Uskaltaako 12-v tytöt päästää keskenään festareille?
Molemmat täyttää syksyllä 13, menevät siis yläasteelle. Veisin alkuillasta festaripaikalle ja hakisin pois kun viimeinen esiintyjä lopettaa. En raaski ostaa itselleni kallista lippua, kun ei ole yhtään itseäni kiinnostavaa esiintyjää. Uskaltaisitteko päästää?
Kommentit (55)
Mikä on ikäraja festareille ja mitä musiikkia siellä soitetaan? Kuinka vastuullisia lapset ovat ja ovatko ennen olleet missään vastaavalla tavalla kahdestaan?
Festareilla sattuu ja tapahtuu eli en kyllä itse ihan helpolla olisi tuonikäisiä laskemassa liikkeelle yksinään. Vanhemman vastuuseen ja rooliin kuuluu myös se, että istutaan omasta mielestä tylsässä konsertissa tai jääkiekkokaukalon penkillä odottamassa kun lapsilla on hauskaa.
Mitä vittua 12v tekee festareilla, ei niitä teinitkään jaksa katella. Kaikkiin aikuisten juttuihin kakaroitten pitääki tunkea. Ens vuonna sitte
No ei todellakaan uskaltaisi!!! Voi käydä tosi huonosti tuollaisella reissulla. Oletko itse ikinä käynyt ja nähnyt sitä porukkaa...
Jos olisi kotikaupungissa, päästäisin noin.
En missään tapauksessa päästäisi. Minusta festarit eivät ole lasten paikka edes aikuisen seurassa. En veisi lapsiani katsomaan mitään kännisekoiluita.
No ei! Ne on aika lapsia vielä vaikka ehkä näyttävätkin isoilta. Vaikka tytöt ois kilttejä niin festareilla on yleensä kyllä aina sen verran levotonta menoa, että hankaluuksiin joutuvat.
Olin ite ekan kerran 15-v festareilla pussikaljalla omien kavereitten kanssa, ja kyllä sillonkin ahisti se aikuisten ihmisten ölinä ja sekoilu ja vanhojen känniläisten lässytykset korvan juuressa... Et oikeesti päästä, aikuiset voi sekopäissään tahallaan tulla piinaamaan lapsia, ei se ole mikään lasten tapahtuma.
T 18v
Tuon ap:n kuvauksen perusteella ei tuntuisi siltä että kyse olisi festareista vaan enemmänkin yksittäisestä konsertista. Hieman turhan dramaattinen otsikko.
En minäkään päästäisi! Oma äitini ei päästänyt ennen täysi-ikäisyyttä aikuisten festareille ja silloin se vitutti ja kovaa. nyt 25-vuotiaana olen itse samaa mieltä, eka festarireissu 18-vuotiaana on edelleen kirkkaana mielessä ja meno oli siihenkin ikään suht rajua vaikka kypsä ikäisekseni olinkin. Omalle lapselleni asetan ihan samat rajat ja ihan syystä, ei tuon ikäiset ole riittävän kypsiä festareille vaikka niin saattavat vakuutella ja itsestään luulla.
Nojaa nyt kun muistelen niin yksille oman paikkakunnan pikkufestareille päästiin 16- vuotiaana keskellä viikkoa, sinnekään en silti laittaisi noin nuorta missään nimessä.
Riippuu täysin festareista. Johonkin Maailma kylässä-tyyppiseen päästäisin helpommin, kuin puhtaasti rymy ja rellestys-meininkiin. Festareilla sattuu tosi ikäviä asioita aikuisillekin, lapselle voi olla tosi turvaton paikka. Ja vaikkei itselle kävisi mitään, niin juuri jonkin kännihulinan näkeminen voi tuntua noin nuorille ahdistavalta ja pelottavalta. Riippuu tietysti myös lapsista, miten selviytyisivät hankalassa tilanteessa, jos vaikka joku humaltunut aikuinen lähestyisi ja tulisi jotain önköttämään. Eikö olisi ketään nuorempaa tuttua tai sukulaista, joka voisi lähteä mukaan katsomaan vähän perään?
Tytöt ovat joka tapauksessa menossa sinne festareille, se on jo sovittu. Kai tässä sitten täytyy itsekin ostaa lippu tai keksiä joku muu aikuinen tytöille mukaan.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 17:08"]Tytöt ovat joka tapauksessa menossa sinne festareille, se on jo sovittu. Kai tässä sitten täytyy itsekin ostaa lippu tai keksiä joku muu aikuinen tytöille mukaan.
[/quote]
Ai tytöt nyt menee vaan kun he ovat niin sopineet? Missä sun munat on?
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 17:10"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 17:08"]Tytöt ovat joka tapauksessa menossa sinne festareille, se on jo sovittu. Kai tässä sitten täytyy itsekin ostaa lippu tai keksiä joku muu aikuinen tytöille mukaan.
[/quote]
Ai tytöt nyt menee vaan kun he ovat niin sopineet? Missä sun munat on?
[/quote]
Ei, vaan olen sopinut tyttöjen kanssa, että he pääsevät katsomaan suosikkilaulajaansa, kun kerrankin on ikärajaton keikka suht lähellä ja muitakin mieleisiä esiintyjiä samana iltana.
ap
Hommaa joku itseäs nuorempi mut tyttöjä vanhempi seuraksi. Joku
Olen tosin sitä mieltä että 12- vuotiaiden paikka ei ole festareilla, ehkä alkuillasta aikuisen seurassa mutta ei kyllä yöllä viimeisten bändien aikaan. Saavat aikuisillekkin kiusallisen olon aikaan, 'kehtaako juoda kun lapsia on jaloissa ja kuka nuo on tänne päästänyt kännisten keskelle '
On sielä vanhemmillekkin nuorille vaaranpaikkoja, saati sitten pikkulapsille.
Voisitteko te nuorena festareilla olleet ja siitä järkyttyneet kertoa, että mitä siellä festareilla oikein tapahtuu, jos se meno on kerta niin järkyttävää? Olen itse käynyt vaan Sauna Open Air -tapahtumassa kerran täysi-ikäisenä (yhtenä päivänä vain) ja ei siellä mikään järkyttävä meno kyllä ollut? Olin omassa porukassani eikä mitään pahaa tapahtunut. Kai siellä jonkin verran humalaisia oli, mutta ei silti pelottanut (en yleensä pidä humalaisten seurasta, kun ovat niin arvaamattomia ja saattavat esim. kaatua päälle).
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 17:08"]
Tytöt ovat joka tapauksessa menossa sinne festareille, se on jo sovittu. Kai tässä sitten täytyy itsekin ostaa lippu tai keksiä joku muu aikuinen tytöille mukaan.
[/quote]
Juuri näin on asia.
mä ainakin päästäisin jos eivät tosiaan ole missään keskenään yötä ja viet ja haet sieltä. Jos on puhelinyhteys niin eihän siinä missään vikaa pitäisi olla. Tietysti käyt kaikki turvallisuusjutut läpi etteivät mene sinne pahimpaan ihmismassan sekaan jos ovat kovin pienikokoisia kun sinne jää hirveän helposti muiden tallomaksi, tuntemattomille ei jutustella ja käytetään päätä.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 17:18"]
Voisitteko te nuorena festareilla olleet ja siitä järkyttyneet kertoa, että mitä siellä festareilla oikein tapahtuu, jos se meno on kerta niin järkyttävää? Olen itse käynyt vaan Sauna Open Air -tapahtumassa kerran täysi-ikäisenä (yhtenä päivänä vain) ja ei siellä mikään järkyttävä meno kyllä ollut? Olin omassa porukassani eikä mitään pahaa tapahtunut. Kai siellä jonkin verran humalaisia oli, mutta ei silti pelottanut (en yleensä pidä humalaisten seurasta, kun ovat niin arvaamattomia ja saattavat esim. kaatua päälle).
[/quote]
Metallitapahtumat on yleensä siistimpiä ja rauhallisempia kuin tavalliset festarit, koska niihin mennään kuuntelemaan musiikkia eikä juhlimaan. Vaikka ei tavallisetkaan festarit niin vaarallisia ole kuin tässä on annettu ymmärtää :D Kunhan ap:n tytöt pysyy lavan lähellä eikä lähde mihinkään leirialueelle hortoilemaan, niin ei siellä mitään kovin vaarallista voi tapahtua. Yksin on eri juttu, mutta kaksin liikkuessa on vähän turvaa toisistaan.
En päästäisi, vaan ostaisin itsellenikin sen lipun.