Miten saan mieheni pettämään?

[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:04"]Mieheni on idiootti, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Yksinkertaisimmatkaan arkiaskareet eivät häneltä onnistu, ja luonteeltaan on vässykkä. Eikä edes erityisen komea.

Olen jo tajunnut, että tein virheen mennessäni hänen kanssaan naimisiin, ja meillä on yhteinen lapsikin. Olin liian nuori tämän päätöksen tehdessäni, ja olin enemmänkin rakastunut ajatukseen sitoutumisesta ja kodin leikkimisestä kuin itse mieheen. Minulla oli myös kova vauvakuume joka vaikutti päätöksiini, mutta lastani en kadu - hän on juuri niin ihana kuin taapero vain voi olla.

Tunteeni miestä kohtaan ovat kuolleet, haluaisin vain koko suhteesta eroon. En kuitenkaan voi "vain lähteä". Avioero on iso juttu, ja näen sen omalla kohdallani epäonnistumisena. Meidän suvussa ei ole eronneita juuri ollenkaan, vaan kaikki solmitut avioliitot ovat kestäneet läpi vuosikymmenten. Nolottaa olla se ensimmäinen.

Pelkkä idiootti mies ei siis riitä eron syyksi, vaan pitäisi olla joku oikea kimmoke, niin ettei tarvitsisi selitellä ja perustella lähtöä loputtomiin. Mieheni ei juo, ei hakkaa, ei polta, ei puhu ilkeästi...ei tee oikeastaan MITÄÄN. Sen kun olla möllöttää. 

Tässä vaiheessa voisin hyvinkin mukautua johonkin avoin suhde-juttuun, minua ei kiinnostaisi eikä loukkaisi vaikka näkisinkin mieheni jonkun muun naisen kanssa. Parasta olisi kuitenkin, jos hän ratkeaisi pettämään - siinäpä syy erolle, jota kukaan ei voisi kiistää. Miten saisin mieheni pettämään minua?

Ja joo, olen ilkeä, olen paska, olen provo. Kaikki on kuultu, sanokaa mitä tahdotte. Tässä vaiheessa sitä vain jotenkin kyynistyy. 

[/quote]

Olet harvinaisen yksinkertainen nauta. Miehesi ansaitsee todellakin parempaa.

Paljon fiksumpaa on erota ilman erityisiä syitä ja todeta, että näin tässä vain kävi, kuin odottaa tai jopa provosoida toinen antamaan syy eroamiselle. Eikö se olis ok, että kummatkin voivat elää vielä pitkän elämän onnellisena jonkun toisen kanssa? Tulee mieleen, että haluatko vielä marttyyrinkruunun?

Miten olisi, että ottaisit vastuuta tekemistäsi ratkaisuista. Olet päättänyt tehdä juuri tämän miehen kanssa lapsen, joten elä sen päätöksen kanssa. Ei ole miehen tai lapsen vika, että yhtäkkiä heräät ajatukseen ettei se ollutkaan mitä halusit. Kasvatatte lasta yhdessä miehen kanssa ja yrität kaikkesi, että yhteiselämä olisi suht mukavaa. Kun lapsi isompi, eroat, jos vielä olet samaa mieltä.

[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 07:47"]

Näinhän se menee, että uskollisten miesten naiset toivovat että mies pettäis. Ei petä kirvelläkään. Toiset kärsii siitä, että mies pettää mennen tullen, ja ovat silti miehensä kanssa kiltisti yhdessä.

[/quote] :-D Niin totta! Olen ollut mieheni kanssa yli 16 vuotta ja suhde on arkipäiväistynyt niin perusteellisen läpikotaisin, etten välttämättä edes halua siitä enempää. En halua tehdä suhteen eteen enää töitä, vaan tuntuu, että tämä kortti on katsottu jo mikroskoopillakin ja siitä ei saa mitään irti. Mutta suhde jatkunee toistaiseksi normaaliin arkipäiväiseen tapaansa ja en ole pettämässä miestäni vaikka olenkin ajatellut, että en myöskään jätä kurkistamatta jos joku mieltä kihertävä tilaisuus tulee. Mietin sitten mikä on parasta ja en tee hätiköityjä päätöksiä. Haaveilua en lopeta ikinä, olen kuitenkin vasta 40 vuotias.

t. se yksi alkupään vastaajista, numeroa en muista

Sen siitä saa kun kakarat alkaa leikkiä kotia. Tee miehellesi palvelus ja kipitä takasin äidin helmoihin kasvamaan vielä seuraavat kymmenen vuotta.

Uskomaton tyyppi, ei voi muuta sanoa.... -_-

[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:17"]

[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 22:09"]

Mitä jos vain otat eron? Jos täytyy muille selitellä, niin eikö se riitä, että kasvoitte erilleen? Eroja tulee ja menee. Ikävää jos jäät suhteeseen, jossa et halua olla.

[/quote]

Se olisi kieltämättä varmasti reiluinta. Olemme kuitenkin olleet yhdessä vain nelisen vuotta joista naimisissa kaksi, eli tämä on ollut suht nopeaa toimintaa, ja ennen kuin menimme naimisiin moni varoitteli minua menemästä naimisiin liian nuorena. En kuunnellut, ja näinhän siinä kävi. Hävettää aivan kamalasti, että ne ihmiset olivat oikeassa, ja pelkään mitä he sanovat kun kuulevat erosta. 

Mutta toisaalta, en myöskään voi tuhlata elämääni suhteessa jossa inhoan olla, kun avioliittovuosia olisi parhaimmillaan jäljellä ainakin 50. Vaikeaa.

-AP

[/quote]

Okei, nyt WOU WOU WOU WOU... Peli poikki! 

Nyt on itsetutkiskelun paikka, sinulle siis. Olet jo hyvin tiedostanut sen, miksi päädyitte miehen kanssa yhteen. Tämä on hienoa. Suruksesi olet huomannut, ettei rahkeet elinikäiseen suhteeseen riitäkään. NYT paina mieleesi, että älä ikinä, siis IKINÄ enää tee samaa virhettä uudestaan. 

Ennen kaikkea yritä päästä kiinni siitä, miksi olet kaikkimullehetinyt-tyyppinen. Ja jos sen ratkaisun keksit, tule kertomaan se tännekin. Minä nimittäin kärsin samasta ongelmasta.

Kuinka nuoria olitte kun aloitte olla yhdessä?

Minulla on samanlainen tausta kuin mikä sinulla on tilanne, paitsi en ehtinyt hankkia miehen kanssa lasta. Menin naimisiin 18-vuotiaana ensirakkauteni kanssa kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Se oli iso virhe, sillä silloin kuvittelin että suurempaa rakkautta ei olisikaan ja se tulisi kestämään loppuiän. Lisäksi minullakin oli hirveä vauvakuume ja olin sinun tapaasi niin ikään rakastunut ajatukseen vauvoista, kodista, miehestä, sitoutumisesta.

Miehessäni ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta parin vuoden avioliiton jälkeen tajusin, että liitto ei toimi. Tämä mieheni oli jokseenkin samanlainen kuin nykyisesi, kuvauksesi perusteella. Kunnon mies - ehdottomasti. 

Kun ero sitten tuli (minun aloitteestani), kävi se siten, että lopulta rakastuin palavasti uuteen mieheen. Tämän miehen matkaan lähdin enkä perään katsonut. Olin 20v ja huumaantunut siitä vapaudesta, jonka sain takaisin. Jollain tapaa elin nuoruuteni vasta silloin kunnolla. Ero oli todella ikävä ja sain paljon vihaa ja halveksuntaa niskaani (syystäkin) mutta se oli lopulta sen arvoista koska en ollut ollut avioliittoon valmis vaikka niin olin kuvitellutkin. Olin henkisesti kakara..

Elämässä on kuitenkin karma. Vauvakuumeeni puski takaisin ja ajatus ja sitoutumiseen rakastumiseni puski takaisin. Minulla oli päässäni käsittelemättömiä asioista, ahdistusta, läheisriippuvuutta, ja kuvittelin että liitto ja perhe on se mikä tarjoaa minulle lopullisen rauhan. Aviouduin uudestaan (tämän miehen kanssa johon syvästi rakastuin ja karkasin entisestä liitostani) 24-vuotiaana, eli neljän vuoden seurustelun jälkeen. Siitäkös helvetti lähti irti. Mies petti minua kierteessä, ja oli pettänyt jo seurusteluaikana, sekä varsinkin sinä aikana kun olin raskaana. Ja näistä pettämisistä ei ollut mitään hajua, kunnes niitä alkoi vähitellen tippua tietouteeni. Ensin kiistin kaiken, ei se voinut olla totta. Lopulta alkoi tulla kauheita riitoja, lopulta kotona oli kamala tunnelma koko ajan.

Näinä aikoina tajusin sen, miten hyvä aviomies numero 1 oli ollut mulle. En haikaillut häntä takaisin, koska hän ei ole mua varten, mutta tajusin sen, että olin tehnyt pahan virheen myös mies 2 kanssa. 

Lopulta en voinut enää muuta kun pakata kamani ja lähteä lapsen kanssa liitosta 2. Itsetuntoni meni täysin, kärsin syvästä masennuksesta ja pelkäsin miehiä. Se avioliitto kesti vuoden, yhden vuoden. Virallisen eron saan vasta kesällä.

Nyt olen 26-vuotias. Tajuan sen, että minussa on jotain vikaa. Minun täytyy ratkaista asioita mielessäni. Elää elämääni. Löytää ratkaisu muualta kuin miehestä, sitoutumisesta yms. Olen todella ulalla, mitä pitäisi tehdä.

Pahoittelen että viestistäni tuli pitkä ja sekava, mutta minun oli pakko kirjoittaa tämä oma tarinani tänne. Ehkä se herättää joitain ajatuksia ja voit miettiä vielä uudestaan mitä todella tahdot. :) Muista myös tutkailla sisintäsi ja olla itsellesi rehellinen. Muuten olet kohta uudestaan (ehkä) jossain ongelmissa...

Toivon sinulle parasta, koska päätös erosta on raskas varsinkin jos miehessä ei ole mitään vikaa. Sinun kannattaakin harkita sitä asiaa tarkkaan. Muista, että et voi koskaan kontrolloida sitäkään, mitä seuraavissa mahdollisissa ihmissuhteissasi tapahtuu. Esimerkiksi saatat päätyä yhteen miehen kanssa, joka ei ole yhtään niin hyvä kuin nykyisesi, ja sekin liitto saattaa hajota. Paljonko olet valmis ottamaan häpeää vastaan ja epäonnistumaan? Minä jos kuka tiedän häpeästä paljon. Häpeän erityisesti viimeisimmän liittoni hajoamista, vaikka siinä mies olikin kroonisesti pettäjä. Häpeän sitä, koska se oli jo toinen liittoni, siinä oli lapsikin ja minä oikeasti luulin että se kestäisi aina. Haluatko siis ottaa sen riskin, että olet jonain päivänä kuten minä?

Nyt lopetan paasaamiseni. :)

-Dawn-