Mikä on elämäsi suurin pettymys?

Vierailija kirjoitti:

Petyin kun 20 kesäisenä kloppina tulin jätetyksi silloisen tyttöystäväni toimesta. Voi jeesus, kun ihminen voi hajotakin palasiksi erosta.

Tästä on 13 vuotta aikaa. Se on ollut suurin pettymys ja mihin viemäriin sen mun elämän lopulta vei. Mutta se on toinen tarina.

Ja jotkut kehtaavat vähätellä nuoruuden rakkauksia ja niiden päättymisestä tulevia ongelmia...

Kyllähän se on se, ettei ole koulutusta vastaavaa työtä. Tosin kun vertaa Ammattivalittajaan, hän kertoo ettei ole koulutustakaan, kai voisi olla huonomminkin. Voin sentään miettiä syvällisiä raskaan toistotyöni sivussa.

Kyllähän se on se, ettei ole koulutusta vastaavaa työtä. Tosin kun vertaa Ammattivalittajaan, hän kertoo ettei ole koulutustakaan, kai voisi olla huonomminkin. Voin sentään miettiä syvällisiä raskaan toistotyöni sivussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset.

Minut kiusattiin pilalle, nyt olen matalasti koulutettu, ihmisarka pitkäaikaistyötön,joka ei uskalla mennä edes kuntosalille.

Odotan, että vielä 13v,että nuorin lapsi 18v ja sitten lopetan elämäni.

N35

Oletko käynyt kunnon terapiassa? Ja kokeilut kaiken mahdollisen? Miksi annat ilkeille ihmisille niin paljon valtaa elämäsi suhteen?

Kunnon terapiaan ei noin vain mennä.

Ala mitä opiskelin yliopistossa piti olla työllistävä. Joo olen tehnyt koko elämän kaikenlaisia töitä, raatanut opintojen eteen ja illat käyttänyt työn tekoon. Sain hyvät harkkapaikat, on oman alan työkokemusta, valmistuttuani en saanut kuin ei oman alan töitä ja piti muuttaa määräaikaisen työn perässä vaikka mies jäi toiselle paikkakunnalle. Työpaikka osoittautui painajaiseksi ja kun määräaikaisuus päättyi niin olen nyt ollut työttömänä enkä tule valituksi töihin mitä haen. Eli koulutukseen ja työhön panostuksesta huolimatta olen työtön. Lapsiakaan ei uskalla tehdä tähän pätkätyö viidakkoon eikä ostaa taloa. Elämässä voi jäädä luu käteen vaikka kuinka panostaisi unelmiensa eteen.

Ihmiset ylipäätään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitsin väärän miehen. Kitkutellaan eteenpäin mutta ei tämä kivaa ole.

Kaiken muun olen saanut, ihanat lapset, hienon uran, rahaa ja menestystä, kauniin kodin, unelmalomia, asumista ulkomailla jne.

Vaikka erottaisiin, en silti saa ikinä kokonaista perhettä paremman miehen kanssa.

Miksi et eroa? Särkyykö kulissit, kokonaisen perheen tekoihanne?

Olen eri.

On varsin iso kynnys erota, jos on lapset. Tuntuu, että silloin ajattelee vain itsekkäästi itseään, eikä lasten tunteita. Tuskin kovinkaan moni jatkaa vain siksi, että kulissit olisi kunnossa. Kyllä se vastuuntunto lapsista on yleensä se suurin syy jatkaa epätyydyttävässä suhteessa.

t.mies

Ymmärrettävä, mutta vajaa näkökanta. Vastuullista on myös antaa esimerkki hyvästä parisuhteesta, eikä vaan tyytymisestä lapsille. Erohan se tulee loppujen lopuksi kun lapset muuttavat pois. Ja voihan sitä elää avoimessa suhteessakin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo alle kouluikäisestä lähtien ihaillut pitkähiuksisia brunetteja. Olen aina pitänyt klassisesta tyylistä, korkokengät, huulipuna ja pitkät (miel. tummat) hiukset. Minulla on ollut kohtuullisesti seurustelusuhteita ja nykyisin olen perheellinen. Mutta vain kerran on ollut em. tapainen ihastuttava nainen. Puolen vuoden suhde, mutta hän oli tuolloin varattu ja homma loppui. Lapsena ja nuorena pidin itsestään selvänä, että aikuisena minulla olisi sellainen nainen. Useita yritin, mutta ei onnistunut. Joten piti tyytyä niihin, joiden kanssa suhde käynnistyi.

Itku pääsi.

Vagina. Nuorena reppanana haksahdin ensimmäiseen naiseen jolta sain. Sen erehdyksen vuoksi taloudellinen tilanteeni on edelleen huono.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset.

Minut kiusattiin pilalle, nyt olen matalasti koulutettu, ihmisarka pitkäaikaistyötön,joka ei uskalla mennä edes kuntosalille.

Odotan, että vielä 13v,että nuorin lapsi 18v ja sitten lopetan elämäni.

N35

Oletko käynyt kunnon terapiassa? Ja kokeilut kaiken mahdollisen? Miksi annat ilkeille ihmisille niin paljon valtaa elämäsi suhteen?

En ole käynyt. Ei ole varaa.

Mun elämä on 90% kotona oloa, mitä nyt pakolliset kauppareissut.

Aina joku kiusaaja ollut työharjoittelu paikassakin.

Alkoholi helpottaa, silloin olen rohkea ja uskallan puhua ihmisille.

N35

Olisin päässyt hyvään jenkkiyliopistoon opiskelemaan, mutta ei ollut varaa mennä vaikka yritin kaikkeni. Jouduin jäämään suomeen ja aloittamaan työn tehtaassa, suomen kokeet meni masennuksen takia pilalle, kun itkin pääsykokeissa koepaperit märiksi.

Vierailija kirjoitti:

Työkyvyttömyys ehdottomasti. Vammauduin onnettomuuden seurauksena eikä käynyt mielessäkään että sellaisesta ei voisi toipua entiselleen. Hirvittävä pettymys, tuntuu kuin elämältä olisi pudonnut pohja kokonaan. Luultavasti olen myös masentunut tämän kaiken seurauksena. Olen miettinyt itsemurhaa mutta en voi tehdä sitä lasten vuoksi. Olen tämän seurauksena yhteiskunnalle pelkkä rasite vaikka olin pyrkinyt aina aivan muuhun.

Tällaisia tilanteita varten yhteiskunnan turvaverkko on rakennettu, joten älä koe syyllisyyttä olemassaolostasi. Et itse valinnut vammautumistasi.

Elämäni rakkaus antoi kieltävän vastauksen kosintaan. Lähes 10 vuoden seurustelumme loppui siihen järkytykseen. Veistä haavassa kiersi vielä jälkikäteen se, että hän meni naimisiin toisen kanssa lyhyen seurustelun jälkeen.

Minä ja koko elämä. Kaikki on mennyt täydellisen pieleen viimeiset 30 vuotta eikä tätä vahinkoa voi enää korjata. Ei ole voinut enää vuosiin. Jotenkin sitä nuorempana uskoi, että tietenkin kaikki menee hyvin, elämä kantaa ja asiat järjestyy, mutta ei se vaan niin mene vaan kaikki voi tosiaan mennä pieleen pysyvästi. Sitten yhtäkkiä  sitä vaan havahtuu, ettei vaan enää olekaan aikaa mihinkään itselle tärkeään eikä siten enää edes elämänsä muuttamiseen itsensä näköiseksi.

N45

Vierailija kirjoitti:

2 lapsistani kehitysvammaisia.

Pettymys?

Ennemminkin kannattaisi opetella ajattelemaan, että kaikille ei kehitysvammaista lasta anneta! Heidän vanhempanaan olo voisi olla ihan erityistehtävä, johon kelpuutetaan vain harvat ja valitut!

Se että olen 48v ja yksin. Ei pitänyt mennä näin.

Tuon lisäksi tuli korona joka tuhosi sen hataran pohjan jonka olin rakentanut ja osoitti totaalityhjyyden. Elämässäni on vain tyhjää kun vietiin kuntosali ja kirjasto sekä pakotettiin lenkkeilemään 2 tuntia päivässä tai oikeammin 4 koska mitään muuta et saa tehdä mikäli kotoa pois haluaa etätyöläinen. Aiemmin lenkkeily kiinnosti, nyt ei kiinnosta lainkaan koska vain sitä saa tehdä.

Vaatimatonta elämää viettänyt kuten harrastuksista voi päätellä ja kun ne vietiin yhdellä poistolla elämästä, se tyhjyys joka iski, ei ole sanoja kuvaamaan.

Joku muukin sanoi tehneensä kaiken "oikein" elämässä. Niin minäkin. Ja tässä tulos. Yksin kotona ilman harrastuksia.

Äitini äkillinen kuolema. Oma sairastuminen.

Lapsuus. Lahjakas monella tapaa ja rauhallinen lapsi. Halus urheilla ja leikkiä. Selkään tuli joka päivä turhaan ja koskaan sinusta ei tule mitään oli motto. Aitoa rakkautta ja läheisyyttä ei saanut. Tuli siltikin jotakin mutta heikon itsetunnon ja tietynlaisen turvattomuuden se jätti.

Vierailija kirjoitti:

Vähän vaikuttaa siltä, kun näitä lukee, että suurella osalla on vain vaikea sietää pettymyksiä ja jatkaa niistä eteenpäin. Ymmärrän tuon, että jos omalle kohdalle on tapahtunut esim. hoitovirheistä johtuva vammautuminen, niin se on hyvin vaikea asia, mutta teille muille, jotka jotka olette tulleet petetyksi tai jätetyksi tai irtisanotuksi jo vuosia sitten ja katkeruus on pilannut elämänne jopa vuosiksi, niin voisin sanoa vain että sellaista elämä on ja nuo ovat ihan sellaisia ikäviä, mutta ei ylitsepääsemättömiä tai ratkaisemattomia asioita. Elämässä tulee pettymyksiä, mutta niistä on mentävä eteenpäin. On minutkin petetty ja jätetty, moniakin kertoja, irtisanottu myös, n. 3 kk menee itkussa ja vihassa ja surussa elämästä haaskuuseen yleensä noissa tilanteissa, mutta sitten pitää jo nousta ja jatkaa eteenpäin. En muistele tai yleensä sen jälkeen edes muista, että jotain ikävää on tapahtunut. Elämä palaa ennalleen. Vain siten asian saa korjaantumaan ja löytää ja antaa mahdollisuuden tulla jotain parempaa tilalle.

Kestipä kauan ennen kuin ensimmäinen omahyväinen näpäyttelijä pelmahti paikalle.

Jos sinä et kerran muistele ikäviä tapahtumia, mitäs helvettiä sinä änkeät ketjuun jonka otsikko selvästi kertoo että täällä muistellaan ikäviä tapahtumia? No minä kerron miksi. Haluat kehua itseäsi ja mitätöidä muita. Mistä tuo tarve tulee, jos kerran pääset yli vastoinkäymisistä 3 kuukaudessa?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset.

Minut kiusattiin pilalle, nyt olen matalasti koulutettu, ihmisarka pitkäaikaistyötön,joka ei uskalla mennä edes kuntosalille.

Odotan, että vielä 13v,että nuorin lapsi 18v ja sitten lopetan elämäni.

N35

Sori nyt tämänkin unelman viemisestä mutta vanhemman itsemurha vaurioittaa myös aikuista lasta ja tuottaa sukupolvien mittaiset vaikeudet. Älä ole luuseri ja tee sellaista. Voit vielä monella tapaa parantaa elämääsi ja olla äiti lapsillesi.