Uskaltaako 12-v tytöt päästää keskenään festareille?
Molemmat täyttää syksyllä 13, menevät siis yläasteelle. Veisin alkuillasta festaripaikalle ja hakisin pois kun viimeinen esiintyjä lopettaa. En raaski ostaa itselleni kallista lippua, kun ei ole yhtään itseäni kiinnostavaa esiintyjää. Uskaltaisitteko päästää?
Kommentit (55)
Riippuu paljon festareista, jotkut on enemmän ryyppyjuhlia ja jotkut sellaisia koko perheen festareita. Pienemmille voisi hyvinkin päästää, kunhan tytöt ymmärtävät etteivät mene eturiviin vaan kuuntelevat jossain taaempana. Järkkäreitä kumminkin on yleensä festarialueen sisälläkin, ettei senkään puolesta ole mitään hätää. Ikärajattomissa tapahtumissa on myös anniskelualueet erikseen. Ja tosiaan se pitää muistaa, ettei lähde kenenkään mukaan mihinkään leirintäalueille, vaikka miten houkuteltaisiin, eikä ota keneltäkään mitään juotavaa, tupakkaa tai muutakaan vaikka tarjottaisiin. Mutta jos on huoli tyttöjen pärjäämisestä, niin mikä ettei vaikka vanhempi (aikuinen) sisarus, tai vähän nuorempi täti/setä/eno/tms mukaan, varmaan mukavampi olisi päästä ilman äitiä katsomaan.
Festareilla tapahtuu joka vuosi raiskauksia, lähes jokaisessa 1-3. Googlaa vaikka viime kesän uutisia jos et usko. Mieti kuinka moni aikuinen naine pystyy ehkäisemään raiskauksen, saati 12 v tyttö?
Niin mikä festari? En todellakaan päästäisi ja olin itsekin ensimmäistä kertaa festareilla 15 vuotiaana. Ja mitä sitten jos on puhelimet, yleensä isoimmilla festareilla on linjat niin tukossa ettei saa yhteyttä. Oot kyllä idiootti ihminen jos päästät tommoset kakarat sinne.
Kaikilla festareilla ei puhelimet toimi 100% luotettavasti. Isossa väkijoukossa myös vaikea löytää toista. Sonispheressa esim oli niin paljon väkeä että vessareisun jälkeen ei meinannut löytää kaveria vaikka toinen ei liikkunut metriäkään paikaltaan ja laskin monennenko koivun alla kaveri on. Siellä oli mutta väkijoukolta en meinannut nähdäkään.
Olin Ruisrokissa 16-vuotiaana ja sitten kolmikymppisenä. Kokemus kolmikymppisenä oli kamala, kun busseihin ei meinannut mahtua ja täytyi rynniä erittäin kovaa, että johonkin tulevaan bussiin joskus pääsi. Koin sen vaaralliseksi, kun vihaiset humalaiset ihmiset runnoivat tosissaan. 16-vuotiaana ei päässyt jotenkin bussiin ollenkaan ja jouduimme kävelemään Ruissalosta kaupunkiin iltamyöhään pitkään bussia odoteltuamme.
Se kotiin tulo on vaikeaa. KÄNNYKÄT EIVÄT OLE LUOTETTAVIA konserteissa. Ihmisiä on liikaa pakkautuneena samalle alueelle ja liittymissä ei ole tilaa. Kännykät eivät välttämättä toimi.
f
Kotiintulo on konsettia vaaralisempaa.
En ymmärrä ap:n viestissä sitä kohtaa, kun hän kirjoittaa, ettei viitsi mennä festareille, kun bändit eivät ole mieluisia. Aikuisen kuuluu mennä lapsen takia paikkoihin, jotka eivät itseä kiinnosta ollenkaan. Eikö ap ole tuota tajunnut.
tuskin on tajunnut ku näyttänyt jo kuinka IDIOOTTI on.
En päästäisi.
Olemme muutaman kerran menneet äiti-varhaisteiniporukalla yhdessä päiväksi festareille ja lähteneet pois hyvissä ajoin (8-9 aikaan viimeistään). Kivaa ja turvallista on ollut kaikilla.
Jos et valuu suoraan paljastaa mikä festari kyseessä, mainitse vaikka kolme ja voidaan arvioida ne.
Mä olen itse ollut mun kavereiden kanssa ruississa teineinä. Oltiin ehkä 13 vuotiaita. En tiedä miksi vanhemmat päästi, mutta eipä meille siellä mitään tapahtunut. Ei juotu. Ei poltettu. Ei traumatisoiduttu. Oltiin siellä leirinnässä yötäkin teltassa. Ketään ei raiskattu eikä häiriköity. Tästä on toki aikaa melkein 10 vuotta. On ehkä meininki muuttunut.
Olin myös kuudesluokkalaisena viisi vuotta vanhemman isosiskon kanssa ankkarockissa ja sielläkin yötä. Hyvin meni sekin reissu ja nätisti oltiin.
Ihan ehjä ja fiksu aikuinen mustakin on tullu vaikka oon nähnyt humalaisia aikuisia, ollut "vaarallisissa"paikoissa, dokannut ja tehnyt tyhmyyksiä.
Munkin mielestä riippuu siitä mikä festari on kyseessä. Ruissi, provinssi ja ilosaari ei ehkä tuon ikäiselle hyvä, mutta pienemmät niinkuin joku jurassic, tammerfest, wanaja, riihimäki rock yms tosi ok! Sinne vaan!
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 22:05"]Mä olen itse ollut mun kavereiden kanssa ruississa teineinä. Oltiin ehkä 13 vuotiaita. En tiedä miksi vanhemmat päästi, mutta eipä meille siellä mitään tapahtunut. Ei juotu. Ei poltettu. Ei traumatisoiduttu. Oltiin siellä leirinnässä yötäkin teltassa. Ketään ei raiskattu eikä häiriköity. Tästä on toki aikaa melkein 10 vuotta. On ehkä meininki muuttunut.
Olin myös kuudesluokkalaisena viisi vuotta vanhemman isosiskon kanssa ankkarockissa ja sielläkin yötä. Hyvin meni sekin reissu ja nätisti oltiin.
Ihan ehjä ja fiksu aikuinen mustakin on tullu vaikka oon nähnyt humalaisia aikuisia, ollut "vaarallisissa"paikoissa, dokannut ja tehnyt tyhmyyksiä.
Munkin mielestä riippuu siitä mikä festari on kyseessä. Ruissi, provinssi ja ilosaari ei ehkä tuon ikäiselle hyvä, mutta pienemmät niinkuin joku jurassic, tammerfest, wanaja, riihimäki rock yms tosi ok! Sinne vaan!
[/quote]
Lisään vielä, että festareilla en ole kuitenkaan juopotellut alaikäisenä vaikka muuten kyllä. Siellä alaikäisenä juominen on oikeesti vaikeeta. :D eikä kukaan aikuinen halua tarjota omia viinojaan kenellekään festareilla, varsinkaan lapsille.
No jos eivät yöksi jää niin voisin ehkä päästää. Tuntematta on vaikea sanoa.
Ja puhelimet ehdottomasti mukaan että voivat soittaa jos jotain käy.
Riippuu festarista, mutta harkitsisin tarkkaan. Vaikka tytöillä olisi "järkeä" päässä, se ei takaa ettei joku ulkopuolinen tulisi heitä ahdistelemaan. Lähtisin itse mukaan tai passittaisin luotettavaksi todetun täysi-ikäisen kaveriksi vahtimaan. Kaksistaan en välttämättä uskaltaisi päästää.