstiksi, vaikka signeerausta ei ollut ja kirjoitustyyli oli nyt neutraalimpi. Osa maneereista ja tapa kokea maailmaa oli tallella siitä huolimatta. (Älä ap pahastu, meillä kaikilla on oma tapansa kirjoittaa ja myöskin maneereita, joista ei ehkä itse ole tietoinen).
Autismia en silti arvaisi lähteä netissä diagnosoimaan, varsinkaan kun sinulla ei taida olla diagnoosintekoon oikeutta.
Tuosta ap käsityksestä siitä miten kommunikoidaan lapsen piirustusten kanssa on ihan helppoa arvata, että se autismi on tainnut periytyä sieltä äidin puolelta.
Kukaan normaali ihminen ei kuvittele kommunikoivansa lapsen kanssa siltä pohjalta, että olisi jotenkin oikeasti kiinnostunut sen asioista ja sillä pitäisi olla jotain aitoja syviä tunteita kiinnostukseen sen lapsen asioita kohtaan, vaan normaali ihminen kommunikoi siltä pohjalta, että se luo yhteyttä siihen toiseen ihmiseen.
Ja kukaan ei myöskään varmaan oleta saavansa jostain palstalta oikeita diagnooseja, vai mitä... ap kannattaisi hankkia itselleen apua, tuo sen ongelma näkyy varmaan monilla osa-alueilla ja tekee tosiaan yhteyden toiseen autistiin melkein mahdottomaksi.
Muutenkin jos et osaa valaista poikani tunnelmia minulle, niin ketjun aihe liittyi siihen, ei sinuun mielipiteinesi, joten voit poistua.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut sanoa vaikkapa miten taitava poika on tikkujen kanssa kun ei ole tullut reikiä vaatteisiin niistä kipinöistä.
Tavallaan positiivisen palautteen kautta. Varsinkin jos asiat ovat sujuneet ihan hienosti kuten tässä.
Siis eikö tuo ole vttuilua?
Ei se välttämättä autistiselle ole.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut sanoa vaikkapa miten taitava poika on tikkujen kanssa kun ei ole tullut reikiä vaatteisiin niistä kipinöistä.
Tavallaan positiivisen palautteen kautta. Varsinkin jos asiat ovat sujuneet ihan hienosti kuten tässä.
Siis eikö tuo ole vttuilua?
Jos sanoisin noin pikkusisarukselle, hän voisikin kokea niin, mutta autistinen lapsi ei todellakaanoe. Eihän siinä moitita mistään, eli on siis hyvä boogie. Aivan noloa ottaa huolehtiminen muutenkin v i t tuiluna. Tosi lapsellista, siis.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Tunnistin ap:n kirjoitustyylin erään paljon palstalla kirjoitelleen tekstiksi, vaikka signeerausta ei ollut ja kirjoitustyyli oli nyt neutraalimpi. Osa maneereista ja tapa kokea maailmaa oli tallella siitä huolimatta. (Älä ap pahastu, meillä kaikilla on oma tapansa kirjoittaa ja myöskin maneereita, joista ei ehkä itse ole tietoinen).
Autismia en silti arvaisi lähteä netissä diagnosoimaan, varsinkaan kun sinulla ei taida olla diagnoosintekoon oikeutta.
Tuosta ap käsityksestä siitä miten kommunikoidaan lapsen piirustusten kanssa on ihan helppoa arvata, että se autismi on tainnut periytyä sieltä äidin puolelta.
Kukaan normaali ihminen ei kuvittele kommunikoivansa lapsen kanssa siltä pohjalta, että olisi jotenkin oikeasti kiinnostunut sen asioista ja sillä pitäisi olla jotain aitoja syviä tunteita kiinnostukseen sen lapsen asioita kohtaan, vaan normaali ihminen kommunikoi siltä pohjalta, että se luo yhteyttä siihen toiseen ihmiseen.
Ja kukaan ei myöskään varmaan oleta saavansa jostain palstalta oikeita diagnooseja, vai mitä... ap kannattaisi hankkia itselleen apua, tuo sen ongelma näkyy varmaan monilla osa-alueilla ja tekee tosiaan yhteyden toiseen autistiin melkein mahdottomaksi.
Muutenkin jos et osaa valaista poikani tunnelmia minulle, niin ketjun aihe liittyi siihen, ei sinuun mielipiteinesi, joten voit poistua.
Ap
Juurihan tuossa aikaisemmin selitin kolmessa osassa mikä sen ongelma on, mutta en tiennyt silloin, että kärsit itse pahoista kommunikaatio-ongelmista.
Ymmärrän täysin nyt miksi poikasi on turhautunut ja kokee olonsa hylätyksi, pystyt opettelemaan normaalia kommunikaatiota esim. kognitiivisen terapian kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Tunnistin ap:n kirjoitustyylin erään paljon palstalla kirjoitelleen tekstiksi, vaikka signeerausta ei ollut ja kirjoitustyyli oli nyt neutraalimpi. Osa maneereista ja tapa kokea maailmaa oli tallella siitä huolimatta. (Älä ap pahastu, meillä kaikilla on oma tapansa kirjoittaa ja myöskin maneereita, joista ei ehkä itse ole tietoinen).
Autismia en silti arvaisi lähteä netissä diagnosoimaan, varsinkaan kun sinulla ei taida olla diagnoosintekoon oikeutta.
Tuosta ap käsityksestä siitä miten kommunikoidaan lapsen piirustusten kanssa on ihan helppoa arvata, että se autismi on tainnut periytyä sieltä äidin puolelta.
Kukaan normaali ihminen ei kuvittele kommunikoivansa lapsen kanssa siltä pohjalta, että olisi jotenkin oikeasti kiinnostunut sen asioista ja sillä pitäisi olla jotain aitoja syviä tunteita kiinnostukseen sen lapsen asioita kohtaan, vaan normaali ihminen kommunikoi siltä pohjalta, että se luo yhteyttä siihen toiseen ihmiseen.
Ja kukaan ei myöskään varmaan oleta saavansa jostain palstalta oikeita diagnooseja, vai mitä... ap kannattaisi hankkia itselleen apua, tuo sen ongelma näkyy varmaan monilla osa-alueilla ja tekee tosiaan yhteyden toiseen autistiin melkein mahdottomaksi.
Muutenkin jos et osaa valaista poikani tunnelmia minulle, niin ketjun aihe liittyi siihen, ei sinuun mielipiteinesi, joten voit poistua.
ApJuurihan tuossa aikaisemmin selitin kolmessa osassa mikä sen ongelma on, mutta en tiennyt silloin, että kärsit itse pahoista kommunikaatio-ongelmista.
Ymmärrän täysin nyt miksi poikasi on turhautunut ja kokee olonsa hylätyksi, pystyt opettelemaan normaalia kommunikaatiota esim. kognitiivisen terapian kautta.
En pyytänyt sinua kuvailemaan ongelmaa, vaan ratkaisemaan sen, miten yhteyttä luodaan autistiin niiden piirustusten äärellä. Kerro ihmeessä vaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.
ApSun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.
Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.
Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.
Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.
Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.
Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.
ApEi millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.
Sun kannattaa hakea itsellekin apua.
Tunnistin ap:n kirjoitustyylin erään paljon palstalla kirjoitelleen tekstiksi, vaikka signeerausta ei ollut ja kirjoitustyyli oli nyt neutraalimpi. Osa maneereista ja tapa kokea maailmaa oli tallella siitä huolimatta. (Älä ap pahastu, meillä kaikilla on oma tapansa kirjoittaa ja myöskin maneereita, joista ei ehkä itse ole tietoinen).
Autismia en silti arvaisi lähteä netissä diagnosoimaan, varsinkaan kun sinulla ei taida olla diagnoosintekoon oikeutta.
Tuosta ap käsityksestä siitä miten kommunikoidaan lapsen piirustusten kanssa on ihan helppoa arvata, että se autismi on tainnut periytyä sieltä äidin puolelta.
Kukaan normaali ihminen ei kuvittele kommunikoivansa lapsen kanssa siltä pohjalta, että olisi jotenkin oikeasti kiinnostunut sen asioista ja sillä pitäisi olla jotain aitoja syviä tunteita kiinnostukseen sen lapsen asioita kohtaan, vaan normaali ihminen kommunikoi siltä pohjalta, että se luo yhteyttä siihen toiseen ihmiseen.
Ja kukaan ei myöskään varmaan oleta saavansa jostain palstalta oikeita diagnooseja, vai mitä... ap kannattaisi hankkia itselleen apua, tuo sen ongelma näkyy varmaan monilla osa-alueilla ja tekee tosiaan yhteyden toiseen autistiin melkein mahdottomaksi.
Muutenkin jos et osaa valaista poikani tunnelmia minulle, niin ketjun aihe liittyi siihen, ei sinuun mielipiteinesi, joten voit poistua.
ApJuurihan tuossa aikaisemmin selitin kolmessa osassa mikä sen ongelma on, mutta en tiennyt silloin, että kärsit itse pahoista kommunikaatio-ongelmista.
Ymmärrän täysin nyt miksi poikasi on turhautunut ja kokee olonsa hylätyksi, pystyt opettelemaan normaalia kommunikaatiota esim. kognitiivisen terapian kautta.
Kaikenlisäksi, jos sinä itse et ole autisti, et voi laisinkaan tietää, miltä minun pojastani tuntuu. Joten mitä varten oikein yrität päteä aiheessa, joka on sinulle vieras?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapsemme on ns. normaali ja on positiivisesti järkyttävää, miten helppoja ns. normaalit lapset ovat. Jos sanot jostain, ja lapsi vaikka ottaisikin itseensä, niin hän pääsee siitä yli tyyliin 3 minuutissa. Tai saattaapa jopa yllätyksekseni tehdäkin, kuten sanotaan. Siis normaalista lapsesta NÄKEE, kun hän kypsyy. Kypsymiseen liittyy se, että sietää kritiikkiä, jota ei siis ole tarkoitettukaan loukkaamaan, vaan opiksi elämään.
Ap
Tämä ei liity nyt mihinkään muuhun kuin minun randomin elämään, mutta omassa elämässäni isälläni oli tapana sanoa kaikesta mahdollisesta mikä vaan hänen mielestään menee väärin tai osoittaa miten joku ei ole täydellistä. Oli hänellä hyväkin pointteja toki ja paljon, mutta se tapa jolla hän ne sanoi tuntui todella alentavalta ja syyllistävältä. Vihaisella äänensävyllä ja ääntä korottaen ihan pikku jutuistakin luoden niistä isoja asioita. Isä ei varmaan ymmärtänyt miten suuri vaikutus sillä oli minun mielenterveyteeni ja minäkuvan rakentumiseen.
En väitä että sinä ap, tekisit tätä, mutta mikäli näin olisikin niin kannattaa huomioida tämä seikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapsemme on ns. normaali ja on positiivisesti järkyttävää, miten helppoja ns. normaalit lapset ovat. Jos sanot jostain, ja lapsi vaikka ottaisikin itseensä, niin hän pääsee siitä yli tyyliin 3 minuutissa. Tai saattaapa jopa yllätyksekseni tehdäkin, kuten sanotaan. Siis normaalista lapsesta NÄKEE, kun hän kypsyy. Kypsymiseen liittyy se, että sietää kritiikkiä, jota ei siis ole tarkoitettukaan loukkaamaan, vaan opiksi elämään.
ApTämä ei liity nyt mihinkään muuhun kuin minun randomin elämään, mutta omassa elämässäni isälläni oli tapana sanoa kaikesta mahdollisesta mikä vaan hänen mielestään menee väärin tai osoittaa miten joku ei ole täydellistä. Oli hänellä hyväkin pointteja toki ja paljon, mutta se tapa jolla hän ne sanoi tuntui todella alentavalta ja syyllistävältä. Vihaisella äänensävyllä ja ääntä korottaen ihan pikku jutuistakin luoden niistä isoja asioita. Isä ei varmaan ymmärtänyt miten suuri vaikutus sillä oli minun mielenterveyteeni ja minäkuvan rakentumiseen.
En väitä että sinä ap, tekisit tätä, mutta mikäli näin olisikin niin kannattaa huomioida tämä seikka.
Oletko poika? Minulla on naisena tuo kokemus taas äidistäni. Täsmälleen sama.
Ap
Ymmärrän tuskasi ja pointtisi. Hyväähän sinä tarkoitat ja onhan se pakko puuttua vähintään niihin tilanteisiin, jotka ovat vaarallisia. 13-vuotias ei vaan välttämättä osaa arvostaa sitä ja voi siitä ottaa itseensä, varsinkin jos itsetunto ei ole kovin hyvä. Toivottavasti asia helpottaa jossain kohtaa.. Onhan tuo jo muutenkin sitä ikää kun halutaan vähän kapinoida...