Mitä suihkusaippuaa käytät?
Onko joku tietty merkki tai tuoksu? Vaihteleeko vuodenaikojen mukaan? Itselläni käytössä perus-Dove, mutta tekisi mieli kokeilla muuta, valinnanvaikeus vaan on esteenä.
Kommentit (303)
Tämä on tosi vaikea kysymys, josta on keskusteltava avoimesti mitään salaamatta. Tetrasodium EDTA, kuinka turvallista sen käyttö on? Tai vaikkapa Prunus Amygladus Dulsis Seed Extract, mikä on vielä turvallinen päivittäin käytetty määrä? Kuka näistä asioista uskaltaa puhua ja mitään salaamatta kertoa koko totuuden? Kuinka monen tuotteen kehittelyssä on käytetty eläinkokeiden lisäksi myös ihmiskokeita, useimmiten sellaisilla ihmisillä, joille ei ole edes kerrottu sitä, että testataan jokin aineosan turvellisuutta tai turvattomuutta d50-altistuksen rajan löytämiseksi? Kaikkihan suihkusaippuoita käyttävät suomalaiset tietävät, mihin d50 viittaa, sehän tietysti on altistus, josta vielä puolet altistuneista selviää hengissä. Tällä tapaahan on tutkittu mm radiaktiiviselle säteilylle altistumista. Ne kokeethan olivat suuressa suosiossa ydinaseiden lapsuudessa. Ihminen on keksinyt käyttää radioaktiivisuutta ihon valkaisemiseksi ja varmaan myös ruskettamiseksi. -Suomessa jo vanha kansa käytti mäntysuopaa suihkusaippuana, sillä sai hyvin pestyä pois luteet ja täit. Satiaisista ei ole varmaa tietoa.
Treaclemoon "Fresh Mint Tingle"
Mitä? Nyt tuli kunnon ravistelu sille, miten erilaisia ihmisiä onkin. Et osaa päättää, mitä suihkusaippuaa voisit kokeilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä suihkusaippua nyt sattuu milloinkin olemaan tarjouksessa, siis kuitenkin laatutuote, ei mitään kolmen litran kanisteria halvalla.
Sun laatusaippuassa ja kanisterisaippuassa on sama vaikuttava aine.
No ei ole. Mies osti ison kanisterin motonetistä tai vastaavasta, ja on muuten tujua tavaraa! Koostumuskin on sellaista ällöä klimppistä hyytelöä.
Jostain syystä mieskään ei käytä ostamaansa saippuaa, eikä ole enää myöskään valittanut että ostamani saippua on liian kallista :)
Tekeepaiseita kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fairy Original. Pesen sillä myös hiukset. Näin on ollut jo yli vuoden, muistaakseni.
Fairy Original
1. Hajusteita
2. Methylisothiazolinone (Kuuluu yleisimmin allergiaa aiheuttaviin säilöntäaineisiin. Bakteereita tappava aine.)
3. Phenoxyethanol (Säilöntäaine ja bakteereita tappava aine.)
Tuolle kakkoselle olen allerginen.
Tuota kakkosta käytetään ihan yleisesti mm. luonnonkosmetiikassa säilöntäaineena. Kolmonen tosiaan on pahis.
kfkfkfk kirjoitti:
Tekeepaiseita kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fairy Original. Pesen sillä myös hiukset. Näin on ollut jo yli vuoden, muistaakseni.
Fairy Original
1. Hajusteita
2. Methylisothiazolinone (Kuuluu yleisimmin allergiaa aiheuttaviin säilöntäaineisiin. Bakteereita tappava aine.)
3. Phenoxyethanol (Säilöntäaine ja bakteereita tappava aine.)
Tuolle kakkoselle olen allerginen.
Tuota kakkosta käytetään ihan yleisesti mm. luonnonkosmetiikassa säilöntäaineena. Kolmonen tosiaan on pahis.
siis toisinpäin!!!!
Rexona ja joku adidas jutska tuol kylppäris tais olla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lactoline tai vastaava hajusteeton
Onko tää ihan kirjaimellisesti hajuton (esim. LV:n käsisaippua ei ole)? Tekis mieli kokeilla.
Tässä toinen Lactolinen käyttäjä. Mun nenään ei haise, mutta ei varmasti ole olemassa asiaa, jossa ei olisi ominaistuoksua.
Minäkin käytän Lacto line hajusteetonta nestesaippuaa, ei jää iholle siitä mitään tuoksua. Lacto linella on myös kevyesti hajustettu versio melkein samanlaisessa pakkauksessa.
Meillä Yrjönkadun saunalla tuppaa aina välillä saippua tippumaan ja sen jälkeen onkin menoa. Eli mahdollisimman liukasta saippuaa käytän.
Swipe Naturcare Body Classic. Sopii kuivalle iholleni.
Linna syreenintuoksuinen suihkusaippua on nyt. Ostin sen reissussa kun unohtui ottaa oma mukaan. Yleensä en osta suihkusaippuoita, koska saan usein jouluna ja syntymäpäivänä lahjaksi suihkusaippuaa tai -geeliä jotka riittää sitten vuodeksi, ja tämä sopii oikein hyvin. Palasaippuaakin on joskus. Vartalon iho ei ole mulla kovinkaan herkkä tai herkästi kuivuva joten riittää että on joku pesevä aine enkä kiinnitä kauheasti edes huomiota mitä merkkiä on tai mitä sisältää. Tykkään hedelmäisistä ja kukkaisista tuoksuista mutta kaikki olen käyttänyt mitä on tullut lahjaksi.
Muutamia erilaisia on. Hajusteeton Lactacyd/lactoline intiimihygieniaan, lisäksi yksi hajusteeton suihkugeeli ja pari erilaista palasaippuaa (luonnonkosmetiikkaa, en muista merkkiä). Ylellisiin hetkiin minulla on hajuvesiin sopivat suihkutuotetteet (Chanel, Guerlain).
Suosin aina hajusteettomia hygieniatuotteita (ja pyykkituotteita). Tuoksu tulee sitten hajuvedestä.
Nuo kanisterit tosi hyviä. Meillä aina 3litran Pisara hajusteeton käsisaippuana. Ei kuivata vaikka pakkanen paukkuu.
Evolven suihkugeeliä. Ei kuivata.
No siitä palasaippuasta jää iholle heti huuhtelun jälkeen sellainen narisevan puhdas tuntu. Se kyllä katoaa minusta pian, viimeistään kuivatessa. Käsiin en huomaa tätä tuntua jäävän
LV biohajoava suihkusaippua. Muuta biohajoavaa en lähi-Prismasta löydä?
Veteen liuotettua himalajansuolaa. Hävittää tuoksut (luonnon desinfioija) ja kosteuttaa ihoa.
Dove Beauty Bar ei jätä mitään tunnetta iholle, se ei tosin olekaan ihan perinteinen palasaippua (hellävaraisempi, kosteuttavampi ja matalampi ph-arvo.)
Perinteiset palasaippuat jättää jonkinlaisen tunteen iholle, joka ainakin itsellä häviää kun iho kuivaa. Muistelen tutkineeni netistä, että se olisi joku rasvainen ainesosa joka ko. ilmiötä aiheuttaa.