Lue keskustelun säännöt.
Mä en ollut tajunnut, kuinka paljon meri mulle merkitsee.
20.05.2014 |
Lähdin viime syksynä opiskelijavaihtoon yhteen Euroopan maahan. En nyt halua tarkemmin sanoa minne, ettei joku tunnista. Asuin alueella, jossa ei ollut järviä, merelle oli monta sataa kilometriä ja ainoat luonnonvesistöt olivat pieniä jokia.
Minulla oli koko ajan sellainen outo, ahdistava olo. Ajattelin, että se johtui suurkaupungista ja että kaipasin vähän luontoon. Kävin monena viikonloppuna "metsässä", joka nyt oli lähinnä hoidettua, matalaa retkeilymaastoa. Ahdistava olo ei mennyt pois.
Tulin viikko sitten takaisin Suomeen ja lähdin heti kotiin tultua meren rannalle. Jotenkin tuli vain olo, että on pakko päästä sinne. Heti, kun näin meren, aloin itkeä. Tuntui siltä, että pystyin taas hengittämään. Merituuli, aurinkoinen meri, se tuoksu, meren voima, se avoimuus ja määrättömyys..
Onko jollain samanlaista olo esimerkiksi järvestä tai metsästä? Vuorista? Suurkaupungeista?
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oon asunut aina meren rannalla. en voisi kuvitellakaan asuvani sisämaassa - sehän on ajatuksena ihan mahdoton, läpikulkualuetta, ja "perillä" ollaan vasta meren rannalle saavuttaessa. näin siis mun merellisessä mielessä :)
matkoilla ole päässyt sitten valtameren rantaan. ne aallot, se uskomattoman kaunis ääretön ulappa... huumaava kokemus.
meri on.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 12:10"]
Kamala sairaus tuo turkulaisuus.
[/quote]
Heh, olen kyllä stadilainen :)
ap
Meri merkitsee minulle jollain tapaa vapautta. Ollaan "maailman laidalla" ja voi koska vaan lähteä muualle. Kyllähän keski-Suomesta pääsee pois myöskin, mutta itselleni meressä ja Helsingissä (missä siis asun) suuri viehätys on se, että sieltä pääsee muualle maailmaan niin helposti. Merta katsellessa on jotenkin vapaa ja rauhallinen olo, kun tietää, että on täällä maailmassa muutakin.
Sama tunne kun menen Tampereelle Oulusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tajusin tämän myös vähän aikaa sitten. Olen aiemmin ollut lomalla korkeintaan kaksi viikkoa ja sen nyt viettää vaikka umpiluolassa. Ensimmäisellä pidemmällä kuukauden lomalla kaipasin merta lopussa ihan hirveästi. Oli oikeasti tosi ahdistavaa, ettei missään näkynyt edes järveä.
Meri on ihana. Olen varttunut suuren peltoaukean laidalla. Nyt asun meren lähellä. Jotenkin rinnastan nuo kaksi elementtiä. Horisontti kaukana. Luulen, että en pitäisi asuinpaikasta, jossa ei olisi avaruutta. Varmaan ihminen monesti kaipaa ympäristöön, johon on lapsena tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen myös ihan totaalinen meri-ihminen. En voisi kuvitellakaan asuvani sisäSuomessa, edes järvialueella. Pk-seudun merenranta on ihan hyvä, mutta lomilla pitää päästä aina "isojen aaltojen" äärelle. Ei tartte olla edes mikään kuuma/lämmin maa, esim. Iso-Britannia käy hyvin. Yksi tunnin kävely isolla rannalla meren kuohuessa ympärillä ja mun akut on taas ladattu pitkäksi aikaa :)
Olen koko ikäni asunut Turun seudulla lukuunottamatta kahta sisämaan kaupungissa vietettyä ahdistavaa nuoruusvuotta. Ja kyllä, meri ja sen rannalle pääseminen merkitsee minulle paljon. Järvet ovat ihan kivoja, mutta eivät aja minulle samaa asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla taas on täällä Stadin meren äärellä monesti ikävä järvimaisemaa. Ja ei, en ole kotoisin mistään järvien keskeltä, vaikka kesäni olenkin niiden äärellä aina lapsuudessa ja nuoruudessa viettänyt. Nyt ei ole vuosiin tullut käytyä, ja se tuntuu ikävänä jossain sisällä.
Mulla pitää olla järvi vieressä. On lähes aina ollutkin opiskeluaikoja lukuun ottamatta (eipä ollut opiskeluasuntoja järvi- eikä merinäköalalla). Merestäkin tykkään ja tottuisin varmasti siihen nopeasti, jos muuttaisin johonkin merelliseen kaupunkiin. Kotijärvestä vaan näkee niin paljon: onko lähitunteina sadetta luvassa/muita sään muutoksia (vaikka taivaalta ei oikein vielä mitään näkisikään. Järvi pitää vaan tuntea tosi pitkään), syksyn ja kevään etenemisen, lintujen muutot järven rannalla, ihan kaikkea. Merestä varmaan näkee samoja asioita.
Kamala sairaus tuo turkulaisuus.