Mistähän kertoo, kun 13-v. poika rupesi loukkaannuttuaan ja suututtuaan silppuamaan tekemiään piirustuksia?

Jotenkin tunnistan tuon pojan mielenliikkeet. Muistuu mieleen oma lapsuus ja nuoruus ja äidin kaikenlainen holhoaminen ja selittäminen. Usein tuli tunne, että hän kuvittelee, ettei minulla ole aivoja ollenkaan, kun piti varoitella asioista, joita kyllä ymmärsin varoa ihan itsekin, sillä olen aivan normaaliälyinen ilman mitään diagnooseja. Ymmärrän, jos alle kouluikäistä varoitellaan milloin mistäkin, mutta että teiniä, se meinee vielä nytkin yli hilseen. Ei ihme, jos tuntee itsensä nolatuksi. Samanlainen tunne tuli, kun äidin piti selitellä itsestään selviä asioita kuin jollekin kahjolle. Eikö äideillä ole hienotunteisuutta, kun ehdoin tahdoin nolataan lapsi tai nuori.

Et kerro pojastasi muuta kuin että hänellä on autistisia piirteitä. Onko hän älyllisesti normaali? Osaako hän sanoittaa pettymyksen tunteitaan? Tuo piirustusten silppuaminen kertoo, että tunteiden sanoittamisessa lienee ongelmia. Pystytäänkö perheessänne ylipäätään puhumaan tunteista, niin positiivisista kuin negatiivisistakin. Tämähän on iso ongelma monissa suomalaisissa perheissä. Siis puhumattomuus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen lapsemme on ns. normaali ja on positiivisesti järkyttävää, miten helppoja ns. normaalit lapset ovat. Jos sanot jostain, ja lapsi vaikka ottaisikin itseensä, niin hän pääsee siitä yli tyyliin 3 minuutissa. Tai saattaapa jopa yllätyksekseni tehdäkin, kuten sanotaan. Siis normaalista lapsesta NÄKEE, kun hän kypsyy. Kypsymiseen liittyy se, että sietää kritiikkiä, jota ei siis ole tarkoitettukaan loukkaamaan, vaan opiksi elämään.

Ap

Tämä ei liity nyt mihinkään muuhun kuin minun randomin elämään, mutta omassa elämässäni isälläni oli tapana sanoa kaikesta mahdollisesta mikä vaan hänen mielestään menee väärin tai osoittaa miten joku ei ole täydellistä. Oli hänellä hyväkin pointteja toki ja paljon, mutta se tapa jolla hän ne sanoi tuntui todella alentavalta ja syyllistävältä. Vihaisella äänensävyllä ja ääntä korottaen ihan pikku jutuistakin luoden niistä isoja asioita. Isä ei varmaan ymmärtänyt miten suuri vaikutus sillä oli minun mielenterveyteeni ja minäkuvan rakentumiseen. 

En väitä että sinä ap, tekisit tätä, mutta mikäli näin olisikin niin kannattaa huomioida tämä seikka.

Oletko poika? Minulla on naisena tuo kokemus taas äidistäni. Täsmälleen sama.

Ap

Minusta sanominen sinänsä ei siis ole väärin, mutta en kokenut mistään isäni sanomisista mitään syyttelyä.

Juuri tämän oman kokemukseni takia koitan sanoa asioista samalla lailla, kuin isänikin sanoi. Toki voi olla, että en onnistu sanomaan siten.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tunnistan tuon pojan mielenliikkeet. Muistuu mieleen oma lapsuus ja nuoruus ja äidin kaikenlainen holhoaminen ja selittäminen. Usein tuli tunne, että hän kuvittelee, ettei minulla ole aivoja ollenkaan, kun piti varoitella asioista, joita kyllä ymmärsin varoa ihan itsekin, sillä olen aivan normaaliälyinen ilman mitään diagnooseja. Ymmärrän, jos alle kouluikäistä varoitellaan milloin mistäkin, mutta että teiniä, se meinee vielä nytkin yli hilseen. Ei ihme, jos tuntee itsensä nolatuksi. Samanlainen tunne tuli, kun äidin piti selitellä itsestään selviä asioita kuin jollekin kahjolle. Eikö äideillä ole hienotunteisuutta, kun ehdoin tahdoin nolataan lapsi tai nuori.

Et kerro pojastasi muuta kuin että hänellä on autistisia piirteitä. Onko hän älyllisesti normaali? Osaako hän sanoittaa pettymyksen tunteitaan? Tuo piirustusten silppuaminen kertoo, että tunteiden sanoittamisessa lienee ongelmia. Pystytäänkö perheessänne ylipäätään puhumaan tunteista, niin positiivisista kuin negatiivisistakin. Tämähän on iso ongelma monissa suomalaisissa perheissä. Siis puhumattomuus. 

Miksi et sitten sano tai odota, että lapsi sanoo vaikkapa, että ”juuri mietin itsekin samaa”?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tunnistan tuon pojan mielenliikkeet. Muistuu mieleen oma lapsuus ja nuoruus ja äidin kaikenlainen holhoaminen ja selittäminen. Usein tuli tunne, että hän kuvittelee, ettei minulla ole aivoja ollenkaan, kun piti varoitella asioista, joita kyllä ymmärsin varoa ihan itsekin, sillä olen aivan normaaliälyinen ilman mitään diagnooseja. Ymmärrän, jos alle kouluikäistä varoitellaan milloin mistäkin, mutta että teiniä, se meinee vielä nytkin yli hilseen. Ei ihme, jos tuntee itsensä nolatuksi. Samanlainen tunne tuli, kun äidin piti selitellä itsestään selviä asioita kuin jollekin kahjolle. Eikö äideillä ole hienotunteisuutta, kun ehdoin tahdoin nolataan lapsi tai nuori.

Et kerro pojastasi muuta kuin että hänellä on autistisia piirteitä. Onko hän älyllisesti normaali? Osaako hän sanoittaa pettymyksen tunteitaan? Tuo piirustusten silppuaminen kertoo, että tunteiden sanoittamisessa lienee ongelmia. Pystytäänkö perheessänne ylipäätään puhumaan tunteista, niin positiivisista kuin negatiivisistakin. Tämähän on iso ongelma monissa suomalaisissa perheissä. Siis puhumattomuus. 

Tähän lapsi voisi sanoa, että mietin juuri ihan samaa. Problem, eli ajatus siitä, että äiti pitää ihan tyhmänä, solved.

Ap

Voi olla, että pidän poikaa tyhmempänä kuin on, mutta siis jos hän ei sano, että miettikin, että vaatteet eivät syty, niin vaikuttaa sille, ettei ole sisäistänyt asiaa.

Ap

Lisäksi poika ei osaa huolehtia itsestään, sorry, mutta missä kohdassa sen asioiden ymmärtämisen pitäisi 13-vuotiaassa näkyä? Jos ymmärtää asioita, koska miettii planeettojen asukkaita, niin se ei oikeasti vaan osoita ymmärrystä.

Ap

Millälailla hän osoittaa ja kertoo, että ymmärtää yhtään mitään? Mikään ei suju ilman vanhemman vieressäohjausta.

Ap

Poikasi vihaa itseään ja omaa huonouttaan. Ei varmaan ole liian vaikeaa ja vaativaa sinulle äitinä kysellä piirustuksesta enemmän ja huomioida pojan onnistumisia. Tuo jää loppuiäksi päälle ja se ei todellakaan ole hyvä juttu. Sinun tehtävänäsi äitinä on katkaista tuo kierre ja osoittaa parempi tie omilla toimillasi. Hanki tietoa, jotta osaat toimia oikein.

Siis mikään yhteiskunnan ja ns. velvollisuuksiin liittyvältä taholta ilmestyvä. Kannattaisi osoittaa vähän ymmärtävänsä, ettei vanhempikaan jaksa koko ajan kädestä taluttaa, vaan itse olisi otettava vastuuta. Milloin osoittaa sen ymmärtäneensä? Miten tuollaisen voi olettaa mitään tajuavan, oikeasti. Siis että tajuaa, että sehän just mietti, että jos vaatteeni osuu liekkiin ja roihahtaa tuleen, teen asian x tai mieluiten ennakoin, ettei syty, vaikka en poistakaan hanskaa kädestäni kun vien tikun liekkiin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Poikasi vihaa itseään ja omaa huonouttaan. Ei varmaan ole liian vaikeaa ja vaativaa sinulle äitinä kysellä piirustuksesta enemmän ja huomioida pojan onnistumisia. Tuo jää loppuiäksi päälle ja se ei todellakaan ole hyvä juttu. Sinun tehtävänäsi äitinä on katkaista tuo kierre ja osoittaa parempi tie omilla toimillasi. Hanki tietoa, jotta osaat toimia oikein.

Hanki itse tietoa, ethän itsekään osaa minua enempää, jos et kerran voi sitä tietoa antaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se nyt vielä jotenkin ymmärtää, jos 13-vuotias suuttuu huolehtimisesta, mutta että mies. Tunsikohan piston sydämessään, koska oma huolehtimisensa on surkeaa minun huolehtimisiini verrattuna? Ei huomaa potentiaalisia vaaran paikkoja ja osaa kertoa lapsille niistä.

Ap

Sun lapsi on poika, eli sun mies tietää sen poikana pahoittavan mielensä erityisen paljon liiallisesta huolehtimisesta, koska se tekee sille infantiilin olon.

Se poika pahastui siitä, koska saa ilmeisesti koko ajan negatiivista palautetta autismin takia, niiden kanssa pitää erikseen varoa sitä ettei se saa negatiivista palautetta, koska se lakkaa välittämästä siitä ja turhautuu.

Kolmannekseen, se yrittää niillä piirustuksilla luoda yhteyttä sinuun, se ettet jaksa niitä saa sen tulkitsemaan asian niin ettet välitä siitä itsestä. Harrastatko itse mitään taiteita? Kaikki taide on sen taiteentekijän minuuden jatkumo.

Niin, kurjaa, ettääidin sanomana tuollainen huolehtiminen tekee infantiilin olon. Oma isäni varoitteli aikoinaan aina kaikesta vastaavasta ja pidin sitä fiksuna ja olin otettu, että hän kertoi minulle asioista, joista voi olla vaaraa, ellei pidä varaansa.

Minusta on huonoa vanhemmuutta jos näkee vaaranpaikan, eikä voi siksi sanoa mitään, koska toinen ei kestä realiteetteja että se ei vaan ole kivaa, jos tekokuituvaate nappaa liekistä ja roihahtaa.

Mitä tulee kuviin niin olen koittanut saada siitä yhteyden päästä kiinni, mutta en itse koe mitään yhteyttä, vaikka niitä piirustuksia selitettäisiin ja katseltaisiin kuinka. Ja siis poika puhuu käytännössä aina tuosta aiheesta, myös ilman piirustuksia, eli olen osaltani tehnyt sen, minkä osaan niiden kuuntelemisen suhteen. Mutta en osaa olla niistä sen kiinnostuneempi, kuin mitä olen. Käja en koe, että yhteyttä syntyy teeskentelemällä kiinnostunutta, toki joudun teeskentelemään koko ajan, paitsi ekat 2-3 minuuttia per kuva tai autoiluhetki, jolloin aiheesta puhutaan. No, autossa menee hetken pitempäänkin kiinnostuneena.

Ap

Ei millään pahalla, mutta olet itsekin autismin kirjolla.

Sun kannattaa hakea itsellekin apua.

Tunnistin ap:n kirjoitustyylin erään paljon palstalla kirjoitelleen tekstiksi, vaikka signeerausta ei ollut ja kirjoitustyyli oli nyt neutraalimpi. Osa maneereista ja tapa kokea maailmaa oli tallella siitä huolimatta. (Älä ap pahastu, meillä kaikilla on oma tapansa kirjoittaa ja myöskin maneereita, joista ei ehkä itse ole tietoinen).

Autismia en silti arvaisi lähteä netissä diagnosoimaan, varsinkaan kun sinulla ei taida olla diagnoosintekoon oikeutta.

Tuosta ap käsityksestä siitä miten kommunikoidaan lapsen piirustusten kanssa on ihan helppoa arvata, että se autismi on tainnut periytyä sieltä äidin puolelta.

Kukaan normaali ihminen ei kuvittele kommunikoivansa lapsen kanssa siltä pohjalta, että olisi jotenkin oikeasti kiinnostunut sen asioista ja sillä pitäisi olla jotain aitoja syviä tunteita kiinnostukseen sen lapsen asioita kohtaan, vaan normaali ihminen kommunikoi siltä pohjalta, että se luo yhteyttä siihen toiseen ihmiseen.

Ja kukaan ei myöskään varmaan oleta saavansa jostain palstalta oikeita diagnooseja, vai mitä... ap kannattaisi hankkia itselleen apua, tuo sen ongelma näkyy varmaan monilla osa-alueilla ja tekee tosiaan yhteyden toiseen autistiin melkein mahdottomaksi.

En tosiaan usko, että ap tai kukaan muukaan ottaa diagnoosiheittelyitä vakavasti.

Se ei nyt vaan ole a) ihan nettietiketin mukaista ja b) kertoo, että kirjoittaja ei ole vakavasti otettava, eikä hänellä ole tarpeeksi tietoa asiasta.

Avustajan (tms.) koulutuksella oleva ihminen arvaa diagnooseja mututuntumalla netissä. Lääkärin koulutuksen saanut ei tee sitä virhettä.

Kevyesti määrittelet myös ihmisen normaaliuden muutaman viestin perusteella (tämähän on sinänsä ihan ok, mutta ei kai normaali ihminen lauo tuollaisia keskustelussa, vai mitä?)

Määrittelet, että normaali ihminen ei ole oikeasti kiinnostunut lapsen kanssa kommunikoinnista muuten kuin yhteyden luomisen takia. Et voi määritellä normaaliutta ihan noin. Joku normaali ihminen hakee yhteyttä toiseen ihmiseen ammatillisesti, ja on kiinnostunut vain päämäärästä, vaikka toisen käytöksen muuttamisesta. Toinen, normaali, on kiinnostunut syvällisemmin sekä työssään että yleensä kommunikoidessaan.

Lapsi muuten tajuaa kiinnostuksen teeskentelemisen, usein jopa autismista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tunnistan tuon pojan mielenliikkeet. Muistuu mieleen oma lapsuus ja nuoruus ja äidin kaikenlainen holhoaminen ja selittäminen. Usein tuli tunne, että hän kuvittelee, ettei minulla ole aivoja ollenkaan, kun piti varoitella asioista, joita kyllä ymmärsin varoa ihan itsekin, sillä olen aivan normaaliälyinen ilman mitään diagnooseja. Ymmärrän, jos alle kouluikäistä varoitellaan milloin mistäkin, mutta että teiniä, se meinee vielä nytkin yli hilseen. Ei ihme, jos tuntee itsensä nolatuksi. Samanlainen tunne tuli, kun äidin piti selitellä itsestään selviä asioita kuin jollekin kahjolle. Eikö äideillä ole hienotunteisuutta, kun ehdoin tahdoin nolataan lapsi tai nuori.

Et kerro pojastasi muuta kuin että hänellä on autistisia piirteitä. Onko hän älyllisesti normaali? Osaako hän sanoittaa pettymyksen tunteitaan? Tuo piirustusten silppuaminen kertoo, että tunteiden sanoittamisessa lienee ongelmia. Pystytäänkö perheessänne ylipäätään puhumaan tunteista, niin positiivisista kuin negatiivisistakin. Tämähän on iso ongelma monissa suomalaisissa perheissä. Siis puhumattomuus. 

Miten hoidit koulun ja aamuheräämiset? Jos ymmärsit kaikesta kaiken ja vanhempasi pitivät sinuaihan tyhmänä, kun välittivät ja sanoivat asioista?

Ap

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikasi vihaa itseään ja omaa huonouttaan. Ei varmaan ole liian vaikeaa ja vaativaa sinulle äitinä kysellä piirustuksesta enemmän ja huomioida pojan onnistumisia. Tuo jää loppuiäksi päälle ja se ei todellakaan ole hyvä juttu. Sinun tehtävänäsi äitinä on katkaista tuo kierre ja osoittaa parempi tie omilla toimillasi. Hanki tietoa, jotta osaat toimia oikein.

Hanki itse tietoa, ethän itsekään osaa minua enempää, jos et kerran voi sitä tietoa antaa.

Ap

Lapsi on SINUN ja SINUN vastuullasi. SINÄ näet hänet ja SINUN on tunnistettava hänen ongelmansa. SINÄ olet hänen vieressään ja vain SINUN toimillasi on merkitystä. Olet luuseri, joka yrittää ulkoistaa kasvatustehtävänsä muille ja vieläpä keskustelupalstalla tuntemattomille. Häpeä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikasi vihaa itseään ja omaa huonouttaan. Ei varmaan ole liian vaikeaa ja vaativaa sinulle äitinä kysellä piirustuksesta enemmän ja huomioida pojan onnistumisia. Tuo jää loppuiäksi päälle ja se ei todellakaan ole hyvä juttu. Sinun tehtävänäsi äitinä on katkaista tuo kierre ja osoittaa parempi tie omilla toimillasi. Hanki tietoa, jotta osaat toimia oikein.

Hanki itse tietoa, ethän itsekään osaa minua enempää, jos et kerran voi sitä tietoa antaa.

Ap

Lapsi on SINUN ja SINUN vastuullasi. SINÄ näet hänet ja SINUN on tunnistettava hänen ongelmansa. SINÄ olet hänen vieressään ja vain SINUN toimillasi on merkitystä. Olet luuseri, joka yrittää ulkoistaa kasvatustehtävänsä muille ja vieläpä keskustelupalstalla tuntemattomille. Häpeä!

Noh noh, ei pidä hermostua, jos osoitat, ettet itsekään osaa ratkaista sellaista, mitä joku täällä miettii. Vaikka ilmeisesti tahdoit kommentillasi osoittaa itsellesi, että oot hyvä neuvomaan ja auttamaan.

Ap

Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.

Ja siis tosiaan lapsi ei ole muutenkaan ihan normaali, vaikka kirjoitin etusivulla niin, vaan autistisuus näkyy kaikissa siirtymisissä ja kaikessa, missä pitäisi hoitaa asioita itsenäisesti jos siihen kuuluu mukaan fyysistä liikkumista paikasta toiseen.

Ap

Käyttäjä34334 kirjoitti:

Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.

Ei toiminut. Et voi yksipuolisesti määritellä, että mielipide, jossa kivillä on ok leikkiä sisällä on muka fiksumpi, kuin mielipide, että kivillä EI SAA leikkiä sisällä. Sanoisin, ettäjälkimmäinen mielipide on jopa fiksumpi.

Ap

Käyttäjä34334 kirjoitti:

Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.

Se, onko kivillä ok leikkiä sisällä vai ei on mielipideasia, ja sanoisin, että osoittaa kyllä melkoista tyhmyyttä sallia kivillä leikkiminen sisällä. Varsinkin, kun kivet olivat isoja, rosoisia ja teräviä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autismin kirjoon kuuluva voi kokea sisäistä tuskaa jota ei osaa ilmaista sanoin ja joka ei muiden mietiskelyllä parane. Tietää ettei tule ymmärretyksi eikä kuulu joukkoon. Turhautuminen voi purkautua stressaavissa tilanteissa raivona itseä tai muita kohtaan.

Vaikea sanoa mitä itse olisin toivonut tuossa iässä kun oli kaikkein vaikeinta. En mitään lässytystä mutta en myöskään huomiotta jättämistä. Teillä sentään on ulkopuolista apua, sun ehkä kannattaisi kysellä ammattilaisilta enemmän ja a:lta vähemmän.

Ja ehkä kannattaisi lopettaa nuoren miehen ylisuojelu kuten tuo että tähtisadetikku voi sytyttää vaatteet palamaan.

Myönnän, että tilanne ei ollut vaarallinen, kun sanoin asiasta. Mietin vain, että on hankalaa, jos näitä pitäisi laittaa muistiin ja sanoa myöhemmin. Muistini on huono, en muista sanoa niistä. Kiitos kommentistasi, minua juurikin kiinnostaa asia pojan näkökulmasta, että koitetaan tukea se, mitä kyetään, ettei asia nostattaisi sitten aikuisena vieläongelmakuormaa, koska kukaan ei tajunnut. Tajuamme sen verran, että ongelmaa on ja jotain on, mutta emme, miten hoitaa asia niin, että lapsella ois helpompaa.

Ap

Sen vielä haluan sanoa, että jos ap:lla tai muilla on autismin kirjoon kuuluva, diagnosoitu tai diagnosoimaton lapsi, niin hätä ei ole tämän näköinen. Normaaliälyinen tai älykkäämpi nepsy tietää olevansa erilainen ja oppii tiedostamaan tunteensa ja hallitsemaan niitä, ehkä jopa paremmin kuin tavis joka sulautuu joukkoon tarvitsematta tarkkailla omaa käytöstä.

Tärkeintä on varmaan se että on turvallista ja osoitetaan välittämistä ja hyväksyntää vaikka lapsi kuinka potkisi vastaan. Saa ja pitää jättää yksin jos lapsi osoittaa haluavansa rauhaa.

Tää on mun omaa kokemusta. Ihmettelen, etteivät mun vanhemmat koskaan hankkineet ammattilaisapua mulle, joko psykiatria tai jotain manaajaa. Ette uskoisi jos tapaisitte mut nyt. Mutta edelleen suosittelen kääntymään ammattilaisten puoleen.

Käyttäjä34334 kirjoitti:

Ex-miehesi tuntee lapset paremmin, koska hän asuu lasten kanssa ja sinä tapaat heitä vain satunnaisesti. Luota häneen, hän toimi fiksummin siinä kivikissajutussakin.

Vain idiootti puoltaa kivillä leikkimisen sisällä, kun on OMA PIHA, jossa kivet saavat olla rauhassa ja jossa VOI AIVAN YHTÄ HYVIN LEIKKIÄ NIILLÄ, kuin sisällä, kun ei asuta missään fakin kerrostalossa. Mutta ethän sä tätäkään tajua. Tyhmä, kun olet.

Ap