Lue keskustelun säännöt.
12v sai aivan järkyttävän kohtauksen kun kerroin että muutamme.
17.05.2014 |
Kerroin 12v tytölleni, että muutamme kesän lopussa Helsinkiin. Matkaa täältä sinne on yli 100 km. Muutamme, koska sain sieltä vihdoinkin todella hyväpalkkaisen työpaikan ja ihana asuntokin löytyi.
Kerroin tässä asiasta tyttärelle, ja tämä sai aivan järkyttävän kohtauksen. Hän alkoi itkeä ja huusi ja jopa kiroili että ei aio muuttaa minnekään jne. Linnoittautui huoneeseensa ja ulvoo siellä.
Minulle tuli aivan idioottimainen olo. En tietenkään olettanut tytön hyppäävän riemusta kattoon, mutta näin rajua reaktiota en osannut odottaa. Tunnen itseni tyhmäksi ja oloni on apea tytön puolesta.
Miten toimia nyt ja kuinka hyvittää asia tytölle? Tulipa tyhjä olo.
Kommentit (116)
Olet kamala äiti ap. Mä oon ite 12-vuotias ja mä en kestäis , jos joutuisin muuttaan. Asun ihanassa pikku kaupungissa ja minulla on ihana koulu ja kaverit. Vihaisin äitiäni , jos joutuisin muuttamaan. Tiedätkö sen tunteen , kun seisoo yksin välitunnilla ,jossain nurkassa. Muut menee ohi,joku saattaa mulkaista, mutta suurin osa menee ohi. Ei pääse mukaan porukkaan ja jos jää alussa yksin on epätoden näköistä , että saa myöhemmin kavereita . Haluatko , että lapsestasi tulee always alone?
uskon , että et.
ei Se 100km ole niin pitkä matka , että sitä ei pystyisi ajamaan töihin. Ja oikeesti ,kuinka pienenä, pikku kakarana pidät lastasi, jos kerrot vasta nyt , että Joo me nyt muutetaan stadiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin 12v kun muutimme mutta siitä puhuttiin kotona hyvissä ajoin. Sain tehdä lähtöä koko kevätlukukauden, muuttopäivä oli viimeinen koulupäivä. Huomasin jo pari viikkoa ennen koulun loppua kuinka tosi hyvätkin kaverit kaikkosivat kun ei voitu tehdä mitään suunnitelmia kesän varalle. Olin ulkopuolinen jo ennen muuttoa. Se helpotti asiaa, ei ollut niin surku enää muuttopäivänä. Koko kesän palloilin yksin uudessa kaupungissa mutta koulun alettua sain melkein heti uusia ystäviä, tietty myös niitä joille oli joku horotsu toisesta kaupungista joka tuli viemään kaikkien poikaystävät. Se loppui aika nopeasti kun välttelin niitä porukoita ja keskityin niihin kivempiin tyyppeihin.
Mun lapsi muutti 12 -vuotiaana maasta toiseen ja sai heti tosi paljon uusia kavereita uudessa paikassa. Nyt pari vuotta myöhemmin Suomi ei ole enää mielessä ollut aikoihin, tuon ikäisen maailma muuttuu nopeammin kuin meidän aikuisten jos siihen annetaan mahdollisuus eikä koko ajan kierretä veistä haavassa
Auts. Oleltko aikaisemmin kertonut tytölle, että etsit työtä myös kauempaa ja muutto voi olla edessä?
Jos tämä tuli ihan puun takaa niin ei mikään ihme että pulttasi. Näin isossa asiassa lapsi täytyy pitää koko ajan kartalla misää tilanteessa mennäänä, jaksaa selittää että nyt on hakemus Helsinkiin laittetu, nyt on haastattelu ja jos menee hyvin tulee mmuutto eteen jne.
Näin me teimme kun itse jouduimme etsimään työtä kauemapaa elinpiiristä. Selitin lapsille, että on on pakko etsiä kauempaa työtä, koska ilman työtä ei ole rahaa ruokaan ja asumiseen, eikä omasta kaupungista yrityksistä huolimatta työtä irtoa.
Kun muutto tuli eteen lupasimme pitää huolen, että paras ystävä ei häviä ja näin myös teimme.
Todellakin toivon, että tyttäresi on ollut tietoinen prosessista, muuten hän tulee muistamaan tämän niin kauan kuin hengittää.
Toki nämä ovat aikuisten päätöksiä, mutta aikuisen velvollisuus on hoitaa asia lasta ajatellen.
Onko täällä vaan koulukiusattuja kirjottelemassa ku vastaukset on tätä luokkaa :D aikuisten päätökset on aikuisten päätöksiä. Ois voinu toki valmistell muuttoon mut ihan tosi te kirjotteliat :DD ei elämää tarvi pelätä
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 21:17"]
Onko täällä vaan koulukiusattuja kirjottelemassa ku vastaukset on tätä luokkaa :D aikuisten päätökset on aikuisten päätöksiä. Ois voinu toki valmistell muuttoon mut ihan tosi te kirjotteliat :DD ei elämää tarvi pelätä
[/quote]
Joo no minä en kokenut oloani kovin onnistuneeksi kun saatoin itkevää lasta aamusta toiseen vieraaseen kouluun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä asuin tuossa iässä lastenkodissa, kun ei vanhemmat voineet hoitaa. Olisin mielelläni muuttanut ihan mihin vaan, jos olisin saanut asua vanhempieni kanssa.
Apua, ei hei voi olla totta, teini-ikäisen pitää pystyä ottamaan muutoksia vastaan vaikka aluksi heittäytyisikin hankalaksi. Suurin osa tämän ketjun vastaajista on psykiatrin vastaanottoa tarvitsevia vanhempia lapsineen. Ei ole normaalia, ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en teillä ollut asiat hyvin jos muuttaminen on teitä niin kovin traumatisoinut.
Joku puhui tuosta ujoudesta, no, ujot ovat ulkopuolisia joka tapauksessa. Tiedän ihan omakohtaisesti tämän.
12-vuotiaalle voi olla maailmanlopun asia sekin, että hän ei saa ostaa napapaitaa, tuo ikä nyt on vain kriisejä täynnä. Samat raivot se 14-15- vuotiaskin heittää, mutta sillä erolla että vanhempi teini voi tehdä jotain oikeasti tyhmää. Esim. Vetää kännit ja saada alkoholimyrkytyksen..
Jos ap vaikka pehmittäisi lastaan sillä että lapsi saisi aloittaa juuri haluamansa harrastuksen Helsingissä? Harrastusten kautta löytää samanhenkisempää seuraa kuin koulusta ja jos muutto on nyt kesällä, voi harrastuksen aloittaa ennen koulua. Noin minulle luvattiin kun muutimme Tampereelle, kun olin 13- vuotias ja aloitin seuraavaksi yläasteen. Harrastusryhmässäni oli paljon saman koulun oppilaita, enkä ollut niin ventovieras kun koulut alkoivat.
Pitäisikö vanhempien tanssia murkkuikäisen pillin mukaan? Ei tietenkään ole reilua, jos koko prosessi on tapahtunut lapsen tietämättä, muta kyllä vanhemmat vielä sentään päättävät perheen muutot ynnä muut isot asiat. Mutta vielähän tässä on aikaa sopeutua asiaan kolmisen kuukautta. Anna tytön kiukuta aikansa, se menee kyllä ohi, kun huomaa, että ei tanssitä hänen polkkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei nyt! 100 km ei ole niin pitkä matka, ja ton ikäsillä muksuilla on varmaan puhelimet ja skypet tms millä voivat pitää yhteyttä vanhojen kavereiden kanssa. Eiköhän helsingin kokoisesta kaupungista löydy samanhenkistä porukkaa kavereiksi ja harrastusmahdollisuuksia. Joo oli vähän tylsä temppu, mutta onhan tytöllä tässä 3 kk aikaa tottua ajatukseen. Oot vaan tukena ja keskustelette tytön kanssa häntä harmittavita ja mietityttävistä asioista, joita muutto tuo tullessaan. Kuten täällä joku totesikin, muutto on aikuisen päätettävissä oleva asia, ja tässä työllisyytilanteessa jos löytyy "unelmaduuni" niin perään vaan. Ties vaikka lapsi olisi jonain päivänä kiitollinen päätöksestäsi.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 09:50"]
Sille, joka sanoi, että miten niin 12-vuotiaana ei ole syvällisiä ihmissuhteita, kun hänelläkin edelleen samat ystävät kuin 7-vuotiaana oli. No joo, NYKYÄÄN ne ovat syvällisiä ihmissuhteita, mutta jos olisitte lähteneet eri suuntiin esim. juuri yläasteiässä, ei se sinua juurikaan hetkauttaisi tänä päivänä. Eli vielä 12-vuotiaana ne suhteet ei ole järin syvällisiä kuitenkaan.
[/quote]
Mutta sitä juuri ajan takaa, että jos meidät olisi revitty erilleen 12-vuotiaina, olisin menettänyt todella paljon. Vasta aikuisena tajuaa kuinka iso asia se on että on tuntenut ystävänsä jo pienenä lapsena. Ne ystävyyssuhteet, jotka solmin vasta lukiossa tai myöhemmin, ei ole koskaan muodostunut yhtä vahvoiksi. Lapsuusystäviin se side on vastaava kuin sisaruksiin. On tosi iso asia saada kasvaa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt ja käynyt kouluni Helsingissä, asunut siellä ensimmäiset 30 vuotta elämästäni. Mielestäni kamalin kohtalo oli heillä, jotka jostain maalta (siis oikeasti maalta, ei mistään maakuntakaupungista) pudotettiin yhtäkkiä helsinkiläiselle yläasteelle. Eikä edes mihinkään lähiökouluun vaan ihan yhteen ykköskouluista, jonka kävin. Kaikilla, ihan kaikilla tuli ongelmia ja ajautuivat huonoon seuraan.
Asun nykyisin itse perheineni maakuntakaupungissa, tosin nyt asumme jo neljättä vuotta ulkomailla, yhdessä maailman suurimmista kaupungeista. Muutimme tänne kun esikoinen oli 12-vuotias. Tänne muutto oli paljon pienemmän kynnyksen takana kuin muutto Helsinkiin tuon ikäisen kanssa. Suomi on niin järkyttävän nurkkakuntainen takapajula, jossa Helsinki on olevinaan joku maailman napa ja kaikki muu on jotain mitätöntä. Sinne on henkisesti paljon vaikeampi sopeutua kuin johonkin oikeasti maailman metropoliin, jossa useimmille Suomi on pieni läntti jossain pohjoisessa Euroopassa ja Helsingistä ei ole kuullut oikeastaan kukaan. Oikeasti jäi sellaiset traumat noiden vanhempien takia Helsinkiin raahattujen puolesta, että en toivo vastaavaa kohtaloa pahimmalle vihamiehellenikään. Lapset osaa olla julmia. Helsinkiin muuto ei edes lapselle anna yhtään mitään, ulkomailla sentään saat kielitaidon ja kansainvälisyyttä.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 11:02"]
Pitäisikö vanhempien tanssia murkkuikäisen pillin mukaan? Ei tietenkään ole reilua, jos koko prosessi on tapahtunut lapsen tietämättä, muta kyllä vanhemmat vielä sentään päättävät perheen muutot ynnä muut isot asiat. Mutta vielähän tässä on aikaa sopeutua asiaan kolmisen kuukautta. Anna tytön kiukuta aikansa, se menee kyllä ohi, kun huomaa, että ei tanssitä hänen polkkaansa.
[/quote]
Kyllä noin isosta asiasta pitää keskustella yhdessä. Tuolla ap:n tavalla pilataan hyvässä lykyssä äidin ja lapsen suhden koko loppuiäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 11:08"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2014 klo 09:50"]
Sille, joka sanoi, että miten niin 12-vuotiaana ei ole syvällisiä ihmissuhteita, kun hänelläkin edelleen samat ystävät kuin 7-vuotiaana oli. No joo, NYKYÄÄN ne ovat syvällisiä ihmissuhteita, mutta jos olisitte lähteneet eri suuntiin esim. juuri yläasteiässä, ei se sinua juurikaan hetkauttaisi tänä päivänä. Eli vielä 12-vuotiaana ne suhteet ei ole järin syvällisiä kuitenkaan.
[/quote]
Mutta sitä juuri ajan takaa, että jos meidät olisi revitty erilleen 12-vuotiaina, olisin menettänyt todella paljon. Vasta aikuisena tajuaa kuinka iso asia se on että on tuntenut ystävänsä jo pienenä lapsena. Ne ystävyyssuhteet, jotka solmin vasta lukiossa tai myöhemmin, ei ole koskaan muodostunut yhtä vahvoiksi. Lapsuusystäviin se side on vastaava kuin sisaruksiin. On tosi iso asia saada kasvaa yhdessä.
[/quote]Avioerokin on traumaattinen joillekin lapsille ja järkyttävä ja niitäkin tapahtuu paljon .
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:13"]
Etkö ole aiemmin keronut lapselle aikeistasi hommata työ ja asunto Helsingistä? Ei ihme, että mukula möksähtää jos nyt vasta kerrot, että muutatte.
[/quote]
joo kyllä noin isoissa muutoksissa lapselle täytyy antaa aikaa valmistautua siihen
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:25"]
Mä jouduin muuttamaan ja vaihtamaan koulua samassa iässä. Itkin puoli vuotta joka ikinen päivä!!! Herkkyysvaihe. Muuttaminen maalta stadiin on rankkaa. En ikinä tekisi sitä lapselleni.
[/quote]
Missä ap:n viestissä luki että asuvat maalla? Suomessa on muitakin kaupunkeja kuin Helsinki.
Minusta on hyvä muuttaa ennen yläasteen alkua. Me muutimme ala-asteen ja yläasteen välisenä kesänä naapurikaupunkiin 15 kilometrin päähän. Juuri 13 vuotta täyttänyt tyttö kiukutteli muuttoa, kavereiden menetystä ja minun avioliittoani. Hän itki, ettei ikinä saisi yhtään kaveria.
Remontoimme ensimmäiseksi hänen huoneensa ja otimme hänelle kauan toivomansa kissan. Ekana päivänä koulussa löysi parhaan ystävän ja paljon kavereita. Tuon jälkeen olemme muuttaneet toisenkin kerran. Tästä muutosta hän oli innoissaan. Ne yläasteen kaverit ovat edelleen hänen parhaita kavereitaan. Olivat samassa lukiossa naapurikaupungissa ja nyt pääsivät ylioppilaiksi.
Lapsen kiukuttelu on tavallista ja oikeutettuakin. Lapsi ei kuitenkaan voi päättää perheen isoista asioista kuten vanhempien työpaikasta, avioliitosta tai perheen asuinpaikasta. Tue lastasi muutoksessa, mutta ota itse reilusti ohjat käsiisi.
Kova paikka lapselle usein on muutto. Sen muistaa loppuelämänsä. Etenkin jos se on huono kokemus saatu trauma vaatisi ehdottomasti psykkan apua, mutta Suomessa nuorten psykka on totaalisen tukossa sekin. Toivottavasti vanhemmat osaavat auttaa asian yli. Oikein muutakaan ei jää.
Vai että muuttaminen vaatii psykoterapiaa?! Ette mammat ole ihan tosissanne. Nykymaailmassa on pakko oppia elämään muutosten kanssa. Yhdessä perheen kanssa muuttaminen ei ole terapiaa vaativa juttu. Se on ihan tavallista elämää.
Yläasteelle mennessä mulla ja tutuilla vaihtui kaveriporukka täysin joka tapauksessa. Ihmiset muuttui, haki uusia rooleja, tuli erilaisia murrosikiä itse kullekin. Joten samapa se onko se koulu 100 kilsaa siinä tahi tuossa suunnassa. Just hyvä ikä muuttaa, koska muutos on edessä syksyllä kuitenkin.
Sille, joka sanoi, että miten niin 12-vuotiaana ei ole syvällisiä ihmissuhteita, kun hänelläkin edelleen samat ystävät kuin 7-vuotiaana oli. No joo, NYKYÄÄN ne ovat syvällisiä ihmissuhteita, mutta jos olisitte lähteneet eri suuntiin esim. juuri yläasteiässä, ei se sinua juurikaan hetkauttaisi tänä päivänä. Eli vielä 12-vuotiaana ne suhteet ei ole järin syvällisiä kuitenkaan.