"En halua hakata hevosta", sanoo Mila Tanttu

Tätä samaa käytiin koirien koulutuksessa läpi silloin kun minulla oli ensimmäinen oma koira. En halunnut kohdella sitä huonosti koirakoulun opettajan ohjeiden mukaan. Nykyisin onkin jo positiiviset keinot käytössä koirakouluissa :)

Hyvä, että joku aukoo suutansa myös hevospuolella.

Kaikki nuoret eivät suostu kohtelemaan hevosia huonosti. Mutta koska hevosalan koulussa opetetaan sitä väkivaltaista hevoskulttuuria, kestää varmasti pitkään, ennen kuin hevosystävällisempi kulttuuri saavuttaa koko hevosalan. Kuulemma ravipuolella tilanne on vielä pahempi kuin ratsupuolella. Ratsastustalleissa, etenkin pienemmissä on jo nyt sellaisia, joissa on hevosystävällisempi toimintakulttuuri.

Luultavasti ihan kaikki eläimiin liittyvä bisnes, eläinlääkäreitä ja -hoitoloita lukuunottamatta tulee loppumaan. Hyvä niin. 

Joo, on ihan arkipäivää tuo asenne ja myös opettajan käsky kohdella hevosta rajusti tai ”suuttua” sille. Omat kokemukset aikuisratsastuksesta Tuomarinkylästä, tuoreita muutaman vuoden takaa. Turpahihnat käytössä vakiona. Aivan tavallista että muutama heppa jämähtää keskelle kenttää ja saa sitten kantapäätä ja raippaa reilusti. Pilttuussa hevoset potkivat ja koittavat purra kun niitä satuloi, ratsastajaa käsketään vaan olemaan itsevarmempi ja määrätietoisempi. Eläimet pääsevät tunniksi ulos päivässä (siis ilman ratsastajaa), ja tököttävät yksin pienissä aitauksissa. Todella vanhakantaista menoa ja olen päätynyt äänestämään lompakollani, vaihdoin muualle. Tuntui hölmöltä lukea hevosten kouluttamisesta nykytiedon valossa ja sitten ratsastaa aivan toisilla metodeilla. Ja toki myös aikuisia asiakkaita kyykytetään ja huudetaan käskyjä, mutta ratsastuksen opetuksen ”pedagogia” onkin aivan toinen tarina.

Juuri kävin hevostallilla(ravi) ja ihastelin, kuinka upeasti hevosia hoidetaan.

Lenkki upeissa maisemissa, sen jälkeen lämmin suihku, loimia päälle, kylmäpussit jalkoihin, juomaksi ämpärillinen melassivettä.

Hetken päästä loimet vaihdettiin kuiviin, kylmäpakkaukset poistetettiin ja jalat hierottiin sekä käärittiin uudelleen pehmeillä pinteleillä.

Karsinassa tosi paksusti kuivikkeita ja hepppa pääsi sitten piehtaroimaan.

Ja hapoille juteltiin ja niitä taputeltiin aina ohi kulkiessa.

Itse ratsastin nuorena pari vuotta ja olin hyvä. Sain hevosen kuuntelemaan ilman pakotteita ja potkuja. Lopetin kuitenkin samasta syystä kuin jutun tyttö, mutta siirryin hoitamaan tallin hevosia. Varsinkin yksi "laiska" mamma, jota piti potkia jotta siihen tuli vähän liikettä, sulatti sydämeni. Todella väärin ymmärretty trakehner. Oikea muumimamma, mutta vain oikealla käsittelyllä. Suurinosa sen elämästä meni äköisenä, mutta minä hieroin sitä ja juttelin ja silitteli. Oli kuin sulaa vahaa käsissäni ja painoi pään olkapäätä vasten. Riitti, kun toi satulan esille, niin sen ilme muuttui. En unohda sitä tämäkään päivänä. Muistin jo lapsena olevani surullinen siitä että hevosilla oli viikon loma koko vuoden aikana. Yhtäjaksoinen. Silloin oli sentääm sunnuntait vapaat, mutta nykyään tunteja on aamusta iltaan. Myös sunnuntaisin. En ole sen jälkeen ratsastanut. Vaikka omistan 2 hevosta, en ratsasta niilläkään, korkeintaan ilman satulaa rannalle köpötellään.

Meikä ei ole koskaan hakannut hepoo. Joskus 40 vuotta sitten olen antanut pari sokeripalaa.

M50

Nykyisen ratsastuksen opetuksen lähihistorian juuret Suomessa löytyvät Saksasta. Ennen sitä ratsastuksen opetus ja opetusmetodit tulivat armeijalta (kaksivaiheinen käskytys, osastossa ratsastaminen jne.) Sittemmin metodeja haettiin hevosen käsittelyyn, kouluttamiseen ja ratsastustaitoihin Saksasta. Kouluttajina toimivat - kuinka ollakaan - entiset wermachtin natsiupseerit, Tämä siis 1950- 70 -luvuilla. Nykypolven käsitys hevosesta ja ihmisen ja hevosen  yhteistyöstä on toki kovin erilainen hyvässä mielessä, mutta vanha perinne elää vielä tiukassa, ikävä kyllä on todettava että se liittyy ennenkaikkea ihmisen persoonallisuuteen ja sen vinoihin poikkeamiin.

Oli mielenkiintoista lukea että nykyään on joillain talleilla tarjolla muutakin kuin ratsastusta. Mä tykkäsin lapsena hevosista, niin kuin moni pikkutyttö. En vaan tykäkännyt ratsastamisesta. Kävin parilla ratsastusleirillä ja se ”opetus” oli ihan ala-arvoista huutamista ja nöyryytystä, aralle lapselle kamala kokemus ja niinpä tuo harrastus jäi. Minulle olisi ollut omiaan juuri tuollainen elekielen opiskelu tai hevosen kanssa rauhallinen oleilu mitä tuo artikkelin tyttökin nyt siinä teki.

Luin tuon jutun ja ihmettelin, olenko elänyt jossain ihmeellisessä pumpulikuplassa?

Omat kokemukseni ovat tasan yhdeltä tallilta, jossa puolet tuntihevosia ja puolet yksityisiä. Siellä kyllä jo 90-luvulla hevosilla oli 3 tai max 4 tuntia päivässä ja yksi päivä viikossa vapaata. Yksikään polle ei potki tai luimistele satuloidessa. Hevosta, joka satuloidessa tai muuten käsitellessä yrittää ahdistaa ihmisen seinää vasten, ei minun mielestäni voi turvallisuussyistä pitää tuntihevosena.

Suitsissa on aina opetettu tarvittaessa kädestä pitäen, kuinka löysälle molemmat hihnat tulee jättää. Kankikuolaimia ei normaalissa tuntikäytössä ole vaan ne kuuluvat edistyneille kouluratsastuskäyttöön. Sillä pyritään nimenomaan siihen, että avut saadaan annettua mahdollisimman huomaamattomina. Samoin kannukset vain koulukäytössä.

Jos hevonen jonain päivänä on vastahakoinen, lähdetään liikkeelle siitä oletuksesta että hevonen on mahdollisesti sairastunut, mikähän sitä vaivaa.

Haluaisin kuulla, että näin on muuallakin. Ja jos ei ole, niin todellakin toivon että siitä puhutaan ja siihen puututaan. ❤️

Vierailija kirjoitti:

Kaikki nuoret eivät suostu kohtelemaan hevosia huonosti. Mutta koska hevosalan koulussa opetetaan sitä väkivaltaista hevoskulttuuria, kestää varmasti pitkään, ennen kuin hevosystävällisempi kulttuuri saavuttaa koko hevosalan. Kuulemma ravipuolella tilanne on vielä pahempi kuin ratsupuolella. Ratsastustalleissa, etenkin pienemmissä on jo nyt sellaisia, joissa on hevosystävällisempi toimintakulttuuri.

Kertoisitteko lisää siitä huonosta kulttuurista, jota hevosalan kouluissa opetetaan. Mulle outo asia ja haluaisin kuulla siitä.

Kuulostaa todella pahalta että hevoset saisivat vain tunnin olla ulkona. Rääkkäystä. Kidutusta. Onko lainmukaista. Vapaa upea herkkä eläin joka juoksisi satoja kilometrejä laumassa viikoittain. En voi ymmärtää ihmisen itsekkyyttä ja pahuutta.

Ismo Leikola löi hevosta nyrkillä päähän.

MIstäköhän se kuvitelma tulee, että fyysinen satuttaminen olisi hyvä keino? Ja että joku ihan ns. normaali ihminen voi ajatella näin? Itse olen 80-luvun lopun tyttölapsi ja meillä kotona vielä 2000-luvun puolellakin käytettiin vyötä "kasvattamisessa", vaikka vanhemmat oli muuten ihan normaaleja. Mielestäni ihan tarpeetonta samoin kuin tuo heppojen kurittaminen.

Itkettää kun muistelen hevosta, jonka omistin teininä. En olisi koskaan voinut satuttaa sitä! Se oli maailman ihanin tamma, hyvin luottavainen ja selvästi kiintynyt minuun ja minä tietysti siihen. On totta, että hevosalalla on paljon ongelmia ja on hyvä, että niistä on alettu puhua.

Vierailija kirjoitti:

Juuri kävin hevostallilla(ravi) ja ihastelin, kuinka upeasti hevosia hoidetaan.

Lenkki upeissa maisemissa, sen jälkeen lämmin suihku, loimia päälle, kylmäpussit jalkoihin, juomaksi ämpärillinen melassivettä.

Hetken päästä loimet vaihdettiin kuiviin, kylmäpakkaukset poistetettiin ja jalat hierottiin sekä käärittiin uudelleen pehmeillä pinteleillä.

Karsinassa tosi paksusti kuivikkeita ja hepppa pääsi sitten piehtaroimaan.

Ja hapoille juteltiin ja niitä taputeltiin aina ohi kulkiessa.

Ette kai vaan vetäneet niitä? Niistä tulee halluja!!!!

10 jatkaa vielä ihmettelyään... Mutta käytetäänkö ylipäätään ratsastuskoulujen tuntihevosilla apuohjia jotenkin yleisesti? Ja jos niin miksi ihmeessä?

Onko jossain normaalia, että hevoset potkivat ja purevat ihmisiä? Siis tokihan hevonen saattaa säikähtäessään potkaista, mutta siinä nyt on yleensä kyseessä ihmisen oma moka (hevosta ei lähestytä takaapäin ja aina äänellä ilmoitetaan että nyt olen tulossa sinne karsinaan, hevoset kun tunnetusti torkkuvat seisaallaan). Samoin hevonen voi nostaa kaviotaan vähän varoitusasentoon ollessaan epävarma. Mutta jos hevonen oikeasti potkii ja/tai puree, ei se varmaan ole ratsastuskouluun sopiva opetushevonen?

Ja hevoset viedään juoksutarhaan ulkoilemaan useammaksi tunniksi päivässä (poislukien kovat pakkaset). Siis eikö tämä ole jo ihan silkkaa säästöäkin, kun karsinaan tarvitsee pitkän ulkoilun myötä vaihtaa päivittäin vähemmän puhtaita kuivikkeita.

Vierailija kirjoitti:

Joo, on ihan arkipäivää tuo asenne ja myös opettajan käsky kohdella hevosta rajusti tai ”suuttua” sille. Omat kokemukset aikuisratsastuksesta Tuomarinkylästä, tuoreita muutaman vuoden takaa. Turpahihnat käytössä vakiona. Aivan tavallista että muutama heppa jämähtää keskelle kenttää ja saa sitten kantapäätä ja raippaa reilusti. Pilttuussa hevoset potkivat ja koittavat purra kun niitä satuloi, ratsastajaa käsketään vaan olemaan itsevarmempi ja määrätietoisempi. Eläimet pääsevät tunniksi ulos päivässä (siis ilman ratsastajaa), ja tököttävät yksin pienissä aitauksissa. Todella vanhakantaista menoa ja olen päätynyt äänestämään lompakollani, vaihdoin muualle. Tuntui hölmöltä lukea hevosten kouluttamisesta nykytiedon valossa ja sitten ratsastaa aivan toisilla metodeilla. Ja toki myös aikuisia asiakkaita kyykytetään ja huudetaan käskyjä, mutta ratsastuksen opetuksen ”pedagogia” onkin aivan toinen tarina.

Ratsastuksen ohjaajan koulutukseen ei kuulu lainkaan pedagogiset opinnot. Koulutus käsittää lähinnä hevosen käsittelyä. Ja tällä koulutuksella pääsee/joutuu sitten pitämään ratsastustunteja erityislasten ryhmille, joiden kanssa tarvitsisi erityispedagogiikan osaamista.

Täällä Espoossa lenkkeilen säännöllisestiberään tallin ohi. Hevosia ei näe ulkona melkein koskaan, ei edes kesällä. Tallissa niitä kyllä on, koska joskus tulee ratsastajia vastaan ja kavionjälkiä näkyy. Onko tämä normaalia?

Sanoituskulttuuri näköjään leviää myös eläintenhoidon keskuuteen... Seuraava askel on varmaan sitten se, että myös hevosten laittaminen arestiin (esim. pilttuu) kielletään traumaattisena.