Miksi pieni osa miehistä saa suurimman osan naisista?
Tarkoitan tällä sitä, että ns. naismagneetteja, joilta puuttuu tyypillisen miehen epätoivoiset käytösmallit, on vain hyvin pieni osa miehistä. Nämä miehet saavat baarista ja muualta hyvännäköistä seuraa kohtuullisella vaivalla ja välillä vain ilmestymällä paikalla.
Eivät nämä miehet ole välttämättä NIIN erityisiä, vaan heillä on jonkinlaiset monopolimarkkinat, koska suuri osa miehistä aiheuttaa naisissa lähinnä välinpitämättömän olankohautuksen tai suoranaista kuvotusta. Miksi enemmistö miehistö joutuu luottamaan tuuriin tai ottamaan valtavan määrän pakkeja naisen etsinnässä? Yhteiskuntamme opettaa järjestään miehille täysin vääriä käytösmalleja naisten suhteen. Jo lasten piirretyt, aikuisten ohjelmista puhumattakaan ovat täynnä viestejä, joissa kaunis nainen asetetaan jalustalle:
- Mies käyttää naisen hurmaamiseen kauhean määrän rahaa ja vaivaa
- Poikajoukko kilpailee tytön suosiosta näyttämällä tälle taitojaan kilpaa ja kampittamalla toisiaan
- Nainen on yleisesti jonkinlainen palkinto, jonka eteen mies on valmis kokemaan kaikenlaista nöyryytystä
- Mies anelee naista treffeille alistettuna ja nöyränä
Näitä voisi listata vaikka kuinka paljon. Päinvastaisia esimerkkejä en juuri keksi. Hyvin harvassa ovat mieshahmot, jotka toimisivat naisten kanssa terveellä itsetunnolla, alentamatta itseään.
Kommentit (150)
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 16:05"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 16:03"]
Joku on aidosti sitä mieltä, että 100 kg bodari, jonka rasvaprosentti on alle 10, on läskimpi kuin alemman BMI:n nainen, jonka rasvaprosentti on 50?
[/quote]
Okei... vähennä sitä roinan vetämistä, kun ei näytä menevän perille.
Kukaan ei ole sitä mieltä, usko nyt.
[/quote]
Jos roinalla tarkoitat rautaa, niin sitähän on tarkoitus vetää vain enemmän. Siksihän puntilla käydään.
En tiedä, millaisia henkilökohtaisia ongelmia sinulla on ymmärtämisen & oppimisen saralla, mutta yhtä hyvin voisit jossain käydä väittämässä, ettei kaksi kertaa kaksi ole neljä. Jotkut tietty saavat tällaisestakin kiksejä.
Höpsis ap, ihan samalla tavalla jotkut naiset imee suurimman osan miehistä. Joillekin on jonoksi asti, ja joillekin vain vaivalla löytyy joku kelpuuttaja.
Parhaat miehet ja parhaat naiset onkin yleensä varattuja.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 14:51"]
Tää on niin tyypillistä. Mies ei edes tiedosta, etteivät kaikki naisetkaan joudu tyrkkimään ihailijoita kepillä pois. Miehelle vanhat ja rumat naiset ovat näkymättömiä, mutta hän jaksaa itkeä, miksi ne naiset, jotka hän suostuu näkemään (eli nuoret, kauniit, jotka käyttävät runsaasti rahaa vaatteisiin, meikkeihin ja hiuksiinsa), eivät ole kiinnostuneita muista kuin oman tasoisistaan miehistä.
Viesti kaikille moisille valittajamiehille: lakkaa kertomasta minulle, miten helppoa minulla naisena on, kun ihailijoita änkeää iholle jatkuvasti! Miehet eivät edes näe minua, paitsi silloin kun haluavat itkeä olkapäätäni vasten, miten kovin rankkaa on olla mies!
[/quote]
Rumaa ja lihavaa naista ei vain tarvi mihinkään.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 16:09"]
Ei niitä nimenomaan eritellä, koska ainoa tilasto, mitä aineistoissa käytetään on BMI. Eli satunnainen otanta ihmisistä ja heidän BMI lasketaan.
Vai luuletko, että tilastoon kelpuutetaan vain kehonkoostumusmittauksen läpikäyneet ihmiset, joiden kohdalla on varmistettu, ettei lihasmassaa ole erityisen paljon?
Määritelmän mukaan on ylipainoinen, jos BMI ylittää 25. Siinä ei katsota millään tavalla, johtuuko tämä ihrasta vai lihaksesta. Kas juuri tämän vuoksi BMI on niin surkea tapa määritellä ihmisiä.
[/quote]
Kyseessä on lihavuustutkimus, joten tutkimuskohteet ovat olleet lihavia. Päällepäinkin pystyy hyvin pitkälti sanomaan, muodostuuko ihmisen massa lihaksista vai läskistä. Ja luuletko todellakin, että tutkimus on tehty vain käyttämällä tutkittavaa puntarilla ja mitattu pituus? Ei ole.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 16:14"]
Jos roinalla tarkoitat rautaa, niin sitähän on tarkoitus vetää vain enemmän. Siksihän puntilla käydään.
En tiedä, millaisia henkilökohtaisia ongelmia sinulla on ymmärtämisen & oppimisen saralla, mutta yhtä hyvin voisit jossain käydä väittämässä, ettei kaksi kertaa kaksi ole neljä. Jotkut tietty saavat tällaisestakin kiksejä.
[/quote]
Joo, en tarkoita roinalla rautaa...
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 13:21"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 13:13"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 12:51"]
Tästä tulee nyt vähän sellainen olo että kyse on jostain kylän kuumimman mimmin hurmaamisesta. Ei meidän tavallisten naisten hurmaamiseen tarvita kuin aitoutta. Minä en ole koskaan leikkinyt prinsessaa jota pitää valloittaa. Mutta on niitäkin.
Tämä ap:n ruikutusvirsi on niin tuttu huikaisevan kaunista naista tavoittelevan tavallisen tallaajamiehen suusta.
[/quote]
Ei, kyse on siitä että keskivertomiehen on vaikea saada naista, joka on ulkonäöllisesti samaa tasoa hänen kanssaan. En todellakaan puhu mistään Megan Foxeja kuolaavista pullukkamiehistä. Suurin osa naisista ihastuu harvalukuiseen määrään ns. alfauroksia ja muut elävät ns. sattuman varassa, elleivät halua etsiä selvästi itseään huonomman näköisiä naisia.
[/quote]
Nuoret naiset on paljon paremman näköisiä keskimäärin kuin nuoret miehet. Joka vuosikurssilla on muutama kaunotar ja loputkin on ihan hyvännäköisiä, mutta koko koulussa ei välttämättä ole yhtään mallitason miestä. Toisaalta vanhuksilla se on toisin päin, karismaattisilla vanhoilla miehillä on mummoja käsipuolessaan...
[/quote]
Asiaan vaikuttaa myös se, että naiset laittautuvat. Nuoret naiset treenaavat, meikkaavat ja sotavat itselleen sopivia vaatteita. Jostakin syystä vaikka miehet niin arvostavat kaunista vartaloa naisella eivät he vaivaudu treenaamaan ja pukeutumaan hauskasti.
on vaikea kuvitella yhteen liikuntaa harrastava nuorinainen ja johonkin lyhyt hihaiseen paitapuseroon pukutuva löysä ja hieman huonoryhtinen nuorukainen.
Kyllä ne nuorukaiset jotka ovat ryhdikkäitä ja kroppa kunnossa ja pukeutuvat ikäisilleen sopivasti kyllä löytävät kumppanin.
[/quote]Ööh, kyllä miesten urheilussa on selvästi kovempi taso kuin naisten urheilussa kuten melkein kaikessa muussakin. Tämän kevään kahdeksan laudaturia kirjoittaneista ylioppilaista kuusi oli poikia ja nolla tyttöjä, vaikka tyttöjä on selvästi enemmän lukiossa.
Vielä yli 90-vuotiaidenkin sarjassa miesten maailmanennätykset ovat paremmat kuin naisten. Nuori nainen vastaa nopeudeltaan reilusti viisikymppistä miestä ja lihasvoimiltaan reilusti kuusikymppistä miestä. Miesten kroppa on aika paljon vaikuttavampi kuin naisen, vaikka ei treenaisikaan. Jos tasa-arvo olisi totta, naiset haluaisivat kosketella ja katsella miesten erilaisia hartioita, käsivarsia ja selkää aivan kuten miehet naisten hölskytissejä.
-Mies 29v-
[/quote]
Etkös sinä ollut kotoisin syrjäseudulta? Jos niin koko tuon trauamasi syy on asuinpaikka jossa naisia ei ollut. Kehitit siitä itsellesi ongelman ja nykyään ajattelusi varmaan karkoittaa ihmiset.
Jos meis asus pääkaupunkiseudulla taikka kaupungeissa jossa enemmistö on naisia ja silti ei saa ikäistään naista niin joku siinä miehessä on "vikana".
jos taas juuttuu nuoriin niin silloin se vain kertoo, että jäi elämättä se nuoruus.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:20"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 14:53"]
BMI ei toimi suoraan edes erilaisten rotujen välillä, joten miksi se toimisi suoraan miesten ja naisten välillä?
Mies saa lihasta paljon helpommin kuin nainen. Nainen saa helposti läskiä. Molemmat aiheuttavat samaa ylipainoa. 'Ylipaino' ei vielä kerro mitään vyötäröstä tai kehonkoostumuksesta. Naisilla on korkeampi rasvaprosentti kuin miehillä. Kuten aiemmin sanottua, naisen lihaksisto on alle 30-vuotiaana kuusikymppisen isoisän tasolla. Miksi mieheltä vaaditaan niin paljon enemmän kuin naiselta? Huonokuntoisimmat miehet ovat vain samalla tasolla naisten kanssa. Eivät välttämättä naisia huonompia.
-Mies 29v-
[/quote]
Miten niin ei toimi rotujen välillä? Lähde?
Läskin saamisessa ei ole mitään eroa, ei nainen saa mysteerisesti enemmän läskiä kuin mies. Naisilla on korkeampi rasvaprosentti, mutta silti miehet ovat läskimpiä kuin naiset. Jos itse olisin mies, treenaisin komean, lihaksikkaan vartalon, kun se kerran on niin helppoa. En suoraan sanottuna tajua, miten voi olla lihavia tai tikkukäsivartisia miehiä, kun niiden lihasten saaminen on niin helppoa.
Kunnolla ja painolla ei taas ole mitään tekemistä keskenään. Voi olla todella laiha ja aivan rapakunnossa tai voi olla lihava ja todella hyvässä kunnossa.
Jaa että naisilla on korkeampi rasvaprosentti mutta miehet ovat silti läskimpiä? Ja samalla logiikalla naisilla on rinnat mutta miehillä on silti isommat tissit kuin naisilla? Ja haudassa köllivä ruumis on kuollut mutta koomassa oleva potilas on silti kuolleempi kuin se ruumis?
-Mies 29v-
[/quote]
Miehet ovat lihavampia kuin naiset. Mistä se lihavuus mielestäsi johtuu? Kyllä, läskistä. Siksi on mielenkiintoista, että mies saa turvotettua itsensä läskiksi, vaikka luonto on antanut hyvät mahdollisuudet treenata itsensä lihaksikkaaksi.
[/quote]On ihan perusbiologiaa, että naisen rasvaprosentti on lähtökohtaisesti korkeampi. Olet keksimässä sukupuolten eroja uusiksi, joten antaisitko lähteen?
-Mies 29v-
[/quote]
Sinä aivan selkeästi jäät kiinni vänkäämään epäoleellisista asioista. Mars salille ja toimintaan mies. Vaatekauppaan ja joku pukeutumisneuvoja mukaan.
jos asut pikkukaupungissa Itä-Suomessa matkustat Turkuun ta Hlesinkiin yöelämää vietämään. Lopeta jankuttaminen, elämäsi menee hukkaan tuossa. Ajattelet vanhana ja kadut kun tajuat, että olisit voinut oiekasti tehdä jotakin.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 13:57"]
Puhutaanko tässä nyt irtopimpsan saamisesta vai parisuhteesta? Koska jos katselee ympärilleen, voi huomata, että suurin osa tavallisista ihmisistä (sekä miehistä että naisista) on parisuhteessa. Tämä havainto ei oikein tue ap:n teoriaa.
[/quote]Havaintosi on virheellinen. Tutustu tilastokeskuksen väestötilastoihin, niin huomaat itsekin olevasi väärässä. Parisuhteen saaminen on vähemmistön etuoikeus miesten osalta!
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 16:09"]
Ei niitä nimenomaan eritellä, koska ainoa tilasto, mitä aineistoissa käytetään on BMI. Eli satunnainen otanta ihmisistä ja heidän BMI lasketaan.
Vai luuletko, että tilastoon kelpuutetaan vain kehonkoostumusmittauksen läpikäyneet ihmiset, joiden kohdalla on varmistettu, ettei lihasmassaa ole erityisen paljon?
Määritelmän mukaan on ylipainoinen, jos BMI ylittää 25. Siinä ei katsota millään tavalla, johtuuko tämä ihrasta vai lihaksesta. Kas juuri tämän vuoksi BMI on niin surkea tapa määritellä ihmisiä.
[/quote]
Kyseessä on lihavuustutkimus, joten tutkimuskohteet ovat olleet lihavia. Päällepäinkin pystyy hyvin pitkälti sanomaan, muodostuuko ihmisen massa lihaksista vai läskistä. Ja luuletko todellakin, että tutkimus on tehty vain käyttämällä tutkittavaa puntarilla ja mitattu pituus? Ei ole.[/quote]
Tutkimalla pelkästään lihavia ei mitenkään voida saada sellaisia tuloksia,
että kaikista miehistä 66% on ylipainoisia,
eikä sellaista tulosta että kaikista naisista 46% on ylipainoisia.
Tuleeko tämä todellakin sinulle yllätyksenä?
Osin OT, mutta mikä siinä on, että naiset haluavat niitä komeita ja itsevarmoja miehiä, jotka baarissa iskevät ensimmäisenä kiinni? Eikö kukaan muu ole kokenut ahdistusta siitä, että lähes kaikki vetävät miehet ovat liiankin itsetietoisia ja lähinnä vain sen yhden perässä? Itse olen vielä nuori ja ilmeisesti miellytän silmää, kun näitä on riittänyt ihan jonoksi asti. Kaikki suhtautuivat kuin saaliiseen tai korkeintaan mukavaan parin illan petikaveriin. Nyt onnellisesti yhdessä "tavismiehen" kanssa, jota tuskin kukaan muu tavoittelee, vaikka onkin sisältä kultaa.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:12"]
Monelle miehelle nainen on vain käyttöesine tai hyödyke, jota esitellä kavereille tai joka hoitaa kotia ja passaa miestä. Mies on se joka voi valita tekeekö uraa tai harrastaa, heille on itsestään selvyys, että nainen uhraa oman itsensä (työnsä, harrastukset) perheen kodin ja lasten eteen, kun mies taas saa liihottaa baareissa tai golffaamassa. Sitä odotetaan, että se uhrtautuvaisuus olisi jotenkin naisen luonnollinen tila ja nainen on huono nainen, jos vaatii samoja oikeuksia kuin miehellään. Jotkut naiset tähän suostuvat jotkut eivät. [/quote]
Tuollaisia miehiä on parisuhteen saaneissa selvästi enemmän kuin ilman parisuhdetta olevissa saman ikäisissä miehissä.
Naiset siis nimenomaan päätyvät kuvailemiisi miehiin parinvalinnassaan,
ja silti esität tuollaiset asenteet miehiltä negatiivisena.
Teot ja puheet eivät nyt vastaa toisiaan.
Toki voit edustaa vähemmistöä naisista, olethan yksilö kuten muutkin naiset.
En siis todellakaan väitä enkä ole väittänyt sinuakaan valehtelijaksi!
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 19:28"]
Osin OT, mutta mikä siinä on, että naiset haluavat niitä komeita ja itsevarmoja miehiä, jotka baarissa iskevät ensimmäisenä kiinni? Eikö kukaan muu ole kokenut ahdistusta siitä, että lähes kaikki vetävät miehet ovat liiankin itsetietoisia ja lähinnä vain sen yhden perässä? Itse olen vielä nuori ja ilmeisesti miellytän silmää, kun näitä on riittänyt ihan jonoksi asti. Kaikki suhtautuivat kuin saaliiseen tai korkeintaan mukavaan parin illan petikaveriin. Nyt onnellisesti yhdessä "tavismiehen" kanssa, jota tuskin kukaan muu tavoittelee, vaikka onkin sisältä kultaa.
[/quote]Jos kaltaisiasi naisia olisi enemmän, ei tätäkään ketjua olisi olemassa.
Todellisuudessa kuitenkin vain pieni vähemmistö naisista ajattelee samoin kuin sinä tuossa asiassa.
Kannattaa mennä ostoskeskuksiin huomenna kiertelemään ja katselemaan tarkemmin. Kyllä siellä liikkuu monenlaista ihmistä joilla on siinä vierellä se siippa.
Mutta aloittaja pian keski-ikäinen heppu ihmettelee, että miksi BAARISSA ne jotkut saa kaikki ne hemaisevat kaunottaret.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 13:40"]
Vastaus otsikkoon: koska vain pieni osa miehistä on oikeasti potentiaalisia edes sänkykumppaneiksi. Haisevia, tylsiä, rumia, tyylittömiä, tyhmiä, sovinistisia, aggressiivisia, asperger-piirteisiä löytyy mutta mieluumin olen yksin.
En tarvitse miestä mihinkään, joten otan sellaisen vain rakkauden vuoksi mahdollisesti. Ei siis ole syytä tyytyä vähempään. [/quote]
Sinulla ja samoin ajattelevilla naisilla on täysi oikeus suhtautua asiaan juuri noin.
Kaltaisiasi on naisista niin paljon, että puolet miehistä jää ilman parisuhdetta.
Eräs ongelma on vain siinä, että puolet naisista kieltäytyy hyväksymästä
tätä ilmiselvää loogista seurausta vallitsevaksi todellisuudeksi,
vaikka väestötilastotkin kertovat ihan samaa.
Toinen ongelma on siinä, että osa samoin ajattelevista naisista hankkii myös vauvan vailla aikomustakaan huolia siittänyttä miestä puolisokseen kuin hyvin lyhyeksi aikaa, ja toteuttaa unelmaansa veronmaksajien ja elatusvelvollisen,
mutta kyseisen naisen puolisoksi kelpaamattoman, miehen rahoilla.
Eräs tutun tuttuni miespuolinen kaveri on oikeasti ruma, mutta hänkin löysi itselleen kumppanin,s ellaisen ruman naisen. Ovat tyytyväisinä yhdessä.
Jos tuo mies ei olisi ollut realisti niin varmasti olisi yksin.
Kaikissa tietämissäni naista toivovissa miehissä jotka naista eivät saa, on jokin sellainen oma piirre jota eivät suostu katsomaan ja hoitamaan tieltä.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 20:04"]
Kannattaa mennä ostoskeskuksiin huomenna kiertelemään ja katselemaan tarkemmin. Kyllä siellä liikkuu monenlaista ihmistä joilla on siinä vierellä se siippa.
[/quote]
Miksi kannattaisi?
Luuletko todellakin olevan helpompi saada puoliso katselemalla jo avioituneita naisia ostoskeskuksessa potentiaalisena kumppaneina, kuin sinkkuja?
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 14:51"]
Tää on niin tyypillistä. Mies ei edes tiedosta, etteivät kaikki naisetkaan joudu tyrkkimään ihailijoita kepillä pois. Miehelle vanhat ja rumat naiset ovat näkymättömiä, mutta hän jaksaa itkeä, miksi ne naiset, jotka hän suostuu näkemään (eli nuoret, kauniit, jotka käyttävät runsaasti rahaa vaatteisiin, meikkeihin ja hiuksiinsa), eivät ole kiinnostuneita muista kuin oman tasoisistaan miehistä.
Viesti kaikille moisille valittajamiehille: lakkaa kertomasta minulle, miten helppoa minulla naisena on, kun ihailijoita änkeää iholle jatkuvasti! Miehet eivät edes näe minua, paitsi silloin kun haluavat itkeä olkapäätäni vasten, miten kovin rankkaa on olla mies!
[/quote]Jos ikää on jo sen verran, että sinut tunnistaa täysi-ikäiseksi heti vastaantullessa, niin kysyisin monelleko miehelle olet näyttänyt vasemman käden sormuksetonta nimetöntä?
Vai oletko aina pitänyt koko käden joko piilossa tai sellaisessa paikassa johon miies ei voi katsoa leimautumatta välittömästi kelvottomaksi, kuten esim haaroissasi tai taskuissasi tai sielläpäin?
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 13:40"]
Asiaan vaikuttaa myös se, että naiset laittautuvat. Nuoret naiset treenaavat, meikkaavat ja sotavat itselleen sopivia vaatteita. Jostakin syystä vaikka miehet niin arvostavat kaunista vartaloa naisella eivät he vaivaudu treenaamaan ja pukeutumaan hauskasti.
on vaikea kuvitella yhteen liikuntaa harrastava nuorinainen ja johonkin lyhyt hihaiseen paitapuseroon pukutuva löysä ja hieman huonoryhtinen nuorukainen.
Kyllä ne nuorukaiset jotka ovat ryhdikkäitä ja kroppa kunnossa ja pukeutuvat ikäisilleen sopivasti kyllä löytävät kumppanin.
[/quote]
Siis onko mielestäsi niin, että nainen saa asettaa paljonkin kriteereitä miehelle, jonka haluaa puolisokseen, mutta mies ei ainuttakaan?
Vai eikö mieleesi juolahda, etteivät kaikki miehet halua puolisokseen kuvailemiasi pinnallisia naisia, joille laittautuminen on maailman tärkein asia ja jotka eivät siksi itsekään asiaan mahdottomasti panosta?
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 19:27"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 16:09"]
Ei niitä nimenomaan eritellä, koska ainoa tilasto, mitä aineistoissa käytetään on BMI. Eli satunnainen otanta ihmisistä ja heidän BMI lasketaan.
Vai luuletko, että tilastoon kelpuutetaan vain kehonkoostumusmittauksen läpikäyneet ihmiset, joiden kohdalla on varmistettu, ettei lihasmassaa ole erityisen paljon?
Määritelmän mukaan on ylipainoinen, jos BMI ylittää 25. Siinä ei katsota millään tavalla, johtuuko tämä ihrasta vai lihaksesta. Kas juuri tämän vuoksi BMI on niin surkea tapa määritellä ihmisiä.
[/quote]
Kyseessä on lihavuustutkimus, joten tutkimuskohteet ovat olleet lihavia. Päällepäinkin pystyy hyvin pitkälti sanomaan, muodostuuko ihmisen massa lihaksista vai läskistä. Ja luuletko todellakin, että tutkimus on tehty vain käyttämällä tutkittavaa puntarilla ja mitattu pituus? Ei ole.[/quote]
Tutkimalla pelkästään lihavia ei mitenkään voida saada sellaisia tuloksia,
että kaikista miehistä 66% on ylipainoisia,
eikä sellaista tulosta että kaikista naisista 46% on ylipainoisia.
Tuleeko tämä todellakin sinulle yllätyksenä?
[/quote]
Tietenkään ei ole tutkittu pelkästään lihavia. Yritä nyt ymmärtää, että kyseessä on lihavuustutkimus, ei bodaritutkimus. Bodareita ei ole laskettu ylipainoisten joukkoon, tässä tutkimuksessa yhtenä lihavuuden kriteerinä oli mm. vyötärönympärys.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 16:01"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:58"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:56"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:50"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:29"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:22"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:20"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:15"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 15:12"]
BMI:tä on nimenomaan kritisoitu käyttäen esimerkkinä Pittin ns. "lihavuutta":
http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/defence/8538956/BMI-explained-the-imperfect-index-that-claims-Brad-Pitt-is-overweight.html
Tietty ihmisten (ja varsinkin Hollywood-julkkisten) paino vaihtelee, mutta jossain vaiheessa ovat olleet ylipainoisia virallisen määritelmän mukaan. Se ei edes mitenkään hirveästi vaadi lihasmassaa.
[/quote]
En ole ikinä ennen törmännyt väitteeseen, että nämä näyttelijät olisivat ylipainoisia. Ehkä roolia varten ovat voineet lihottaa.
[/quote]
Netti on täynnä juttua näistä. Eivät ole lihottaneet rooliin, vaan BMI-rajan rikkomiseen riittää miehinen rotevuus.
"Not many observers would consider George Clooney, Johnny Depp, Brad Pitt,
Keanu Reeves, Will Smith or Denzel Washington to be out of shape, yet all are
defined as overweight according to the BMI.
Tom Cruise and The Rock (Dwayne Johnson) are defined as obese."
[/quote]
Ei todellakaan ole täynnä juttua. Ja ihan varmasti ovat muuttaneet kroppaansa rooleja varten.
[/quote]
Niin. Treenanneet lihaksikkaammiksi pääasiassa. Usko nyt jo huviksesi, että BMI:n mukaan voi olla ylipainoinen, vaikka olis sixpack. Vaatii ainoastaan treeniä ja oikeaa ruokavaliota. Sitä Hollywoodin miesnäyttelijöillä riittää.
Christian Bale treenasi itsensä 100-kiloiseksi Batman-roolia varten. BMI tuolloin n. 30 eli "merkittävän lihavuuden" rajoja kolkuteltiin. Vaan oliko mielestäsi oikeasti lihava?
BMI on surkea tapa määritellä ihmistä.
[/quote]
Onpa tai ei niin mitä järkeä vetää tuollaisia äijiä esimerkeiksi näihin keskusteluihin?
[/quote]
Siksi, että vastaavia tapauksia on miehissä huomattavasti enemmän kuin naisissa. Suomi on kuntosaleja täynnä ja kuntosalit täynnä rotevia äijiä. Kyllä se tilastotasolla vaikuttaa, haluaisin vain, että se otettaisiin huomioon.
[/quote]
Eiköhän ne lihavuustutkijat osaa ottaa tämän huomioon. Lihavuuttahan ei siis tutkita pelkällä bmi:llä tai rasvaprosentilla, vaan siinä otetaan huomioon myös lihasmassa, rasvan jakautuminen, jne.
[/quote]
Tuolla hieman ylempänä joku heitti tämän todisteena siitä, että miehet on läskimpiä kuin naiset:
http://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/kansallinen-lihavuusohjelma-20122015/lihavuus-lukuina/lihavuuden-yleisyys-suomessa
Tuolla ei kyllä puhuta mistään muusta kuin BMI:stä, joka on siis hyvin harhaanjohtava luku.
[/quote]
Ei se ole harhaanjohtava luku. Vai luuletko, ettei tutkimuksessa osata eritellä todella lihaksikkaita miehiä pois? Kyse on ylipainosta, ei lihasmassasta.